HUHTIKUUN MASUJEN PINO

Ädä juu on väärä minunkin mielestä, se laskettu aika siis. Np-ultraan kun menin, oli 11+1 ja laskettu aika 26.4.. Np-ultrassa sitten viikot muuttuivat; olikin 12+6, mutta lääkäri sai silti lasketuksi ajaksi 26.4.! :eek: Rakenneultrassa sitten taas mittaillaan ja katotaan se la taas. Tosi outoa kyllä ettei sen lääkärin mielestä la muka muuttunut... Siis katsoi ultrakoneen ohjelmalla ja kiekolla. :eek:

Rv 14+3
 
Hyvää alkavaa viikkoa teille kaikille!!

Viikonloppu meni mun vanhempien luona Turussa. Oli mukavaa päästä kummipojankin kanssa viettämään aikaa, opeteltiin ajamaan polkupyörää. :) Ja hyvinhän se onnistui!

Nyt taitaa mun vatsavaivatkin alkaa paranemaan. Josko sitä sais alkaa lääkitystä pienentämään ja pääsisi ensi viikolla taas töihin. Tosin ei mulla sinne töihin mikään hoppu ole.

Vatsa on kasvanut viime viikon aikana ihan huomattavasti. Eilenkin tuntu että sen koko ajan huomaa itse. Mukavaahan se on kun alkaa näkymään, onhan noita viikkoja jo jonkin verran. =) Niitä liikkeitä vain odotan kovin. Mutta saapi nähdä tunnistanko heti alkuun niitä, kun ensimmäistä odotan.

Kysyitte raskausarvista: edellisiä raskauksia ei tosiaankaan ole, mutta nyt olen yrirttänyt rasvata rintoja, vatsaaa, pakaroita ja reisiä säännöllisesti...jos se nyt auttais. ;) Vielä ei ainakaan ole tullut mitään arpia esiin.

miranda + masuli 14+0
 
Huomenta.

Viikonloppu takana, hautajaiset ja tytön synttärit juhlittuna. Melko väsynyt olin eilen illalla, kun viimeiset vieraat lähtivät pois. Kova vilske oli, lapsia paljon ja aikuisiakin. Mutta kivat tuhkimo-synttärit oli ja näistähän jää hienoja muistoja tytölle muisteltavaksi. :heart:

Raskausarpia mulla on tullut jokaisessa raskaudessa paljon. Navan yläpuolelta ne alkaa ja ihan alas asti, jopa tosaan reisien sisäpinnalla niitä on. Tisseihin on tullut jo teininä joitain arpia, jotka tietenkin ovat vaalenneet, mutta siitä nyt jo tiesin, että niitä tulee odotusaikana lisää. Ja niinhän tosiaan tuli, rasvauksista huolimatta.

Tällä viikolla on sitten neljäs neuvolakäynti edessä, tais olla torstaina. Kiva taas päästä kuulemaan sitä höyryveturin ääntä. =)

Olo on ihan hyvä, ei mitään valittamista. Eilen meinas selkä temppuilla loppuillasta, kun koko päivän jalkojen päällä hääräsin, mutta onneksi se ei enää tänään tunnu kipeeltä, eikä kankealta.

Pitäis mennä pyykinpesupuuhiin... pläääääh!

-Syntymähäjy ja pikkuhäjy vaihtaa uuden viikkolukeman 17! :heart:
 
Täytyy jotain kirjoittaa, ettei syntymähäjyn tarvii yksin täällä päivystää :LOL:

Tulin just töistä pyörällä ja vastatuuli oli melkoinen. Vaikka matka ei sinänsä ole pitkä, alko jo puolessa välissä supistaan. Saas nähdä joutuuko kohta meneen työmatkat kävellen. Jos se ei ihan niin paljon supistelis...
Töissäkin oli aika vilskettä ja väliin joutui ihan seisahtumaan ja vauhtia hidastamaan. Saas nähdä miten tuon työnteon kanssa käy, kun kuitenkin aika fyysistä työtä teen.

Nyt lähden syömään jotain ja sit pitäis lähteä kaupoille etsimään vähän syysvaatteita ja kenkiä muksuille!!!

Rattoisaa viikonalkua!!!

Nasu-Masu 14+2

Ps. Syntymähäjy: taidat olla maistä "vakkareista" kaikista pisimmällä, kun nyt jo on rv 17... kiva!!!
 
:heart: nyt on sitten ultrassa käyty! kaikki oli niinkuin pitikin, turvotukset vähäiset ja koko vastasi viikkoa 12+5. la pysyi samana. viikon päästä on sitte lääkäri neuvola :/ että minä inhoan sitä kopelointia ja mulla joku mieslääkäri vielä! toivottavasti ei ole mikään nuori kloppi..

huomenna kun vain muistaisin labraan mennä, oon unohtanut sen tänään jo 3 kertaa :LOL:
 
Lisko
Työharjoittelu paikka on ihan peestä kotoisin :/ Vaikkei kai sitä eka päivän perusteella voi vielä leimata, mut mä voin :kieh: Hitto ja maha on nyt niin kipee, vihloo vasenta puolta alamahasta kun kytkintäkin autossa painaa saatii kävely, pukeminen.... :/ Ja tuolla on vielä hiljainen viikko, ei ole minulle nuo seisoma ja kävelytyöt :ashamed: En tiiä mitä tekis, työ on raskasta niin henkisesti kuin fyysisestikin, aamuvuorot alkaa klo.6 :eek: iltavuoro klo. 16 et silleen, masentaa :ashamed:

Neuvoloita on yksi takana ja neuvolalääkäriä yksi, seuraava käynti on rakenneultra 7.11 eli 3 viikon päästä, sitä odotellessa.

Anteeksi kovin omanapainen viesti, nyt väsyttää, joten mentävä on.

Lisko rv 14+5
 
Iltaa mammat :wave:

Sain tänään varattua ajan sinne 4d-ultraan, olis Joulukuun 13...
Pitkä on aika odottaa, mutta täti siellä suositteli rv 24-25 sen tehtävän.
Eli siis odotellaan :D

Masu on aivan hurjan kokoinen, liikkeitä tuntuu joka päivä, tosin vielä semmosta möngerrystä, eli ei vieläkään kunnon potkuja.

Arvista kyseltiin, esikon aikaan niitä tuli ehkä kolme molempiin sisäreisiin, mutta kakkosesta ei onneksi yhtään.
Eli hyvin vähällä ollaan päästy, toivottavasti nytkin.

Nyt en jaksa muuta raapustaa, taitaa nukkumatti kohta kutsua :whistle:

A0205 & Oikku 16+4 ;)
 
NT-ultra oli tänään ja turvotusta oli 1 mm, joten hyvältä vaikuttaa. Lääkäri vain sanoi, että kohtu alkoi supistella, kun mittasi kohdunsuuta, tuo liene normaalia? Lääkäri ei ainakaan siitä maininnut muuta ja unohdin siitä kysyäkään... :headwall:

Laskettu aika tosin siirtyi ja nyt näyttää, että olisin enemmän tuolla toukokuisten puolella. Luulin, että viikkoja olisi 12+0 tänään, mutta mitan perusteella 11+4. Montakohan kertaa tuota vielä vaihdetaan, jos sikiön koon perusteella aina uusitaan?

Sellasta täällä tänään, huomenna lääkärineuvola =)

Cailin 11+4 (tai 12+0)
 
hello!!

mulla oli tänään np-ultra.kaikki oli hyvin :D pikkuinen vastasi viikkoja 12+5 ja siellä meni kovaa vauhtia :heart: mies ei mukaan päässyt kun pojalla oli samaan aikaan korvalääkäri. 1,5 vk sisällä pojalla jo kolmas korvatulehdus!!!!!aivan järkyttävää..

huomenna lääkärineuvola jipii :D

gismo ja pikkuinen 12+1
 
Heipsis!

Joku kyseli esikoisesta ja harrastuksesta. Esikoispoika on tänään (tiistaina) 1 v 4 kk, joten ikäeroa tulee muutamaa viikkoa vaille 2 v, jos LA:n lähellä uusi vauva syntyy. Harrastus on sen verran harvinaisempi, että joku saattaa tunnistaakin, mutta hällä väliä ;) Eli olen erään cheerleading-seuran puheenjohtaja ja valmentelen vielä silloin tällöin tarpeen mukaan. Itse en enää harrasta, ja valmentamisenkin lopetin viime kesänä, mutta jelpin silloin kun tarvista on.

Mulla on tänään eka neuvolalääkäri, eli toinen neuvolakäynti. Tää tulee vasta nyt, kun olinkin vähän pidemmällä kuin kuukautisista laskettuna luultiin. Viikkoja tänään 12+5.

Mullakin on nyt eilinen masukuva profiilissa. Mielestäni se on ihan järkyttävän kokoinen viikkoihin nähden. Olin ennen np-ultraa ihan varma, että kaksoset tulee. Ilmeisesti mulla on kuitenkin vaan vatsalihakset niin surkeassa kunnossa hätäsektion jäljiltä, että masu pullahti aikaisin esiin. Ihmiset siis ovat arvanneet tuolta viikolta 8-9 asti!

Minäkin olen muutaman kerran ollut tuntevinani muljahduksia masun suunnalta, mutta olen ajatellut, että eihän ne vielä voi masuasukista tuntua. Mutta ilmeisesti voikin :) Pitääpä kuulostella vähän tarkemmin.

Mulla on ollut ihan järkyttäviä mässäilyongelmia viime aikoina, ja se ottaa päähän. Edellisessä raskaudessa mulla oli salaattien ja hedelmien hinku, nyt se on dippi-sipsi-suklaa-linjaa. Voihan nenä, varsinkin kun on tuo raskausdiabeteksen riski...
 
Tervehdys.

Sateista tiistaipäivää elellään, vettä tulee ihan kaatamalla tällä hetkellä. Saa nähdä onko koko iltakin tälläistä, ei pääse lenkille.

Nasu-masu, kirjoittele vaan ahkerasti, niin mun ei tarvi nostella tätä kokoajan :LOL: no ei vaan, eihän se haittaa, vaikka pino tippuu, mutta se on vaan kiva, jos se tos etusivulla komeilis aina, niin tietää että tänne on ahkerasti uusia kirjoituksia tullu. Ja tällä hetkellä mulla on viikkoja jo mukavasti kasassa, mutta saa nähdä rakenne ultrassa sitten peruutetaanko taakseppäin. Toivottavasti ei!!

Omas olos, ei oo mitään sen kummempia muutoksia tapahtunu. Suvantovaihetta elellään, ja toivon mukaan elellään kauan tällaista vaihetta, ettei kummempia kolotuksia ookkaan. Kukapa niitä ittelleen haluaiskaan! =)

-Syntymähäjy ja pikkuhäjy 17+1
 
heips!!! lääkärineuvola takana ja kaikki ok nyt kuulivat jo sydän äänet ja olivat jotakin 160 luokkaa....

tiukimmat housut ei enää mahu päälle mutta viime vuosina on tullu tota painoa pudotettua ni löytyy kaapeista suoraa vähän väljempää mallia olevia vaatteita....

meidän perhe suunnittelu on ollu aina sillä pohjalla että kaksi ja jos joskus vinksahtaa vielä ni kolme on ihan max.... ei taida vinksahdusta kyl tulla kun mun kaveri sai justiinsa kolmoset eli vois käyä kehnosti jos rupee vielä joskus haaveilee.... tosin minä 28 kun vaavi syntyy eli periaatteessa olis sit viel 11v aikaa aatella pikku kolmosta :kieh:

en kyl tiä en oo koskaan osannu aatella itteeni kolmen muksulan äippänä....

ensi viikonloppuna olisi muutto saas nähä kuinka loppu sitä onkaan ensi viikolla.... meillä menee siis yhteydet poikki 20pvä ja aukee vuokrakämpäs arviolta 23 pvä jos ehtivät aukaista... eli voin joutuu olee pois jonkun tovin....

näkemisiin....
 
minäkin olen eilis illasta asti miettiny voisko tosiaan jotain liikettä jo tuntua, tosi pieniä hipaisuja!! siellä ultrassa ku paino vatsaa sille laitteella ja vaavi liikku, niin tuntu kyllä jotain ja sit ku nukkuun laitoin niin sama juttu :D jännää.. ja nyt tässä taas tuntuu, voiko olla jo nyt? vai likkuuko se ruoka vaan tuolla suolistossa :LOL:

tytöstä alkoi tuntuun liikkeet vko 17.

nyt ainakin kohtu on edessä ja istukka takana, toisin kuin neuvolan täti arveli, koska ei niitä sydänääniä saanu aikasin kuulumaan ;)

on kyllä jännää tarkkailla nyt niitä liikkeitä, jos ne oikeasti niitä on?

triine 12+6
 
Moi vaan kaikille!

Sattumalta eksyin näille sivuille ja päätin heti muutaman sanan tänne raapustaa.
Huomasin, että aika monella muullakin olis kevät vauva tulossa. Ensimmäistä tässä kans odotellaan ja rv 12+5 olis nyt menossa. Viime viikolla oli ensimmäinen ultra ja kaikki näytti olevan kunnossa. Pikkunen oli vaan vähän vilkkaalla päällä ja pyöriskeli koko ajan =)

Pitää yrittää aina sillon tällöin käydä lukemassa teidän kuulumisia ja muutenkin täältä varmaan saa hyviä neuvoja ja vinkkejä..

Oikein paljon onnea kaikille munkin puolesta :flower: :wave:
 
Lisko
Elisabethille heips ja käyhän välillä raapustamassa omia kuulumisia tänne :)

Oih ja voih, masu kipu vaivaa ja väsyttää :/ Kauhee räkätauti iski kaiken muun kivan päälle, nenä ihan tukossa, mut kyl mä kestän ;) *vali vali* :whistle:

Joo ei minulla oikiasti mitään ollut, kunhan taas lämpimikseni kirjoitan :)

Lisko rv 14+6 (huomenna taas uusi viikko lähtee käyntiin :) )
 
hei taas!
olo mulla hyvä niin kun kai jo aika usealla meistä =) pieni epäilys siitä onko muljahdukset oikeasti vauvan liikkeitä poistui tänään kun aivan selkeesti tunsin pienen kuperkeikan :heart: ihanaa!!!!väsymyskin on muuten jo oikeestaan hellittäny,eilenkin valvoin yli puolen yön :whistle: nyt meen keitteleen mansikka-mustikka kiisseliä :p
ja hei!kurkakkaapa profiiliin!siellä tänään otettu eka massu-kuva :heart:
ädä ja hippula 14+6<br><br>
 
Ihana pikku masu ädällä! :) Mulla niin iso että ihmiset luulee että oon jo rv:lla 20 vähintään!!

Kyllä muuttu tuuliseks ja sateiseks yhtäkkiä keli! Ei päässy nyt illasta ollenkaan sit ulos. No laitoin isukin ja pojan kauppaan niin lähtee ylimääränen energia pojasta. :D

Eipä tässä kummempia. Olo on hyvä ja aika energinen. Välillä tuntuu kuplia mahassa, en sit tiedä oisko ne jo pieniä liikkeitä..

Rv 12+5. :wave:
 
Iltaa!

Olipa kurja keli tänää, ei ulos päässy muuta kun kauppareissulle. Huomenna täytyy yrittää taas, kun on tuon kuntoilun saanu päälle.

Miulla on kans ollu kamala herkkuviikko, eilen söin koko levyn daim-suklaata, ja mieheltä salaa. Piilotin paperit roskiksen pohjalle... Säälittävää :ashamed:
Ja maanantainakii jotai herrkuja syötii ja sunnuntaina käytii pizzalla :ashamed:
Missähän ne terveelliset elämäntavat taas piileksii. huomenna alkaa taas terveellinen elämä. Miulla on myös diapeteksen riski, joten se laittaa kyllä sitten mässäilyt kuriin. Eka testi on ko reilun parin viikon päästä.

tilasin muuten odotus-lehden, tänää tulli eka numero. En vielä ehtiny kun selata. Miusta on kauheen kiva lukee muiden kokemuksia ja miten muiden synnytykset on menny. Haluuko joku kertoo omista aikasemmista synnytyksistään? Siis ei mitään tarkkaa selostusta, vaan suurinpiirtein?

Miulla ei olossa myöskää valittamista. Mahasta pitäis kuva napata, kun vaan ehtis, tai ts muistais.

Vaikka olo ei oo väsyny, jotenkin energia puuttuu, on saamaton.. Esikko kun käy päikkäreille, ni sitä kellahtaa tuohon sohvalle lehteä lukemaan tai sudokua täyttämään, vaikka kaikenlaista pikkuraivaustakin olisi..

 
heippa!!

tänään oli lääkärineuvola.kaikki oli hyvin.sydänäänet kuuluivat :D
miehen kanssa tuli tossa vähän riitaa mutta toivottavasti ohi menee :( harvemmin tapellaan ja just siksi tulee paha mieli kun suutun..

olen myös huomannut sen että kauppoihin tullut jo joulujuttuja :heart: ihanaa.tänä vuonna onkin ihana joulu kun masussa asukki ja poika jo niin "iso" että vähän jo ymmärtää :D

mutta menen leppyttelemään sitä ukkoa :heart:

gismo ja pikkuinen 12+2


hei te joilla sikiö vastaa suurempia viikkoja kuin kuukautisista laskettuna niin onko teillä muutettu laskettua aikaa???
 
Heissan!

Mulla tuli eilen illalla kauhee paniikki, ettei me keksitä tälle vauvalle nimeä... Joten olin yömyöhään netissä surffaamassa kaiken maailman nimi sivuja. Miehellä meinas jo hermot mennä mun kanssa... Sillä on pojalle yksi etunimi valmiina ja se kuulemma siittää, eli ettei tarvii miettiä muita vaihtoehtoja tai tytän nimiä... Mä sitten kijotin lapulle kaikki nimet joista tykkäsin, eikä niitä ollut kovin paljon. Tänään oli sit mies käynyt sitä listaa läpi ja alleviivannut sieltä sellaset joista tykkäs. Paniikki on näin saatu rauhottumaan... :LOL:
Taidan olla ehkä pikkusen ajoissa tän nimi asian kanssa...

Mulla on niskat ja oikeestaan koko selkä aivan jumissa. Kokoajan saa olla venyttelemässä. Täytyy varmaan tilata hierojalle aika. Kun vaan sais itestään sen verran irti. Aina vaan tuo itseensä panostaminen on muka niin vaikeeta. Lapsille ja miehelle voi kyllä hommata vaikka mitä, mutta itelle ei.

Galluppia täällä kehittelen!!! Elikäs onko kukaan muu aikonu kehitellä isille "isyyspakkausta"? Mulla on nyt ollu mielessä tehdä tällänen... Jotain kivaa isille ja vauvalle. Nyt kun on isänpäiväkin tulossa, niin luulis löytyvän kaikkea kivaa. Lähinnä ajattelin jotain energiajuomaa, suklaata, korvatulpat, sukat vauvalle ja isille, ja jotain henk.koht juttuja. Saas nähdä mitä kaikkea siihen keksii. Aikaa ainakin on vielä ruhtinaallisesti.

Nyt uni painaa silmiä jo mukavasti, vaikka kello ei olekaan paljon yli ysin. taidan kuitenkin kömpiä vällyjen alle...

Nasu-Masu 14+3
 
Nasu-Masu, pienestä kirjoitusvirheestä johtuen isin nimivalinta-asiasta tuli kyllä superhauskaa, kun "se kerran siittää" :LOL: Ihana lipsahdus, tulipa hyvä mieli huonon päivän jälkeen! Esikoisella on korvatulehdus, joka pisti sen kiukuttelemaan ja oikuttelemaan niin pahasti, että

Tänään oli eka lääkärineuvola, ja kaikki oli hyvin. Sykkeet kuulu ja oli noin 150. Lääkärin kanssa keskusteltiin vähän edellisestä "pieleen menneestä" synnytyksestä, ja hän oli hieman skeptinen sen suhteen, että pystyisin alateitse synnyttämään. Mulla on lantiomitat raja-arvoiset ja lantionpohjalihakset äärettömän tiukat, mikä siis aiheutti viimeksi sen, että vauva ei laskeutunut synnytyskanavaan ollenkaan. Tuli ehdoton kielto lantionpohjalihasten treenaamiseen. Synnytystapa-arvioon pääsen/joudun joka tapauksessa, saa nähdä sitten, mikä on tuomio. Mä voin kirjoitella mun synnytyksestä joskus, mutta nyt en jaksa millään.

Tänään tunsin ihan varmasti liikkeet, kun makoilin selälläni poikaa nukuttamassa. Se oli niin selvää perhosen siivien havinaa ja sitten muljahdus, että ei voinyt erehtyä. Tosi ajoissa kyllä tuntui! Viikkoja tänään 12+6.

Joku kyseli LA:n siirtymisestä. Mulla vaihdettiin, vaikka heittoa oli vaan 5 päivää. Kuopiossa on uusi käytäntö, että np-ultrassa LA siirretään vaikka heittoa olisi vain päivä. Tänään totesi neuvolalääkäri, että paremmin vastaakin viikkoa 13 kohdun koko.

 

Yhteistyössä