Huhtikuun hurmurit 2014 ~Lokakuun lorut~

Moikka,

Tuun tännekin kertomaan kuulumiset. NT-ultrassa käyty ja kaikki oli kunnossa! Saatiin hienot 4D-kuvatkin mukaan. Nyt voin olla hyvillä mielin ja alkaa jännittämään pomolle kertomista... IIK!
Ihanaa kun vointi on paljon parantunut. Normiruoka vaan ei jostain syystä maistu. Sentään hedelmiä, jugurttia ja leipää pystyn syömään... :)


Tiukuliinalle
voimia!

Tervetuloa uusille!

Mulle voisi päivitellä:
8.10 NL
13.11 N
25.11 RU




Laurina 12+2
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Kultapupu ja Neksu
Meillä oli näitä uutisia osattu odottaa, minun äidille ja isälle tämä on ensimmäinen lapsenlapsi joten todella innoissaan olivat. Äiti rupesi jo ristiäisiä mielessään järkkäämään, ja piti jo vähän toppuutella kun niitä raskausviikkoja siinä vaiheessa oli kasassa vain 8. Kummatkin osasivat kyllä olla asiasta hiljaa, kun sanottiin että ennen ultraa on asiasta turha lähteä huutelemaan kylillä. Nyt se onkin sitten ilmeisesti koko suvun tiedossa, äiti ja sisko ovat siitä pitäneet huolen :)
Mieheni äiti taas oli heti uutisen kuultuaan soittanut koko sen puolen suvun läpi, niin innoissaan asiasta oli.
Eipä ole tarvinnut kertomisista itse paljon tarvinnut huolehtia.
 
Täällä kanssa ultrassa käyty. Olikin ollut kaksoisraskaus,toinen kuollut noin kuukausi takaperin kun oli ne rajut vuodot,mutta oli siis kohdussa edelleen. Toisella kaikki hyvin,kovin häntä nukutti,vähän jaksoi kättä heilutella. Edelleen siellä oli iso hyytymä ja voin kuulemma vielä kuukaudenkin vuotaa. Ja loppuraskauteen pitää aika sairaalaan varata lääkärin juttusille. Pitää varautua siihen että tarvitsen synnytyksen yhteydessä punasoluja niinkuin kahdessa edellisessäkin olen saanut.

Mutta nyt on kuvia mitä ihastella,ihanaa :)

Luppa-
 
zzasu oon sitä mieltä että JEE! :D oon vähän odotellutkin nuorta väkeä tänne, tai lähinnä facebookin puolelle kun sinne kirjottelen itekin enemmänkin! :D Mie täytän tammikuussa 24 ja tää on toinen raskaus mut silti tuntuu että mulla on enemmän juteltavaa itseäni nuorempien kanssa, ja oon yhtä hämilläni raskaudesta nyt kun esikoista oottaessa! Eli lämpimästi tervetuloa! :)
 
Tervetuloa kaikille uusille mukaan. Täällä mennään tätä tavallista rataa ei oikeen mitään uutta muuta kun ettei tee mieli kattoo mitä vaaka näyttää kun tuntuu että se näyttää ihan hirveitä määriä :/ 21. pvä olis sitten neuvola sitä odotellessa.

Yönenkeli ja tiitiäinen 13+4
 
Tiukuliina paljon voimia!

Täälä oli tänään neuvola ja kaikki oli ihan ok. Vauvan sydän jumpsutti 155 ja pari potkuaki kuulu ? huomenna sit np ultra. Mua ei hirveesti jännitä. Toivon vaan et pikkuisella on kaikki hyvin!

Eipä se äitiys iästä ole kiinni. Tervetuloa kaikenikäikäiset äidit. En kyllä itseänikään vielä vanhaksi tunne :)

Olo on tosi hyvä kun pahoinvointi on helpottanut. Vois tehdä mitä vaan.

Bluedreams ja pöntiäinen 13+3
 
Mulla on muutma kaveri kenellä on lapsia mutta niille en ole vielä kertonut niin en ole vielä päässy intoileen kenellekkään :D Koska en vielä kunnolla ymmärrä että olen saamassa vauvaa :eek: ku ei mulla ole mitään pahoja pahoinvointeja , sillon tällöin tulee aamusin ja seki jää yhteen kertaan :eek: Ainoa oire on olu että rinnat ovat arat ja palelen koko aika. Ehkä huomisen jälkeen ymmärrän ja toivon että sielä ultrassa näkyyki jotain. :)

Mulla on ollu vaan vaari :D
 
Zzasu: Eipä se äitiys iästä ole kiinni, tunnen monta alle 20 vuotiaana lapsen saaneita ja hyvin näyttää pyyhkivän, kuin myös niitä joilla tekee tiukkaa omasta itsestään huolehtiminenkin.

Ja kukas se oli kun kyseli niistä hankinnoista vauvaa varten? Tässä listaa omien kokemusteni perusteella jotka meidän pakko hankkia listalta löytyy.

- Kietaisubodyjä mielellään käännettävillä hihatumpuilla pään yli puettavia en aijo alle 62 koossa ostaa yhtään
- sähkökäyttöinen rintapumppu
- sitteri, tod. näk. värinällä ja musiikilla, oli kuopuksen kanssa varsinkin ihan korvaamaton pääsin yksin edes vessaan tai suihkuun
- kova kantokoppa vaunuihin
 
Raidallinen, arvaa mitä vaatetta meillä oli esikoiselle sairaalasta kotiin menoa varten? No niitä pään yli puettavia bodyja. Kaikissa taisi olla vielä joku p*keleen rimpsu siinä kaulassa vielä. Se oli melkoista puuhaa kun alettiin pukemaan, mulla ratkesi tikki kun nauroin niin. No, siitäkin viisastui.. :)

Hankintalistalla meillä on kaikki. En säästänyt esikoiselta mitään, kaiken annoin pois. Mun äidillä taitaa olla laatikollinen pelastettuja vaatteita, mutta ne on Burberryä, Silvian Heachia ym, eikä mitään oikeita käyttövaatteita. Pinnasänkykin saattaa olla jossain mummolan varastossa, mutta se oli niin massiivinen etten tiedä mahtuuko meidän nykyiseen makuuhuoneeseen mitenkään. Mies on aloittanut hankinnat tietysti tilaamalla uuden auton. :rolleyes: Perusteli sillä, että mä saan sitten tuon "vanhan" (joka on uudehko vielä sekin), vaikken edes tarvii autoa. No, hankintalistansa jokaisella. Miehellä siihen listaan sisältyy varmaan myös esim. uusi tv.

Mä eilen menetin järkeni katselemalla vaunuja/rattaita nettikaupoista. Esikoisen aikaan oltiin puolet ajasta Suomessa ja puolet maailmalla, meillä oli täällä Emmaljungan yhdistelmät ja muualla matkarattaat, joista sai selkänojan kokonaan alas. Emmaljungat haluaisin taas kun pitää päästä kävelemään hiekkateitä ja lumessa, mutta ne on niin armottoman isot kauppareissuilla. Travel system olis kätevä kaupungilla, mutta niissä taas on niin pienet renkaat ettei niillä tee muuten mitään. Ja laadukas travel system+Emmaljungan yhdistelmät on sen hintainen setti, että mietin ehkä uudelleen.. Aloitin kyllä näin ajoissa miettimisen, että on aikaa katsella käytettyjäkin.
 
Eilen ollut NP-ultra meni siis paremmin kuin osasin villeimmissä unissanikaan odottaa. Vastasi viikkoja 12+3 ja ultranainen merkkari äippäkorttiin, että todennäköisin laskettu aika olis 13.4, vaikka se la olikin 14.4. Sydän jumpsutteli ihanasti ja oli se vaan ihmeellistä nähdä elävä sikiö kun pinnalla oli vielä vahvasti viime kerta.
Miwwi Iik, iik, ihanaa! Meidän murut menee just niinkuin kuuluukin :) Mä kerroin eilen omalle puolelleni ja mies kertoo omallensa kun kertoo. Vein äidin syömään ja kuin ihmeen kaupalla se kysyi, että mistäs keskusteltiin ja kaivoin sitten kassista ultrakuvat ja sanoin, että keskustellaan vaikka tästä. Viidakkorumpu (eli äiti) hoiti sitten loput omia sisaruksia lukuunottamatta ja onneksi ehdin onneksi kieltää tiedon laittamisen facebookiin.
 
Minäpä se täällä huutelin niistä tarvikkeista. :D
Ite oon kans hankkimassa kaikki ku kaikki esikoisen kamat meni just siskolle käyttöön ja ne saakin olla sielä. :) En halua kaikkia samoja kamoja mitä tyttelillä oli aikoinaan ja jotain uutta.
Vaatteita on sieltä päin jo tullut hieman kun on pieneksi jäänyt ja niitä blokkasin parhaimmat, että kehtaisi ostaa edes jotain lisäksi.
Sitteri on meillä vielä isona kysymyserkkinä, kun kuitenkin nuo kaksi koira tossa on ja ne on kumpainenkin kovia pusuttelemaan niin ei oikein viitsi vauvaa lattialle jättää esim vessakäynnin ajaksi joten tuli tuossa hetki sitten mieleen jos sen "koliikkikeinun" ostaisi sen tilalle, kun se on kuitenkin hieman korkeampi. Syöttämisessä ei ole tarkoitus käyttää kuitenkaan, kun ollaan suunniteltu ostavamme tripptrapp-syöttötuoli ja siihen se newborn kaukalo missä voi sitten pientä istumatonta syötellä ja tässäkin taka-ajatuksena ne koirat. :D Vaunut, pinnis ja hoitopöytä hankitaan varmasti, mallit on jo selvillä ja koitetaan katsoa josko löydettäisiin käytettynää, myös turvakaukalo ostetaan ja ehdottomasti sellainen missä on autoon laitettava adabteri eli joko isofix tai se toinen, en muista onko meidän auto isofix-yhteensopiva. :D
 
Tiukuliina :hug:

Iso kiitos kaikille onnitteluista, kova pohdinta on nyt meneillään kyllä, että pidetäänkö juhlia vai karataanko vihille ;) Ja onnea kaikille hyvistä ultrakuulumisista!

Fujin mehän mennään samoilla viikoilla, samalla LA lla! :)

Iästä ei minunkaan mielestä iällä ole merkitystä. Itsekin olen "jo/vasta" 21. Minulla on ystävä joka tuli äidiksi kun oli 17, ja on mielestäni hyvä äiti. Omat vanhempani sai minut myös nuorena, 18-19vuotiaana. Meillä miehen kanssa tosin on enemmän ikäeroa, mies on 25.

Kerrottu meillä on minun vanhemmilleni, jotka kirjaimellisesti sekosi onnesta, varsinkin mummoksi tuleva osapuoli. Ja eipä tarvinnut muulle suvulle itse kertoa, kun äitini hoiti homman kotiin :D Miehen vanhemmille ei olla vielä kerrottu, mies haluaa itse kertoa muttei näe heitä niin usein, niin seuraaviin treffeihin heidän kanssa on odoteltava.

Hankintoja Mitään ei olla vielä hankittu (niitä muutamaa söpöä pörröhaalaria kirpputorilta ei lasketa, eihän). Koitan olla järkevä ja ajatella joulun jälkeisiä alennusmyyntejä ja mennä kärppänä niissä, toki hullut päivät stockmannilla ensi viikolla varmaan aloittaa tämän hamstraamisen! Mies kun niin toppuuttelee hankintojen kanssa, hän on minun vastakohtani tässä kärsivällisyydessä, yksinäni olisin tyhjentänyt jo jokaisen lastenvaateliikkeen joka on tullut vastaan :LOL:


Tulipa romaani, mutta luurilla ei jaksa näppäillä, vaan käyn sillä vaan lukemassa. Tulee sitten koneella aina kerralla omaa tekstiä reippaasti!
 
  • Tykkää
Reactions: Fujin
Paljon voimia Tiukuliinalle!

Onnea hyvistä ultrakuulumisista niitä saaneille! :)

Eipä sillä äidin tai isän iällä ole väliä/ei se kerro millainen henkilö on vanhempana. Huonoja äitejä ja isiä löytyy niin nuorista kuin vanhemmistakin, kuten myös hyviä. Oma äitinikin on saanut minut 19-vuotiaana (ihan suunnitellusti). Ja ovat siis isäni kanssa edelleen yhdessä.

Itsekin olisin halunnut lapsia hieman aiemmin, mutta eipä se raskautuminen aina/kaikilta niin helposti käy.

Hankintalistalla meillä on tällä hetkellä vain sänky esikoiselle. Jotakin vaatteita tulee varmaan tulokkaalle ostettua, ainakin jos hän on tyttö.
 
Tarvikkeista hankintalistalla on tasan kantoliina tai Manduca :D Muuten en oo kyllä päätäni vaivannut vielä pätkääkään muilla asioilla. Vauvathan vie jotenkin niin vähän tilaakin kun ne on pieniä... :LOL:
 
Jospa tuota jotain sais taas aikaseksi ko pikkumies päikkäreillä.. :)

Mulla on kaikki ollu aina pappoja ja miehellä on ollu pappa ja vaari.. Ite en osaa sanoa vaari, kuulostaa niin tyhmältä.. Samoten meillä on ollu aina vaan mummuja ja miehellä mummo ja miehen äiti halus olla mummi esikolle.. Löytyy joka nimellä sitte! :)

Hankkimiset jää aika vähälle.. Esikon jäliltä on kaikki tallessa, mitään en oo laittanu tai antanu pois.. Toki jos tyttö tulee niin vähän ostaa jotain tyttöjen väreissä.. :whistle: Nii ja pitää varmaan hoitopöytä ostaa kun muutetaan siihen omaan taloon keväällä.. Yläkertaan hoitopöytä ja alhaalle sitten nykynen malli pyykkärin päälle hoitotaso.. Ite en pitäny mitenkään vaikeena pukea päänyli bodeja vauvalle.. Toki ne kietasut on käteviä mut onnistuu molemmilla vaatteilla.. :)

Iällä ei mun mielestä oo väliä.. Toiset on aiemmin kypsiä vanhemmiksi ko toiset ja päätökset sen mukaan. :) Toki löytyy sitten niitäkin joista tulee ajatus että olikohan ihan fiksuin veto tehä muksu, ikä mikä vaan..

Neuvolalääkärillä käyty tänään. Kaikki arvot ok, paino oli vähän tippunu ja samoten hb 130->118.. Jos vielä tipahtaa niin rautaa vaan nassuun.. Sokerirasitukseen joudun joskus vk27-28.. Jos siellä kaikki ok niin jääkin siihen yhteen kertaan.. En jotenki usko et iso ois tulossa kun esikko paino 3300g syntyessään 41+6, mitenkään en rajottanu karkin tai muunkaan syöntiä. Alakerrassa kaikki myös ok, kohtu kasvanu hyvin ja sintin sykkeet jumpsutti 160.. :heart:

Nyt vähäksi aikaa touhuileen omia ja sitte illaksi töihin! Pitäis varmaan alkaa sielläki kertoon esimiehelle asiasta kun en oo saanu vieläkään aikaseksi.. Ja jään tän viikon jälkeen pariksi viikoksi lomalle niin ehkä parempi nyt kertoa.. :rolleyes:

manije ja sintti 13+2

Ainiin! Rakenneultra 29.11! Vasta!
 
Np-ultra täälläkin takana, kaikki oli hyvin joten nyt voisi varmaan sitten huokaista helpotuksesta ja yrittää vaan nauttia tästä raskausajasta. :) LA siirtyi vähän, eli 13.4.,voisi päivittää. Niskaturvotus oli 0,7mm eli ei pitäis olla huolta, toivotaan ettei seulassa sitten mitään muutakaan.

Hankintalistalla ei ole oikein muuta kuin esikoiselle sänky (että saadaan pinnis vauvalle, kahta pinnasänkyä en halua) ja sitten jonkunlaiset sisarusrattaat, mutta en vain oikein tiedä millaiset haluaisin. Esikoinen tuskin niissä kauan tulee viihtymään, mutta on kuitenkin vielä sen verran pieni että epäilen pärjättäisiinkö kokonaan ilmankaan. Millaisia ratkaisuja te muut joilla ikäeroa tulee n. 2 vuotta tai alle, olette tehneet???

Iällä ei minunkaan mielestä ole väliä. Toiset on kypsiä vanhemmiksi jo alle parikymppisinä, toiset hyvä kun edes siellä kolmen-neljänkympin paikkeilla. Riippuu niin ihmisestä ja millaiset tulevaisuudensuunnitelmat jne. Itselle nyt kolmenkympin paikkeilla on ollut hyvä ikä, en kokenut aiemmin olevani valmis äidiksi. Paitsi että ehkä nuo yöheräilyt ja muut olisi nuorempana kokenut hieman helpompina kuin nyt :whistle:

Nyt pitäisi sitten keksiä miten kertoa vauvasta muille, ensin nyt läheisimmille, sitten muille sitä mukaa kun tavataan tai huomaavat muuten. :)

Meryl + pikkukakkonen 12+4
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Kultapupu
Moikka! :wave:

Tervetuloa uudet odottajat!

Onnea kaikille hyvistä ultrakuulumisista! :heart: Mä tulen jonon jatkoksi, jes! Eilen oli nt-ultra ja siellä näytti olevan asiat kunnossa! Turvotus oli enimmillään 1,1 (suurimmaksi osaksi sai mittaustuloksen 0,9). Toivottavasti veriseulassakaan ei olisi mitään häikkää. Kovasti murunen siellä liikkui ja potkiskeli! Ihana! :heart:

Hankinnat Me päästään aika vähällä, koska esikoiselta on kaikki tallessa. Tyttömäisempiä vaatteita joutunee pikkasen ostamaan, jos sieltä tyttö putkahtaa maailman. Sisarusrattaat taidetaan hommata käytettynä, koska meneevät sen verran vähän aikaa eikä ole järkevää investoida uusiin.

Kertomisesta Me ollaan kerrottu vaan muutamalle tyypille vauvasta. Ovat läheisiä ystäviä tai sisaruksia. Lopuille mä olen miettinyt kertovani mahan kasvulla. Jos uskaltaavat kysyä, niin toki vastataan totuudella. Tosin tämä taitaa olla edessä vasta viikkojen päästä, kun ei oo vauvamahaa vielä.

Äidin iällä ei oo niinkään väliä. Enemmän tarvitaan kypsyyttä ja vastuunottoa. Tosin emmä ite ois voinut kuvitellakaan lapsia itselleni siinä alle 20 tai siinä kieppeillä, vaikka mikään rappionuori en olekaan ollut. Mulle oli tärkeää hankkia ammatti ensin, käydä töissä ja nähdä maailmaa. Nyt on se aika elämästä, kun voi rauhottua viettämään perhe-elämää ihanan miehen ja lasten kanssa.

Paljon siellä fb-ryhmässä on jo porukkaa? Mä edelleenkin mietin sitä liittymistä... Uskaltaako?

Neksu 12+1
 
Huhhuh kun oli lukemista, kun ei muutamaan päivään ole ehtinyt ja jaksanut käydä. Tässä vastaavasti teille vähän luettavaa ;) Siskon muutto on aiheuttanut puuhaa ja muutenkin tullut liikuttua paljon. Synttärionnitteluja nyt kaikille synttärisankareille yhteisesti hirmuisesti, ettei sitten unohdu :) Ja tervetuloa kaikille uusille!

Ja tialialle onnea häihin, ihanaa! Oon aina haaveillu pallomahahäistä (joo en tiedä miksi), mutta esikoinen päätti saada alkunsa vasta yli vuosi häiden jälkeen :) Me kyllä mentiin myös talvella maistraatissa naimisiin, ja pidettiin pienet pippalot sitten sukulaisille ja muutamalle ystävälle. Tosi hyvät muistot jäi, ja oli vähän erilaista, meidän näköistä.

Tiukuliina89 voimia ja onnea tulevaan, toivottavasti saatte vielä nauttia pienestä ihmeestä vaikka huonosta kokemuksesta huolimatta!

Äippyli_81 mulla ei henkkoht ole ollut vielä suppareita mutta siskoni kyllä toisessa raskaudessa kertoi että hänellä alkoi tosi aikaisin tulemaan niitä harkkasuppareita, kaikki meni tietysti siitä huolimatta hyvin ja meni vielä yliajalle eli ei edes siihen vaikuttanut mitenkään.

Mahan kasvamisesta on ollut puhetta, tiedän kyllä tapauksia että toisessa raskaudessa ovat näyttäneet sen viimeiset 6kk siltä että viimeisillä kuukausilla mennään. Toivoisin että mullakin tulisi aiemmin ja paremmin masu näkyviin tällä kertaa (kun vielä taas oon talvella raskaana!) koska tosiaan meilläkään ei naapurit edes huomanneet raskautta. Mahtoi herättää ihmetystä kun alettiinkin liikkua vauvan kanssa. Täällä oli joku muukin joutunut kokemaan vääryyttä julkisissa kulkuneuvoissa :D Samaistun tuohon koska onhan se muutenkin ärsyttävää löntystellä kuin raskaanaoleva mutta näyttää korkeintaan keskivartalolihavalta! (Ja silloin olin siis hoikka muuten.) Koska siis en pystynyt siltikään kävelemään kunnolla ja reippaasti pitkään aikaan vaikka maha ei ollut kookas. Olen tälläkin kertaa varovaisen toiveikas, koska kuitenkin se kohdun asento vaikuttaa mahan kasvuun, joten en uskalla toivoa mitään rantapalloa.

zzasu mun mielipide nuorista äideistä on, että riippuu ihan äidistä! Tiedän ja tunnen vastuuntuntoisia hyviä äitejä nuoresta iästä huolimatta, mun sisko oli 19 kun tuli raskaaksi ja hyvin on pärjäneet, nyt heilläkin siis jo kaksi lasta. Itse olin 22 kun sain esikoisen (jätettiin ehkäisy kun olin 19) ja nyt siis 23 kun tulee toinen, ja olen myös jutellut ihmisten kanssa (jotka myöhemmin ovat saaneet lapsensa) jotka on rehellisesti sanoneet etteivät minun ikäisenä olisi olleet valmiita. Se riippuu niin paljon ihmisestä.

Me muuten kerrottiin mun vanhemmille postikortilla, arvasin että alan vaan takellella jos kerron niille suullisesti :) Postikortissa oli hauska teksti jonka taisin tuonne elokuun pinoon johonkin kirjoittaa, en enää muista sitä mutta arvoituksen omainen oli. Kauhuissaan olivat varsinkin ikäerosta, mutta pääsivät nopeasti yli. Sanottiin kyllä niille ettei vielä kerrota muille, mutta kyllä ne taisi sen sitten ainakin mun vaarille lörpötellä heti. Eipä se lopulta haitannut kun muutettiin sitten mieltä ja ollaan avoimesti nyt kerrottu asiasta kaikille :) Niin ja mulla on muuten aina ollut mummo ja vaari, mun vanhemmat taas halusivat olla mummi ja pappa. Mun miehellä taas on aina olleet mummi ja ukki. Että vaihtoehtoja riittää.

Meillä ei ole paljoa hankittavaa, koska vielä on kaikki esikoiselta tallessa. Aiotaan hankkia esikoiselle lastensänky jossa olis sitten hyvät reunat, tuntuu että ihan turha olis toista pinnistä hommata kun esikoinen olis kuitenkin jo 1v2kk jos päästään loppuun saakka, ja alkuun saadaan vauvalle lainaksi kehto jossa nukkuu varmaan muutaman kuukauden. Ja tolla kiipeilyvietillä mikä esikolla nyt on ilmennyt se kyllä kiipee jo sitä ennen pinniksestä pois (7,5kk ja vähän kävelee jo puita pitkin, oli pakko hommata konttauskypärä kun rupes sataa mustelmia otsaan..). Toinen hankinta mikä aiotaan tehdä on tuplarattaat, haaveilen sellaisista phil&teds-rattaista joissa siis lapset tulee "päällekäin". En suostu ostaa vierekkäiskaksosrattaita, niillä ei ole mitään toivoa päästä julkisiin tai kauppaan. Käytettynä aiotaan ostaa, sen verran tyyriit olisivat uutena. Ei olla vielä päätetty että mitä tehdään noille tänhetkisille yhdistelmävaunuille, joko pidetään tai sitten myydään. Toinen syöttötuoli ollaan saamassa, saa nähdä onko loppujen lopuksi kovin tarpeellinen mutta jos ei ole niin heitän tuon meidän nykyisen pois :)

mörkö1 meillä on lainassa ollut tuo koliikkikeinu, aiotaan kyllä pitää se seuraavaakin lasta varten. Oli aivan korvaamaton kun esikoisella oli ekat 4kk suunnilleen joka ilta koliikkia, joka onneksi loppui kun kiinteitä alettiin syöttää. Me kyllä suositellaan miehen kanssa tuota tuotetta kaikille jotka suostuu kuuntelemaan! Lainattiin sitä myös toiselle tutulle kun ei itse enää olla tarvittu sitä (sitterikin jäi käyttämättömäksi joskus 5kk kun pieni alkoi harjoitella ryömimistä) ja hekin ihastuivat kyllä todella! Se liike on kuin taikaa tuollaiselle alle puolivuotiaalle varsinkin.

(.) Vielä loppuun napailua, olen saanut pahoinvoinnin hyvin pidettyä kurissa kun olen mättänyt ruokaa naamaan 1-2h välein. Pieniä määriä vaan pystyy vieläkin syömään yleensä ja tiettyjä ruokia oon välttänyt, mutta välillä pystyy syömään hyvän ateriankin. Eilen aloin miettiä että voisko olla sellainen ihme että nämä pahoinvoinnit jäisi näin vähäisiksi tällä kertaa, ihan uskomatonta. Vähään aikaan ei ole lentänyt laattakaan, yhden käden sormilla laskettavissa nekin kerrat kun on lentänyt! Vieläkin tulee välillä paha olo mutta heti juoksen jääkaapille tai vedän vaikka pari satsumaa (oon taas ihan koukussa noihin, oon jopa miettinyt että viitsiiköhän niitä pakastaa :D). Aina pitää olla evästä mukana kun liikkuu johonkin. Saa nähdä miten vaikuttaa painoon tällainen, vaikka miten olis annoskoot pienentyneet ja ruoka terveellisempää, niin kuitenkin kun tuntuu että koko ajan pitää mussuttaa jotain.

Alle kaksi viikkoa ultraan!

Kp & Kultakala 11+1
 
Viimeksi muokattu:
Iällä ei munkaan mielestä ole mitään tekemistä äitiyden kanssa. Itse olen nuori äiti, esikoisen sain 20-vuotiaana ja nyt vaille 24-vuotiaana odotan meidän kolmatta. Mieheni on samanikäinen. Uskon olevani todella hyvä, ellen jopa maailman paras äiti ;D Meiän suvussa on kaikki tulleet nuorina vanhemmiksi muutamaa lapseetonta lukuunottamatta. Naimisiin me mentiin kun olin 19, eikä sekään yllättänyt ketään :)

Hankintoja meillä ei ole kuin kantokassi ja turvakaukalo jalustalla. Itkuhälytintä tuskin ostan, kun en ole edellisiäkään nukuttanut ulkona muutenkuin jos ollaan itsekin oltu ulkona. Niin ja auto vaihdetaan varmaan tila-autoon, muuten olisi ahdasta takapenkillä...Pinnasänkyyn saatan ostaa uuden patjan ja peiton, kun edelliset ovat palvelleet jo kahta lasta. Vaatteita meillä on hirmuusti jo sekä tytölle että pojalle (olen säästänyt kaikki), mutta keväthaalaria ei taida olla oikeassa koossa. Vaippoja tietysti pitää ostaa (en vieläkään innostunut kestovaipoista), sekä hoitoalusta.

Nimimietinnät käy meillä kuumana. Esikoinen antaa omia ehdotuksiaan, mies ei mitään ja mun ehdotuksia ei hyväksy kukaan... Eli sopassa ollaan ja yhteisymmärrys syntyy varmaan vasta hyvin lähellä laskettua aikaa. Meillä ollaan puhuteltu nimellä heti syntymän jälkeen lapsia. Heitä ei myöskään kasteta vauvoina, koska kuulutaan vapaakirkkoon, missä ei lapsikastetta ole. Eli nimen salailua ei tarvi meillä harrastaa. Mitään nimijuhlia ei olla vietetty, tuskin tälläkään kertaa.

Väsymyksestä huolimatta mulla alkaa jo pienimuotoinen pesänrakennusvietti nostattaa päätään ;) Varmaan tuo tuleva muutto syyhyttää jo. Ei millään malttais odotella, että pääsee muuttamaan ja muuton yhteydessä laittelemaan jo jotain vaatetta vauvalle lipastoon valmiiksi. Aiemmin oon laittanut vasta 8. kuulla, mutta nyt tuntuu, että uskallan laittaa jo aiemmin :)

St. Brigitten 13+0!
 
Miwwi, Fujin, Neksu sekä muut ultralaiset, onnea kovasti hyvistä kuulumisista!

Iästä, itsellä ei ole ollut tarvetta arvostella muiden valintoja koska kaikilla meillä on oma elämä ja tiedetään mihin ollaan valmiita minkäkin ikäisenä :) Omaan lähipiiriin ei ole kyllä kovin nuorena (teini-ikäisenä) syntynyt yhtään vauvaa, joten en ole lähietäisyydeltä päässyt edes sellaista tarkastelemaan. Omasta puolesta tiedän sen, etten olisi ollut valmis alle 25 vuotiaana äidiksi, janosin sen ikäisenä ihan erilaisia kokemuksia ja vuodet 20-26 olikin aivan mahtavaa vapauden huumaa, kun oli opiskelijan vapaus (ei tarvinnut raataa palkkatyössä), vapaa kaikista sitoumuksista, aikaa oli vain ystäville, matkustelulle, tanssiryhmän kanssa kiertämiselle, juhlimiselle jne. Esikoista aloin odottamaan 29vuotiaana ja silloinkin menin ihan hirveeseen paniikkiin, että tähänkö kaikki kiva sitten loppuu ja oma elämä on tästä lähin vaan arjen harmaudessa puurtamista, jouduin muutaman kerran käymään jopa neuvolapsykologilla juttelemassa kun ahdistus kasvoi niin suureksi. No, totuushan ei ollut lainkaan sellainen, kun vauva syntyi rakastuin siihen ihan täysin ja tämä 2v. lapsen kanssa on ollut myös aivan fantastista ja olen myös nyt onnellisempi kuin koskaan, mutta olen silti kiitollinen että sain kokea myös sen upean vapauden ajan. Mutta nämä on siis vain mun omia kokemuksia, toivottavasti en loukannut ketään kun tällä tavalla innostuin historiaani pohdiskelemaan :)

Hankinnat, ainoastaan seisomalauta on "pakollinen" hankinta ja se tuli jo alkuviikosta ostettua tori.fi:stä. Muuten kaikki on esikon jäljiltä tallessa, tosin isofix-turvakaukaloa mietin kun meillä sellainen köytettävä, ois se vaan niin paljon helpompaa napsauttaa se kiinni. Tosin itselläni ei ole autoa ja kun miehen autolla liikutaan, olen ulkoistanut köyttämisruljanssin aika tehokkaasti sille :D Ja sitten tietenkin jos tulee eri sukupuolta, pitää vähän ostella sopivia vaatteita.

Eireann 13+2
 
Meillä tosiaan valmiina jo tripp trappeja kaksi, esikoinen ei ole omassaan tainnut istua ties koska viimeksi, varmaan kun vieraita ollut eikä ole aikuisten tuoleja ollut vapaana mutta jotenkin se vaan on jumittanut pöydän vieressä ja niin saa jumittaa siihen asti kunnes vauvakin sitä tarvitsee.

Tila-auto löytyy jo, esikoinen muuttakoot rivin taakse päin kun vauva tulee, mahdollisesti myös tuo nuorempi jotta ei härki vauvaa. Tapelkoot esikoisen kanssa kuten tähänkin asti.

Sitteri myös hankittava, ainakin kun kuopus oli pieni niin esikoinen ihan muutamasti meinasi mopoilla tai juosta yli, ja teki sen aivan varmasti kun selkäsi käänsit joten välillä sai vessaankin mennä niin että toinen oli oltava mukana. Toisaalta taas itse pääsi myös suihkussa käymään kun mies oli töissä kun otti vauvan sitterissä katsomaan. Meillä kuopus ei siis viihtynyt sängyssä yhtään, karjui kun hullu kun laski pois sylistä. Sitterin tärinä antoi n. 10min armon hetken ja sai kädet vapaaksi.

Vähän jännittää, kuopus ei edelleenkään nuku edes omassa sängyssä vaan mun kainalossa. Ja kun kerrottiin että keväällä tulee vauva niin ensimmäinen kysymys oli "Missä vauva nukkuu?"
Ja perään kertoi oman ratkaisunsa, vauva nukkuu omassa huoneessa, sisko nukkuu omassa huoneessa, minä äitin ja iskän kainalossa.
 

Yhteistyössä