HUHTIKUUN MASUJEN PINO

Vau, ensimmäinen ultrakokemus takana. Hermostutti koko päivän ja tunteet pinnassa vieläkin. Kaikki oli ok, siellä se pikkurimpula käänteli kylkeä ja heilutteli käsiä ja jumppasi, ihan kuin olisi ponnistanut jaloillaan kohdun seinästä vauhtia ja hakannut päätänsä toiseen seinään. Hassu tyyppi. Aivotkin näkyi niin selvästi että voi ihmettä.

Niskaturvotusta ei ollut. Yritin kysellä lukemaa, mutta sanoivat vaan, että on niin vähän, että ei saa lukemaa. En oikein ole vieläkään varma, että eivätkö vain saaneet mitattua, vai oliko tosiaan niin olematon, että mitään lukemaa ei saa. Pää-perämittä 63mm ja vastaa viikkoja 13+0, mikä oli minulle yllätys, ajattelin, että kun minulla on ollut niin pitkiä kiertoja, niin saattaisi la siirtyä pidemmälle, mutta nyt olikin vähän toiseen suuntaan, mutta neuvolan laskettua päivää 21.4. ei menty muuttelemaan. Itse olin jollain laskurilla saanut 22.4. ja se on iskostunut mieleeni. Pitää vaan tästä eteenpäin totutella siihen 21.4. päivään ja mennä sen mukaan.

Kuvia ollaan ihailtu ja silitelty niin, että näinköhän se säilyy ehjänä muutamaa kuukautta pidemmälle...

Meillä tulevat isovanhemmat eivät vieläkään tiedä, reilun viikon päästä olisi syysloma, jolloin mennään siellä päin käymään paljastamassa yllätys. Ne varmaan suuttuu, kun ei olla aikaisemmin kerrottu!! Työpaikalla ja lähipiiri ystävistä tietää kyllä. Tässähän ollaan jo neljännellä kuulla ja se kuullostaa jo pitkältä!!

Havanna 12+4
 
Jatkan hiukan tuohon päiväiseen tekstiini kun silloin kävin niin nopsaa kertomassa vain ultra kuulumiset...
eli olen edelleen sairaslomalla ja vatsani on ehkä hiukan paremmin voinut. Kuitenkin eilen sain uusia lääkkeitä, kun ei tuntunut tuosta kortisonista kummosta apua olevan. Hiukan on mieli rauhoittunut ja olen jo levollisemmin mielin pikkuisenkin suhteen, vaikka lääkkeitä joudunkin käyttämään. Lääkäri Naitenklinikalta oli vakuuttunut etteivät nämä lääkkeet tee sikiölle pahaa ja että minun on tärkeintä voida hyvin. vain näin tuleva lapsikin voi hyvin! Pakkohan se on vain uskoa näin... :whistle:

miranda + masuli 13+2
 
taas oli päivä töitä takana ja nyt tuntuu että on kaiken aikaa kova väsy. Ihan kun en saisi tarpeeksi unta joka yö. Ja töissä päivät on todella työntäytteisiä. Mä oon voinu aika hyvin. Kerranko on huono olo yllättäny mutta nykyään se tulee ruuanlaiton yhteydessä ja saattaa kestääkin koko illan. Töissä syön jokapäivä kunnolla ja se saattaakin vaikuttaa tähän oloon positiivisesti. Ei huonoa oloa ja syön riittävästi.

Tosin tänään mulla oli töissä niin kova vilu että harkittin jo hyllystä toppatakin hakemista mutta sekin meni sitten ennen puoltapäivää ohi. En tajua mikä se olon teki mutta oli niin huono että ajatelin jo jotta vauvalla ei kaikki oo hyvin mutta luultavasti hyvin kuitenkin sillä on kaikki kun olotilakin rupes antamaan periksi.

pillipulla 13 tai 13+3 =)
 
Lisko
mirandalla ja nasulla oli kivoja ultra uutisia :) Voi että :flower: :) Meillä vielä kuukaus sinne.

Minullakin kauhea huoli nyt kun toista odotan, et onko kaikki hyvin ja mitenhän vauva voi, jne. Ei esikoisen aikaan ollut tällasta, mistähän johtuu, mutta mahan koosta päätellen vauva kasvaa :) Viime yön aikana kasvanut kunnon pötsi :D :LOL:

Ai, että kiva, kun sain hyödynnettyä tämän etäpäivän ja sain päättötyötä ihan hyvin tehtyä, nyt voin sanoa, että se on hyvällä mallilla =) Kun vaan innostusta tulisi myöhemminkin sen tekoon :whistle:

Tällasta tällä kertaa, hyvät illan jatkot :)

Lisko ja tirpana rv 14+0 :heart:
 
Täytyy vielä kommentoida tuohon huolehtimiseen sen verran että mulla ihan sama juttu! Ekassa raskaudessa ei ollut tällaista. Nyt huolettaa kaikki asiat. Ja jopa syömisiä miettii koko ajan että sainkos mä nyt syödä tuota ja tuota! :D Mulla tietysti vaikuttaa ehkä myös nuo viime raskauden kokemukset..

No mut hyviä öitä kaikille!! :wave:

Rv11+6.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.10.2006 klo 21:28 ANU24 kirjoitti:
Täällä kaikki ok,masu kasvaa ja uskalsin kuvan ottaa tänään :ashamed:

http://irc-galleria.net/archive.php?nick=_Kes%E4hein%E4_&album_id=1009012

:wave: Anu ja "Kunto" rv 12+4
Meilläpä onkin aika saman kokoset masut! :) Rv 11+6.
 
ANU24
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.10.2006 klo 21:30 mutzi81 kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.10.2006 klo 21:28 ANU24 kirjoitti:
Täällä kaikki ok,masu kasvaa ja uskalsin kuvan ottaa tänään :ashamed:

http://irc-galleria.net/archive.php?nick=_Kes%E4hein%E4_&album_id=1009012

:wave: Anu ja "Kunto" rv 12+4
Meilläpä onkin aika saman kokoset masut! :) Rv 11+6.
hurjaa kuinka taas heti alkuraskaudessa ,maha näkyy ihan selvästi! :eek:
tytöltä näkyi myös.
oletko minkä kokoinen itse?mä vain 154 pitkä :LOL:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.10.2006 klo 21:32 ANU24 kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.10.2006 klo 21:30 mutzi81 kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.10.2006 klo 21:28 ANU24 kirjoitti:
Täällä kaikki ok,masu kasvaa ja uskalsin kuvan ottaa tänään :ashamed:

http://irc-galleria.net/archive.php?nick=_Kes%E4hein%E4_&album_id=1009012

:wave: Anu ja "Kunto" rv 12+4
Meilläpä onkin aika saman kokoset masut! :) Rv 11+6.
hurjaa kuinka taas heti alkuraskaudessa ,maha näkyy ihan selvästi! :eek:
tytöltä näkyi myös.
oletko minkä kokoinen itse?mä vain 154 pitkä :LOL:
Oon 169cm. Mulla oli ekasta tosi pieni maha. Mies sanoikin että eihän sun maha ollut ekassa missään vaiheessa noin iso kun nyt! :)
 
heips!

työpäivä takana, iltavuorot on pahoja. väsy tulee niin aikaisin..
mulla on kans tää raskaus huolettanut koko ajan, pikku paniikki koko ajan päällä :/ ekassa ei mitään! oon miettinyt,et sillon ensimmäisellä kerralla ei tajunnut mitä sitä saattaa menettää!? nyt sen tietää ja varmasti se keskenmeno vaikuttaa kans!

päivät matelee, kun odotan maanantaita, silloin se ultra. ihanaa! mies pääsee onneksi mukaan sattui sille aamuvuoro, sillä ei vaihdot oikein siellä onnistu.

mut mulla on 12 viikkoa täynnä :D
 
viikkoja 12+3 ja väsymys tuntuu vaihtuneen aamuyön pyöriskelyyn jälleen.... en tiä mikä tän aiheuttaa mutta nukun jostain neljästä eteenpäin tosi levottomasti vaikka olisin ollut osi väsynyt illalla....

nyt sekin muuttunut et viikonloppuna en yksinkertaisesti saanut pidettyä silmuiä auki klo 22.30 jälkeen vaan nukuin sitte vaikka koneella ollessani... oli aika outoo toi väsymys mutta rakastin noita kuin tukki nukuttuja öitä....

töis tietää pomo ja muutama luotto työkamu, sellasia kuin olivat mun tukena silloin viime helmikuussa kun km alkoi....
mun vanhemmat ja ukon vanhemmat tietää ja mihen serkku joka raskaana ja minnuu edellä noin neljä viikkoa.... ollaan oltu toisiemme veratais tuki.... tosin heille pikku nelonen ja meille pikku kakkonen....
ollaan tekemisissä ystävinäkin ei pelkästään sukulaisina.....
 
ANU24 ihania kuvia!!!tosta masusta.mulla kans samaa kokoa masu.viikkoja 11+4 ja olen 150cm pitkä.tiedän että turvotusta mutta esikoisesta ei näin nopeasti turvonnut.ei paljon enää peittele sitä että raskaana ollaan :heart: ihanaa!


täällä ei ihmeempiä.ensi viikolla np-ultra ja neuvola.väsymyskin hieman hellittänyt kun ollut nyt 2 vapaa päivää.esikoisella synttärikemuja viikonloppuna :D sillloin kaikki viimesetkin varmaan arvaa masuasukin olemassa olon.paitsi jos anoppi valaissut asiaa jo omille sukulasisilleen.

meillä tietää kaikki kaverit,nekin joille en kertonut arvasivat sen kun masu jo iso.äitininkin arvasi.kysyi suoraan

ihanaa tää raskaus vaikka olen muutenkin turvonnut niin ihanaa laittaa äippävaatteita päälle ja odottaa neuvolaa jne..

no esikoinen noussut jo kuuluu sängyssä huutelevan me mennäänkin piirrettyjä katsomaan! (vuosi sitten lähdin esikoista synnyttämään!!voi kun siitä on jo aikaa :heart: )

gismo ja pikkuinen 11+4
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.10.2006 klo 21:28 ANU24 kirjoitti:
Täällä kaikki ok,masu kasvaa ja uskalsin kuvan ottaa tänään :ashamed:

http://irc-galleria.net/archive.php?nick=_Kes%E4hein%E4_&album_id=1009012

:wave: Anu ja "Kunto" rv 12+4
Vautsi! :flower: =) Pitäs iteki ottaa kuvia masusta. Ei kyllä noin hyvin erotu mulla kai. :D

Mikähän ihme siinä on kun välillä kyljelläni ollessani kun imetän tyttöä tai luen, niin jos yskäisen, sattuu mahaan hirveästi? :eek: Voiko sektioista olla jotain kiinnikkeitä tms., jotka sattuu?

Rv 13+6
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.10.2006 klo 21:28 ANU24 kirjoitti:
Täällä kaikki ok,masu kasvaa ja uskalsin kuvan ottaa tänään :ashamed:

http://irc-galleria.net/archive.php?nick=_Kes%E4hein%E4_&album_id=1009012

:wave: Anu ja "Kunto" rv 12+4
tuohan on kun mun maha.... ja mulla pituutta on 160cm. ;) Mulla ainakin huomaa että mitkään vaatteet ei päälle mahu vaan joutuu ettimään kaapin syövereistä joka kerta niin edellisen odotuksen vaatteita joita ei mulla niin paljoa ollu. Ajattelinkin että täytyy ostaa toiset kotihousut jotta saa edes välillä toiset pesuun =)
 
Olipa ihania neuvola- ja ultrakuulumisia!

NASU-MASU: oletko sä lääkäriltä kysynyt, et eikö sappivaivoihin tosiaan mitään voi raskaana ollessa syödä - siis lääkkeitä? Kun mun mielestä jotkut kuitenkin on ottanut muutakin kuin panadolia.. tietty se on paras vaihtoehto. Mulla on migreeniä ja suositeltiin et yritän panadolilla selvitä. Onneksi kohtauksia ei oo nyt tullut mutta välillä on jatkuvaa päänsärkyä..

Mun mies tulee ilm. ensi yönä kotiin. Ollut siis reissussa viime su lähtien. Hyvin on onneksi lasten kaa mennyt!! Oon ottanut aika rennosti, varsinkin kun mun ALASELKä vihoittelee välillä niin, ettten kävelemään illasta pysty.

LANTTUHIMO kuulosti hauskalta ;)). Mä vedän noita satsuma/klementiini/mandariini - systeemejä edelleen..

Seuraava NEUVOLA vasta kuukauden lopulla. sitä ennen ensi pe fysioterapia (selän takia) ja marraskuun alussa sit rakenneultra. Apua, sitten ei oo kun pari viikkoa ja raskaus puolessa välissä!!!

 
ANU24: olipa ihana nähdä sun masu!! Mä oon niin ajatellut ettei kellään muulla ole näin iso maha, mut sulla taitaa olla vielä vähän isompi, hih ;)).. Mulla menossa rv15 ja kukaan ei kyllä enää ole epätietoinen mun tilasta. varsinkin illalla pönköttää samaan tyyliin kuin edell raskauksissa rv20+

nut itkettää pikku kuopusta joten heippa.
 
heippa!!

ANU: tosi ihana maha. mulla on samaa luokkaa kanssa. jotta ei paljon tarvi miettiä sivullisten että ollaanko raskaana vai ei..

sitten on: kävin tänään siellä ultrassa =) =) =)
turvotusta 0,6 mm
pääperämitta 7cm
koko pituus 10 cm
syke 120-145

sitten kätilä meinasi että ei vastaa viikkoja 12+ jotain että onkin nytten 13 +2. eli viikolla mentiin kerralla eteenpäin. ja laskettu aika on 20.4.2007 kun se oli ekassa neuvolassa laskettu aika oli 25 päivä. sitten se vaihto sen neuvolakorttiin. oikeastaan on ihan sama, kyllä se sieltä sitten syntyy joskus!

vauvasta vielä.. oli kova liikkumaan. pää ja aivot oli normaalit, sydämen kaikki kammiot ok. munuaiset ok. myös munuaisaltaa. virtsarakko.. kaikki luut oli ok.. jotta kaikki meni niin hyvin kun olla ja voi.
seuraava ultra se rakenne on 30.11 jolloin on tasan puolenvälin.. ja ajatella siihen ei ole kuin puolitoista kuukautta... :whistle: eli aika nopeasti on mennyt aika.
vaavi oli kova imemään peukkua. tulosti meille sellasen kuvan jossa se oli just laittamassa peukkua suuhun. vähän ihana kuva oli. :heart: :heart: :heart:
mies tykkäsi kanssa kovasti ultrasta ja siitä että meille selitettiin koko ajan mitä teki ja mitä on missäkin jne. tosi hyvä juttu.

sanoinkin miehelle että hymisen täällä koko päivän itsekseni sitä peukku juttua.. =) oli niin mainion näköistä. hullulla on halvat huvit.. :whistle:

ja vielä piti lisätä... istukka oli hyvin kiinnittynyt takaseinään.. sanoi sen vielä olevan alhaalla mutta normaali näihin viikkoihin nähden ja myös että nousee siitä kyllä.. mitään vuotoja mulla ei onneksi ole ollut koko aikana ollenkaan..


juups.. tässä tämä tällä kertaa..

jalava joka pomppas 13+2<br><br>
 
Heippatirallaa!

Liittyisin porukkaanne, kun hyppäsinkin ultran jälkeen toukoisesta huhtikuiseksi. LA on 26.4. ja toinen lapsi on tulossa. Synnytyssairaala on KYS ja kotipaikka Kuopio.

Kirjoittelen tarkemmin joskus myöhemmin, nyt ei -05 toukokuussa syntynyt esikko ole samaa mieltä mistään, joten poistun leikkien ihanaan maailmaan :)

Commander ja tulokas 11+6<br><br>
 
heips commander ja tervetuloo vain mukaan joukkoomme... =) :flower:

koko päivä ollaan melkein seikkailtu netin syövereissä.. hyvä kun on ruuan välillä malttanut tehdä.
no huomenna sitten työelämään loman jälkeen..saas nähdä miten menee.

jalava
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.10.2006 klo 11:42 ANU24 kirjoitti:
sieppo & heppuli
olispa jännää jos satuttaisiin samoihin aikoihin synnärille!! :wave: :D
Joo olis kyllä hauska. esikoinen mulla käynnistettiin viikko ennen la, kun oon tällanen kirpun kokonen (155cm) ja saattu Knuuti oleen lekurina. Saas nähdä miten nyt käy. Toistaseks tuntuu siltä et haluisin ihan luonnollisen synnytyksen, joten sillon vois mennä vähän ylikin la:n.

Anu minkä ikänen sulla on esikoinen? Meillä kun kans tytön tyllerö syntynyt 05/04. Ja itse olen syntynyt 81 ja mies 82.

Esikoisen aikaan en hoksannu tällasta virtuaaliryhmää olleskaan, joten nyt on ihana kun tukijoukot on lähellä sillon kun ahistaa. Ja ihanaa kun meitä on niin paljon ja siis varmasti jollaki menee samaan tyyliin kuin itsellä.

heppuli ööööö.... 14+5?
 

Yhteistyössä