"Huonoa" kohtelua synnytyksen jälkeen vuodeosastolla

minulla myös jäänyt kaihertamaan ikävä kohtelu. lapseni syntyi hätäsektiolla rv 35. imetyksen aloitukseen ei kiinnitetty mitään huomiota kunnes eräs yöhoitaja sitä ihmetteli.
lypsin sitten maitoa ja vein itse vauvalleni joka oli vielä lastenklinikalla.
siihen suhtauduttiin jotenkin ylimielisesti ja sanottiin että maito pitäisi tuoda maitokeittiön kautta. vähänpä tuota ihmettelin miten oman äidin maito pitäisi sekoittaa toisten joukkoon ja sitten vasta kelpaa vauvalle.
no, viimein pääsin jo imetystäkin harjoittelemaan. muut äidit olivat vauvojensa kanssa imettämässä. minulle ei ollut tuolia järjestetty vauvan viereen. kävin sitten sektiohaavan kanssa raahaamassa jostain tuolin itselleni.
vauva oli käynyt vasta kaksi kertaa rinnalla eikä tietenkään osannut vielä kunnolla imeä.
hoitaja tokaisi vauvalle puhuen: eikö se ollutkaan hyvää.
sain vihdoin vauvan osastolle luokseni. ihmettelin kun toisille joskus aseteltiin vauva valmiiksi rinnalle. minuun ja vauvaani ei kiinnitetty mitään huomiota.
hoitajien joukossa oli kaksi ihanaa hoitajaa jotka tekivät yhdessä vuoroa. toinen oli valmis hoitaja, toinen terveydenhoitajaopiskelija. näitä muistan vieläkin lämmöllä, muuten koko synnärillä olo olisi ollut täyttä helvettiä. myöskin osastolla olleet muut äidit olivat tosi ihania.
mietin vieläkin mikä ihme minussa mahtoi laukaista tuollaisen käytöksen itseäni kohtaan.

 

PHKS oli esikon aikana todella tympeitä hoitajia naama vääränä lämmitti lisämaitoa..
Vikana iltana oli vasta mukava hoitaja joka jutteli niit näitä antoi vinkkejäkotiin jne..
Vuosi sitten oli jo siedettävämmät hoitsut, aika omiassa oloissa sain olla ku en ollu ens synnyttäjä..

Synnytin siellä 3kk sitten, ja hoitajat oli mukavia, ei mitään valittamista.

 

Hei hyvät mammat!
Teillä on suu, minkä voi ja pitääkin aukaista jos o jotai kysyttävää tai sanomista huonosta kohtelusta!!
Pitää uskaltaa kertoo tuntemuksistaan, eihä ne voi mitenkää muute parantaa saikul oloaikaa jos täällä vaa maristaan!

 

Jyväskylän synnyttäneiden osastolta myös minulla todella huonoja kokemuksia.
Mm. ei kerrottu ruoka-ajoista ja että itse haetaan ruoka huoneeseen (jäin tästä syystä ilman ruokaa), en saanut mistään aiheesta mitään ohjausta vaikka pyysin monta kertaa (esim. imetyksestä) ja hoitajakutsuihin ei vastattu (soitin tasan 2 kertaa koko 3 vrk:n aikana). Itse samassa firmassa hoitajana joten tiedän miten ko sairaalan systeemit toimii + sen kuinka ihmisiä tulee kohdella oli he sitten potilaita/asiakkaista, omaisia, terveitä tai sairaita.

Mun mielestä on täysin käsittämätöntä että aikuinen ihminen ei saa kysyttyä että "anteeksi, missä täällä on ruokala", vaan jää ilman ruokaa kun kukaan ei tule tuomaan. Ihan oikeasti.

Okei, ehkä jonkun olisi pitänyt tulla kertomaan, mutta jos ei näin jostain syystä käy niin hei ihan oikeasti, jotain oma-alotteisuutta nyt.

Seuraavaksi joku varmaan kertoo miten etelänloma meni pilalle kun kukaan ei tullut kertomaan missä hotellin ravintola on, koko viikko ilman ruokaa.

 

Todellakin HUONOA/SURKEAA kohtelua sekä synnytyksessä, että vuodeosastolla.

Seuraavat kaksi lasta synnytettiinkin pikkusairaalassa... Ensimmäinen lapsi synnytettiin isossa sairaalassa ja voin sanoa mieheni kanssa, että oli selkeä ero tuohon pikkusairaalaan!

 

Jyväskylän synnyttäneiden osastolta myös minulla todella huonoja kokemuksia.
Mm. ei kerrottu ruoka-ajoista ja että itse haetaan ruoka huoneeseen (jäin tästä syystä ilman ruokaa), en saanut mistään aiheesta mitään ohjausta vaikka pyysin monta kertaa (esim. imetyksestä) ja hoitajakutsuihin ei vastattu (soitin tasan 2 kertaa koko 3 vrk:n aikana). Itse samassa firmassa hoitajana joten tiedän miten ko sairaalan systeemit toimii + sen kuinka ihmisiä tulee kohdella oli he sitten potilaita/asiakkaista, omaisia, terveitä tai sairaita.

Mun mielestä on täysin käsittämätöntä että aikuinen ihminen ei saa kysyttyä että "anteeksi, missä täällä on ruokala", vaan jää ilman ruokaa kun kukaan ei tule tuomaan. Ihan oikeasti.

Okei, ehkä jonkun olisi pitänyt tulla kertomaan, mutta jos ei näin jostain syystä käy niin hei ihan oikeasti, jotain oma-alotteisuutta nyt.

Seuraavaksi joku varmaan kertoo miten etelänloma meni pilalle kun kukaan ei tullut kertomaan missä hotellin ravintola on, koko viikko ilman ruokaa.

Niin no meillä osastolla ihan perusasioihin kuuluu että tervehdimme tulijaa ja mahdollisia saattajia (tuli sitten kutsuttuna tai päivystyksenä), ohjaamme huoneeseen, viemme sairaalan vaatteet ja kengät, näytämme lähimmän vessan ja kuinka hoitajakutsu toimii + kerromme että vastaamme niihin aina niin pian kuin mahdollista, myös ruokailuajat kerrotaan ja se missä ruokasali on ja millä aterioille ruoka tarjoillaan vain huoneisiin. Yleensä jos ruokailu on juuri päättynyt tai seuraavaan on aikaa viemme jopa jotain pientä purtavaa potilaalle tai ainakin juomista, että saa lääkkeet otettua. Ja tämä on vain se pakollinen, minimi mitä heti kättelyssä kerrotaan. Minut osastolla kärrättiin vain huoneeseen, ei tervehditty eikä mitään muutakaan, sinne jäin yksin (ei ollut huonekaveria sillä hetkellä, mies joutui lähteä töissä käymään ja järjestämään isyysvapaitaan) esikoisen kanssa ja itse en päässyt sängystä ylös ja kun todellakin soitin kelloa että milloinkahan ruokaa saa niin ensinnäkin odotin puoli tuntia että kelloon vastattiin ja sitten kerrottiin että se on ollut jo aikapäiviä sitten ja miksen hakenut itse itselleni.

 

Jyväskylän synnyttäneiden osastolta myös minulla todella huonoja kokemuksia.
Mm. ei kerrottu ruoka-ajoista ja että itse haetaan ruoka huoneeseen (jäin tästä syystä ilman ruokaa), en saanut mistään aiheesta mitään ohjausta vaikka pyysin monta kertaa (esim. imetyksestä) ja hoitajakutsuihin ei vastattu (soitin tasan 2 kertaa koko 3 vrk:n aikana). Itse samassa firmassa hoitajana joten tiedän miten ko sairaalan systeemit toimii + sen kuinka ihmisiä tulee kohdella oli he sitten potilaita/asiakkaista, omaisia, terveitä tai sairaita.

Mun mielestä on täysin käsittämätöntä että aikuinen ihminen ei saa kysyttyä että "anteeksi, missä täällä on ruokala", vaan jää ilman ruokaa kun kukaan ei tule tuomaan. Ihan oikeasti.

Okei, ehkä jonkun olisi pitänyt tulla kertomaan, mutta jos ei näin jostain syystä käy niin hei ihan oikeasti, jotain oma-alotteisuutta nyt.

Seuraavaksi joku varmaan kertoo miten etelänloma meni pilalle kun kukaan ei tullut kertomaan missä hotellin ravintola on, koko viikko ilman ruokaa.

Niin no meillä osastolla ihan perusasioihin kuuluu että tervehdimme tulijaa ja mahdollisia saattajia (tuli sitten kutsuttuna tai päivystyksenä), ohjaamme huoneeseen, viemme sairaalan vaatteet ja kengät, näytämme lähimmän vessan ja kuinka hoitajakutsu toimii + kerromme että vastaamme niihin aina niin pian kuin mahdollista, myös ruokailuajat kerrotaan ja se missä ruokasali on ja millä aterioille ruoka tarjoillaan vain huoneisiin. Yleensä jos ruokailu on juuri päättynyt tai seuraavaan on aikaa viemme jopa jotain pientä purtavaa potilaalle tai ainakin juomista, että saa lääkkeet otettua. Ja tämä on vain se pakollinen, minimi mitä heti kättelyssä kerrotaan. Minut osastolla kärrättiin vain huoneeseen, ei tervehditty eikä mitään muutakaan, sinne jäin yksin (ei ollut huonekaveria sillä hetkellä, mies joutui lähteä töissä käymään ja järjestämään isyysvapaitaan) esikoisen kanssa ja itse en päässyt sängystä ylös ja kun todellakin soitin kelloa että milloinkahan ruokaa saa niin ensinnäkin odotin puoli tuntia että kelloon vastattiin ja sitten kerrottiin että se on ollut jo aikapäiviä sitten ja miksen hakenut itse itselleni.

Näin todellakin heidän olisi pitänyt toimia, kuten "ekan äiti" kirjoitti! Itsekin sairaalassa hoitajana työskennellenä ja ekassa synnärikokemuksessani minullekin kävi näin. "Unohtivat" kertoa, että se ruoka pitää hakea itse. Muilla osastoilla (joilla itsekin olen työskennellyt) ruoka TUODAAN aina potilashuoneisiin. Ei tätä oltu minulle kerrottu, mutta seuraavan ruokailun koittaessa ystävällinen laitoshuoltaja tuli kertomaan, että siellä olisi nyt päivällistä. Ja itsekin olen kyllä sitä sorttia että saan suuni auki. Synnytyksen jälkeen sitä oli vain niiiiin väsynyt (valvonut yli 48h), ettei edes järki kulkenut niin että olisi osannut edes "itse omilla aivoilla" ajatella että minun olisi pitänyt osata ulkoa synnytysvuodeosaston toiminta, ilman että siitä kukaan KOSKAAN on minulle kertonut!

Niin että älkää aina heti tuomitko!

 

Miulla on muistissa vain hoitajien kiire, ja joidenkin nuiva kohtelu. (Porvoossa 10 v. sitten)Mutta voi olla että olin vaan niin herkillä, kun mulla on sairaalakammo.

Se on jäänyt mieleen, kun vanha hoitaja moitti mua tosi kyrsiintyneenä siitä, kun en ollut yöllä herännyt imettämään hänen tuodessaan lasta luokseni.

Olin valvonut melkein kaksi vuorokautta putkeen ennen kuin pääsin unten maille, puolet ollut siitä ajasta kauheissa tuskissa synnyttäessäni. Olin siis aivan tajuton ollut, ku hoitaja olisi antanut lapsen imetettäväksi. En vain ollut herännyt, en olisi herännyt vaikka pommin olisi räjäyttänyt :/

En ymmärtänyt, etten saanut minkäänlaista ymmärrystä siltä hoitajalta tilanteeseen. Ehkäpä hän ei sitten tiennyt asiastani, luultavasti näin.

 

hyi h*****i, ku ällöttää nää kertomukset prkl!! Ja eniten ällöttää noi leipääntyneiden hoitajien kommentit siitä, että ei se mikään hotelli ole! Minä en oo käynyt sairaalassa kuin abortin aikoinani tekemässä, ja silloin oli ihanaa henkilökuntaa ja huolehtivaista, sain syötävää ja juotavaa ja särkylääkettä ja ystävällistä kohtelua, vaikka itse pelkäsin silloin pahinta, abortti kun ei ole hyväksytyimpiä tekoja.

Miten ihmeessä voisin TIETÄÄ miten osastolla toimitaan, jos sitä ei kerrota! Tajuisi jo nämä ei-hotellien "hoitajat" (ihan väärä ammattinimike, kun eivät hoivasta ymmärrä mitään), että muilla ihmisillä on ihan eri tausta ja eri työhistoria. Opetelkaa kertomaan asiakkaillenne käytännöt, jooko. Ja jos oikeesti tuntuu niin pahalta se äitien vastaanottaminen ja huono palkka niin alan vaihto ei ole niin ylivoimaisen vaikeaa, ettettekö jopa te pystyisi sitä tekemään...

Kammolla odotan kevättä ja ensimmäistä synnytystäni :/

 

Hei hyvät mammat!
Teillä on suu, minkä voi ja pitääkin aukaista jos o jotai kysyttävää tai sanomista huonosta kohtelusta!!
Pitää uskaltaa kertoo tuntemuksistaan, eihä ne voi mitenkää muute parantaa saikul oloaikaa jos täällä vaa maristaan!

no, kuule aina ei auta sekään. ja moni on varmaan synnytyksen jäljiltä sen verran herkillä, ettei osaa alkaa sanomaan, vaan tyytyy siihen paskakohteluun, ettei vaan joudu pahemmin silmätikuksi yms.

kyllä hoitohenkilökunnalla pitää olla ensisijainen vastuu.

 

Kanssani ei käyty läpi sektiota ollenkaan, vaikka lapsi ja minä aloimme olemaan hengenvaarassa. Olisin siis jälkeenpäin tahtonut jutella aiheesta, mutta eipä siitä mitään puhuttu, kiireellä vaan kotiin jne. Samoin raivostutti kun en saanut levätä rauhassa, olin todella kipeä ja henkisesti aivan p*skana (isäni kuoli juuri ennen synnytystä), halusin vain nukkua mutta en saanut. Näin sitten näkyjä lääkkeiden vaikutuksesta, mieheni onneksi hoiti vauvaa. Paha maku jäi suuhun myös siitä kun yritettiin väkisin saada maitoa tulemaan (vei 5 päivää)- itkin kivusta ja halusin vaan kuolla. Myöhemmin kotona, maidon noustua, lapsi kieltäytyi imemästä rintaa ja kun en enää jaksanut alkaa siitäkin tappelemaan, annoin periksi ja siirryimme korvikkeeseen. Jälkitarkastuksessa sitten vittuiltiinkin asiasta mukavasti .

 

Kun sain esikoisen niin kohtelu oli ihan järkyttävän huonoa!

Toisella ja kolmannella kerralla ei ollut ihan niin hirveää kohtelua, varmaan siksi kun "uusijat" saa olla aika rauhassa.

 

Hei hyvät mammat!
Teillä on suu, minkä voi ja pitääkin aukaista jos o jotai kysyttävää tai sanomista huonosta kohtelusta!!
Pitää uskaltaa kertoo tuntemuksistaan, eihä ne voi mitenkää muute parantaa saikul oloaikaa jos täällä vaa maristaan!

no, kuule aina ei auta sekään. ja moni on varmaan synnytyksen jäljiltä sen verran herkillä, ettei osaa alkaa sanomaan, vaan tyytyy siihen paskakohteluun, ettei vaan joudu pahemmin silmätikuksi yms.

kyllä hoitohenkilökunnalla pitää olla ensisijainen vastuu.

Mä ainakin olin niin shokissa hätäsektioon joutumisesta ja siitä että herään oudolla osastolla yksin, mistään mitään tietoa muuta kuin joku hatara muistikuva että joku totesi yöllä että tyttö tuli, tiennyt edes oliko hän hengissä. En todellakaan kyennyt/jaksanut sinä aikana kun osastolla olin ruveta valittamaan mistään vaan tyydyin kohteluun.

Joku tossa mainitsi ruokailusta, mä olin muutaman viikon ennen käynnistystä ym. sairaalassa eri osastolla jossa ruoka tuotiin sängyn viereen, ei tullut mieleenkään sektion jälkeen että ruoka pitääkin hakea itse käytävästä eikä siitä kukaan vaivautunut mainitsemaan tai sitä missään lukenut.

 

Kanssani ei käyty läpi sektiota ollenkaan, vaikka lapsi ja minä aloimme olemaan hengenvaarassa. Olisin siis jälkeenpäin tahtonut jutella aiheesta, mutta eipä siitä mitään puhuttu, kiireellä vaan kotiin jne.

Muakin on jäänyt kalvamaan kun en tiedä mitä tapahtui ja miksi, papereista luin virallisen selostuksen kaikesta mutta ei siitäkään selvinnyt ihan täysin miksi jouduin hätäsektioon jne. Olisi ollut helpottavaa käydä asia jonkun kanssa läpi eikä niin että edelleen n.2v myöhemmin pyörittelen asioita itse päässäni ja mietin miksi kävi mitäkin...

 

mua hävettää miten mä kohtelin hoitajia no olen ne tässä laitanut hormoonien piikkiin... kyllä niillä hoitajilla on kestämistä ja meitä on joka lähtöön.

Mutta se minkä huomasin oli kun hoitaja sanoi yhdelle äisille jonka lapsi oli pollut paripäivää teholla ja saanut siellä pullosta maitoa, että voi, voi nyt toi on oppinut pullolle eli ei enään osaa rintaa syödä.. siis täh! kaikille hoitajille tiedoksi, ei tollasta sanota ääneen vaan pitäisi kannustaa imettämiseen ja sen onnistumiseen. Eikä se ole kirkossa kuulutettua, että vaikka pullosta saa ekan päivän niin kyllä siltikin voi oppia rinnasta.
arvatkaa vain tuntuko tolta äidiltä hyvältä. Kuulin verhon takaaa kun se potee syyllisyyttä.

 

Tampereella synnytin ja synnytys oli kiva ja ihana henkilökunnan puolesta. Osastolla myös NUORET hoitajat oli aivan ihania, mutta yksi vanha luuska tuntui olevan todella tympääntynyt muhun. Itkin tosi paljon kun poika ei syönyt kunnolla, nukahteli aina kesken enkä saanut sitä millään pysymään hereillä syömisen ajan.
Taas kerran kun pillitin niin tämä vanhempi hoitaja kysyi tosi tylysti että "Sitä syömistäkö sä siinä nyt itket sitten??" Itkuni seassa nikottelin että mikä siinä voi olla että se ei syö... Tää hoitaja vastas välinpitämättömästi muhun edes vilkaisematta että "Niin, en tiiä..." Ja lähti menemään. Hänellä pyöri mukana opiskelija, joka katsoi mua tosi säälivästi... Vaikkei hoitaja mitään ratkaisua olis tiennytkään niin pari lohduttavaa sanaa ensisynnyttäjälle ei varmaan olis ollut iso vaiva... Olin tosi herkkä, ja olen sitä ilman raskautta ja pieniä vauvojakin...

Mutta ONNEKSI oli monia monia ihaniakin hoitajia, joiden edessä sai myös itkeä ilman että alettiin väheksyä. Jouduin myös olemaan viikon sairaalassa pojan keltaisuuden takia ja tuo yksi hoitaja sai sen viikon toisinaan tuntumaan vuodelta...

 

Minun huonot kokemukset alkoi jo siitä kun lapsivesiä lirahteli lattialle ja soitin synnärille. Siellä vastasi puhelimeen joku kärttyinen täti joka nakkeli minulle näsäviisauksiaan. Onneksi vuoro vaihtui juuri kun saavuin synnärille ja maailman ihanin kätilö avusti vauvamme maailmaan! Vuodeosastolla sitten oli monenlaista hoitajaa... Ikävin kokemus jäi labratätistä joka oli kiireen takia tosi kärttyinen ja kovakourainen. Minun olisi pitänyt tietää että lapsen jalat täytyy saada lämpimäksi ennen verikokeiden ottamista ja manasi kun en ollut tajunnut tuttia ottaa mukaan synnyttämään lähtiessäni. Hoitajilla oli kamala kiire muutenkin ja en juuri edes tavannut hoitajia. Joku kävi välillä vatsaani painelemassa ja sitten lähtiessä lapsen pesu opastettiin.

 

No eihän se kivalle tuntunut, kun lapsi tuotiin ekan kerran rinnalle ja hoitaja nappaa hyvin kovakouraisesti nännistä kiinni ja yrittää venyttää sen lapsen suuhun :x
Sattu muuten ihan penteleesti, eikä edes sanonu, että kokeillaas nyt imettää tms...

Muuten toi oli kanssa ärsyttävää. Kun vieraat ihmiset tuli nyppiin tissiä. Mieluusti imetin, olin siinä suorastaan ehdoton, mutta ärsytti se äidin esineellistäminen. Yhtäkkiä aamusti joku kyttäs pöksyihin ja kokeili kohdun, ja sitte päivällä joku nyppi rintoja

itse meinasin vetää yhtä hoitajaa päin näköä kun opetti imettämään... opetus oli tervetullut, mutta tämä pahalta haiseva hoitaja kylmine käsineen repi vauvaani niskasta niin että toinen alkoi itkeä... ja sitten kiskoi vielä minuakin nännistä...

 

Monella tutulla on ollut huonoja fiiliksiä synnäriltä mutta jostain ihmeen syystä minun kohdallani oli aivan älyttömän ihania hoitajia, viimeisenä päivänä kun lähdettiin kotiin, törmättiin sellaiseen ei niin hyvään hoitajaan mutta muuten kyllä oli aivan parhaita hoitajia sekä vastayntyneiden teholla että vuodeosastolla... olin niin herkässä mielentilassa että varmasti olisi elinikäiset traumat jos olisi joku mätämuna sattunut kohdalle.

 

mulla ei ollu minkään näköstä kohtelua...oikeesti olin kahden hengen huoneessa yksin kaksi päivää.osastolle mennessä viesti oli se että soita kelloa jos asiaa..tokana iltana yövuorolainen kävi ovella sanomassa myös että soita kelloa jos tarviit jotain,hän ei viitsi häiritä jos vaikka saisitte muolemmat nukuttua.sillon se tuntu ihan hyvältä ja kivalta ettei joku koko ajan hyppää ovella mut mitä jos yöllä ois vaik sattunu jotain sellasta et en ois pystyny ees kelloo soittaa,eikä tosiaan ollu niitä huonekavereitakaan...

 

En pystynyt lukemaan koko viestiketjua läpi, mutta sama tilanne kuin aloittajalla: Kohta vuosi synnytyksestä, ja vierihoito-osaston traumaattiset kokemukset ovat viime aikoina palanneet uudelleen mieleen. Siellä oli kyllä lämpö, inhimillisyys ja tuki ensimmäisen lapsen äidille täysin nolla. Ja kyseessä Naistenklinikka.

Synnyttänyt olen kahdesta naisten klinikalla. Ensimmäisestä kerrasta jäi kauheat muistot, varsinkin osastolta (imetysosato?) tai joku pienempi se taisi olla. Eräs hoitajista suorastaan vittuili mulle, kysyi mm. "Mitä sä oot oikein tehnyt noille rinnoillesi?"... harmittaa että olin silloin liian järkyttynyt sanoakseni takaisin mitään tarpeeksi nasevaa. Muistan tosin että sanoin hoitsulle että painuu hiiteen. (Vauvani ei huolinut rintaa, ei edes halunnut olla vieressä, ahdistui)... muutkin tupakanhajuiset, kylmäsormiset tissin puristelijat jäivät ahdistavasti mieleen. Synnytyskin oli aika hirveä kokemus, pyörtyilyineen, oksennuksineen jne.

Toista lasta synnyttämään lähtiessä halusin silti samaan paikkaan. Asenteena, nyt pidän puoleni. Ja tällä kertaa ei olekaan juuri pahaa sanaa. Vain yksi yöhoitaja oli vähän kyllästynyt ilmeisesti työhönsä. Kaikki muut todella mukavia, varsinkin eräs aivan ihana joka oli hoitajana kahtena ensimmäisenä yönä. Imetys sujui alusta asti, kukaan ei puristellut vaan hellästi ohjasivat. Vauvakaan ei ollut yhtään aistiyliherkkä, vaan nukkui vieressäni alusta asti lähes koko ajan.

Synnytys on naiselle niin iso asia, kaikin puolin, että ymmärrän, että vasta vuodenkin päästä saattaa alkaa kaivelemaan nuo asiat.

 

Mä muistelen lämmöllä synnytyksen jälkeistä aikaa sairaalassa. Hoitajat olivat ihania, sain paljon apua imetyksessä. Aina sai kysyä tyhmiäkin kysymyksiä jos jokin asia askarrutti mieltä. Hoitajat vaihtoivat vauvalle vaipat, ja hoitivat vauvaa suihkussa käynnin ja ruokailujen ajan.

Ainoa asia, mikä jäi harmittamaan oli kotiutumispäivänä, kun kätilön kanssa kerrattiin synnytyksenkulku. Keskustelussa ei ollut mukana kätilöä, joka synnytyksen hoiti. Oli jotenkin tyhmää kerrata synnytystä kätilön kanssa, joka luki kaiken papereista.
Esim. kun synnytyksen lopulla olin jo niin puhki, etten jaksanut enää kunnolla ponnistaa, niin hoitajan oli pakko painaa vatsaani, että vauva saatiin pihalle. Tästä olisin halunnut kätilöni kanssa puhua.

Usein kätilöiden vuorot ei mene niin, että olisi mahdollista kaikkien synnyttäjien kanssa käydä keskustelemassa synnytyksestä. Tai vaikka olisi vuorossakin, niin voi olla niin kertakaikkisen kiireisiä päiviä, ettei osastolla ennätä käymään.
Tämä toinen, kotiuttava kätilö, taas ei voi muuta, kuin käydä papereista synnytys läpi. Parempi varmaan sekin, kuin ei mitään. Ainakin meidän sairaalassa synnyttäjälle kyllä yritetään järjestää keskustelu synn. hoitaneen kätilön kanssa, mikäli synnyttäjä sitä haluaa ja jos se suinkin on mahdollista työvuorojen puitteissa.

 

tarkennan vielä omia kokemuksiani : teholla, missä olin pari päivää raskausmyrkytyksen takia sain erittäin hyvää hoitoa. sanottiin että pyydä vain lääkkeitä jos tarvitset lisää, sain pyytää mitä ruokaa vain tahdoin ja kun sitten en saanut sitä mannavelliä syötyä lusikalla(en päässyt istumaan ja ruoka tippui syliin ennenkun lusikka oli suussa asti) niin sain sellaisen hienon nokkamukin sain keltaista jaffaa niin paljon kuin maha veti ja eräs hoitaja kiinnitti paperitulosteen vauvastani lamppuun, kun ikävöin pikkuista. normaalosastolla sitten palvelu oli sinänsä hyvää, ruoka tuotiin huoneeseen jos ei saanut haettua ja buranaa tuli monta kertaa päivässä... lopulta sanoin että en enää tarvitse, ei enää satu kun kuitenkin olin sairaalassa 2vkoa... ehti haavasta pahin kipu kadota. mutta jotkut hoitajat olivat todella inhottavia ja imetysopetus oli surkeaa. lisäksi tuntui, että hoitajat selvästi tympääntyivät minuun, kun pyytelin vauvalle lisämaitoja tms ja eräs hoitaja sanoi todella töykeällä äänellä kun vein tyttöä yöksi vauvalaan " mitä sitä tänne tuot, pitäähän sinun pärjätä kotonakin sen kanssa!" ja minulle oli siis aikaisemmin sanottu, että vauva yöksi vauvalaan että saisin levättyä ja verenpaineet laskisivat... en tajunnut ettei päivä ennen kotiinlähtöä vauvaa kiikuteta enää vauvalaan...

 

jaa, jäi loppu nikistä pois tuosta ylhäältä sitten

 

Mua on nyt reilun vuoden kuluttua lapseni syntymästä ruvennut kaivelemaan monikin asia mitä silloin tapahtui... henkilökunnan sanomiset ja tekemiset... Nyt jälkeenpäin ajateltuna oli yhtä helvettiä koko sairaalassa olo..

Onko muilla tullu tällasta?

Toista lasta alettu harkitsemaan ja nyt jotenkin tuntuu että ahdistaa jo valmiiks koko sairaalassa olo...

kyllä.
On se vaan kumma, että jos opettaja käyttäytyisi lapsia kohtaan noin, käskevästi ja halveksivasti, ei olisi kauan opettaja. mutta avun tarpeessa olevia äitejä jotka heikommillaan, kohdellaan kuin paskaa hoitajien taholta, jotka itsekin naisia.