Ihan ilman vittuilua, nyt on seuraavaan jouluun vuosi, joten kaikki vähävaraiset ja muut taloudellista apua tarvitsevat

Ei olisi uskonut
En olisi ikinä uskonut että aloituksen tehneen kirjoittaisi tälläistä. Tähän asti pitänyt hyvänä tyyppinä mutta onkin yhtä vittumainen kuin muutkin mustat.
 
"vieras"
tiinelli; eikö tässä nyt kyse olekin siitä, että tietoisesti hankitaan lisää lapsia vaikkei edellisten hoitamiseenkaan ole v araa? Eikö se hieman poikkea kertomastasi tilanteesta? Vai oletko tosissaan sitä mieltä, että on ihan hienoa ja suotavaa, että nainen, jolla ei ole varaa ostaa lapsilleen edes parin euron joululahjaa, hankkii vielä muutaman lapsen lisää ilman aikomustakaan/kykyä hakeutua töihin?
 
---
[QUOTE="vieras";22746101]tiinelli; eikö tässä nyt kyse olekin siitä, että tietoisesti hankitaan lisää lapsia vaikkei edellisten hoitamiseenkaan ole v araa? Eikö se hieman poikkea kertomastasi tilanteesta? Vai oletko tosissaan sitä mieltä, että on ihan hienoa ja suotavaa, että nainen, jolla ei ole varaa ostaa lapsilleen edes parin euron joululahjaa, hankkii vielä muutaman lapsen lisää ilman aikomustakaan/kykyä hakeutua töihin?[/QUOTE]

Tässä viestissä aloittaja käsitteli asiaa yleisesti;

"Niin. Olisko vähävaraisten, mt-potilaiden ja muiden heikkolahjaisten syytä harkita sitä lisääntymistä, jos ainut tulonlähde on lapsiLISÄ? Joka jo nimensä mukaisesti on LISÄ, eikä lapsen pääasiallinen elatus."
 
"vieras"
Tiesitkö, että niitä mielenterveysongelmia saattaa tulla senkin jälkeen kun lapset on hankittu ja kaiken pitäisi olla hyvin?
Niin. Kysehän onkin siitä, kannattaako niitä lapsia hankkia sitten siinä vaiheessa vielä lisää?

Tiinelli: rehellisesti vastaa, onko susta hyvä juttu, jos nainen, joka sairastuu, menettää työnsä eikä kunnolla pysty elättämään lapsiaan, päättää hankkia muutaman lapsen lisää?
 
"vieras"
Tässä viestissä aloittaja käsitteli asiaa yleisesti;

"Niin. Olisko vähävaraisten, mt-potilaiden ja muiden heikkolahjaisten syytä harkita sitä lisääntymistä, jos ainut tulonlähde on lapsiLISÄ? Joka jo nimensä mukaisesti on LISÄ, eikä lapsen pääasiallinen elatus."
Aivan. Ei tuossa mitenkään moitita sitä, että ennen sairastumista on lapsia hankittu, eikö totta? Vaan nimen omaan: kannattaako hankkia lisää lapsia jos ei ole rahaa eikä kykene ansiotyöhön tehdäkseen rahaa?
 
[QUOTE="vieras";22746101]tiinelli; eikö tässä nyt kyse olekin siitä, että tietoisesti hankitaan lisää lapsia vaikkei edellisten hoitamiseenkaan ole v araa? Eikö se hieman poikkea kertomastasi tilanteesta? Vai oletko tosissaan sitä mieltä, että on ihan hienoa ja suotavaa, että nainen, jolla ei ole varaa ostaa lapsilleen edes parin euron joululahjaa, hankkii vielä muutaman lapsen lisää ilman aikomustakaan/kykyä hakeutua töihin?[/QUOTE]

Olkoon kyse mistä tahansa, pisti vituttamaan ap:n viisas lausahdus "Mt-potilaat JA muut heikkolahjaiset".
Sekä se, miten häntä korpesi kun perheen äiti oli onnellinen saadessaan 12-vuotiaalle lahjan. Kuinka ketään voi vituttaa toisen onnellisuus/lapsen lahjan saaminen?!

Mitä väliä sillä miten heidän perheessään on aiemmin ollut, jotakin henkilöä silti näköjään voi korventaa toisen ihmisen onni. Kukahan se tässä on heikkolahjainen?

Ja kyllä, tulen aina ja iän kaiken puolustamaan vähävaraisia, oli syy siihen köyhyyteen mikä tahansa.
 
"vieras1"
Laittakaa nyt kalenteriin vähävaraset ylös että ens vuonna joulu on 24.12.2011....ehditte säästää jouluksi lahja- ja ruokarahaa. Laitakkaa joka kuukausi 10e sivuun niin teillä on 120e "ylimääräistä" joulurahaa ens jouluna ja älkää vaan sanoko että yksi pieni isompi ostos kaataa taloutenne. Jättäkää tupakat, kaljat ym...kauppaan niin teillä on rahaa enemmän käytössä ens jouluna kun normaali duunarilla.
Aamen...
 
"vieras"
Ap:n ajattelusta ei ole pitkä matka pakkosterilointeihin. Jos kerran mielenterveyspotilaat eivät aina osaa ajatella järkevästi ja ap:n kaltaiset ihmiset kuitenkin ovat hyvää harkintakykyä heiltä vaatimassa, niin onko sitten enää muuta vaihtoehtoa??!
 
"vieras"
Ja kyllä, tulen aina ja iän kaiken puolustamaan vähävaraisia, oli syy siihen köyhyyteen mikä tahansa.
Jos aiot kannustaa vähävaraisia, pelkkien tukien varassa eläviä hankkimaan lisää lapsia niin ole sitten myös niin hyvä ja jalo ihminen, että maksat itse tukea heidän elämiseensä.

Minä soisin verovaroja käytettävän hieman toisin kuin elättämään sellaisia, jotka ovat päättäneet, ettei heidän tarvitse vaivautua mihinkään kun tukiakin saa. Olisi mukavaa, jos mielummin vaikka ikänsä raskasta työtä yksinhuoltajana tehnyt mummoni saisi paikan kunnolliseen hoitokotiin, kun kotona hänen on todella vaikea selviytyä ilman apua. Samoin muutkin vanhukset, jotka nyt säästöjen takia vain makaavat apaattisina sairaalavuoteissa ilman kunnollista huolenpitoa.
 
"jjj"
Alkuperäinen kirjoittaja Kotona Kirves Kädessä;22745942:
Meiltä jää aikalailla vaatetta lapsilta, oon miettiny, että olis kiva, jos niitä vois viedä sossuun, ja ne jakais tarvitseville. Mulla ei oo tarvetta niitä kirpparilla tai huuto.netis kaupata.
Me viedään meidän pieneksi jäävät neuvolaan, sieltä menevät jollekin sosiaalihoitajalle tms, joka vie tarvitseville.
 
"gen"
Silloin ku mä olin kakara niin mutsilta loppus rahat viikko tilipäivän jälkeen, ja sen jälkeen ostettiin vaan kaikista tarpeellisin ruokakaupasta ja ruuan äiti "osti" työpaikaltaan päiväkodista. Ei todellakaan olis ollu varaa laitta penniäkään säästöön.
 
Joulu tulee joka vuosi ja vieläpä samaan aikaan. Ja silti se tulee ihan yllättäen joillekin.

Kyllä pienistä tuloistakin pystyy ostamaan lahjoja. Tiedän sen ihan omasta kokemuksesta. Alet alkaa huomenna, ja nyt on hyvä aika ostaa ensi talveksi vaatteita tai lahjoja...

Suomessa yhteiskunnan tuet on niin hyviä, että jokaisella on varaa ostaa lapselleen lahja, jos elämänhallinta on sen verran kunnossa ettei fyrkat mene vääriin paikkoihin. Opiskelijat on heikoimmilla, mutta meilläkin on mahdollisuus se opintolaina ottaa.
 
"gen"
[QUOTE="gen";22746162]Silloin ku mä olin kakara niin mutsilta loppus rahat viikko tilipäivän jälkeen, ja sen jälkeen ostettiin vaan kaikista tarpeellisin ruokakaupasta **ja ruuan äiti "osti" työpaikaltaan päiväkodista. Ei todellakaan olis ollu varaa laitta penniäkään säästöön.[/QUOTE]

"muoks" **Äitillä oli siis tili s-markettiin
 
"Lila"
Alkuperäinen kirjoittaja Kotona Kirves Kädessä;22745838:
Ruvetkaa laittamaan 5-20e kuukaudessa sivuun.

Ja hieman ot. kylllä korpes, kun telkkarissa haastateltiin jotain alle 30v eläkeläistä, jolla oli kersoja, kuin lipinpiruja..Äiti oli niin onnellinen, kun 12v sai ENSIMMÄISTÄ kertaa elämässään joululahjan, kun Joulupuu-keräyksestä tuotiin |O|O|O|O|O
Näin kans sen pätkän. Mies työttömänä, nainen eläkkeellä ja lapsia oli 5-6 kpl. Eniten ihmettelin, että näytettiin lasten kasvot tv:ssä. Kyllä siinä lapsia takuulla kiusattiin tuon jälkeen. Mutta todellakin, lapsia kannattaa hankkia vain niin monta kuin pystyy itse elättään.
 
"eve"
Alkuperäinen kirjoittaja Kotona Kirves Kädessä;22745942:
Meiltä jää aikalailla vaatetta lapsilta, oon miettiny, että olis kiva, jos niitä vois viedä sossuun, ja ne jakais tarvitseville.
Avausviestissä moitit näitä vähävaraisia jotka eivät kykene säästämään ja elättämään lapsiaan ja kuitenkin olet valmis vaatteita heille lahjoittamaan?

Miksi sä vaatteita niille lahjoittaisit? Jos ne sun mielestä kykenee säästämään jouluhajoihin niin ka ne vaatteetkin lapsilleen saa hommattua.
 
---
[QUOTE="vieras";22746159]Jos aiot kannustaa vähävaraisia, pelkkien tukien varassa eläviä hankkimaan lisää lapsia niin ole sitten myös niin hyvä ja jalo ihminen, että maksat itse tukea heidän elämiseensä.

[/QUOTE]

Puolustaa ei ole kylläkään sama asia kuin kannustaa...
 
näin
Helppohan se sinun on täällä huudella,kun vanhempasi elättävät sinut ja lapsesi..

Tule sitten huutelemaan kun olet itse huolehtinut perheestäsi ilman vanhempiesi rahoja!!
 
kaupan kassa
VÄHÄvaraisella ei ole 20 euroa laittaa syrjään... keneltä liikenee rahaa säästöön asti, ei ole mielestäni vähävarainen. Kuten ei sellainenkaan, jolla on varaa ostaa alkoholia, tupakkaa jne.

Peesi tälle. Kaupan kassana näen sen ikävän todelisuuden jossa perheen aikuiset kyllä saavat rahat riittämään kaljaan ja tupakkaan mutta eivät lapseille ehjiin ja sopivankokoisiin vaatteisiin. Ja kassalla taivastellaan suureen ääneen kuinka ei ole varaa pillimehuun kun on niin kallista. (Meillä halvin maksaa 19 senttiä).
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";22745902]No ilmeisesti liian vähän ostaakseen lahjoja lapsilleen. Ja ilmeisesti jo ennen eläkettä tienistit on huonot olleet kun ei 12 vuoteen ole varaa lahjoihin ollut? Niin tai sitten on jäänyt eläkkeelle 18-vuotiaana.

Ehkäisykin on ollut liian kallista. Voi kun seksin harrastaminenkin tulisi maksulliseksi...[/QUOTE]

No mun lapsi saa työkyvyttömyyseläkettä! Sai sitä jo 16 vuotiaana.
 
Miss
Alkuperäinen kirjoittaja Kotona Kirves Kädessä;22745881:
Hirveen moni itseään vähävaraiseksi kutsuva, kuitenkin polttaa/juo. Veikkaan, että 9/10 tapsuksessa, on kyse siitä, että ei ole halua säästää.
Minä en usko tähän "haluun" säästää. Monella vähävaraisella on kyvyttömyys huolehtia ja prioridoida asioitaan?
 
"vieras"
Suomessa yhteiskunnan tuet on niin hyviä, että jokaisella on varaa ostaa lapselleen lahja, jos elämänhallinta on sen verran kunnossa ettei fyrkat mene vääriin paikkoihin. Opiskelijat on heikoimmilla, mutta meilläkin on mahdollisuus se opintolaina ottaa.
Meillä on kyllä varaa ostaa lahjoja ja säästää mutta...mies tienaa käteen 1300 euroa, lapsilisät 210 euroa ja minun palkka 150-300 euroa. Missä ne yhteiskunnan hyvät tuet?
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja näin;22746204:
Helppohan se sinun on täällä huudella,kun vanhempasi elättävät sinut ja lapsesi..

Tule sitten huutelemaan kun olet itse huolehtinut perheestäsi ilman vanhempiesi rahoja!!
No enemmän hävettäis huudella että sossu elättää lapset kuin että omat vanhemmat :whistle:
 
"Kenguru"
[QUOTE="vieras";22746159]Jos aiot kannustaa vähävaraisia, pelkkien tukien varassa eläviä hankkimaan lisää lapsia niin ole sitten myös niin hyvä ja jalo ihminen, että maksat itse tukea heidän elämiseensä.

Minä soisin verovaroja käytettävän hieman toisin kuin elättämään sellaisia, jotka ovat päättäneet, ettei heidän tarvitse vaivautua mihinkään kun tukiakin saa. Olisi mukavaa, jos mielummin vaikka ikänsä raskasta työtä yksinhuoltajana tehnyt mummoni saisi paikan kunnolliseen hoitokotiin, kun kotona hänen on todella vaikea selviytyä ilman apua. Samoin muutkin vanhukset, jotka nyt säästöjen takia vain makaavat apaattisina sairaalavuoteissa ilman kunnollista huolenpitoa.[/QUOTE]

Peesi! En usko, että ap nyt tarkoitti aloitustaan koskemaan joka ikistä vähävaraista lapsiperhettä. Kyllähän sen jokainen tietää, että on poikkeuksia ja poikkeuksellisia vuosia, jolloin rahaa on vähemmän, ja talous on oikeasti tiukalla.

Tuskin apllä eikä suurella osalla ole mitään sitä vastaan, että köyhiä perheitä avustetaan, mutta pointtina on (ainakin minulla) se, että pienellä vaivalla pystyy säästämään, ja jokainen lapsiperhe saa kuitenkin lapsilisät, jos on yh, nämä saa korotettuina + elarit. Tämän lisäksi vähävaraiset saavat asumistukea. Tavoitteena ei kuitenkaan pitäisi olla ihan kokonaan yhteiskunnan rahoilla eläminen, vaan olisi toivottavaa, jos jokainen kynnelle kykenevä vähän näkisi vaivaa myös itse. Ja jos tietää ettei ole valoa näkyvissä taloudellisella puolella, niin pitäisi minunkin mielestä vähän miettiä, että kannattaako niitä lapsia tehdä lisää. Ja juu, vahinkoja sattuu, mutta harvemmalla kuitenkin. Eikä tällä ole mitään yhteyttä typeriin pakkosterilonti vertauksiin.

Tulen iloiseksi kun luen tukirahojen ja lahjapuun lahjojen saajien kommentteja. Mielestäni on hienoa, että ihmisiä avustetaan. Jokaisella lapsella on oikeus saada joululahja. Samaa mieltä on varmaan suuri osa, mutta apn pointtina on nyt se, että nyt on vuosi aikaa kerätä niitä joululahjoja. Kyllähän sen jokainen tietää, että ihan oikeasti, kaikki laittaa kuitenkin joka vuosi rahaa johonkin turhaankin, oli se sitten vaikka ärräpussi/kk.
 

Yhteistyössä