Huomentapäivää!
Minoon aamun istunu ja ommalleu. Tuloksena vauvalle 6 college-pukua, siis housut ja puserot. 2 vaaleenpunaista, 2 sinistä ja 2 keltaista. Voin myöhemmin laittaa kuvan jos haluatte nähdä. 3 pukua olin aiemmin ommellu resoreja vaille valmiiksi, mutta kolme pukua ompelin ihan alusta asti. Kankaat oli sellasia joita oli kertyny nurkiin millon mistäki, ei siis niin kauheen superihania, mutta menettelee, ja tein siis kaikki puvut koko 56, niin ei ne mahu päällekkään kuin muutaman viikon. Musta on jotenkin ihana tuoda vauva laitokselta kotiin itse tehdyissä vaatteissa. Sillai tyttökin tuli sillon 2.5vuotta sitten. Tosin tytön vaatteissiin olin saanu kankaat yhdeltä tutulta, jolla oli taka-ajatuksena et saa sitten vaatteina ne kankaat takaisin, niin annoin ne sitten pois kun ei enää mahtunu. Nyt sitten ompelin ihan omista kankaista. Kankaita olis tuolla vielä vinot pinot, kun vaan olis taas joskus aikaa ja energiaa ensin leikata ne, ja sitten vielä ommella. Vois ommella neutraaleja vähän isompiakin puolipotkareita, esim 60 ja 68, sen isompia niitä ei kyllä tuu käytettyäkään.
Ohhoh tulipa pitkät lätinät ompelusta. :ashamed:
Joku sanoi ettei etelässä näytä joulukuulta, no ei kyllä näytä täällä pohjosessakaan. Lunta on jäljellä muutama pikku läntti siellä täällä, jotka siis oli isoja kinoksia vielä muutama viikko sitten. Joka paikassa on likaista ja mustaa. :\|
Mutta jos nyt lähtis kylästeleen.
heppuli ja emma 22 tasan. Jee taas uus viikko.