Hyvä parisuhde ilman seksiä ?

[toista vuotta selibaatissa]

Voipi olla noinkin, mutta itse olen ymmärtänyt tukahduttamisen tarkoittavan hiukan samaa kuin mitä tarkoitat hallinnalla, eli tietoista pidättäytymistä kaikesta siitä, mikä tuo mieleen seksin ja voimakasta mielen hallintaa, jotta kaikki mahdolliset yllykkeet saadaan pidettyä ulkopuolella, poissa mielestä. Eikö tämä kuitenkin sido hirvittävästi mielen energiaa, jonka voisi kohdistaa muuhunkin toimintaan kuin toistuvaan pidättelemiseen ja aiheuta äkkiä myös tilanteen, jossa seksuaalisuus alkaakin selibaatin ja sen ylläpitämisen kautta hallita elämää aika voimakkaasti. Enemmän kuin henkilöllä, joka purkaa seksuaalisen paineensa aika ajoin.

Tarkoittaako selibaatti tässä tapauksessa siis pidättäytymistä myös itsetyydytyksestä?
Itse en ole harrastanut muuta kuin sooloseksiä pariin vuoteen, enkä tunne olevani mieletäni kieroutunut. Toki olisi mukavaa nauttia seksistä sellaisen kumppanin kanssa, jonka kanssa se olisi turvallisen ja tyydyttävän tuntuista, mutta olen jokseenkin varma, että tälläista en saa yhden illan jutuista ja vakavampaan suhteeseen johtavia tapauksia ei ole sattunut kohdalle, joten olen katsonut parhaaksi luottaa omatoimisuuteen seksuaalisten tarpeitteni tyydyttämisessä. Aika ikävä ajatus, jos tämä tekee minusta jotenkin epänormaalin.

 

[vähän säälittävää]

En voisi olla suhteessa jossa on VAIN ' hyvä olla" mutta, ei ole intiimiteettiä???? ei passionia??? ei vetovoimaa toiseen??? mikä ihmeen suhde toi sitten oikeastaan on?
mun mielestä toi kuulostaa vähän epätoivoiselta ihmiseltä miesten ja naisten suhteen jos tuollaiseen 'kaveri suhteeseen' tyytyy kun 'joku pitää olla ja "mie tyysyn tähän tyyppiin kun en voi enkä osaa/uskalla elä yksin niin kauan kun se oikea kolahtaa 100% sti.

Ei tolla pitkälle vetele,joo kai vain jotkut epätoivoiset tyytyy moiseen kun ne luulee ettei parempaa tapausta tule vastaan,siis suhde jossa on kaikki niin kuin kuuluu olla.

Vähän säälittävää tyytyä moiseen.

 

[aattelin vaan...]

Voipi olla noinkin, mutta itse olen ymmärtänyt tukahduttamisen tarkoittavan hiukan samaa kuin mitä tarkoitat hallinnalla, eli tietoista pidättäytymistä kaikesta siitä, mikä tuo mieleen seksin ja voimakasta mielen hallintaa, jotta kaikki mahdolliset yllykkeet saadaan pidettyä ulkopuolella, poissa mielestä. Eikö tämä kuitenkin sido hirvittävästi mielen energiaa, jonka voisi kohdistaa muuhunkin toimintaan kuin toistuvaan pidättelemiseen ja aiheuta äkkiä myös tilanteen, jossa seksuaalisuus alkaakin selibaatin ja sen ylläpitämisen kautta hallita elämää aika voimakkaasti. Enemmän kuin henkilöllä, joka purkaa seksuaalisen paineensa aika ajoin.

Tarkoittaako selibaatti tässä tapauksessa siis pidättäytymistä myös itsetyydytyksestä?
Itse en ole harrastanut muuta kuin sooloseksiä pariin vuoteen, enkä tunne olevani mieletäni kieroutunut. Toki olisi mukavaa nauttia seksistä sellaisen kumppanin kanssa, jonka kanssa se olisi turvallisen ja tyydyttävän tuntuista, mutta olen jokseenkin varma, että tälläista en saa yhden illan jutuista ja vakavampaan suhteeseen johtavia tapauksia ei ole sattunut kohdalle, joten olen katsonut parhaaksi luottaa omatoimisuuteen seksuaalisten tarpeitteni tyydyttämisessä. Aika ikävä ajatus, jos tämä tekee minusta jotenkin epänormaalin.

Eiköhän selibaatti ainakin Miesnäkökulman tapauksessa tarkoita myös itsetyydytyksestä ja kaikista seksuaalisuuteen viittaavista toiminnoista pidättäytymistä. Et varmaankaan ole mitenkään kieroutunut, etkös sinä juuri pura seksuaalisia paineitasi itsetyydytykseen silloin tällöin? Voithan tehdä kokeen ja koittaa joskus olla myös täysin ilman masturbointia pitkän aikaa ja katsoa mitä tapahtuu vai tapahtuuko yhtään mitään.

 

[Selibaatti on pidättäytymistä]

kaikesta seksistä. Tarkennusta, kiitos.

 

[Seksittömän suhteen kokenut]

Itselläni on kokemusta usean vuoden kestäneestä suhteesta, jossa rakastettiin, mutta seksi tyrehtyi loppuaikoina lähes kokonaan. Koska rakkautta oli ollut paljonkin aikaisemmin, uskon että ongelmista olisi päästy yli jos "edes" seksi olisi toiminut. Mutta kun ei sekään. Olin itse naisena haluavampi osapuoli ja tein virheen syyllistämällä miestä haluttomuudesta. Näin hän halusi entistä vähemmän. En todellakaan tuon seksiasian takia voinut kokea eläväni täysipainoista elämää, enkä olevani onnellinen. Itse olen hyvin seksuaalinen ja paljon seksiä haluava nuori nainen.
Tuntui että räjähdän ja olin hyvin ahdistunut ja toivoton. En tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. En halunnut erota, en halunnut elää ilman seksiä. Miten tämä oli käytännössä mahdollista siinä tilanteessa? Harrastin seksiä suhteen ulkopuolella. Ja mihin se lopulta johti, rakkauden kuolemiseen ja eroon.

Aloittaessani nykyisen suhteen jossa seksiä on minulle riittävästi= usein (ok, meillä on alle vuoden mittainen suhde joten alkuhuuma on varmasti osasyy ), koen todella ettei minulta puutu mitään. Olen hyvin onnellinen. Toki meillä on muutenkin asiat hyvin. Ei tulisi edes mieleen pettää. Edellistä, seksitöntä suhdettani muistelen tyyliin että olinpa hölmö kun "tyydyin" tuohon tilanteeseen.Ajattelin että tälläistä se vaan ehkä on sitten lopulta pitkässä suhteessa ja ehkä minun on vaan tukahdutettava haluni, että minä vaadin liikaa. En todellakaan! Ihmisen on tajuttava olevansa itse vastuussa omasta onnellisuudestaan ja on omaa syytä jos "kituuttaa" seksittömässä suhteessa kun ei usko että sata kertaa parempaa olisi kulman takana odottamassa jos vaan itse tajuaa tehdä tilanteelle jotain.

mieleeni on jäänyt eräs kirjoitus siitä kuinka suhteessa aina jompi kumpi on haluttomampi osapuoli. Tuossa yhteydessä todettiin eräs valitettavan usein paikkansa pitävä fakta: " yleensä tuolla haluttomammalla osapuolella olisi yhtä suuret halut mikäli seksi olisi häntä tyydyttävää- hän ei tod.näk. pidä seksiä vaivautumisen arvoisena ja vaikkapa nukkuu mieluummin".

Uskon että seksittömässä suhteessa elävät ovat suhteessa yksinjäämisen pelossa mikäli lopettaa suhteen, ulkoisten paineiden takia, perheen tms. vuoksi. He yrittävät selittää itselleen että näin on ihan hyvä, vaikkei asia oikeasti ole niin.

Ihmisen perustarpeen Mashlown tarvehierarkiassa: 1. Nälän, janon, unen ja PARITTELUN tarve. 2. Turvallisuuden tarve. 3. Rakkauden ja yhteenkuuluvuuden tarve. 4. Arvostuksen tarve. 5. Itsensä toteuttamisen tarve. En usko että kukaan pystyy skipata ensimmäisiä perustarpeita ja siirtyä esim. tarpeeseen numero neljä ja olla onnellinen.

 

[Miesnäkökulma]

"Ihmisen perustarpeen Mashlown tarvehierarkiassa: 1. Nälän, janon, unen ja PARITTELUN tarve. 2. Turvallisuuden tarve. 3. Rakkauden ja yhteenkuuluvuuden tarve. 4. Arvostuksen tarve. 5. Itsensä toteuttamisen tarve. En usko että kukaan pystyy skipata ensimmäisiä perustarpeita ja siirtyä esim. tarpeeseen numero neljä ja olla onnellinen. "

En tiedä, onko tuo tarvehierarkia nyt ihan paikkansa pitävä. Nälkä, jano, uni, lämpö, ilma ym ovat ihmisen elintoimintojen kannalta välttämättömiä asioita. Niitä vaille jäämisestä seuraa kuolema minuuttien - viikkojen kuluessa. Parittelematta voi elää vaikka kuinka kauan.

Minulle noiden fysiologisten välttämättömyyksien jälkeen henkilökohtaisessa hierarkiassani tulevat itsensä toeteuttamisen tarve ja arvostuksen tarve. Arvostuksen tarve ei niinkään muiden kuin itseni taholta.

Olen jo sanonut aiemminkin, että jos minun olisi pitänyt aikoinaan valita upean seksielämän ja ammatillisen pätemisen välillä, niin olisin epäröimättä valinnut jälkimmäisen. En yksinkertaisesti kestäisi ajatusta, etten olisi päässyt arvostamalleni alalle ja tekemään niitä valtavan mielenkiintoisia ja jännittäviä asioita, joita minulle on urallani onni suonut. Ilman sitä tunnetta, että olen sentään aika hyvä niissä asioissa, joita arvostan, ei elämä olisi elämisen arvoista eikä minusta olisi mihinkään ihmissuhteeseen. Kyllä tarvehierarkia menee siten, että ihmisen on ensin oltava tyytyväinen itseensä, sen jälkeen hän voi olla iloksi ja hyödyksi muille.

Seksittömässä suhteessa elämiseen voi olla monia motiiveja. Yksi niistä vaikkapa se rakkaus. Tuolle osapuolelle haluaa olla hyvä ja tehdä hänen elämänsä onnelliseksi. Jos hän on onnellisempi ilman seksiä, niin sitten toimitaan näillä säännöillä.

Jos taas esitetään vastakysymys, eikö haluttoman pitäisi juuri sen rakkauden vuoksi "uhrautua" seksiin, edes silloin tällöin, niin vastaan, että rakkauden vuoksi voidaan tehdä paljon asioita, mutta uhrautumista ei. Uhrautuminen jatkuessaan johtaa väistämättä tunteeseen hyväksikäytöstä ja se varmasti tappaa rakkauden. Ihminen voi rakkauden vuoksi vaikka antaa henkensä rakastetun hyväksi, mutta alistuminen rakastetun tarpeiden yksipuoliseksi tyydyttäjäksi on parisuhteen irvikuva.

 

[tuli.]

"Olen jo sanonut aiemminkin, että jos minun olisi pitänyt aikoinaan valita upean seksielämän ja ammatillisen pätemisen välillä, niin olisin epäröimättä valinnut jälkimmäisen"

Eihän tuollaisia kysymyksiä tule esiin kuin joissain pappisviroissa, joten miksi edes pohtia asiaa tuolta näkökantilta? Mielestäni on asioita, joita ei vaan voi verrata keskenään. Tai voi tietysti leikillisesti pelata "kumman kaa" peliä...

Miksi ylipäätänsä pitää puolustella omia seksuaalisia valintoja? Eikö pitäisi riittää, että on sinut itsensä ja vakumuksensa kanssa? Jos vielä on käynyt niin onnellisesti, että kumppanilla on sama ajatusmaailma tai hän ilman sen suurempia traumoja sopeutuu toisen tahtoon, niin miksi puolustella itselleen ja muille eri vaihtoehtoja? Vai onko puolustautuminen kuitenkin itsensä vakuuttamista,-"kyllä minulla on hyvä näin, en tahdo mitään muuta", eli joku kaihertaa kuitenkin jossain aivojen perimmäisessä lohkossa.

 

[tuli.]

Ai niin, unohtui... nyt jouduit esittämään itsellesi ainoastaan kysymyksen, olenko seksittömässä liitossa, jossa kuitenkin on rakkautta paljon, vai elänkö kenties ikuista poikamieselämää harrastaen seksiä ja kaivaten rakkautta.

Myös se, mitä muut kokevat rakkauden arvoiseksi ei ole sinun määriteltävissäsi. Hyvin monet rakastelevat vaikka heitä ei huvittaisikaan, eivätkä pidä liittoansa parisuhteen irvikuvana. Se on heidän valintansa.

 

[Salattu elämä]

Olen jo sanonut aiemminkin, että jos minun olisi pitänyt aikoinaan valita upean seksielämän ja ammatillisen pätemisen välillä, niin olisin epäröimättä valinnut jälkimmäisen. En yksinkertaisesti kestäisi ajatusta, etten olisi päässyt arvostamalleni alalle ja tekemään niitä valtavan mielenkiintoisia ja jännittäviä asioita, joita minulle on urallani onni suonut. Ilman sitä tunnetta, että olen sentään aika hyvä niissä asioissa, joita arvostan, ei elämä olisi elämisen arvoista eikä minusta olisi mihinkään ihmissuhteeseen. Kyllä tarvehierarkia menee siten, että ihmisen on ensin oltava tyytyväinen itseensä, sen jälkeen hän voi olla iloksi ja hyödyksi muille.

No niin, sulle ammatillinen päteminen on ollu tärkeämpää kuin seksielämä, jollakin toisella asia voi olla toisin päin. So what ja mitä väliä! Tarviiko tommosta oikeasti edes pohtia, jokaisella on ihan oma elämä ja itse voi sitten päättää, miten sen elämänsä viettää.

 

[Miesnäkökulma]

"Tuli" toteaa, ettei valintoja seksuaalisuuden ja ammatillisen pätemisen välillä yleensä jouduta tekemään. Eipä tietenkään. Pointtini kohdistui tuohon nimimerkin "Seksittömän suhteen kokenut" tarvehierarkialla perusteltuun väitteeseen, jonka mukaan seksitön elämä on jonkinlaista kitumista, eikä ihminen pysty olemaan onnellinen tyydytettyään vaikkapa itsensä toteuttamisen tarpeen, jos paritteluntarve on jäänyt hoitamatta.

Oma vankka käsitykseni on nimenomaan päinvastainen. Ihminen onnellisimmillaan on ensisijaisesti itseään toteuttava, luova olento. Kun hän on tässä ominaisimmassa laadussaan on onnellinen, on muilla "tarpeilla" vain marginaalinen merkitys.

Uskon, että myös nimerkki "tuli" on aikoinaan kovasti halunnut sille alalle, jossa toimii. Unelmoinut siitä, pyrkinyt siihen päämäärätietoisesti, käyttänyt vuosia elämästään opintoihin ja tuntenut sanoinkuvaamatonta iloa ja tyydytystä huomatessaan olevansa hyvä arvostamallaan alalla. Jos näin ei olisi käynyt, jos oma ala tuottaisi jatkuvia epäonnistumisen tai riittämättömyyden tunteita tai elämäniloa jäytäisi se tunne, ettei koskaan päässyt edes kokemaan sitä alaa, josta haaveili, niin eikö silloin elämä todellakin olisi jonkinlaista kitumista. Auttaisiko tuohon tyhjyyteen mikään seksi tai muukaan fyysinen mielihyvä? Pystyisikö rakastamaan tai olemaan rakastettu? Epäilen.

 

[ihminen .]

Oma vankka käsitykseni on nimenomaan päinvastainen. Ihminen onnellisimmillaan on ensisijaisesti itseään toteuttava, luova olento. Kun hän on tässä ominaisimmassa laadussaan on onnellinen, on muilla "tarpeilla" vain marginaalinen merkitys.

ITSEÄÄN toteuttava luova olento....
ja muilla tarpeilla vain marginaalinen merkitys.
- siispä parisuhde ja lapset ovat aikalailla tarpeeton ja marginaalinen asia.
Riittää kun saavuttaa ammatillisesti arvostetun ja itseään kiinnostavan tason...
Vaihtaisitko nimimerkiksesi vaikkapa:......... konenäkökulma?

 

[ihantavis]

ettei koskaan päässyt edes kokemaan sitä alaa, josta haaveili, niin eikö silloin elämä todellakin olisi jonkinlaista kitumista. Auttaisiko tuohon tyhjyyteen mikään seksi tai muukaan fyysinen mielihyvä? Pystyisikö rakastamaan tai olemaan rakastettu? Epäilen.

- kyllä, mieluummin niin kuin elää ilman rakkautta, läheisyyttä ja seksiä.
Onpahan sinulla aika vastenmielinen ihmiskäsitys...kituvat, kun eivät ole ammatillisesti haavetoimessaan. Voi perkele....95% maapallon ihmisistä tekee duunia, joka ei ole heidän haaveammattinsa. Kituvat piruparat.
Yli-ihmisnäkökulma.

 

[Miesnäkökulma]

Parisuhde ja lapset, varsinkin lapset, ovat elämässäni kaikkein tärkeimpiä asioita. Mutta ne eivät ole "tarpeita". Kun puhuin marginaalisista tarpeista, tarkoitin vaikkapa tuon "seksittömän suhteen kokeneen" isoin kirjaimin listaamaa parittelun tarvetta.

Ja edelleen, väitän yhä ihmisen tarvitsevan ensin hyväksyntää ja arvostusta nimenomaan oman itsensä taholta, ennen kuin hän voi rakastaa muita. Rakkaudessahan tunteet suunnataan nimenomaan itsestä poispäin, toiseen ihmiseen. Jos ihminen taas on itseensä tyytymätön, niin hän joko ei voi todella uskoa jonkun voivan rakastaa häntä oikeasti tai sitten hän etsii toisesta sitä tyydytystä, mitä hänen elämästään muuten puuttuu. Siis järjestys ei ole se, että sinua ensin rakastetaan ja sitten arvostat itseäsi. Järjestys on se, että arvostat ensin itseäsi ja sitten pystyt myös rakastamaan muita.

Se, että mahdollisesti 95% maapallon ihmisistä tekee sellaista työtä, joka ei ole heidän haaeammattinsa ja josta he eivät saa sen enempää kunnon aineellista elintasoa kuin todellista tyydytystäkään, on suuri tragedia ja selittää paljon vaikkapa onnettomia parisuhteita. Ja myös vaikkapa sitä pakonomaista hakeutumista viihteeseen, huumeisiin, extreme elämyksiin ym, jota jatkuvasti ympärillä näemme.

 

[Xy1]

Miesnäkökulman on ilmeisesti vaikea käsittää, että jotkut voivat nauttia rakkaudesta, läheisyydestä ja seksistä, viihtyä perheen kanssa ja nautti lisäksi ammatissaan arvostusta. Tämä ammatin työ saattaa silti olla vain toisearvoista "pakkopullaa", jotta olisi mahdollisuus keskittyä harrastuksiin, jossa voi pätevöityä niin paljon, että saa arvostusta ympäri maailmaa. Sanoisinkin ennemmin niin, että hyvä rakkauden ja seksinkin täyttämä parisuhde on kaiken muun perusta. Miksi tinkiä jostakin, kun voi kerran saada kaiken.

 

[tuli.]

Miesnäkökulma, minulle työnteko on ollut aina väline, jonka avulla voin toteuttaa elämääni ja unelmiani.

Itseasiassa, en ikinä haaveillut, en edes noteerannut millään tavalla alaa jolla työskentelen. Viihdyn siitä huolimatta työssäni. Jo nuorena tein valintoja elämisen, opiskelun ja työn tiimoilta eläminen voitti aina ja opiskelin juuri sen verran, että jos joskus haluaisin siihen unelma-ammattiini, niin se ei jäisi ainakaan riittämättömän pohjakoulutuksen vuoksi saavuttamatta.

Ihmiset arvostavat niin eri asioita. Kun itse katson elämääni taaksepäin, niin olen todella tyytyväinen että aikanaan tein valinnat jotka tein. Ihmissuhteet, matkat, tapahtuneet asiat ovat edelleen lämpiminä muistoina mielessäni, enkä usko, että työstä koettu mielihyvä aihuttaisi jälkikäteen vastaavia fiiliksiä.

 

[Miesnäkökulma]

Jos nimimerkin "Tuli" suhde työhön on kuvatunlainen, niin minun lienee yhtä vaikea eläytyä hänen elämäänsä kuin vaikkapa nimimerkin Xy1 minun arvoihini.

Työhän on se ympäristö, jossa vietämme suurimman osan aktiivielämästämme. Jos tämä aika on pakkopullaa tai ei herätä mitään erityistä innostusta, niin elämä minusta on tylsää, väritöntä ja harmaata. Jos tuntisin, että vietän suurimman osan ajatani toiminnassa, jolle en voi - iloiten ja innostuksella - antaa 110% huomiostani, mielenkiinnostani ja motivaatiostani, niin minulla olisi kammottava tunne hukatusta ja joutavasta elämästä.

En malta olla kysymättä Xy1:ltä, että jos hän ei pätisi missään muualla kuin sängyssä, niin tuntisitko itsesi todella ihmiseksi tai mieheksi. Siis, jos et tuntisi olevasi hyvä sinulle merkittävissä ja arvostamissasi asioissa (olkoon sitten työ tai harrastus) vaan olisit tumpelo surkimus, niin kompensoisiko tätä kurjuutta paraskaan seksi - tai pystyisitkö edes siihen?

Hyvä ammatillinen arvostus ja hyvä parisuhde eivät ole toistensa vaihtoehtoja - väitän, että itselläni on molemmat. Se, mitä väitän, toisin kuin tuo edellä siteerattu "tarvehierarkia", että ihmisen tärkein tarve on kuitenkin itsensä toteuttaminen. Jos se tarve on hoidettu, niin melkein kaikista muista voi tinkiä. Ja päivastoin, jos ihminen ei pysty totetuttamaan itseään tavalla, jotka sekä hän itse, että toiset voivat arvostaa, niin mikään puhtaasti fyysinen mielihyvä ei pysty tätä puutetta pitkän päälle kompensoimaan. Vaikea kuvitella, että tällainen ihminen pystyisi parisuhteeseenkaan.

 

[Seksittömän suhteen kokenut]

Ensinnäkin miesnäkökulma:
oletko kuullut ikinä että mitä enemmän vakuuttaa, sitä vähemmän vakuuttaa. Ehkä sinulla on ajattelutavallesi niin paljon puolustuksia koska olet jo kenties vuosia joutunut itsellesi perustelemaan omaa tilannettasi ja uskottelemaan että asiat ovat juuri niin kuin haluaisit niiden olevan. Silloin kun asiat oikeasti ovat hyvin, sitä edes harvemmin joutuu miettimään että kylläpäs minulla on asiat hyvin vaikka minulla ei olekaan sitä ja tätä koska minulla on sentään esim. urani! Hei ja hurraa!

Ura on hieno asia ja ajattelen samalla tavalla kanssasi siitä että on tärkeää että saa tehdä työtä joka mielekästä ja että pystyy toteuttamaan itseään sen kautta. Minullakin on alle kolmekymppisenä hieno ura alullaan ja olen opiskellut tätä varten vuosia (koko elämän ennen tätä). Miehellänikin on kovalla työllä rakennettu oma yritys joka on hänelle hyvin tärkeä. Silti minulle työ ei merkitsisi minulle YHTÄÄN mitään mikäli minun tarvitsisi tinkiä parisuhteeseen ja rakkauteen liittyvistä asioista. Huomasin sen kun meillä oli vaikeuksia, työni oli minulle aivan tyhjyyttä täynnä, mietin vaan kuinka haluaisin työskennelläni suhteeni eteen tämänkin ajan. Se tuo minulle todellista onnea.

Onnellinen Elämä paletti joka koostuu useista toisiaan täydentävistä asioista. Ei yksi alue voi korvata toista kokonaan.

 

[selibaatista]

Voipi olla noinkin, mutta itse olen ymmärtänyt tukahduttamisen tarkoittavan hiukan samaa kuin mitä tarkoitat hallinnalla, eli tietoista pidättäytymistä kaikesta siitä, mikä tuo mieleen seksin ja voimakasta mielen hallintaa, jotta kaikki mahdolliset yllykkeet saadaan pidettyä ulkopuolella, poissa mielestä. Eikö tämä kuitenkin sido hirvittävästi mielen energiaa, jonka voisi kohdistaa muuhunkin toimintaan kuin toistuvaan pidättelemiseen ja aiheuta äkkiä myös tilanteen, jossa seksuaalisuus alkaakin selibaatin ja sen ylläpitämisen kautta hallita elämää aika voimakkaasti. Enemmän kuin henkilöllä, joka purkaa seksuaalisen paineensa aika ajoin.

Tarkoittaako selibaatti tässä tapauksessa siis pidättäytymistä myös itsetyydytyksestä?
Itse en ole harrastanut muuta kuin sooloseksiä pariin vuoteen, enkä tunne olevani mieletäni kieroutunut. Toki olisi mukavaa nauttia seksistä sellaisen kumppanin kanssa, jonka kanssa se olisi turvallisen ja tyydyttävän tuntuista, mutta olen jokseenkin varma, että tälläista en saa yhden illan jutuista ja vakavampaan suhteeseen johtavia tapauksia ei ole sattunut kohdalle, joten olen katsonut parhaaksi luottaa omatoimisuuteen seksuaalisten tarpeitteni tyydyttämisessä. Aika ikävä ajatus, jos tämä tekee minusta jotenkin epänormaalin.

Aina tämä sama selibaattiaihe herättää keskustelua tällä palstalla. Olen rupatellut vuosia tästä aiheesta tällä palstalla nimimerkki miesnäkökulman kanssa. Koskaan aikaisemmin tästä kysymystä ei ole esitetty. En ole lukenut mistään selibaatin määritelmää.
Se on vain pidättäytymistä seksistä. Siis kai toisen partnerin kanssa. Sooloseksistä ei mainita mitään. Sitä on kai niin vaikea määritellä. Pään raapiminen ei ole sooloseksiä, mutta haarojen raapiminen saattaa jo ollakin. Rimaa on niin vaikea asettaa, että siitä ei edes kannata keskustella.

Minä olen aina kertonut eläväni selibaatista. Mies otti "Ritoset" syksyllä 1998. Sen jälkeen en ole seksttaillut miesten kanssa. Sain 80-luvulla niin kamalan kammon Aids-hysteriasta, että en siedä edes suutelua. Kuka Elli muistaa 80-luvun lööpin hivin hivuttamista ihmisistä? Totta se oli. Katsoin joku aika sitten telkkaria ja potilaiden ystävät ja omaiset kertoivat lohduttomia juttuja sairaaloissa vierailuistaan.
Ehkä joku tautia sairastava osallistuu keskusteluun tyyliin "mieluummin hiv kuin selibaatti".

Ei selibaatissa elämä 50+ Ellinä ole mitenkään vaikeaa. Katsoin eilen Big Love avausjakson. Mies mainoksissa on vastenmielisen näköinen. Tv-ruudussa vieläkin vastenmielisempi. Miehen Viagran popsiminen säälitti. Sitten ähellys lukuisten vaimojen sängyissä.

Olisi mukava tietää millä alalla miesnäkökulma on luonut uransa. Se ehkä jää ikuiseksi arvoitukseksi. Hän on kirjallisuuden ystävä. Jotain filosofiaa, teologiaa tai sinne päin.

Viidenkympin villitys on täyttä huuhaata. Viisikymppiä oli ja meni enkä kokenut minkäänlaista vipatusta jaloissani. Vaihdevuosihöpötys se vasta fuulaa on.
Elämä vaihtarivuosina on ihanaa. Tämän tyttömäisempi ja selkeämpi olo minulla ei ole koskaan ollut. Kaikki näyttää puhtaalta ja kauniilta, selkeältä ja valoisalta.

Meidän selibaatissa eläjien pitäisi tulla pois kaapista ihmisten ilmoille.

 

[Miesnäkökulma]

Minulle on myös tällä palstalla moneen kertaan vakuutettu, milloin myötätuntoisesti tai säälien, milloin ärtyneesti elämäntilanteeni olevan luonnoton ja parisuhteeni epäonnistunut. Voisin vastata tuolla samaklla argumentilla, että mitä enemmin vakuuttaa, sitä vähemmin vakuuttaa. Joskus on tuntunut, kuin mielipiteeni olisi koettu jotenkin uhkaaviksi tai pelottaviksi. Ehkä olen joskus saattanut jotkut ajattelemaan asioita ja tekojensa motiiveja eri kantilta kuin he haluaisivat tai ovat tottuneet.

Työ ja parisuhde eivät tietenkään ole toistensa vaihtoehtoja. Ja itsekin luonnollisesti olisin valinnut lasteni edun, jos urani ja heidän onnensa olisivat joutuneet vakavaan risitiriitaan. Mitä tarkoitan, ja koetan sanoa nyt mahdollisimman selvästi, että minulle ainakin se PARITTELUN tarve on jotakin äärettömän kaukaista omassa tarvehierarkiassani verrattuna itseni totetuttamiseen ja sitä kautta saatuun itsearvostukseen. En millään osaa eläytyä tai edes kuvitella, että seksuaalinen turhautuminen voisi olla jokin todellinen ongelma, jos ihmisen elämänarvot muuten ovat kohdallaan. Tai vielä vähemmän sitä, että ihmisen itsetunto voisi romahtaa seksittömyyteen. Sori vain, ihan oikeasti en ymmärrä. Seksuaalinen "puute" oli sitäpaitsi arkipäivää minun sukupolveni nuorille, jotka kyllä 60-luvulla saivat opetella elämään siivosti libidonsa kanssa nykymittapuilla varsin monta testosteronintäytteistä sukukypsää vuotta. Joten kyllä tästäkin vaivasta huomasi hengissä selviävänsä - silloin ja vastakin.

 

[lomalainenko?]

Onkos Miesnäkökulmalla hiihtoloma vai muuten vaan tylsää, kun olet taas täällä tuota väittelyntarvettasi tyydyttämässä?

 

[ihantavis.]

Työhän on se ympäristö, jossa vietämme suurimman osan aktiivielämästämme. Jos tämä aika on pakkopullaa tai ei herätä mitään erityistä innostusta, niin elämä minusta on tylsää, väritöntä ja harmaata. Jos tuntisin, että vietän suurimman osan ajatani toiminnassa, jolle en voi - iloiten ja innostuksella - antaa 110% huomiostani, mielenkiinnostani ja motivaatiostani, niin minulla olisi kammottava tunne hukatusta ja joutavasta elämästä.

- No joo, rappujen tai kusisten vessojen siivoaminen on kyllä ihan perseestä. Paskaduunia.
Hukattu, joutava elämä.
Älä edes runkkaa, sinä siivojasurkimus!!!
Onnetteluni miesnäkökulma.

 

[kylmää]

Jos tuntisin, että vietän suurimman osan ajatani toiminnassa, jolle en voi - iloiten ja innostuksella - antaa 110% huomiostani, mielenkiinnostani ja motivaatiostani, niin minulla olisi kammottava tunne hukatusta ja joutavasta elämästä.

Olen lihanjalostusalalla.
Leikkaan kylmiä broilereita fileiksi 5 päivää viikosta....luultavasti loppuelämäani.
En voi - iloiten ja innostuksella - antaa 110% huomiostani, mielenkiinnostani ja motivaatiostani tälle työlle.
Mitä minun pitäisi tehdä? Jonkunhan tämäkin työ on kuitenki tehtävä....vai?

 

[Xy1]

Kun lukee näitä miesnäkökulman kommentteja, niin ei voi olla ajattelmatta, että hänelle työ on ns. munanjatke. Jos ei tuolla ajattelutavalla tee naisestaan kylmää, niin sitten ei millään.

 

[tuli mieleen kysyä]

Mienäkökulmalle: Eikö vaimosi halua koskaan seksiä?? Tai kumpi ensin löysi tuon elämäntavan?

Olisitte lapsettomia, jos olisitte ajatelleet noin siihen aikaan kuin lapsia teitte.

 

[Miesnäkökulma]

Nimimerkeille "ihantavis" ja "kylmää". Arvostan kaikkea rehellistä työtä. Mutta jos itse koette työn, jota teette paskaduuniksi, niin asianne ovat huonosti. Ajatelkaa, onko teillä varaa kitua suurinta osaa aktiivielämästänne.

Xy1:lle. Joistakin kommenteista voisi päätellä nimimerkin itse olevan vain munankanta, mutta toivottavasti tämä on vain kärjistys.

Nimimerkille "tuli mieleen kysyä". Vaimoni halusi todella kovasti lapsia. Se on eri asia, kuin haluta seksiä.