** Huhtikuun Helmet 2012 ~~JOULUKUUSSA~~ **

Minimami soita äippäpolille. Tampereella ainakin neuvovat hyvin, että tullakko näytille vai mitä tehdä. Kivempi lähteä reissuun, kun et murehdi.

Täällä kans aamulla lorahti oikein kunnolla valkkaria ja on muutenkin runsaantunut nyt. Polilla tehtiin viimeksi lapsivesitesti ja ihan nega oli, eli ei vettä. Olis kyllä kiva ne testit kotona, ettei tarvis miettiä, kun kuitenkin välillä mietityttää, vaikka tietääkin runsaan vetisen valkkarin olevan normaalia raskaana.

Nyt hetkeksi istuun, ruoka-aika:)

Pomppuli ja muru 23+0
 
Hei

Huh mikä tauti!! Keuhkokuume se lopulta sitten oli. Tänään sain kanyylin pois kädestä :D Vielä jatkuu kahdella antibiootilla. Vein lapset tänään hoitoon ja oon yrittäny vähän pakata joululahjoja. ONNEKS kaikki oli jo suunnilleen ostettuna. Joulusiivousta ei tänä vuonna tule, mutta pitää vähän yrittää raivata ennen joulua. Vauva onneksi voi hyvin. Mie olen sairaslomalla 23.12. asti joten töihin vasta tapaninpäivän jälkeen. Ihan kivaa. Mutta en kyllä rehellisesti jaksais töitä tehdä ees. On sen verta rankka tauti, että kun joululahjoja nyt oon pakannu, niin n.4kpl jaksaa pakata, sitten pakko mennä hetkeks levähtään.

Pumpulille :hug: Onneksi vielä yhdessä kooossa. Toivottavasti vain säikyttää, ja lopulta menee ihan normiaikaseksi. Käy aina välillä meille kertomassa kuulumisia :)

Valkovuotoa täälläkin hurjasti ollut koko raskausajan, ja nyt yskiessä virtsankarkailua. Yskä on siis niin älytön että saatan yskiä niin kauan että oksennan. pikkuhousunsuojia pakko pitää.

Minimani. Mie soittaisin neuvolaan, kyllä ne sieltä ohjaa jonnekin, jos neuvolassa puhelinaika menny, niin sitten suoraan äitipolille. Saa kuitenkin mielenrauhan reissun ajaksi.

Mulla paino puonnu nyt kun oon ollu kipeenä. Hutera olo. Vatsalaukku pienentyny, ei jaksa juuri mitään syödä, mutta onneks tuo joulu tulee ja paikkaa tilanteen.

Iltsistä soitettiin. Tyttö huonovointisena. Pitää lähtee hakemaan se kotia.

Kultakurkku 22+3
 
Liitoskivuista: mulla oli ensimmäisessä raskaudessa jonkun verran, aina tuli sellainen vihlaisu alavatsassa. Ne oli tosi ärsyttäviä, mutta onneks niitä ei tullut älyttömän kauaa. Mutta niiden loppumisen jälkeen mulle tulikin riesa suppareista, heh. Tässä raskaudessa oon nyt selvinnyt ilman tähän asti, onneksi! :)
 
Merkkiä pinoon pikaseen!
Mulla koeaika lähenee loppuaan ja todella toivon että sitä jatketaan! Ei mitään kiinnostusta jäädä kotiin vielä tässä vaiheessa!!! 3 kk on pitkä aika kökkiä kotona tekemättä mitään mahan kanssa!!!
Työt ja koulu pitää kiireisenä, joululahjaostokset (missä välissä??), esikoisen synttärit ym.ym. joulua pukkaa päälle!!
Neuvolalääkäri ens viikolla :)
Terkuin Jousikas 25+3
 
Pumpuli: Hienoa kuulla, että tilanne on siellä vakaa :) Lepoa vaan lisää nyt :heart:

Ja loistavaa myös, että Kultakurkun tauti alkaa olemaan selätetty! :flower:

Minimami: Soittoa vaan äippäpolille! Mietit muuten koko reissun tuota asiaa!

Tänne ei kummempia, joten tasainen vaihe menossa raskaudessa, eli odottelua odottelua vain. Sanan varsinaisessa merkityksessä:)

Ihanaa viikonloppua kaikille! Täällä paistoin vihdoin ekat piparkakut eilen ja niitä natustelen nyt hyvällä omatunnolla:)

Ceali 24+3
 
Hyvä että kultakurkulla alkaa olla selätetty tauti :)

Valkkaria ei minulla erityisemmin ole lorissut, aika huomaamatonta on, välillä kyllä vähän enemmän, mut ei mitään isompaa..

Lapset menee illalla isänsä kanssa mummolaan viikonlopuksi, joten vapaa viikonloppu edessä, joululahjojen paketointia, lepoa, nukkumista, syömistä ja leipomista tiedossa :)

Mukavaa viikonloppua kaikille :)
 
Ultrakuulumisia: parannellaan vähän huhtimammojen tilastoja eli saatiin tänään tyttölupaus :) Voi mikä ihanuus siellä masussa oli. Tuntui, että kaikki oli niin täydellistä; pikkusormet, -varpaat ja nenänpää. Rakenteet oli kunnossa ja mitat vastasi viikkoja. Saatiin ylimääräinen ultrakin tuonne vk30 paikkeille. Istukka on vähän kohdunsuun tiellä ja pitää katsoa onko tuohon mennessä jo siirtynyt siitä. En huomannut kysyäkään, että mitä tapahtuu, jos ei ole siirtynyt. Ilmeisesti vaatii sitten sektion vai? Nyt kun saatiin tuo ylimääräinen ultrakin, niin en usko, että siihen 4D ultraan mennään omaan piikkiin. Tuo ylimääräinen on tosin tavallinen 2D ja siitä joutuu maksaan jonkun poliklinikkamaksun (reilu 25 euroa?), mutta silti tuohon 4D ultraan satsaaminen tuntuu nyt vähän turhalta.

Tyttö/poikaoireista vielä, että mulla alkuraskauden kova pahoinvointi (vk7-13) viittasi kyllä tyttöön. Toisaalta mahan muoto on viitannut poikaan ja oon kavereitten mielestä näyttänyt niin freesiltä, että poikaa ovat veikanneet. Mielihaluista on tehnyt juurikin hedelmiä (varsinkin sitrushedelmiä) mieli, kaikkea vähän kirpeetä ja raikasta. Myös vähän happamat juomat kuten karpalomehu toimii. Eli mun oireet on ollut aika lailla 50-50%, mutta tyttö siis näillä näkymin odotellaan. Kiinalainen kalenteri lupaili myös tyttöä. Linea negraa mulla ei näy.

Hampaiden hoidosta ja vihlonnasta oli kanssa juttua; olen hampaani käynyt tarkistuttamassa nyt syksyllä ja hammaslääkäri suositteli erityisesti Sensodyne Pro-Emalj -hammastahnaa, joka auttaa eroosioon. On auttanut mulla vihlontaankin tosi hyvin; hampaita vihloi kovasti varsinkin alkuraskaudesta. Voin siis suositella tuota tahnaa. Maku hieman erilainen kuin perus-Pepsodentissä, mutta ihan hyvä kuitenkin. Tuota saa ihan jostain Prismasta, mutta lähikaupasta ei välttämättä löydy.

Pumpulille jaksamista sinne sairaalaan. Hienoa kuulla, että kaikki on toistaiseksi hyvin; Taavi pysyy masussa ja viestittelee sieltä elonmerkkejä potkuillansa. Minimanille tsemppiä myös; toivottavasti ei ole mitään vakavaa, mutta parempi käydä toki tarkistuttamassa, että saa mielenrauhan. Itsellä oli pahojakin vuotoja (punaista) alkuraskaudesta, mutta ne meni onneksi ohi ja nyt ei ole ollut mitään.

Mukavaa viikonloppua kaikille ja tsemppiä vielä niille, joilla on ensi viikolla ultra edessä!

Lilie 20+4
 
Viimeksi muokattu:
Pistivät sairaalasta kotia viikonloppu lomalle kun tuli ruuhkaa :O Ultra oli tänään ja lapsivettä oli vielä mutta niukemmin kuin alkuviikosta. Mutta samaa makaamista se on sairaalassa kuin täällä kotonakin, sillä eriooa että siellä on monta "passaajaa" ja kotona vain kaksi :D Maanantaina sitten ennen kasia takas osastolle.

Mulla oli yksityis huone koko tän viikon, ja se on ainut yksiö sillä osastolla. Et hyvin ilmeistä et joudun maanantaina sitten kolmen hengen huomeeseen :( Siinä on muilla kestämistä kun mä siellä piereskelen ja kuorsaan ympäri vuorokauden :D

Joku kyseli et kuinka esikoinen on suhtautunut asiaan. Mutta se ei ole ollut oikein moksiskaan. Varmasti päässään ajattelee asioita, mutta ei meille asti ole vielä kysymyksiä tullut. Joskus olen hänelle selittänyt ettei kaikki mahassa olevat vauvat synny elävinä ja että vauva voi olla niin sairas et kuolee ihan pienenä. En muista miksi moista hän on udellut. Neiti oli viime vkl mummolassa ja nyt on ollut päivät päikyssä ja käynyt sit illasta mua katsomassa sairaalassa. TAYS:lta on onneksi ihan kävely matka kotia :)

Mutta näillä mennään ja toivotaan ettei kukaan pyri viikonlopun aikana pihalle mun sisältä :whistle:

~ Pumpsi & Taavi 22+2 ~
 
Viimeksi muokattu:
Onpas täällä tullut kommenttia. Olen niin keltanokka, etten muista käydä useasti...

Pumpulille voimia, toivotaan että Taavi pysyy mukana matkassa!

Kyselisin onko muilla kovasti kramppeja jaloissa? Mulla veti suonta niin maan mahdottomasti toissayönä, ja edelleen on sama jalka sen verran kipeä että saa nilkuttaa. Magnesiumia syön, mutta eipä tuo nyt auttanut. Liekö joku hermo puristuksissa, kun tällä tavalla vaikuttaa. Sormetkin puutuu...plääh.

Mahanympärystä en olekaan aiemmin hoksannut mitata, nyt se on näköjään 97 cm. Pitääpä mittailla aina välillä, saa sit ihmetellä kuinka isoihin lukuihin vielä päästään. :whistle:

SysterP 24+1
 
Pumpuli ihanaa et oot vielä yhdessä osassa ja ehkä siellä kotonakin on ihan mukava käydä :) Piere sit kunnolla siellä taysissa niin saat sit taas oman huoneen kun ei muut kestä sun läsnäoloa :D

SysterP mulla ainakin tahtoo öisin pohkeet krampata, aika kurja vaiva :(

Huh onpas ollut pitkä päivä. Soitin taas neuvolaan ja kyselin et voisko neuvolalääkäri katsoa et kaikki on kunnossa ja sanoo mielipiteensä tosta housuun lorahtelusta. Ei ollut aikaa mut meinas et pitää mennä ensiapuun. Istuin sit siellä 3h vain sen vuoksi et lääkäri sanoi et "hups meinattiin unohtaa sut" ja ettei ne voi ensiavussa tehdä mitään vaan pitää mennä taysiin.. Hienoa kun neuvolassa ja ensiavussa ei heti osata tollasia juttuja kertoo. Lähdin sit kiukkusena taysiin ja siellä olikin ihan kiva vastaan otto. Ihan ilosina mut tutkivat ja meinasivat et aina hyvä varmistaa näillä viikoilla ettei ole lapsvettä ja tosiaan ei olllut, kuten itekkin lopulta epäilin. Ottivat suppareiden vuoks kuiteskin hirveen määrän näytteitä ja omassa kunnassa ensiavussa pika crp oli 10 joten ottivat sit taysissa uuden. Eli pissanäyte, streptokokki ja verikokeita otettiin ja soittelevat jos niissä on jotain. Tota tulehdusarvoo en vaan ymmärrä. Raja on kuulemma 8 ja se oli 10 mut en tiä sit onko sillä merkitystä. Ultrasivat myös siellä ja ne meinas et ainakin pääsee vilkaseen vauvaa kun sinne asti lähdin ja siellähän se kökötti perä edellä tulossa ja painoarvio oli 760g. Lääkäri meinas et on kyl syytä mennä sokerirasitukseen (joka on ens viikolla) kun viikkoihin nähden vauva isokokoinen. Mut kun ME ollaan nälkäsiä :popcorn::p Oli mulla tuo tyttökin 3980g kun syntyi 40+5 eli ei sekään nyt kovin pieni ollut :D

Mut tällainen hysteriapäivä sit. Kohdunkaulakin on kuulemma harvinaisen kii ottaen huomioon et oon jo kolmatta saamassa et on kun ensisynnyttäjällä. En kehdannut kysyä onko vielä pojan näköinen vaikka mieli teki :whistle:

Noh lepäilen nyt ja nautin kotona olosta ja odottelen tietoa et koskas se meidän koira alkaa pentuja saamaan kun avautumisvaihe on ollutpäällä nyt vuorokauden, voi raukkaa..

Champion ja Martti 24+2
 
Minimami: Toivotaan parasta, ilmoittelehan mikä on tilanne!

Lilie: Hurjasti onnea tyttölupauksesta!

Pumpuli & Taavi: Hengessä mukana!!

Aamuisen ultran jälkeinen euforinen onnentunne on kantanut koko päivän :D! Pojan painoarvio oli tänään 390g, maanantain päivystysultrassa lääkärin painoarvio oli 352g. Kovasti siis kasvaa pieni ihminen ja se on kyllä tuntunut omassakin masussa kiristyksenä ja supisteluina. Ultra oli hieno kokemus, rakenteet näkyivät selvästi, vauva liikahteli sopivasti ja kätilö selitti varsin asiantuntevasti ja ystävällisesti kaiken mahdollisen. Istukka on edessä, joten potkut eivät saata aina tuntua, mutta alavasemmalla on vakiokohta, jossa potkut kyllä ovat tuntuneet ja näkyneet (lähes) joka päivä.

Aloin kyllä haaveilla heti ultran jälkeen 4D-ultrasta, josko vaikka tammikuulla menisi. Sai siitä Kela-korvauksen tai ei. Veronpalautuksia voi kai huonomminkin käyttää. Meillä kun tämä vauva on ensimmäinen, niin toki kaikenlaista rahanmenoa normihankintojen vuoksi on edessä. Meillä ei ole vielä mitään hankittuna pienelle, mutta jospa nyt uskaltautuisi vaunujen ostoon. Jostain kai se pitää aloittaa…

Ihanaista viikonloppua :flower:!

Angie & kuutti 20+4
 
Onpas taas tullut tekstiä:) mikä on mukava vaan että palsta pysyy hengissä:p
tyttö/poikaolosta mäkin sanon sen verran että tässä raskaudessa on mennyt mandariineja ja greippejä ym. hedelmiä varmaan nyt jo enemmän mitä poikaa oottaessa:DVarmaan tulee joku hedelmämyrkytys:p Ja kirpeitä karkkeja menee, tosin mulla tulee niistä rakkuloita kieleen niin se vähän rajottaa:| Poikaa odottaessa taas meni pizzaa,lihaa,mäkkiruokaa ja kaikkea muuta vähemmän terveellistä..
Sainpas tänään paketoitua muutaman paketin..=)lattialla istuminen vaan alkaa aina tekee supistuksia kun en osaa istua kun jalat ristissä,lootusasennossa tai vastaavassa..: /
Krampeista..Mulla vetää suonta sillon tällön päkiästä tai varpaista ja melkein joka ilta kun menee nukkuu niin täytyy "juosta" kun kutittaa hassusti jalkoja..Oliskohan magnesiumin puutetta?
Taas muutama tyttö tullut mutta eipä se kamalasti näytä tasoittuvan..Meillä mies on sitä varma että ultra valehteli ja sieltä on kuitenkin poika tulossa, mokoma ilonpilaaja:kieh: en tajunnut kysyä miten varma se sukupuoli on kätilöltä..Sanoi vaan että kannattaa alkaa laittamaan sinisiä vaatteita laatikoihin että ihan tyttömeinigiltä näyttää..
tietääkö joku gracon tuplarattaista noin.4v vanhoista että miten pientä siinä voi kuskata vai onko jo istuvalle?Mä en noista mitään ymmärrä:ashamed:
Ja Poks 21+0 :heart:
Ai niin,meidän 2,5v kuiskaili tänään mun mahalle "sinä olet söpö vauva" ja silitti mahaa:)söpöä..
Avantasia
 
Piti vielä lisätä noista työttö/poika oireista. Mulla ei ollut pojasta mitään erityisiä mielitekoja tai öllötyksiä. Kaikkea raikasta ja tuoretta teki mieli.
Tässä oletetussa tyttöraskaudessa on tehnyt hurjasti mieli suolasta ja salmiakkia (jota ei toki saisi ähmätä) alkuraskaudessa oli ihan himo kebab:biin, kun taas pelkkä ajatuskin lihapullista oksettaa :)

Sitä piti kysäistä, että onko kellään muulla ongelmia rytmihäiriöiden kanssa?
Esikoisestakin niitä oli jonkin verran, mutta nyt eilen pumppu muljus yli tunnin ja tänäänkin ihan istuessakin on muljailut häirinnyt.
Oon tässä pohtinut tk:hon soittamista, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Olo on muuten aika hyvä, väsynyt vain.
 
Viimeksi muokattu:
Rytmihäiriöt ovat olleet tuttu juttu täälläkin, mutta viime aikoina sentään vähempänä. Neuvolassa toissa viikolla ja äippäpolilla viime keskiviikkona pitivät niitä hyvänlaatuisina, koska eivät ole kestäneet tuntikausia - puolisen tuntia pisimmillään. Se kuulemma vaikuttaa, että kroppa toipuu vieläkin tupakoinnista, joka loppui siihen paikkaan, kun sain raskaudesta tietää.

Äippäpolilla ultrattiin, ja pikku tontulla tuntuu olevan kaikki hyvin: on todella vilkas, ja painoa arvioitiin olevan se 650 grammaa. Ja sukupuoli ei enää jäänyt arvailujen varaan. Pojalla on komea nenäkin. :D

24+4
 
Heipat!

Kirjoitin jo viestin mutta se vissiin hävis bittiavaruuteen....

Poikaolo osoittautui täälläkin oikeaksi ja poikaa odotellaan! Näkyi ultrassa sen verran selkeästi ettei jättänyt kellekään mitään arvailujen varaan... ;)
Tai kätilö sanoi että olis kyllä kovasti ihmeissään jos tästä tyttö tulisi... :D

Onko täällä pikkukakkosta odottavia, joilla esikoinen on vielä rattaissaistumisiässä (n. 2-3v.)? Ootteko pohtineet ostavanne tuplarattaita? Jos kyllä niin millaisia? Meillä esikoistyttö (kohta 3 v.) istuu paljon vielä rattaissa ja mietin olisko sellaset kätevät.... Varmaan vaunuja tulee käytettyä eniten, silloin kun typy on hoidossa ja ollaan vaavin kanssa kaksin, mutta sitten muuna aikana jos lähdetään kävelylle tai kaupungille...

Supistuksia on mulla ainakin ollut pari viikkoa jo päivittäin. Ei kovia, mutta ihan selkeitä. Mä olen tosin kärsinyt aina megalomaanisista menkkakivuista (sellasista 3-4 x Burana 800 päivässä), joten tää on sinänsä ihan tuttua... :D Suppaileeko vielä muilla?

Alavatsan vasemmalle ja oikealle puolelle tulee aina inhottavia pistoksia kun kävelee korttelin verran pidemmälle... Samaa oli esikoistakin odottaessa. Sitten vaan pitää himmailla ja tepastella ihan rauhakseltaan. Rasittavaa, mutta ei vaan voi mitään. Mä en nyt muista mitä ne neuvolassa tän sanoi olevan, mutta joillain vaan näitä on, mutta eivät ole vaarallisia... Oliko nyt liitoskipuja vai jotain kiinnikkeitä... Äh, en muista. Mutta ovat erilaisia kuin supparit. Vähän samantyyppinen kipu, kuin jos lähtee heti ruoan jälkeen juoksemaan ja alkaa pistämään... Samanlainen kipu, mutta vähän eri kohtaan.

Kohdunpohjan korkeus huitelee mulla yläkäyrän yläpuolella, että saa nähdä mitä se merkkaa, vai merkkaako mitään. Maha on kyllä paljon isompi kuin esikoista oottaessa, mutta niin kai se voi usein olla toisen kohdalla näin....

Milloin synnyntystapa-arvio tehdään, tietääkö / muistaako kukaan? Mä en muista milloin se oli ekasta... Oliko viikoilla 35 tietämissä? Jänskää sitten nähdä, oliko esikoisen perätila rakenteellisista seikoista johtuvaa, että istuuko tämä tyyppikin täällä sitten pää ylhäällä ja tuleeko tästäkin sektio, vai mikä on meininki... No, jos se sektio olisi, niin olisin oikeastaan vaan helpottunut, niin iisipiisi se oli!!! Että jos jollekin sellaista sitten olisi tiedossa niin voin sanoa että oli tosi jees juttu. Oon verranut sitä hammaslääkärikäyntiin. ;)

No, mutta kasvatellaas tässä vielä vähän näitä meidän kupuja. :)
Sopivasti tuo joulukin tulee :D
 
Annapellu: Meille tulee ikäeroa 2v 3kk, ei olla ostamassa sisarusrattaita vaan seisomalauta :)

Kohdunpohjan korkeus
: Mulla menee hieman alakäyrän puolella, kuten esikoisestakin. Tuskin tulee mikään superiso maha tästäkään :)

Synnytystapa-arvio
: Mulla ei tehty esikoisesta ollenkaan. Tai vikassa lääkärineuvolassa lääkäri vaan totes, et "joo hyvin pystyt alatiesynnytykseen" Ja se oli siinä :D Ei siis kummempia analyyseja.

Supistukset: Ei ole ollut vielä.

Mikäs Pumpulilla on olo? Viikonloppu sujunut ongelmitta?

Täällä sataa vettä kaatamalla ja maa on musta. Oon kyllä ihan tyytyväinen kun ei tarvi tehdä lumitöitä :D Tänään pitäisi pakata vielä viimeset joululahjat :)

Ceali 24+5
 
Annapellu, meillä tulee tytöille ikäeroa 2v10kk, ja ei osteta sisarusrattaita, koska vauva on kantoliinassa(olen kokenut sen kaikista parhaimmaksi vaihtoehdoksi). Isompikaan ei rattaita tarvitse, koska jaksaa kävellä todella pitkiä lenkkejä yms... Vaunut on vauvalle kuitenkin ostettuna, vaikkei nille käyttöä kauheasti olekkaan :).

Supistuksia on ollut jonkinverran töissä, mutta ne on kivuttomia ja samanlaisia kuin esikoista odottaessa. Noita supistuksia tulee vaan kun kiipeän töissä nosturiin ja sieltä pois, eli n.8kertaa päivässä. viimeviikolla ei taas tullut yhtään...

Mitään muita oireita ei refluksin lisäksi ole, ja tuon olen saanut pidettyä aika hyvin aisoissa todella tarkan ruokavalion ansiosta... Inhottavaa vaan kun jouluna joutuu melkein kaiken jättäämään syömättä, ehkä vähän kalkkunaa ja jotain perunoita, mut mitään laatikoita tai muita ei voi kuvitellakkaan syöväsä.

rv24+4
 
Mulla ollut myös muutamia rytmihäiriöitä, mutta myöhemmin oon liittänyt ne kahvin juontiin, kun harvoin enää juo kahvia, niin sitten kun juo, niin sen huomaa. Lisäksi välillä pistänyt rinnasta, mutta sitten hetken päästä on röytäsyttänyt/ närästänyt - joten närästystä pisto varmaan vaan on.
 
Täällä on rytmihäiriöitä ollu ennen raskautta ja onkin olemassa tarvittaessa otettavaa lääkettä, alkuraskaudesta niitä tuli usein, sit loppu ja nyt on viimisen parin viikon aikana taas lisääntyny..

Ensimmäinen harjotussupistus koettu! Ihan vaan sen kunniaksi että poks 23+0!! :heart:

Liikkeitä tuntu tosi vähän eilen ja tänä aamuna niin piti dopplerilla varmistaa että elämää on ja olihan sitä, ilmeisesti on sellaisessa asennossa, ettei tunnu kovin hyvin..
 
Rytmihäriöitä täälläkin ja sama kuin Löllöttelijällä, alkuraskaudesta oli paljonkin, sit oli hiljaisempaa ja nyt on taas alkanut tuleen. Mulla kans ollut jo ennen raskautta ja lääkäri tarjosi alkuraskaudessa lääkitystä, mutta tunsin pärjääväni ilman. Onhan se inhottavan tuntuista, mutta kun tietää ettei siitä ole mitään haittaa vauvalle, niin ei ne mua ittee niin paljon haittaa, että olisin tarvinnut sen lääkityksen. Mutta mulla tosiaan ihan vaan max. puol h. kerrallaan yleensä illalla, kun rauhoittuu. Nyt tässä vuodelevossa ei ole tullutkaan.

Pumpulin kuulumisia kans ootellaan. Luin aamulla lehdestä, että tayssin keksosten tehohoitopaikat on ihan täynnä ja täältä on siirretty n. 10 äitiä muihin yliopistollisiin sairaaloihin. Ei tunnu kauheen kivalta, jos joutus lähteen niin kauas kotoa, kun on noo pojat jo tossa. Aina aatellut, ett kiva kun asuu yliopistollisessa kaupungissa, niin on hoito lähellä:( Toivottavasti Pumpuli saa olla Tampereella!

Jos sit vähän joululauluja soimaan, että pääsis tunnelmaan. Tampereella sataa vettä. Great!!

Pomppuli ja muru 23+2
 
Moi!
Olen jo pitkään seurannut tätä ketjua (miltei koko raskauden ajan) ja nyt vasta toimerruin itse kirjoittamaan. Olen 29-vuotias ensisynnyttäjä. Paikkana on Satks ja LA 24.4.

Rakenneultrassa kaikki oli hienosti. Varsin varma poikalupaus saatiin =)

Supistuksista sen verran, että minulla alkoivat supistukset siinä rv 19 tienoilla ja niitä tuli muutaman viikon ajan todella runsaasti. Varsinkin levossa. Kivuttomia ne tosin ovat olleet. Nyt viime päivinä niitä on tullut huomattavasti vähemmän. Suosittelen kaikille, joita supistelee, joumaan runsaasti. Se (nesteytys iv) on supistuksiin ensimmäinen hoito sairaalassakin. Itselläni juominen töissä on välillä miltei mahdotonta, joten päättelin, että illan supistelut ovat ehkä johtuneet vähän nestehukastakin, vaikka kotona lipitän paljonkin juotavaa. Yritän tähän tehdä muutosta mahdollisuuksien mukaan. Itselleni eivät supistelut ole vaikuttaneet cervixin pituuteen, joten en ole juurikaan huolestunut niistä. Toki ne silti vähän tietyllä tavalla epämiellyttäviltä tuntuvat.

Mitenkä olette pystyneet harrastamaan liikuntaa raskauden aikana? Entä millainen teidän taustanne siinä on ollut ennen raskautta? Itseäni on pohdituttanut esim. se, että jos on ollut suhteellisen hyvässä fyysisessä kunnossa aikaisemmin tai pystynyt sitä vielä jatkamaan liikuntaa tässä raskauden tilassa, niin onko se vaikuttanut oikeasti teidän vointiinne tai mahdollisesti vaivojen vähäisempään määrään ym? Itse harrastin monipuolista liikuntaa hyvinkin paljon ennen raskautta. Raskausoireet ovat olleet nyt vähäiset. Toki tilanne voi olla täysin toinen sitten, jos raskautuisin joskus uudestaan. Nyt en ole kärsinyt laisinkaan pahoinvoinnista. Yhden viikon itselläni särki si-nivel tai iskias, mutta sekin on mennyt ohi (varmaan tulee takaisin) Väsymys on ollut infernaalista (varsinkin alkuraskaudessa ja nyt se on helpommin kestettävää), mutta jatkoin siitä huolimatta täydessä koomassa liikunnankin harrastamista. Toki määrät vähän tippuivat ja nyt tällä hetkellä tehotkin ovat täysin eri luokkaa kuin ennen ja viime viikoilla on määräkin laskenut runsaasti. Kyllä silti viikossa liikun jonkin verran.

On ollut ilo lukea teidän kokemuksianne! Toisille tosin on tullut surullisia vastoinkäymisiäkin :|

babylonialainen 21+5
 
Annapellu, meillä esikoiselle ja kakkoselle tulee ikäeroa 1v1kk joten ostetaan sisarusrattaat. Paljon oon niitä kahtellut netistä, mutta en yhtään osaa päättää millaiset hankittaisiin. Esikoiselle ostettiin Brion yhdistelmävaunut, jotka oli halvat, ja sen kyllä huomaa.. Tekis nyt mieli satsata enemmänkin, kun nuille tulee käyttöä paljon. Ja pitäis olla hyvät ajella niin kaupungissa kuin hiekkateillä, heh.. Tammikuussa oletettavasti lähdetään ostoksille niin päästään ihan omin silmin eri vaihtoehtoja tutkailemaan :)

Tervetuloa BABYlonialainen! Mulla oli ihan ok kunto ennen esikoista, mutta ei mikään järin hyvä. Loppuraskaus oli vaikea ja jäin neljän seinän sisälle jo 3kk ennen laskettua, kun harjotussupparit oli niin kovia ja niitä tuli aina liikkuessa. Nyt mulla on oikeastaan ollut vielä huonompi kunto (johtuen ekan raskauden liikkumattomuudesta + synnytyksen jälkeisestä liikkumattomuudesta). Mun kunto koheni vasta ihan tämän raskauden alussa, kun aloin kiinnittämään huomiota syömisiin ja liikkumaan vähän enemmän. Ehkäpä kunto on ollut aika samoilla linjoilla kuin ennen ekaa raskautta, ja tää on pysynyt hyvin. Oon raskaassa duunissa tällä hetkellä, ja jaksan hyvin eikä oo mitään oireita :) Mutta uskoisin olevan ihan raskauskohtaista.
 
BABYlonialainen: Tervetuloa! Kiva että rohkaistuit mukaan kirjoittelemaan :)

Liikunta: Oon ollut hävettävän laiska liikkumaan nyt pari kuukautta. Sillon tuli hieman verenvuotoa, jonka takia jouduin käymään Kättärin päivystyksessäkin (syy oli sillon se, että istukka oli vielä suht alhaalla ja ärsyyntynyt rehkimisestä) Rakenneultrassa kyllä katsottiin, että istukka on kohdun kasvun ansiosta noussut ylemmäs eikä vuotovaaraa pitäisi enää olla, mutta jotenkin se pelästytti niin etten ole paljoa evääni uskaltanut liikuttaa :ashamed:

jassåå: Itteenikin kiinnostais toi kantoliina, oletko mistä ostanut omasi ja mistä sait vinkkejä sen sitomiseen? Mä vaan pelkään, että sitoisin sen pieleen ja vauva tippuis :O Esikoisen kanssa mulla oli vähän aikaa käytössä sellanen kantopussi, mutta vauva näytti olevan siinä jotenkin niin huonossa asennossa etten uskaltanut paljon sitä käyttää.

(.)Tulipas sitten nukuttua liikaa ja päätä särkee sen takia! Äh, koskaan ei ole hyvä :D
 
Sisarusrattaatkoin itse aikanaan aivan mahtaviksi! Meillä oli ikäeroa 1,5 vuotta ja kaksi koiraa lenkitettävnä ja omilla virityksillä saatiin vauvakin rattaisiin lämpöpussissa ja lenkit sujui loistavasti. Käytettiin rattaat kyl ihan loppuun reilussa kolmessa vuodessa kun itse haluan kävellä nopeasti enkä olisi kestänyt omia kuntoilulenkkejä koiran kanssa jos olisi lapset olleet hidastamassa kävellessä tahtia :) Mut kukin tyylillään. Ja meillä oli ehkä halvimmat Carenan kolmipyöräset rattaat ja oli hyvät vaikkei paljoa niistä maksettukkaan :)

Pesänrakennusvietti on alkanut.. Eipä ole sotkusta ei ja musta on tullut pullan tuoksuinen äiti mikä ei ole kuulunut mun tyyliin. Ja joku hirvee tarve tehdä ihme gourmee ruokia eli pitää olla oikea lautasmalli :D Mies totes et vois pitää tän version musta :whistle:

(.) koetan ottaa rauhallisesti ja ajattelin mennä kävelylle koiran kans tänään. On tää kotona olo ainakin vielä ihan mukavaa kun saa leipoa ja laittaa joulua rauhassa ja olla lasten kanssa ja ennen kaikke anähdä kavereita :) Huomenna olis neuvola ja parturi ja ens torstaina olis sit sokerinrasitus. Mut ihan hyvä kun se taysin lääkärikin kerta meinas et sen verran ison olosta poitsua pukkaa et on tarpeen tehdäkin se.

Mitenkäs te muut saatte yönne nukuttua? Itsellä tulee aina pari vessareissua ja mietin et pitäskö hommata sellainen imetystyyny et sais paremman asennon. Lonkat puutuu öisin kyljelteen ja on nyt auttanut vähän kun otin käyttöön yhden ylimääräisen tyynyn jalkojen väliin.

Champion ja Martti 24+4
 
Ikäerosta, meillä esikoiseen tulee ikäeroa 3v. Olen kanssa miettinyt seisomalaudan hommaamista. Meillä on kyllä kantoliina vauvalle, mutta koska mulla ei ole sen käytöstä ennestään kokemusta, niin en uskaltais vain sen varaan laskea.

Rytmihäiriöistä sen verran että ne oli aikamoiset koko perjantai illan ja vielä lauantaina aamulla. Päivä meni ihan hyvin, mutta olen ollut todella väsynyt ja illalla levossa taas tuntui muljuaminen.
Täytyy ottaa neuvolassa puheeksi, pitäis taas mitata toi kilpirauhanen, jos johtuu siitä, kun mulla on struuma. Aiemmin kýllä arvot on ollut ihan ok.

Nukkumisesta välilä menee yöt ihan hyvin, vessassa kyllä täytyy käydä melkein joka yö. Toisinaan valvon täysin pirteänä monta tuntia keskellä yötä, ilman mitään syytä.
Mulla on kans extra tyynyjä sängyssä. Yks polvien välissä, yks halattavana ja yks pään alla. Oon kans suunnitellut hommata sen imetystyynyn, vaikka siitäkään mulla ei ole ennestään kokemusta, mutta kaverilla oli sellainen käytössä ja vaikutti kätevältä.

Liikunnasta kesällä vielä juoksin ja kevään ja alkukesän kävin 1x viikossa kuntosalilla. En ole ollut mikään huippukuntoinen, mutta en nyt rapakunnossakaan. Mulla oli hurjat suunnitelmat jatkaa urheilua raskausajan, mutta pahoinvointi vei niin voimat, että kaikki liikunta jäi ja en ole oikein saanut alettua uudestaankaan.
Kävelyllä ollaan miehen kanssa silloin tällöin käyty, esikoisen kanssa tehdään pihahommia ja joskus kävellään kirjastoon jne. ja nyt pitäis oikein kunnolla aloittaa tuo kuntopyöräily, kun sellainen löytyis omasta takaa.
Lomalla uitiin paljon ja se tuntui tosi mahtavalta, siinä ei vatsaa huomannut ollenkaan.
Mulla on aika kovia lonkka/löystymiskipuja, jotka toisinaan vaikeuttaa jopa kääntymistä sängyssä ja normaalia pukeutumista, mutta kun vaan huolehdin säännöllisistä lenkeistä ja kevyestä liikunnasta, pärjään huomattavasti paremmin.. kivut saattaa välillä olla kokonaan poiskin, mutta palaa heti jos vietän liian passiivista elämää.
 

Yhteistyössä