Nostremamelle paljon tsemppiä sektioon! Ihanaa, kun sullakin on kohta nyytti kainalossa.
Hanzulle ihanaa aikaa, kun pääsitte kotiin <3
Tsemppiä miesten kanssa taisteleville. Tämä on kyllä sitä aikaa, ettei kaipais mitään ylimääräistä mielipahaa, mulla ainakin on ihan tarpeeksi jo oman fyysisen olotilan kestämisessä. Onneksi tuo oma ukko on tosi ihana ja näin viidellennä kerralla jo ymmärtää tämän homman
Mulla poksuu tänään viikot, kaksi viikkoa enää laskettuun aikaan. Sen kunniaksi sain nukuttua parhaan yön aikoihin. Toissayö oli ihan karsea, kun selkä ja kädet oli niin kipeenä. Sain nukuttua hätäiseen kaks tuntia. Nyt onkin ihan erilainen olo, kun nukuin peräti 6,5t vain kahdella vessa- ja juontireissulla.
Mulla oli eilen äitiyspolikäynti. Pissa oli puhdas, verikokeet kaikki ok, mutta verenpaine tosi korkealla (165/94). Vauvan sydänkäyrä oikein hyvä. Lääkäri oli taas eri ja tämä ei puhunut käynnistyksestä nyt mitään, vaan päätyi nostamaan verenpainelääkitystä. Huomenna pitää mennä taas näytille ja odotan mielenkiinnolla kuka kolmesta lääkäristä sattuu vai saanko vielä neljännen erilaisen hoitosuunnitelman
Olin siis valmistautunut täysin siihen, että synnytys käynnistetään ensiviikon alussa, mutta nyt niin ei välttämättä tapahdukaan. Toivoisin kyllä kovasti, että vauva alkuviikosta syntyisi, kun sunnuntaina sitten mies lähtee Saksaan 4 pväksi. Olisi niin ihanaa päästä vauvan kanssa kotiin ennen sitä..
Meillä kissan leikkaushaavan yläosaan alkoi kertyä turvotusta ja jouduttiin torstaina rauhoittamaan ja avaamaan haavaa. Sinne oli kertynyt nestett kudospussiin ja nyt on sitten uusi toipilasaika
Säälittä niin tuo pieni sisupussi, kun yksin naukuu taas pesuhuoneessa kauluri päässään. Istuin jo vartin siellä rapsuttelemassa ja koko ajan pikkukolli puski ja kehräs. Sehän on vasta pentu, ikää on 7kk ja kaipaa paitsi ihmisseuraa, myös omaa kissakaveriaan. Toinen kissa käykin tassulla huitomassa kaveria oven alta aina välillä
ITKUHÄLYTTIMIÄ minä en ole ostanut, ajattelin jättää hankkimatta, mutta päätin nyt kuitenkin tilata. Kyllä ne vaan helpottaa elämää, kun kissojen takia ei oikein voi ikkunoitakaan auki pitää.
LIMATULPASTA oli joku kysellyt. Ekasta en huomannut. Toisesta tuli ihan selkeesti limatulppa keskiviikkoiltana kertaplumpsahuksella ja tyttö syntyi sitten to-pe yönä. Kolmannella kerralla heräsin supistuksiin ja samalla alkoi valua limatulppaa, tyttö syntyi siitä 7t kuluttua. Viimeksi sitten limaa valui enemmän ja vähemmän useamman viikon ajan. Samaa on nytkin, että välillä tulee ja välillä ei.
LIIKKEET vaihtelee täälläkin. Välillä on hiljaisempia päiviä ja sitten on taas niitä toisenlaisia, kuten eilinen. Vauva tuntui jumppaavan suunnilleen koko päivän. Sen olen huomannut, että mitä enemmän itse touhuan, sitä vähemmän vauva liikkuu.
Munarikasta pääsiäisen jatkoa kaikille, toivotaan edes muutamaa pikku pääsiäisvauvaa maailmaan!
T. Huhtihapsukkainen 38+0