Hyvä mies, mutta silti paha olla??

["vieras"]

Onko kokemuksia tai viisaita sanoja... Mulla on hyvä mies, hän on todellakin kunnollinen ja ottaa minut huomioon, rakastaa... Tekee kaikkensa vuokseni. MUtta en ole tyytyväinen. Miestä arvostan kyllä todella paljon, ja tuntuuhan se hyvältä, kun tietää toisen välittävän. Silti tuntuu että tuhlaan elämääni mieheen, jonka kanssa meillä ei ole yhteisiä harrastuksia, ei yhteisiä ystäviä, ei juurikaan yhteisiä kiinnostuksen kohteitakaan. Olen tyytymätön, onneton, tuntuu pahalta. Kuinka voin olla tyytymätön suhteessa, kun mies on noin ihana? Tiedän kyllä, että hyviä miehiä on harvassa, mutta onko se syy elää sellaisen miehen kanssa, jota ei ehkä rakasta?

 

[Peyote]

Oletko masentunut?

Miten olet päätynyt yhteen ihmisen kanssa jota et ehkä rakasta?

Miksei ole yhteisiä ystäviä?

 

["noo"]

Tässähän on nyt ainakin kaksi vaihtoehtoa

1) Voi tietty olla, ettet rakasta miestäsi. Eihän se nyt riitä, että mies on yleisesti "hyvä", jos hän ei sinua kiinnosta. Tosin silloin herää kysymys, että miten alunperin päädyitte yhteen?
2) Kyse voi olla myös siitä, että sulla on muuten vaan huono olo ja projisoit sen mieheesi. Mies ei voi tehdä sinua onnelliseksi, se on omalla vastuullasi. Oletko muuten tyytyväinen elämääsi?

 

[päätön]

kun mikään ei riitä.

 

["vieras"]

Miten olet päätynyt yhteen ihmisen kanssa jota et ehkä rakasta?

Rakkauden todellinen määrä selviää parhaiten kokeilemalla.

 

[Peyote]

[QUOTE="vieras";28160969]Rakkauden todellinen määrä selviää parhaiten kokeilemalla.[/QUOTE]

Kyllä siinä pitäisi jotain rajaa olla, paljonko toisen kustannuksella voi kokeilla oman rakkautensa määrää. Ei kuulosta edes rakkaudelta sellainen.

 

[Mooooo]

Mulla on samalainen mies ja ei ole yhteisiä harrastuksia, ei yhteisiä ystäviä, eikä kaikki kiinnostuksen kohteetkaan ole samoja. Ja silti rakastan miestäni yli kaiken ja yhteieloa takana 22 vuotta. Kannattas nyt miettiä mitä oikein haluat elämältä, menoa ja meininkiä? Ja jos kaipaat yhteistä tekemistä jne. niin kannattas varmaan ottaa asia puheeksi miehesi kanssa ja yrittää ratkaista asiaa sitä kautta.

 

["vieras"]

Oletko läheisriippuvainen? Ei voi olla omia ystäviä, omia harrastuksia? Ihminen on oman onnensa seppä... vanha hyvä sanonta.

Mene psykologin juttusille.

 

["vieras"]

Mielellään toki vietän aikaa ihan yksinäänkin (siis ilman miestä) omien ystävieni kanssa jne., mutta kaipaisin myös sellaista oikeasti yhteistä elämää, jossa vietettäis aikaa myös kumppanin kanssa, reissattais, käytäis ihmisten ilmoilla yhdessä... Mutta ilmeisesti mä ajattelen sitten jotenkin lapsellisesti, jos se ei kerran ole parisuhteessa tavoittelemisen arvoista.

Päädyimme yhteen, koska meillä oli mukavaa yhdessä. Minulla oli miehen kanssa turvallinen olo. Tiedättehän, kun kokee olevansa turvassa sen ihmisen kanssa ja kokee, että voi luottaa. Se loi minusta hyvät edellytykset parisuhteelle. En välittänyt, vaikka moni asia oli käsityksiäni ihannemiehestä/-parisuhteesta vastaan, vaan halusin antaa hyvälle miehelle mahdollisuuden. Olin varma, että tuollaisen miehen kanssa suhde onnistuu. Pikkuhiljaa silmäni ovat auenneet eli olen ymmärtänyt, että siihen vaaditaan niin paljon muutakin.

Toki työstämällä tämän suhteen saisi varmasti kestämään. Mikäs tässä on ollessa. Voimmehan jatkaa elämää tähän tapaan jatkossakin: menemme omia menojamme eli pidämme ns. erilliset elämät, mutta asumme saman katon alla. Ei meidän tarvitse välttämättä riidelläkään, sillä olo on aika välinpitämätön. Se on harmillista, että seksiäkään ei ole. Kyllä tämä näin menisi vaikka hautaan saakka, jos en ajattele itseäni. Mutta kun alan todella pohtia sitä, olenko onnellinen, niin pystyn välittömästi sanomaan, että en ole. Niin kunnollinen kuin mieheni onkin. Ilmeisesti olen sitten päästäni vialla kun tämä ei "riitä"...

 

["vieras"]

Kyllä siinä pitäisi jotain rajaa olla, paljonko toisen kustannuksella voi kokeilla oman rakkautensa määrää. Ei kuulosta edes rakkaudelta sellainen.

Tarkoitukseni ei ole ollut testailla rakkauteni määrää tai vastaavaa. Kuvittelin tosissani, että tällaisista lähtökohdista ne kestävät suhteet luodaan.

 

[wut]

Annoit miehelle mahdollisuuden, mutta et anna sitä itsellesi. Olet aina vain liikkeessä, etkä osaa pysähtyä nauttimaan saavutetusta. Mitä luulet vielä löytäväsi? Tuntuu, että unelmamiestäsi ei ole olemassakaan. Uusia harrastuksia voi löytää joka päivä, myös yhteisiä.

 

["ahaa"]

[QUOTE="vieras";28161489]Mielellään toki vietän aikaa ihan yksinäänkin (siis ilman miestä) omien ystävieni kanssa jne., mutta kaipaisin myös sellaista oikeasti yhteistä elämää, jossa vietettäis aikaa myös kumppanin kanssa, reissattais, käytäis ihmisten ilmoilla yhdessä... Mutta ilmeisesti mä ajattelen sitten jotenkin lapsellisesti, jos se ei kerran ole parisuhteessa tavoittelemisen arvoista.

Päädyimme yhteen, koska meillä oli mukavaa yhdessä. Minulla oli miehen kanssa turvallinen olo. Tiedättehän, kun kokee olevansa turvassa sen ihmisen kanssa ja kokee, että voi luottaa. Se loi minusta hyvät edellytykset parisuhteelle. En välittänyt, vaikka moni asia oli käsityksiäni ihannemiehestä/-parisuhteesta vastaan, vaan halusin antaa hyvälle miehelle mahdollisuuden. Olin varma, että tuollaisen miehen kanssa suhde onnistuu. Pikkuhiljaa silmäni ovat auenneet eli olen ymmärtänyt, että siihen vaaditaan niin paljon muutakin.

Toki työstämällä tämän suhteen saisi varmasti kestämään. Mikäs tässä on ollessa. Voimmehan jatkaa elämää tähän tapaan jatkossakin: menemme omia menojamme eli pidämme ns. erilliset elämät, mutta asumme saman katon alla. Ei meidän tarvitse välttämättä riidelläkään, sillä olo on aika välinpitämätön. Se on harmillista, että seksiäkään ei ole. Kyllä tämä näin menisi vaikka hautaan saakka, jos en ajattele itseäni. Mutta kun alan todella pohtia sitä, olenko onnellinen, niin pystyn välittömästi sanomaan, että en ole. Niin kunnollinen kuin mieheni onkin. Ilmeisesti olen sitten päästäni vialla kun tämä ei "riitä"...[/QUOTE]

Siis mikä hitto estää ehdottamasta yhteisiä harrastuksia ja matkoja ym?? No eroa sitten ja kerro jälkikäteen mitä olisit halunnut! Voi nyt helv.......!!

 

["vieras"]

[QUOTE="ahaa";28161524]Siis mikä hitto estää ehdottamasta yhteisiä harrastuksia ja matkoja ym?? No eroa sitten ja kerro jälkikäteen mitä olisit halunnut! Voi nyt helv.......!![/QUOTE]

Ihan tosissaanko luulet, että en ole kertonut tuntemuksistani miehelleni tai jutellut asioista perusteellisesti (useaan otteeseen) hänen kanssaan?

 

["vieras"]

Karkeasti sanottuna maailmamme eivät sovi yhteen: minä en sovi miehen ympyröihin ja mies ei sovi minun ympyröihini. On mahdotonta irtautua kaikista omista jutuista toisen vuoksi. No, on meillä yhteinen harrastus, mikä sopii molemmille, nimittäin käymme toisinaan yhdessä ruokakaupassa. Ystävämme ovat "eri planeetoilta", ja niin olemme mekin toisillemme. Joitakin yhteisiä lempi-tv-ohjelmia löytyy, ja joskus samat jutut naurattavat tai vihastuttavat, tietyt perusarvot ovat samat esim. lastenkasvatuksen suhteen. En minä sitä tiedä, onko se ihan normaali (tai jopa ideaali) lähtötilanne muillakin pariskunnilla. Koen vaan itse henkilökohtaisesti, että pitäisi olla jotain enemmänkin. Voin olla väärässäkin.

 

["ahaa"]

[QUOTE="vieras";28161552]Ihan tosissaanko luulet, että en ole kertonut tuntemuksistani miehelleni tai jutellut asioista perusteellisesti (useaan otteeseen) hänen kanssaan?[/QUOTE]

No eipä sitä käynyt millään lailla ilmi tuosta viestistäsi. Mitä se mies vastaa sinulle?

 

["vieras"]

[QUOTE="ahaa";28161602]No eipä sitä käynyt millään lailla ilmi tuosta viestistäsi. Mitä se mies vastaa sinulle?[/QUOTE]

On samaa mieltä kanssani. On harmistunut asiasta, pahoillaan, kokee itsekin ettei tämä ole ihan sitä, mitä pitäisi. Pelkää, ettei riitä minulle. Minä taas en vaadi mitään yli-ihmistä puolisokseni, vaikka tämä voi siltä vaikuttaakin, vaan toivoisin löytäväni ihmisen, jonka kanssa hitsautua yhteen. Nyt minun ja mieheni välillä on koko ajan jokin "este".

 

["ahaa"]

[QUOTE="vieras";28161614]On samaa mieltä kanssani. On harmistunut asiasta, pahoillaan, kokee itsekin ettei tämä ole ihan sitä, mitä pitäisi. Pelkää, ettei riitä minulle. Minä taas en vaadi mitään yli-ihmistä puolisokseni, vaikka tämä voi siltä vaikuttaakin, vaan toivoisin löytäväni ihmisen, jonka kanssa hitsautua yhteen. Nyt minun ja mieheni välillä on koko ajan jokin "este".[/QUOTE]

Siis jos ehdotat vaikka matkalle lähtöä niin mitä sanoo siihen?

 

["smeagol"]

heti täällä sanotaan että on masentunut, tai on läheisriippuvainen, tai vaikkapa on ihminen jolle ei riitä mikään. tuossa on vain se yksinkertainen asia, että kyllä ne monet ystävätkin on ihania ja vaikka mitä, mutta heitä ei välttämättä rakasta.

 

[halmi]

[QUOTE="vieras";28161489]Mielellään toki vietän aikaa ihan yksinäänkin (siis ilman miestä) omien ystävieni kanssa jne., mutta kaipaisin myös sellaista oikeasti yhteistä elämää, jossa vietettäis aikaa myös kumppanin kanssa, reissattais, käytäis ihmisten ilmoilla yhdessä... Mutta ilmeisesti mä ajattelen sitten jotenkin lapsellisesti, jos se ei kerran ole parisuhteessa tavoittelemisen arvoista.

Päädyimme yhteen, koska meillä oli mukavaa yhdessä. Minulla oli miehen kanssa turvallinen olo. Tiedättehän, kun kokee olevansa turvassa sen ihmisen kanssa ja kokee, että voi luottaa. Se loi minusta hyvät edellytykset parisuhteelle. En välittänyt, vaikka moni asia oli käsityksiäni ihannemiehestä/-parisuhteesta vastaan, vaan halusin antaa hyvälle miehelle mahdollisuuden. Olin varma, että tuollaisen miehen kanssa suhde onnistuu. Pikkuhiljaa silmäni ovat auenneet eli olen ymmärtänyt, että siihen vaaditaan niin paljon muutakin.

Toki työstämällä tämän suhteen saisi varmasti kestämään. Mikäs tässä on ollessa. Voimmehan jatkaa elämää tähän tapaan jatkossakin: menemme omia menojamme eli pidämme ns. erilliset elämät, mutta asumme saman katon alla. Ei meidän tarvitse välttämättä riidelläkään, sillä olo on aika välinpitämätön. Se on harmillista, että seksiäkään ei ole. Kyllä tämä näin menisi vaikka hautaan saakka, jos en ajattele itseäni. Mutta kun alan todella pohtia sitä, olenko onnellinen, niin pystyn välittömästi sanomaan, että en ole. Niin kunnollinen kuin mieheni onkin. Ilmeisesti olen sitten päästäni vialla kun tämä ei "riitä"...[/QUOTE]

ni eihän se mies ole sitten hyvä mies jos juoksee vaan omia menojaan ja seksiäkään ei ole yms yms!

mun mies on hyvä mies se on 90% vapaa-ajastaan perheen kanssa,ottaa kainaloon,pussaa,halaa! ottaa illalla kainaloonsa aina!

 

["vieras"]

[QUOTE="ahaa";28161642]Siis jos ehdotat vaikka matkalle lähtöä niin mitä sanoo siihen?[/QUOTE]

Yleensä alkaa järkeillä raha-asioista: onko meillä nyt varaa. Sitten jos sanon, että on, niin toteaa, että "joo", mutta siihen se sitten jääkin. Ollaan käyty muutaman kerran reissussa, mutta aina minun aloitteestani, minun järjestäminä jne. Miestä on todella vaikea saada innostumaan mistään. Hän on välillä hirvittävän passiivinen juuri sellaisissa tilanteissa, joissa toivoisin häneltä mielipiteitä, mukaanlähtemistä tilanteeseen jne.

 

["vieras"]

ni eihän se mies ole sitten hyvä mies jos juoksee vaan omia menojaan ja seksiäkään ei ole yms yms!

mun mies on hyvä mies se on 90% vapaa-ajastaan perheen kanssa,ottaa kainaloon,pussaa,halaa! ottaa illalla kainaloonsa aina!

Aiemmin mies halaili ja suukotteli, kehui, otti kainaloonsa ym. mutta nykyään läheisyys on jäänyt lähestulkoon täysin. Olen puhunut hänelle, kysynyt syitä tähän, mutta ei osaa sanoa, miksei enää huomioi. Tuntuu niin kuin mieskin olisi jo luovuttanut. Mies saattaa puheissaan sanoa, että "sitten kun erotaan niin.."

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28161675]Aiemmin mies halaili ja suukotteli, kehui, otti kainaloonsa ym. mutta nykyään läheisyys on jäänyt lähestulkoon täysin. Olen puhunut hänelle, kysynyt syitä tähän, mutta ei osaa sanoa, miksei enää huomioi. Tuntuu niin kuin mieskin olisi jo luovuttanut. Mies saattaa puheissaan sanoa, että "sitten kun erotaan niin.."[/QUOTE]

Toki itsekin pyrin huomioimaan miestä, mutta suoraan sanottuna ei tuo läheisyys enää huvita. Tuntuu myös aika ikävältä itse ottaa kontaktia, kun toinen ei innostu lainkaan, joten helpompi olla vaan omissa oloissa.

 

["ahaa"]

[QUOTE="vieras";28161668]Yleensä alkaa järkeillä raha-asioista: onko meillä nyt varaa. Sitten jos sanon, että on, niin toteaa, että "joo", mutta siihen se sitten jääkin. Ollaan käyty muutaman kerran reissussa, mutta aina minun aloitteestani, minun järjestäminä jne. Miestä on todella vaikea saada innostumaan mistään. Hän on välillä hirvittävän passiivinen juuri sellaisissa tilanteissa, joissa toivoisin häneltä mielipiteitä, mukaanlähtemistä tilanteeseen jne.[/QUOTE]

Voisitko yrittää painostaa häntä, ts opettaa painostamalla? Minä vaadin mieheltä vastauksia, en tyydy "emmätiiä"-vastauksiin. Pikkuhiljaa on tajunnut sen että joutuu itsekin osallistumaan päätöksentekoon ym.

 

["vieras"]

Onko teillä siis lapsia?

 

[vieras*]

[QUOTE="vieras";28161489]Mielellään toki vietän aikaa ihan yksinäänkin (siis ilman miestä) omien ystävieni kanssa jne., mutta kaipaisin myös sellaista oikeasti yhteistä elämää, jossa vietettäis aikaa myös kumppanin kanssa, reissattais, käytäis ihmisten ilmoilla yhdessä... Mutta ilmeisesti mä ajattelen sitten jotenkin lapsellisesti, jos se ei kerran ole parisuhteessa tavoittelemisen arvoista.

Päädyimme yhteen, koska meillä oli mukavaa yhdessä. Minulla oli miehen kanssa turvallinen olo. Tiedättehän, kun kokee olevansa turvassa sen ihmisen kanssa ja kokee, että voi luottaa. Se loi minusta hyvät edellytykset parisuhteelle. En välittänyt, vaikka moni asia oli käsityksiäni ihannemiehestä/-parisuhteesta vastaan, vaan halusin antaa hyvälle miehelle mahdollisuuden. Olin varma, että tuollaisen miehen kanssa suhde onnistuu. Pikkuhiljaa silmäni ovat auenneet eli olen ymmärtänyt, että siihen vaaditaan niin paljon muutakin.

Toki työstämällä tämän suhteen saisi varmasti kestämään. Mikäs tässä on ollessa. Voimmehan jatkaa elämää tähän tapaan jatkossakin: menemme omia menojamme eli pidämme ns. erilliset elämät, mutta asumme saman katon alla. Ei meidän tarvitse välttämättä riidelläkään, sillä olo on aika välinpitämätön. Se on harmillista, että seksiäkään ei ole. Kyllä tämä näin menisi vaikka hautaan saakka, jos en ajattele itseäni. Mutta kun alan todella pohtia sitä, olenko onnellinen, niin pystyn välittömästi sanomaan, että en ole. Niin kunnollinen kuin mieheni onkin. Ilmeisesti olen sitten päästäni vialla kun tämä ei "riitä"...[/QUOTE]

Onko sinulla vaikea ilmaista itseäsi, ovatko nämä molemmat kirjoituksesi sinun?

Hyvä mies, mutta silti paha olla??

Onko kokemuksia tai viisaita sanoja... Mulla on hyvä mies, hän on todellakin kunnollinen ja ottaa minut huomioon, rakastaa... Tekee kaikkensa vuokseni. MUtta en ole tyytyväinen. Miestä arvostan kyllä todella paljon, ja tuntuuhan se hyvältä, kun tietää toisen välittävän. Silti tuntuu että tuhlaan elämääni mieheen, jonka kanssa meillä ei ole yhteisiä harrastuksia, ei yhteisiä ystäviä, ei juurikaan yhteisiä kiinnostuksen kohteitakaan. Olen tyytymätön, onneton, tuntuu pahalta. Kuinka voin olla tyytymätön suhteessa, kun mies on noin ihana? Tiedän kyllä, että hyviä miehiä on harvassa, mutta onko se syy elää sellaisen miehen kanssa, jota ei ehkä rakasta?