Hyviä neuvoja kaivataan!

Kiitos "no". =)

 

Ei minulle tulisi mieleenikään etsiä kaikkia mahdollisia korvatulehduksia, mitä leena tulee kohtaamaan. Yleensäkin elämä on aika turhaa, jos pelkää.

Uuden ihmisen tekeminen on suurin päätös mitä ihminen voi tehdä, ja se myös vaikuttaa ihmisen elämään enemmän kuin mikään muu päätös. Eikö sitä silloin kannattaisi miettiäkin vähän pidemmälle, eikä vain tehdä niinkuin nyt hyvälle tuntuu?

Sitäpaitsi lapsen tekeminenhän se vasta pelkoon perustuukin: pelätään että jäädään vanhana yksin, pelätään ettei elämällä muuten ole mitään tarkoitusta, pelätään ettei kukaan rakasta tarpeeksi vaan pitää tehdä uusi ihminen toteuttamaan sitä rakkautta. Pelätään tehdä omia päätöksiä ja elää omaa elämää, ja sen sijaan tehdään niin kuin on helpointa, ja jatketaan samaa rataa (opiskelu -> työ -> parisuhde -> volvo -> kultainen noutaja -> kaksi lasta) mitä suurin osa naisista. Eipähän tarvitse ikinä miettiä mitä elämällään tekisi, eikä pelätä että elämällä ei olisikaan tarkoitusta (jos nyt lisääntymistä voi tarkoitukseksi edes mieltää).

 

Kyllä minä olen sitä mieltä, että ihmisellä pitää olla järkevää tekemistä ja lapsenhoito on mielestäni sitä , usein sanotaankin, että lapsi kasvattaa... Ei sekään kovin houkuttelevalta elämältä kuulosta, että harrastaa aina uudempia juttuja ja matkustaa aina kauemmaksi ja kaikessa pitää rikkoa rajoja. Kyllä lapsiperheet välttyvät tältä varustelukierteeltä aika pitkään, mutta kun lapset lentävät kodista, niin sitten ollaan siinä junassa, jossa mikään ei riitäkään ja tylsää on ja puolisokin on yllätys yllätys outo tyyppi jne jne.

Kyllä vanhemmuus pitää jalat maassa ja kivaa se on, kun on elämällä tarkoitus, jonka haluaa.

 

Oma mielipiteeni on se, että jos olisin miehen kanssa, joka ei lasta haluaisi vaan olisi jyrkästi sitä vastaan, ja jos taas minä lapsen haluaisin, niin miettisin tarkkaan, että onko tämä sittenkään se ihminen kenen kanssa tahdon olla.
Miksi pitäisi uhrautua ja olla surullinen koko loppuelämänsä siitä, ettei ole omia lapsia, ja vain sen takia, kun mies ei halua.
Vaikka mies olisi kuinka ihana ja täydellinen tahansa, mutta todella jyrkästi lapsia vastaan, niin voisi olla, että luopuisin tästä miehestä, ja etsisin jonkun, joka tahtoo lapsia yhtä paljon kuin minä ja haluaa sen oman perheen.

Ei se naistenkaan biologinen kello toimi loputtomiin. Itse olen vähän alle 30-vuotias, ja nyt olen löytänyt miehen, kuka haluaa myös lapsia ja kenen kanssa toivottavasti perustamme joskus perheen.
Jos mies sanoo, että ei halua lapsia, niin siitä tulee kyllä sen verran paha maku suuhun, että miettisin kaksi kertaa haluanko sitä suhdetta vai en.

Leena: Onko mies KOSKAAN perustellut sulle ihan kunnolla sitä, että miksi hän on niin lapsia vastaan? Eikö hän tajua, että lapsen myötä tuntisit itsesi varmaan kokonaiseksi, ja vieläkin onnellisemmaksi? Mielestäni mies on aika ajattelematon, jos ei suostu pohtimaan asiaa muuta kuin omalta kantiltaan.

Kyllä ne raha-asiatkin aina järjestyy jotenkin. Jos kaikki miettisivät vain rahaa, eivätkä sen takia hankkisi lapsia, niin tässä maassa ei varmaan olisi yhtään vauvoja.

Ja tosiaan, mitä väliä sillä on jos mies on jo lähemmäs 5-kymppinen, ei se ole mikään este tulla isäksi. Moni on tullut isäksi 6-kymppisenäkin, eivätkä takuulla ole katuneet päivääkään.
Ei se lapsi ole pelkkä rasite, vaan se tuo mukanaan myös paljon hyvää, ja onnen hetkiä, joita nämä "vanhat isätkään", eivät takuulla vaihtaisi pois.

 

Leena,

En lukenut saamiasi vastauksia, mutta tässä omakohtainen näkemykseni ja kokemukseni asiasta. Tilanteeni on sikäli erilainen, etten minä naisena ole koskaan halunnut omaa lasta (en tosin olisi sitä saanutkaan, mikä selvisi vasta hedelmällisen iän mentyä ohi).

Ilmeisesti vauvakuume on yhtä voimakas tunne kuin se, ettei halua lasta. Kun lasta ei halua, niin sitä ei halua, eikä sitä tunnetta voi millään "järkiperusteella" muuksi muuttaa. Olisin miehenäsi sydänjuuriani myöten loukkantunut, mikäli hankkiutuisit salaa raskaaksi, en voisi sitä petosta antaa ikinä anteeksi.

Mikäli teillä miehesi kanssa on kovin erilaiset näkemykset lapsista (toinen haluaa, toinen ei) kannattaa miettiä sitä, onko parisuhteen jatkumiselle edellytyiksiä, mikäli kumpikaan ei voi kannastaan joustaa suuntaan ei toiseen.

 

Leena: Onko mies KOSKAAN perustellut sulle ihan kunnolla sitä, että miksi hän on niin lapsia vastaan? Eikö hän tajua, että lapsen myötä tuntisit itsesi varmaan kokonaiseksi, ja vieläkin onnellisemmaksi? Mielestäni mies on aika ajattelematon, jos ei suostu pohtimaan asiaa muuta kuin omalta kantiltaan.

Eikös Leena ole kertonut jo paljonkin miehen perusteluja? Vai onko niin, että mikään perustelu ei mielestäsi olisi tarpeeksi hyvä?

Ei lapsen teossa voi olla mitään kompromisseja, tyyliin "no tehdään sitten kun kerran se tekisi sinut onnelliseksi". Lapsen tehtävä ei ole tehdä ketään onnelliseksi, sen sijaan lapsella on oikeus syntyä perheeseen, jossa molemmat vanhemmat ovat häntä halunneet.

Ja kuten jo aiemmin sanottu, on ihan sama jos joku tekee vaikka lapsen 7-kymppisenä täysin ilman tuloja. Ei miehen tunteita voi tällä mitätöidä, vaan ne ovat ihan yhtä tärkeitä vaikka joku toinen olisi toisin tuntenutkin. Ihan niin kuin Leenankaan tunteita ei voi mitätöidä sillä, että "kyllä moni on elänyt oikein onnellisen elämän ilman lapsiakin, ei se sullekaan voi niin paha paikka olla".

 

Kyllä vanhemmuus pitää jalat maassa ja kivaa se on, kun on elämällä tarkoitus, jonka haluaa.

Tämän koko ketjun pointti onkin siinä, että Leena mies EI HALUA lapsia. Usko tai älä, mutta vaikka olisi valinnut lapsettoman elämän, se ei silti ole välttämättä pintaliitoa ja rajojen rikkomista. Meillä eletään ihan kuin naapurissa, tehdään töitä ja eletään arkea, lomalla mennään mökille jne, ainoa ero että meillä ei ole lapsia koska niitä ei ole haluttu.

Luultavasti Leenan mies ei ole tarjonnut "kunnollista" syytä, koska hänen ainoa syynsä on se, että hän ei vaan halua. Ja se on paras syy jättää lapset tekemättä. Tällaisessa asiassa ei ole kompromissia, ei voi tehdä puolikasta lasta vaan lapsi tulee kokonaisena, vaativana, tarvitsevana omana itsenään ja pommittaa vanhempiensa arjen uusiksi - jopa silloin kun on todella molempien toivoma.

Jos suoraan sanon, niin mun mielestä Leenankaan ei kannata tyytyä kompromissiin, jos hän _aidosti_ haluaa lapsen. Mies on 20 vuotta vanhempi, hän luultavasti kupsahtaa paljon ennen Leenaa, ja sitten onkin loppuelämä aikaa olla katkera siitä mistä miehen takia luopui.

 

Leena: Onko mies KOSKAAN perustellut sulle ihan kunnolla sitä, että miksi hän on niin lapsia vastaan? Eikö hän tajua, että lapsen myötä tuntisit itsesi varmaan kokonaiseksi, ja vieläkin onnellisemmaksi? Mielestäni mies on aika ajattelematon, jos ei suostu pohtimaan asiaa muuta kuin omalta kantiltaan.

Eikös Leena ole kertonut jo paljonkin miehen perusteluja? Vai onko niin, että mikään perustelu ei mielestäsi olisi tarpeeksi hyvä?

Ei lapsen teossa voi olla mitään kompromisseja, tyyliin "no tehdään sitten kun kerran se tekisi sinut onnelliseksi". Lapsen tehtävä ei ole tehdä ketään onnelliseksi, sen sijaan lapsella on oikeus syntyä perheeseen, jossa molemmat vanhemmat ovat häntä halunneet.

Ja kuten jo aiemmin sanottu, on ihan sama jos joku tekee vaikka lapsen 7-kymppisenä täysin ilman tuloja. Ei miehen tunteita voi tällä mitätöidä, vaan ne ovat ihan yhtä tärkeitä vaikka joku toinen olisi toisin tuntenutkin. Ihan niin kuin Leenankaan tunteita ei voi mitätöidä sillä, että "kyllä moni on elänyt oikein onnellisen elämän ilman lapsiakin, ei se sullekaan voi niin paha paikka olla".

Luin kyllä nää kaikki, mutta kun on niin paljon tekstiä, niin en nyt yhtäkkiä huomannut, että mitkä ne Leenan miehen perustelut on.

Ai eikö lapsen tehtävä ole tehdä onnelliseksi? Ompas omituinen ajattelutapa. Kyllä minä ainakin tulen onnelliseksi jos joskus lapsia saan, se on minulle päivän selvä asia. Se, että haluamme lasta, ja sellaisen vielä saisimmekin, tekisi minut ainakin onnelliseksi.

Tiedä sitten millaisessa parisuhteessa sinä elät, mutta me eletään ainakin onnellisessa sellaisessa, ja kun joskus tulee lapsia, niin olemme vielä onnellisempia, koska se lapsi lisää sitä onnen tunnetta, ja tekee meistä PERHEEN.

 

[
Ai eikö lapsen tehtävä ole tehdä onnelliseksi? Ompas omituinen ajattelutapa. Kyllä minä ainakin tulen onnelliseksi jos joskus lapsia saan, se on minulle päivän selvä asia. Se, että haluamme lasta, ja sellaisen vielä saisimmekin, tekisi minut ainakin onnelliseksi.

Tiedä sitten millaisessa parisuhteessa sinä elät, mutta me eletään ainakin onnellisessa sellaisessa, ja kun joskus tulee lapsia, niin olemme vielä onnellisempia, koska se lapsi lisää sitä onnen tunnetta, ja tekee meistä PERHEEN.

No täähän on kuin julkkisäidin suusta. Lapsen syntymä taitaa olla yksi suurimmista parisuhteen kriiseistä, jos oikein muistan. Sitä ei tajuakaan miten paljon lapsi muuttaa parisuhdetta ja rajoittaa vanhempiensa ja varsinkin äidin tekemisiä, ennenkuin on lapsen saanut. Se, että sinulla on onnellinen parisuhde nyt lapsettomana, ei tarkoita, että se olisi onnellinen lapsen syntymän jälkeen.

Ja jotkut vaan toteavat, ettei lapsi muuta mitään, matkustelua, harrastuksia tms. Kyllä vaan muuttaa.

Jos satutte saamaan koliikkilapsen, niin muista, miten totesit ennen lasta kuinka onnelliseksi hän sinut tekee hytkytellessäsi häntä yö kaudet ja yrittäen saada hiljaiseksi, että edes perheen elättäjä saisi nukkua.

Ja kun miehesi lähtee kavereiden kanssa istumaan iltaa, koska "vain äiti voi imettää", muista jälleen miten onnelliseksi lapsi sinut tekee.

Ja kun miehesi menee vieraisiin, koska sinua ei ole haluttanut kolmeen kuukauteen ennen syntymää eikä haluta seuraavaan puoleen vuoteen syntymän jälkeen, palauta jälleen mieleesi, miten onnelliseksi lapsi sinut teki tehden teistä PERHEEN.

Ja, kun kiskot kaupan kassalla huutavaa uhmaikäistä 3-vuotiasta, muista taas miten onnellinen oletkaan.

 

Ai eikö lapsen tehtävä ole tehdä onnelliseksi? Ompas omituinen ajattelutapa. Kyllä minä ainakin tulen onnelliseksi jos joskus lapsia saan, se on minulle päivän selvä asia. Se, että haluamme lasta, ja sellaisen vielä saisimmekin, tekisi minut ainakin onnelliseksi.

Lapsen _tehtävä_ on elää omaa elämäänsä, ei tehdä äitiään tai isäänsä onnelliseksi/täyttää heidän elämänsä tarkoitusta. Ei omaa onnellisuuttaan voi sälyttää lapsen harteille. On myös ihan väärin ajatella, että olisi parisuhteen tai kumppanin _tehtävä_ tehdä sinut onnelliseksi. Sanomalla että sinun onnelliseksi tekemisesi on lapsen (/suhteen/kumppanin) tehtävä, sanot samalla ettei lapsi ole tärkeä omana itsenään, vaan vain sinun onnelisuutesi tuojana. Jos lapsen saaminen lisäisi onnellisuuttasi, on se hieno juttu, mutta et voi jättää sitä lapsen tehtäväksi.

 

[
Ai eikö lapsen tehtävä ole tehdä onnelliseksi? Ompas omituinen ajattelutapa. Kyllä minä ainakin tulen onnelliseksi jos joskus lapsia saan, se on minulle päivän selvä asia. Se, että haluamme lasta, ja sellaisen vielä saisimmekin, tekisi minut ainakin onnelliseksi.

Tiedä sitten millaisessa parisuhteessa sinä elät, mutta me eletään ainakin onnellisessa sellaisessa, ja kun joskus tulee lapsia, niin olemme vielä onnellisempia, koska se lapsi lisää sitä onnen tunnetta, ja tekee meistä PERHEEN.

No täähän on kuin julkkisäidin suusta. Lapsen syntymä taitaa olla yksi suurimmista parisuhteen kriiseistä, jos oikein muistan. Sitä ei tajuakaan miten paljon lapsi muuttaa parisuhdetta ja rajoittaa vanhempiensa ja varsinkin äidin tekemisiä, ennenkuin on lapsen saanut. Se, että sinulla on onnellinen parisuhde nyt lapsettomana, ei tarkoita, että se olisi onnellinen lapsen syntymän jälkeen.

Ja jotkut vaan toteavat, ettei lapsi muuta mitään, matkustelua, harrastuksia tms. Kyllä vaan muuttaa.

Jos satutte saamaan koliikkilapsen, niin muista, miten totesit ennen lasta kuinka onnelliseksi hän sinut tekee hytkytellessäsi häntä yö kaudet ja yrittäen saada hiljaiseksi, että edes perheen elättäjä saisi nukkua.

Ja kun miehesi lähtee kavereiden kanssa istumaan iltaa, koska "vain äiti voi imettää", muista jälleen miten onnelliseksi lapsi sinut tekee.

Ja kun miehesi menee vieraisiin, koska sinua ei ole haluttanut kolmeen kuukauteen ennen syntymää eikä haluta seuraavaan puoleen vuoteen syntymän jälkeen, palauta jälleen mieleesi, miten onnelliseksi lapsi sinut teki tehden teistä PERHEEN.

Ja, kun kiskot kaupan kassalla huutavaa uhmaikäistä 3-vuotiasta, muista taas miten onnellinen oletkaan.

Voivoi, meillä kun on se tilanne, että nuo hypyt on jo hypätty, ei kiinnosta istua baareissa iltaa, mies ei ole koskaan sellaista harrastanut, että lähtee kavereidensa kanssa ryyppäämään, tuskin lähtee vieraisiin.

Jos sinä et lapsia halua niin se on sun asias. Minä niitä haluan ja tiedän mitä vastuuta se tuo mukanaan. Mutta myös onnellisuutta. Aika tyhmä tapa ajatella, että se lapsi ei tuo mitään hyvää mukanaan. Niin ainakin noista sun teksteistäsi paistaa läpi. Kypsymätöntä aikuiselta ihmiseltä, ei voi muuta sanoa.

Eli takuulla olen onnellinen kun lapsia saan, koska ei ole varmaa että saanko edes niitä, terveydellisistä syistä!

Lähinnä naurattaa tuollaiset omituiset puolustelut, että miksi lapsia EI kannata hankkia. Olkaa sitten hankkimatta, jos noin pelottaa ja ärsyttää.

 

Valheella on lyhyet jäljet on joku katkera vanhapiika. Tuollaisen pirttihirmun kanssa kukaan nyt ei edes varmaan lapsia haluaisi tehdä!

Ei hyvää sanottavaa kenestäkään!

Lue se Leenan aloitusteksti, tämä ei ollut mikään nälvimis/vittuilu-ketju, mutta näköjään jotkut henkisesti vajaat ja lapselliset yksilöt eivät osaa ajatella asioita kuin omalta kieroutuneelta kantiltaan, eikä hyvää sanottavaa, tai positiivista tekstiä löydy mistään.

 

Aivan jo unohdin! Mieheni sanoi että jos joskus alkaa todella tuntumaan että hän haluaisi perheen niin meidän pitäisi adoptoida kiinasta lapsi! En minä siihen pystyisi, haluaisin saada lapsen hänen kanssaan. =( Mutta luulen ja toivon että vitsinä se sen sanoi.

Parempi vaihtoehtohan tuo adoptio olisi kuin että kuormittaisitte tätä maapalloparkaa vielä yhdellä uudella asukkaalla. Samalla todella inhimillinen teko orpoa lapsirukkaa kohtaan.

Enemmän rakkautta ja sitoutumista se adoptoiminen vaatii kuin biologisen lapsen hankinta. Valitettavasti monet ihmiset ovat liian pienisieluisia tekemään tätä hyvää tekoa. Pitää olla oma oma oma.

 

Aivan jo unohdin! Mieheni sanoi että jos joskus alkaa todella tuntumaan että hän haluaisi perheen niin meidän pitäisi adoptoida kiinasta lapsi! En minä siihen pystyisi, haluaisin saada lapsen hänen kanssaan. =( Mutta luulen ja toivon että vitsinä se sen sanoi.

Parempi vaihtoehtohan tuo adoptio olisi kuin että kuormittaisitte tätä maapalloparkaa vielä yhdellä uudella asukkaalla. Samalla todella inhimillinen teko orpoa lapsirukkaa kohtaan.

Enemmän rakkautta ja sitoutumista se adoptoiminen vaatii kuin biologisen lapsen hankinta. Valitettavasti monet ihmiset ovat liian pienisieluisia tekemään tätä hyvää tekoa. Pitää olla oma oma oma.

Käsittääkseni adoptiolapsella ja vanhemmilla saa olla ikäeroa korkeintaan 40 vuotta, joten viisikymppisen adoptoima lapsi on 10-vuotias. Muitakin ehtoja on, paljon. Mm. hyvä terveys, riittävä varallisuus sekä vakaa avioliitto parisuhteelliselle adoptiolapsen hakijalle on myös yksi edellytys. Myös sinkut voivat hakea adoptiolasta tietyistä maista ja tietyillä ehdoilla. Tarkoitus on tarjota lapselle vakaat ja turvalliset olosuhteet, joten ihan kenelle tahansa ei adoptiolasta myönnetä. Jonot ovat myös pitkiä, vuosien pituisia, joten täytyy olla vankka halu ja paljon kärsivällisyyttä saada lapsi sitä kautta. Että ei niitä adoptiolapsia niin vain tilata.

 

Valheella on lyhyet jäljet on joku katkera vanhapiika. Tuollaisen pirttihirmun kanssa kukaan nyt ei edes varmaan lapsia haluaisi tehdä!

Ei hyvää sanottavaa kenestäkään!

Lue se Leenan aloitusteksti, tämä ei ollut mikään nälvimis/vittuilu-ketju, mutta näköjään jotkut henkisesti vajaat ja lapselliset yksilöt eivät osaa ajatella asioita kuin omalta kieroutuneelta kantiltaan, eikä hyvää sanottavaa, tai positiivista tekstiä löydy mistään.

Toivottavasti ei haluakaan, pahin painajaiseni on, että rakas puolisoni alkaisi yhtäkkiä haluta lapsia.

Sinultakin kysyn, että mitä pahaa tai katkeraa on muistuttaa Leenaa faktoista? Onko katkeraa huomauttaa, että vain mies itse voi kertoa, mikä on hänelle elämässä tärkeää? Vai tekeekö minusta katkeran se, että ymmärrän kuinka lapsista tulee myös rahanmenoa, huolta ja vaivaa? Jos olet itse lukenut koko ketjun, pitäisi sinun myös huomata että en ole missään moittinut Leenan halua saada lapsi(a). Enkä ole myöskään väittänyt, että lapsista ei seuraisi mitään positiivista.

Mietipä itse, mikä SINUT saa niin vihaiseksi siinä, että joku ajattelee lasten tekemistä myös järjellä? Mikä siinä on sinusta niin pelottavaa, että ainoa viestisi sisältö oli haukkua minua vajaaksi ja lapselliseksi? Milainen kuvan se antaa sinusta ihmisenä?

 

"voi hitsi voi harmi..: Leena: Onko mies KOSKAAN perustellut sulle ihan kunnolla sitä, että miksi hän on niin lapsia vastaan? Eikö hän tajua, että lapsen myötä tuntisit itsesi varmaan kokonaiseksi, ja vieläkin onnellisemmaksi? Mielestäni mies on aika ajattelematon, jos ei suostu pohtimaan asiaa muuta kuin omalta kantiltaan."

Voi luoja, mikä kommentti!!!!Huh, huh. Leena on kokonainen ihminen ja hän on nainen, vaikka hänellä ei olekaan lasta. Leenan mies on kokonainen ja hän on mies, vaikka hänelläkään ei ole lasta!!!! Se, että jos ei halua lasta, ei tarkoita sitä, että olisi lapsia vastaan tai vihaisi niitä. Ei kaikki ihmiset ota eläintäkää, mutta eivät silti vihaa eläimiä. Jotku ihmiset vain ajattelee asioita hieman pidemmälle ja syvemmin. Mitä jos lapsi ei olekaan terve tai jos lapsi vammautuu tai sairastuu tai kuolee? Lapsi on vanhempiensa lapsi, aina. Sitä ei muuksi muuta ikä eikä mikään. Lapsi ei ole tae onnellisuudesta.

Tässä tilanteessa ei ole olemassa väärää tai oikeaa valintaa eikä myöskään syyllisiä tai syyttömiä. Joku ihminen haluaa lapsen ja toinen ei. Miten joku voi ajatella niin idioottimaisesti, että jos puoliso ei halua lasta, niin hän on jotenkin väärässä???!!!! Ymmärtäkää nyt hyvänen aika se asia, että jokainen ihminen on yksilö ja jokaisella pitää saada olla omat mielipiteensä ja olla oikeus päättää OMASTA ELÄMÄSTÄÄN. En yhtään ihmettele avioerojen määriä jos lapsia hankitaan puolison halusta välittämättä. Onko lapsen tekeminen vastoin toisen tahtoa oikein??? Toimiiko sivistynyt ihminen niin, että asettaa omat tavoitteensa kaiken muun edelle välittämättä seurauksista? Eikö niitä naisia hävetä lainkaan, jotka sortuvat siihen, että hankkivat lapsen vastoin miehen tahtoa? Eikö ole nöyryyttävää ottaa mies väkisin???

Tiedän, että Leena on fiksu ihminen ja juttelee miehensä kanssa eikä sorru vippaskonsteihin. Se, että jos mies ei halua lasta ei tarkoita sitä, etteikö hän rakasta vaimoaan. Olen saanut sinusta Leena ja miehestäsi sellaisen kuvan, että olette hyvin onnellisia. Älä anna tämän asian pilata teidän välejä. Ehkä miehesi lämpenee lapsiajatukselle myöhemmin. Älä hätäile, äläkä tee hätiköityjä ratkaisuja.

 

Jälleen ihmettelen, miten Leenalla on aikaa yksityisyrittäjänä olla täällä päivät pitkät pohdiskelemassa milloin mitäkin ongelmaa.
Alan ehkä ymmärtää miehen suhtautumista vauvan hankkimiseen........???? !!!!!!

 

Käsittääkseni adoptiolapsella ja vanhemmilla saa olla ikäeroa korkeintaan 40 vuotta, joten viisikymppisen adoptoima lapsi on 10-vuotias. Muitakin ehtoja on, paljon. Mm. hyvä terveys, riittävä varallisuus sekä vakaa avioliitto parisuhteelliselle adoptiolapsen hakijalle on myös yksi edellytys. Myös sinkut voivat hakea adoptiolasta tietyistä maista ja tietyillä ehdoilla. Tarkoitus on tarjota lapselle vakaat ja turvalliset olosuhteet

Olispa samat periaatteet myös sille, ketkä saa tehdä biologisia lapsia!

 

Käsittääkseni adoptiolapsella ja vanhemmilla saa olla ikäeroa korkeintaan 40 vuotta, joten viisikymppisen adoptoima lapsi on 10-vuotias. Muitakin ehtoja on, paljon. Mm. hyvä terveys, riittävä varallisuus sekä vakaa avioliitto parisuhteelliselle adoptiolapsen hakijalle on myös yksi edellytys. Myös sinkut voivat hakea adoptiolasta tietyistä maista ja tietyillä ehdoilla. Tarkoitus on tarjota lapselle vakaat ja turvalliset olosuhteet

Olispa samat periaatteet myös sille, ketkä saa tehdä biologisia lapsia!

Niinpä!

 

Jo 40 -vuotias on aika vanha hoitamaan pientä vauvaa. Suurperheissä vauvan hoito yleensä jäikin vanhemmille sisaruksille. Vanhojen vanhempien lapset kärsivät ehkä suuresta ikäerosta mm. koulussa, vanhempainilloissa ja Joulu- ja kevätjuhlissa. Joskus opettajakin on luullut, että lapsen isovanhem(pi)mat on läsnä.

Jos lapsi jäisi ainokaiseksi, niin ehkä hänestä tulisi pikkuvanha tai muuten erikoinen. Poikalapsen on vaikea saada luontevaa miehen mallia iäkkäästä miehestä. Iän myötähän ihmisille tulee sairautta ja kuolemaa, mikä on lapselle ja nuorelle vaikea paikka kotona.

Mutta Leena onkin tässä keskustelussa halunnut vain vahvistusta omalle ajatukselleen. Vastaväitteet ovat saaneet hänet perusteluin vahvistamaan omaa kantaansa. Joten ei päästy puusta pitkälle.

Tuli vielä mieleen, että olisiko lapsen syntymä syy avioliiton solmimiselle ja perinnön uudelleen määrittämiselle. Kävi niinkin negatiivinen mietelmä ajatuksessa. Kaikkein karseita olisi, että Leena pettäisi miestään vauvakuumeisena tämän tietämättä, jolloin ajan jättäessä vanhan miehen, lapsi ja hänen biologiset vanhempansa perisivät jonkinlaisen tilan ja metsästysmaat.

No, voisi tästä saada vaikka bestsellerin aineksia kyhäilijöille.

 

Jälleen ihmettelen, miten Leenalla on aikaa yksityisyrittäjänä olla täällä päivät pitkät pohdiskelemassa milloin mitäkin ongelmaa.
Alan ehkä ymmärtää miehen suhtautumista vauvan hankkimiseen........???? !!!!!!

Minkähän alan yrittäjä tämä Leena?

 

Hei vaan Leena, onko mieli huoleton ja kepeä?

Ainakin olette saanut paljon ohjeita, aina metsästystä myöten.

 

No niin, ompas tullut teksiä ihan laidasta toiseen...kiitoksen kaikille uusistakin näkökulmista.

Heleena A sinun tekstisi liikutti minua, olet mielestäni aivan oikeassa. Ja pirustakos minäkään voisin tietää tahdonko enää kahden vuoden päästä lasta ollenkaan.Sen olen oppinut tässä elämässä, ettei koskaan pitä sanoa "ei koskaan".Voihan olla että tämä on jotain ihmeellistä hormoonirumbaa, biologisen kellon raksutusta tms.Kun ikinä aiemmin en ole lasta halunnut.

Tuolla joku kirjoitti kaikesta mahdollisesta hankaluudesta mitä lapsi tuo tullessaan ja hui olkoon, kylmät väreet kulkivat selkäpiitäni pitkin. Olen ajatellut myös että se lapsi voisi olla vammainen tai sairas ja mitä sitten? Sinänsä se adoptio voisi olla ajateltava vaihtoehto, mutta me emme ole naimisissa eikä meillä ole kovin kummoisia tulojakaan, niin että toimeen tullaan.Ja adoptiolapsen saaminen kestää todella kauan ja lisäksi minä tahtoisin vauvan tai ainakin sellaisen ihan parivuotiaan lapsen vähintään, en mitään valmiiksi teini-iässä olevaa juuriltaan riistettyä lapsiparkaa jolla kenties on suuriakin identiteettikriisejä meneillään. =/

Niin no miehellä ei kummoisia perittäviä ole, kun joku oli jo siitäkin huolissaan.Tietysti olisi minun mielestäni hienoa ja oikeudenmukaista jos sekin vähän voisi mennä hänen omalle lapselleen...eikä kunnalle tms.

Mies ei ole sanonut minulle jyrkkää "ei":tä ja siitä minun pitääkin ottaa tuonnempana selvää, mutta siihen saa nyt kulua aikaa mitään jumalatonta hoppua en aio pitää.Antaa tilanteen rauhoittua ja kuten Heleena A sanoi, minä yritän ajatella tätä hieman suurempana kokonaisuutena, etten nyt pelkästään tämän asian anna pilata välejämme...en oikein saata uskoa itsestäni että lähtisin etsimään uutta miestä siitostarkoituksessa.Puistattava ajatuskin, mies on niin paljon muutakin.

 

Hei vaan Leena, onko mieli huoleton ja kepeä?

Ainakin olette saanut paljon ohjeita, aina metsästystä myöten.

Hei hei, ei tässä nyt sen suurempia.Hetken ehdin tässä piipahtaa ja iltapäivällä kenties uudestaan.Kiireisempi päivä tiedossa.

 

Hyvää päivän jatkoa, ja ahkeroikaa työssänne, sekä tehkää viisaita päätöksiä.