Huhtikuun Helmet 2012

Perjantaina käytiin 8 kk -neuvolassa, mitat 70,7 cm ja 8775 g. Nätisti kasvaa ja kehittyy ok, mutta siitä saatiin noottia, ettei syöttötuolissa istuminen onnistu vieläkään. Se homma menee pojalla rönöttämiseksi ja huutamiseksi, ruokailusta ei ainakaan tule ihan mitään jos syöttäriin yrittää tarjoilla.

Seuraavaan neuvolaan mennessä annettiin läksyksi paitsi opetella istuminen myös opetella konttaamaan ja nukkumaan yöt ilman heräilyjä. Unikoulu pitäisi aloittaa... :x

Täällä oli alun toista viikkoa pakkasta 22-26 astetta, ja siinä vaiheessa pysyttiin sisätiloissa. Lääkäri tosin sanoi, että näin pohjoisessa jos jäädään mittaria tuijottamaan, niin ulos ei päästä koko talvena. Käski käyttämään maalaisjärkeä ja pukemaan pojan hyvin. Sisävaatteiden päälle olen laittanut villahaalarin ja sitten vielä toppapuvun, sitten makuupussiin ja siihen päälle fleece-peitteen, jos on alkanut olla kylmempää...
 
Viimeksi muokattu:
Onpahan pohjosessa ollu kylymä! Mie laitoin pojan kanssa ulos nukkumaan toisille päikkäreille vähän lämpimämmässä varustuksessa, ei täällä oo tainnu pakkasta olla yli 20 päivisin mut hyvin hän nukku.

Yöunet on vähän risaseks päässy. Poika herää huutamaan sen 5 kertaa ainaki, pitää käydä käääntämässä selälleen tai kyljelleen ja laittaa tuttia suuhun.

8 hammasta on hällä suussa. Konttaamaan rupes alle 7kk ja 7kk nousemaan seisomaan, tukea pitkin kävelee tosi huterasti. Kypärä ostettiin mutta ei siitä oo mihinkään ku ei herra haluu pitää. Ens tiistaina tulis se 8 kk täyteen, käytiin alkuviikosta neuvolassa ja 8kk mitat oli 70,5cm, 8760g, 48cm.

Miten teillä syödään päivisin? Onko jo 5 ateriaa? Meillä ei oo ku se 4 vielä ku ei poika muuten syö sitäkään vähää maitoa, oon just saanu päivässä sen tarvittavan maitomäärän menemään, puurot teen maitoon.

Uudesta raskaudesta sen verran että näillä näkymin ois rv6 menossa. Maanantaina ois neuvola jossa toivottavasti taas ultralla katotaan että näkyykö syke ja onko oikeessa paikassa :)
 
Onnea H_M_P:)
Meillekin vois muksu tehdä jo pikku hiljaa niitä hampaita, aterioita menee 4 koska muuten ei riitä päivä syömiseen ja meilläkin sen maidon juomisen kanssa tulee sitten ongelmaa..Paljon sitä pitäisi mennä vuorokaudessa?
Onpas kaikkialla ollut kylmä..Mistä päin täällä immeiset on?Me ollaan keski-suomesta..
Tyttö on oppinut taputtamaan:D nyt se läpsii joka välissä käsiään yhteen,myös ruokaillessa:whistle:
 
  • Tykkää
Reactions: H_M_P
Kiitos!

avantasia mie luin just eilen että tän ikäselle pitäs se n.600ml upota maitoa. Tähän jos vielä viidennen aterian lisäis niin en usko että menee.. Meillä menee puuroihin yht. 250ml, sitten päivällä 150-250 ml ja illalla ennen nukkumaanmenoa semmonen 150ml, heittelee siinä 500-700 ml välillä/pvä. Eilen illalla kiskas 200ml, joskus saattaa sit mennä vaan 80ml ja simahtaa. Kyllä oon huomannu että jos syö vähempi niin aamulla kuuden jälkeen pitää antaa maitoa. Nyt on tässä parin viikon sisään joutunu ainaki 5 yönä syöttämään, voi kyllä johtua muustakin.

Meillä ei vielä taputella :)

Myö ollaan Pohjois-Karjalasta.
 
ja nyt alkoi soimaan päässä "minä lähden pohjois-karjalaan,vaihdan farkut verkkarihousuun":D
Kaikesta noitakin "ääniä" alkaa pään sisästä kuulumaan:LOL:
Joko on paketit ostettu?Meillä on ostettu, vielä kun joku paketoisi ne..
Milloin teille tulee joulukuusi sisään vai tuleeko ollenkaan?Mä oon lenkillä nähnyt muutamassa talossa jo koristellut kuusen:O hirmuisenm aikaisin..
 
Neuvolassa käytiin eilen, 8kk mitat 69,5cm ja 7605g. Vihdoin tyttö on myös alkanut juttelemaan tavuja (papapa =D), tähän asti on enimmäkseen murissut tms.
Lahjat on ostettu, itse en olisi mitään lapselle hankkinut, mutta mies välttämättä halusi jotain ostaa. Joulukuusta ei meille vielä tänä vuonna tule. Ollaan niin vähän kotona jouluna ja joulun jälkeen. Ehkä joskus myöhemmin, kun tyttö+mahdolliset tulevat lapset on vähän kasvaneet. Asutaan pääkaupunkiseudulla. Olen Varsinais-suomesta kotoisin ja meille kotiin ei koskaan ole ostettu kuusta vaan haettiin aina metsästä. Nyt olisi vähän liian pitkä matka täältä lähteä omiin metsiin hakemaan kuusta.
Miten teillä muilla yöheräilyt nykyään? Meillä on suunnitelmissa pitää tammikuun alussa lempeä unikoulu uudelleen, koska yösyöttöjä on taas ainakin kolme joka yö.
Entä oletteko vielä päättäneet töihinpaluun ajankohtaa? Mieheni jää isäkuukaudelle toukokuun alussa ja palaan silloin töihin. En kylläkään vielä tiedä, missä ja mitä tarkkaan ottaen teen, sitä pitäisi alkaa työstämään alkuvuodesta.

Ihanaa joulua teille kaikille ja onnellista uutta vuotta!
 
Onnea uusista rakauksista :)

Meillä tänään 8kk täynnä :heart: neuvola oli viime viikolla, paino 9805g ja pituutta 73,5cm, hienosti kasvaa, hiukan yläkäyrillä molemmat mitat :)

Poika nukkuu yöllä 11-12 tuntia yleensä, herää välissä 1-3 kertaa syömään :$ Lähinnä 1-2 syöttöä yleensä. Unikoulua suositteli jo meillekin lääkärillä, jos sit ennen seuraavaa neuvolaa yrittäis saada yöt kokonaisiksi, eli 2kk peliaikaa :) Päiväunia nukkuu yleensä kahdet, yhteensä n. 3 tuntia..

Meillä liikutaan edelleen pyörimällä, pyörii siis ihan joka paikkaan, paikallaan ei pysy, mut ryömi ei eikä konttaa. Jalkoja kyllä työnää mahan alle mahallaan ollessa ja pyllyä nostelee, mut siihen on jäänyt toistaiseksi.

Hampaita on 2, alhaalla, yläkulma- ja etuhampaat pullottaa kovasti, saa nähdä koska puhkeaa läpi..

Syö 5 kertaa päivässä, maitoa menee silti varmaan se 500-600ml ja puurossa on maitoa, lisäksi juo itse nokkamukista vettä ruoan päätteeksi. Eilen annettiin eka kerran karkeampaa 8kk sosetta kokeeksi, tosi hyvin söi, vähän haarukalla litsasin suurimpia mykyjä, banaania kaaputin kans, mut sitä kakisteli, melkein oksensi :$ syö myös maissinaksuja itse :) Eli ruokailu menee suhteellisen hyvin. Vielä sais kunnolla siirryttyä noihin vähän karkeampiin soseisiin..

Minulla ei ole töitä mihin palata, äitiysloma loppuu 7.1.13, jään hoitovapaalle ainakin ensi syksyyn, koulupaikkaakatson sitten ja keskimmäinen aloittaa eskarin ja esikoinen kolmannen luokan niin siinä vois olla aika mennä tekemään muutakin kuin kotihommia :)

Oikein leppoisaa joulun odotusta ja hyvää joulua kaikille :xmas:

Josefia ja poju 8kk :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Hei kaikille!!!
Kultsu paljon onnea raskaudesta!!! myös meille on lupailtu tyttöä, eli sit olis molemmat ja haaveet toteutuis, mut pitää silti koittaa olla vielä jalat maassa, eli oon varautunu siihen että vois ultralupaus pettääki.
Onnea myös H_M_P raskauden johdosta!!!

vauvakopasta luovuttiin... en edes muista millon, kun näytti siltä että poika on niin iso jo koppaan...

aterioita meillä menee normaalisti 5 päivässä, jos nukkuu pidempään päiväunia, niin saattaa olla että nukkuu onnensa ohi eli välipalan ohi... joskus voi olla että ei tykkää nukkua kun tosi lyhyet unet niin sillon touhuakin on enemmän ja saattaa saada yhden ylimääräsen välipalan, eli sillon saa sen 6 ateriaa, mut se on yhtä harvoin kun se 4. mutta niille joilla ongelmia maidon juomisen kanssa, niin itse yritän antaa välipaloilla jogurttia tai rahkaa (vauvanruokahyllystä), se korvaa mun neuvolan mukaan maidon. ja lounasta oon välillä joutunu rajottaan vähäisempään määrään sosetta että juo sit maitoa kiinteen päälle, päivällisellä ei saa maitoa kun ruuan kanssa mukista koska muuten öisin sänky ihan märkä, iltamaidosta kun en henno vielä nipistää mitään pois. meidän pojalla on ruokahalu kyllä ihan valtava, syö kyllä kaiken mitä annetaan paitsi tosi väsyneenä hommasta ei tahdo tulla mitään, oli sit päivä taikka ilta. mut mitä muuta voi odottaa kun äidillä ja isällä on molemmilla tosi hyvä ruokahalu vaikka normipainosia ollaanki.

miten teillä on tutin kans menny? meillä se jäi pois viime perjantaina kun ei oo sitä koskaan muutenkaan oikeen syöny, edes nukkumaan mennessä ei sitä aina huolinu, niinpä ajattelin sen vierottaa nyt pois kokonaan koska vuoden iässä poika saa siskon jolloin ei voi alkaa vierottaan ja vuoden päästä tähän aikaan aletaan kokeileen päiväkotia koska toinenki äitiysloma loppuu tammikuussa 2014, ja sillonkin on muuttujaa elämässä tarpeeksi ilman tutin pois jääntiäki... mutta ei oo tuntunu tuttia kyllä nyt kaipaavankaan...

nyt toivotan kaikille oikeen ihanat joulut ja uudet vuodet!!! lähden omaan neuvolaan pojan kanssa, hienosti on menny tähän asti, viikkojakin jo 24+3, kyllä aika tuntuis menevän paljo nopeemmin ku ensimmäisestä kun on niin paljo touhua koko ajan eikä ihan koko ajan oo päällimmäisenä ajatuksena raskaus, vaikka liikkeitä tosi paljo päivittäin onki...
 
Nii ja vauvakoppa ollut pois käytöstä kuukauden, istuu hyvin "isompien" penkissä selkä menosuuntaan :)

Tuttia syö joskus yöllä, joskus päikkäreillä, harvoin kuitenkin, ei koskaan hereillä ollessaan..

Ja jokeltelua alkanut tulla nyt, aiemmin oli "huutamista ja älinää" :D nyt tulee jo "lällällä... vauvauvau" :heart:

Minkäslaisia ruoka määriä teillä syödään, teettekö ite vai kaupan? Ja syökö esim. ihan perus kaurapuuroa vai muksun valmiita tms.?

Meillä syö:
2-3 dl muksun puuroa päivässä (eli tässä aamun ja illan puuro)
1 pikku purkki kasvissosetta,
1-1½ pikku purkki hedelmäsosetta tai vauvajogurttia
1 pikku purkki liha-kasvissosetta
Yhden kerran olen kokeillut tavan kaurapuuroa, mutta ei syönyt, nyt vois sitä taas kokeilla jos se sihti olis häipymässä tuolta kurkusta kun se lihasosekin meni karkeampana läpi. Ja kaupasta ostan soseet, sit lähempänä 1 vuotispäivää siirrytään pikku hiljaa meidän ruokiin.
 
Meillä poika syö tällähetkellä 4 kertaa päivässä.
Aamulla kaurapuuroa (itse keitettyä)
Lounaaksi pieni pilttipurkki liha- tai muuta sosetta, jälkiruuaksi saatan antaa hedelmäsosetta jos vaikuttaa nälkäiselle.
Päivällisellä taas pieni piltti purkki sosetta
Iltapuuro illalla (kaupan makupuuroa)

Itse tein soseita ja maistatutin pojalla ja kakoi niin paljon etten oo nyt uudestaan kokeillukkaan, pakkasessa ruuat nyt sit on :) Luulen että koostumus oli niin erilainen ni ei meinannu maistua.

Maito määristä en osaa sanoa kun rintaa syö, yhessä vaiheessa olinkin huolissani saako tarpeeksi maitoa, mutta nyt taas näyttää vaipat kastuvan.

Poika on alkanut jokeltaa "tä-tä- tää" tyylillä, ihanan kuuloista :)

Rauhallista Joulua kaikille!!
 
Meillä oli 8kk neuvola 18.12. Mitat: 71cm ja 8645g. Painoa tullut kuulemma liian maltillisesti, nyt mennään -4 käyrillä. Sain kehoituksen alkaa lisämään ruoka/oliiviöljyä ruokaan, samalla kehoitettiin vaihtamaan päivällisen hedelmäsose lihakasvisoseeksi. Nyt ollaan sitten viikon verran syöty kaksi liha-kasvisateriaa päivässä. Lisäksi menee aamu -ja iltapuuro. Tarvis vielä keksi miten tohon saisi ympättyä sen välipalan johonkin.
Määristä sen verran että puuroa menee aamulla noin 1,5dl ja illalla 2dl. Lihasosetta menee noin pienen pilttipurkillisen verran. Määrä ei kuitenkaan ole tarkka, kun teen soseet itse. Koitin muutamana päivänä antaa kaupan soseita, mutta herra lakkasi syömästä kolmannen lusikallisen jälkeen. Palattiin sitten äidin tekemään takaisin.
Sormiruokaa ollaan kokeiltu sen verran, että maissinaksu, riisimurot ja maissihiutaleet uppoaa hyvin. Suosikki on kuitenkin jääkaappikylmä kurkku.

Unikoulusta ei neuvolassa sanottu mitään. Meidän tilanne taitaa olla toivoton eli siis yöt jatkuu edelleen rikkonaisina. Väinö herää noin kerran tunnissa ja ei osaa nukahtaa itsekseen uudestaan. Kävin ostamassa netissä paljon puhutun "Unihiekkaa etsimässä" -kirjan. Voin suositella sitä kaikille. Siitä selvisi, että toi Väinön heräily on meidän oma vikamme. Olemme reagoineet liian nopeasti hänen itkuunsa ja emmekä ole ymmärtäneet koittaa laittaa häntä hereillä sänkyyn. Ei siis ole oppinut nukahtamaan itsekseen, vaan nyt vaatii aina herätessään sylin+tissin. Meillä olisi tarkoitus kokeilla unikoulua uuden vuoden jälkeen. Mä nimittäin alan oleen jo aika väsynyt tähän tilanteeseen. Olen viime aikoina huomannut ettei mua juuri kiinnosta enää mikään ja että en enää näe asioissa positiivisia puolia. Tuntuu kuin värit olisivat kadonneet jonnekin.

Töihin mun olisi tarkoitus palata 10.3.2013 ja silloin Väinö jää isänsä kanssa kotiin. Avokin olis tarkoitus olla hoitovapaalla tappiin asti, jos ei saa töitä ennen sitä. Vähän kyllä hirvittää toi töihin palaaminen. Osastolla on niin paljon asiat muuttuneet ja sitten mun pitäisi vielä opetella uudelleen kantasolukeräystiimin asiat. Stressiä alkaa olla jo nyt ja toi uniasia ei ainakaan sitä helpota.

Ainiin, saatiin me neuvolalääkäriltä myös fysioterapeutin lähete. Olen Väinön syntymästä asti puhunut, kun hänen nivelet naksuvat. Nyt mennään sitten tarkistamaan ettei ole mistään vakavasta kyse.

Mitäs muuta vielä: Ei ryömi, ei konttaa, ei hampaita. Jokeltelee, kiljuu ja komentaa. Pinsettiote tulee ajoittain.

Hyvää uutta vuotta kaikille!
 
Täällä aika samaa kuin CVAD eli ei tyttö ryömi tai konttaa..Hampaitakaan ei vielä ole mutta viime yö meni naristessa ja kitistessä että josko ne nyt jo olis tulossa:whistle:
Tytölle tuleekin uudenvuoden aattona 9kk täyteen:O
Uusia taitoja on tullut vain yksi, osaa seistä tuen kanssa:)
juttelu on kyllä suloista näillä pienillä:D Meillä on "näätä" aina kaikkialla ja onhan tuo tosiaan aikamoinen haisunäätä välillä:kieh:
Oikein hyvää uutta vuotta kaikille :wave:
 
Hei, olen käynyt lueskelemassa ketjua, mutta en ole saanut aikaiseksi osallistua. Nyt sain itsestäni irti. Pieni tyttöseni syntyi 18.4.

Tarkistin vielä viimeiset mitat eli 8 kk, kun CVAD kuulosti niin oudolta, että menisitte noin alhaalla käyrillä. Meidän tyttö oli 72,6 cm ja 9035 g ja hänen sanottiin kasvavan hyvin. Hänen painonsa menee 0-käyrää ja pituus +1.

Meillä ei ole hampaita ja liikkumismuotona omanlaisensa hyppiä ryömintä. Kokeillaan jo nousta vähän ylöspäinkin matalaa tukea vasten ja konttausasennossa on koko ajan lattialla.

Syö puuron aamuin illoin sekä liha-kasvissoseen ja välipalan (hedelmäsosetta), muiden paitsi välipalan päälle 150 ml korviketta. Tuo välipala pitäis nyt muuttaa toiseksi liha-kasvisateriaksi.

Yöt on vaihtelevia, toisinaan kerran yössä pitää käydä hänen huoneessa rauhoittelemassa kun itkee ja toisinaan saa käydä useita kertoja (5-10 kertaa). Nukkuu kokonaisuudessaan n. 11-12 h yössä. Päivisin kahdet päiväunet, molemmat kestoltaan 1-3 h, aina ulkona vaunuissa.
 
Morjens!

Ihanaa kun täällä on odottajiakin <3 Onnea :)

Meidän neitokainen, nyt 8,5kk nousee seisomaan ja istuu ja ryömii. Soseiden syönti on edelleen vähän niin ja näin ja imetän edelleen ja useasti myös öisin ja yöunet on mitä on. CVAD kuvasi osuvasti olotilaa siitä kun ei saa nukkua: ""Mä nimittäin alan oleen jo aika väsynyt tähän tilanteeseen. Olen viime aikoina huomannut ettei mua juuri kiinnosta enää mikään ja että en enää näe asioissa positiivisia puolia. Tuntuu kuin värit olisivat kadonneet jonnekin." " En todella kadehdi aikomustasi palata töihin. En mitenkään pysty edes kuvittelemaan itse olevani työkunnossa kaiken tämän valvomisen jälkeen! Toivotan todelliset Tsempit unikouluun!!! Edellisten lasten kokemuksella tiedän että kun sen vain ottaa asiakseen ja toteuttaa kerralla läpi on luvassa kunnollisia yöunia kaikille. On se vaan niin tärkeätä että saa nukkua!

Tytön mitat 8kk neuvolassa 71.5cm ja paino 9065g. Pituuskasvun romahdusta nyt seuraillaan, oma käyrä laskusuuntainen. Kontrolli 10kk.

Meidän pikkuinen tapailee myös jo sanoja <3 Sanoo äiti ja nyt on oppinut jo topakasti sanomaan EN ja EI :D iskä ja sisko on isssssss tai siisss :D Ihana pikkuinen on :)

Oikein Ihanaa ja antoisaa Uutta vuotta kaikille!

Kuulumisianne odotellen: Kuudes ihme :)
 
Tuosta töihin palaamisesta vielä. En siis ole menossa ns. vapaaehtoisesti töihin, vaan ihan olosuhteiden pakosta. Toi avokki ei ole saanut valmistumisen jälkeen töitä vaan on työttömänä. Meillä siis taloudellinen tilanne ei anna periksi olla kotona pidempään.

Unikoulua kokeilimme kerran aikaisemmin joskus joulukuun alussa. Tassuttelemalla mentiin ja ensimmäisenä yönä äiti luovutti puoli viideltä. Siihen menessä olin nukkunut alle 2h ja Väinö huutanut 1,5h putkeen. Ensi kerralla olisi tarkoitus kokeilla syliin-sänkyyn menetelmää ja luottaa hieman enemmän avokin taitoihin.
 
Jaksamista kaikille sitä tarvitseville!

Meillä kans yöt melko rikkonaisia, vähän riippuen yöstä, keskimäärin poika herää 3 kertaa tai enemmän, nyt on ollut taas sitä että jää valvomaan ja saattaa valvoa yöllä tunninkin. Mutta yleensä nukahtaa tissille, onneksi. Mä saan onneksi ite unenpäästä kiinni aina yöheräämisen jälkeen, tissi pojalle suuhun ja takaisin unille, mutta toki jos yöt on todella levottomia ni alkaa väsyttää.

Aika varkain tuollainen "liian nopeasti vauvan tarpeisiin vastaaminen" tulee, koska ite oon ainakin heti antanut esim rintaa kun poika sitä halunnut, myös aina nukahtanut tissille. Eli ite en missään vaiheessa oo tajunnu ajatella et ei pitäis nukuttaa tissille tai liian nopeasti vastata vauvan hätään eli itse oon ilmeisesti minäkin pojan opettanu mammanpojaksi. Olis varmaan pitäny jo synnärillä tunkee se tutti suuhun ja pullo kans.. No katellaan täs ihan rauhassa, syököön yöllä niin paljon kun haluaa ja nukkukoon mun vieressä vielä, unikouluun tuo meijän jässikkä vielä liian pieni. Toki nämä asiat on paljon äidin jaksamisestakin kiinni, eli jos on loppu, muutos varmasti hyväksi.

Ylähampaat on kovasti puskemassa ikenistä läpi..jaiks..poika jo toisen nännin puraissutkin verille ja se sattuu! Toivottavasti ei ala enempää purra.

Ens viikolla 8 kk neuvola, saas nähdä kuin taas kasvettu :)
 
Ensimmäinen yö unikoulua takana:
Nukahti yöunille 20min huutamisen jälkeen. Isänsä laittoi hänet nukkumaan, minä oli makuuhuoneessa kuuntelemassa musiikkia. Käytännössä lapsi huusi olohuoneessa, minä itkin makuuhuoneessa. Se väsynyt paniikki-itku tuntuu kuin joku vuolisi lastuja sydämestä. Pitkään huokaili unissaan.
Seuraavan kerran heräsi hieman alle kahden tunnin kuluttua ja rauhoittui 10min jälkeen.

Kahdentoista aikaan oli ensimmäinen syöttö ja tissitainnutuksen jälkeen jäi helposti nukkumaan. Seuraava syöttö oli neljän aikaan ja isänsä mukaan heräsi siinä välissä vain kerran ja rauhoittui helpolla.

Sitten vaihdettiin (isi nukkumaan, äiti lapsen kanssa olkkariin). Jännää miten Väinö vaistoaa kumpi sen kanssa on. Heräsi viiden aikaan ja rauhoittui ilman huutoa nopealla sylissä hyssyttelyllä. Heräsi seuraavan kerran kuudelta ja ei rauhoittunut millään. Huusi 6.50 asti jolloin raotti silmiään ja sai aamutissin. Herättiin seitsemältä tähän päivään.

Aamupäivän unille tuuppasin lapsen vaunuihin ja pienen kitinän jälkeen nukahti sinne. Kannoin parvekkeelle nukkumaan. Heräsi 40min kuluttua ja sai tissiä. Tähän sammahdin myös itse (istualtani) ja 40min myöhemmin herättiin.

Iltapäivän unille isänsä laittoi hänet (äiti pakeni kauppaan) ja 10min huudon jälkeen nukahti. Havahtui kun tulin kaupasti reilun puolen tunnin päästä (äiti tuli --> täällä haisee maito) ja sai rintaa. Ei suostunut millään takaisin pinnasänkyyn joten otin viereen patjalle jossa jatkoi unia vielä tunnin verran.

Mä niin toivon että tää olisi jo ohi...
 
CVAD Miten teillä noi Väinön unet menee päivisin? Monetko unet nukkuu ja missä nukkuu? Tuli mieleen että nukahtaisko poika imetyksen/syömisen jälkeen vaunuihin ulos/parvekkeelle? Oletko kokeillut, vai vaatiiko aina sylissä hyssyttelyn.

Meijän poitsu ei päivisin nukahtaisi sisällä kuin tissille ja havahtuu heti hereille jos lähden pois ja koska meillä on toinenkin lapsi tämä olisi todella hankalaa. Jossain vaiheessa syksyä aloin nukuttaa pojan päivisin ulos vaunuihin ja nukkuu siellä pussissa tyytyväisenä joskus jopa 2 tunnin päikkäreitä, toki saa välillä käydä hytkyttämässä puolentunnin välein.
 
Ingeri: meillä on sama juttu eli sisälle ja rinnalle. Nukahtaa kyllä vaunuihin jos lähtee oikeaan aikaan ulos. Ongelmana on se että asumme kerrostalossa ja ei hissiä. Vaunuja ei voi jättää ulos ja parvekkeelle en saa niitä yksin kannettua. Se että laittaisi vaunuihin parvekkeelle ja siellä liikuttelisi, niin ei riitä. Vaunuissa nukkuu sellaisia noin 30min pätkiä, en ole saanut hytkytettyä uudelleen uneen.

Hassua on että tämä ei olisi mikään ongelma (siis vieressä nukkuminen, yöheräilyt yms.), mutta kun olen menossa töihin maaliskuun alussa niin siitä on tullut ongelma.
 
hyvää tätä vuotta kaikille!!! :hug:

ensiksi jaksamista unkoululaisille!!! en osaa kuvitella kuinka väsyneitä saatatte olla, mutta kaikki kääntyy varmasti vielä hyväksi=) itse olen aika kuitti ja rikki jos kasper herää kerran yössä noin kerran viikossa, mutta väittäisin että tämä uusi raskaus painaa jo sen verran päälle ja vaikuttaa olotilaan ja mielentilaan ja väsyttää, uni itsellä muutenkin katkonaista sen vuoksi, viikkoja nyt 28+1

meillä syödään aamuin illoin itse tekemä puuro jonkin marja tai luumusoseen kera, noin 1,5-2dl, reissussa tai yökylässä ollessaan kasper saa kaupan valmiin makupuuron, millon mitäkin merkkiä ja makua, juomaksi nokkamukista vettä. aamupala syödään kun on herätty ja aamuhommat hoidettu, kelloon katsomatta, paitsi että ennen klo 6.30 ei nousta, tänäänkin kasper heräs jo vartin vaille kuus, mutta onneksi viihtyy omassa huoneessa omassa sängyssä jutellen ja naureskellen, niin saan vähän torkuttua itse vielä.

lounas syödään 11 ja 12 välillä, jos on herännyt tosi aikasin niin joskus saa lounaan jo 10.30. aterian koko on pieni purkki ja lisäksi pinsettiotteella ja syöttämällä leipää joskus, juomana vettä ja ruuan jälkeen 2dl maitoa ja sitten nukkumaan.

herättyään poika saa välipalaksi sen jugurtin tai rahkan ja vettä, joskus maissinaksuja tms. tämä noin 14-15 aikaan.

päivällisen poika saa kun on nälkä, yleensä 16.30-17.30, tällöin vuorossa iso purkillinen ruokaa ja ehkä hiukan jotain jälkiruokaa, ei aina. veden kanssa.

iltapalaksi sitä puuroa jonkun soseen kanssa, iltapala-aikakin riippuu paljon muista syömisistä ja siitä miten väsynyt on, mutta monesti 19-20 aikaan saa puuron, vettä ruokajuomana. 2dl maitoa saa taas tuttipullosta puuron päälle, ja hampaiden pesun kautta nukkumaan 19.30-21 välillä.

teen jonkun verran itse ruokia pakkaseen ja annan välillä niitä, jonkun verran käytetään kaupan valmiita, onneksi poika on tullut äitiinsä ja on kaikki ruokainen=)

en ole koskaan väkisin tykännyt valvottaa pientä, meillä saa nukkua sillon kun väsyttää, nytkin kasper vetää aamupäiväunia kun heräsi niin aikasin, päiväunet ja ruuat siirtyy sit ilmeisesti noin tunnilla mutta nukkua pitää saada. olen jostain lukenut että jos lapsi saa nukuttua päivällä hyvin, niin yöunetkin sujuvat paremmin, meillä se kyllä meneekin niin. kai seskin yksilöllistä on.

vaikka kasperin syömiset kuulostaa jonkun mielestä paljolta niin 8kk neuvolassa oli mitat 8935g ja 72,2 pitkä poika, sanoivat ainakin että keskellä käyrää mennään...

muuten tämä vuosi lähtenyt hienosti eteenpäin kohti uutta synnytystä:heart:
edelleen odotellaan joskos tämän asunnon saisi myytyä ja päästäis uuteen kotiin ennen uutta tulokasta... kaksi työpäivää täytyy lusia tässä kuussa jonka jälkeen alkaa vuosilomat ja sen perään äitiysloma, kasper pääsee mummilaan hoitoon kun olen töissä koska yrittäjäiskänkin on oltava töissä...

kasperilla on viisi hammasta ja ryömii lujaa eteenpäin, konttauasennossa on vähän väliä mutta ei konttaa vielä, meillä ei tosin ole niitä mattoja vieläkään lattiassa... se ehkä vaikeuttaa kans jonku verran konttaamaan lähtemistä. matot kyllä on tilattu ja tulee tällä viikolla, katotaan mikä on pojan reaktio niihin:D kasper nousee tukea vasten polvilleen ylös ja autettuna seisomaan mutta ei itse seiso edes tukea vasten, ensikengät mummi osti pojalle lauantaina=)

hei niin, mentiin muuten kihloihinkin 21.12:heart: häitä tosin odotellaan vielä tovin kun pitää synnyttää ja palata edes lähelle omia mittoja ennen nainisiin menoa niinku rakas poikapuoleni sanoo:D "sit kun te meette nainisiin niin mä meen äitille":LOL: ihana:heart:

nyt meen pissattaan koiran ku kasper vielä nukkuu...
 
mites teillä muuten pottatouhut? meillä on käyty muutman kerran tutustumassa, eli istumassa potalla, mutta ei oo asioitu. mut ymmärtääkseni ei kai oo kiirekään:)

niin joo, kassu nousee itse istumaan ja osaa lähteä siitä liikkeelle... kaikkee sitä jälkeen päin mieleen tuleeki:ashamed: jaksaakohan kukaan edes lukea mun pitkiä stooreja... sori, mut ku on niin kiva kertoa muille ja kuulla muiden juttuja:ashamed:
 
Suska84 onnittelut kihloihin menosta. Minä ainakin luen mielelläni muiden juttuja, oli ne sitten kuinka pitkiä tai lyhyitä. Ajoittain tuntuu että joka toinen viesti on mun kirjoittama :D

Me ei olla edes kokeiltu potalla käymistä, pitäiskö? Ehkä me hoidetaan toi unikoulu ensin rauhassa alta pois.
 
ei kai pitäis potalla vielä mieltä vaivata, mulle sanottiin neuvolassa että vuoden ikäsenä sitte mut ajattelin kokeilla ku mies oli jouluostoksillaan potan hankkinu=)

mut varmaan ihan hyvä idea tehä yks iso asia kerrallaan ja tärkeysjärjestyksessä=) potalla ja pöntöllä ehtii kyllä istumaan, unet koko perheelle on kyllä munki mielestä etusijalla=)
 
Eilen oli sitten Väinön fysioterapeutin käynti. En ole enää ihan varma miksi se lääkäri meidät sinne laittoi, kun fyssari puhui "haastavasta" lapsesta ja sanoi lonkkien napsumisen olevan vain kysymysmerkillä.

No, kuitenkin katsottiin miten Väinö liikkuu lattialla, istuu, seisoo ym. Fyssari sanoi ettei mitään huolta ole vaikka ei konttaa/ryömi. Pyörii kuulemma erinomaisesti napansa ympäri ja aavistuksen verran työntää käsillä itseään taaksepäin. Istuu hyvin ilman tukea, yrittää jopa estää jo taakse kaatumistakin. Seisoo jäntevästi, lantio suorassa. Antoi ohjeita miten voimme opettaa Väinölle istumasta mahalleen menoa ja myös toisin perin. Sanoi kuitenkin että todennäköisesti oppii sen kyllä parin kuukauden sisälle itsekin, mutta näin meidän arki helpottuu kun oppii vaihtamaan asentoa itse.

Napsuminen johtuu yli-liikkuvuudesta nivelissä, on siis vauvaksikin taipuisa. Sanoi että helposti saisi taitettua jalkapöydän sääreen kiinni. Fyssarin mielestä tästä syystä liikkumisen aloittamiseen menee hieman kauemman kun lihaksilta vaaditaan suurempaa tukea. Tulevaisuudessa tulee huomioida ettei saa istua polviasennosta pylly maahan pudonneena ja ettei häntä saa ikinä nostaa pelkistä käsistä syliin.
Ei siis mitään maata mullistavaa tullut esille.
 
Tietokone päätti sammua kesken kirjoittamisen, voi että et voi ottaa hermostoon :kieh: :D
Koitetaas uudestaan..

Potalla poika ei oo vielä alkanu käymään, meillä vasta esikoinen harjoittelee niitä hommia joten en pidä vielä kiirettä. Mutta tokihan siihen hommaan voi ryhtyä jos vaan intoa riittää, jotkut vauvathan tekee helposti kakan pottaan, vois melkein huvikseen kokeillakin "aamukakattamista" kun aina ekana heräämisen jälkeen vääntää rieskat.

Tänään oli 8kk neuvola, siis lääkäri. Melko turha käynti, lääkäri "tutki" ne mitä tutki ja vähän kyseli mut ei juurikaan sanonu sit mitään..No samapa kai tuo. Painoa oli 12,4kg ja pituutta n.77cm, iso poika jo :)

Suskalle onnea kihlautumisesta!!
CVAD hyvä juttu et kaikki ok fyssarilla!

Mukavaa loppu vikkoa!
 

Yhteistyössä