Silloin kun meillä oli kaksi ensimmäistä lasta (pieni ikäero) ja mies oli päivät töissä, illat yömyöhään saakka raksalla. Mä olin aina lasten kanssa kotona. Asuimme uudella paikkakunnalla, mulla ei oikeastaan ketään tuttuja. Joskus tuli niitä iltoja, että lapset vajaa 1v ja 2v kiukuttelivat ja itkivät jatkuvaan tahtiin. Silloin musta tuntui etten tiedä mitä tekisin, mihin menisin, että saisin sen oman kiukkuni ja väsyni pois niin, etten huutaisi lapsille. Myönnän, että tulihan sitä heillekin karjuttua. Sitten pari kertaa tein sen, että laitoin lapset rauhallisesti omiin sänkyihinsä, menin rivarin terassille hetkeksi kiikkuun istumaan ja rauhoittumaan. Naapurit tietenkin katsoivat silmät kierossa kiikussa puhisevaa äitiä ja sisältä kuului se lasten huuto (ovi oli terasille auki). Ihan oikeasti se auttoi!!! Ei siinä kauaa tullut istuskeltua, kun pystyi jo ihan rauhallisesti menemään rauhoittelemaan lapsia. Ei tarvinnut huutaa takaisin - se pienen pieni oma hetki kiikussa riitti.