Lopussako ?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hajalla
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Hajalla

Vieras
Tilanne on tämä; mies ilmoitti kuukausi sitten ettei tiedä onko meidän liitolla enää jatkoa ja alkoi ottamaan etäisyyttä minusta. Ei päästänyt lähelle, muttei suorastaan ajanutkaan mua pois. Meillä on ollut aika rankka liitto; uusioperhe ym. Ollaan itse tietty ajauduttu tähän.

Hän alkoi elämään viikonloppuisin omaa elämää, sanoi olleensa milloin kenenkin kaverin luona yötä. Kotiin tuli krapulassa tietenkin. Minä tietty vedin pultit, vaikka huonosti menee niin ei tarvitse kuitenkaan loukata toista.

Hän välillä tulee lähelleni, rakastelee mutta seuraavassa hetkessä on välinpitämätön. Mä olen yrittänyt puhua, en saa hänestä mitään irti. Ei kuulemma ole mitään kerrottavaa !

Olen nyt alkanut löytämään hänen vaatteistaan, alushousuistaan ja sukistaan vieraan naisen hiuksia. Olen nimittäin alunperinkin ajatellut, että hänellä on toinen. Ja kun olin jo aiemmin hänelle sanonut, että jos on kerran noin onneton kotona niin sen kun etsii asunnon ja lähtee. Ei tarvitse väkisin olla, jos ei kiinnosta.

Nyt sanoin hänelle, että minusta on parempi että me erotaan koska mä en jaksa enää tällaista. Olen rikki ja hajalla, enkä tiedä enää mitä ajatella. Olen periaatteessa valmistautunut eroon ja hyväksynyt sen, ettei hän minua halua elämäänsä. Hän tietysti kieltää naisen, sanoo että karvoja voi tulla mistä vaan !! niinpä, alushousuihinhan niitä tuleekin ihan mistä vaan.....

Pari päivää sen jälkeen, mies lähestyy minua uudelleen ja minä heikkona menin mukaan. Onko nyt niin, että hän löysi uuden ja ei tiennyt kumman valitsee. Ja kuitenkin on tunteita mua kohtaan, tai hän potee huonoa omatuntoa siitä miten on mua kohdellut... Hän siis miettii, onko tästä uudesta hänelle turvallinen suhde jotta voisi minut jättää !!!

Mitä mieltä olette ? Mitä tästä voisi päätellä ?

Minä ainakin tiedän varmasti hänellä olevan toinen, hän on huono valehtelemaan ja kun laitoin hänet seinää vastaan niin hän ikäänkuin pelästyi ja tuli luokseni. En enää voi luottaa häneen, enkä saa koskaa hänen suustaan rehellistä vastausta.

Olen niin sekaisin, olen miettinyt yksityisetsivääkin mutta mistä sellaiset rahat... pitäskö mun itse seurata sitä... hohhoijaa !

Onko kohtalotovereita ?
 
Kirjoitin aiemmin narsistista tänne.kirjoitit kuin mun suhteestani..ilman että miehesi ei saa raivareita yms.siis tilanteesi on ikävä kyllä tyly.äijälläsi on kaksoiselämä menossa(omallani oli kolmoiselämä).tiedän tasantarkkaan fiiliksesi.lue narautusohjeista tältä palstalta,voi ehkä löytyä apu jonkin kokemuksista!voimia sinulle!
 
Äijäsi on itse sanonut että ""ei tiedä onko teidän liitolla jatkoa"". No, hanki salaa kämpät yms, tee kaikki valmistelut valmiiksi ja lähtöpäivänä kerro hänelle että sitä saa mitä tilaa ja että sinä todellakin tiedät että liitolla ei voi olla jatkoa. Äläkä nyt missään nimessä mene enää sänkyyn sen tyypin kanssa! Kaveri koittaa sekä syödä että säästää ja sinä menet mukana kuin lammas. Kenkää vaan!

Ja ettei tulisi mitään väärinkäsityksiä, neuvoisin samalla tavoin miestä, jonka vaimo puuhaa samalla tavoin.
 
Kumpi tulee kalliimmaksi, etsivä vai se että mietit itsesi sydänkohtauksen partaalle tekeekö se jotain vai eikö?En tiedä paljon se etsivä maksaa, mutta tee nyt kaikki mitä voit.
Laitat kaikki konstit käyttöön, etkä enää siltä turhaan kysele mitään. Se vain rupee varovaiseksi, etkä saa enää selville mitään.
Jos se illalla sanoo olevansa jonku kaverinsa luona, niin otat pirssin ja menet sinne HETI kattomaan oliko vai ei. Kun se nukkuu, otat kännykän ja katsot kaikki viestit ja kaikki numerot mihin se on soitellu.
No, sitten kun saat selville että mies on pettänyt, niin tulee seuraava vaihe; ukko alkaa selostaa kuinka pahasti se on pettäny, eli alkaa nää että ""Ei nussittu, mutta kädestä pidettiin"" tai ""joo nussittiin, mutta vain puolella munalla"", Joo nussiittiin täysillä mutta vain yhden kerran, eikä siinä ollut tunteita mukana"" jne..ja jos sulla on se totuus niin sun ei tarvi niitä kuunnella, koska ne on kaikki täyttä paskaa. Silloin kun petetään niin silloin petetään, eikä sille voi mitään vaikka miettisit mustan valkeaksi.
Eli kannattaa ottaa selville vain se KYLMÄ totuus, niin ei tarvi enää arpoa lähteäkö vai jäädäkö.
 

Similar threads

R
Viestiä
11
Luettu
623
H
V
Viestiä
10
Luettu
534
N
K
Viestiä
8
Luettu
7K
Perhe-elämä
jelly hansen
J
M
Viestiä
3
Luettu
968
N
N
Viestiä
33
Luettu
2K
5

Yhteistyössä