Huhtikuun Hurmurit ~Huhtikuussa meidän kuu <3 <3 ~

Paljon onnea LiLeHe poitsusta! :flower: :)

Vilmuskille ja Mirennalle molemmille jaksamisia ja voimia. Tosi kurjaa Mirenna ettei oteta sun huolta tosissaan! Samaa mieltä kyllä Lettuperkeleen kanssa, että soittaisin myös sinne synnärille itse, parempi ottaa varman päälle. Toisaalta olen myös itse sellainen että aika korkea kynnys olis lähteä väittelemään asiasta jos terkka on jo sopinut jotain lääkärin kanssa, mutta kuulostaa kyllä ihmeelliseltä että noi muut oireet on vaan ohitettu?

(.) Täällä palloillaan, eilen tuli taas kovempiakin supistuksia illalla jokunen mutta pääsin kuitenkin nukkumaan eli ei taaskaan ollut tosi kyseessä. Muuten on ollut aika satunnaista supistelua vaan lähinnä, ynnä muita pikkuoireita. Selkä on ollut ihan järjettömän kipeä jo useamman päivän, mihin ei tietenkään auttanut tämän päivän shoppailureissu. Mutta jospa tuo kävely ja seisoskelu vähän pistäis tehoa noihin supistuksiin :rolleyes: Noh, seuraillaan ja katsellaan rauhassa.

Ostin nyt sitten imetystopin kun tuli noita normaaleja toppeja venytettyä rikki esikoisen imetysaikana. Mietin myös että ottaisin sen synnärillekin mukaan, eihän se juuri tue mutta voi olla mukavampi päällä kuitenkin alkuun. Täytyy vielä vähän paremmat imetysrintsikat käydä hakemassa sitten joskus synnytyksen jälkeen, muutamat vähän huonommat on vielä tallessa mutta haluaisin panostaa johonkin vähän nätimpiin ja tukevampiin jos vaan löydän - ja tietenkin pitää katsoa että kuinka paljon nyt koko on sitten muuttunut. Minkä verran olette muuten panostaneet noihin imetysvaatteisiin? Itsellä oli esikoisen aikana vaan jokuset perus-imetysliivit ja pikkuhiljaa sitten joidenkin kuukausien jälkeen luovuin niidenkin käytöstä kun olivat aika rumat päällä. Imetyspaitoja tai muita en ole erikseen ostellut, joskin olen katsellut paitoja sitten sillä silmällä että niillä olis helppo imettää (napit/iso kaula-aukko tms). Tällä kertaa ajattelin panostaa ainoastaan kunnon liiveihin, ja katsotaan nyt pitääkö noita toppeja hakea lisää. Muuten aion mennä ihan normivaatteilla tälläkin kertaa. Tietenkin sillä oletuksella että imetys onnistuu tälläkin kertaa :p

Kp & Kultakala 39+3
 
  • Tykkää
Reactions: hallittu kaaos
Merylille paljon onnea!!!

En saanut soitettua vielä synnärille, paineet olleet ok. Mun mielestä ne ovat koholla, kun ovat 145/90 luokkaa, mutta terkkarin tai synnärin henkilökunnan mukaan tuo ei ole vielä paljoa. Musta se on tosi paljon, kun normaali paine on matala ja syön kokoajan lääkettä.

Kävin ostamassa apteekista liuskoja, että voin katsoa pissasta proteiinit. Testi taisi olla nimeltään combur. Tein äsken testin ja se oli yhdellä plussalla. Taidan kuulostella oloa, ja soittaa synnärille jos olo tästä vaikeutuu. Nyt vointi on ihan hyvä kyllä.
 
Heippa kaikki! Onnea vauvan saaneille! :heart:
Itsellä vauva-arki ja isommat lapset vie kaiken ajan, että hätäisesti käyn välillä lueskelemassa täällä kuulumisianne. :) Hyvin on vauvan kanssa mennyt. Ihania vaunukävelyjä tehty ja suihku yhdessä vauvan kanssa on selkeästi hänestä mukava juttu. Vaikuttaa lupaavalta, kun haaveillaan tulevaisuudessa vauvauinnista.

Vilmuskille tsemppiä rintatulehduksen kanssa. Jos oot fb:ssä niin kannattaa liittyä Imetyksen tuki Ry nimiseen ryhmän, sieltä saa paljon hyviä vinkkejä!

Tsemppiä niille jotka vielä odottaa!
 
  • Tykkää
Reactions: Kultapupu
Onnea Meryl! :flower:

Kiitos Wilmiss vinkistä, kävin jo tsekkaamassa sivut ja löysinkin jo ehkä syyn tähän rintatulehdukseeni: Suihkutissit, kuulostaa ehkä vähän naurettavalle, mutta eipä se paljon naurata.

"Vauvan kannalta äidin suihkutissit saattavat olla hankalat.

- Vauvan suu on pieni ja jos maitoa tulee sinne suihkuamalla, se voi konkreettisesti valua ulos korvista ja nenästä, Liisa Ansio kertoo.

Suihkuavista rinnoista syövät vauvat alkavat usein nipistää ikenillä nänniä kapeammaksi, jolloin imuote on väärä ja imetys tuskallista äidille. Rinta ei myöskään aina tyhjene kunnolla, mistä voi seurata tiehyttukoksia tai jopa rintatulehdus.
"

Ei sitä ihan korvista tule, mutta neiti kyllä nipistelee välillä aika kivuliaasti. Muutenkin tuo juttu osui tosi hyvin ongelman ytimeen. Hassua, kun jotenkin mieltää, että nuo imetyksen ongelmat on aina niitä, ettei maitoa tule tarpeeksi, niin ei ole edes osannut pyytää neuvoja tähän tulvimiseen.

Imetysvaatteista Mulla on neljät liivit ja pari toppia, mutta seuraavan kerran kun pääsen kylille olisi tarkoitus hankkia imetyspaitoja lisää. Varsinkin vähän siistimpiä pitkähihaisia olisi ostoslistalla, kun nyt ainoat edestä avautuvat paidat on huppareita. Tähän tarkoitukseen ajattelin kyllä ostaa myös ihan normaaleja napitettavia neuleita tms., joita voi sit käyttää myöhemminkin.

Ps. Kuumetta ei enää ole! =)

Niin joo, ja tuo lainaus oli täältä:
Suihkutissit vaikeuttavat imetystä | Perhe | olotila | yle.fi
 
Viimeksi muokattu:
Paljon onnea kaikille pikkuisen saaneille!!

Itsellä jäänyt täysin päivittämättä omat tiedot. Eli pieni prinsessamme syntyi ensimmäisenä pääsiäispäivänä su 20.4 klo:8.44, painoa hänellä oli 3190g ja pituutta 48cm. La oli siis 8.4, joten rv 41+5 syntyi. Kyseisenä sunnuntaina olisi ollut yliaikais kontrolli kättärille klo:13.00, mutta sinne saakka ei siis päästy ja hyvä näin että ei tarvinnut alkaa miettimään käynnistyksiä.

Lauantaina 19.4 olimme vielä illalla pelaamassa minigolffia mieheni ja anopin kanssa. Saavuttua kotiin puoli kahdeksan aikaan tein vielä kotiaskareita kunnes 21 alkoi tuntua jonkinlaisia supistuksia. Kävin sitten suihkussa ja 21.30 aloin sitten kellottamaan supistuksia. Niitä tuli vaihdellen 4-10 min välein. Kolmen tunnin supistusten jälkeen soitin kättärille ja kerroin olostani. Heillä oli sulku päällä, eli salit täynnä ja pyysivät olemaan jorviin tai naikkarille yhteydessä. Helsingissä kun asutaan, niin naikkarille soitto ja
siellä olivat sitä mieltä että suihkua ja särkylääkettä napaan ja että synnytys on vasta alkamaisillaan ja voi kestää useita tunteja. No menin sitten suihkuun ja otin särkylääkettä. Tunnin päästä, yhdeltä yöllä ei kipu ollut laantunut, vaan sen verran kovia supistuksia oli, että ei missään asennossa ollut hyvä olla. Totesin miehelleni että jos meinaa suihkuun ennen lähtöä, niin nyt ja nopeasti. Puoli kaksi oli taksi soitettu ja siitä sitten kohti naikkaria. Sisään päästyä menin puoleksi tunniksi käyrille, tuona aikana supistukset tulivat 4-7min välein ja tarkastuksessa olin 5cm auki :)
Sitten vaan vaihtamaan vaatteet ja synnytyssalia kohden.
Ensimäinen tunti meni terapiapallolla pomppien ja ilokaasua hengittäen, kunnes tuli yhtäkkiä huono olo ja aloin oksentaa.
Tämän jälkeen kätilö sanoi että jos haluan epiduraalin, niin lääkäri tällä hetkellä varattuna. Kerroin, että kun hän vapautuu voisi tulla antamaan puudutuksen. Puoli viiden aikoihin puudutus oli annettu ja olo parani hetkessä ja kipu poistui kehosta niin että sain jopa tunnin puolitoista nukuttua/levättyä. Tuolloin olin 7cm auki.
Kuuden aikoihin olin 8cm auki ja puoli seitsemän jälkeen sain lisä annoksen puudutetta.
Tämän jälkeen alkoi pikkuhiljaa tuntua painetta alapäässä ja kätilön tutkiessa puoli kahdeksan aikaan olin täysin auki.
7.40 vaihtui kätilön vuoro ja seuraavan tullessa hoitamaan synnytystä, sanoi että paineen tuntuessa voi alkaa ponnistelemaan vauvaa alas päin.
Varsinainen ponnistusvaihe alkoi 8.27 ja tyttö syntyi 8.44 :)
Tällainen tarina meillä. Kotiin päästiin tiistaina puolen päivän aikaan.

-jonna_84 ja prinsessa <3
 
Täällä kontrollikäynti ohi ja lääkäri passitti käynnistykseen. Ei oo aiemmin jännittäny yhtään, nyt oon ihan kauhuissani. Miestäkin pitää oottaa viiteen asti että ehtii töistä kotiin ja tänne. Mitenhän tässä käy?
 
Onnea kaikklle vauvautuneille! =) Ja Mirennalle kovasti tsemppiä käynnistykseen!

Täällä on vietetty nyt 2 viikkoa uutta arkea nyytin kanssa :heart: Voi että se voikin olla niin ihana ja söpö pieni kääryle! Vauva on ollut aika lungi kaveri tähän mennessä ja ei ole turhia itkeskellyt, viime iltana oli vähän levottomampi pari tuntia, kun se maaginen 2 viikon ikä täyttyi (jolloin aina sanotaan että vauvan itkuisuus lisääntyy) mutta ei kuitenkaan mitään huutokonserttia, vaan pieniä parkaisuja silloin tällöin. Yöt nukutaan hyvin kahdella herätyksellä, jolloin vauva vain ähisee ja maitotankkauksen jälkeen jatkaa unia. Tuntuu että haluaisin vaan sulkeutua sellaiseen vauvakuplaan nyytin kanssa... Vähän on huono omatunto esikoisen takia (mies on siis nyt isyyslomalla hoitanut aika paljon esikoisen jutut). Esikoinen ei ole osoittanut vielä mitään mustasukkaisuuden merkkejä vaan hänen mielestään vauva on vaan tosi söpö, ja haluaisi olla silittämässä koko ajan. Muuten siis mennyt ihan kivasti, ainoastaan päälle pukannut rintatulehdus ja verillä olevat rinnanpäät ynnä muut imetysongelmat vähän hankaloittivat alkua, nyt kuitenkin niistäkin ollaan jo voiton puolella ja imetyskin sujuu jo ihan hyvin. Huomenna on miehen viimeinen päivä isyyslomaa elo sitten se varsinainen koetinkivi alkaa, kun pitäisi yksin pärjätä kahden kanssa... Tietenkin mulle "sopivasti" on jotain pientä flunssaakin nyt pukkaamassa, joten saa nähdä miten se sitten alkaa sujumaan. Onneksi tällä viikolla on myös vappupäivä, niin on vähän pehmeämpi lasku arkeen.

Eireann + poika 15vrk
 
  • Tykkää
Reactions: Kultapupu
Paljon onnea LiLeHe, Meryl ja Jonna_84! :flower: Tsemppiä Mirennalle, onneksi nyt kuitenkin alkaa tapahtua jotain eikä enää vain seurailla tilannetta!

Neuvolan kotikäynti oli tänään, oli ihan mukavaa vaikka pitikin paniikkisiivota vähän. Vauva on kasvanut huimasti, nyt jo 4050 g ja kuitenkin pitkäperjantaina sairaalasta kotiutuessa painoa oli 3490 g. =) Ihmekkös onkin tuntunut siltä, että kokoajan saa olla imettämässä.

Arki vauvan kanssa on lähteny suhteellisen hyvin. Omat mielialan vaihtelut alkaa tasaantua, aikaisemmin itketti melkein jo vauvan katsominenkin. Väsymys meinaa painaa, vauva nukahtaa 2.00 aikoihin yöunille. Mahavaivatkin on tullu mukaan kuvioihin, kaikista eniten tuntuu vaivaavan 21.00-2.00 ja aamusta 7.00 eteenpäin, huonoina öinä ei tule hirveästi nukuttua.

Synnytyksestä palautuminen sujuu varsin hyvin, kävin reilu viikko sitten vaa'alla ja silloin raskauskiloja oli jäljellä 2 kg. Vaunulenkkejä on tehty yhdessä miehen kanssa, mies työntää rattaat ja minä kävelen hitaasti perässä. Eilen tehtiin vähän pidempi ja mäkisempi, tänään onkin sitten vihlonut alavatsaa ja olen suosiolla pitänyt lepopäivän.

Imetysvaatteita löytyy jonkun verran, sain tutuilta muutamia paitoja ja ostin itse pari lisää kirppareilta. Imetysliiveinä on toistaiseksi kaarituettomat ja mukavat, jotka menee ihan vaatekoon eikä kuppikoon mukaan. Kunhan rintojen koko asettuu, niin ajattelin hankkia yhdet kunnon liivit. Jotain kivoja edestä napitettavia paitoja olisi kiva hankkia, kunhan alkaa liikkua julkisilla paikoilla. Nyt oon ollu kaksi viikkoa verkkarit jalassa ja meikkaamatta, ehkä sitä jossain vaiheessa ryhdistyy. :rolleyes:

ässä+pikkuinen 12 pv
 
  • Tykkää
Reactions: Kultapupu
Onnea hirmuisesti pikkuisensa jo saaneille! :heart:

Täällä lapset juuri viety mummolaan yökylään ja aamulla pitäis klo 6.15 olla sairaalassa ja siitä parin tunnin päästä pikkuinen on maailmassa :) Nyt kun talo rauhottui ja sauna lämpiämässä, oon sallinu itseni edes ajatella huomista... Alkaa vähän jännittää, toivon totisesti että menee tälläkin kertaa yhtä hyvin sektio kun on 2 edellistäkin kertaa mennyt. Nuorempi syntyi myös suunnitellusti sektiolla ja olin sairaalassa 2 yötä, jos yhtä hyvin menee niin pääsisin torstaina kotiin, toivottavasti viimeistään perjantaina.

Nyt lähettävä saunomaan oikein pitkän kaavan mukaan ja sit petiin odottelemaan aamua :)

NuVe 39+2
 
Onnea matkaan Mirenna ja NuVe! Kohta teillä on jo pienet ihmeteltävänä :) :heart:

(Anteeksi etukäteen, nyt tulee vuodatusta)
Täällä käy olo vaan tuskaisemmaksi päivä päivältä. Supistaa tosi harvakseltaan, välillä kovempaan ja välillä vaan laimeesti, ja se paineentunne kävellessä! Lisäksi tunnelmat on nyt melko ristiriitaiset ja synkät; eilen saatiin tietää että mummolla ei taida olla enää paljoa, tai vähääkään, aikaa jäljellä. Eilen siis pyydettiin omaiset ja pappikin jo paikalle ja pelottaa joka kerta kun vanhemmat soittaa että nytkö... Eihän tämä tilanne yllätyksenä tule ja pitkään on jaksanut taistella kyllä, mutta harmittaa ihan älyttömästi kun on synnytys käsillä ja hetken jo ehdin toivoa että ehdittäis käydä näyttämässä uutta vauvaa hänellekin. Nyt se näyttää vaan hetki hetkeltä epätodennäköisemmältä... :'( Ja onhan tässä muutenkin pyöriteltävää koko hommassa, aika tuoreena mielessä vielä toisenkin mummon poismeno. Kai tämä on nyt sitä elämän kiertokulkua ihan konkreettisesti...

Noh, olen nyt yrittänyt keksiä muuta tekemistä ettei vatvoisi vaan tuota koko ajan. Ollaankin vihdoin saatu hommattua ne sisarusrattaat ja niitä ollaan nyt sitten pesty, paikattu ja käyty testailemassa. Hommattiin siis käytettynä Phil&Teds Sport-malliset, päällekkäin istuttavat sisarusrattaat. Ja on kyllä todella kätevät noin yhdellekin, kun ollaan nyt pelkästään esikoisen kanssa liikuttu! Olen todella tyytyväinen ostokseen, pientä paikkausta sai tehdä kun oli yhdestä kohtaa kulunut mutta se näkyikin todella halvassa hinnassa ja saatiin paikattua tosi siististi ja huomaamattomasti. Lisäksi haetaan parin päivän sisään noihin sopivaan kantokassikin, niin on sitten helppo kanniskella vauvaa nukkuvanakin. Mies on kuin auto oltais hankittu, sen verran innokkaasti purki, puunasi ja rasvaili noita rattaita :)

Nyt mennään sitten päivä (tai tunti) kerrallaan. Huomenna (kahden tunnin päästä) olis 40+0. Päällimmäinen tunne taitaa olla kyllä pettymys : /

Kp & Kultakala 39+6
 
Kultapupulle jaksamista!!

Nuvelle tsempit tähän päivään :)

Mua ärsyttää, ahdistaa ja vituttaa. Sain eilen yhden käynnistyslääkkeen ja piti saada toinen. Iltavuorolainen ei antanutkaan kun oli kuulema alkanu tapahtuun. Yökkö teki sisätutkimuksen ja tulos oli sama mikä aamull: sormelle auki ja kanavaa jäljellä!! Kyllä harmitti kun edellisen kätilön puheesta sain eri käsityksen.
Mua niin inhottaa virua täällä turhaan. Asutaan maatilalla ja mulla olisi kotota lauma eläimiä hoidettavana. Lisäksi raha asiat painaa mieltä, äkkilähtö ulkomaillekin olisi tullut halvemmaksi kun viikko sairaalassa..

Toivottavasti muiden päivä alkaa paremmin :)
 
Onnea Meryl ja Jonna_84! Ja nuvelle tsemii! :flower:

Mirennallekin tsemppiä matkaan, itsellä olisi myös huomenna käynnistys, jos tänään ei satu ihmeitä tapahtumaan.

Kultapupulle voimia! :hug: esikoista odottaessa mulla oli samanlainen tilanne ja niinhän siinä kävi, että isomummo ei nähnyt tyttöä :'( se oli kyllä tosi surullista, mutta se on juurikin vissiin sitä elämän kiertokulkua...

Täällä ei siis ole tapahtunut todellakaan yhtään mitään! Turhauttaa!!! Monta viikkoa on ollut jo sellainen tunne, että kohta tuloo lähtö, niin ei mitään... Viime viikkoisen ultra/lääkärikäynnin jälkeen lääkäri antoi ymmärtää, että kyllä se syntyy viimeistään viikonlopun aikaan, kun olin jo silloin 3cm auki ja kanavaa ei ollut. No tässä sitä vaan kökötetään. Joka yö on ollut kipeitä supistuksia ja limatulppaa on tullut monena päivänä. Ainoa asia, joka pitää mut järjissäni on se, että tiiän, että huomenna viimeistään tapahtuu. 12.15 olisi aika ä-polille ja sieltä ne vissiin laittaa mut käynnistykseen. Viimeksi sanoi, että puhkaistaan kalvot, kun on niin kypsä jo tuo kohdunsuu. Mutta huomenna sen sit näkee, että miten edetään.

Eilen neuvolassa terkkari sanoi kokoarvioksi 4-4,2 kiloa, että ei vissiin mikään keijukainen :D kyllä sen huomaan itekin kun maha on ihan jäätävän kokoinen ja sf-mitta olikin 42cm!! Kasvanut viikossa 5cm. Aika omissa sfääreissään näköjään vetelee... Lapsiveden määrä oli kuulemma vähentynyt ja kohtu muuttanut muotoaan ja terkkari oli sitä mieltä, että kyllä se hyvinkin voi tulla ennen keskiviikkoa. Mua ihmetyttää kyllä aika paljon, että miks ne antaa ymmärtää, että kyllä se kohta syntyy, jos ne ei voi olla varmoja, kun mulle se aiheuttaa vaan hirveesti ylimäärästä stressiä. Ja joo, eihän sitä kukaan voi varmaksi sanoa, että millon se syntyy, mutta eivät sitten sanoisi mitään, että "kyllä se viimestään siihen mennessä syntyy".
Oon ollu kyllä ihan hirvee hormoonihirmu pari päivää ja oon itkeny ihan ihme asioille. Voi mies ja tyttöraukkaa... Eilen esim. kastelin kukkia, niin vettä tippui lattialle kun kaadoin huolimattomasti, niin se sai mussa jonkun reaktion aikaan ja rupesin itkemään ja huutamaan ihan hulluna :D yleensä oon siis tosi rauhallinen ja en turhista hätkähdä. Sitten kun kuuntelin vartiaisen suru on kunniavieras-biisiä, niin itkin senkin ajan ihan valtoimenaan. Saa nähä mitä tää on sit synnytyksen jälkeen, kun viimeksi ainakin itkin pari päivää ihan kaikelle maholliselle :D

Vemia 40+4
 
Täällä myös odotellaan, nyt menossa 40 + 3. Huomenna neuvola.. siellä tuskin mitään ihmeellistä tapahtuu. Oireita ei oikeestaan ole.. odottelua vaan. Kävelyllä lähes päivittäin käynyt eikä oikeen tunnu missään.. muutaman kerran päivässä ehkä vähän juilii mutta mitään selkeää supistusta ei ole tuntunut.. Kun on 41 täynnä saa kuulemma soittaa yliaikakontrolliajan. Luulenpa että käynnistykseen sitten kun on 42 täynnä, en osaa uskoa että mitään tapahtuisi ennen sitä.
 
Ihana pieni poikamne syntyi lopulta hätäsektiolla ja ssi pisteitä 9. Painos oli 3400 ja pituutta 50. Käynnistysyrityksestä jäi ikävät muistot , mutta olen niin helpottunut että selvisimme molemmat lopulta järkyttävästä koettelemuksesta. Kirjoittelen synnytyskertomusta myöhemmin. Kiitos tuestanne!
 
  • Tykkää
Reactions: Meryl ja Kultapupu
Onnea Mirenna! :flower:

Täälläkin taitaa olla vihdoin tosi kyseessä. Limaista, punertavaa vuotoa ja supistuksia. Supistuksia on tullut nyt noin 00:30 saakka säännöllisesti viiden minuutin välein ja pikkuhiljaa ovat kipeytyneet enempi ja enempi. Soitettiin jo synnärillekin pari tuntia sitten varmuuden vuoksi, kun supistukset on tulleet melkein alusta asti noin tiheään, mutta käskivät olla kotona niin kauan kun vaan kestää kivun kanssa. Ja kyllähän ne alkaa jo aika kipeetä tehdäkin.

Alkuraskaudessahan jo tietty menin manailemaan että ollaan vappua viettämässä synnärillä. Vähän alkais kyllä näyttää siltä...
 
Onnea Mirenna ja Jonna_84!! :flower:

Tsemppiä matkaan Kultapupu! Toivottavasti kaikki menee hyvin ja saat pian vaavin kainaloon, jos et ole jo saanutkin! =)

Kylläpäs täällä on nyt taas tapahtunut!

Tsempit Vemialle ja kaikille muillekin odottelijoille!

(.) Rintatulehdus alkaa olla voitettu, mutta nyt huolena on antibiooteista vauvalle tulleet vatsavaivat. Tuntuu olevan välillä tosi kipeä ja kakka on muuttunut vihreäksi ja limaiseksi. Lisäksi tuo vihreä kakka on niin voimakasta, että reppanan pylly palaa hetkessä ihan tulipunaiseksi, jos ei heti ole vaihtamassa vaippaa. Ja meillähän neiti kakkaa ihan koko ajan. :(
 
Voi hitto! Supistukset jatkui koko yön ja 5 minuutin välein, ja tosiaan neljän aikaan tuntu jo siltä että ihan just täytyy lähtee, kohta ei kestä enää. No vähän ennen viittä huomasin että pystyin olemaan supistuksen aikaan paikallaan kunhan vaan heijas ja hengitteli, joten päätin yrittää nukkua. Loppuyön sitten nukuin ja heräsin aina supistukseen, joita tuli 5-10min välein joskus 7 aamulla vieläkin. Lähetin kuitenkin miehen töihin kun ajateltiin ettei tiedä kauan tässä menee nyt sitten että kipu taas yltyy. 9:ltä kun pomppasin pystyyn niin tuli vielä supistus ja sen jälkeen on tullut vain muutama supistus :headwall: Vuotaa kyllä vieläkin tuota limaista vuotoa.

(No nyt tuli taas kipeämpi supistus) Ei olekaan sitten mikään nopea tapaus vaikka neuvolassa kauheasti varoiteltiin :p Ärsyttävää! Taidan purkaa tätä turhautumista nyt imuriin.
 
Onnea Mirenna :) ja tsempit kultapupulle!

Meille syntyi eilen klo 8.26 ihana pikku prinsessa, painoa 4210g <3 sektio meni hyvin ja nyt täällä osastolla ihmetellään toisiamme. Kunhan vaan maitoa alkais kunnolla tulla nii kaikki olis hyvin, nyt joutunu vielä lisämaitoa antamaan.
Tänään tupla-isosisko ja tuore isovelikin tulossa katsoo typyä :)

NuVe ja neito 1vrk <3
 
Onnea tytöstä NuVe! :flower:

Täällä nyt supistelee suunnilleen 15-30 minuutin välein, eli vähän epäsäännöllisesti kuitenkin vaikka useasti tuleekin juuri vartin välein. Kaipa se on hyvä merkki ettei supistukset kokonaan lopahtaneet yön jäljiltä mutta toivottavasti nyt ei kauaa menis. Jos jotain positiivista niin nyt ehditään varmaan vielä grillata tänään kuten suunnitelmissa oli, nam :)
 
Onnea taas uusille vauvaantuneille! :flower:

Kultapupu eiköhän noi merkit lupaile hyvää, mulla ainakin meni noin... Ensin päivän supisteli säännöllisen epäsäännöllisesti, ei vielä niin kipeästi, seuraavana aamuna supistukset laimeni ja harveni ja luulin jo että se siitä. Iltaa kohden sitten alkoivat kuitenkin taas tihenemään ja selkeästi kipenemään myös. Synnytys katsottiin alkaneeksi kello 20 (jolloin supistuksia n.7 min välein) ja vauva syntyi yöllä. Eli loppujenlopuksi sen jälkeen kaikki meni sitten suht nopeasti, vaikka itse en olisi kyllä uskonut illalla vielä että puolen yön jälkeen synnytetään.

Täällä päivät on menneet tutustuessa uuteen tulokkaaseen ja yrittäessä löytää aikaa myös esikoiselle ja hänen uhmalleen. Hyvin on kuitenkin ottanut siskon vastaan, otteet vaan on vielä hieman rajuja kun ei oikein ymmärrä että vauva on niin pieni. Mustasukkaisuutta on eniten huomattavissa imettäessä, niinkuin jo aiemmin epäilin käyvänkin. Vauva on toistaiseksi ollut suht helppo tapaus, itkee kun on nälkä ja nukkuu suurimman osan ajasta. Katsotaan miten jatkossa.... ;)

Hauskaa vappua kaikille! :)

Meryl ja pikkuprinsessa 5 vrk
 
  • Tykkää
Reactions: Kultapupu

Yhteistyössä