Huhtikuun hurmurit 2015

Aivan järkyttävää väsymystä podetaan täällä. Parina yönä peräkkäin olen n. 11h unet nukkunut. Toissa päivänä tuli tempaistua ekat päikyt tämän odotuksen aikana ja eilen piti kahdet eri päikyt nukkua. Tänään hurja väsy hiipi jo 1,5h hereilläolon jälkeen aamulla.

Pahoinvointikin taitaa tehdä tuloaan. Viime viikon lopulla huomasin mökillä, että grillimakkara ja pihvi eivät maistuneet lainkaan (ja huomaan että nyt niiden ajattelu alkaa jo oksettaa!!) Moni ruoka, mistä ennen olen pitänyt herättää vain ällötystä...

Tässä välissä jäi kirjoittaminen kesken. Oksuolo vaan voimistui ja sai miettiä hyvää asentoa, ettei olisi niin karsea olo. Sitä ei lopulta löytynyt ja tän odotuksen ekat ykät tuli! Helpotti muuten oloa, ainakin hetkeksi..

Eli juu, voin julistaa raskauspahoinvoinnin alkaneeksi rv 6+1.

Huomaan, että monet hajut käyvät nokkaan eri tavalla kuin ennen. Saatan haistaa jonkun "kaapin lemun", vaikka miehen mielestä siellä tuoksahtaa ihan minimaalisesti joku keksi. Astianpesukone lemuaa aivan ällöttävälle, samoin jääkaappi. Viikonloppuna kaupassa jo joidenkin ruoka-aineiden näkeminen hyllyssä (mm. oliivit) saivat lievän ällötyksen pintaan ja kipitinkin äkkiä kauas pois niiden läheisyydestä. Toivon vaan, että tämä pahoinvointi ja hajuherkkyys jäisivät tälle tasolle.

Huomenna on ultra! Ihana päästä näkemään pikkuinen! Toivottavasti natiaisella on kaikki hyvin! <3

Mukavaa päivää meille kaikille! :)
 
Tänään sitten varasin neuvola-ajan. Se on 1.9, miehelläkin on sillon sopivasti iltavuoro niin pääsen siellä käymään ihan yksin. Ekalla käynnillä on varmaan vähän enemmän puhuttavaa, niin helpompi mennä ilman että taapero roikkuu mukana. :D Sanoin kyllä että kierrot on sekasin, mutta en silti sitä ultraa saanut. Laittoi lasketun ajankin varmaan sen perus 28 päivän mukaan. Mennään siis tuon neuvolan antaman LA:n mukaan ja muutetaan sitten jos on tarvetta. Eli mulle vois päivittää lasketun ajan 14.4

Halutaan kuitenkin mennä varhaisultraan kurkkaamaan pikkuista, sain yksityiseltä ajan 26.8 ja silloin viikkoja on 7+0. Oon kyllä melkeenpä varma, että vastaa muutaman päivän pienempää.. Mutta pääasia että se syke näkyy :)

Ja kaikille uusille, tervetuloa mukaan! :)

Kati & Nappi 4+6 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
tamariini täällä kanssa päiväkirjaillaan! Kiva saada fiilikset talteen ja eipä tartte miehelle aina avautua, kun tekee mieli vatvoa. Mulla taitaa enemmän ollakin raskaudenvatvomiskirja..

Neuvolaan soitettu, ensi viikon keskiviikolle jo aika raskauden keston selvittelyyn kun mulla on tosiaan kierrot heittäneet 35-80 päivää.. Varoitteli tosin ettei vielä välttämättä mitään näy ja tuumasi että olen viikolla kuusi. Laskettuaikakin siis siirtyi mutta listataan uusi sitten vasta neuvolan jälkeen. Olipas vallan puhelias rouva ainakin tuo tuleva terkkari!
 
Tervetuloa uudet :)

Pahoinvointi, yöks. Ei ole vielä alkanut, mutta aikaisimmissa raskauksissa se on alkanut viikolla 6. Välillä yöllä tai päivällä tulee pieni ällö-olo, mutta mennyt nopeasti ohi.

Minä aloin eilen murehtia että miten me sitten mahdutaan tähän meidän asuntoon kahden lapsen kanssa. Meillä on esim. niin pieni makuuhuone, ettei sinne mahdu edes pinnasänkyä. : / "Isompi" makkari on esikoisen käytössä nyt, mutta aikamoisia temppuja saa sielläkin tehdä että sinne saa 2 mukulaa mahtumaan. Meillä on tässä 57 neliötä, mutta ison osan neliöistä kahmasee piiiiitkä ja epäkäytännöllinen eteinen. Olkkari ja keittiö on samassa, ahdas tila sekin ja sohvakin on mallia "sinkku" :p Meillä ei ole kaappitilaa edes vauvanvaatteille! Täytyy wc/suihkutilaan ostaa joku lipasto ja tunkea ne aluksi sinne..

Tämä on vaan niin halpa ettei viittis tästä muuttaa pois ennen kuin molemmat ollaan palattu työelämään. Tämä siis mahdollistaa meille hoitovapaiden pitämisen. Mites te muut asutte, tai onko tiedossa asunnonvaihto nyt kun perhekoko kasvaa? :)
 
Terveisiä Barceloonasta!
Oireista uutta oli se, että lentokoneessa, varsinkin mennessä, oli pahoinvointia tai etomista. En oksentanut, mutta alkoi jo jännittämään, että käykö kohta niin. Samaa on vähän ollut miehen kyydissä autossa... (Ei itse ajaessa kuitenkaan). Ja tietty siitä saa huolen aikaiseksi, kun enää eilen ei ollut niin paha olo koneessa... Ja joo, tiedän että oireet vaihtelee, mutta kun sitä aina kaipasi vahvistusta sille, että kaikki on ok. Ja nähtävästi ei riitä, että nyt etoo enemmän kuin muissa raskauksissa. :/ Mikään ei riitä.

Eli juuri niin Kati_, ärsyttävää kun oireet vaihtelee! Luultavasti en olisi tyytyväinen siihenkään tilanteeseen, että olisi pahaolo kokoajan ja oksettaisi...

Ja syyllisyyttä koen siitäkin, että en malttanut pitää näppejäni erossa mozzarellasta ja fetajuustosta!! Mutta mietin, että eivät kai kaikki kreikkalaiset ja italialaiset naiset vältä raskauden ajan niitä?! Eihän? Ja silti niillä menee kaikki ok... Noh, nyt sitten kuriin ja ruotuun täällä kotona.

Neuvola
on syyskuun 3. päivä ja varhaisultran ajattelin tilata kahden viikon päähän.

Facebookkiin liittyisin mielelläni joskun np-ultran jälkeen, joten älkää kaikki täältä vielä kaikotko!!

Tyydeli ja 5+3
 
Neuvola on nyt varattu ja ajan sain loppukuulle. Todelliseksi mulle raskaus tulee vasta np-ultran jälkeen edellisistä keskenmenoista johtuen. Ennen sitä en oikein uskalla edes ajatella koko asiaa sen enempää. Tästä raskaudesta ei miehen ja parhaan ystävän lisäksi tiedä vielä ketään, ja töissä ainakin yritän pitää salassa mahdollisimman pitkään. Se nimittäin saattaa työkuvioihin vaikuttaa negatiivisesti. Tuo edellinen lapsi maksoi mulle yhden esimiespaikan ja taas saattaa käydä sama juttu. Kun ei tätä kuitenkaan ensi vuoteen saakka pysty salailemaan. :LOL: Toisaalta ne nyt on sivuseikkoja, lapset on miljoona kertaa tärkeämpiä kuitenkin. Mutta silti ärsyttää.

Raskauspäiväkirjaa pidin viime raskaudessa ja siitä onkin nyt tosi paljon iloa kun vertaan alkutuntemuksia edelliseen kertaan. Pahoinvointi taisi alkaa just näillä paikkeilla. Vatsa alkoi olla selvästi näkyvissä rv 16 tienoilla.

Testailusta, mulla oli vaan kaksi liuskatestiä, ekan tein siis viime ke ja toisen vissiin lauantaina. Viiva oli vahvempi, muttei se siihen vieläkään heti pamahtanut.

Ai niin, neuvolantäti laski lasketuksi ajaksi 6.4. joten sen voisi päivittää. =)

Imoen ja 6+0
 
Kiva kun uusia tulee! :) Ja mainostan vielä sitä fb-ryhmää, siellä on myös jo suht vilkasta keskustelua!

Pahoinvoinnistamulla on aina aamuisin herättyä sellanen fiilis, että etoo, mutta kahvin olen uskollisesti keittänyt, kuten viime raskaudessakin joka ikinen aamu :D ja juonut sen myös. Joku erikoinen "sivumaku" siihen tuntuu tulevan, mutta en osaa aloittaa päivää ilmankaan. Toki jos tällä kertaa tulee sellasta pahoinvointia, että joutuu yrjöilemään niin sitten ei ehkä kahvi maistu. Nyt viikkojakin vasta tyyliin 5+0 tjs. että vielähän tässä ehtii.
Eilen myös juustoleipä haisi mun mielestä niin kauheelle, etten voinut syödä. Iltapäivää kohti tuo olo kuitenki paranee ja voi syödä mitä vaan. Saa nähdä muuttuuko tämä..

Päiväkirjaa kirjoitan minäkin. Nytkin olen käyny muutaman kerran lukemassa edellisestä raskaudesta, kun ei niitä juttuja muuten muista, mutta siellä on niin paljon muutakin lätinää, että vaikea poimia sieltä olennaisimmat jutut (kuten vaikka tuohon pahoinvointiin liittyvät). Viimeksi taisin kyllä muutenkin vaan vuodattaa enemmän fiiliksiä yleisesti tulevaan vauvaan liittyen :D Joten kauheesti ei hyötyä tuosta ole. Mut hauskahan niitä on lueskella.

Neuvolamullakin on 3.9. Varhaisultraa harkitsen, kyllä jotenkin silti kiinnostais, vaikka ne neuvolassa mahan päältä ultralla kattoiskin. Jotenkin vaan kun se on vanha laite niin jos siinä tulee jotain epäselvyyksiä ettei kunnolla näe/saa selvää niin jää vaivaamaan. Eli kävisin mieluusti sitä ennen muualla ultrassa.

Rii ja asukas 5+0 tai 5+1..?!
 
Ilmottaudun varovasti mukaan verenvuodosta huolimatta. Torstaina alkoi "menkat" jotka jatkuu edelleen. Lauantaina kuitenkin plussasin tästä huolimatta. Tänään käyty verikokeessa ja perjantaina uudestaan. Ultralla näkyi jotain kohdussa, mutta ei tietenkään tarkasti vielä tässä vaiheessa :D Kirjoittelen noita tietoja enempi kun pääsen koneelle.
 
Tänään oli eka virallinen työpäivä ja huomenna tulee oppilaat. Huomasin kun olin pitkän ajan syömättä niin alko kyllä heikottamaan. Pitääkin käydä ostamassa joku varasto purtavaa pöytälaatikkoon jemmaan :)
 
Mä soitin tänään neuvolaan ja neuvolantäti tunnisti mut (mikä on outoa koska oon soittanut hänelle tasan kerran, keskenmenosta "ilmoittaen" noin puoli vuotta sitten. Äitini on töissä synnärillä ja ilmeisesti tän neuvolan naisen tuntee joten ehkä hän tietää ketä mä olen). Sain lähetteen äitipolille varhaisultraan, melkeinpä sitä pyytämättä, ehkä sitten juuri siksi jos tuntee äitini. Luulin, että kunnalliselle on vaikea päästä varhaisultraan, joten siksi oletan että äitistä oli hyötyä :D

Huomenna tai ylihuomenna tulee sitten postissa kirje, mistä tuo äippäpolin aika selviää. Viikon sisään kuulemma kuitenkin, eli varmaan 5+4-6+5 välille osuu. Mukava päästä ennen koulun alkua varmistamaan, että siellä edes kasvaa jotain. Toivottavasti löytyisi sykekin.
 
Asuntojuttuja joku mietti myös. Meillä on melkein sataneliötä ja kolme makuuhuonetta, mutta herranjestas, kun kaikki makkarit on niin pieniä, että parisängyn ja pinniksen yhteen ja samaan mahduttaminen (kaikissa vieläpä yhden seinän pituiset kiinteät vaatekaapit) lienee aikamoinen tetris.. Ihan uskomatonta, että mukamas ei mahduta, kun tilaa oikeasti on! Mutta pienessä asunnossa se on vaan panostettava säilytysratkaisuihin sitten :) Hyllyjä seinille, että lattiatilaa jää vapaaksi, sänkyjen alle säilytyslaatikoita yms.
 
Tulisin varovasti mukaan...

20.4. / Starangel / 33 / esikoinen / Nkl / ???

Taustalla lapsettomuus, mutta ylläri luomuplussa tuli.. kp 27/30. Kp 28 (rv 3+6) CB:n digi sanoi Raskaana 2-3 ja odotan uusinta testiä sen kanssa.. Oireita alkoi tulla jo ennen plussaa, ja ne vaan jatkuu.. etoo, palelee, kuumottaa, rinnat on todella arat ja kävelessä kummalliset, väsyttää ihan hirveästi (tulee sellaisia uupumus kohtauksia ja nukun paritkin päikkärit...).. ja mä itken. Nyyhkytän. Vollotan. Parun. Kyynelehdin. Joka asiasta.

Viime elokuussa saimme kkm/tm:n, ja 12 kiertoa meni ennen plussaa. En uskalla vielä varata neuvolaa, mä odottelen, että digissä nousisi viikot 3+ ja sitten pyydän päästä naikkarille varhaisultraan, meillä oli aika hormonipolille varattuna 4.9. Jos en sinne pääse, menen sitten yksityiselle jonnekin.. Pelko on kova koko ajan, että taas menee asiat huonosti. :(

Voisin tuota face ryhmää harkita...

Onnea kaikille odottajille matkaan!!! :heart:


StarAngel rv4+1
 
  • Tykkää
Reactions: Rii-81
Tamariini, osasit juuri oikein kiteyttää edellisellä sivulla sen, että täällä ihmisistä korostuu vähän eri puolet kuin mitä muuten on. Itsekään en julki lausu mitään pelkojani oireettomuudesta tai mistään muustakaan hölmöstä huolestani miehelleni. Mutta täällä sitä saa olla juuri niin hölmö mitä haluaa. Ja se on hyvä juuri niin.
Itsellä ainakin ajatus pyörii oman navan ympärillä, aivan liikaa, päivän mittaan. Suuresti toivon, että sekin asia helpottuu noiden ensimmäisten ultrien jälkeen. Ja kun pääsee vähän keikkailemaan yms. Esikoinen aloittaa huomenna päiväkodin.

Tyydeli ja 5+3

Niin, ja tervetuloa kaikki uudet!! Meitähän mahtuu tänne kyllä!! :)
 
Viimeksi muokattu:
Hellou kaikille! :wave: Täältä lähtis vielä yksi masu mukaan! :)

Tänään 4+2, eilen tein digin joka sanoi raskaana 2-3. Viime viikolla tuli testattua melkeen joka päivä ja nyt en enää aio testata paitsi jos vuotoa on ja oikeesti syytä epäillä keskenmenoa. Mulla oli km huhtikuussa viikolla 5+6, joten se on yksi rajapyykki jonka yli pitäs päästä. Kokoajan on kuitenkin semmoinen järjenääni mukana, että en varmasti uskalla olla aidosti onnellinen ennen 2. kolmannesta. Eli facebookkiin en varmaan ennen sitä uskalla.

Alotin ihan vasta uudessa työssä, määrä-aikaisuus toukokuun loppuun asti ja vähän pelottaa mitä ne meinaa kun alkaaki maha uhkaavasti kasvamaan.. Siellä siis yritän peitellä raskautta mahdollisimman pitkään.

Oireita on hirveen väsymys ja tänään huomasin, että ihan vähän tuli paha olo, kun aterioiden väliin jäi liikaa aikaa. Toivottavasti tää väsymys menee pian ohi, vaikkei varmasti vaikein raskausoire olekaan..

Varhaisultrasta en vielä tiiä. Toisaalta se kyllä tois varmuutta tähän epävarmuuteen. Meillä päin ekan kunnan ultran saa vasta joskus 11. viikolla.

Neuvolaankaan en aio soittaa vielä pariin viikkoon. Viimeksi soitin heti 5+2 ja tietenkin jouduin perumaan sen sitten heti seuraavalla viikolla. Sillon eka neuvola tuli rv 9, joten ei tässä mikään kiire ees ole aikaa varaamaan.

19.4.15 / Liipa / 25 / 2. / OYS /
 
Heips vaan taas kaikille!

Minä se aikaistin varhaisultrassa käyntiä ja tänään siellä sitten käytiin. Viikkoja oli tasan 6+0 ja sikiöhän siellä näky :) 5mm ja sydänäänetkin näky vahvana. Meinas lääkäri et jos oisin päivänkään aiemmin tullu nii ei ois varmaan näkyny :D

Laskettu aika muuttui päivällä eli korjausta aiempaan, laskettu aika ois 6.4.2015
Ny vaan ootellaan neuvolakäyntiä 1.9 ja np-ultraa. Pahoinvointi on ollut kyllä aivan järkyttävää mulla edellisen viikon ja tämä päiväkin alkoi pytyn halaamisella. Huomenna pitäis joutua aamuvuoroon ja täytyy vaan toivoa että selviän etomisesta aamulla.
 
Onnea neanna sydämenlyönneistä :)
Tervetuloa uudet !
Olotilasta : välillä ihan ok, välillä tulee huono olo, syöminen auttaa, kuvotusta on, mutta oksentanut en ole. Vatsa turpoaa iltaa kohti ja housut alkaa kiristämään. Väsymystä on, päikkärit auttaa. Rinnat on arat ja kasvaneet.
Olo ei ole kyllä tuplasti huonompi näillä viikoilla kuin aiemmissa raskauksissa, vaikka kaksosia vatsassa kasvattelenkin :)

T. Paulanna ja pavut 6+5
 
Viimeksi muokattu:
Ihanaa kun ihmiset alkaa saamaan varmistuksia raskauksiinsa! :) alkaa jo itsekin harkitsemaan tuota varhaisultraa..

Täällä on iltapainotteista etovaa oloa ja yökkimistä, oksentaa ei ole vielä tarvinnut. Mitään ei oikein tee mieli syödä ja pelkän makean ajatteleminenkin saa aikaan etomista.. Eilen hieman säikäytti, kun tuli aivan inasen jotain punertavaa vuotoa, mutta onneksi vain tuon kerran.

Työ asiat stressaavat, koska olen tällä hetkellä työttömänä ensimmäistä kertaa elämäni aikana. Stressaa se ehdinkö saada töitä ja siitä olenko velvollinen kertomaan raskaudesta työtä mahdollisesti tarjottaessa? Kertominen torpedoi sitten myös työmahdollisuudet.. Ärsyttää kun ei tiedä tulevaa! :D toisaalta taas koen että nyt oli hyvä aika tulla raskaaksi jos töitä ei pitkään aikaan ole tarjollakaan, tulee ainakin käytettyä tämäkin aika hyödyksi eikä olla vain "jouten".
 
Huomenta! Täällä makoilen sängyssä pillimehun kanssa, kun alkoi kuvottaa heti herättyä :X

Marena: Itse en ehkä kertoisi, tai miettisin sitä ainakin tarkkaan. Pakkohan sun ei ole kertoa ennenkuin 2 kk:tta ennen LA. Itse jäin työttömäksi myös kun aloin odottamaan esikoista, kävin siinä parissa haastattelussa ja ne meni hyvin. Kunnes haastattelun lopuksi rehtinä kerroin raskaudesta, alkoi haastattelijat kiemurtelemaan tuolissa... Ei varmaan yllätä että paikkoja en saanut, mutta päivän-parin sijaisuuksia tarjottiin kumman aktiivisesti :D Eli ei vaan haluttu ottaa riskiä että jään sairaslomille tms. ennen kuin sopimus loppuu. (Nämäkin olisi loppuneet juuri ennen äippälomaa, joten heidän ei olisi tarvinnut edes mitään äippärahoja minulle maksella tms.)

Viimeisessä haastattelussa en kertonut, sain paikan haastattelun päätteeksi ja olin töissä raskauden loppuun saakka ja siihen loppui sopimuskin sopivasti :) Raskaushan ei saa olla syy sille ettei valita, mutta omien kokemusten perusteella väitän että monelle työnantajalle se sitä todellakin on. Mutta pakkohan sitä raskaanakin on laskut maksaa ja saada voita leivän päälle + vielä tehdä vauvalle hankintoja ja ehkä kerätä vähän lisää säästöjä vanhempainvapaita varten...

Ja kertomatta jättäminen oli minulle todella vaikeaa, tunsin välillä omantunnon tuskia jos joudunkin jäämään s-lomalle tms. Mutta muut lohdutti että harvoinpa se työnantajakaan juuri muuta kuin itseään ja bisnestään ajattelee, joten joskus pitää olla vähän itsekäs :)

*poks* 5+0
 
Marena: Mulla sama tilanne. Ajattelin kyllä olla itsekäs ja jättää kertomatta. Jossain vaiheessa maha saattaa jo paljastaa, mutta en koe että olisi velvollisuutta kertoa ainakaan ennen np-ultraa.

Asuntoasiat: Meillä valmistui huhtikuussa oma talo, joka ollaan itse suunniteltu. Täällä meillä on siis tilaa sopivasti pikkusisarukselle :)
 
Tere tulemasta uudet massut! Ja selkeästi tuttuja juttuja muillakin taas mielessä. :)

Asuntohommat hieman mietityttävät täälläkin. Meillä on talo suunnitteilla, mutta vauva-aika joudutaan vielä ahtautumaan tämänhetkiseen vuokrakämppään. Pinnis onneksi mahtunee meidän makkariin, toinen makkari on isompien lasten valtakunta. Hoitopöytää ja säilytystilaa sitten olenkin murehtinut jo näin valmiiksi senkin edestä. Ei niin mitään tilaa millekään! Noh, onneksi on 8 kuukautta aikaa loihtia kämpästä tilaihme... :D

Ja kuten monella muullakin tämän pätkätyöläisyyden kulta-aikana, myös itse olen pohtinut työkuvioita. Olen määräaikaisella sopparilla vuoden loppuun eikä jatkosta ole mitään tietoa. Tosin laskeskelin tämän homman niin, että maha ei välttämättä ole vielä sopimusta päivitettäessä kovin näkyvä, enkä aio siitä mitään sanoakaan. Minua on nyt roikotettu jo 3,5 vuotta määräaikaisella, joten en todella tunne mitään velvollisuutta kertoa työnantajalle yhtään mitään tulevista äippälomista. :stick: Ja mietin myös niin, että jos työt sitten ei jatkukaan, niin muutama kuukausi työttömänä siinä välissä ei maailmaa kaada. Talouden melkein, mutta vain melkein... :)

).( Olotila täällä on taas rauhoittunut. Se pieni merisairaus viikonloppuna meni jo ohi ja taas on olo ihan normaali. Vähän tavallista unisempi olen aamuisin, mutta se onkin sitten melkein ainoa oire tällä erää. Muuta odotellessa... Veikkaan, että allekirjoittaneella on kyllä ovulaatio ollut paljon "laskureita" myöhemmin, ja raskaus on varmaan alla olevista viikoista jopa viikonkin jäljessä. Mutta en nyt päivittele mitään ennen kuin aikanaan ultrassa jotain selviää.

tamariini ja maha 5+5
 
Asuntoasioista oli puhetta.. Me asutaan 120 neliöisessä omakotitalossa, joten tilaa riittää! Ostettiin tämä vuosi sitten toukokuussa ja silloin olin masu pystyssä, eli kerettiin pari kuukautta tässä asua kahdestaan miehen kanssa. Nytkin tuntuu että tilaa on jopa vähän liikaa kolmelle, mutta päätettiin silloin ostaa samantien isompi talo. Ollaan aina haluttu kaksi lasta pienellä ikäerolla, joten olihan se paras ratkaisu. Ei jää heti pieneksi! Toisen lapsen huone toimii nyt tietokonehuoneena, ja meneehän siihen vielä jokunen vuosi ennenkun lapset osaa kaivata sitä omaa huonetta. :D

Tänäänkin olo on suht hyvä. Pari tuntia maksimissaan voin olla syömättä, muuten iskee kamala oksetusolo. Saan siis napostella pitkin päivää.. Jos menee niinkuin edellisessäkin raskaudessa, alkaa oksentaminen sitten viikon päästä. Toishan se varmuuttaa tähän raskauteen, mutta muuten olen kyllä tyytyväinen tämän hetkiseen olotilaan. :D

Olettekos vielä miettineet lapsen sukupuolta? Onko teillä tyttö-/poikaoloa? Toivotteko (edes pikkusen) tiettyä sukupuolta?
Nyt kun mulla on se aina haaveilemani tyttö, niin toisen lapen sukupuolella ei ole mitään väliä. Toinen tyttö olisi kiva, olisi ehkä sisaruksilla tulevaisuudessa enemmän yhteistä. Mutta poikakin olisi kiva, koska meidän suvussa ei oo melkeen yhtään poikia. Serkkuja mulla on 15 ja vaan kolme niistä on poikia.
Nyt mulla on tyttöolo, mutta esikoistytöstä mulla oli poikaolo aivan rakenneultraan asti.

Kati ja Nappi rv5+0
 
Poika olisi toiveissa, meillä on akkavalta täällä :) Mieskin halunnut esikoisesta asti poikaa. Sitä turhauttaa kun sen sisaruksilla on yhteensä 4 poikaa ja 1 tyttö, meille suotu vaan tyttöjä kaksin kappalein :D
Oireita jos vertaa aiempiin niin ei ole ollut ennen näin aikaisin oloja, minkäänlaisia. Rinnat kasvoi aiemmissa vasta juuri ennen synnytystä, nyt jo ennen plussaa aristi, huono/etova/heikko olo on ollut jo ainakin viikon, aiemmista alkoi vasta joskus 12-20 ja jatkui loppuun asti hallittavina. Tämä siis toivon mukaan oireilee sitä poikaa :rolleyes: tai pahimmassa tapauksessa kaksosia, mun äiti on kaksonen, eli meillä on siihenkin mahdollisuus :O

Asunnoista.. Meillä on liikaa tilaa, riittäisi vähempikin. Tässäparitalon puolikkaassa on ainakin 220m2 mies epäili olevan enemmänkin. Huoneetkin on yksiön kokoisia :D Kiva on joo, että tilaa löytyy, mutta ihan järkyttävä siivoaminen ja talvella lämmittäminen. Tämä ei ole siis oma, vaan isäni ja meillä on asumisoikeus tässä ja maksetaan omat ja sen asumiskulut, eli 400e/kk. Tässä on 5mh + oh + sauna + 2x vessa + keittiö&ruokailutila. Lisänä vielä kellari 100m2. Parasta/pahinta tässä on tuo oma piha, ihana kun pääsee helposti ulos ja esikoinenkin harjoitellut ulkona oloa itsekseen, mutta viime syksyn lähtökohta oli vyötäröön asti kasvanut viidakko, josta esikoinenkin sai 2 punkkia. Nyt siellä on siistitty ja nurmikkoakin kasvaa hieman, mutta ohdakkeita on ympäri pihaa ja ei voi kunnolla olla ilman kenkiä.
 
Varovasti tulen jo mukaan..

8.4.15 snowwhite83 / 31 / 3. / VKS

Keskenmeno takana 3/14, nyt vihdoin uusi raskaus 7+1.... Tosin kaksi viikkoa kärsin 24/7 "krapulaisesta" olosta (oksensin, väsymys, jaksamattomuus...) ja tänään oireet ovat yhtäkkiä poissa. Varhaisultraan yksityiselle harkitsen...

Itselle 3. lapsi, ennestään tyttäret vm 2005 ja 2006 <3 Miehelle ensimmäinen, ellei keskenmenoa lasketa (tapahtui rv 10+6), eli uusperhe ollaan.
 
Viimeksi muokattu:
Asuntoasiaa Meillä on n.80neliötä (paritalo) mutta se on aivan liian vähän.. :D nyt kolmatta vuotta asutaan tässä eikä ihan heti olla muuttamassa pois. Viime syksynä eristettiin varasto ja tänä syksynä tehään valokate terassille. Jää siis varastoon tilaa kun ei kaikkia ulkotavaroita tarvi sinne änkiä. Tosin ei sinne enää mitään meniskään.. Yksi huone on leikkihuoneena, vielä pitäis muksu sinne jossain vaiheessa opettaa. Ja isompi huone on tällä hetkellä meijän makkari. Sitten myöhemmin vaihdetaan huoneet päimmä, meille riittää se pienempi. Mutta siihen on nyt vielä tovi.

(.) Tämä väsymys on jotain aivan..järkyttävää! Ei mulla viimeksi tällasta ollu, ja tämä kiukkusuus. Ei sitäkään, tai ainakaan näin pahana. :ashamed: Päivät menee hyvin muksun kanssa mutta appajee kun mies tulee kotiin..pikkasen meinaa järki lähtiä. Toivotaan että se tästä tasaantuu. Oon niin onnellinen ettei vielä oo pahoinvointi tullu. Tosin muuten kyllä huomaan että joku mua verottaa jo kovasti..ei jaksa nostella, hengästyy kun pitää jotain "raskaampaa" tehä..ja nuo vattakivut välillä kun nostelee jne.. Ja jännä huomio taas peilistä. Ennen oli se maharöllykkä edellisestä jäljellä, nyt ei oo siitä tietoa, on vain pullistunu maha. :LOL: Samaku viimeksi..vaikka ei turvonneelta tunnu niin näkyy. Arvatenkin joku pian jotain kysyy, sillä maha alkaa jo rintojen alta tällä kertaa. ;)

Jahas, muksu heräs joten täytyy mennä.. :wave:

Nauris & rusina 5+4.
 
Liipa: Kiva että pääsit tänne! :) Mukava kun on joku "tuttu" tuolta toisesta keskustelusta myös.

Tänään 5+3. Selvitty siis jo päivä pidemmälle kuin aiemmassa raskaudessa. Yksi etappi siis ohitettu. Onneksi on paljon puuhaa lähiaikoina, niin ajatukset pysyy paremmin kasassa. Siis töitä (no okei lapsia hoitaessa on vaikea vähän väliä ajatella että tuleeko se oma vai ei), tukholmanreissua, hääjärjestelyjä.. Koulukin alkaa kahden viikon päästä.

Oireista: Jumankauta tätä väsymystä!! Tuntuu, että nukahtelen vähän väliä, 10 tunnin yöunet ei riitä mihinkään ja ihan jatkuvasti vaan väsyttää. Muita oireita ei juuri ole.

Asunnosta: Me asutaan 4:n asunnon pienkerrostalossa maantasalla, 52-neliön kaksiossa. Rakastetaan tätä asuntoa, mutta tilaa ei kyllä nytkään taida olla tarpeeksi. Tavaran karsiminen tulee ainakin eteen. Lisäksi ongelmia aiheuttaa todella ahdas vessa/suihkutila, johon ei mahdu hoitotasoa tai muutakaan sekä vaunujen säilytys (meillä on terassi mutta ei katosta, sisälle ei mahdu ja rappukäytävässä ei kai saisi pitää). Aiotaan kuitenkin näillä näkymin asua tässä kunnes lapsi tarvitsee oman huoneen. Rivitaloasuntoja kun ei sopivalla hinnalla juuri täällä keskustan tienoilla ole, ja kerrostaloon emme koirien kanssa enää lähde.
 

Yhteistyössä