Synnytyksesta ajattelin kirjoittaa. Sori pitkä sepustus, mutta vaikea selittää lyhyesti.
Mulla synnytys alkoi su ja ma välisenä yönä klo 02 säännöllisillä supistuksilla (n. 8 min välein). Kävelin melkein koko yön, supistukset eivät olleet kauhean kivuliaita, mutta paikallaan ei pystynyt olemaan. Mies heräili aamulla ja päätettiin, että lähtee kuitenkin töihin, siinä vaiheessa väli oli jotain 6 minuutin kieppeillä. Siinä sitten päivän kärvistelin, supistukset jatkui koko päivän, mutta eivät koventyneet. Kävivät välillä jossain 3 minuutissa, mutta harventuivat taas. Mies tuli 17 kieppeillä töistä, minä jo kyselin sairaalaan lähtöä, mutta hän halusi odotella kotona. Syötiin siinä vähän ja katseltiin telkkaria. Minä kävelin koko ajan, taisi tulla kotilenkkeilyn maailmanennätys. Illalla vähän vaillle kahdeksan päätettiin sitten lähteä, vaikka supistusväli oli vaan 5 minuuttia, mutta kivut alkoivat olla aika kovat. Käytiin matkalla Hesellä vetämässä hampurilaiset, kun mies ajatteli, että kuitenkin tulee sairaalassa nälkä kun joudutaan niin pitkään olemaan.
Synnärille päästiin 20.15, ja olin vasta 2 senttiä auki. Ottivat kuitenkin saliin, kun ei ollut kiirettä. Siinä kärvisteltiin taas ja käskivät yrittää nukkua. Otin peräruiskeen ja kivut vähän helpotti suolen tyhjentymisen myötä. Sain petidiiniä ja nukuttiin ehkä jonnekin 03 asti. Sitten taas kävelyä. Aqaurakkulat laitettiin kaksi kertaa, ne helpotti kovasti. Köllöttelin aamuyöllä ammeessa jonkun tunnin, se oli tosi rentouttavaa. Tiistai aamupäivä on muistissa vähän sumuinen, mutta siinä vaiheessa alkoi vauvan sydänäänet laskea ja ainut asento missä ne pysyi hyvänä oli kontallaan, lisähappea maskilla vetäen. Olin loppujen lopuksi kontallani jonkun kahdeksan tuntia. Lihakset oli aivan rikki ja puuduksissa, enkä päässyt enää omin avuin kyljelleni ja siitä takaisin kontalleni, vaan kätilö ja mies auttoivat. Kalvot puhkaistiin avautumisen nopeuttamiseksi, ja sen tehnyt lääkäri sanoi, että minulla on hirvittävän tiukat lantionpohjalihakset. Olin auki ehkä jonkun 3 cm tuossa vaiheessa. Virtsarakkoa ruvettiin tyhjentämään katetrilla, kun se ei enää muuten tyhjentynyt. Se helpotti kipuja. Mikroverinäytteitä sikiön päästä otettiin kaiken kaikkiaan viisi noiden sydänäänen laskujen takia.
Sain epiduraalin 11 aikaan, mikä helpotti vähän, mutta edelleen oli pakko olla kontallaan. 15.30 kohdunsuu on vihdoin täysin auki, mutta vieläkään ei ponnistuta (saattoi johtua epiduraalista). Ponnistelen kätilöiden (tässä vaiheessa 4 paikalla) opastuksella supistusten aikaan, mutta mitään ei tapahdu. Ponnistin tunnin, jonka jälkeen 3 epäonnistunutta imukuppiyritystä. Viimeisellä kerralla vauvan sydänäänet tipahti pahasti ja imukuppi irtoaa. Minä luulin, että vauva syntyi, kun imukuppi irtosi ja kun samantien lähdettiin juoksemaan leikkaussaliin, niin luulin, että vauva kuoli ja minussa on jotain vialla. Olin hätääntynyt ja itkuinen, eikä kukaan selittänyt minulle mihin mennään ja miksi. Juotettiin vain rauhoittavia samalla kun juostiin. Sitten maski mulle naamalle ja taju pois. Poika syntyi hätäsektiolla tiistaina 16.25, ja oli ollut aluksi veltto, mutta lisähapella alkoi nopeasti voimaan hyvin.
Isä vietti pojan kanssa ensimmäiset tunnint, kylvetti ja piti sylissä. Hätä minusta oli ollut kova, koska ei tiennyt miten minä voin. Minä olin heräämössä taju kankaalla, mutta muuten voin hyvin. Pääsin osastolle vauvaa ja isiä katsomaan joskus kuuden aikaan ja imetin ensimmäistä kertaa heti silloin. Mitään muistikuvaa ei tilanteesta itsellä ole, mutta kuvat ja hymyilevä naama kertovat kaiken. Eli loppu hyvin kaikki hyvin, mutta rankkaa oli.
Synnytyksen kestoksi merkattiin 38,5 tuntia, ponnistusvaihe 1 h 10 min.
Kauheeta kun itkettää tätä kirjoittaa, mutta ajattelin nyt kuitenkin laittaa tämän ei-niin-oppikirja esimerkin synnytyksestä. Asiat voi mennä pieleen, mutta lopputulos olla silti hyvä
<br><br>
