H
Hajalla
Vieras
Tilanne on tämä; mies ilmoitti kuukausi sitten ettei tiedä onko meidän liitolla enää jatkoa ja alkoi ottamaan etäisyyttä minusta. Ei päästänyt lähelle, muttei suorastaan ajanutkaan mua pois. Meillä on ollut aika rankka liitto; uusioperhe ym. Ollaan itse tietty ajauduttu tähän.
Hän alkoi elämään viikonloppuisin omaa elämää, sanoi olleensa milloin kenenkin kaverin luona yötä. Kotiin tuli krapulassa tietenkin. Minä tietty vedin pultit, vaikka huonosti menee niin ei tarvitse kuitenkaan loukata toista.
Hän välillä tulee lähelleni, rakastelee mutta seuraavassa hetkessä on välinpitämätön. Mä olen yrittänyt puhua, en saa hänestä mitään irti. Ei kuulemma ole mitään kerrottavaa !
Olen nyt alkanut löytämään hänen vaatteistaan, alushousuistaan ja sukistaan vieraan naisen hiuksia. Olen nimittäin alunperinkin ajatellut, että hänellä on toinen. Ja kun olin jo aiemmin hänelle sanonut, että jos on kerran noin onneton kotona niin sen kun etsii asunnon ja lähtee. Ei tarvitse väkisin olla, jos ei kiinnosta.
Nyt sanoin hänelle, että minusta on parempi että me erotaan koska mä en jaksa enää tällaista. Olen rikki ja hajalla, enkä tiedä enää mitä ajatella. Olen periaatteessa valmistautunut eroon ja hyväksynyt sen, ettei hän minua halua elämäänsä. Hän tietysti kieltää naisen, sanoo että karvoja voi tulla mistä vaan !! niinpä, alushousuihinhan niitä tuleekin ihan mistä vaan.....
Pari päivää sen jälkeen, mies lähestyy minua uudelleen ja minä heikkona menin mukaan. Onko nyt niin, että hän löysi uuden ja ei tiennyt kumman valitsee. Ja kuitenkin on tunteita mua kohtaan, tai hän potee huonoa omatuntoa siitä miten on mua kohdellut... Hän siis miettii, onko tästä uudesta hänelle turvallinen suhde jotta voisi minut jättää !!!
Mitä mieltä olette ? Mitä tästä voisi päätellä ?
Minä ainakin tiedän varmasti hänellä olevan toinen, hän on huono valehtelemaan ja kun laitoin hänet seinää vastaan niin hän ikäänkuin pelästyi ja tuli luokseni. En enää voi luottaa häneen, enkä saa koskaa hänen suustaan rehellistä vastausta.
Olen niin sekaisin, olen miettinyt yksityisetsivääkin mutta mistä sellaiset rahat... pitäskö mun itse seurata sitä... hohhoijaa !
Onko kohtalotovereita ?