Inseminaatio 2015

Uusi inseminaatio-ketju vuodelle 2015
TERVETULOA UUDET JA VANHAT :)


Oma 2. inseminaatio tehtiin vielä viime vuoden puolella uuden vuoden aatonaattona, mutta piinapäivät ja ratkaisun hetket tulevat tänä vuonna, niin laitan tänne saman tekstin, jonka jo tuonne viime vuoden inseminaatio 2014 -ketjuun laitoin.

Meillä päättyi piinaviikot joulua edeltävällä viikolla negatuloksiin. Ensin testasin dpo 14 negan ja dpo15 alkoi kuukautiset tikkuun virtsatessa Pettymyksestä valoon auttoi varmaan se, että luulin yhden kierron jäävän väliin joulunpyhien takia. Laskeskelin kuitenkin että klinikka oli muutaman päivän auki ja ne päivät sattuivat olemaan mun kp12-14. Sitten olikin vilkas puhelinliikenne klinikan kanssa ylilääkäriä myöten, että otetaanko riski noin myhäiselle ultralle, mutta onneksi suostuivat.

Tällä kertaa söin Clomifenia vähän isomman annoksen eli joka toinen päivä 2 tbl ja jtp 1 tbl. Viimeksi kehittyi yksi johtofolli ja limis pysyi hyvänä. Nyt kp12 ultrassa oli 25mm johtofolli ja hyvä limis. Määrättiin Pregnyl, jonka pistin kp12 klo 17 ja seuraavalle päivälle kp13 määrättiin inssi iltapäivään. Pelkäsin kokoajan että ovulaatio ehtii tapahtua, mutta inssipäivänä oli vielä munarakkula puhkeamatta ja kokoa 30 mm (!) Tämä inssi meni huomattavasti ekaa kertaa sutjakkaammin. En tuntenut ovulaatiota, joten tein kokoajan laskelmia päässä munasolun eliniästä ja siittiöiden eliniästä ja tunsin itteni ihan sekopäiseksi. No olen tosi tyytyväinen että tähän kiertoon onnistuttiin vielä osallistua ja päästiin kokeilemaan. Jatkosuunnitelmat ovat sellaiset, että jos nyt ei tärppää niin ensi kierto taukoa (rahatilanteen takia) ja helmikuun kiertoon vielä yksi yritys ja sitten harkintaan IVF.

Ekan ja tokan inssin vertailua:
- Ensimmäisen inssin jälkeen oireina oli nippailut alavatsalla ja tuhruttelua dpo 5-7. Tällä kertaa tuntuu, että oireita ei ole lainkaan. Jos oikein itseään mietiskelee niin jotain oloa saan alavatsalle, mutta se tuntuu olevan ihan itsekehiteltyä.
- Ekan inssin jälkeen mulla oli piinapäiville tosi vauhdikkaat yövuorot ja riitelyä miehen kanssa, mutta nyt toisen jälkeen onneksi paljon vapaata, lepoa, stressittömyyttä eikä riitoja.
- Ekassa inssissä munasolu oli irronnut/irtoamassa, mutta toisessa siis vielä paikoillaan.
-Ekassa oli vain clomit käytössä, nyt clomiannoksen lisäämisen lisäksi myös Pregnyl.
Nyt siis dpo5 / kp 18. Ei-toivottuihin kuukautisiin aikaa 10 päivää ja testipäivä siis 14.1.

Plussatuulia ja jaksamista kaikille näissä hoidoissa oleville!
 
Hyvää uutta vuotta kaikille!
Olen seuraillut ketjua jo tuossa viime vuonna mutta nyt ajattelin osallistua keskusteluun.
Elikkä meillä yritystä takana 1v 5kk ja ikää meillä 25 ja 26.

Vuoden yrittämisen jälkee mentiin suoraa yksityiselle klinikalle Helsinkiin. Syytä ei löytynyt kummastakaan. Marraskuussa tehtiin eka inssi ja testipäivä oli 7.12 ja plussa tuli. En antanu itseni kuitenkaan juuri tuulettaa ja oli pelko siitä ettei tämä näin helpolla voinut mennä, eikä mennytkään. 22.12 oli varhaisultra jossa selvis että kohdunulkoinen tai varhainenkeskenmeno. Sitten aloin odotella vuotoa joka alkoikin 25.12 ja nyt 5.1 jatkuu edelleen. Kivut on ajoittain ollu tosi kovia. Vuoto ja kivut lakkas jo päiväks kunnes molemmat eilen palasi runsaina. Tänään onkin taas ollut sellaiset kivut, että väkisinkin tulee mieleen onko kaikki kunnossa. Jos se olikin kohdun ulkoinen? (Lääkäri sanoi ohjeeksi että jos vuoto alkaa 29.12 mennessä niin asia olis ok). Että sellainen joulu tällä kertaa...

Nyt siis täytyisi olla yksi välikierto ennen uutta inssiä joka olisi siis varmaankin sitten helmikuussa. Täytyy yrittää ajatella positiivisesti että edes jotakin jo tapahtui.
 
Heippa kaikille

Olipas surullisia uutisia Madrella ja Neeuskalla :( Jotenkin tosi epäreiluja tuollaiset "valeraskaudet", kun kuitenkin sitä vähän innostuu ja tuleekin sitten rytinällä alas.. Mutta toivotaan, että tämä uusivuosi olisi meille kaikille parempi. Ja tervetuloa Neeuska!

Kerron vähän taustaa, jotta ei uusien tarvi tuolta vanhasta ketjusta tonkia, me ollaan yritetty lasta jo vuosia enemmän ja vähemmän tosissaan, kunnes tammikuussa 2014 mentiin vihdoin hoitoon. Siitä tuli sitten viivästyksiä mm. kadonnut maksusitoumuspyyntö ja itselläni leikkaus, ettei hoitoihin päästy tämän aiemmin. Hoitoihin päästiin sitten soittorumban jälkeen marraskuussa, eka inssi olisi voinut olla joulukuussa, mutta mullapa osuukin siirtopäivät aina lauantaille/ sunnuntaille, eli enpä ole vielä niihin päässyt ja nyt näyttää, että seuraava mahdollisuus olisikin vasta helmikuun lopulla. Eli Neeuskan kanssa ollaan samaan aikaan jännäilemässä :) Folliultrissa olen nyt käynyt kahdesti ja kumpanakin kertana on ollut hyvät follit ja limikset. Niin ja ikää on 32 vuotta.

Mulla näköjään ovis plussa tulisi tikkuun vasta illalla, kun aamulla en ole koskaan kunnollista tulosta saanut. Eli ens kuussa sit tikuttelen ovista joka pissareissulla ja kellotan, miten kauan se näkyy. Just tilasin digitaalisia ja tikkuja, tikuissa on se kiva, kun niissä väri vähän tummenee jo ennen ovista, kun digitaalinen näyttää pelkkää nollaa. Vähän osaa sit ennakoida. No saa nähdä, saanko vieläkään mitään ees tikutettua, vai pitääkö sittenkin ottaa jotain hormonia käyttöön. Nyt ollaan siis menty luomuna.

Kovasti peukutuksia Madrelle, että tämä inssi toisi jo tulosta!
 
Moikka :)

Toinen inseminaatio tehtiin kaksi viikkoa ennen joulua ja menkat alkoi 26.12. Vähästä tiputtelua tuli jo kolme päivää ennen, joten piinailu oli todella tuskasta koko joulun ajan :/ Tällä kertaa tuntui todella pahalle.. Paljon pahemmalle kuin edellisellä kerralla :(
Päätettiin miehen kanssa, että tehdään vielä yksi inseminaatio yksityisellä seuraavaan kiertoon, koska kunnallisella nyt välikierto. Mikäli ei natsaa niin sitten tehdään vielä neljäs inssi kunnallisella. Jos neljäs ei onnistu niin päästään sitten IVF jonoon.

Tällä kertaa lääkkeenä Letrozole (Femar) kp 2-6. Tänään kävin kp 11 ultrassa ja siellä oli oikealla 20mm folli ja vasemmalla 18mm eli kaksi isoa munista! =) Limis oli myös paksumpi kuin Clomi hoidoissa :) Aamulla ovistesti ei näyttänyt plussaa. Koon perusteella lääkäri epäili ovisplussan tulevan huomenna, joten ovulaatio tapahtuu tod.näk. keskiviikkona. Varattiin siis inseminaatio keskiviikolle =)
Eli piinailut edessä taas keskiviikosta eteenpäin :|

Neeeuska:lle paljon voimia :hug:

Toivotaan, että saadaa tänne mahdollisimman monta plussaa tänä vuonna :heart:
 
Ispis pidetään peukkuja.

Toivotaan paljon plussia tälle vuodelle!

Mun tilanne menikin nyt sellaiseksi että makoilen naistentautien vuodeosastolla koska kivut yltyi aivan sietämättömiksi. Lääkäri on kiireinen joten ultra menee huomiselle, tiistaille. Verikokeiden perusteella arvellaan tulehdusta tai kohdunulkoista nyt sitten kumminkin. Katsotaan nyt sitten kuinka seuraavan inssin käy. Ja kyllä alkaa pelot lisääntymään että jos näin käy uudestaan... Huonoa tuuriahan nämä toki vaan ovat
 
Hyvää ja toivontäyteistä uutta vuotta kaikille! Kiitos uuden ketjun avaamisesta!

Edellinen taulukkopäivitys löytyi marraskuun puolivälistä, joten suonette anteeksi, että pian julkaisemani taulukko on varmasti monin paikoin puutteellinen. Useita ketjussa vielä vuoden 2014 lopulla kirjoitelleista puuttuu, koska uusinta tietoa tilanteesta ei ole. Päivitellään ajan kanssa.

Itselläni pitkä hoitotauko jatkuu. Noin vuosi sitten oli kaksi tuloksetonta inssiyritystä. Odottelen työtilanteeni rauhoittumista, jotteivät stressihormonit sekoittaisi muutoinkin haastaavaa yritystä. Suunnitelmissa loppukeväälle 1-2 inssiä.
 
INSSILÄISET 2015

Maanantai 5.1.





NimimerkkiIUIAjankohtaFolliuäLääkitysSyy
Inspis3.01/155.1.fselitm.
Yaelle1.01/15--c+pu
Ruu842.01/15-c+pu+prselitm.
Vihdoinhoitoon1.02/15---
Neeeuska2.02/15---
Hedelmiina3.--lz+pr+lsiittiöt+anovl.
Rulla852.----
Lara_2.--lz+mpselitm.

Lyhenteitä: c=clomifen, lz=letrozol, a=anazol, f=femar, pu=puregon, mp=menopur,
m=metformiini, g=gonal-F, pr=pregnyl, o=ovitrelle, l=luget, lt=lutinus, t=terolut, pri=primolut, ol=orgalutran, fos=fostimon, sy=synarela


PIINAILIJAT


NimimerkkiIUIInssipäiväTestipäiväLääkitysSyy
HilleviHiiri831.5.12.---
Madre-822.30.12.14.1.csiittiöt

PLUSSANNEET


NimimerkkiIUIPlussauspvmLääkitysHaasteet
-----

Inseminaatiolla plussanneet v. 2014

1. IUI:
StellaI: endo ja anovul., c+pu+pr (keskenmeno)
Ansku83: PCO, pri+sy+pu+pr+l+m
Maikki1985: selittämätön, c (kaksoset)
Lapseton87: selittämätön, -

2. IUI:
Metsätähti84: selittämätön, c+g+pr
nanette: selittämätön, fos+pr+l
Elisaveta: anovul., lz+mp+pr+l
Chiligail: siittiöt, lz+mp+pr+l
IllaTuu: selittämätön, c+lt
Ninuka: selittämätön, g+pr+l

3. IUI:
Moonsihn3: selittämätön, c+pr (keskenmeno)
Alys



Päivityspyynnöt korostettuna, kiitos!
 
Voi kurjuus, Neeeuska! :( Aivanko olosi ei muka olisi ollut tarpeeksi kamala ilman tulehdusta tms. Hirmuisesti tsemppiä kipujen, odottelun, surun ja pelkojen kanssa! Parempaa vointia ja paaaljon parempaa jatkoa alkaneelle vuodelle!
 
Hei vaan kaikille pitkästä aikaa ja oikein hyvää alkanutta vuotta :)

Neeeuska voimia ja jaksamista sinulle.

Nyt sitten listaan voi päivittää IUI 3 folli u' 15.1 ja luomuna mennään ja syy siittiöt folli

Meillä siis viimeisin inssi tehty lokakuussa seuraavassa kierrossa limakalvo ei ollut tarpeeksi paksu ja joulukuussa sitten follikkeleja oli 4 kpl. Sillon sanoin lääkärille että eikö voi tehä niin että en ota mitään lisälääkkeitä (kun jo lokakuussa meinasi inssi tyssätä siihen kun niitä oli 3)

Kokeillaan siis mitä tuloksia tulee ihan luomuna. Voi olla et irrotuspiikki laitetaan mutta katotaan ajallaan ja jos nyt miun kroppa toimii vielä ilman lisähormooneja :)
 
Viimeksi muokattu:
Heipä hei, liittyisin pieneen joukkoonne jos sopii :) olen kohta 27-vuotias ja mieheni 28v. Yritystä takana 1v. 7kk. Kummassakaan ei mitään vikaa muka ole, vaikkakin mulla on ongelmana loppukierron tiputtelu. Siihen kokeiltu vaikka ja mitä. Mistään ei ole ollut apua. Ollaan kolmen kierron ajan käyty yksityisellä OI. Lääkkeinä tuolloin letrot, ovitrelle irroitukseen ja toisinaan terolut tai pregnyl tukemaan loppukiertoa. Ei tulosta. 09/13 biokemiallinen raskaus pitkästä kierrosta. Miehen siittiöissä siis ei mitään vikaa. Eilen oltiin sitten naistenklinikalla ekalla käynnillä. Siellä otettiin vähän lisää verikokeita mm. Sokerit ja testosteroni. Mulla on tosi ilkeä akne. Oon syönyt 10-vuotta pillereitä akneen ennen yritystä. Samalla tehtiin eilen aukkari ja kaikki ok! Tavallaan kurjaa olla selittämätön. Letroilla saatiin ihan hyvä vaste, mutta onneksi nyt kokeillaan pistosta. Helmikuussa eka inssi (jos aikoja on jäljellä). Lääkkeinä puregon, pregnyl ja lutinus. Pelottaa mennä inssiin koska en halua kokea epäonnistumisia taas. Sinäänsä olisi kiva lykätä sitä, jotta toivoa on. Pelkään että kaikki hoidot käydään läpi ja toivoa ei ole enää :/ mun tartteisi saada painoa alas 7kg. Siinä on ainakin jotain muuta ajateltavaa ja pitäisi nyt keskittyä vaikka siihen, että ei stressaisi tätä asiaa liikaa. Mun mieli on pahin vihollinen.

Tsemppiä kaikille tasapuoleisesti :) erityisesti Neeeuskalle jaksamista sairaalapetiin. Hurjaa joutua sairaalaan. Toivottavasti pääset pian kotiin. Täytyy vaan toivoa että meidänkin kaikkien epäonni ja tuska palkitaan joskus!

_Lilja_ IUI 1. 02/15 pu+pr+lt Selitm.
 
Viimeksi muokattu:
Heti alkuun pahoittelut Neeeuskalle ja mahdollisimman kivutonta ja pikaista toipumista!
Vihdoinhoitoon sulle tsemppiä inssin odotteluun! Se on hyvä, että follit ja limikset ovat kontrolleissa olleet hyviä, nyt vielä ovulaatioaikataulut osumaan arkeen :)
Inspikselle tsempit piinapäiviin mitä pääset keskiviikon jälkeen elelemään. Komian kuuloiset follit siellä odottelee jo :)
Mursu83:lle suurkiitokset taulukosta! Ja toivottavasti työtilanne rauhoittuu pian ja stressihormonit kaikkoavat uusien yritysten tieltä :)
Muillekin tasapuolisesti hyvää uuden vuoden alkua ja kovat peukutukset hoitoihin ja yrityksiin muutenkin :)

ON:
Nyt dpo6/7 eikä oireen oiretta. Todella kovalla miettimisellä saan jonkin pienen tuntemuksen alavatsalle, mutta siinä kaikki. Olo on kuitenkin suht rauhallinen. Olen ajatuksissani jo siellä helmikuun kolmannessa inssissä ja kauhulla mietin mikä rahoitukseksi mahdollisia IVF-hoitoja ajatellen. Jotenkin mieltä painaa se, että molemmilla inssikerroilla puitteet ovat olleet kunnossa: hyvät follit ja limis ja ovulaatio tuntunut osuvan melko kohdilleen. Siittiöt luovutettuja ja ainakin ymmärrykseni mukaan hyvää tavaraa. Että jos tämä toinenkaan ei onnistu, niin en tiedä mitä voi toivoa paremmaksi, muuta kuin onnea peliin...

Tein loppiaisen kunniaksi jo liikuntaa-, painonpudotus- ja ruokavaliotavoitteet keväälle. Yritän saada ajatuksia vähän muualle ja tavallaan lohduttautua mahdollisten epäonnistumisten varalta: "saan lisäaikaa terveyden edistämiselle ennen raskautumista". Onko täällä kenelläkään kokemuksia vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta? Itse karppasin kunnolla viime keväänä ja voin silloin paremmin kuin koskaan. Paino putosi 5 kg, vatsa voi hyvin ja jaksaminen oli huipussaan. Nyt raskautumishaaveiden ja mahdollisen raskautumisen keskellä en tietnkään millekään ketokarpille uskaltaisi lähteä, mutta muuten kaipailen sitä viime keväistä olotilaa.
 
Tervehdys kaikille ja voimia hoitoihinne!

Palaan takaisin tänne pakollisen yhden kuukautiskierron odottelun jälkeen. Nyt ois siis tarkoitus tehdä inseminaatio numero 7, jos siis sinne asti päästään. Eilen aloitin pistämään Gonal F:ää ja 12.1 on eka ultra. Voi tosin olla että tuo eka ultra on myös tällä kertaa viimeinen sellainen, koska ovulaatio saattaa olla ensi viikonloppuna, jolloin julkinen hoitopaikkani on kiinni eikä inseminaatiota voida silloin siis tehdä. Aloitin pari viikkoa sitten tehostetun laihdutuskuurin, joten ok jos vasta maaliskuussa päästään seuraavan kerran inssiin asti. Silloin on toivottavasti lähtenyt useampi kilo ja inssin onnistumisella on paremmat mahdollisuudet.

Listaan: IUI 7 folliultra 12.1 g+o syy selittämätön
 
Vauvayritys kuinka paljon aiot tiputtaa? Mäkin vähän yrittelen mut kattoo nyt. Tekisi mieli palkata personal trainer mutta kun vaan keksis rahat. Entä mites sulle noin monta inssiä tehdään? Onko ollu puhetta ivf hoidoista? Sori jos oot jo selitelly, mutta en oo lueskelle tota edellistä keskustelua olleskaan. Juuri kun eilen sai tiedon tulevasta inssistä.
 
_Lilja_: olen pudottanut n.19kg ja vielä olis jäljellä n.10kg pudotettavaa ennen kuin olen normaalipainossa. Mulle on tehty yksityisellä puolella ensin neljä inssiä ennen painon pudottamista ja nyt julkisella puolella painon pudottamisen jälkeen kaksi+oli yksi hoito, jolloin ei inssiä voitu tehdä. Vielä olis tarkoitus tehdä yhteensä kaksi inssiä. IVF-hoidoista ei vielä ole puhuttu. Luulen että noita inssejä on kokeiltu niin monta, koska ensimmäiset neljä tehtiin yksityisellä ja painoa oli paljon enemmän.
 
Täällä ekaan inssiin tammikuussa menevä. Ikää 34v ja miehellä 37v. Ehkäisyä ei olla käytetty vuosiin, tosissaan yritetty pari vuotta. 3 ovulaation induktiota takana, nyt 1-2 inssiä alkuvuodesta ja IVF tämän kevään aikana jos ei tärppää. Miehen tavara näyte otettu reilu vuosi sitten ja silloin oli normaali. Itsellä ollut letrozolit käytössä 3kk, elimistöni reagoi todella herkästi niihin. 3 pvän letrokuurilla useampia folleja. Limat hyvät. Julkisella puolella ollaan. Tsemppia kaikille vuoteen 2015
 
Kiitos kaikille tsempeistä. :heart:
Sellaisia terkkuja sairaalan pediltä että kohdunulkoinen varmistunut. Vasemmassa munajohtimessa n. 3cm x 6cm hyytymä. Hcg laski aluksi itsekseen kunnes lakkasi ja nyt tänään saan piikin solusalpaajaa jolla yritetään kuihduttaa se. Jos tämä ei tepsi niin leikkaus odottaa ja vasen munanjohdin otetaan samalla. Saattaapa olla että minun kohdallani inssit olivat nyt tässä ja jos jotakin vielä niin ehkä oman mielenrauhan takaamiseksi ivf sitten.
 
Voi kuinka kamalaa Neeeuska :hug: Toivottavasti ei tarvi siihen munanjohtimeen koskea. Ihan alkoi itkettämään sun tilanne :'(

Tervetuloa kaikille uusille ja Madrelle kovasti plussa tuulia!

Itsellä tuleekin lääkkeet tukemaan tätä kiertoa, saapi nähdä mitä posti tuo. Pitkiä on nämä kuukaudet aina odottaa seuraavaa inssiä, kun ei ole ollut mitään jännäiltävää edes tässä välissä..
 
tsemppiä Neeeuska! Ja tervetuloa uudet! Ja pahoittelut meille kaikille, jotka täällä joudumme roikkumaan, tämä ei ole kivaa.

Ja, hyvää vuotta 2015 kaikille!

Nyt uuteen ketjuun lyhyt tausta: Vauvatoivetta takana kohta 4 vuotta - kamalan pitkä aika siis. Syy selittämätön. 10/14 eka inssi, neg. (Lääkkeet: Letrozol, Menopur ja Pregnyl, hyvä vaste, molemmilla kerroilla 2 follia). 11/14 tärppipäivä vkoloppuna -> ei inssiä, lääkkeellinen kierto. 12/14 luomu. Nyt tammikuussa oli tarkoitus lähteä seuraavaan, menkat tekee juuri tuloaan. Mutta kun lasken tässä eteenpäin, niin taas on viikonloppu, kun pitäisi inssi tehdä.. Ja sitten laskin jo huvikseni helmikuullekin, sielläkin saattaa mennä vkolopulle! Miten voi olla tämmöinen tuuri?! En tiedä.

Vielä epäselvät ajatukset IVF-hoidoista. Niitä ei tehdä meidän omalla paikkakunnalla, matkaa sairaalaan n. 2 h ajomatka.
 
Heippa voisin liittyä mukaan. :) Meillä on 2. inssi tulossa nyt tammikuussa ja kp.5 menossa nyt ja lääkkeinä ainakin viime inssissä oli letrozol, gonal f ja pregnyl.

Eka inssi oli lokakuussa ja vaikka kaksi rakkulaa sielä oli "ratkeamis pisteessä" niin mitään siitä ei tullut. Toukokuussa jo myös yritettiin inssiä mutta keskeytettiin kun näytti ettei mitään kasva mutta tuntemusten perusteella sanoisin että se ovis kuitenkin tuli mulla siis näyttää ovikset olevan aina kp 20 kieppeillä. Kesäkuussa tehtiin drilling leikkaus munasarjoille josta ei ollut hyötyä mutta kuitenkin sen takia oli taukoa hoidoissa..

Niin mies on siis 25v ja minä täytän viikon päästä kans 25 ja yritystä takana 3vuotta ja syynä pcos.
 
Vauvayritys no järkevä selitys tuo paino :) onneksi olkoon noin muhkeasta painonpudotuksesta! Eli meinaatkos että sulla 10kg vielä bmi 25 about? Vitsi mä en käsitä kuinka oon näin saamaton etten saa 10kg pois. Mun pitää vetää tosi isoilla kalorivajeilla että laihdun. Ei riitä että herkut jättää pois, vähän rajoitan syömistä ja urheilen paljon. Pitää lopettaa syöminen ennenkuin laihdun :( ja selityksiähän löytyy. Mikä on sun paras keino painon pudottamiseen?

Aika menee nyt niin hitaasti kp8 ja ens kuukausi ei näytä tulevan millään.

Kiia-s tervetuloa :) vaikka minäkin uusi vielä :)
 
Tervehdys ja hyvää uutta vuotta!

Olin tuossa inssiläiset 2014 ryhmässä aikaisemmin ja tulin kertomaan, että minä PLUSSASIN!!! Ihan uskomatonta, olen raskaana!

Täällä näkyy olevan uusia joten kerron tarinamme lyhykäisyydessään. Minä olen 30v ja mieheni 26v. Olemme selittämättömästi lapsettomia. Minulla on tosin aikaisemmin epäilty olevan PCO ja miehen simpat oli muuten hyvät paitsi normaali muotoisia vain 1 %.

Meille tehtiin syksyllä yksi inseminaatio joka ei tärpännyt. Inseminaation yhteydessä minulta löytyi polyyppi joten jouduin tähystysleikkaukseen ja seuraava inssi siirtyi. Tähystyksessä selvisi myös, että minulla on kohdussa pieni hentoinen "väliseinä" mutta se on vain kohdun yläosassa ja kohtuontelossa hyvin tilaa. Tämän musertavan syksyn jälkeen olin aivan maassa ja ahdistus alkoi vaivaamaan todella.. koko ajan tuli vain huonoja uutisia ja pelkäsin, että emme koskaan saisi lasta.

Sanoin miehelleni, että pääni ei enään kestä. Lopetetaan yritys ja jatketaan ensi vuonna. Lähdimme Leville hermolomalle.

Viime viikolla ihmettelin miksi minulla jatkuvasti palelee ja mahaa nippailee.. epäilin että umpisuoleni puhkeaa ja mietin jo lääkäriin menoa mutta tein testin ensin vaikka minua suututti tehdä se kun on nuita negoja niin monta kertaa tullut mutta mitä vielä... tikussa oli välittömästi 2 viivaa...

Tein testin tiistaina ja tänään minun oli pakko tehdä se uudestaan kun en saata uskoa tätä todeksi mutta niin vain siinä taas seisoo 2 viivaa ja olen kuudennella viikolla raskaana.

Yritimme lasta 2 vuotta. Olin välillä hyvin epätoivoinen mutta täältä lukemani plussa tarinat antoivat aina hiukan toivoa tulevaan ja siksi kirjoitan tänne myös meidän tarinan jotta se antaisi toivoa samojen asioiden kanssa kappaileville.

Olemme vahvoja naisia, tsemppiä ja plussatuulia teille. Jos jotain olen tällä matkalla oppinut niin sen,että kyllä se elämä kantaa. <3

Raskauden kanssa olemme vasta uuden matkan alussa ja toivon, että kaikki menee hyvin. Laskettu aikamme on 11.9.

:)
 
Onneksi olkoon Ruu84!

Tänään olen tuntenut ovulaation, näin ainakin luulen. Joten jos olen oikeassa niin inseminaatiota ei tässä kierrossa voida tehdä. Olen menossa ensi maanantaina ultraan, kuten oli tarkoituskin ja siellä saan sitten varmistuksen. Toisaalta olen tietysti pettynyt, mutta toisaalta odotan jo maaliskuussa luultavasti tulevaa seuraavaa hoitoa. Täytyy vain toivoa että silloin ei olisi ovulaatio viikonloppuna. Jos sais sen muutaman kilon pois niin ois taas paljon paremmat mahdollisuudet. Tällä viikolla käyn kolme kertaa vesijuoksemassa ja kerran kotona harrastan liikuntaa kuntopyörällä ja stepperillä. Yritän samalla laskea itsekseni painonvartijoiden pisteitä.
 

Yhteistyössä