Hyviä neuvoja kaivataan!

Just joo tais mennä hakusalle nyt, pointti oli olevinaan se että ihmisellä on minun mielestäni hyvä olla perillisiä.

Miksi? En kysy v***llakseni vaan aivan vilpittömästä mielenkiinnosta

 

Leena, ei siinä muuta ratkaisua ole kuin jutteleminen sen miehesi kanssa. Kerrot tunteistasi. Tämä on todella olennainen pointti - haluaako perhettä vai ei, ja jos siinä ollaan ihan eri mieltä, voi käydä niinkin että joutuu punnitsemaan lähteekö suhteesta pois. Kaksi "velaa" yhdessä : ei ongelmaa. Yksi "vela" ja perhehaaveinen: ongelmia. Johan se on palstallakin nähty, velat ja perheelliset ovat ihan eri osioissa eivätkä juuri halua olla toistensa kanssa tekemisissä.

Kysyit pointteja sanottavaksi.

Kysy mieheltä onko hän nyt ihan ehdoton kannassaan, kun se kanta sulkee sitten kokonaan perheajatuksen pois teiltä. Voit koettaa sanoa kuten vanha kansa vissiin aikoinaan sanoi, että kyllä se lapsi hoituu kun lapsi tulee, on ne lapset ennenkin hoituneet vaikkei olisi oltu ökypohattaa, ja siis etenkin jos teillä on suht ok taloudellinen tilanne. Miehen ikä voi olla hyväksikin, hän on kypsempi ja elämää nähneempi isänä, hän ottaa asiat kenties rauhallisemmin. Voit sanoa että lapsi voisi olla suureksi iloksi ja saisi hänkin kokea myös isyyden tällä iällä. Voit kertoa ihan reippaasti ja tunteikkaasti omista tunteistasi, että sinä niin haluaisit sen lapsen jne ja että sinulla sitä valintaa saada lasta viisikymppisenä ei ole, ja että tässä olisi nyt sinun puoleltasi n 7 vuoden aikalinja saada lapsia. Voihan olla että jos miehn kanta ei ole ehdoton, hän miettii asioita ja päädytte esim. kompromissiin, että just lasta ei vielä, mutta esim. vuoden tai parin vuoden päästä.
Aikuinen mies osaa sanoa sanottavansa ja tunteensa takaisin. Sinun ei tarvitse toisin sanoen olla liian hyss-hyssiä. Onhan toi olennainen asia, haluaako perhettä vai ei.

 

Eräs ystäväni rakastui noin 25-vuotiaana unelmiensa mieheen, joka oli häntä yli 10 vuotta vanhempi. Nainen ilmoitti heti, että hän haluaa joskus vauvan ja mies taas ilmoitti, että hän ei missään tapauksessa halua vauvaa. Pariskunta tuli kuitenkin hyvin keskenään toimeen ja kykenivät keskustelemaan kaikista asioista, joten muuttivat pian tapaamisensa jälkeen yhteen.

Loppujen lopuksi noin 5 vuoden jälkeen nainen otti taas puheeksi sen, että nyt on se tilanne, että hän muuttaa pois tai sitten ryhdytään tekemään vauvaa. Mies mietti asiaa ja päätyi siihen, että ehkei se vauva olekaan katastrofi. Nyt pariskunta on ikionnellisia pienen vauvan vanhempia ja kaikista suurin hössöttäjä tuntuu olevan tämä mies. Miehen pelko vapauden menettämisestä (vaikka oli vapaana elellyt jo noin 20 vuotta) esti häntä vuosikaudet edes harkitsemasta asiaa. Nyt hän myöntää, että elämä ei päättynyt vauvan myötä, vaan se on ainoastaan erilaista.

Tiedän kuitenkin niitäkin suhteita, jotka eivät pääty vauvauutisiin. Yksi parhaimmista ystävistäni asui avoliitossa yli 10 vuotta miehen kanssa. Mies halusi vauvan kovasti, nainen ei. Lopulta nainen otti eron renttumiehestään. Kun naisen elämään tuli kiltti, kunnollinen mies, niin vauvakuumekin tuli ja pariskunnalla on myös nyt pieni tytär. Tosin tämän ystäväni ikä on jo aika korkea, joten tyttö jäänee pariskunnan ainoaksi lapseksi.

Leena, sinä et voi pakottaa miestäsi isäksi. Voit keskustella hänen kanssaan asiasta ja voit halutessasi asettaa takarajan, johon mennessä olet valmis antamaan miehelle miettimisaikaa. Jos vauvan haluat, niin kannattaa miettiä todella tarkkaan, että oletko valmis luopumaan haaveestasi miehen vuoksi, sillä noin 10 vuoden päästä et enää pysty vauvaa saamaan. Yleensä ehdoton vauvan haluaminen tai ehdottomasti lapsettomana pysyminen ovat sellaisia asioita, että niistä täytyy olla samaa mieltä. Muutoin toinen joutuu taipumaan liikaa toisen tahtoon, jolloin tulee väkisinkin katkeroitumista.

Minä olisin ollut valmis eroamaan, jos mieheni ei olisi lasta halunnut. Tosin meillä alusta asti puhuttiin asiasta avoimesti. Alussa kumpikaan ei ollut varma vauva-asioista, mutta kun niitä ystäväpiiriin syntyi ja näki, että eipä tuo varmaan hassumpaa elämää olisi tuokaan, niin siihen kypsyi vuosien varrella.

Nyt omat lapseni ovat jo murrosiässä ja kaipaisin kovasti vielä vauvaa. Tosin nyt ei ole miestä eikä rahaakaan ylimääräisen perheenjäsenen elättämiseksi, joten vauvahaaveet jäävät minun osaltani vain haaveiksi. Taidan tyytyä purkamaan hellyydentarvetta ostamalla koiranpennun On jännä juttu, että kun vauva oli pieni, sitä kaipasi omaa aikaa ja nyt kun taas sitä omaa aikaa on, niin sitä kaipaisi taas lisää puuhaa vapaa-ajalle.

 

Ota jonkun ystäväsi pikkulapsi muutamaksi päiväksi ympärivuorokautiseen hoitoon, niin saat tuntumaa, mitä miehesi ajattelee vauvan hoidosta. Samalla teet palveluksen kavrillesi, joka saa pitää vapaata.

 

Oli muutama todella hieno ja asiallinen kommentti, kiitos niistä.Ihan ekana pitää sanoa etten voisi kuvitellakaan ottavani jonkun ystävän tai tutun lasta hoitooni, se ei tulisi hoidettua.Olen tästä asiasta keskustellut monen naisen jo äidin kanssa, kun en ole vielä koskaan tuntenut minkäänlaisia hellyttäviä tuntemuksia toisten lapsia kohtaan.Ne puuskat joita toiset naiset saavat nähdessään esim kaupungilla tuttavan vauvan lastenvaunuissa "ihana" "suloinen" söpö" "minäkin haluan tuollaisen" joita kuulee siinä tilanteessa lähinnä hämmästyttävät minua.Minä en tunne noin, minua lähinnä inhottaa se koko hössöttöminen. Tästä olen ollut huolissani, kun jos minulla kerran on vauvakuume niin pitäisihän vauvojen näyttätyä minullekin suloisina.Mutta niin monet ovat minulle sanoneet, että se on normaalia, että sitä omaa lastaan rakastaa ja sitä kohtaan tuntee hellyyttä yms.En enää siitä ole huolissani, sillä eivät kaikki ne saman kokeneet naiset voi olla väärässä...sen täytyy olla niin.

Ja vielä kerran sanon, etten missään nimessä halua pakottaa miestäni mihinkään.En ole vielä löytänyt sitä sopivaa hetkeä ottaa asia puheeksi...ei tällä nyt niin tulenpalava kiire ole tällä asialla, odotellaan.Kenties siirrän tietoisestikin sitä keskustelua, pelkään ehkä eniten että jos mies sittenkin suostuu.Meidän elämämme muuttuu todella radikaalisti siitä mitä se on ollut, jos mies kieltäytyy niin elämämme jatkaa soljumistaan tuttua ja turvallista uomaansa, ei siinä mitään...pitää sitten muutaman vuoden päästä koettaa houkutella uudelleen.Ja jos sittenkin vastaus on kieltävä niin sitten se on.Rakastan miestäni niin paljon etten tämän asian takia harkitse eroa.

Perillisen haluaminen on minun mielestäni aivan hyväksyttävää ja normaalia, mikä siinä joitakuita kummastuttaa? Halua että minunkin sukuni jatkuisi. Että kuuluisin johonkin pidempään ketjuun tässä elämässä kuin vain itseni osalta.Sitä on vaikea selittää...luulen että se halu joko on ihmisessä tai sitten ei.

 

Nyt kyllä tuli sellainen olo, että tietääkö Leena itsekään haluaako hän lasta vai ei.

Eikö se nyt kuitenkin kannattaisi keskustella miehen kanssa ihan vaan yleisesti vauva-asioista. Voihan siitäkin asiasta puhua vaikka ei olikaan aikomusta hankkia lasta.
Jos keskustelu johtaa siihenkin kysymykseen haluatteko oman lapsen, niin se tulee aikanaan ihan itsestään.

Miten on pystyykö Leena näyttämään tämän ketjun miehelle?

 

Sivupersoona, kyllä minä vauvan haluaisin mutta se ei tarkoita etteikö sellainen muutos pelottaisi minua. =)

Voisin näyttää ketjun miehelleni, mutta luulen ettei se kiinnostaisi häntä...pahoin pelkään.

 

Metsästyksestäkö pitäisi puhua, jotta kiinnostuisi.

Mikä hänellekin olisi sen mukavampaa, kun opettaa omalle jälkikasvulle metsästyksen jalon taidon.

 

Metsästyksestäkö pitäisi puhua, jotta kiinnostuisi.

Mikä hänellekin olisi sen mukavampaa, kun opettaa omalle jälkikasvulle metsästyksen jalon taidon.

Niin sitähän minäkin olen tässä tuumannut, mutta kuten monet ovat minulle jo sanoneet...mieheni ei ehkä ajattele noin. Minun pitää vain ottaa asiasta selvää, ihan heti kun uskallan.

 

Kyllä Leena uskaltaa, vaikka heti tänään.

Kamalaa kun kaikki naiset ovat yhtä arkoja, kun vaimonikin on.

Tuo asiahan voi yhdistää teitä entisestään, kun saatte hiukan kinastella ja sopimalla asiasta, joka päättyy yhteiseen syleilyyn.

Epätietoisushan enemmän painaa mieltä, kun sen toisen mielipiteen kuuleminen.

 

No nyt se on ohi, ainakin se eka keskustelu.Illalla juteltiin ja nyt on sellainen tyhjä, turhautunut ja jopa hieman helpotunutkin olo. Mieheni sanoi ettei ole kiinnostunut asiasta...syiksi se luetteli niitä mitä se on aiemminkin sanonut...mutta miksi minusta silti tuntuu että hän saattaisi myöntyäkin, joskus tulevaisuudessa. ?
Otan nyt aikalisän tässä asiassa, palaan asiaan muutaman kuukauden päästä, puolivuotta vähintään tai sinnepäin.

Kun en tahtoisi haudata lopullisesti tätä asiaa, ehkä en vielä halua tätä tarpeeksi vakuuttaakseni miehenikin asiasta. On vähän paha olo, miksi minun pitää haluta sitä lasta? Miksi en voisi olla tyytyväinen tähän elämään tällaisena kuin se nyt on, niin kuin olen aina ennen ollut? Typerää. =(

 

Siinäpä sinulle pohtimista.Sinun tapauksessa sinun on joko alistuttava hänen päätökseen vastoin omaa tahtoasi tai tehtävä radikaali,ehkä kipeäkin ratkaisu jossain vaiheessa.

 

Hän kuittaa ne pois kommentein: "älä hupata" " ei tässä iässä enää" (mieheni on minua vanhempi, muttei viisikymppinen vielä isäksi minun mielestäni liian vanha ole) ja tämä viimeinen on varmaan se todellisin näistä heitoista, eli "millä me elätetään se?". Talou

Hän todennäköisesti ajatteleekin pidemmälle. Hän voi nyt olla viisikymppinen, mutta kun hän on kuudenkymmenen, lapsi on vasta kymmenvuotias. Hän todennäköisesti haluaa viettää eläkepäivät jollakin muulla tavalla kuin kasvattamalla lasta. Ja mitä isommaksi lapsi kasvaa, sen enmmän hän myös ns. kuluttaa rahaa ja jos teillä nyt jo on tiukkaa, niin ei eläkkeelle meno ainakaan kasvata tuloja aikanaan.
Lapsen hankinnassa kannattaa ajatella myös sitä mitä on kymmenen-viidentoista vuoden kuluttua, eikä vain nyt.

Lisäksi tuo hänen toteamuksensa että "pitää lapsista kunhan eivät ole omiaan" viittaa kyllä siihen ettei halua omia lapsia. Aika tyypillinen vela-kommentti, itse asiassa (Ainakin itse ajattelen juuri noin).

 

Sohvis...tai sitten tehdä niin kuin monet naiset ovat täällä tunnustaneet tekevänsä "unohtaneensa" pillerin. Olisiko minusta siihen? Elämään valheessa? =(

 

Ymmärrän kyllä Leenan miestä, että hän ei halua lasta ja uskonkin, että hänen mielipiteensä pitää. On tavallaan turvallista elämää harrastaa ja elää omaa elämää; miehelle Leenan olemassaolo täydentää hänen elämäänsä. Jos hänen elämässään ei olisi Leenaa, niin kai hänen elämänsä jatkuisi kuten tähänkin asti? Se, että riittääkö tämä Leenalle, niin onkin aivan eri asia. Tässä kohtaavat erilaiset maailmat, enkä usko lopputuloksen olevan kovin hyvä, jos toisanne käytte muuttamaan.
Leena, minä uskon, että sinä saat seuraavilla sanoilla hyväksynnän vauvahaaveillesi:
Minä tiedän, että sinun elämäsi on järjestyksessä nyt, jos minä saan vauvan, niin sinun ei tarvitse luopua mistään tärkeästä.

 

Ymmärrän kyllä Leenan miestä, että hän ei halua lasta ja uskonkin, että hänen mielipiteensä pitää. On tavallaan turvallista elämää harrastaa ja elää omaa elämää; miehelle Leenan olemassaolo täydentää hänen elämäänsä. Jos hänen elämässään ei olisi Leenaa, niin kai hänen elämänsä jatkuisi kuten tähänkin asti? Se, että riittääkö tämä Leenalle, niin onkin aivan eri asia. Tässä kohtaavat erilaiset maailmat, enkä usko lopputuloksen olevan kovin hyvä, jos toisanne käytte muuttamaan.
Leena, minä uskon, että sinä saat seuraavilla sanoilla hyväksynnän vauvahaaveillesi:
Minä tiedän, että sinun elämäsi on järjestyksessä nyt, jos minä saan vauvan, niin sinun ei tarvitse luopua mistään tärkeästä.

Miten sinä osasit asettaa sanasi noin koskettavasti? Minulle tuli aivan kyyleet silmiin kun luin kirjoitelmasi ja minun piti lukea se useampaan kertaan.Puhut aivan totta, noin se menee.

En uskokaan että siitä koituu mitään hyvää jos koettaa muuttaa toista, se ei onnistuisi...korkeintaan sitä voi itse sopeutua ja koettaa itse muuttua mahdollisuuksien rajoissa.

En tahdo painostaa miestäni, antaa asian nyt olla...käsittelen sitä varmaan koko ajan omassa päässäni ja näen siitä uniakin mutten kuitenkaan ota sitä puheeksi mieheni kanssa.Antaa sen nyt toistaiseksi olla.En usko siitäkään seuraisi hyvää jos väen väkisin tolkutan sitä hänelle.

Enkä kyllä usko voivani "unohtaa" pillereitäni, en voisi elää itseni kanssa kun valehtelen rakkaalleni.

 

No just joo "kyyleet" on tietysti kyyneleet!

 

mutta miksi minusta silti tuntuu että hän saattaisi myöntyäkin, joskus tulevaisuudessa. ?

Siksi, että hyvin monilla naisilla on päässä sellainen kuvitelma, että "jos vaan rakastan tarpeeksi, mies muuttuu kyllä semmoiseksi kuin minä haluan."
Realiteettien kanssahan tällä ei ole mitään tekemistä, muuten ei olisi parisuhdeväkivaltaa, pettämistä, alkoholismia jne.

Sohvis...tai sitten tehdä niin kuin monet naiset ovat täällä tunnustaneet tekevänsä "unohtaneensa" pillerin. Olisiko minusta siihen? Elämään valheessa? =(

Jos edes harkitset moista, kannattaa miettiä myös olisiko sinusta elämään yksinhuoltajana. Mikään ei takaa, että lapsia haluamaton mies jää vauvaperheeseen, vaikka kyseessä olisi "vahinkokin".

 

Ei lasta voi haluta, se saadaan. Tässäkin ongelmassa pätee tuo vanha viisaus. Jostain syystä et Leena elä sellaista elämää, että lapsen olisi mahdollista syntyä. Ei miehen ikä sinänsä ole este lapselle, vain hänen ajatuksensa ja maailmansa, jossa hän elää. Ehkäpä hänen motiivinsa suhteeseenne ovat olleet muut kuin perheen perustaminen. Tai ehkäpä omatkin halusi ovat syntyneet muusta kuin ajatuksesta perustaa perhe. Ei seksisuhde yhtäkkiä muuta luonnettaan. Voi olla, että mies perhettä ajatellessaan haluaisikin erityyppisen naisen.

On toki miehiä, jotka heti naisessa näkevät äidin, ruokaa laittavan ja perhettä vaalivan emon. Toisaalta sellainen ajatus miehellä heti suhteen alussa voi myös olla vaarallista. Mies voi lapsen kautta sitoa naisen itseensä ja perheeseen pystymättä kuitenkaan antamaan turvaa ja todellista huolenpitoa. Se. että mies priljeeraa kokkaustaidollaan voi olla perheidyllissä näennäistä. Tanssi ja tähtisilmät parketilla voivat kyllä houkuttaa, vaikka kotona on ruokaa laittava, lapsia söpönä pitävä, ompeleva ja parsiva emäntä.

ja vaikka nyt osoitan kirjoitukseni aika suoraan, niin silti teksti on kokemuksellista. Voisiko sanoa varoittava esimerkki mietittäväksesi

 

No miestä ei enää kannata painostaa.

Nyt kun asiasta on keskusteltu, niin hän tietää mitä te haluaatte.
Nyt hän varmaan käsittelee asiaa mielessään, ja jos tuntee tarpeelliseksi, niin myös muuttaa mielipiteensä.

Ainakin minä huomaan itsessäni, kun vaimo esittää jonkin tehtävän, niin saatan olla hyvinkin jyrkästi vastaan. Jonkin aikaa kun mietin asiaa, niin päädynkin siihen vaimon esittämään ehdotukseen. Ja teemme juuri sillälailla,kun hän on esittänyt. Ilmeisesti saan siitä jotakin tyydytystä, kun voin tehdä vaimon tahdon mukaan.

Kuinka ollakaan, miten tässä tuli mieleen tuo perheenpäänä oleminen.

 

No miestä ei enää kannata painostaa.

Nyt kun asiasta on keskusteltu, niin hän tietää mitä te haluaatte.
Nyt hän varmaan käsittelee asiaa mielessään, ja jos tuntee tarpeelliseksi, niin myös muuttaa mielipiteensä.

Ainakin minä huomaan itsessäni, kun vaimo esittää jonkin tehtävän, niin saatan olla hyvinkin jyrkästi vastaan. Jonkin aikaa kun mietin asiaa, niin päädynkin siihen vaimon esittämään ehdotukseen. Ja teemme juuri sillälailla,kun hän on esittänyt. Ilmeisesti saan siitä jotakin tyydytystä, kun voin tehdä vaimon tahdon mukaan.

Kuinka ollakaan, miten tässä tuli mieleen tuo perheenpäänä oleminen.

Toivossa on hyvä elää sanoi lapamato.

Mutta sivupersoona, minä tavallaan jo teinkin niin...sanoin viikko sitten miehelleni lyhykäisesti, että haluaisin vauvan ja että hän miettisi asiaa...illalla kun kysyin että onko hän miettinyt niin hän tuimasti vaan tokaisi, ettei ole. =( Saattoihan se kuitenkin olla että on miettinyt muttei ainakaan myöntänyt sitä.

No, nyt en paasaa hänelle toviin tästä aiheesta mitään.En minäkään koe siitä mitään hyötyväni, paremminkin teen hallaa hankkeelleni...."hankkeelleni" kamala sana.

 

Ainakin minä huomaan itsessäni, kun vaimo esittää jonkin tehtävän, niin saatan olla hyvinkin jyrkästi vastaan. Jonkin aikaa kun mietin asiaa, niin päädynkin siihen vaimon esittämään ehdotukseen. Ja teemme juuri sillälailla,kun hän on esittänyt. Ilmeisesti saan siitä jotakin tyydytystä, kun voin tehdä vaimon tahdon mukaan.

Kuinka ollakaan, miten tässä tuli mieleen tuo perheenpäänä oleminen.

Eli se on kuin onkin heikon miehen teennäistä päsmäröintiä - oikeasti haluaisi livahtaa suoraan vaimon tossun alle, mutta kantti ei kestä antaa naiselle periksi, ja sitten pitää pelata tällaisia "En mä haluu! Eiku haluunpas jos MÄ saan päättää" -suoraan sanottuna 5-vuotiaan tasoisia leikkejä.

 

Aivan jo unohdin! Mieheni sanoi että jos joskus alkaa todella tuntumaan että hän haluaisi perheen niin meidän pitäisi adoptoida kiinasta lapsi! En minä siihen pystyisi, haluaisin saada lapsen hänen kanssaan. =( Mutta luulen ja toivon että vitsinä se sen sanoi.

 

Leena, minä uskon, että sinä saat seuraavilla sanoilla hyväksynnän vauvahaaveillesi:
Minä tiedän, että sinun elämäsi on järjestyksessä nyt, jos minä saan vauvan, niin sinun ei tarvitse luopua mistään tärkeästä.

Niin että valehtelemalla tavoitteeseen? Jopa minä lapsettomana ihmisenä tiedän, että molempien vanhempien elämä muuttuu lapsen myötä radikaalisti. Vaikka Leena olisikin se joka on raskaana, synnyttää, imettää ja nousee yöllä hoitamaan lasta, ei se voi olla vaikuttamatta miehen elämään. Vai ehdotatko, että Leena peittää raskautensa, käy salaa synnyttämässä, ja kasvattaa lapsen piilossa kellarissa niin ettei miehen tarvitse sitä koskaan nähdä eikä kuulla? Jos et, niin lisääntyminen niin ettei se vaikuta samassa taloudessa elävän isän elämään on täysin mahdotonta.

 

Ei kai tuossa nyt sitä tarkoitettukaan, etteikö se muuttaisi miehen elämää, vaan ettei miehen tarvitse luopua mistään todella tärkeästä asiasta sen vuoksi että saisimme lapsen.Kyllä se elämä jatkuisi senkin jälkeen.