Imettävät vauvakuumeilijat, ei menkkoja vielä näy....

Minäkin ilmottaudun mukaan. Tyttö syntyi 02/07 eli nyt vähän yli 5kk ikää. Vauvakuume ollut kova koko ajan ja ennen tytön syntymää jo päätettiin miehen kanssa, että toinen heti putkeen. Tytön synnyttyä tunne vaan vahvistunut ja ilman ehkäisyä ollaan oltu alusta asti. Olen täysimettänyt ja nyt muutaman viikon on maisteltu soseita. Ei kyllä kovinkaan hyvällä menestyksellä. Käytännössä täysimetys siis vielä päällä. Kuukautiset eivät vielä alkaneet. Tyttö on nukkunut jo pitkään yönsä hyvin. Ensimmäinen pätkä 7-9 tuntia. Sen puolesta siis kohta vois alkaa niitä menkkoja odottelemaan. Ainakin toivotaan kovasti.

Esikoisen odotusaika meni todella hyvin ja jo innolla odotan uutta raskautta.
 
Täällä taas pitkästä aikaa. Elämä taas hymyilee ja ajatukset taas uudessa raskaudessa ja toivonpa, että tärppäis nopeasti.
Mukavaa, että meidän pino vaan kasvaa ja kaikille uusille tervetuloa joukkoon. Meillä soseita alettu syömään vähän enemmän ja velli myös maistuu. Imetän edelleen mutta annan myös korvikettakin kun pikkaisen vähentynyt toi maidontulo.
Saapa nähdä kuinka pitkä on tää ensimmäinen kierto, vaikka tietenkin toivon, että menkkoja ei tule ollenkaan. Ensimmäiset menkat synnytyksen jälkeen kesti sen 4 päivää eli ihan normaalin määrän mulle. Mitään oviksen tikuttamisia en harrasta joten saapi nähdä kuinka käy. Lakanoita ollaan ainaskin parin päivän välein pöllytelty joten toivotaan, et jokunen kerta osuis sit oikeeseen aikaan.
Mut nyt syömään, moiii!
 
Hei kaikki. len tätä ketjua aina välillä lukenut, mutta ei menkkojen osalta tähän kuulu enää :D . Voisin ikään kuin tueksi ja tsempiksi kertoa oman kroppani toiminnan käynnistymisen. Eli meidän tyttö nyt 11 kk. Täysimetin 5 kk, jonka jälkeen todella hitaasti aloiteltiin kiinteitä (tyttö melkoinen tissifani). Menkat alkoivat paljosta imetyksestä huolimatta tytön ollessa 9 kk. Eka kierto 28 pv. Sitten annoimme luvan vauvalle tulla. No kävikin niin ,että seuraava kierto oli 39 pv eli todennäköisesti en ovuloinnut ollenkaan. Olin kuitenkin tyytyväinen ,että menkat taas alkoi ja päästään uuteen yritykseen. Pitää vaan toivoa ,että nyt normi kierto. Ajattelin vain varottaa ,että aina ei kierrot käynnisty säännöllisinä, vaikka kyllähän sen kaikki tietää, mutta minulle oli tosi ikävä yllätys ,kun ei menkat tulleet. Ensin tietysti oletti olevan raskaana. Arvatkaa vaan montako nega-testiä tein :D . Sitten oli piinaavia päiviä odottaa ,että milloin ne alkaa. Imetystä en sen vuoksi halua jättää tai vielä edes vähentää,että tulisin raskaaksi, koska elimistö voi hyvinkin toimia ,vaikka imettää. Pisin imetysväli on yöllä 6-7 h. Tsemppiä kaikille odotuksen odotukseen. Sitähän ei koskaan tiedä milloin se eka ovis on :D
 
Oi ja mie täältä kans tapsahdan mukaan! Kirjottelinki tuolla jo eka sivulla, mutta oltiin tässä lomalla kolmisen viikkoa... :whistle:

Nyt ois sitten jo reilut 2kk siitä kun lopetin imettämisen, eikä menkkoja kuulu siitä huolimatta...? Olin muka tunnistavinani kesäkuun puolenvälin paikkeilla oviksen, ja kun ei siitä kahden aikä vielä kolmenkaan viikon kuluttua ollu menkat alkaneet, tehin tastiä.. ja negaa näytti. Sitten heinäkuun alkupuolella luulin jo että alkoi, kun tuli ensin semmosta tuhruvuotoa, sitten ihan vähän kirkasta veristä vuotoa, ja sitten loppu taas kokonaan pariksi päiväksi... ja jonku aikaa oli tuommosta. Kävin ostaan evra-laastarit sinä päivänä kun sitä kirkasta vuotoa oli, että voin alottaa ( niinkun tässä ei tosiaan osaa päättää että mitä tekkee! :headwall: ). Mutta kun vuoto taas loppu niin ei voinukkaan. Sitten mietin että oisko ne sitten ollu jotkut "valemenkat", ja eikun testiä tekemään. Negaa näytti.
Viime viikon perjantaina kävin sitten jo neuvolassa tekemässä sitä testiä, kun aivan olen itekkin sekasin tämän homman kanssa! :ashamed:
No, negaa näytti.
Neuvo sen verran että pitää oottaa kuiten ihan oikeat kuukautiset ennenkun alkaa käyttämään niitä laastareita.

Nyt ei oo tähän mennessä ollu muutosta, joinaki päivinä tulee semmosta tuhrua vaan, muuten ei mitään. Alamaha oli jossain vaiheessa arka niinkun olis vuoto alkamassa, mutta meni ohi. Ja välillä se tuntuu just silleen aralta niinko ois raskaana. Oireita ei oo minusta ollu... jos ei lasketa hirveää näppyläarmeijaa naamassa ja hirveitä mielialavaihteluita!!!!! :attn: :attn:

Että tämä on ärsyttävää!!! Ja kun mukamas kuntokuurilla olen, niin vaikka mitä tekee niin tuntuu että etureppu vaan turpoaa.. :ashamed:


Niin ja mie kans olen vähän samoilla linjoilla siitä että synnytyksen jälkeen hormoonit vaikuttaa tosi paljon siihen vauvakuumeeseen, ainaki mulla teki! ;)
Pahimmillaan se oli just kun nuorimmainen oli 3kk. Siitä se on sitten pikkuhiljaa hiipunu, lukuunottamatta niitä pieniä piikkejä jotaka meinaa laittaa "sairasteleen" :D

Mulla on taas niin pää pyörällä että ei tiiä mitä tekis... :kieh:
 
Alkuperäinen kirjoittaja jeps1:
eipä tänne sen kummempia...kuukautisia odotellessa...ja voi olla että kun nyt niitä oikein odotan niin saan odottaa todella pitkään.

:wave: jihaa...kuukautiset alkoivat...joten nyt sitten katsotaan miten tätä kuumetta saadaan hoidettua niin että kaikki ovat tyytyväisiä ;)
 
Hello!

Kiva kuulla että jeps1 pääsee jo seurailemaan kiertoa! Ja tervetuloa emilija! :) Meillä samanikäiset lapset :)

Tänne ei edelleenkään yhtään mitään uutta. imetysväli on iltaisin monesti 7 tuntia kun poika ottaa illalla velliä mutta en tiiä... Pitäs enemmän varmaan harjotellakin...

Ja toiseks mulla on vanha vaiva ahdistus- ja paniikkihäiriö nostamassa päätään ja tänään menen lääkäriin :( En ois halunnut mitään lääkkeitä ottaa kun esikonkin kanssa lopetin lääkityksen ennen raskauden puoltaväliä mutta pakkohan se on jos ei ilma pärjää :ashamed: Saahan sen sitten lopetettua taas. JA toisaalta; imetyksen aikainen alhainen estrogeenitaso ei ole omiaan nostamaan kenenkään mielialaa :/

Mutta toivotaan nyt ekoja oikeita tärppejä tänne ketjuun ;)
 
Mä olen koko ajan tuntevinani jotain kummia vihlasuja sun muita vatsassa. Tätä menoa tuun hulluks ennen ku menkat edes alkaa. Nyt pitää vaan rauhottua ja yrittää unohtaa koko lapsenteko-asia. Miten voi olla näin kova vauvakuume vaikka vauva tossa vieressä jatkuvasti jutustelee. Oikeestaan mä kyllä analysoisin mun vauvakuumeen ennemminkin perhekuumeeksi. Halutaan iso perhe.

On se kumma miten vuodessa on voinu unohtaa sen, miltä alkuraskaus tuntuu. Eniten tässä tilanteessa on jännää se, että periaatteessa voi tulla tietämättään raskaaksi millon vaan. Jos siis kävis semmonen tsäkä, että ekoja kuukautisia edeltäis ovulaatio. Mulla kun muistaakseni selvin oire raskaudesta oli se, että tissit oli kipeet. Tulisko ne nytki vaikka imettää?
 
Heips kaikille,

mä täällä fiilistelen ja seuraavassa mutkassa pohdin olenko ihan järjissäni kun haluan lisää lapsia vaikka kuopus on vasta 6kk...välillä sitä saa jonkun "järkevyys-kohtauksen" ja miettii että annan nyt ajan kulua ja sitten vasta ruvetaan yrittämään uutta vauvaa...ja sitten taas seuraavassa mutkassa selitän itselleni että mitä sitä nyt odottamaan :LOL:

No ehkä sitä pitää nyt antaa luonnon vaan ratkaista tää homma...tulee jos on vaan tullakseen, tai siis toki me tarvitaan varmaankin hieman apua tuolta lääketieteen puolelta, mutta silti jos raskautuminen onnistuu niin sitten se on tarkoitettu tapahtuvaksi.

Toi Emiljan analyysi tuosta perhekuumeesta kuulostaa erittäin hyvältä...mä luulen että meillä on sotkeentuneet sekä vauva- & perhekuume keskenään ja tuloksena on tää kuumeilu mitä nyt käydään lävitse.

Kyllikki: ota ihmeessä lääkitys käyttöön niin ei oma pää hajoa:hug:

Ja sitten vaan niitä tärppejä meille kaikille... :flower:
 
Nostellaan :wave:

Mitäpäs taas kuuluu kuumerintamalle? Täällä päin ei sitten niin mitään uutta |O Meillä neiti nukkuu nykyään jo jopa 9 tunnin yöunia!! Voitte vaan kuvitella millaiset tykinkuulat nuo tissit on kun sängystä nousee :eek: Eipä sillä en valita yhtään, ihanaa kun saa nukkua. Reilusta imetysvälistä huolimatta ei ole menkkoja kuulunut. Eipä olisi uskonut että niitäkin ihan oikeasti kaipaa. ympärillä tosi moni ystävä on raskaana juuri nyt, harva se viikko kuulee taas uusia raskausuutisia. ihanaahan se on. vielä ainakin osaan iloita heidän puolestaan, eiköhän se pikkusisko tai veli meillekin sitten tule kun sen aika on. Kauniita kesäpäiviä ja tärppejä tietenkin kaikille!
 
Eipä tännekään kuumeilun saralla mitään uutta tai mullistavaa. Ilmeisesti kierto on yli puolenvälin jos siis kierto on n 30 pvän luokkaa. Tarkkaan en tiedä kun tosiaan yhet menkat vasta olleet mut nyt sit näkee, tai toivottavasti ei näe, minkä pituinen kierto on. Yrityksestä ei ainakaan voi sit johtua jos ei tärppää, sen verran tiuhaan on lakanoita pöllytelty. Imetän edelleen mut korviketta myös annan jonkun verran. Ens viikolla Aino täyttää 5 kk ja viime viikolla puhkesi ensimmäiset hampaat alhaalle. Soseita menee jo mukavasti ja puuroa myös alettiin eilen syömään. Niin se aika vaan kuluu.
Mun paras kaveri on kans raskaana ja oon onnellinen hänen puolestaan mut kyl se vaan entistä enemmän kasvattaa omaa kuumeilua kun sivusta seuraa odotusta ja näkee ihanaa vauvamasua. Hassua kuinka malttamaton sitä nyt onkaan, kun tuntuu et pitäis heti tärpätä eikä viidestoista päivä. Tällainen kuume ei ollut edes silloin kun Ainoa yritettiin.
Aino nukkuu vaunuissa ulkona vaikka on näin helle, saapa nähdä kuinka kauan viihtyy.
Tärppejä ja kirjotelkaahan muutkin kuulumisia!
 
täällä tunnelmat samat kuin ennenkin...kuume jatkuu vaikka aivan ihana tyttö on jo :heart: neiti kasvaa ja on sitä kyllä niin ihana seurata, kiinteitä ollaan maisteltu ja 2 hammastakin on puhjennut.

sen verran edistystä on tapahtunut et mies on luvannut et vuoden päästä voidaan kakkosta miettiä, ku aikasemmin puhui useamman vuoden ikäerosta.

no menkat ei ole edes vielä alkanut joten eipä tässä mitään kiirettä.
 
Mammukka81
Heippa taas kaikille :flower: !

Meillä tilanne on sellainen, että noin kuukauden imetyksen lopettamisesta tulivat ekat menkat! Tosi iloinen oon, että näinkin pian tulivat...nyt vaan toivon, ettei kierto veny mahdottomiin. Ja niinkuin Nenna tuolla edellä kirjoitteli, niin lakanoita pöllytellään silloin kun siltä tuntuu, toivotaan, että oikeeseen aikaan osuis joku kerta. Kun vaan löytyis jostain kulman takaa sitä kärsivällisyyttä....kun ei tässä oikeesti mikään kiire ole. Malttamaton luonne :p .

 
Meillä 5kk vauva(+5 isompaa lasta =) )Olen aina tullut herkästi raskaaksi,yksi kerta riittänyt ilman ehkäisyä.Nyt täysimetän vauvaa ja menkat ei oo alkaneet.Yksi huti ehkäisyn kanssa kävi ja jännitän.Tiedän että täyimetys ja menkattomuus sekä että vauva syö tiheästi tuo kuulemma 97%ehkäisytehon mutta mietityttää silti,taustani raskautumisista tietäen.
Jos nyt sattuisin raskautumaan,voinko imettää???En haluaisi lopettaa kun vauva vielä niin pieni...
Vauvakuume on jo ollut ja ajatuksissa vielä yksi en vaan han vielä ollut ajatellut :headwall: Tosin onhan se mahdollisuus häviävän pieni :LOL:
 
Jes, mulla alko menkat. Ihanaa nyt voi ihan oikeasti alkaa ajattelemaan vauvan tekoa. Jihuu. Tuntuu, että viime kerrasta on ikuisuus, vaikka puoltoista vuotta sitte suunnilleen aloteltiin yritystä viimeks. Puhkun intoa.
 
Tosta imetyksestä raskaana ollessa. En tosiaan ole mikään asiantuntija mutta sillon kun olin pienen hetken raskaana niin lueskelin tietoa imetyksestä raskaana ollessa. Ilmeisesti mitään estettä ei imetykselle ole jos itse vain jaksaa, koska imetys ja raskaus voi rasittaa aikas paljon kehoa. Sit maidontulo voi muuttua, et sitä ei välttämättä tule "tilaamalla" lisää niin kuin ennen ja tietty voi sit rinnanpäät olla myös aikas herkät. Itse ainakin huomasin, että maidontulo väheni selvästi eikä tosiaan imemällä tullut samalla tavalla lisää kuin ennen. Sit jotkut puhuu siitä, että imetys raskauden aikana vois olla pieni keskenmenon riski mut tiedä sit. Mitään oikeeta faktaa tosta en tiedä. Jos mun raskaus olis jatkunut tai siis alkanut kunnolla, mullahan siis oli kemiallinen raskaus, niin oisin kyllä imettänyt niin paljon kuin mahdollista. En tiedä oliko yhtään apua tästä mut netistä kyl löytyy asiasta tietoa esim. imetyksen tuki sivuilta.
Onnea Emilija menkoista. Harvoinpa sitä on saa tädin tulosta olla onnellinen.
Omaa oloa sen verran, että tänään on kp 28 ja mitään merkkejä ei menkkojen alkamisesta vielä ole. Sellaista alavatsan nippailua ollut mut ei mitään menkkakipuja kuitenkaan. Mitään oireita siitä et ois tärpännyt ei ole ollut ja olen jotenkin asennoitunut siihen, et ens kuussa sit yritetään uudestaan. Tietenkin haluaisin yllättyä positiivisesti jos sit kuitenkin ois tärppi käynyt.
Nyt nukkumaan!
 
heippa kaikki !!

meitsi kävi lääkärissä siis tuolla lapsettomuushoitojen puolella ja nytpä sitten ootellaan seuraavia menkkoja jotta voidaan laittaa asiat eteenpäin... :whistle: vitsit mä oon nyt niin iloinen. Mutta toki täytyy muistaa olla realistinen ja muistaa ettei kaikki tapahdu sormia napsauttamalla vaikka kuinka haluaisinkin.
Mutta tälläistä tänne ja paaaljon tsemppiä kaikille =)
 
Oon lukenut ja kuullut että ihan mahdollista on tulla raskaaksi vaikka imettää ja menkkoja ei ole tullut. [/quote]


eli minä olin tyhmä ja aikoinaan uskoin etten voi tulla raskaaksi kun imetän mutta toisinpa kävi ja positiivinen testi tuli. nyt poikamme 4kk ja lisää kans jo kuumeillaan mieheni kans.menkkoja ei ole kuulunu eikä näy mullakaan.pientä pahoinvointia kyllä on aamuisin mutta ainaki vielä näytti testi negaa.en tiedä mistä tää olo sit johtuu. =)
 
Heippa vaan kaikille taas pitkästä aikaa! Täällä kp 35/ ? ja yksi negatesti takana. Ei oikeestaan mitään oireita raskauden suhteen mut kun halu on niin kova niin päätinpä testata. No, nyt sit vaan odotellaan menkkoja ja toivottavasti alkais jo pian, et pääsis uuteen yritykseen.
Muutenpa meillä voidaan hyvin, Aino kasvaa ja voi hyvin. Imetän edelleen noin 3-4 kertaa päivässä.
Mitäs muille kuuluu? Onko kukaan muu testaillut tai onkos kellään menkat alkaneet?
 
Ei mitään uutta täälläkään. Menkat ei vaan oo alkanu vaikka yöimetykset on jätetty jo pari kuukautta sitten :/ Määkin tein yhden negatestin kun ihmetytti tää menkkojen puuttuminen niin paljon..
 
Saakohan tähän joukkoon tunkea, vaikka imetyksen lopetin pari viikkoa sitten? Tuolla muualla kaikki kyttää jo kiertoja, tikuttelee ja vaikka mitä, niin tuntee orvoksi kun menkat ei vielä alkaneet.

Kuumeiltu on melkein esikoisen syntymästä asti, ja kuume vaan nousee, joten mun kuume on jotain muuta kun hormonimyllyä. Rassaavaa kun ei vaan tätiä tuu. Sitä oli niin kovin toiveikas jo sillon kun täysimetyksen lopetin, syöttövälit piteni ym. mutta tässä sitä vieläkin ollaan, ilman menkkoja. Muutaman testinkin sorruin tekemään ihan vaan kuviteltujen oireiden takia sillon kun tyttö alkoi soseita maistella :ashamed: No nyt taas on mahdollisuuksia, toivon kovasti ettei hirmu kauan menis että menkat alkaa.

Monille kavereille on syntynyt ja syntymässä vauvoja, ja olen niiin kateellinen... Sitten vielä tuntuu että koko suku ja kaverit spekuloi, koska meille kakkonen ilmaantuu. Eivät taida arvata kuinka kovasti haluaisin jo vauvauutisia kertoa.
 
Tervetuloa vaan uudet joukkoon, kyllähän tänne hyvin mahtuu! Mullahan kävi niin, että reilu kuukausi sitten mulla oli kemiallinen raskaus tosi voimakkailla raskausoireilla. Pettymys oli kova kun sitten ei ollutkaan ns oikea raskaus. Sitä jo jotenkin taas innostui kun oireetkin olivat niin selkeet ja plussat testeissä. Ja tosiaan silloin täysimetin ja menkkoja ei ollut tullut yksiäkään eli varmaan ei siis kroppa ollut vielä valmis uuteen raskauteen.
Meillä kans anoppi välillä vihjailee kakkosesta vaikka tosiaan esikoinen on vasta 5 kk .
Tiinuri, minkäs ikäinen teidän pikkuinen on?
 
Hieman varovaisin askelin astun tänne mukaan...
Meillä esikoinen on huhtikuun lopulla syntynyt eli nyt on viikkoa vaille 4kk.
Laitokselta jo kun kotiuduttiin niin ajateltiin et ehkä vois tulla jos on tullakseen. Päätettiin kuitenkin luottaa imetyksen voimaan.
Tyttö on edelleen täys imetyksellä. Tuossa välissä oli sellanen aika että yöimetys jäi pois kun tyttö alkoi nukkumaan täysiä öitä. Sitä kun oli muutaman viikon kestänyt niin menkatkin alkoivat. Silloin päätettiin että ok... saa tulla.
Nyt tyttö taas herää kerran yössä syömään niin en oo ihan varma et onko kierto nyt lähteny liikkeelle vai ei.
Ollaan kuitenkin valmistauduttu siihen että tässä saattaa mennä aikaa kun tuota esikkoakin yritettiin reilut kolme vuotta. Jotenkin ei uskalla toivoa että uusikaan tulokas ilmottelis itestään kovinkaan pian.
Nyt mennään sillä menttaliteetillä että tulee jos on tullakseen. Kiertoa tietenkin vähän seurailen, mutta en aijo kalenterin ja kuumemittari kaulassa juosta =)
Kuume ainakin mulla on kuiten jo kova... Mies on aina ottanu näitten asioitten kanssa vähän rauhallisemmin =)
Aika hassua olla vauvakuumeessa vaikka kotona onkin jo vauva. Meän tytsy on niin iso tyttö jo ja hänen ihan vauva aika oli jotenkin niin lyhyt. Ihan muutaman viikon ikäsestä kannatteli päätään ja jo alle kaks kuisena käänty mahalleen ja sama meno tahti on jatkunut :)
Ihanahan se on että hyvin kehittyy :heart:
 

Yhteistyössä