Inseminaatio 2011

Suurimmat pahoittelut Solsolet jaScarleth. Raskauden alkaminen kuitenkin antaa toivoa, sekä teille että meille muille.

Osallistun myös tähän ikäkeskusteluun. Kuulun itse näihin nuorempiin hoidossa kävijöihin (-88). Olen ollut hyvin onnekas löytäessäni jo nuorena rinnalleni sen miehen, jonka kanssa haluan loppuelämäni viettää. Toiset ovat sitä mieltä, ettei näin nuorena voi vielä tietää, mitä eteen tulee ja missä on kymmenen vuoden kuluttua. Se on totta. Toisaalta eihän sitä 30 -vuotiaanakaan tiedä missä elämäntilanteessa sitä on 40 -vuotiaana ja niin edelleen. Olen myös iloinen, että aloitimme lapsen yrittämisen nuorena (loppukesästä 2007). Nyt kun se ei onnistunutkaan, on meillä aikaa pohtia ja yrittää erilaisia vaihtoehtoja.

Kaikki me olemme tulleet erilaisia polkuja samaan tilanteeseen. On mahdotonta vertailla, missä iässä kannattaa lapsia saada/ yrittää.

 

Voi kurja Onpas täällä nyt huonoja uutisia! Mistä ihmeestä löydettäis jotain liimaa, tarraa ja teippiä jolla kyytiläiset pysyis kyydissä loppuun asti?

:hug: teille kaikille listalaisille!!!

 

Meillä oli viime pe inseminaatio Taysis .. tässä nyt ootellaan et reilun viikon päästä saa tehdä testin.. Meillä eilen kuoli appiukko syöpään todella nopeasti 1 kk diagnoosin jälkeen pikkusen on rankkaa aikaa :/

 

Joo ei meillä tärpänny eka inssi ja menkat alkoi sitten joten ei se testi negaa turhaan näyttänyt, joten seuraavaa kohti sitten. Tsempit kaikille!!

 

Solsolet, voi ei :headwall: Tiedän, miltä sinusta tuntuu nyt. Niinkuin KarolinaM tuolla totesi, niin raskauden alkaminen kuitenkin antaa toivoa. Uskotaan siis mekin siihen

Jadelle negapahoittelut! Tsemppiä seuraavan kierroksen odotteluun - sehän kai on sitten jo heti saman tien vai?

 

No näin ymmärsin että nyt seuraavassa kierrossa uusitaan inssi. Toivotaan ainakin niin, huomenna soitan polille ja kysyn asiaa. Pidetään peukkuja että näin kävisi.

 

Voi itku, aina vaan huonoja uutisia täällä Jonsku88:lle oikein erityishalit :hug: Tää elämän rajallisuus tuntuu välillä niin käsittämättömältä. Koskaan ei voi tietää mitä huominen tuo tullessaan. Siksi ei pitään koskaan esim. lähteä aamulla töihin riidoissa tms.

Näinhin keskenmenoihin vielä viitaten itse ainakin uskon että raskauden alkaminen on hyvä merkki, vaikka se päätyisikin keskenmenoon. Näin lääkäri minullekin aikanaan sanoi kun ensimmäinen raskaus meni varhaisessa vaiheessa kesken. Kierto meni sekaisin, mutta kun se saatiin takaisin "järjestykseen" niin toisella yrittämällä tärppäsi ja pikkuinen pysyi kyydissä aina viikoille 41+4. Siinä vaiheessa sitä jo toivoi että tuu ulos sieltä kun jättimahan kanssa hikoili kesähelteellä

 

Mikä ihmeen lukihäiriö mulle on tullut... kauheesti kirjoitusvirheitä

 

Hei taasen kaikille, ja pahoittelut teille, joille täti tuli kylään ja jaksamista Jonsku88:lle vaikeaan aikaan...

Täytyy myöntää, että olen kallistumassa samalle kannalle kuin Scarleth ja Jypy, eli yritän ottaa keskenmenon positiivisena merkkinä. Tämä ei myöskään ole ensimmäinen km mulle, joten tällä kertaa jaksoin tyynen rauhallisesti jonottaa 4 tuntia päivystyksessä (lauantaisen parin tunnin ja eilisen tunnin lisäks) vain varmistaakseni tilanteen. Olen jo niin monta vuotta rampannut samaisessa sairaalassa, että puolet henkilökunnasta on tuttuja ja monet lääkäreistä kävikin kyselemässä mun vointia odotushuoneen puolella muiden jonottajien kummastukseks - luulivat varmaan, että olen osa henkilökuntaa tms... Sillä hetkellä osastolla oli menossa 8 synnytystä, joista ainakin 3 sektiota ja ainakin yksi keskenmeno omani lisäks, joten onneksi olin tuonut kirjan mukaan, ja "tiesin" mitä piti tuleman. Ekassa km:ssa 3 vuotta sitten olin ihan hysteerinen ja jouduin silloin myös kaavintaan ja yöksi sairaalaan, mutta tällä kertaa on tuntunut ihan normaalilta tädin vierailulta - tosin 2 viikkoa myöhässä. En varmaan olis huomannut mitään toisenlaisessa elämäntilanteessa.

Nyt sitten 2 pakollista välikiertoa tai siis tämä ensimmäinenhän ei ole kierto, koska vuoto tosiaan ei ole normitädin aiheuttama, eli tammikuulle taitaa ainakin mennä, ennen kuin päästään jatkamaan. Lääkäri määräsi (ainakin) pari inssiä vielä, ennen kuin edessä olisi IVF, jossa kuulemma mahdollisuuksien pitäis parantua. Oon nyt keskittynyt hemmottelemaan itseäni muutaman päivän ajan ja päättänyt yrittää nauttia joulusta yms. ilman hoitostressiä, ja se taitaakin tehdä mulle ihan hyvää lähes puolen vuoden tauottoman yrityksen jälkeen (paitsi yks välikuukausi kesällä) tällä kertaa (yhteensähän on jo menossa seitsemäs vuosi lapsihaaveiden alkamisesta).

Eli yritän vetäytyä vähän taka-alalle, vaikka käynkin varmaan vilkuilemassa teidän muiden tilanteita aina välillä, ja palataan sitten Inseminaatio 2012 listalle, ellette ole kaikki sitä ennen plussanneet tai jatkaneet IVF-puolelle. Hyvää joulun (ja toivottavasti myös käärön odotusta!

 

Eikös vanhan sanonnan mukaan kun suvusta joku menee pois niin "tilalle" tulee joku <3 toivotaan että näin kävis meille.. Appiukkoa on iso ikävä<3 onneks ehdittiin kerto isänpäivänä hänelle naimisiin menosta ja ehdin edes kerran halata <3

 

Tervehdys kaikille Onpa tullut viikossa paljon tarinoita ja tapahtumia, oon käynyt kyl kurkkaa, mutta en ole ehtinyt kommentoimaan.

Ensinnäkin syvimmät pahoiteluni Solsolet ja Scarleth Olette kyllä todella urheasti jo käsitelleet asiaa ja päässeet pahimman yli.
Ja osanottoni myös Jonsku88 appesi vuoksi. Toivotaan tosiaan että vanha sanonta pitäisi paikkansa Teidän kohdalla.

Itse olen aika turta... Tää syksy on ollut rankka. Näiden hoitojen lisäksi töissä iso muutos, samaan aikaan oma asunto myynnissä ja talo etsinnässä. Ja koko projekti tuntuu loputtomalta. Mikään ei mene putkeen. Ei oo mennyt aikoihin. En tiedä milloin on meidän aika, milloin saamme kaivatun vauvan ja talon. Luoja ehkä tietää muttei kerro.

2.inssi siis tehty 14.11, tämän viikon tiistaina tuntui jännä tunne vatsassa, erilainen ku ikinä ennen ja hokasin että on viikko + 1 pvä inssistä, eli noin viikko mahd.hedelmöittymisestä, joten olisko vaikka kiinnittymistuntemuksia!
Noh... testejä oon tehnyt sen jälkeen jo kaksi jotka osoittavat selvääkin selvempää negaa. Mutta oon ilmeisesti niin turta, etten usko niitä. Ajattelen että jos kiinnittyminen vasta pari pv sitten niin se vaan ei vielä näy testissä. Siis, kuvitelkaa, oikeasti uskottelen itselleni että se muuttuu vielä positiiviseksi. Koska en halua uskoa muuta. Tällä kertaa kaikki osui nappiin. Harrastimme seksiäkin pari pv ennen inssiä ja heti inssin jälkeen, ja miehen simpat muutenkin priimaa. Mikä voisi mennä vikaan? ei mikään!
Paisti MINÄ ITSE. Siis yksin minä. Minä en vaan hedelmöity, munasolussani ei tapahdu mitään. Se ei hedelmöity eikä se kiinnity. Mikä turhuuden tunne En halua että se valtaa minut, siksi uskottelen että se positiivinen tulos sieltä vielä tulee... se vaan hieman kestää.

Noh, onneksi huomenna alkaa loma. Tosin ensin työpäivä ja sitten firman pikkujoulut, mutta sen jälkeen LOMA. Maanantaina lähtee lento ulkomaille ja yritän olla ajattelematta mitään. Juuh, helpommin sanottu kuin tehty.
Niin, tämäkin vielä... luulin että menkkoja ei enää tulisi, mutta ne siis todennäkäisesti on tulossa joten matkalle on otettava mukaan suojat. fuck. No sitten jatkoa varten piikityksethän pitäisi aloittaa kierron 5. pvä, mutta kun kyselin että kuinka monta yksikköä nyt pistetään, niin pitivät vallan keskussairaalassa neuvonpidon ja PÄÄTTIVÄT että nyt pidetään kuukauden tauko. Siis tauko! Kuulemma loma pitää pitää lomana. ja kun tää on niin rankkaakin. Noh, kiva että tietävät paremmin.

Jotta ees jotain positiivista, niin heti välittömästi lomalta palattuamme meillä on ivf-neuvonanto. tai mikä se nyt lie kun molempien pitää mennä paikalle ja päästään koeputkihoidon jonotuslistalle

Toivotan teille parempaa onnea ja oikeesti uskon että ei tää epäonni voi meitä koko ajan seurata. Jostain pilven takaa pilkistää meille kaikille se vauva-aurinko, sen vaan täytyy...

 

Heippa!! saanko liittyä seuraanne? Mulle tehtiin inseminaatio tiistaina, eli oliskos nyt sitten pp 3 vai pp 4? Jokatapauksessa aika matelee!! Kovat menkkasäryt on ollu inssistä asti ja oon taas niin negatiivisella asenteella, että en usko tämän onnistuvan. Olimme hoidoissa myös vuonna 2009 ja silloin ensimmäinen inseminaatio toi plussan ja meille niin kauan kaivatun lapsosen <3 nyt päästiin toiselle hoitokierrokselle yllättävän nopeasti. Ja täytyy myöntää että tekis mieli testata jo pp 9 tai 10...viimeksi plussa näkyi haaluna silloin.

 

mulla nyt menossa pp 7 jos oikein laskin vielä 7 pp jäljellä ennen ku sais alkaa testaamaan viikko kyllä menny aika nopeesti kun on ollut miehen ja anopin ja muun suvun tukena meidän suuressa surussa <3

 

Voimia Lurulle ja osanotot jonskulle, joskus vaan täytyy olla huonoja aikoja, että voi tulla niitä hyviäkin..

Meillä edelleen toivotaan, että tämä kierto venyis niin, että voitais jo seuraavasta aloittaa ne hoidot, ei jaksa odottaa......

Eilen päätettiin, että kerrotaan lapsen yrittämisestä molempien vanhemmille ainakin ja siskoille. ollaan nyt salattu tähän mennessä muilta paitsi kahdelta ystävältäni, eikä enää vaan jaksa keksiä "valheita" tms. syitä kun hoidotkin alkaa. Alunperin emme siksi kertoneet, koska halusimme lapsen olevan yllätys "olen kolmannella kuulla"-tyyliin, mutta nyt kun sitä ei kuulukaan, niin on helpompi kertoa ja saa purkaa tuntojaankin useammalle ihmiselle. Luultavasti ovat vanhemmat jo arvanneetkin, että yritystä on meneillään, mutta mitään ei olla myönnetty. Saa nähdä miten he reagoivat kun kerron hoitojen aloituksesta ym.

jaksamisia kaikille!

 

Ymmärsinkö Luru nyt oikein että viikko inssin jälkeen olet testaillut? Eihän se siellä vielä näy, senkin höpsö. Ei lääkärit muuten vaan neuvo odottamaan kahta viikkoa ja raskaustestit testaamaan ensimmäisenä päivänä kuukautisten pois jäännistä. Nyt menet sinne matkalle ja jos sen aikana ei kuukautiset ala niin testaat sitten kun tulette takaisin. Tajusin myös, että teillä on aika samanlainen elämäntilanne kuin meillä. Meilläkin on asunto myynnissä, etsittiin puolitoista vuotta hyvää kotia ennen kuin tänä syksynä löydettiin. Nyt on vielä remontointi/ rakennustyöt käynnissä, niin emme ole vielä päässeet muuttamaan, emmekä hetkeen pääsekään. Mutta muistan hyvin tuon tunteen siitä, kun mikään ei onnistu, mikään ei etene, kaikki on kesken eikä elämässä kerta kaikkiaan pääse eteenpäin. Olen kuitenkin varma, että teillekin koittaa ne ajat, joilloin näette, että kaikella on ollut merkitystä ja hyvä on vain antanut odotuttaa itseään Paljon, paljon tsemppiä teille!

 

Heippa taas!
KarolinaM täällä olikin jo todennut Lurulle saman mitä minunkin piti kirjoittaa; eihän se plussa läheskään kaikilla noin nopeasti näy. Käsittääkseni se hormonitason nousunopeus on yksilöllistä Eli älä synkistele vielä niinkauan kuin menkkoja ei näy! Pidän peukkuja...

Jonskulle halaus täältäkin. Aikaa myöten helpottaa, niin kulunut lohdutus kuin tämä onkin.

Täällä ei mitään raportoitavaa, viimeiset clomit nappasin eilen. Tällä kertaa lääkäri määräsi tupla-annoksen, toiveissa kahden munasolun kasvu, kun viimeksi yjden tabletin annostuksella saatiin yksi solu. Tiistaina on ultra, saas nähdä mitä on tapahtunut. Ei ole ollut oikein mitään isompia tuntemuksia - lukuunottamatta megalomaanista yleisv**utusta, jonka hyvinkin pitkälti laitan clomien piikkiin. Oon maanantain jälkeen haukkunut miehen pariin otteeseen jostain tosi "suuresta" syystä sekä siinä sivussa myös katsastusmiehen eilen... No, kai tää tästä taas

 

Moikka kaikille!

Ajattelin liittyä joukkoonne, mukava lukea samassa tilanteessa olevien kokemuksia ja ajatuksia! Meillä lapsettomuuden taustalla lievä endo, pco ja miehellä huonohkot siittiöt. Meille tehtiin ensimmäinen inseminaatio ma 21.11 ja nyt kp 19 menossa. Apuina ovulaatio-induktiot eli femar ja pregnyl-liuos. Reilun viikon päästä ajattelin testailla..
Mua vaan vähän ihmetytti kun se lääkäri oli vähän sen oloinen, että tää raskaus ei voi heti ekasta inssistä alkaa.. ja sanoi, että onnistumisprosentti on vaan 15-17. Vähän harmitti sen suhtautuminen, mutta kai nyt paljon sellaisia kuitenkin on joilla heti eka inssi on tuonut toivotun tuloksen?

Tsemppiä kaikille hoitoihin!

 

Moi kaikki,

Mä mietin sellaista tässä kolmannen inssin pp6 kunniaksi, että onko ketään muita, jotka ovat harkinneet, että jos inssit ei toimi, niin IVF-tien lisäksi (tai kaksinolon lisäksi), että menisi suoraan adoptiojonoon, eikä edes lähtisi IVF:ää kokeilemaan. Mulla nimittäin hetkittäin sellainen olo, etten jaksa tätä totaalista epävarmuutta montaa vuotta, että mieluummin suuntaan energiani sellaiseen odotukseen, josta nyt ainakin suht varmasti tulee jossain vaiheessa lapsi. Me kun molemmat miehen kanssa suhtaudutaan ajatukseen positiivisesti, vaikka biologista kovasti toivotaankin. Mutta mä en tiedä onko minulla sitä henkistä kanttia, jota on niillä jotka olisivat olleet tosi, tosi monta vuotta hoidoissa.

Onko kellään muulla ollut tämänsuuntaisia ajatuksia? Kiitos vastauksista ja TSEMPPIÄ RUTKASTI KAIKILLE!

 

Löysin netistä mielenkiintoisen lapsettomuushoitoja käsittelevän katsauksen:
http://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/23024/Sivonen_Marjo.pdf?sequence=1

Tässä todetaan mm. että kevyemmistä hoidoista (inseminaatio) noin joka seitsemäs yritys johtaa raskauteen. Itsellä siis takana kolme epäonnistunutta inssiä. Toivorikkaana lähdin ensimmäiseen ja pettymyshän siitä tuli. Toisen suhteen en enää ollut niin toiveikas ja kolmanteen menin jo asenteella "mitä hittoa mä oikeastaan teen täällä..." Oikeesti tuntuu aika murskaavalta lukea tuo että noin joka seitsemäs yritys johtaa raskauteen... herää kysymys miks sitten tämmöinen hoitomuoto on olemassa jos tuloksen on tuommoisia?!

Meidän tapauksessa tuo adoptio ei tule kyseeseen. Mies on ehdottomasti sitä vastaan. Mulle olis periaatteessa ihan ok, mutta toisaalta mulla on jo ne kaksi biologista lasta ed. liitosta. Mies on sitä mieltä että jos ei biologista lasta voi saada niin ei halua lasta ollenkaan. Joten näin ollen meidän vaihtoehdot on käytetty. Mikään kymppitonnin lisälaina ivf-hoitoihin ei innosta kun tota asunto- ja autolainaa on nyt jo ihan vaikka muille jakaa.

Eilen olin ristiäisissä ja etukäteen vähän jännitti että miten tunteet nousee pintaa. Mutta kaikki meni hyvin, eikä tuntunut edes pahalta pitää vauvaa sylissä. Hassua! Toisaalta nautin ihan mielettömästi kun katselin omia lapsukaisiani (5 ja 7 v.) ja ajattelin kuinka helpolla jo pääsen kun kuuntelin tuoreen äidin kertomuksia valvotuista öistä. Mulla ne taitaa näiden vauvojen osalta olla jo takana... Enkä mä alan odotella että aika menee 15-20 vuotta eteenpäin ja olen mummi

 

Wishful83 -tervetuloa joukkoon ja tsemppiä piinapäiviin ja testailuun! jypy -kiitti tuosta lapsettomuus-jutusta, luin silmäillen läpi ja oli tuttua tietoa, mutta myös vähän jotain uutta kivaa nippelitietoa. Ei kyllä kauheesti nostanu mielialaa, kun siellä luki että lapsettomuutta esiintyy vain 6 %:lla 20-25 -vuotiaista...

En ole vielä saanutkaan kerrottua kenellekään meidän lapsettomuudesta.. Olemme monta kertaa nähneet jo mieheni vanhemmat, mutta en jotenkin tiedä, miten ottaisin puheeksi asian ja miten yksityiskohtaisesti kertoisin.. olen menossa huomenna vanhempien luo ja siellä ajattelin kertoa, mutta miten?!

ja syys77 -Meillä toki vielä ihan erilainen tilanne, periaatteessa koko lapsi-projekti vielä ihan alussa, mutta kun aloimme lasta yrittämään, pohdimme mieheni kanssa mitä tehdä jos meillä ei onnistukaan oman lapsen tulo. Molemmat ainakin siinä vaiheessa olivat aika kielteisellä kannalla, enkä usko että mieheni mieli muuttuu, ei ainakaan tällä vuosikymmenellä.. Itsekään en ole oikein lämmennyt ajatukselle, koska haluaisin kokea raskauden ja haluan, että lapsi tulee meistä kahdesta, ei esim. luovutetuista siittiöistä tms. Siinä tapauksessa, jos emme omista kehoistamme saa vauvaa yhdistettyä alulle, luultavasti valitsemme mieluummin adoption kuin luovutetut siittiöt tai munasolut..

En ole lukenut tämän keskustelun vanhaa ketjua, joten saatan ottaa paljon samoja asioita esille, mutta miten te suhtaudutte monisikiöraskauden mahdollisuuteen? (psst.. minä salaa toivon kaksosia..)

 

Itselleni kaksoset olisivat ihan kauhistus! Kahdella kaveripariskunnalla on kaksoset ja varsinkin tätä toista raskautta läheltä seuranneena en haluais moista kokea. Lapset yrittivät tulla ulos jo puolessa välissä raskautta. Siitä asti äiti makasi sairaalassa vuodepotilaana niin että vain vessaan sai liikkua, syödäkin piti sängyssä. Mun hermo ei kestäis tommosta. Ja kun tän mun nuorimmaisen lapseni vauva-aika oli tosi kauhea (koko ensimmäisen vuoden valvoin hänen kanssaan) niin pälli leviäis jos oliskin kaks semmoista vauvaa hoidettavana.

 

Heipä hei, terveisiä ultrasta: ihan hyvin näyttäis munikset kasvaneen (ilmeisesti kaksin kappalein...) ja kohdun limakalvokin oli erittäin mallikas, eli perjantaina sitten inssi nro 2. Jännää....

 

Moi! ekaa kertaa tähän ketjuun kirjoitan. tänään oli elämäni ensimmäinen inssi enkä yhtään tiedä millä mielellä pitäs piinailla seuraavat pari viikkoa ku lukenu netistä kui heikot mahollisuuet on inssillä raskautua. ikää mulla on 22v, yritystä takana 4v, on tehty munatorvien aukiolotutkimus, laparoskopia, miehen simpat vimosen päälle priimaa, mutta vikaa ei löydy. tähän kiertoon söin clomeja 3.-7. kp 12kp ultra ja 13kp eli tänään oli inssi, johtofolli tais olla eilen 18mm ja pari pienempää ja limakalvo 10,5..


onko täällä ketää joka on raskautunu ensimmäisestä inssistä ja milläset ollu lähtökohdat?

 

Hyvä, hyvä Scarleth! Peukut pystyyn!

Ja samoin peukut pystyyn Nipalle!

Mulla eka ultra on vasta 9.12. ja siihen saakka täällä ollaan vähän epätietoisia siitä, onnistuiko eka inssi vai ei. Jos onnistui, nyt olen viikolla 6+3 eikä edelleenkään mitään tuntemuksia. Tänään tuli kyllä vähän outo olo, kun ajoin autolla. Mutta jos kaikki positiiviset testit (yhteensä viisi, tänään viimeksi ) lasketaan, niin täällä olisi yksi ensimmäisestä inssistä tärpännyt.

Ollaan molemmat reippaasti yli kolmikymppisiä, torvet auki, vaikka tutkimus sattui hirveästi, simpat ensiluokkaisia ja siltikään ei omin voimin tapahtunut mitään. Inssissä oli tukena clomit 2 tbl päivässä kp3-7 ja pregnyl kp 12. Inssi oli kp 13 ja silloin mulla oli follikkelit 21 ja 23 mm plus muutama selvästi pienempi. Eivät olleet puhjenneet vielä inssissä. Limis oli noin 9 mm. En tullut koskaan kysyneeksi, millaisia simppoja lähetettiin matkaan, mutta ainakin yksi oli maailmanmestari uinnissa!

 

Me käytiin julkisella ensikäynnillä ja ei tietoakaan mistään IVF-jonosta, vaikka meille on tehty yksityisellä puolella tutkimukset + 3 inssiä. Voitteko kuvitella - nyt tehdään 3 lisää! Ja piikkien kans, tähän asti Femarilla on saatu kasvatettua ihan kelpo folli. Että näin. Periaatteessa piikitykset voisi aloittaa jo seuraavassa kierrossa, mutta lääkäri kyllä antoi harvinaisen selvästi ymmärtää että tuskinpa tulen saamaan vastaanottoaikaa ensi kierron alkuun. Että ainakin tammikuulle menee. Vittuvittuvittu. Ihan oikeesti, nyt ei voida ees jatkaa yksityisellä, koska ennen niitä kolmea uutta inssiä ei olla pääsemässä siihen IVF-jonoon. Argh. Sori nyt tää omanapainen vuodatus. Mulla ei nyt kyllä oo sitten muita vaihtoehtoja kun hypätä sen PLUSSAjunan kyytiin tasan tästä kierrosta. Piste

Mites muilla piinailijoilla - tuntemuksia suuntaan tai toiseen?
Tervetuloa mukaan nipa- ja wishful83!

Ps. käytiin katsomassa se Hiljaa toivotut dokumentti lapsettomuudesta, oli mielestäni ihan hyvä ja realistinen kuvaus näiden asioiden kanssa painimisesta eli suosittelen! Menee tällä hetkellä muutamissa elokuvateattereissa.