Sitähän sanotaan, että mitä myöhemmin tekee lapsia, niin sitä vaikeampaa on sopeutua lapsen tuomaan elämänmuutokseen.
No, itse olen ollut sitä mieltä, että jos olisin nuorempana saanut lapsen, niin en olisi osannut arvostaa tapahtunutta samalla tavoin kuin nyt päälle 3-kymppisenä - ja olisin ollut ihmisenäkin paljon kehittymättömämpi kuin nyt.
MUTTA sen myönnän, että kun on tähän ikään tottunut elämään elämäänsä juuri niin kuin lystää (syömään harva se päivä ravintolassa, käymään harrastuksissa, matkustelemaan spontaaneja viikonloppumatkoja jne.), niin nämä arkirutiinit aivan vyöryvät silmille.
Inhoni kotitöitä kohtaan on muodostunut todelliseksi ongelmaksi!
En pidä ruoanlaitosta ja nyt kun poika on 1 v, niin pitäisi entistä enemmän laittaa itse terveellistä ja monipuolista ruokaa.
Kaikki kotityöt koen erittäin vastenmielisiksi: tiskauksen, siivoamisen, pyykinpesun, silityksen, järjestelemisen...
Minua on siunattu aika lyhyellä pinnalla, valitettavasti. ONNEKSI lapseni on terve ja muutenkin oikea tyytyväinen ilopilleri. Jaksan hänen kanssaan touhuta koko päivän, mutta kotityöt jättäisin mielelläni palvelijalle. Niin kai kaikki muutkin (ajattelee varmaan moni), mutta silti muut naiset saavat itsestänsä irti niin paljon enemmän kuin minä.
Tuntuu, että koko päivä ja kaikki vapaahetket pitäisi olla jynssäämässä jotakin tai kokkaamassa. Minä vain istuskelen, juon kahvia, luen lehteä tai nettiä... ja yhtäkkiä lapsi herääkin päiväuniltaan ja taas on kaikki tekemättä
Mies tulee sitten töistä. Hän ei laita ruokaa (olisi pitänyt ymmärtää vuosia sitten, että se on ongelma
Ja riitaa tulee, kun ruoka ei ole valmiina ja kämppä sotkuisena.
No, sellaista tämä arki on. Pitää yrittää terästäytyä... mutta hemmetin haasteellista se on. Ihmettelen, että miten selviämme sitten kun palaan takaisin töihin???
No, itse olen ollut sitä mieltä, että jos olisin nuorempana saanut lapsen, niin en olisi osannut arvostaa tapahtunutta samalla tavoin kuin nyt päälle 3-kymppisenä - ja olisin ollut ihmisenäkin paljon kehittymättömämpi kuin nyt.
MUTTA sen myönnän, että kun on tähän ikään tottunut elämään elämäänsä juuri niin kuin lystää (syömään harva se päivä ravintolassa, käymään harrastuksissa, matkustelemaan spontaaneja viikonloppumatkoja jne.), niin nämä arkirutiinit aivan vyöryvät silmille.
Inhoni kotitöitä kohtaan on muodostunut todelliseksi ongelmaksi!
En pidä ruoanlaitosta ja nyt kun poika on 1 v, niin pitäisi entistä enemmän laittaa itse terveellistä ja monipuolista ruokaa. Kaikki kotityöt koen erittäin vastenmielisiksi: tiskauksen, siivoamisen, pyykinpesun, silityksen, järjestelemisen...
Minua on siunattu aika lyhyellä pinnalla, valitettavasti. ONNEKSI lapseni on terve ja muutenkin oikea tyytyväinen ilopilleri. Jaksan hänen kanssaan touhuta koko päivän, mutta kotityöt jättäisin mielelläni palvelijalle. Niin kai kaikki muutkin (ajattelee varmaan moni), mutta silti muut naiset saavat itsestänsä irti niin paljon enemmän kuin minä.
Tuntuu, että koko päivä ja kaikki vapaahetket pitäisi olla jynssäämässä jotakin tai kokkaamassa. Minä vain istuskelen, juon kahvia, luen lehteä tai nettiä... ja yhtäkkiä lapsi herääkin päiväuniltaan ja taas on kaikki tekemättä
Mies tulee sitten töistä. Hän ei laita ruokaa (olisi pitänyt ymmärtää vuosia sitten, että se on ongelma
Ja riitaa tulee, kun ruoka ei ole valmiina ja kämppä sotkuisena. No, sellaista tämä arki on. Pitää yrittää terästäytyä... mutta hemmetin haasteellista se on. Ihmettelen, että miten selviämme sitten kun palaan takaisin töihin???
. Minäpä päätin olla ottamatta liikoja paineita ja siivoan silloin, kun villakoirat melkein purevat eikä tv-kuvaa erota pölyn alta. Kaupasta saa myös tosi käteviä puolivalmiita ja valmiita eväitä. Aion nauttia lapsista, kun he ovat vielä pieniä ja aion pitää huolta myös itsestäni ja jaksamisestani, että lapset voivat nauttia myös minusta. Kyllä sitä kotia ehtii taas joskus kiillotella... Jaksamista sinulle ja nauti tästä elämänvaiheesta :hug: !
