HUHTIKUUN MASUJEN PINO

Gismo mulla vauva näytti ekan ultran jälkeen n viikon vanhemmalta kuin mitä alunperin laskettiin ja nyt tän viikon sf-mittaus vahvisti asiaa. Mutta ei vielä vaihdettu. Sanottiin vaan että katsotaan rakenneultrassa sitten tarkemmin tilanne. Varmaan vaihtelee käytäntö aika paljon siis sen suhteen että vaihdetaanko la:ta ja milloin.

Elisabeth tosi kiva kun tulit mukaan joukkoomme =)

Ja ihana typo Nasu-Masulla :LOL:

Onko täällä kenelläkään muilla vastaavaa? Eli mulla on siis masuun kasvanut sellaista pientä pehmeää karvaa. Oikeastaan koko maha on sitä täynnä. Tuntui itsestä hassulta kävellä lomalla bikineissä kun vatsakarvoja saman verran kuin miehellä =) No onneksi ovat niin vaaleita ettei kovin helpolla erota.

Minä odottelen nyt innolla sitä rakenneultraa. Tämän kuun vika päivä on aika ja sieltä varmaan la:ta siirretään. Luultavasti putoan siis reilusti maaliskuun puolelle, mutta käyn kyllä täälläkin häiriköimässä. Eihän sitä silti tiedä milloin tuo Eppu päättää ulos tulla.

Nimiä ei oikeastaan olla edes mietitty. Jotain vaan katseltu mutta en oikein mieleisiä ole vielä löytänyt. Mutta eiköhän sitä sopiva keksitä :)

Mukavaa masunkasvattelua kaikille!

terkuin
Nupsuliina ja Eppu 16+5 :heart:

Sain vihdoin laitettua masukuvan profiiliin. Aika pieneltä vielä omaan silmään näyttää, mutta eiköhän se siitä =) <br><br>
 
Nasu-Masu, mies jo kahden lapsen isä ja keväällä tosiaan määrä syntyä kolmannen ja neljännen, joten ajattelin että isyyspakkaus voisi olla jotain arjesta irtautumista sen sijaan, että antaisin esim. Isi-paidan tms... Risteily, parturi, vaikkapa hieronta, kuntosalikortti... Jotain tuollaista. =)
 
Tyttö heräs kesken kirjoituksen, imetin ja nukahti sitten uudestaan.

Nupsuliina, vaikea tuntemattoman tunnistaa vauvamahaa kun ei tiiä mimmoinen maha on ollu ennen raskautta. =)

Eilen mies yllättyi mun mahan kokoa. Kuljen kotona löysissä t-paidoissa, koska imetys helpompaa kun ei liikaa vaatetta päällä. :D Joten ei sitten mies ollut saanut kunnon käsitystä mun mahan koosta. Oli ilme jotain välillä :eek: ja :whistle: kun näki paljaana kun köllöttelin sängyssä. :D Pitää se kameran akku ladata jotta voin vihdoin räpsiä kuvia.

Rv 14+5
 
Huomenta.

NASUMASU: meinasin täälläkin pudota tuolilta ton sun kirj.virheen takia!! Mahtavaa!! Ja niin totta: mieshän vauvan on siittänyt ;))).

EILEN SÄIKÄHDIN: esikoinen hyppäs mahan päälle enkä ehtinyt varautua. siitä sit äkkiä neuvolaan sydänääniä kuuntelemaan. Kaikki onneksi kunnossa. Liikkeitä kun en varsinaisesti vielä tunne, pari kertaa oon miettinyt että olikohan se liike vai eikö ollut.. kuten moni muukin.

NIMIÄ mietin sit vasta lähempänä. Ja lopullisesti päätetty aina vasta ku on nähty miltä vauva näyttää ja millainen luonne.

PAHOINVOINTI PALANNUT. Pahin aina klo11, ei tarvii ees kelloo vilkaista kun tietää paljonko on.. Ja närästyskin alkanut, jippii.

EILEN oltiin miehen kaa kahdestaan kaupungilla asioilla (kauppa, kela, ..) ja käytiin ihan kaksin syömässäkin. Luksusta.

PERJANTAISTA LAUANTAIHIN olen ammattiyhdistyksen järjestämillä opintopäivillä Kuopiossa. Ei nyt aivan huvittelua, mutta yö kaverin kaa hotellissa käy levosta.

Lapset alkaa tappeleen,, kai se on pihalle mentävä. Talvivaatteet etsimättä joten kerrospukeutuminen olkoon valttia, aamulla oli -1 pakkasta.

 
Orapihlaja ehkä mä sitten vaan pärjäilen tän mahakarvoituksen kanssa, pientähän tämä on =)

Vispilä (liian vaikea nikki sulla =) ) no itsestä tuntuu että ei ole tullut mitään lisäystä entiseen =) No sen verran ehkä että ennen kun alas katsoi niin näkyi varpaatkin. Nyt masu alkaa jo peittämään näkymät ;)

Hyviä vointeja!
 
Huomenia.

Kylmäääääää täällä on!! Autonlasit näyttää olevan paksun jääkerroksen peitossa, eli yöllä on ollut usiampi pakkas aste. Nyt on nollassa. Sieltä se talvi tulee pikkuhiljaa ja kohta saadaan lunta varmaan. Ja kun lunta tulee, se lietsoo vaan kahta kauheammin mun joulufiilikset pintaan ja lauleleln joululauluja jo nyt!! :whistle:

Omas navas tapahtuu vähän väliä jotain, tuntuu liikkeitä, muljahduksia ja pieniä potkuja/sätkimistä. Varsinkin kun täs koneen äärellä istuu, niin tuntuu usein liikettä. Taitaa asento olla semmonen, että pikkuhäjy meinaa aivan mennä mutkalle. =) Ei äitee ymmärrä miten sitä vauvavattalla pitää olla.

Nasu-masullakos niitä kirjoitusvirheitä oli... vai muistanko oikein. No jokatapauksessa oli kyllä hauska virhe ja nauraa sai täälläkin! :D

Nimiä ei olla vielä tuumattu sen kummemmin, tällä viikolla on neuvola ja nyt saa mukaan "odottava äiti" kaavakkeen, mikä täällä täytetään ja lähetetään sitten seuraavan neuvolan jälkeen synnytys sairaalaan. Siihen pitää tuumata hätäkastenimet valmiiksi. Meillä on kyllä joka kerta muuttunu noi nimet sitten, kun ollaan vauva nähty, mutta kyllä siihen laitetaan kuitenkin ne, mitkä tällä hetkellä tuntuu oikeilta. Saa vaan nähdä mitkä ne olisi!! Kääk, miten ne keksii!!??

Tänään pitää viedä tyttö 6v neuvolaan ja siellä pistetään kaks piikkiä käsivarsiin. Raukka jännittää, tottakai, niitä tosi paljon. Mutta kun yrittää seliittää miksi ne piikit pitää pistää, niin se vähän rauhoittaa onneksi. Täytyy vaan vissiin ottaa noi lopitkin sinne mukaan, mitäköhän siitäkin tulee. :whistle:

No mutta, hyvää pikkulauantaita!! =)

-Syntymähäjy ja pikkuhäjy 17+2<br><br>
 
Niin ja galluppiin, eli isyyspakkausta en oo suunnitellu tekeväni.

Ja masukarvoista tais joku kysellä, niin mulla ei ainakaan vielä oo mitään kummempaa karvaa kasvanut, mutta ystäväni mainitsi kans, että hänellä oli kasvanut alavatsaan untuvaa. =)
 
Huomenia!!

Eilen illalla kun olin pitkälläni sohvalla ni oli kuin olisin tuntenut vatsassa liikkeen. Tuntui kuin perhosen siivet ois hetken väpättänyt ja loppui siihen. Toista kertaa ei ole tuntunut. Mietin oisko tuo voinut olla jo masulin liikkeitä vai oliko vain jotain suolistosta?!? Ensiodottaja kun olen, niin en oikein tiedä millaiseelta nuo liikkeet tuntuvat. Noh, eiköhän se selviä tässä ajanmittaan oisinko jo nyt voinut tuntea liikahduksen.

Isyyspakkausta olen miettinyt..teen sen jos puhtia riittää, mutta tässä on vielä aikaa.. =)

miranda + masuli 14+2
 
Moi! :)

Kyllä on kylmä keli! Mut ihanan kirpeä ilma! :) Aurinko paistaa kauniisti.

Mulla on tullut sellainen kamala pelko ja huoli... Arvasin ja tiesin että jossain vaiheessa tämä tulee... Varsinkin nukkumaan mennessä tulee aina kaikki asiat päähän. Siis huoli siitä että jos joudun taas sairaalaan ja myrkytys uusiutuu.. Mihin poika ja miten pärjäävät sit kotona ja ja ja ...
En halua poikaa hoitoon sellaisessa tilanteessa viedä vaan jollekkin tutulle. Tuntuu että mieskään ei aina oikein ymmärrä... Suoraan sanoen pelottaa!! Vaikka eihän sitä pitäisi etukäteen murehtia jos vaikka pääsis kokonaan ilman sen uusiutumista. Mut kuitenkin sitä miettii että mites jos taas.. Miten sitä jaksaa taas sen huolen. Toivottavasti turhaan murehdin..
Äitiyspoli on vasta 7.12. Sillon on kyllä pakko puhua tästä. Pelottaa mennä sinne jos jotain tulee jo sitten ilmi! Kattovat onnex tarkkaan ultralla yms. Toivon että pääsis edes sinne rv:lle 35!!!
No mut tämä nyt tästä valituksesta!! Pakko vaan johonkin tästä kirjottaa..

Nyt on tästä lähettävä laittamaan pyykit kuivumaan. :wave:

Rv 12+6.
 
Hei taas kaikille pitkästä aikaa.

Mie oon ollu kaks päivää kotona saikulla. Vatsatauti yritti maanantaina, ja vähän oli lämpöäkin. Aattelin et reippaana teen vähän rästiin jääneitä koulutehtäviä, kun aikomus olis joulukuussa valmistua. Mutta pyh. Eilisen makasin ja luin, koko päivän, ja tyttöä en tietenkään pitäny kuin aamupäivän hoidossa kun itse olin kotona. Tänään oon sitten lukenu sen kirjan loppuun. Nyt kyllä tulin tähän koneelle, mutta täällähän minä kaksplussan keskusteluissa...

Uudelle tervetuloa joukkoon!

Vieläkin vähän hirvittää se keskenmeno. Limaa ei enää ole tullut, ja olo on normaali. Ei mitään kipuja tms. Mulla tuo maha kurnuttaa niin paljon etten millään tiedä mitkä kurnutukset on liikkeitä, ja mitkä ilmaa. Toivottavasti pian alkais tuntuun kunnolla, niin loppuis tää kauhistelu. Ens viikolla on seuraava neuvolakin, niin saa taas sydänäänet kuulla. Ja eiköhän nuo liikkeetkin viimeistään viikon kahden päästä tunnu.

Galluppiin. Esikoisen aikaan en tehny isyyspakkausta, joten nyt aattelin sitten tehä. Aattelin et jos joko joululahjaksi tai synttärilahjaksi (maaliskuussa) antais, niin kerkeäis opuksiin tutustua ennen vaavin tuloa. Olen kerännyt siihen jo: kumihanskat, konjakkilasi, korvatulppia, magneetti;on helppoa tulla isäksi, mutta kenestä vain ei tuu isi (tai jotenkin noin siinä luki), body daddy and me, 2 baby blues kirjaa, kirja; mies hoitaa vauvaa, filmi (mikähän tusina 2 se oli, en saa nyt nimeä päähän), i love daddy tutti ja tuttinauha,

Lisäks aattelin ostaa konjakkia ja whiskyä pikkupullot, pyykkipoikia, jotain isi tuotteita esim. paitoja tai sukkia, sisua, batterya, tuttelia, jos löydän vielä jotain isin kulta tai i love daddy tms. bodeja. Ehkä niitä pyllynpesulappuja, joku tuutulaulu cd tai mitä nyt tulee vastaan. Aattelin pakata joko uuteen vannaan (kylpyammeeseen) kun esikoinen varmaan mielellään pitäis omansa, tai sitten isoon pahvilaatikkoon.

Synnytyksestä, esikoisen synnytys oli nopea, raju, mutta silti helppo. Synnytys käynnistettiin aamulla. Illalla supistuksia tuli säännöllisesti, mutta ne oli vain sellasia kiusaavia, ei kipeitä. Sain petidiinin että pystyin nukkumaan. Heräsin yöllä kolmen aikaan olinkohan sormelle vai kahdelle auki. Sain toisen petidiinin, muttei siinä enää pystyny nukkumaan. klo 5 meni vedet, silloin olin jo tosi kipeä!, kävelin synnytyssaliin, vatsan ympärille laitettiin supistuksia ja sydänääniä mittavat kojeet. Sisätutkimus, olin 9cm auki. Kätilö soitti isille oli kuulemma sanonut että nyt sais isä tulla olis jo vähän kiire klo oli 5.40. Isä tuli 15 km päästä. Oli ajanut niin lujaa kuin autosta lähti. Kerkesi mukaan. 5.40 olin täysin auki ja sain alkaa työntään, mutta ei mulla työnnättänyt juurikaan. Ilmeisesti johtu petidiinistä. tyttö syntyi klo 5.59. Synnytyksen kamalin osa oli välilihan leikkaaminen, ompeleminen, ja haavan kanssa eläminen. Sanoin muutes miehelleni heti synnytyksen jälkeen et jos tää näin helppoa on, niin näitä tehään lisää. Kestoksi on merkitty 7h?, mutta olin kipeä 2h40min, joista tosi kipeä 40min, työntövaiheessa kivut loppui.

Seuraavaan synnytykseen toiveena olis luonnollisuus, ei käynnistystä ei lääkkeitä. Kylpyyn haluaisin. Ja iso toive ei välilihan leikkausta! Mutta siis niin edetään niin pitkälle kuin mahdollista, sehän voi ihan yhtä hyvin olla että synnytys käynnistetään, saan kaikki mahdolliset puudutukset, ja väliliha leikataan.

Jopas tuli romani tästä kirjotuksesta. Huomaa etten niin haluais niitä koulutöitä alkaa tekeen... :ashamed: Mutta pakko kai se on.

heppuli 15+4
 
moi taasen kaikille :wave:

Kivaa kun vieläkin tupsahtelee uusia odottajia :)

Ihania masukuvia teillä noissa profiileissa,itekkin laittaisin mut on muka liian iso vaiva ja masukin on aika pieni vielä.

A0205 missä suuntaa Tamperetta asut? kattelin tossa että meillä noi vuosiluvut täsmää aikas hyvin kun minä myös -82 ja lapset -02 ja -05 =)
Me asutaan tässä Tampereen vieressä Höytämössä :wave:


Mä kävin siellä ultrassa ja luulin että ne ottaa siinä sen niskaturvotus mitan ja sano että pitää mennä yksityiselle, no meillä sitä siis ei oteta.
Mutta siinä seerumi seulassa kävin tänään tai siinä verikokeessa ja sen tulokset tulis viikon päästä kotiin.

Liikkeitä tuntuu masusta sillain että tuntee että siellä jotain tapahtuu mutta ei oo vielä selkeitä liikeitä.

Ihana ilma ulkona vaikka vähän viileetä. Mä hipsin nyt päiväunille :)

Saana 15+4
 
Nasu-Masu pikaisesti
Heips ja kiva kun kaikilla on ollut hauskaa mun kirjoitusvirheiden kanssa.
Ajatus vaan menee nopeempaa kun sormet näppäimistöllä, joten ei ihme, että siellä on välillä noita kummajaisia...

Yritän tästälähin kirjoittaa vähän "hitaammin"...

Nyt hakeen tyttöä eskarista...

Nasu-Masu 14+4
 
Heipparallaa :wave:

Ihania ultra kuulumisia ja komeita masuja :heart:

Mä oon käyny vasta yhden kerran neuvolassa, seuraava nla ois 26 päivä.

Mun kans tekis mieli tohon 4D ultraan :whistle: Pitänee vaan katsoo kuinka kauas sitä pitää lähtee että semmotteeseen pääsis, kenties Tampereelle.

Liikkeitä en oo vielä (kai) tuntenut oon aika varma et se on vaan suolessa pyörivää ilmaa :D Makean himo iski totaalisesti täs yks päivä ja taisin syödä eka suklaata ja sit hopeatoffeeta, ja kun maate piti mennä niin vessaanhan sitä sai juosta puhaltaan :x Ahneella on ... loppu :/

Niskapoimu ultraa täälläkään ei saa eli edessä ois toi seerumiseulonta.

Mitäs vielä... Niin, isyyspakkaus ois kans ihan kiva miehelle vaikka synttärilahjaksi 13.4 ois miehen syndet ja la 19.. :)

Nupsuliina :wave: Täällä toinen "karvamasu" :LOL:

Synnytyksestä jos sen verran että tasan 13 tuntia. klo 17 alko supisteleen 5 min välein ja klo 20 oltiin Tays:issa. Synnytys saliin siirryttiin 2.30 ja Miro syntyi 5.52. Sain kivunlievitykseksi ilokaasua, epiduraalin ja aquatippoja.

Sitten ennen kun Miro syntyi niin kätilö kävi laittaan tipan käteen ja sano et kohta rupee helpottaan, niin papereissa lukikin että oli tipan kautta laittanut synnytystä edistävää ainetta, eli mitäs se nyt olikaan :D
No mutta kyllä helpotti :xmas:

Mulla on ollu tässä nyt vähän köhää, muutamana iltana nukkumaan mennessä saa jonkin aikaa yskiä ja pyöriä sängyssä

:/

Kai se tästä... jotain tais viä unohtua mutta tuunpas takasin kun muistuu mieleen :wave:


Miron äiti ja Sisu 13+6 :heart: <br><br>
 
HeipäHei kaikille odottajille!

Ajattelin nyt itseni myös tänne ilmoittaa jonon päätteeksi, eli mulla on laskettu aika 17.4.07 ja viikkoja on päälle 14. Esikoista odottelen.

Alku raskaudesta voin tosi huonosti. Jouduin jopa sairaalaan kovien mahakipujen takia. Olin leikkausvalmiudessa 2 päivää, kun epäiltiiin, että mulla olisi kohdun ulkopuolinen raskaus. Mutta onneksi ultrasta näkyi aivan selvästi, että kaikki on paremmin kuin hyvin. Lääkäri epäili, että olin kipeänä sen takia, että sikiö alkoi kasvamaan ja otti haluamansa tilan. Niinhän se taisi ollakin.

Viikolla 12 -13 olessani töissä iltavuorossa, olin aivan varma, että tunsin ekat liikkeet alavatsassa. Tuntui kuin jokin olisi vasaralla lyönit hellästi mahaan. Oiskohan mahdollista vai kuvittelenko vain? Nimittäin olen lukenut, että esikoistaan odottavat tuntevat sikiön liikkeet vasta viikoilla 18-20. Outoa, mutta se tuntui vain niin aidolta.

Juu, mitäs vielä.. juu, vaatteet ovat käyneet jo hieman pieniksi.. huomasin ekan kerran töissä, kun työhousut ei enää menneet kiinni ja paita rupeaa olla jo tiukka. Tilasinkin uuden paidan, housuja en viitsi tilata .

Milloinka muuten aiotte jäädä äitiyslomalle?

Mulla on sellainen tilanne, että mun pomo on aivan järkyttävä mulle. Nimittäin kun soitin sieltä sairaalasta etten pääse töihin ja selitin syyn.. Pomo siihen vastasi, että jaa, ajattelitko olla kauankin poissa. En tiedä mitä johtoportaan kanssa teemme jos olet kauan pois pahoinvoinnin takia. Sen jälkeen on katsonut mun päälle kuin marttyyri. Ja se on keksinyt uuden tavan osoittaa mulle mieltä. Meillä on tapana kirjata toivevihkoon seuraavan kuun toiveet työvuoroista. Lokakuussa ja marraskuun toiveessa pyysin aamuvuoroja kun mulla on valtava väsymys iltaisin (nukun päivällä 1-2tunnin päikkärit) ja illalla 20 sinnittelen 21 ja sitten kaadun sänkyyn ja simahdan heti. Tosiaan pomo ei antanut yhtään aamua lokakuulle ja marraskuulle 1.

En tosiaan jaksais ruveta väittelemään pomon kanssa. Olen ajatellut että jaksaisin olla helmikuuhun töissä, niin sitten voisin jäädä äitiyslomalle, mutta luulen että täytyy jo aikaisemmin jäädä jos toi jatkuu..

Juu, tälläistä tällä kertaa. Jopas tuli tekstiä. :D

Mahtavia odotusaikoja kaikille! :wave: :wave: <br><br>
 
Surku ja parku! Neuvolassa kävin ja sydänääniä ei sitten kuulunutkaan (13+1) Sieltä suoraan ultraan yksityiselle ja ei siellä sydän tykyttänyt eikä mitään liikettä ollut. Koko vastasin 8-9vk. Tää on ihan kauhiata! Mutta parempaa onnea ja jatkoa teille muille!
Saaru ja pittunen enkeli
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 18.10.2006 klo 14:59 Saaru kirjoitti:
Surku ja parku! Neuvolassa kävin ja sydänääniä ei sitten kuulunutkaan (13+1) Sieltä suoraan ultraan yksityiselle ja ei siellä sydän tykyttänyt eikä mitään liikettä ollut. Koko vastasin 8-9vk. Tää on ihan kauhiata! Mutta parempaa onnea ja jatkoa teille muille!
Saaru ja pittunen enkeli
Voi että.. :hug: Oliko sinulla sitten jotain oireita? Vai menitkö vaan tavalliselle käynnille?
 
Moikka kaikille!
Ensiksi Saarulle lämmin halaus!

Itellä alkaneet jo nyt supistelut ja viikkoja vasta 16+4.. Alan tosiaan pelätä että käy kuten ekaa odottaessa, että vuodelepoa luvassa aika varhaisessa vaiheessa. Vaikka ei sekään välttämättä auta, mutta pitkittääpä kuitenkin niitä masuasukin viikkoja, ettei ihan kesken kasvuisena tulis maailmaan (esikko siis syntyi 31+1 tilanteessa). Aamulla taas lääkäriin meno, kattovat ettei supistukset vielä alkais pehmittää paikkoja.
Onneksi kuitenkin mulla on ihana terveydenhoitaja ja neuvolalääkäri, jotka ottavat tosissaan ja ovat monta kertaa jo muistuttaneet että jos jotain poikkeavaa ilmenee, niin pitää heti ottaa yhteyttä. Säikähtivät kai hekin edellistä hätäsektio hässäkkää...

Harmittaa vähän, kun nyt ois väsymys hellittänyt ja ois energiaa vaikka mihin, niin ei kuitenkaan kovin raskaita hommia uskalla tehä.. Pitää tyytyä pintapuoliseen siivoiluun ja pihahommiin, raskaammat työt saa mies hoitaa.. Kirpeää syksyä jokaiselle!
 
Lisko
mazuliini: tervetuloa joukkoon :)

Epuli: Koitahan ottaa rennosti, et pysyis vähemmällä ne supparit.

Saaru: :hug: höh, inhottavia juttuja tollaset, mut koita jaksaa :flower:

Isyyspakkaus: tein esikoisen aikaan, en varmaan nyt tee.

Varmaan oli muitakin juttuja, mutta en nyt muista, joten ens kerralla lisää, nyt pitsan syöntiin, ukko- kulta kävi ihan minua varten hakemassa :heart:

Lisko ja tirpana rv 15+0 :heart:
 
Heipsan :wave:

Nupsuliina:
Olen kuullut, että jos kasvaa masuun karvoja, tulisi tyttö :)
Tiedä sitten, hormoni juttujahan nuokin ovat, mutta poikaa odottaessa pitäisi olevinaan kaiken karvan rehottaa, mutta mulla ainakin on karvankasvu loppunut kuin seinään koko odotuksen ajaksi...

Äiti82-saana(Jaiks, meniköhän oikein :whistle: )
En minä ole Tampereelta, vaan ihan täältä etelästä, Järvenpäästä..
Mutta tosiaan, samaa vuosimallia ollaan kaikki :D

Ja sitten voimia Saarulille, tuntuu niin pahalta sun puolesta :hug:

Ja joku uusikin oli tullut mukaan, Teretulemast vaan :D

Omaa napaa:

Tänään oli neuvola, sydänäänet jytkytti oikein voimakkaasti, ja muutaman kerran tuo Oikku potkaisikin kuuntelun aikana...sykkeet oli 148 :heart:

Painoa tullut JO 5kg!!!! \|O Siis oon oikeesti kohta aikamoinen sinivalas, jos tätä menoa nousee... \|O :whistle:

Hemppa oli sen verran alhaalla, että alotin raudansyönnin.

Rakenneultra olis 13 päivä, ja 4d- joulukuun 13.

Niitä odotellaan :D
Mutta nyt, lasten kanssa syömään ja ulos :wave:

A0205 & Oikku 16+5 ;)
 

Yhteistyössä