Minuakin ihmetyttää sama kuin edellistä mieskirjoittajaa. Nykyään tuntuu olevan eron jälkeen ensimmäinen ajatus uuden kumppanin etsiminen. Usko pois, elämä voi olla mallillaan ihan ilman ihmissuhdetta, jossa muutetaan saman katon alle.
Omasta erostani 15-vuotisesta liitosta on jo yli neljä vuotta aikaa. Minulla on itseasiassa ihanteellinen elämäntilanne; lapset ihanassa iässä(10 ja 12), haasteellinen työ, oma tilava koti, tuoreehko kulkupeli autokatoksessa. Mikä parasta, täydellinen taloudellinen riippumattomuus kenestäkään toisesta ihmisestä. Lapsilla on jo omat kaverinsa, minulla omat liikunta- ja opiskeluharrastukseni.
Olen tapaillut useita miehiä eroni jälkeen, ja olen tehnyt heti selväksi, että en aio sitoutua mihinkään. Pelkkä tapailu, mukava seura, yhteiset menot, läheisyys ja seksi riittävät minulle- silloin tällöin. Riippumattomuudestani en aio helpolla luopua.
Sinä olet kaksikymppinen ja minä olen nelikymppinen. Tässä iässä ei ole tarvetta arvottaa itseään naisena sillä, kelpaako enää miehille. On vapauttavaa olla sellainen kuin on, ryhtymättä mihinkään miestenmiellyttämisoperaatioihin. Kuitenkin yksi tykkää äidistä ja toinen tyttärestä, ja sama pätee miessukupuoleen.
Minun ikäluokassani valtaosalla miehistä on jo lapsia, joten heille ei ole kynnystä siinä että naisella on lapsia. Ne kynnykset syntyvät sekä miehillä että naisilla eletystä elämästä, siitä että suhteeseen ei aleta kevyin perustein. Harva haluaa kokea toistamiseen sitä tilannetta, kun elämässä pitää koota kaikki palikat kokoon ihan alusta pitäen.