Hyviä neuvoja kaivataan!

Ainakin minä huomaan itsessäni, kun vaimo esittää jonkin tehtävän, niin saatan olla hyvinkin jyrkästi vastaan. Jonkin aikaa kun mietin asiaa, niin päädynkin siihen vaimon esittämään ehdotukseen. Ja teemme juuri sillälailla,kun hän on esittänyt. Ilmeisesti saan siitä jotakin tyydytystä, kun voin tehdä vaimon tahdon mukaan.

Kuinka ollakaan, miten tässä tuli mieleen tuo perheenpäänä oleminen.

Eli se on kuin onkin heikon miehen teennäistä päsmäröintiä - oikeasti haluaisi livahtaa suoraan vaimon tossun alle, mutta kantti ei kestä antaa naiselle periksi, ja sitten pitää pelata tällaisia "En mä haluu! Eiku haluunpas jos MÄ saan päättää" -suoraan sanottuna 5-vuotiaan tasoisia leikkejä.

Minkä minä sille voin ettei miehet yleensä syöksy suoraan jokaisen ehdotuksen perään, vaan he osaavat puntaroida mielessään onko ehdotus toteuttamikelpoinen. Jos niin hyväksyvät sen, mutta jos ei ole, niin sitä ei toteuteta. Eikä tuo ole mitenkään naisten ehdotusten aliarviointia.

Miksi naiset sitten ylipäätään kysyvät mieheltä mitään. Tekisivät itse tai määräisivät, että näin tehdään.

Silloinhan Leenakin olisi voinut vaatia lasta, eikä tiedustella miehen mielipidettä.

Missä säännössä sanotaan, että lasta haluamaton on aina oikeassa? Yhtälailla se haluava joutuu taipumaan haluttoman mielipiteeseen.

 

Ei kai tuossa nyt sitä tarkoitettukaan, etteikö se muuttaisi miehen elämää, vaan ettei miehen tarvitse luopua mistään todella tärkeästä asiasta sen vuoksi että saisimme lapsen.Kyllä se elämä jatkuisi senkin jälkeen.

Näin vapaaehtoislapsettomana voin kertoa, että kyllä hän joutuisi luopumaan todella tärkeästä asiasta (olettaen että hän aidosti ei halua lapsia): Lapsettomasta elämästä.
Totta kai elämä jatkuisi, harva - varsinkaan mies - KUOLEE siihen että jälkeläinen syntyy, mutta on ihan turha kuvitella että elämä olisi yhä samanlaista kuin lapsettomana. Aluksi yöunet vähenee lähes väistämättä ja moni siinä vaiheessa on pinna kireällä ihan silkasta unenpuutteesta, lapseen menee rahaa, lapsi tarvitsee ja vaatii huomiota, läsnäoloa ja kasvatusta, lapsi kehittyy koko ajan ja hänellä on enimmän aikaa jokin "vaihe" päällä (joista äidit näyttävät lohduttelevan toisiaan, että kyllä se ajan kanssa menee ohi - ja sitten onkin seuraava vaihe edessä), lapsi on siinä omassa kodissa ja elämässä ja vanhempien vastuulla 24/7 - tietysti välillä voi lapsen jättää hoitajalle, mutta sitä tuskin voi niin paljon harrastaa, että elämä tuntuisi siltä kuin lasta ei olisikaan...

Missä säännössä sanotaan, että lasta haluamaton on aina oikeassa? Yhtälailla se haluava joutuu taipumaan haluttoman mielipiteeseen.

Jos on suuri toive suuntaan tai toiseen, tällaisessa asiassa ei mun mielestä edes KANNATA taipua. On järkevämpää hyväksyä se, että on parasta erota ja etsiä sopivampi kumppani. Erossa ei ole mitään väärää tai hävettävää, joskus se on jopa järkevin vaihtoehto.

 

Olen samaa mieltä kanssasi Sivupersoona, kummankin mielipiteet ovat tasan yhtä tärkeitä ja arvokkaita...kummankin mielipiteitä pitää kuunnella ja kunnioittaa.Pitäisi löytää se kultainen keskitie eikä alistaa kumpaakaan osapuolta.

 

Ainakin miehen pitäisi keksiä jotakin kivaa tekemistä tai lahjoja korvikkeeksi.
Unohtuisi sitten se vauva-asia joksikin aikaa.

Lievää haaveilua toki voi olla, mutta jäisi se pakonomainen tunne pois. Tai ainakin se alakynteen jäämisen tunne.

No, mutta tietysti Epun kanssa telmimiminen korvaa kaiken.=)

Miestä tietysti voi hiukan härnätä, jos hän ymmärtää huumoria.
Mies kun pyytää seksiä, niin Leena siihen. Hui kamalaa nytkö heti, ja kun pilleritkin on unohtunut ottaa.

 

Tulkitsit Leena aivan oikein sanomaani.
Lapsia hoidetaan tasan niin monella tyylillä kuin on perheitäkin. Ennen oli poikkeus, jos mies hoiti lasta, eli kyllä lapsen hoito oli hyvin paljon äidin harteilla. Yksinhuoltajalla se on täysin huoltajan vastuulla. Jos lapsi hankitaan periaatteella, että äiti hoitaa vaipparumban, vaatehuollon ja ruokahuollon, niin mitä eroa siinä on koiranpentuun? Siinähän se menee samalla ja tiedän tapauksiakin missä lapsi on mennyt koiran kanssa koppiin nukkumaan paljon surullisempia tapauksia on lapset, jotka laitetaan pelaamaan tietokoneella, että eivät häiritsisi vanhempiaan ja sellaiset ohjelmoidut robotit, joiden vanhemmat toimivat urheiluseuran makkaranmyyjinä. Leena, kyllä lapsi menisi hyvin teillä ja siitä tulisi todennäköisesti aivan selväjärkinenkin perimältään

 

"Kyllä lapsi menisi hyvin teillä". Nyt pitää sanoa, että ulkopuolisen neuvo ei tuossa asiassa ole minkään väärti. Kyllä lapset tosiaan menevät tai joutuvat milloin minnekin, vaikka heillä ei oikeasti olisi sijaa - ei fyysistä eikä henkistä. Lapsen tervejärkisyyteen vaikuttaa valtavasti, että hän on molempien vanhempiensa jopa sukunsa toivoma.

Yliseksuaalisessa parisuhteessa ei lapselle aina löydy paikkaa, kuten ei koranpennullekaan isäntäväen sängyssä. Miten paljon täälläkin on kirjoiteltu, että naisen seksuaalisuus ja paikat kärsivät lapsenteosta. Ei ole aikaa tai edes kiinnostusta katsella seksiä kokeilla uusia korsetteja ja kumihanskoja. Mitähän mies siitä tuumaisia?

Sanotaan, että pieni lapsi on äitinsä käsityö, ei ehdi neulomaan, ei ompelemaan eikä aina edes kokkaamaan. Ruokakulttuuri muuttuu. Jos lapsi sairastelee tai allergisoituu esim. koiran vuoksi, on luovuttava ehkä rakkaista eläimistä, koska lapsesta ei voi luopua.

Lapsen tulo perheeseen ja parisuhteeseen aiheuttaa monenlaista luopumista. Kovin itsekkäiltä ihmisiltä luopuminen ei onnistu. "Mulle kaikki heti"-ajattelu ei ole mahdollista. Tätä kaikkea on hyvä miettiä etukäteen, koska jälkikäteen ei voi enää miettiä, vaan on toimittava vastoin omia halujaankin.

 

No just joo "kyyleet" on tietysti kyyneleet!

kiitos, se on viesti

 

Ei kai tuossa nyt sitä tarkoitettukaan, etteikö se muuttaisi miehen elämää, vaan ettei miehen tarvitse luopua mistään todella tärkeästä asiasta sen vuoksi että saisimme lapsen.Kyllä se elämä jatkuisi senkin jälkeen.

Mikä hänelle sitten on tärkeää? Jos se on lapseton elämä, niin kyllähän se menee sen siliän tien kun jakaantuminen tapahtuu. Vai määritteletkö sinä Leena taas sen, mikä on miehellesi elämässä tärkeää? Kun olet niin varma ettei hän joutuisi luopumaan mistään todella tärkeästä? Entäs jos se hänelle onkin vaikka rauhallinen elämä, se ettei tarvitse huolehtia rahasta, eikä tarvitse olla vastuussa toisen ihmisen elämästä? Tai se vapaus, että voi mennä melkein niinkuin haluaa ilman että lapsi sitä rajoittaa? Itseasiassa en keksi mitään tärkeitä juttuja, joita lapsen saanti EI rajoittaisi.

 

Tulkitsit Leena aivan oikein sanomaani.
Lapsia hoidetaan tasan niin monella tyylillä kuin on perheitäkin. Ennen oli poikkeus, jos mies hoiti lasta, eli kyllä lapsen hoito oli hyvin paljon äidin harteilla. Yksinhuoltajalla se on täysin huoltajan vastuulla. Jos lapsi hankitaan periaatteella, että äiti hoitaa vaipparumban, vaatehuollon ja ruokahuollon, niin mitä eroa siinä on koiranpentuun? Siinähän se menee samalla ja tiedän tapauksiakin missä lapsi on mennyt koiran kanssa koppiin nukkumaan paljon surullisempia tapauksia on lapset, jotka laitetaan pelaamaan tietokoneella, että eivät häiritsisi vanhempiaan ja sellaiset ohjelmoidut robotit, joiden vanhemmat toimivat urheiluseuran makkaranmyyjinä. Leena, kyllä lapsi menisi hyvin teillä ja siitä tulisi todennäköisesti aivan selväjärkinenkin perimältään

Joo, tosi onnellinen elämä lapselle kun isää ei voisi vähempää kiinnostaa, eikä lapsi saa ikinä häiritä isänsä elämää. Ja kivaa myös äidille, joka ei saa isästä mitään lapsenhoitoapua. Ihanko tosissasi olet tuollaiseen tilanteeseen lasta suositelemassa?!

 

Ei kai tuossa nyt sitä tarkoitettukaan, etteikö se muuttaisi miehen elämää, vaan ettei miehen tarvitse luopua mistään todella tärkeästä asiasta sen vuoksi että saisimme lapsen.Kyllä se elämä jatkuisi senkin jälkeen.

Mikä hänelle sitten on tärkeää? Jos se on lapseton elämä, niin kyllähän se menee sen siliän tien kun jakaantuminen tapahtuu. Vai määritteletkö sinä Leena taas sen, mikä on miehellesi elämässä tärkeää? Kun olet niin varma ettei hän joutuisi luopumaan mistään todella tärkeästä? Entäs jos se hänelle onkin vaikka rauhallinen elämä, se ettei tarvitse huolehtia rahasta, eikä tarvitse olla vastuussa toisen ihmisen elämästä? Tai se vapaus, että voi mennä melkein niinkuin haluaa ilman että lapsi sitä rajoittaa? Itseasiassa en keksi mitään tärkeitä juttuja, joita lapsen saanti EI rajoittaisi.

Et sinä tunne Leenan miestä, ei hän matkustele ulkomailla, ei hän käy festareilla, hän elää kotielämää. Lapsi on olennainen osa hänen kotiaan, hän vain pelkää muutosta ja vastuuta. Olen aiavn varma, että lapsi ei muuttaisi Leenan ja hänen miehensä elämää tylsempään suuntaan. Nyt ei todellakaan ole kysymys itseään täynnä olevasta katumaasturihemmosta. (Leena, tämä on minun luomani kuva, ei tarvi vastata)

 

Uskomattoman itserakasta väittää, että se ettei halua lapsia on vain muutoksen ja vastuun pelkoa. Entäs jos minä sanon, että lasten tekemisellä yritetään vain paikata oman elämän tyhjyyttä, ja vakuutella itselleen että sillä omalla elämällä todella on merkitystä? Että niitä lapsia tehdään vain siksi, kun muutkin tekee ja kun ei parempaakaan tekemistä keksitä?

Ja mistä ihmeestä repäisit tuon "itseään täynnä olevan katumaasturihemmon"? Herranjumala sentään, jos mies vihdoinkin viisikymppisenä haluaisi elää rauhallista elämää ilman kahdenkymmenen vuoden taakkaa, vuosien yöheräämisiä ja eläkeikäisenä murrosikäisen kanssa taistelua, hän on sitten itseään täynnä oleva katumaasturihemmo?!

Ei sinulla eikä Leenallakaan ole mitään oikeutta väittää, että mies eläisi lapsellisena jotenkin parempaa elämää kuin nyt. Uskomatonta toisen ihmisen aliarviointia, kun väitetään, että tiedetään niin paljon paremmin kuinka TOISEN IHMISEN pitäisi elää OMAA elämäänsä!

Ja en tiedä miten te olette kasvattaneet lapsenne vai oletteko kasvattaneet ollenkaan, jos ne ovat olleet täysin näkymättömiä ja kuulumattomia. Tai jos edes kuvittelet että ne voisivat sellaisia olla samassa perheessä asuvalle isälle. Miten ihmeessä hoitaisit yöheräämiset niin, ettei myös isän elämä häiriinny? Tai miten hoidat perheen raha-asiat niin, ettei lapsen saanti vaikuta niihin? Tai mihin tunget teini-ikäisen lapsen kavereineen niin, ettei hän vaikuta isän elämään? Mutta ainiin, eihän se Leenan miehen itsensä haluama elämä ole niin tärkeää, sillä lisääntymällä hän saisi elää TEIDÄN määrittelemäänne Hyvää Elämää. Muullapa ei sitten olekaan niin väliä.

 

Ei tässä ole kysymys valheesta vaan siitä tosiasiasta, että elämään lissäntymiskykyisen naisen kanssa voi sisältyä se riski, että nainen haluaa lapsen. Onko se valetta? Kuka tekee väärin, jos naisen elämässä on lapsi yksi tärkeä osa? Eikö lasta saa toivoa? Eikö äitiydestä voisi haaveilla? Onko miehen rusinapulla ainoa totuus ja kompromissi?

 

Ei tässä ole kysymys valheesta vaan siitä tosiasiasta, että elämään lissäntymiskykyisen naisen kanssa voi sisältyä se riski, että nainen haluaa lapsen. Onko se valetta? Kuka tekee väärin, jos naisen elämässä on lapsi yksi tärkeä osa? Eikö lasta saa toivoa? Eikö äitiydestä voisi haaveilla? Onko miehen rusinapulla ainoa totuus ja kompromissi?

Riski mikä riski, eri tavoin käsitettävä eri elämäntilanteissa ja eri ikäkausina. Nuorehkon naisen haaveisiin voi kuulua lapsi. Lisääntyminenhän on ikäkausikysymys ihmisen kehityksessä. Mutta keski-ikäisen miehen (tai keski-ikäisen naisenkaan) normaaliin kehitykseen eivät YLEENSÄ kuulu omat vauvahaaveet. Isovanhemmuus on lähempänä. Eikä sekään aina toteudu.

Kun suuren ikäeron tahdittaman hakeudutaan parisuhteeseen, voi toki ennakoida ristiriitoja mm. lisääntymiseen liittyen. Yleensä ihmiset sen ymmärtävätkin. Tosin hän, joka on ollut suhteessa aloitteellinen, ei voi kuitenkaan edellyttää toista tekemään omien halujensa mukaa. Leena on kirjoittanut monesti, että hän löysi aarteen, joka ei ole elämässään aiemmin sitoutunut. Hän muutti miehen luo ja asetti miehen elämään. Ehkäpä hänen pitäisi hyväksyä koko kokonaisuus tai tehdä ratkaisut elämästään toisin.

 

Kun suuren ikäeron tahdittaman hakeudutaan parisuhteeseen, voi toki ennakoida ristiriitoja mm. lisääntymiseen liittyen. Yleensä ihmiset sen ymmärtävätkin. Tosin hän, joka on ollut suhteessa aloitteellinen, ei voi kuitenkaan edellyttää toista tekemään omien halujensa mukaa. Leena on kirjoittanut monesti, että hän löysi aarteen, joka ei ole elämässään aiemmin sitoutunut. Hän muutti miehen luo ja asetti miehen elämään. Ehkäpä hänen pitäisi hyväksyä koko kokonaisuus tai tehdä ratkaisut elämästään toisin.

Kyllä tuo ihan oikea huomio on.

Varsikin jos hän on siinä suhteen alkuvaiheessa sanonut miehelle ettei halua lapsia, kuten meille tänne on kertonut.

Hyvä asia on kuitenkin se, kun Leena on luvannut rauhoittaa tilanteen ja katsoa ainakin puoli vuotta mihin asia kehittyy.
Nähtäväksi jää miten tässä vielä käy.

 

No just joo "kyyleet" on tietysti kyyneleet!

kiitos, se on viesti

Suomen kieli on "mystinen". Joskus saattaa sanoa enemmän kuin aikookaan.

Toisessa ketjussa kirjoitteli nikki "kyyn eleitä" . En ole aiemmin oivaltanut, että kielessämme voi noin ilmeikkäästi kertoa krokotiilin kyyneleistä .

 

Tänä aamuna hokasin. Meillä vähän vastaavanlainen tilanne.

Vaimo haluaisi koiran pennun, mutta minä olen jyrkästi sitä vastaan.
Olenko oikeutettu sanomaan ettei meille oteta koiran pentua?

 

Sivupersoona, jos et kerran halua koiranpentua niin tottakai sinulla on oikeus sanoakin se.

Miksi minusta tuntuu että vela ihmiset ovat "hyökänneet" tämän ketjun ja asiani kimppuun...en nyt sitten tarkoita etteikö jokainen saisi sanoa mielipiteensä.Mutta kovin hyökkääviltä monet kirjoitukset vaikuttivat.

Totta on että silloin yhteenmuutettaessa ja seurustelua aloitellessamme en todellakaan halunnut lapsia, ei olisi tullut mieleenikään haaveilla perheen perustamisesta.Mielestäni se ei kuitenkaan poissulje sitä mahdollisuutta etten saisi muuttaa mieltäni. Eri asian onkin sitten se että toteutuuko haaveeni.

Joku kirjoitti ettei lapsi sovi "yliseksuaaliseen" parisuhteeseen...en lue omaa parisuhdettani "yliseksuaaliseksi"...tai no jos kolme neljä kertaa viikossa riittää määritelmään? Tai jos on seksistä kiinnostunut ja näkee sen verran vaivaa sen eteen, että hankkii kauniita vaatteita, myös alusvaatteita yms. Aivan normaalille se minun mielestäni vaikuttaa.

"no" on osannut maalata mieleensä ihmeellisen hyvin meidän parisuhteemme ja elämämme.Ihmettelen...ethän vain tunne minua? =)
Jotkut olivat hyvinkin vihaisia näköjään siitä ajatuksesta minkä minulle sanoit; ettei mieheni joutuisi luopumaan mistään todella tärkeästä. Olen edelleen kanssasi samaa mieltä, suurimmat luopumiset hänellä varmaan olisivat yön katkonaiset unet sekä pakostakin jonkinverran rajoittuva harrastaminen.Mutta kuten esim metsästys joka miehelleni kuuluu noihin todella tärkeisiin asiohin, yrittäisin kaikkeni ettei hän joutuisi siitä luopumaan.

En hetkeäkään usko, että jos sen lapsen tekisimme ja saisimme etteikö mieheni tahtoisi viettää hänen kanssaan aikaa ja hoitaa lastaan, luulen jopa että hän olisi umpirakastunut lapseen ja tahtoisi olla tämän kanssa paljon. Ja olen 95% varma, että suurimmat esteet miehelleni lapsen hankintaan ovatkin hänen pelkonsa kuinka kyetä turvaamaan hänen elantonsa ja kuinka hän sopeutuisi sellaiseen elämänmuutokseen.
Suuri asia hänelle on jo se että asumme yhdessä, hänen elämänsä on muuttunut parissa vuodessa merkittävästi ja viimeisen vuoden aikana varsinkin.Vasta kysyin katuuko hän sitä että ystävystyimme ja muutin hänen luokseen.Hän otti minut syliini ja rutisti kunnolla, ei kuulemma kadu.

Olen nyt päättänyt etten puhu enkä pukahda tästä asiasta miehelleni mitään, en ainakaan ennen syksyä, ehtiipähän ajatella ja miettiä.Olemme molemmat kypsiä aikuisia, emme kakaroita...mutta kumpikaan meistä ei vielä ole muutamaan vuoteen liian vanha vanhemmuuteen kaikkine sen tuomine ongelminekaan.Niin ja vielä siitä taloudellisesta puolesta, minä voin aivan hyvin luvata ja pitää lupaukseni miehelleni että elätän lapseni itse, kunhan saamme hellyyttä ja huolenpitoa...rakkautta häneltä.

 

Leenalla todella hankala pähkinä purtavana.Kello raksuttaa kaikenaikaa Leenaa vastaan.Noinkin suuri ikäero tuo tullessaan joitain ongelmia.Ymmärrettävää on jos vanhempi osapuoli ei enää ole kovinkaan innostunut vauvapuolesta.Ei mitkään koirat korvaa omaa lasta.Koirat on vaan koiria.Laita vaan miehesi puntariin lähitulevaisuudessa ja kysy,joo vai kyllä?

 

Kyllä se lapsi on kohta alulla...Muistakaa, että ap muutti miehensä luokse, vaikka tämä oli hynttyiden yhteen laittamista vastaan. Ja jos piirakkaakin on 3-4 kertaa viikossa lisukkeiden kera, niin ei ole kuulemma pois kantanutkaan yhteisestä asunnosta.

 

Voi Leena rakas, älä missään nimessä koskaan sorru siihen virheeseen, että painostat miestäsi tekemään lapsen tai hankkiudut "vahingossa" raskaaksi. Se, että vain toinen haluaa lapsen ei riitä syyksi lapsen hankkimiseen. Entinen miesystäväni sanoi reilun vuoden seurustelun jälkeen, että ei halua lapsia eikä mene koskaan naimisiin. Se oli ihan ok. Minulle ei tullut mieleenkään alkaa painostamaan häntä lapsen tekoon. Hän oli kertonut mielipiteensä ja se riitti. Meidän suhde ei kaatunut siihen asiaan, vaan ihan muuhun. Toista ihmistä pitää kunnioittaa niin paljon, että ei "päätä" hänen elämästään. On aivan kaksi eri asiaa ostaa vaikkapa auto ilman toisen lupaa, kuin hankkia lapsi. Auton voi aina myydä, mutta lasta ei. Sinä olet vielä nuori, älä hoppuile turhia.

 

Totta puhut Heleena A, pitää vain malttaa mielensä.Tiedä vaikka mies innostuisikin asiasta...ei sitä tekotapa ainakaan inhota. =)

 

Ei tässä ole kysymys valheesta vaan siitä tosiasiasta, että elämään lissäntymiskykyisen naisen kanssa voi sisältyä se riski, että nainen haluaa lapsen. Onko se valetta? Kuka tekee väärin, jos naisen elämässä on lapsi yksi tärkeä osa? Eikö lasta saa toivoa? Eikö äitiydestä voisi haaveilla? Onko miehen rusinapulla ainoa totuus ja kompromissi?

Miksi vaihdoit yhtäkkiä puheenaihetta? Eihän tässä puhuttu siitä, onko oikein tai väärin haluta lapsia, vaan siitä, että on silkka valehtelua väittää, että mies ei joutuisi lapsen myötä luopumaan mistään, ainakaan tärkeästä (ja sen tärkeänhän määrittelet sinä ja Leena, ei suinkaan mies itse). Ja että on tosi itserakasta pitää itseään niin viisaana, että on sovelias tekemään päätöksiä toisen puolesta - kun eihän se raukka vielä tiedä mikä on Oikeaa Elämää, niin pitäähän se teidän vauvvakuumeisten hänelle osoittaa. Et ilmeisesti osaa itsekään vastata kysymykseeni siitä, kuinka ihmeessä lapsi voisi olla muuttamatta miehen elämää, ja miltä tällainen "piilossa" eläminen tuntuisi lapsiraukasta.

Leenallahan on täysi oikeus haluta lasta, ja hänen miehellään on täysi oikeus olla haluamatta. Väärin tehdään siinä, kun kuvitellaan tietävän mikä on toisen elämälle parasta ja yritetään kumota toisen perusteluja valheilla. Ei lapsen tekoon saa toista painostaa tai yrittää puhua ympäri korulauseilla ja palturilla. Jos toinen haluaa ja toinen ei, silloin erotaan ja yritetään täyttää sitä elämänsä tarkoitusta jonkun muun kanssa. Eipä mene kenenkään elämä pilalle epätoivottuna lapsena, sellaisen vastahakoisena vanhempana tai lopulta katkeraksi yksinhuoltajaksi jääneellä Leenallakaan.

En hetkeäkään usko, että jos sen lapsen tekisimme ja saisimme etteikö mieheni tahtoisi viettää hänen kanssaan aikaa ja hoitaa lastaan, luulen jopa että hän olisi umpirakastunut lapseen ja tahtoisi olla tämän kanssa paljon. Ja olen 95% varma, että suurimmat esteet miehelleni lapsen hankintaan ovatkin hänen pelkonsa kuinka kyetä turvaamaan hänen elantonsa ja kuinka hän sopeutuisi sellaiseen elämänmuutokseen.

Tuo on vain toiveajattelua, ja tuntuu sinusta todelta koska haluat uskoa siihen niin paljon. Rivien välistä on myös luettavissa se, että vaikka nyt sanot kuinka tekisit kaikkesi jotta miehen elämä ei muutu, oletat kuitenkin että lapsen tehtyäsi mies vapaaehtoisesti haluaisikin muuttaa elämänsä. Koska tottakai hän umpirakastuu lapseen, haluaa viettää hänen kanssaan aikaa ja ei enää haikailekaan harrastusten ja kunnon yöunien perään.

Sitten jos/kun näin ei käykään, ei enää olekaan mitään väliä sillä että sinä lupasit ettei hänen elämänsä muutu (koska lupaus on tehty oletuksella ettei mies enää vaadikaan sitä täytettäväksi), vaan itket kuinka "lapsi tehtiin kuitenkin yhdessä, kyllä sinun täytyy siitä ottaa vastuuta ja enhän minäkään luvatessani tiennyt kuinka suuri taakka tämä yksin hoitaminen on".

Sitäpaitsi pelko elannosta on täysin aiheellinen. Kuten jo aiemmin huomautettiin, mies jää eläkkeelle viimeistään kun lapsi on pahimmassa rahankulutusiässä eli ylä-asteella. Rahallista apua lapsi tarvitsee yleensä parikymppiseksi, ja silloin miehesi on jo reilusti yli 70v. Jos teillä on jo nyt tiukka budjetti, miten luulet että sinun jäämisesi äitiyslomalle ( + mahdollisesti useammaksi vuodeksi kotiin) ja miehesi eläköityminen raha-asioihin vaikuttaa?! Miten ajattelit teidän pärjäävän?

Viisikymppinen ihminen todennäköisesti tuntee jo itsensä hyvin, ja tietää kuinka hän reagoi elämänmuutoksiin. Tuossa iässä jo tietää kunnon yöunien merkityksen, ja fysiikkansa ( ja vanhenemisensa) asettamat rajoitukset. "Pelko" elämänmuutoksesta ei ole mitenkään typerää, vaan perustunee paljon pidemmälti faktoihin kuin tuo sinun tai no:n "kyllä ne muutkin on pärjänneet" tai "siinähän se lapsi menee huomaamatta sivussa" idioottimaisuudet.

 

Miksi minusta tuntuu että vela ihmiset ovat "hyökänneet" tämän ketjun ja asiani kimppuun...en nyt sitten tarkoita etteikö jokainen saisi sanoa mielipiteensä.Mutta kovin hyökkääviltä monet kirjoitukset vaikuttivat.

"no" on osannut maalata mieleensä ihmeellisen hyvin meidän parisuhteemme ja elämämme.Ihmettelen...ethän vain tunne minua? =)

Kas näin inhimillinen mieli pitää eriäviä mielipiteitä hyökkäyksenä ja omia haluja tukevia kommentteja hyvinä ja fiksuina näkemyksinä.

Niin ja vielä siitä taloudellisesta puolesta, minä voin aivan hyvin luvata ja pitää lupaukseni miehelleni että elätän lapseni itse, kunhan saamme hellyyttä ja huolenpitoa...rakkautta häneltä.

Isäksi haluton mies on keskimäärin halukkaampi selviämään hommasta rahalla (kutsutaan myös elatusmaksuiksi) kuin ryhtymällä leikkimään isiä. Tästä on eläviä esimerkkejä joka puolella.

 

"valheella lyhyet jäljet" mikä sinua pännii? Kuulostat aivan kamalan katkeroituneelle ihmiselle ja todella vihaiselle.

Mikä sinut on vakuuttanut tuollaisella varmuudella siitä, etten arvostaisi mieheni mielipidettä, enkä kuuntelisi sitä?
Samaten minua kiinnostaa kuinka luulet noin tarkkaan tuntevasi mitä mieheni ajattelee ja kuinka hän tulisi toimimaan ko tilanteessa? Ja kuinka SINÄ voit tietää paremmin kuin minä miten hän toimisi jos saamme lapsen?Kun minä kuitenkin tunnen mieheni, enkä ole sanonutkaan että mikään olisi varmaa, olen sanonut arvailevani ja toivovani.

 

"valheella lyhyet jäljet" mikä sinua pännii? Kuulostat aivan kamalan katkeroituneelle ihmiselle ja todella vihaiselle.

Mikä sinut on vakuuttanut tuollaisella varmuudella siitä, etten arvostaisi mieheni mielipidettä, enkä kuuntelisi sitä?
Samaten minua kiinnostaa kuinka luulet noin tarkkaan tuntevasi mitä mieheni ajattelee ja kuinka hän tulisi toimimaan ko tilanteessa? Ja kuinka SINÄ voit tietää paremmin kuin minä miten hän toimisi jos saamme lapsen?Kun minä kuitenkin tunnen mieheni, enkä ole sanonutkaan että mikään olisi varmaa, olen sanonut arvailevani ja toivovani.

Miksi otit aiheen yleiseen keskusteluun, jos kuitenkaan et kestä sinun mielipiteistäsi eriäviä kirjoituksia tai kritiikkiä? Kannattaisiko sitten keskustella sen miehesi kanssa privaatisti ja olla kyselemättä täältä mitään, kun emme sivullisina kumminkaan "tunne miestäsi ja tiedä mistään mitään"?