Ennen kuin aloitan oman vatvomisen pahoitteluni nipalle ja Scarlethille. Etiäpäin, sanoi mummo lumessa, vaikkei tiennyt mitään meidän suruista ja murheista.
Itse testailin torstai-illalla, joka oli kp 35/30-35. (Useimmiten kierto 30 pv, mutta muutaman päivän yli meneminen ei ole tavatonta) Testi oli negatiivinen.
Olin aivan rikki. En ole kovin hyvä avautumaan edes täällä, mutta tämä lapsettomuusasia repii minut ihan hajalle. Mieheni katseli ja kuunteli minua hetken ja sanoi sitten, että nyt saa riittää. Oikein lempeästi mutta päättäväisesti hän sanoi, että hoidot ovat nyt ohi, minä aloitan e-pillerit ja seuraava askel on adoption aloittaminen. Tämän neljän ja puolen vuoden projektin lopettaminen tuloksettomana tuntui tietysti vaikealta. Mutta seuraavana aamuna herätessä olo oli äärettömän kevyt ja rauhallinen. Tuntui kuin taakka olisi revitty harteilta ja pystyisin taas elämään. Olin siis onnellinen ja kiitollinen miehelle, että hän pystyi tekemään minunkin puolestani vaikean päätöksen.
Mutta mutta... Menkat eivät ole vieläkään alkaneet. Nyt siis kp 39. Sama tilanne kuin Nipalla oli. Päätin, että jos tortaihin mennessä eivät ole alkaneet, teen uuden testin. Jos se on nega, soitan lääkäriin että tekevät veritestin. En suostu edes ajattelemaan, että olisin raskaana, koska mielessäni ne kamalat pudotukset maan pinnalle ovat adoptiopäätöksen myötä takanapäin. (Ja jos joku teistä edes vihjaisee siihen suuntaan tai herättelee toivoa, läpsin häntä virtuaalisesti).
Näin siis meillä. Pidän teidät ajantasalla vielä tästä, sitten hiippailen takavasuriin.