En rakasta tarpeeksi

[Virheen tehnyt]

Olen onnistunut ilmeisesti sotkemaan elämäni täydellisesti. Aloitan alusta, eli siitä miksi tähän olen päätynyt.

Kohtasin mielestäni elämäni rakkauden yli 10 vuotta sitten. Olimme yhdessä n. 4 vuotta. Rakastin miestä täysillä, mutta hän jätti minut. Ero oli minulle hyvin vaikea, ex löysi uuden kumppanin jo ennen eroamme. Varsinaista pettämistä hän ei myöntänyt. Yhdessä ollessamme hän vannoi suurta rakkautta minuun, ja minä uskoin. Välillä kuvioissa oli miehen naispuolisia ystäviä, mutta varsinaista pettämistä hän ei ainakaan myöntänyt.

Eromme jälkeen tapailin useita miehiä, kunnes tapasin tämän nykyisen aviomieheni. Hän oli kaikin puolin sitä, mitä olin etsinyt. Kiltti, luotettava, fiksu. Ja hän oli kiinnostunut minusta. Aluksi kaikki vaikutti hyvältä, mutta melko pian alkoi tuntua, että tunteeni eivät ole riittävän voimakkaat. Soudin ja huopasin, mutta lopulta päätimme kuitenkin yrittää.

Tilanne on nyt se, että olemme olleet naimisissa pian 3 vuotta, ja meillä on yksi lapsikin. Missään vaiheessa oikeastaan en ole ollut sataprosenttisen varma tunteistani miestäni kohtaan. Hän ei ole ollut missään vaiheessa minulle ilkeä, mutta mitään suurta rakkautta en häntä kohtaan ole edelleenkään pystynyt tuntemaan. Mitään muuta en niin paljon ole toivonut ja yrittänyt, kuin rakastua häneen.

Mieheni luulee, että olen onnellinen. Niin toisaalta olenkin, mutta tämä puolinainen tunne häiritsee minua koko ajan. Tänään yritän ottaa asian puheeksi, kun menemme yhdessä ulos. En halua enää elää puoliksi valheessa. Annan mieheni päättää, mitä hän minun kanssani haluaa tämän tiedon jälkeen. Jos hän haluaa jatkaa, yritämme vielä puhua avoimesti ja saada liekkiä syttymään. Jos ei, hyväksyn senkin. Näin ei voi kuitenkaan enää jatkua. Tämä syö minua sisältä päin.

Ex-poikaystäväni on edelleen mielessäni, vaikka hänkin on jo mennyt tahollaan naimisiin. En enää haikaile suhdetta hänen kanssaan, haluaisin vaan uudelleen kokea ne tunteet, joita hänen kanssaan koin. Nykyisen aviomieheni kanssa en sellaista ole koskaan kokenut, vaikka hän lämmin ja hyvä ihminen onkin. Ehkäpä uskaltauduin hänen kanssaan suhteeseen juuri sen takia, ettei hän koskaan pystyisi samalla lailla minua satuttamaan. Nyt vasta tiedän, että olen tehnyt suuren virheen. Olen niin surullinen...

 

[M31]

Tervetuloa sisko kerhoon!
Erosin elämäni rakkaudesta noin vuosi sitten ja vaihdoin lennossa uuteen kilttiin ja mujavaan tyyppiin, seksi oli hyvää ja viihdyimme yhdessä. Vanhat haamut kummittelivat niin pahasti mielessä että päätin järkevästi edetä tämän uuden kanssa vauhdilla, saada kaiken sen mitä edellinen ei mielestäni antanut minulle. Nyt olen siinä tilanteessa, että tunteeni ovat hyvin laimeat tätä uuttani kohtaan, ilmoitin jo mutostani, mihin hän on syästi pettynyt, toivoo että jäisin. Miten voisin, kun vieläkin rakastan entistäni. Hyvät naiset, kanssasisaret, älkää tehkö niinkuin minä.

 

[puolilla valoilla]

Virheen olen minäkin aikoinani tehnyt.
En tedä millaista olisi rakastaa täysillä ja nyt se on myöhäistä.

Kiitollinen olen kuitenkin turvallisesta ja hyvästä avioliitosta, se kuitenkin kiusaa että mieheni on aina tiennyt "vajaat" tunteeni.
Olen surullinen etten enempään pysty.
Onko sitten oikein vai väärin.

 

[järkeä käteen]

Luuletteko, että se eka rakkaus olisi kestänyt ikuisesti. Se "täysillä" rakastaminen tuntuu siltä jälkeenpäin, koska sitä ei enää ole. Moni eronnut haaveilee siitä. Ja eroaa uudelleen. Ja katuu sitten katkerasti. Vuodessa ja kahdessa ei parisuhde ole kehittynyt miksikään. Jos alkuhuumaa haluaa loputtomiin nauttia, sitä on erottava jatkuvasti.

 

[elämää exän jälkeen]

Minullakin on samanlaisia kokemuksia. Se suuri rakkaus kummittelee edelleen mielessä, vaikka erosta on jo viisi vuotta. Tänä aikana on ollut yksi pidempi suhde ja muutamia lyhyempiä. Jokaisella seurustelukerralla olen palannut samaan ongelmaan: en ole rakastunut, enkä rakasta tarpeeksi, samalla tavalla kuin exääni aikoinaan ja siihen suhde yleensä on päättynyt. Kyllä minä haluaisin rakastua ihan koko sydämestäni, mutta niin ei vain käy. Olen vain yhdelle miehelle pystynyt sanomaan, että rakastan, sille exälle nimittäin, muiden kohdalla se on tuntunut liian falskilta valheelta, enkä ole pystynyt niin sanomaan. En tiedä, mitä tekisin, reiluinta miehiä kohtaan kai olisi olla yksin, mutta kyllä minä välillä saatan ihastua, se vain ei etene rakkaudeksi asti koskaan. Miten sen saisi tapahtumaan?

 

[34]

Minulle tuli sen ekan suuren rakkauden (kesti 7v) jälkeen toinen, missä en ollut tyytyväinen mihinkään. Syynä ei ollut edes liian nopea hyppääminen suhteeseen, välissä meni useampi vuosi sinkkuna. Myöhemmin tapasin sitten sen oikean elämäni rakkauden, kaikki meni kummaltakin uusiksi eikä mitään epäilystä asiasta ole ollut. Kyllä sen suuren rakkauden tunnistaa kun se kohdalle osuu. Sitä voi sitten miettiä, kannattaako tyytymättömänä olla suhteessa vai mieluummin sinkkuna itseään kehittäen jos kuitenkin toivoo toisenlaista suhdetta. Eihän silloin ole reilua sitä toista kohtaan roikkua suhteessa paremman puutteessa.

 

[Virheen tehnyt]

Kiitos vastauksista! Eilen puhuimme mieheni kanssa pitkään parisuhteemme ongelmista. Kerroin, että arki painaa ja suhde tuntuu väljähtyneeltä. Sanoin, että haluaisin kokea hänen kanssaan vielä samoja tunteita, joita ennen koin. Mies suhtautui asiaan ihanasti ja ymmärtävästi. En kuitenkaan halunnut sanoa, että epäröisin. En nimittäin epäröi siinä, että haluanko olla mieheni kanssa. Haluan!

Uskon, että koska ex kohteli minua huonosti, jouduin koko ajan taistelemaan hänen huomiostaan ja rakkaudestaan, mikä puolestaan kasvatti tunteideni paloa. Nykyiseni taas on kohdellut minua aina hyvin ja ehkä siksi olen sortunut pitämään häntä itsestään selvyytenä. Haluan todella saada tämän suhteen toimimaan. Toivottavasti onnistumme. Exän kanssa kaikki oli vain kaunista valhetta, tämä on totta. Haluan taistella.