Ihastuminen toiseen parisuhteessa

[Joskus ihastunut]

Itsekin olen 6 v. kestäneen suhteeni aikana ihastunut toisiin miehiin, kerran tulisesti. Onneksi emme asuneet samalla paikkakunnalla, joten sain ihastukseni eliminoitua elämästäni heti kun huomasin sen olevan ainoa keino lopettaa pelleily. Muutamia kertoja olen ihastunut/viehättynyt toisesta miehestä, mutta ne ihastukset eivät ole olleet kovin vakavia. Tuo isoin ihastus oli oikeasti viedä jalat alta. Tunne oli molemmin puolinen. En koskaan kertonut miehelleni asiasta, koska siitä ei olisi ollut mitään hyötyä. Emme menneet ihastukseni kanssa fyysiselle tasolle, vaan vihelsin pelin poikki ennen kuin oli liian myöhäistä. Mies ymmärsi tilanteeni, joten otti takapakkia ja toivotimme toisillemme hyvää loppuelämää. Muistan miten pahalta se silloin tuntui, mutta nyt tiedän tehneeni oikein ja olen mieheni kanssa onnellisempi kuin koskaan!

Tuo tulisin ihastus ajoittui aikaan, jolloin minulla oli oman itseni kanssa kriisi. Kait noilla ihastumisilla on tapana tulla elämään silloin, kun parisuhde on haavoittuvimmillaan. Tai ehkä tuokaan ihastus ei olisi tuntunut niin tuliselta, jos olisin ollut sinut itseni kanssa. Kriisi ei siis varsinaisesti koskenut miestäni millään tapaa, painin omien tuntemuksien kanssa. Onneksi on edes jonkin verran järkeä päässä, niin ei tullut tehtyä elämän suurinta virhettä. Toiset ihmiset ovat enemmän tunteen ja hetken vietävissä. Itse tajusin ajoissa, ettei silloinen toiminta ollut minulle ominaista ja normaalia. Poissa silmistä, poissa mielestä.... Niin se vain menee!

 

[no]

Itsekin olen 6 v. kestäneen suhteeni aikana ihastunut toisiin miehiin, kerran tulisesti. Onneksi emme asuneet samalla paikkakunnalla, joten sain ihastukseni eliminoitua elämästäni heti kun huomasin sen olevan ainoa keino lopettaa pelleily. Muutamia kertoja olen ihastunut/viehättynyt toisesta miehestä, mutta ne ihastukset eivät ole olleet kovin vakavia. Tuo isoin ihastus oli oikeasti viedä jalat alta. Tunne oli molemmin puolinen. En koskaan kertonut miehelleni asiasta, koska siitä ei olisi ollut mitään hyötyä. Emme menneet ihastukseni kanssa fyysiselle tasolle, vaan vihelsin pelin poikki ennen kuin oli liian myöhäistä. Mies ymmärsi tilanteeni, joten otti takapakkia ja toivotimme toisillemme hyvää loppuelämää. Muistan miten pahalta se silloin tuntui, mutta nyt tiedän tehneeni oikein ja olen mieheni kanssa onnellisempi kuin koskaan!

Tuo tulisin ihastus ajoittui aikaan, jolloin minulla oli oman itseni kanssa kriisi. Kait noilla ihastumisilla on tapana tulla elämään silloin, kun parisuhde on haavoittuvimmillaan. Tai ehkä tuokaan ihastus ei olisi tuntunut niin tuliselta, jos olisin ollut sinut itseni kanssa. Kriisi ei siis varsinaisesti koskenut miestäni millään tapaa, painin omien tuntemuksien kanssa. Onneksi on edes jonkin verran järkeä päässä, niin ei tullut tehtyä elämän suurinta virhettä. Toiset ihmiset ovat enemmän tunteen ja hetken vietävissä. Itse tajusin ajoissa, ettei silloinen toiminta ollut minulle ominaista ja normaalia. Poissa silmistä, poissa mielestä.... Niin se vain menee!

Kiitos viestistäsi. Ihailtavan suoraan sanoit, että olit itse kriisissä ja heikoimmillasi ihastumaan. Minusta muidenkin toisiin ihastuneiden pitäisi ensimmäisenä tutkia omaa vointiaan ja siitä johtuvia kriisejä, jotka todennäköisesti ulottuvat omaankin puolisoon. Tietysti omakin puoliso voi olla hukassa vaimon kriisissä, eikä sitä osata oikein purkaa. Mutta oman kriisin löytäminen ja tunnustaminen, on alku omalle eheytymiselle ja siitä saa voimaa vastustaa ihastumisia toisiin. Aina ei ole kysymyksessä miehen ja naisen välinen huono suhde, joka on typerän miehen aikaansaama kriisi.

Näin naistenpäivän kunniaksi voisi naisetkin tunnustaa, että oikut ja kriisit kuuluvat naisen elämään ja siitä huolimatta elämä jatkuu. Hyvää naistenpäivää!

 

[samis]

Itsekin olen 6 v. kestäneen suhteeni aikana ihastunut toisiin miehiin, kerran tulisesti. Onneksi emme asuneet samalla paikkakunnalla, joten sain ihastukseni eliminoitua elämästäni heti kun huomasin sen olevan ainoa keino lopettaa pelleily. Muutamia kertoja olen ihastunut/viehättynyt toisesta miehestä, mutta ne ihastukset eivät ole olleet kovin vakavia. Tuo isoin ihastus oli oikeasti viedä jalat alta. Tunne oli molemmin puolinen. En koskaan kertonut miehelleni asiasta, koska siitä ei olisi ollut mitään hyötyä. Emme menneet ihastukseni kanssa fyysiselle tasolle, vaan vihelsin pelin poikki ennen kuin oli liian myöhäistä. Mies ymmärsi tilanteeni, joten otti takapakkia ja toivotimme toisillemme hyvää loppuelämää. Muistan miten pahalta se silloin tuntui, mutta nyt tiedän tehneeni oikein ja olen mieheni kanssa onnellisempi kuin koskaan!

Tuo tulisin ihastus ajoittui aikaan, jolloin minulla oli oman itseni kanssa kriisi. Kait noilla ihastumisilla on tapana tulla elämään silloin, kun parisuhde on haavoittuvimmillaan. Tai ehkä tuokaan ihastus ei olisi tuntunut niin tuliselta, jos olisin ollut sinut itseni kanssa. Kriisi ei siis varsinaisesti koskenut miestäni millään tapaa, painin omien tuntemuksien kanssa. Onneksi on edes jonkin verran järkeä päässä, niin ei tullut tehtyä elämän suurinta virhettä. Toiset ihmiset ovat enemmän tunteen ja hetken vietävissä. Itse tajusin ajoissa, ettei silloinen toiminta ollut minulle ominaista ja normaalia. Poissa silmistä, poissa mielestä.... Niin se vain menee!

Ompa niin samanlainen tilanne mitä minulla nyt. Paitsi että olen vielä ihan hukassa itse. Ja haluaisin pitää ihastuksen ystävänä, koska sitä se on kuitenkin ollut tätä ennen 1,5vuotta.

En ole aikonut kertoa avomiehelleni, koska se on turhaa. Ihana kuulla kuitenkin kohtalontovereita. Ihastuksen tunne on aivan liian koukuttava huume..

 

[Vanha mutta kokenut]

Ompa niin samanlainen tilanne mitä minulla nyt. Paitsi että olen vielä ihan hukassa itse. Ja haluaisin pitää ihastuksen ystävänä, koska sitä se on kuitenkin ollut tätä ennen 1,5vuotta.

En ole aikonut kertoa avomiehelleni, koska se on turhaa. Ihana kuulla kuitenkin kohtalontovereita. Ihastuksen tunne on aivan liian koukuttava huume..

Niin oma kuin monien muiden kokemus osoittaa että ihastuksen pitäminen ystävänä ei vain onnistu. Tai ehkä sitten joskus kymmenen vuoden kuluttua.

Eli joudut itsesi takia tekemään ratkaisun. Joko katkaiset suhteen tai jatkat yhteydenpitoa ihastuksesi kanssa. Tiedät todennäköisesti itse mihin se johtaa vaikka et olekaan valmis sitä itsellesi tunnustamaan. Ja todennäköisyys että miehesi huomaa että jotain on tekeillä kasvaa mitä pitemmän aikaa jatkat yhteydenpitoa toisen kanssa.

Kaikkea hyvää!

 

[Se on]

Olen vakituisessa parisuhteessa, olemme seurustelleet avomieheni kanssa lähemmäs viisi vuotta josta noin neljä asuneet yhdessä. Viime talvena suhteemme oli koetuksella kun kumpikin tahollaan mietti toiselle kertomatta onko koko suhteessa enää järkeä. Kevään tullen saimme kuitenkin asiat puhuttua selviksi ja nyt meillä on mennyt puolisen vuotta paremmin kuin koskaan.
En ole koskaan pettänyt miestäni, enkä usko että hän on pettänyt minua.

Nyt tilanne on kuitenkin päälaellaan. Elämäni ja ajatukseni ovat vieläkin täysin sekaisin.
Pari kuukautta sitten tapasin miehen jota en saa mielestäni, eikä hänkään minua. Tapasin miehen ja hänen suuren ystäväporukkansa eräänä iltana töiden jälkeen, ja lähdin heidän kanssaan muutamalle lasilliselle. Oma avomieheni oli myös mukana. Alkuillasta en kiinnittänyt tähän toiseen mieheen sen enempää huomiota mutta jossain vaiheessa huomasin keskustelevani vain hänen kanssaan. Vaihdoimme pitkiä katseita ja syvällisiä keskusteluja. Loppuillasta myös yhden suudelman.
Seuraavana iltana lähdin jälleen lasilliselle hänen kanssaan, tälläkertaa kaksin. Puhuimme kaikesta maan ja taivaan välillä, enkä ole koskaan tuntenut mitään vastaavaa ketään kohtaan. Ilta muuttui yöksi ja hän pyysi minua luokseen viettämään yötä. Lähdin epäröimättä hetkeäkään.
Tilanne on se ettei sillä tapahtuiko mitään fyysistä vai ei, ole mitään merkitystä. Henkisellä tasolla tapahtui se suurin 'klikkaus', jollaista en ole kokenut koko elämäni aikana. Lohduttauduin ajatuksella siitä että mies asuu kaukana toisessa maassa jossa hänellä on tahollaan vaimo ja lapsi. Mitään vakavaa ei siis voisi tapahtua.
Muutamat ensimmäiset päivät tapahtuman jälkeen olin aivan sekaisin, en pystynyt keskittymään mihinkään. Olemme vaihtaneet sähköposteja, joskin varoen sillä mies ei saa vaimoltaan hetken rauhaa. Eilen hän soitti minulle, koska hänen oli pakko kuulla ääneni ja halusi tietää mitä ajattelen -itse hän ei pysty lopettamaan ajattelemistani. Mies ei ole tyypillinen pelimies, hän ei ole ennen pettänyt vaimoaan ja omien sanojensa mukaan ei uskonut että voisi tehdä sen koskaan.

Minä en tiedä mitä tekisin. Miten pääsen eteenpäin elämässäni? Janoan hänen yhteydenottoaan, odotan kuin kuuta nousevaa maanantaita jolloin hän taas soittaa. Tavallaan kuitenkin kammoan sitä, koska sitten olen taas aivan sekaisin monta päivää.
Todennäköisesti hän on tulossa Suomeen taas tammikuussa, jolloin haluaa nähdä. En tiedä mitä ajatella.
Onko kenelläkään kokemuksia vastaavasta? Miten selvisitte eteenpäin elämässä?

vain hetken huumaa ja menee ajan saatossa ohitse.