HUHTIKUUN MASUJEN PINO

Moi,

Kerran jo kirjoittelin pitkät pätkät, mutta teksti meni mustaan aukkoon. Jos nyt vaikka tulis perille.

Meidän kunnassa on sellainen käytäntö, että ensin oli neuvola, sitten lääkäri (yritti kuunnella sydänääniä, vaan ei viel kuulunu. viikolle 14 asti voi kuulemma olla huoletta, vaikkei kuuluiskaan) joka vähän tutki ja seuraavana np-ultra, joka on 26.9. Tulee hieman jännittävä 3 päivää, kun on ensin häät lauantaina ja sitten eka ultra maanantaina :/

Vähän tunnen itseni erilaiseksi tässä joukossa, olen 35v. ja esikoinen on siis kyseessä. 2 vuotta yhdessä ja häät siis tulossa. Asumme kerrostalossa vuokralla 4h+k, ei hissiä. Tuo hissin puute on alkanut hieman hirvittämään, mutta nykyinen rahatilanne ei salli oman ostamista ja vuokrakämpän vaihtokin toisi lisää rahanmenoa. Pienempi kämppä ei tule kyseeseen, oltiin molemmat jo koottu niin paljon roinaa kun yhteen muutettiin, että sen kanssa ollaan pääsemättömissä. Kuulun siis ikuisiin omakotitalosta haaveilijoihin.

ON: olo on ihmeen hyvä. Tänään ehdin lounaalle vasta 2 tuntia myöhässä, mahaa nipisteli, mutta ei mitenkään sietämättömästi. Ruoka korjasi tilanteen pian. Iltaisin ei enää väsytä niin paljon. Aamuisin herään turhan aikaisin ja väsyneenä, se on hieman outoa. Eniten pelkään sitä, että stressi aiheuttaa jotain sikiölle, se kun on kuulemma pahasta. Kun töissä on paljon töitä ja stressiä ja iltaisin järjestelee häitä ja opiskelee vaaviasioita, niin ihme, että näin hyvin jakselen. Yritän vain oottaa iisisti pikkuisen takia. Aina sitä relaamista on mulle hoettu, mut nyt koen sen oikeasti tarpeelliseksi.

Meidän vaaka on rikki. Kävin aamulla vaa'alla ja paino ei muka olisi ollenkaan noussut. Housut kyllä puristaa ja vatsa pullottaa, niin että ei kyllä ole mahdollista.

Masuliini 11 ja risat
 
voih.. helpottas jo tää huono-olo.. nyt taas 24/7 paha olla.. alkaa olla aika puhki..
nyt kans sit muutto edessä.. eli pakkaillakkin sais.. mut niin on veto poissa ettei yksinkertaisesti jaksa.. tästä tais taas tulla valitus virsi..

No positiivista on se.. et tiistaina olis ultra.. kauheesti jo nyt jänskättää.. toivottavasti kaikki olis vaan kunnossa.. niin ja keskiviikkona sit lääkärineuvola..

Hyvää viikonloppua kaikille..
mun pitäs jaksaa skarpata.. kun viikonloppuna vietetään kaksosten 2v. synttäreitä ennakkoon.. koska sitten kun ne olis oikeesti ei asuta enää täällä..

gemini + masukki rv 11+3
 
heippati!

no olipas tullut paljon lisää juttuja.. =) tässä onkin viikko vierästänyt ettei ole kerinnyt lueskelemaankaan ollenkaan.. tunnin verran lueskelin ja jotenkin tuntu ettei kaikkia ihan jaksanut lueskella. huomenna sitten kun on aikaa.

täällä paha olo ilmoittelee ruokahaluttomuudella. siis kaikki hyvälliset menee alas kyllä, kuten karjalanpiirakat, kebabit yms roskaruat. mutta kun pitäs ite tehdä jotain ja miettiä syömistä niin ei tuu mitään.. :$ tässä joku päivä tein nakki keiton. kun sain valmiiksi.. tuoksu oli hyvä jne. mutta kun kauhaisin sen lautaselle niin jo sai juosta äkkiä pöntölle.. :ashamed: joten syön silloin kun on vain pakko. ja sekin menee suunnilleen nenästä kiinni pitäen.. :ashamed:

asumisgalluppiin.. me ostettiin tossa viime keväänä omakotitalo.. jossa 4 mh, takkahuone, oh, keittiö, 2wc, sauna ja varastot ja autotalli.. neliötiä on sellanen 170... tarkoituksella ostettiin iso samantein koska ei ihan heti näillä hinnoilla voi vaihdella.. parikuukautta ollaan täällä nyt keretty asustaan ja tyytyväisiä ollaan molemmat oltu. ei ole tosiaan tarvinnut katua päivääkään tätä ostosta. tää on rakennettu 68 vuonna ja isot remontit on pääosin tehty. katto, ikkuna jne.. ainoa mikä on tulossa parin vuoden sisälle on vesiputket ja mies meinasi ettei tule edes "kallis" paukku kun vesipisteet on niin järkevästi sijoitettu aikanaan... muuten tehään pientä remppaa töiden ohella.. seinien maalausta yms yms mitkä vanhojen asukkaiden jutut ei miellytä... eli ikuisuusprojekti tämä on mutta ihana sellainen!! =)

nyt alkaa sitten hiukan jännittää.. tämä raskaus alkaa tuntua jo todelliselta.. mammahousuja olen jo joutunut viikon käyttämään kun ei toisiaan mene enää oman farkut kiinni.. niin ei ihan viitti ferrareissa kulkea tuolla ihmisten ilmoilla.. tuntuu jotenkin ahistavalta ne mammahousut kun se mahaosuus tulee niin ylös.. no ehkä siihen tottuu ja varmasti tuntuu ihanalta kun on 20 astetta pakkasta :kieh:

niin siis tosiaan toi maha on tullut todella paljon ulos. ei tarvi ihmisten enää arvailla kun sen näkee!! ja luulempa että kohtu on tosi edessä.. kun "painelee" tosta keski alavatsan kohdilta tuntuu todella "kovalta" ja sellaselta pinkeeltä.. ja sitten aiheuttaa "paineen" tuntua..
no eka neuvola olisi maanantaina töiden jälkeen.. joten seki alkaa tässä jännittään..saas kattoo pysyykö sitä mahassaan sinne asti.. :LOL: :LOL:

tässä on nyt niin paljon kaikkea muutosta tapahtunut tosissaan.. parin viikon päästä jätän tämänhetkisen työni ja siirryn toiseen paikkaan. joka tuntuu aivan lottovoitolta kun kerroin olevani raskaana.. kerrankin tunnen omaavani hyvää tuuria. mieskin sai tästä lähempää tosi hyvän työpaikan joten molemmilta jää nyt päivästä työmatkat pois. multa noin 2,5 h päivässä ja mieheltä 1,5 tuntia.. joten melkoinen ajansäästö tiedossa. ja mikä ihaninta saa nukkua varmasti hiukan pidempää.. tällä hetkellä joudun herään klo 4 aamulla.. siinä vaiheessa ei paljo naurata.

mutta palaan asiaan taas.. kunhan tämän ensin jaksatte lukea.. :p

jalava 8+5
 
Täälläkin tänään ensimmäinen neuvolakäynti, otettiin näytteitä ja kyseltiin terveyshistoriaa. Sitten lopussa neuvolantäti itse ehdotti sydänäänien kuuntelua, vaikka varoittikin, että ei ne välttämättä vielä kuulu, mutta voitais me kokeilla, kun olet sen verran hoikka. Olin ihan varautunut, että ei suostu kuuntelemaan vaikka pyytäisikin. Ja siellä ne kuuluivat, voi että! Ihan itku pääsi... En olis itsekään uskonu, että vielä kuuluisi. Jotenkin konkretisoitui tuo pieni elämä.

Töissä kerroin esimiehelle, joka oli vilpittömän iloinen, halasi ja onnitteli. Pohdittiin vielä kotona, että maltettaisko vielä pitää tulevia isovanhempia pimennossa, että eivät rupea hössäämään ihan vielä. Eri paikkakunnilla kun asutaan niin on helpompaa. Kunhan eivät vaan mitään muuta kautta saa tietää, se olisi noloa.

Väsymys suuri, nälkä vielä suurempi, eli ruoanlaittoon ennekuin nukahtaa...
 
Ai niin edellisestä jäi pois että viikkoja siis 8+5.

Niin ja G: Kerrostalokolmiossa asutaan miehen ja koiran kanssa, kolmas kerros, ei hissiä, muuten mieleiseksi remontoitu yksilö, josta ei ihan heti olla pois muuttamassa, vaikka kuvaukset tilavista omakotitaloista ja omasta pihasta houkuttelevatkin. Ei näillä hinnoilla, eikä tosin tilankaan tarvetta vielä järkevästi ajatellen lähiaikoina ole.
 
Minä täällä, flunssan kourissa :snotty: :wave:

Isot :hug: Mia ja SHV!!!!
Ei voi sanoin kuvailla pahaa mieltä :'(

Pari päivää sain saikkua, olo on niin vetelä :(

Maanantaina olis sitten np-ultra, jännittää kovasti...
toivotaan että kaikki hyvin :)

Mun suureksi herkuksi on tullut Ruisleipä, päälle salaattia tomaattia ja tuoretta Basilikaa....siis niiiiiiin hyvää :p ja kylmää appelsiinimehua...
Ihme himo tuo basilika, mutta onneksi terveellinen :D Ja nyt oon tän päivän uneksinut pestosta... :p

Valitettavasti toi ruisleipä myös kuuluu, eli törkeet ilmavaivat vaivaa...ehkä sitä syöntiä täytyy jossain vaiheessa hillitä.... :ashamed: :whistle:

Huomenna pärähtäis 12 viikkoa täyteen, ja oltais jo hiukan selvemmillä vesillä...
Parin päivän aikana oon jo hiukan kuulostellut masuun, pienen pieniä kuplia tuntuu menevän...
kakkosen aikaan liikkeet alkoi tuntua 12-13 viikon tuntumassa, selvät tosin siinä 15 paikkeilla...
kuulemma saattaa tuntua aikasin, jos ei ole paksua rasvakerrosta niitä vaimentamassa...eli innolla odotamme :D

Viikonloppuja kaikille, ilmottelen maanantaina ultra-kuulumiset :D

A0205 & Oikku 11+6 ;)
 
Lisko
\
Alkuperäinen kirjoittaja 14.09.2006 klo 18:55 Nasu-Masu kirjoitti:
LISKO

Mulla ensimmäinen lapsi syntyi sectiolla perätilan vuoksi. Se meni ihan hyvin. Paranin siitä aika nopeesti.

Toisen lapsen synnytyksessä (alatiesynnytys, kesti vähän reilut 22h) tuo sectiohaava repesi pieneltä osalta ja sen vuoksi sekä minä, että vauva oltiin kuolla. Myös istukka oli osin repeytynyt, vauvan sydänäänet romahtivat ja hänet vedettiin ulos imukupilla. Vauvalla oli hengitystiet täynnä veristä lapsivettä. Hän syntyi "hengettömänä", toipui kyllä ihan pian tehohoidossa.

Itse en muista synnytyksen kriittisimmistä vaiheista juuri mitään, koska olin kipushokissa. Joten mulle ei jäänyt mitään kammoa koko touhusta. Mies tosin "joutui" seuraamaan vierestä koko toimituksen ja on sen tähden "vähän" pelokas synnytyksen suhteen.

Näistä syistä johtuen en ehkä voi enää synnyttää alakautta. joten mulle ainut vaihtoehto taitaa olla tuo sectio, vaikka itse edelleen haluaisin synnyttää alateitse... Kaikkea ei kuitenkaan voi saada. Onhan se vauva kuitenkin jotenkin ulos saatava...

En kuitenkaan halua pelotella ketään, jolla on edellinen lapsi on syntynyt sectiolla. Tuo haavan repeäminen on kuitenkin erittäin harvinaista...

Nasu-Masu

Juu vaikeaa oli täälläkin, vaikka synnytys kesti "vain" 17½ tuntia, pojan sydänäänet heikkeni :'( vedettiin ulos imukupilla :/ , tuossa rytinässä veti lapsivettä keuhkoihinsa ja vietiin lasten teholle, selvisi hienosti vaikeasta syntymästä :heart: Ja vielä tuon päälle istukan käsin irrotus (joka kesti "ihanat" 2½ tuntia :ashamed: ) kammoa ei jäänyt minullekaan, koska sama kuin sinulla olin kai jossain kipushokissa :eek: :ashamed: Minulle annettiin verensiirtona 1500ml verta, hyvin ja nopeasti selvisin minäkin synnytyksestä ja sainhan maailman suloisimman pojan :heart:

Ja sitten ON: Edellisestä kertomasta huolimatta, en pelkää tulevaa synntystystä (ainakaan vielä) Äkkiä sen kivun unohtaa kun saa nyytin kainaloon :heart: Tänään olin saikun jälkeen taas töissä ja ei ollut helppoa ei :ashamed: Mahaa särki loppu päivästä :/ Mut nyt on onneks taas viikonloppu ja saa levätä (ainakin välillä, riippuu kuin poika antaa)

Nyt menen kahville ja sit pojalle puuron keitoon..

Lisko ja tirpana rv 10+2
 
Mia ja SHV :hug: :hug: todella surullista, että poistuitte listalta... :(

Muumi: Lohdullista että jollakulla muullakin on samanlaisia ongelmia naamansa kanssa...siis ei tietenkään ole mukavaa, että sinäkin joudut kärsimään masentavasta peilikuvasta ja kipeistä pahkuroista, mutta tuntuu lohduttavalta että on olemassa kohtalotoveri, eikä ole itse yksinään näin omituinen otus. :ashamed: :)
Mulla oli ensin neuvola rv 9+2 (siellä vain lähinnä keskusteltiin)ja sitten lääkäri. Ultra on vasta rv 13. Eli mulla ei ole ollut varhaisultraa (meillä ei neuvolassa ultrata ollenkaan).

Iloista viikonloppua ja hyvää oloa kaikille!
Näpsä & Mini 10+5
 
Jaahas, eli varmaan sitten huhtikuun pinoon kuulun.

Eilen sain kuulla odottavani kaksosia ja raskauden kestoksi sanottiin että on jotain väliltä 8+1 ja 8+4, eli nyt 8+2 - 8+5. Elikäs mikähän se nyt sitten onkaan... Lapsia on kaksi entuudestaan, ensi kuussa kolme vuotta täyttävä poika ja 10 kk vanha tyttö. :heart:

Huolestuttaa nyt se, että raskaus alkoi 8 kk sektion jälkeen. Mitenköhän sektioarpi kestää kaksoset... :/

Maanantaina soitan neuvola-ajan itselleni, täytyy kysyä sieltä, mutta vaivaa kyllä mieltä tuo arpijuttu.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 16.09.2006 klo 07:56 Viblsp kirjoitti:
Jaahas, eli varmaan sitten huhtikuun pinoon kuulun.

Eilen sain kuulla odottavani kaksosia ja raskauden kestoksi sanottiin että on jotain väliltä 8+1 ja 8+4, eli nyt 8+2 - 8+5. Elikäs mikähän se nyt sitten onkaan... Lapsia on kaksi entuudestaan, ensi kuussa kolme vuotta täyttävä poika ja 10 kk vanha tyttö. :heart:

Huolestuttaa nyt se, että raskaus alkoi 8 kk sektion jälkeen. Mitenköhän sektioarpi kestää kaksoset... :/

Maanantaina soitan neuvola-ajan itselleni, täytyy kysyä sieltä, mutta vaivaa kyllä mieltä tuo arpijuttu.
En ole tästä pinosta mutta halusin onnitella päätöksestäsi jatkaa raskautta. Ihana asia. :hug:
 
Johnukka
\
Alkuperäinen kirjoittaja 16.09.2006 klo 07:56 Viblsp kirjoitti:
Jaahas, eli varmaan sitten huhtikuun pinoon kuulun.

Eilen sain kuulla odottavani kaksosia ja raskauden kestoksi sanottiin että on jotain väliltä 8+1 ja 8+4, eli nyt 8+2 - 8+5. Elikäs mikähän se nyt sitten onkaan...

Kävin ultrassa kanssa tuossa alkuviikosta ja selvisi, että odotan kaksosia. Miltei saman kokoiset kaverukset. Koko vastasi hyvin meneviä viikkoja ja LA pysyi samana.

Meinas itku tulla, kun molemmat sydämet pompotti ihan mielettömästi. Meillä ei ensin oikein meinannu tää raskaaksi tulo onnistua, mutta nyt tuleekin sitten kaksi kerralla!!! Välillä pelottaa kuinka sitä sitten selviää kahden pienen kanssa, riittääkö rakkautta ja hellyyttä molemmille tasapuolisesti. Ja se hirvittää kuinka isoksi kasvaa.

No vielä on pidettävä jalat maassa, koska alkutaipaleella vasta ollaan :\| Nyt kuitenkin todella uskon, että olen raskaana. Sen suhteen oli pientä epäluuloa, ajattelin, että kuvittelen koko jutun :ashamed:

Olosta sen verran, että lievää etomista ajoittain, ei mitään suurempaa pahaaoloa. Väsymystä kyllä on ja miehen mielestä mielialan vaihteluita. Jos näin helpolla menee, niin pääsen alussa ainekin aika vähällä.

Johnukka ja vauvelit 8+2
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 16.09.2006 klo 10:21 Johnukka kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 16.09.2006 klo 07:56 Viblsp kirjoitti:
Jaahas, eli varmaan sitten huhtikuun pinoon kuulun.

Eilen sain kuulla odottavani kaksosia ja raskauden kestoksi sanottiin että on jotain väliltä 8+1 ja 8+4, eli nyt 8+2 - 8+5. Elikäs mikähän se nyt sitten onkaan...

Kävin ultrassa kanssa tuossa alkuviikosta ja selvisi, että odotan kaksosia. Miltei saman kokoiset kaverukset. Koko vastasi hyvin meneviä viikkoja ja LA pysyi samana.

Meinas itku tulla, kun molemmat sydämet pompotti ihan mielettömästi. Meillä ei ensin oikein meinannu tää raskaaksi tulo onnistua, mutta nyt tuleekin sitten kaksi kerralla!!! Välillä pelottaa kuinka sitä sitten selviää kahden pienen kanssa, riittääkö rakkautta ja hellyyttä molemmille tasapuolisesti. Ja se hirvittää kuinka isoksi kasvaa.

No vielä on pidettävä jalat maassa, koska alkutaipaleella vasta ollaan :\| Nyt kuitenkin todella uskon, että olen raskaana. Sen suhteen oli pientä epäluuloa, ajattelin, että kuvittelen koko jutun :ashamed:

Olosta sen verran, että lievää etomista ajoittain, ei mitään suurempaa pahaaoloa. Väsymystä kyllä on ja miehen mielestä mielialan vaihteluita. Jos näin helpolla menee, niin pääsen alussa ainekin aika vähällä.

Johnukka ja vauvelit 8+2
Onhan tämä ihan toista kuin yhden odottaminen. Kaksinkertaiset pelot, mutta toisaalta myös ilotkin varmasti. On vielä aika järkyttynyt olo, hyvässä mielessä tosin. Meillä ei tämä ollut suunnitelmissa, päinvastoin. Yhtä luulin odottavani ja suunnitelmissa ei ollut pitää. Sairaalassa sitten meni suunnitelmat uusiksi, tuntuu jotenkin erityiseltä kohtalolta.

Niin ja KOKS on se sairaala, tuohon ekaan viestiin siis lisäykseksi.
 
heips!

mulla oli tuota kuvottavaa oloa ihan alusta asti tähän viikkoon, joka katosi kummasti? tilalle tuli suunnaton väsymys :/ vois vaan nukkua koka ajan... pahaa oloa tulee ajoittain jos ei ole ehtinyt syömään, mut pysyy oikeestaan hyvin aisoissa, ku alussa sitä oli söi tai oli syömättä :x tosi ällöä!!

mulla mahtuu vielä farkut jalkaan, illalla oon vaan turvoksissa. saa nähdä kuin kauan vielä voi normi vaatteita pitää?

näpsä ja muumimulla on kans naama niinku petolinnun perä :kieh: ja kaula kans täynnä finnejä!! ihan hirveen näköstä :'( mut edellisessä raskaudessa ne katos tuossa vko 12 jälkeen, eli ehkä toivoa on!
 
Lisko
viblsp(meniköhän se nikki noin :) ) tervetuloa mukaan ja onnea kaksosraskaudesta :) :flower:

ON: kauhee ku on etova olo ollu koko päivän, pojan kanssa menin päiväunille tuossa kahen aikaan ja poika nukkui lähes 2 tuntia, niin ite en millään saanu unta, pyörin vaan siinä vaikka kuin väsytti, välillä muka vähän torkahdin, mutta ei kyllä tunnu, et olis 2 tuntia saanu tuolla köllöttää :/ \|O Jos tästä kohta lähtis saunaan ja sit nukkuu ajoissa, niin jaksaa huomenna valvoo ja kattoo bb:n :) Muuloin en sitä yleensä jaksakaan katsoa kuin sunnuntaisin.

Reilun viikon päästä on se veriseula ja sit reilu 2 viikkoo eka lääkäriin, meilläkään ei lääkärit ja neuvolat ultraa vaan kunnan tarjoama eka neuvola on vasta meillä varattuna viikolla rv 17+6, siksi kävinkin siellä alkuraskauden ultrassa silloin :)

Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille :)

Lisko rv 10+3 :heart: (kohta jo 3 kuukautta täynnä, päästään neljännelle kuulle :eek: :) )
 
Lisko
\
Alkuperäinen kirjoittaja 16.09.2006 klo 18:25 Lisko kirjoitti:
viblsp(meniköhän se nikki noin :) ) tervetuloa mukaan ja onnea kaksosraskaudesta :) :flower:

ON: kauhee ku on etova olo ollu koko päivän, pojan kanssa menin päiväunille tuossa kahen aikaan ja poika nukkui lähes 2 tuntia, niin ite en millään saanu unta, pyörin vaan siinä vaikka kuin väsytti, välillä muka vähän torkahdin, mutta ei kyllä tunnu, et olis 2 tuntia saanu tuolla köllöttää :/ \|O Jos tästä kohta lähtis saunaan ja sit nukkuu ajoissa, niin jaksaa huomenna valvoo ja kattoo bb:n :) Muuloin en sitä yleensä jaksakaan katsoa kuin sunnuntaisin.

Reilun viikon päästä on se veriseula ja sit reilu 2 viikkoo eka lääkäriin, meilläkään ei lääkärit ja neuvolat ultraa vaan kunnan tarjoama eka neuvola on vasta meillä varattuna viikolla rv 17+6, siksi kävinkin siellä alkuraskauden ultrassa silloin :)

Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille :)

Lisko rv 10+3 :heart: (kohta jo 3 kuukautta täynnä, päästään neljännelle kuulle :eek: :) )
Siis kunnan tajoama eka ultra
 
vblsp tai jotain sinneppäin =) tervetuloa ja onnea tuplasti odotukselle!!

Tänään on grillailtu porukalla viimeistä kertaa tälle kesää, tai no syksyä. Nyt on ähky olo, kun piti niin syödä kaikkea hyvää. Äiti vielä paistoi muurinpohjalättyjä ja itte tehtyä omenahilloa päälle, voi nam!! :p

Mies lähti sisarustensa kanssa iltaa viettämään, odottelen täällä siskoani kylään, etten yksin koko iltaa joudu istua. Toivottavasti paha olo ei yllätä illan mittaan... ei olisi kivaa. Takkaan sytytin tulen justiinsa, ihanaa lämpöä sieltä pukkaa. Täällä meilläpäin on ollut aika kylmä tuuli ja ilma muutenkin tänään. Kuinkas muualla?

Vatsaani kattelin tossa peilistä äsken, mammafarkut jalassa ja aika tiukka paita päällä, kyllä se jo pullottaa niin, että sivullisetkin sen huomaa. Mieskin sanoi, että ompa se jo kasvanut... no toisaalta vaihtuuhan mulla maanantaina jo viikko 13, että tässä vaiheessa se mulla on ennemminkin hyvin jo näkynyt. Mulla on kohtu vissiin aika eteenpäin kallellaan. Joka odotuksessa oon kuunnellut samoja kommentteja, että onkohan siellä kaksi, kun masu on noin iso... se vaan on sen mallinen joo ja isoksi kasvaa... =)

Mutta siis tälläisissä tunnelmissa täällä tälläkertaa odotetaan. =)

Hauskaa ja leppoista lauantai-iltaa teille naikkoset!

-Syntymähäjy ja pikkuhäjy 12+5
 
Heips vaan kaikille ja erityinen tuplaonnittelu kaksosia odottaville!!!

Tuosta masun kasvusta sen verran on pakko kirjoittaa... Mulla on jo mielestäni aika "hyvän" kokoinen vauvamasu... Mieskin sitä ihmettelee, että kuin se on jo noin iso. Töissä olen kyllä saanut piiloteltua sitä, mutta ei se kyllä kauan enää onnistu. Vielä jos muutaman viikon vois pitää vähän matalampaa profiilia, niin sen jälkeen ei ole niin väliäkään vaikka kaikki sen huomaavat. Ens viikon olen lomalla, joten senkin puoleen onnistuu ainakin vielä viikon.

Mulla on sitten aivan ihana mies... Mä kun en itse oikeen pysty tekeen ruokaa, enkä jaksa tältä väsymykseltä tehdä juurikaan kotitöitä, niin tuo ihanuus on hoitanut sen puolen kiitettävästi, vaikka onkin ollut flunssan kourissa... :heart: :heart: :heart:

Hauskaa lauantai-iltaa kaikille!!!

Nasu-Masu 10
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 16.09.2006 klo 07:56 Viblsp kirjoitti:
Jaahas, eli varmaan sitten huhtikuun pinoon kuulun.

Eilen sain kuulla odottavani kaksosia ja raskauden kestoksi sanottiin että on jotain väliltä 8+1 ja 8+4, eli nyt 8+2 - 8+5. Elikäs mikähän se nyt sitten onkaan... Lapsia on kaksi entuudestaan, ensi kuussa kolme vuotta täyttävä poika ja 10 kk vanha tyttö. :heart:

Huolestuttaa nyt se, että raskaus alkoi 8 kk sektion jälkeen. Mitenköhän sektioarpi kestää kaksoset... :/

Maanantaina soitan neuvola-ajan itselleni, täytyy kysyä sieltä, mutta vaivaa kyllä mieltä tuo arpijuttu.
:hug: en voi muuta kun halata. =) Onnea kovasti kaksosista. Ja siitä arvesta kannattaa kysyä neuvolassa.

Itselläni meinaa illat mennä vaan sohvalla ollessa kun olotila on kaikkea muuta kun hyvä. Isäntäkin eilen kummaste että kumpaa tuo maha on ruokaa vai vauvaa :whistle: pullottaa tuossa vyötäröllä sen verran että ei enään housut mene kunnolla jalkaan. Mutta onneksi huomenna ei tartte mennä minnekkään niin saan pitää verkkareita.<br><br>
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 16.09.2006 klo 07:56 Viblsp kirjoitti:
Jaahas, eli varmaan sitten huhtikuun pinoon kuulun.

Eilen sain kuulla odottavani kaksosia ja raskauden kestoksi sanottiin että on jotain väliltä 8+1 ja 8+4, eli nyt 8+2 - 8+5. Elikäs mikähän se nyt sitten onkaan... Lapsia on kaksi entuudestaan, ensi kuussa kolme vuotta täyttävä poika ja 10 kk vanha tyttö. :heart:

Huolestuttaa nyt se, että raskaus alkoi 8 kk sektion jälkeen. Mitenköhän sektioarpi kestää kaksoset... :/

Maanantaina soitan neuvola-ajan itselleni, täytyy kysyä sieltä, mutta vaivaa kyllä mieltä tuo arpijuttu.
Onnea kovasti kaksosten odotukseen..
Mun kaksoset on 2,5v sitten kun tämä kolmas syntyy.. mut hiukka meinaa jännitää kun ultra on tiistaina, jos paljastuu et ootan taas kaksosia..

Mulle neuvolassa sanoivat että sektio haavaa pitää pikkasen tarkkailla et jos alkaa oitreilemaan.. mulla kuitenkin sektiosta melkein 2v.

T:gemini + masukki rv 11+5 :heart: <br><br>
 

no heippa pitkästä aikaa.... nyt taidan jo olla ainoa joka ei oo vielä tilannu neuvolaa.... tuntuu siltä että se on pahan enne :ashamed:
tai siis tarkoitin että viimeksi kun tilasin innoissani ajan aikaisin niin meni kesken ja nyt kyllää olen kohta yli niiden viikkojen sitä vaan toivoo että kaikki menisi ok.....

näin sitte ekan km painajaisen tossa ja aamulla oli sellanen olo että en halua mennä wc:hen ollenkaan....

no ehkäpä tää joskus helpottaa....
 
Huomenta kaikkii uudet ja vanhat!
Ihana kuulla noista kaksosraskauksista, onnea teille tuleville tuplamammoille! Onko teillä suvussa kaksosia? Itsekin olen joskus tuplista haaveillut.

Kiellettyjen ruokien välttely on kurjaa ja hankalaa. Eilen olimme häissä, ja siellä piti tarkkaan miettiä, mitä voi syödä ja mitä ei, ja moni herkku jäi syömättä, tuorejuustot, graavilohet, mozzarellajuustosalaatit, parmankinkkusalaatit. Vesi kielellä katsoin kun muut niitä söi :( Päätimme, että yritämme olla paljastamatta raskautta, ja uskon, että onnistuttiin, kukaan ei ainakaan kysellyt mitään. Väljät vaatteet piti kuitenkin valita, kun masu täälläkin jo pömpöttää. Vaikka itse kallistunkin siihen päätelmään että ruoka vaan on maistunut tavallista paremmin. Tunnin välein ihan hirveä kiljuva nälkä. Ja jos ei ruokaa saa, niin sitten ihan voimaton olo ja kauhea kiukku. Mieskin on oppinut, että ruokaa ja herkkuja pitää olla tarjolla, mikäli meinaa pitää hirviön loitolla.
 
SHV
Minä vielä täällä roikun, vaikken joukkoon enää kuulukaan (km :'( ), mutta aivan ihana lukea teidän hyviä uutisia, kohtahan sitä alatte olla ns. turvallisilla viikoilla niin ei varmaan tippumisia toivottavasti enää tule... Itse tässä vielä haaveilen, että josko nyt kuitenkin tärppäisi uudelleen vielä tässä ja meillekin tuli vauva vuosimallia 2007..

Onnellista raskausaikaa teille kaikille. :flower:
 
heippa kaikille ja onnea tuplaodotuksista =)
itellä oli eilen ihan järkyttävä olo..siis pahin tähän mennessä :x oksensin kaikki paitsi illalla syödyn ja pahaolo oli koko ajan :x tänään vaikuttas vähän paremmalta..tosin en oo viä pahemmin ees noussu ku mies hoiti aamu hommat tänään :) tuli mieleen kun joku sanoi noista herkkujen välttelystä että minä en oo pahemmin kiinnittäny huomiota :ashamed: siis kahissa häissä olen ollut tän raskauden aikana ja kummassakin söin kyllä varmaan jotain sieltä kiellettyjenkin listalta :ashamed: en kyllä tosin ees muista kaikkia mitkä ovat kiellyttäjä ,maksa on ainut mitä välttelen..tosin teen sitä ilman raskauttakin :LOL: listerian takiahan suurin osa on kiellyttejen listalla..kai.ja sitten viä tuosta vatsan näkymisestä..mulla ei pullota,ei sitten yhtään :( ei tunnu ees vaikka kädellä painelis alamahaa..ja menee varmaan kireemmät housut kun ennen raskautta..tosin kuulun näihin joilla vatsa aika myöhään pullahtaa.aikasemmissa raskauksissakin olen voinut käyttää tavallisia housuja ainakin kuudennelle kuulle ja niihin aikoihin mulla on painokin ruvennu nouseen,ja sitten vatsa onkin kasvanu kovaa tahtia :LOL: ihmettelen muuten sitä että vaikka vatsa mulla näkyykin myöhään on fundus-mitta ollut aina ekalla mittaus kerralla yläkäyrällä.eipä muuta tällä erää,tänään ollaan menossa anopille syömään,kivaa päästä valmiiseen pöytään =)
ädä ja hippula 10+4
 
Sunnuntaita kaikille.

Eilinen päivä meni kokonaan ilman pahaa oloa, ja nytkin tuntuu samalta. Kaippa se nyt jo viimmeen ja vihdoin alkais hellittää.

Illalla mässäiltiin oikein kunnolla sipsiä, karkkia ym... oon herkutteluja jättänyt vähemmälle, ja aionkin pitäytyä tossa yhdessä karkkipäivässä edelleen, pakko kattoa mitä sitä syö, ettei paino nousisi kahtakymmentä kiloa taas niinkun ennemminkin. Saa nähdä onnistunko.

On se vattan kasvaminen ja näkyminen niin erilaista meillä odottavilla, kun joku pystyy kuudennelle kuulle olemaan samoissa housuissa kuin ennemminkin. Varmaan se vatta sitte siitä pönähtääkin yhtä äkkiä vauhdilla. Onko muuten teille, joilla se kasvaa sitten myöhäisemmässä vaiheessa yhtäkkiä, tullut paljon arpia?

Kuinkas teillä, joilla on jo usiampi lapsi, on mennyt palautumisen kanssa. Onko paino tippunu äkkiä, vai ootteko joutuneet tehdä paljon töitä samoihin mittoihin pääsemisen eteen? Mä oon joka odotuksen jälkeen ollut painonvartijoitten pisteillä ja tiputtanut ne kymmenen ylimääräistä kiloa mitä aina on jäänyt. Mutta onnistunut kuitenkin olen. =)

No joo, taidan jo hypähtää tässä vähän asioitten edelle, kun palautumisista kyselen, mutta tulipahan vaan mieleen. =)

Nyt syömään. Mukavaa pyhäpäivää. Muistakaa levätä! :flower:

-Syntymähäjy ja pikkuhäjy 12+6
 
Sunnuntaita kaikille :wave:

Meikäläisellä ainakin tuo masu on niin iso, ettei tosiaan mene enää kun yhet farkut jalkaan (nekin väkisin)..
Vatsan kasvu on ollut kova kaikilla, hyvä ettei testin tekemis päivänä ala jo pullottaa... :LOL:
Mutta kakkosen aikaan sf-mitta meni hitusen alle keskirajan, mutta kai mulla se vatsa näkyy sitten erilailla, kuin esim. pidemmällä ihmisellä.

Palautuminen on molemmista tapahtunut aika nopeasti, ristiäisissä mahdun viimestään vanhoihin vaatteisiin, tosin onhan se kroppa vielä sillon eri mallinen kuin yleensä...
Ja musta ainakin tuntuu, että mitä enemmän tulee lapsia, sitä enemmän hoikistun...toivottavasti myös tämän kolmosen jälkeen.

Normaalisti painan 48-49 kg, ja laitokselle lähtiessä sen 66kg...
että kyllähän sitä kertyy :whistle:

A0205 & Oikku 12+1 ;)
 

Yhteistyössä