ihastuminen toiseen mieheen

Hei! Olen kolmen lapsen äiti. Pienin lapsistani on kolmen kuukauden ikäinen. Olen ollut parisuhteessa kohta seitsemän vuotta ja siitä ajasta naimisissa neljä vuotta. Mulla on kuitenkin sellainen ongelma, että olen ihastunut mieheni työkaveriin. Kukaan ei tiedä tästä. Hänen näkemisensä ja juttelu hänen kanssaan saa minut hyvälle tuulelle. Hän on luonteeltaan ja olemukseltaan ihan eri tyyppinen kuin mieheni.
Onko kukaan muu ollut samanlaisessa tilanteessa? Miten hankkiudun eroon tästä tunteesta, vai meneekö se itsestään ohi? Pitäisikö minun alkaa vältellä häntä?
Haluaisin vielä korostaa, että mitään väärää ei ole koskaan tapahtunut. En ole koskaan edes ollut hänen kanssaan kahden kesken.

 

Mä uskon ,että jokainen joskus voi ihastua/ tykästyä johonkin toiseenkin ,vaikka elääkin parisuhteessa.
Mutta ei tee asiasta sen suurempaa asiaa, kun kuitenkin on jo se ketä rakastaa. Ellei sitten tunteet ole hävinneet.
Ja jos oikeen tiekaksi pistää niin sitten täytyy miettiä ja puntaroida asioita, ennen kuin tekee ratkaisuja.

Mutta eihän sitä voi kulkea laput silmillä koko elämäänsä ,mutta voi tietenkin hallita itseänsä ja ohjata oikeaan suuntaan.

 

Niinhän ne useat parisuhdepsykologit ja vastaavat ovat todenneet, että pitkässä suhteessa (mikä sitten on pitkä suhde?) on täysin normaalia ihastua joskus johonkin muuhun ihmiseen kuin puolisoonsa. Itsestähän se sitten loppujen lopuksi kiinni on, miten tuohon ihastumiseensa suhtautuu.

Itse olen pitänyt yhtä mieheni kanssa kymmenisen vuotta ja viime keväänä koin pikaisen ihastumisen opiskelujeni puitteissa. Tunne toi arkeen pirteyttä ja säpinää, mutta vastapuolen ihastumistunnustuksesta huolimatta en koskaan edes ajatellut mennä asiassa sen pidemmälle. Minä kun satun rakastamaan miestäni :heart:...Ehkä kyse oli siitä, että suhteen kuluessa kumppanista tulee sellainen tuttu ja turvallinen, ehkä jopa itsestäänselvyys. Ihastuksen puitteissa taas tulee koettua uudelleen sellaista tietynlaista jännitystä ja uutuudenhuumaa, jota aikanaan koki myös sen oman kumppaninsa kanssa.

Itse suhtauduin ihastumisen tunteeseeni samoin kuin aikanaan varhaisteininä, jolloin helposti saattoi ihastua johonkin "saavuttamattomaan" henkilöön. En koskaan tunnustanut ihastukselleni olevani häneen ihastunut, sillä se olisi tavallaan tehnyt "saavuttamattomasta" ihastuksesta totista totta. Etenkin kun hän tunnusti olevansa ihastunut minuun. Minä yksinkertaisesti odotin, että tunne laimeni ja loppujen lopuksi se tapahtui suht nopeasti. Mietin samalla, mihin aikoinaan ihastuin omassa miehessäni ja miksi olen viettänyt hänen kanssaan yhdessä näin monta vuotta. Tavallaan ihastuinkin mieheeni uudestaan, sillä se kutina vatsanpohjassani, jonka hän pelkällä katseellaan minuun on joskus kauan sitten saanut aikaan, on palannut takaisin... En vaihtaisi miestäni kehenkään!

Tämän suuntaista siis kehotan miettimään, jos sinulla on vielä tunteita miestäsi kohtaan. Arkihan astuu ennemmin tai myöhemmin kuvioihin myös uudessa suhteessa eli sinänsä ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella...tsemppiä!

:hug:

 

Kiitos vastauksesta. Pidän ehkä omaa miestäni vähän itsestäänselvyytenä, mutta kuitenkin tiedän, että hänet on minulle tarkoitettu.

 

Mielestäni pieni ihastuminen ei ole pahasta. Uskon että jokainen pitkään parisuhteessa elänyt, ihastuu kerran tai useamminkin johonkin toiseen. Ainakaan itse en nää siinä mitään pahaa, eikä mielestäni sinun kannata häntä pakoilla. Mutta jos tilanne käy hankalaksi tai asia vaivaa sinua voithan jutella siitä miehesi kanssa.

 

Heippa!

Onko ihastuminen kestänyt jo kauan? Aika usein meinaan käy niin, että se kestään vain hetken ja kun aikaa asiasta on kulunut niin muistelelee ihastumistaan jo enemmän huvittuneena (tyyliin, mitä siinäkin näin).

Eipä kai ihastumisessa muuten mitään haittaa ole, mutta joskus sitä tulee kehiteltyä kaikenlaisia haavekuvia (jotka ei tiettykään ole todellisia) ja sitten ne voivat liikaa häiritä tätä normaalia arkea ja siitä nauttimista (miehestä ja vaikka lapsista ja omasta elämäntilanteesa)

Itselle ainakin kävi niin että jossain suhteen vaiheessa kyllä ihastuin, pariinkin kertaan (mitään ei tapahtunut) mutta sen jälkeen sitä jotenkin tajusi miten älyttömän ihana tuo oma mies on ja nyt ihastumisetkin on pysyneet jo pitkään poissa. Tiedän että tuo minun mies on niiiin ihana ja että varmasti paras mulle ja meitä yhdistää niin hurjan monia asia. Samoin sinä voit miettiä niitä juttuja mitkä sua ja miestä yhdistää, kukaan muu ei enää siihen edes pysty (perheen perustaminen, yhteiset kipuilut ja onnet jne)

Hienoa että itse pohdit asiaa, etkä anna tunteiden viedä liikaa mukanaan! Onnea liittoon ja perhe-elämään!