Huhtikuun helmet 2010 **syyskuussa (ja vähän elokuussakin)**

Hei!
Täällä lääkäri passitti parin viikon lepolomalle. Etoo ja väsyttää vietävästi. Tosin olisi parikin päivää riittänyt.. Menossa rv 9+5.
Torstaina olis verikokeet ultraa varten eli onko se sitten veriseula..? Neuvolan täti ei ekalla käynnillä saanut verta putkeen, vain pitkin käsivarsia :) niin otetaan ne HIVit sun muutkin samalla. Onkohan nuo seulat ilmaisia vai eikö maksullisuudesta kerrota? Ei sillä ole väliä, haluamme kaikki kokeet kuitenkin teettää.
Isovanhemmille ollaan jo kerrottu, ei pystynyt olemaan hiljaa :) .
 
cissus, kyllä ne kaikki mitä äitiysneuvolassa otetaan (kokeita) ovat ilmaisia. Ellei sitten käy yksityisellä neuvolassa. Siellä vissiin maksavat. Mutta yleisellä puolella kaikki ovat ilmaisia.
 
Np-ultrasta kotiuduttu ja siellä se pikkuinen touhotti kamalasti. :heart: Turvotus oli ihan normaali ja muutenki kaikki oikein hyvin. Pikkuinen oli vaan niin kova liikkumaan, että hänestä ei ihan helpolla mittoja saatukaan. :) Mutta nyt on niin hyvä olo, että kaikki oli kunnossa.

Paljon onnea myös muille hyvistä ultrakuulumisista :flower: Eiköhän tässä ruveta pikkuhiljaa jo ihan hyvillä vesillä kulkemaan. :)

Adrianna ja kirppu 12+3 :heart:
 
En ole jaksanut kirjoitella kun ei mitää uutta ole kuulut, oksentelu jatkuu vaan. Onneksi perjantaina ultra ja verikokeet. Kotona en ole sydänääniä saanut kuulumaan vaikka kuinka alhaalta etsinyt. Seuraava neuvolakin on vasta lokakuun lopussa. Väsymys on välillä järkyttävä oikee itseä ärsyttää kun ei jaksa mitää kotona tehdä:ashamed:
 
Täällä on tänään käyty neuvolassa. Kaikki oli OK mitä nyt verenpaine on tosi matala, mut samoin se oli esikoista oottaessa... Sydänäänetkin saatin taas kuuluviin pitkän etsinnän jälkeen!! Aina yhtä ihanan kuulosta!!:heart: Meillä esikoinen 2 vee, nyt sitten tietää että äitin masussa majailee vauva!!:heart: Kun hän kuuli sydänäänet tuumasi vain että " Äitin masussa taitaakin olla junanveturi" :D Seuraava etappi sit onkin se np-ultra mikä on ensi viikolla.

Onnea kaikille hyvistä ultra kuulumisista:heart:cissus ja pirke Voimia sinne väsymyksen ja pahoinvoinnin keskelle!!:heart: Onneksi se kuitenkin kohta alkaa varmasti teilläkin helpottamaan!!

liinukka83 ja nimetön 11+0 POKS
 
Moro!
Ekaa ultraa vielä odotellessa pääsin tänään kuitenkin äitipolille. Ensimmäinen neulatyynyllinen akupunktiota kinttuun nautittu. Sattuu vietävästi. Ja kyynärsauva haettu tk:sta, joten pääsen vihdoin ehkä ulos. Ja täällä mä istun sisällä kuitenkin :)
Onko muita löystyneellä lantiolla varustettuja rampoja mammoja vai oonko ainoa?

Pahoinvointi onneksi loppui, vaikka ehkä se lievä etominen oli kivempi kuin toimimaton jalka...:headwall:

Edellisistä synnytyksistä on puhuttu. Mä koetan vaan unohtaa sen mahdollisimman tehokkaasti. En ole vieläkään päättänyt synnytyssairaalaa kun en haluaisi mennä mihinkään synnyttämään =)
Tammisaaressa käyn äitipolilla, mutta kun ei ole enää sitä synnytysosastoa, pelkkä autio käytävä.
Vaihtoehtoina on Lohja, Jorvi, Kättäri ja Naikkari.

Rampa lohis ja nimetön salamatkustaja 11+3
 
Heippa vaan kaikille! :)

Ultra takana meilläkin. Kaikki oli oikein hyvin: koko vastasi viikkoja, niskaturvotusta 0.9, sydän löi :heart: kovasti, vauva liikkui, löytyi kädet ja jalat :) Toinen oli koko ultran ajan kädet silmillä :) Niskaturvotus otettiin vatsan päältä kun vauva oli sellaisessa asennossa, että ei sisä kautta saatu mitattua. Tosi helpottava fiilis kyllä. Huomenna tulee 12 viikkoa täyteen vaikka eilisen ultran mukaan se olisi tänään. Mutta päivä sinne tai tänne. Nyt me ajateltiin kertoa asiasta kaikille, ei tietysti mitään soittorinkiä vaan tilanteen tullen kerrotaan, eipä sinänsä kyllä se jo meikäläisestä näkyykin. Kunnon maha pömpöttää, aamusta iltaan : /
 
Morjesta!

Saapui tuossa se doppler ja piti heti alkaa testaamaan :D

Sellaista kysyisinkin kaikilta joilla asiasta on kokemusta, että miltä niiden sydänäänien pitäisi kuulostaa??
Joku sanoi jossain että höyryveturilta, toinen että laukkaavilta hevosilta. Etsin tuossa aikani miehen kanssa, pitkään piti käännellä ja väännellä ja sitten ihan alhaalta kuului vaimeata, nopeatempoista kohinaa, ehkä joku 140-160 kertaa minuutissa oli tahti. Siis ehkä vähän niinkuin höyryveturin ääniä. Sellaista nopeata viuhuntaa. Ensin luulin että niiden pitäisi kuulostaa ihan sellaiselta kunnon sydämensykkeeltä, siis sellaiselta jumputukselta, mutta se ei kai pidä paikkaansa, varsinkaan näillä viikoilla (10+2)? Neuvolassa viikoilla 8+4 lääkäri alakautta ultratessaan kuuntelutti sydänäänet, silloin kuului jo sellainen kunnon jumputus mutta se ultralaite olikin vähän parempaa sorttia ja alakautta ultratessa äänet muutenkin varmaan voimakkaammat?

Välttämättä syke ei vielä kuulu muutenkaan näin aikaisin mahan päältä, mutta toivon että tuo kuulemani suhina oli se syke mitä etsinkin. Jos joku osaisi valaista, olisin kiitollinen! :)
 
Morjesta!

Saapui tuossa se doppler ja piti heti alkaa testaamaan :D

Sellaista kysyisinkin kaikilta joilla asiasta on kokemusta, että miltä niiden sydänäänien pitäisi kuulostaa??
Joku sanoi jossain että höyryveturilta, toinen että laukkaavilta hevosilta. Etsin tuossa aikani miehen kanssa, pitkään piti käännellä ja väännellä ja sitten ihan alhaalta kuului vaimeata, nopeatempoista kohinaa, ehkä joku 140-160 kertaa minuutissa oli tahti. Siis ehkä vähän niinkuin höyryveturin ääniä. Sellaista nopeata viuhuntaa. Ensin luulin että niiden pitäisi kuulostaa ihan sellaiselta kunnon sydämensykkeeltä, siis sellaiselta jumputukselta, mutta se ei kai pidä paikkaansa, varsinkaan näillä viikoilla (10+2)? Neuvolassa viikoilla 8+4 lääkäri alakautta ultratessaan kuuntelutti sydänäänet, silloin kuului jo sellainen kunnon jumputus mutta se ultralaite olikin vähän parempaa sorttia ja alakautta ultratessa äänet muutenkin varmaan voimakkaammat?

Välttämättä syke ei vielä kuulu muutenkaan näin aikaisin mahan päältä, mutta toivon että tuo kuulemani suhina oli se syke mitä etsinkin. Jos joku osaisi valaista, olisin kiitollinen! :)
Istukka suhisee. Olisko se? Netistä voi varmaan kuunnella jotain esimerkkiääniä.
 
Kotilohikäärme: Hyvin mahdollista sekin, pitääpä etsiä niitä esimerkkiääniä jostain :)
Ääntääkö se istukka siis sellaisena tasaisena suhinana vai? Kun tuossa kuului sellainen suhiseva syke, siis että oli kuitenkin vaimeasti mutta selvästi erotettavissa välillä tasainen, nopea syke, juuri niinkuin joku höyryveturi :D

Tosin ei pidä ottaa stressiä vaikkei näillä viikoilla vielä kunnolla sykettä kuulisikaan. Olisi vain mukana vähän tietää minkä tyyppistä ääntä tuolta pitäisi etsiskellä jatkossakin. Muuttuuko se ääni sitten jossain vaiheessa sellaiseksi jumputtavaksi sykkeeksi?
 
Nopeasti vain sydänäänistä dopplerilla.

Kyllä ne on sitä jumputusta heti alusta lähtien. Kuuntele ensin omaa sykettäsi, vauvan syke on noin kaksi kertaa nopeampi. Suhinat ja viuhunat tulevat istukasta ja verisuonista.

Scala ja Toivo Itunen rv 12+5
 
Sinnlos Tämän linkin takaa voit kuunnella esimerkki äänet:

Fetal Doppler Baby Heartbeat Sounds | Fetal Doppler Facts.org

Mulla ne kuulosti kyllä juuri tuolta, mutta myös niin kuin sulla, jostain hyvin kaukaa tulevilta. Vauva vaan sattui olemaan sellaisessa asennossa (tai doppleri). Seuraavana päivänä löydettiin äänet tosi vahvoina. Ja oon huomannut myös, että paikka mistä ne kuuluu voi vaihdella paljon tai vähän. Ja vähällä tarkoitan, että kuuluminen voi olla muutamasta millistä kiinni... Toisina päivinä tulee vahvana äänet, ja toisina ei.

Älä huoli, uskon sun kuulleen ihan oikein ne jumputukset ja höyryveturit. :)

Täällä jatkuu järkyttävä pahoinvointi ja satunnainen oksentelukin. Loppua ei näy ja olen tosi väsynyt. Loppuisi jo.

Santtu ja katkarapu 11+1
 
Heipähei. :wave:

Aamulla oli lääkärineuvola ja eka "kunnon" ultra. Pikkunen on tosi ahkera liikkumaan, lääkäri ei meinannut saada pysäytettyä kuvaa sopivaan kohtaan. Vauvalla näytti olevan kunnon jumppa menossa kun ei pysynyt paikallaan.. :D Viime neuvolakäynnillä terkkari sano että mun pitäis liikkua enemmän, koska oon tosi laiska lähtemään lenkille. Nyt oon muutaman viikon aikana ottanu asiakseni lähteä vähintään joka toinen päivä kävelylle tai pyöräilemään ja siitähä terkkari riemastu. :) Vauva on kuulemma oppinut kans liikkumaan enemmän ku oon itte liikkunut.

Vauvan liikkeet ei vielä tunnu juurikaan, mutta viikonloppuna kävi näin: Mieheni oli vessassa ja pamautti pytyn kannet kiinni. Itte olin siinä vessan oven lähellä ja sillon tunsin ku vauva hypähti hiukan. Vauvahan kuulee jo. :) Koko viime viikon mietin että onkohan sielä masussa enää elämää kun ei tunnu miltään mutta asia kyllä varmistu tämän säikäytyksen myötä. :D

Ei muuta tällä kertaa, hyvin menee mutta menköön. :D

mmaarita ja pikkukulta 12+5
 
Olenkin ollut pitkään poissa.. Nyt on Kyprokselta kotiuduttu. Lomalla oli ihanan järkyttävä yllätys: Heti ensimmäisenä päivänä alkoi tolkuton hammassärky :( Kolme ekaa yötä matkalla istuskelin herellä ja itkin kipua. Pakko oli vetää Parasetamolia ihan maksimi annokset päivässä, eikä mitään apua. Hammaslääkärit ei ulkomailla tehneet mitään kun en osannut sanoa mikä hammas se on, röntgenkuvaa ei tietty otettu. Antibioottikuurille siis, soitin vielä Suomeenkin ja kehottivat syömään ihan ibuprofeenia koska eihän parasetamoli kipuun auta.. Että sellainen loma. No, säryistä huolimatta söin matkan aikana kolmen edestä :) Nyt kotiuduttuani kävin heti hammaslääkärissä ja juurihoitohan se aloitettiin, onneksi osasin arvata oikean hampaan.

Kauheesti harmittaa kun joutu noita lääkkeitä popsimaan. Vaikka tietää, ettei niillä sikiövaikutuksia ole niin silti.. Jotenkin stressaa että onkohan siellä kaikki ok. Huomenna ois eka lääkärineuvola, pitänee avautua siellä huolista.

Maha on mukavasti turvonnut mutta onneksi hieno rusketus hämää huomiota muualle :)

Hetami ja toukka 11 + 3
 
Tänne ei mitään uutta.. Kovasti odottelen ylihuomista ultraa.. JA sitten noita vauvan liikkeitä :)

Joku tossa kirjotti että vauva kuulisi jo?? eihän vauva vielä kuule? vai mitenkä se oli.. eikös vasta lähemmäs viikkoa 30??

Koska olette ajatelleet hankkia ensimmäisiä hankintoja vauvalle??
 
tänään oli se kauan odotettu np ultra kaikki oli oikein hyvin riskiluku 1:31000 turvotus 0.75mm. siellä se pikkunen vilkutteli mulle :heart: istukka oli takaseinässä. rakenne ultra on sit marraskuussa ja sen tekeekin sit erikoislääkäri nuitten sektioiden takia. mut nyt on ihan huippu fiilikset:) tästä se vaan lähtee kohti isoa vatsaa!
mar-i ja masuasukki 12+2
 
Santtu82, kiitos paljon linkistä ja neuvoista, samoin kuin Scala, tuossa taas tovin etsin miehen avustuksella ääniä ja löytyihän sieltä ihan selvää joskin vaimeaa jumputustakin kaiken höyryveturiäänien ja viuhunnan seasta :heart:

Tosin pitkään piti etsiä ja melkein heti ne äänet katosikin ja taas oli työn etsinnän alla, mutta pariin otteeseen tosi nopeasti ehdittiin sitä vaimeaa jumputusta saada kuunnella, oli aivan ihanan kuuloista! :)

Toivon kovasti että tasan 2 viikon päästä np-ultrassa olisi hyviä uutisia tiedossa..sitä odotellessa :D
 
Pikaisesti ennen nukkumaanmenoa (myöhäseen se menikin) kirjottelen kuulumiset täältäpäin. Lueskelen nuita teijän tapahtumia sitten myöhemmin ajan kanssa.

Eilen oli lääkärineuvola ja otettiin papakoe. Syke vauvalla 158 :D. Tänään melkoisessa mielenherkkyydenpuuskassa ultraan. Myöhästyinkin 10min ja jokapaikasta joka paikkaan ollu tänään kauhea kiire. Huomisesta tulee samanlainen päivä. Ei passaa opiskelu ja työt yhteen.
Niin.. Olihan se ihana nähdä se pieni siellä kellumassa. Kovasti heilutteli käsiä ja liikkui. Kaikki oli ok. Kummasti äitin mieli piristyi :). Viikotkin vastasivat täysin laskettua. Eli edelleen 4.4 LA.

Pyöreitä päiviä kaikille ja pukeutukaa lämpimästi! Oulussakin jo 0 astetta aamuisin. Hrr
Valjakka ja pikkuinen 13+1
 
kuulumiset jälleen luettu :)

Orion meistähän tulee sitten intti-leskejä :D nukkuisin itekin niiiiiiiiiiiiin mieluusti vaikka kokonaisen vuorokauden, mutta nuo kaksi pikkuapinaa tekevät siitä mahdotonta :heart: aamut ovat ihan tuskaa, kun ei meinaa päästä ylös.. syynä tietenkin tämä yömyöhäinen rytmi, ja väsymyksestä ei tietoakaan.. väkisin en voi mennä sänkyyn, kun järki meinaa loppua pyörimisessä.. jospa sitä pakottaisi ens viikolla aikaiseen rytmiin, niin voisi tehdä jotain "normaalin lapsiperheen rutiineja" kuten tyhmä neuvolatäti ohjeisti minua aikaisemman rytmin suhteen..

Dolores Haze toivottavasti vuotosi oli harmitonta ja kaikki olisi hyvin :hug:

Sinnlos itse olisin kyllä neuvolasta toivonut parempaa ohjeistusta immunisaation saatuani. kakkosen raskausaika oli suoraan sanottuna yhtä helvettiä, enkä pystynyt keskittymään mihinkään. neuvolasta hoettiin samaa "kyllä kaikki on hyvin, odotetaan rauhallisin mielin" RAUHALLISIN MIELIN?! odotappas siinä n. 7kk rauhallisin mielun, kun saat ensimmäiset verikoetulokset, ja niissä todetaan että sinulla on lapselle pahimmassa tapauksessa hengenvaarallisia vasta-aineita veressäsi ja ne läpäisevät istukan jatkaen matkaansa suoraan lapsen verenkiertoon. rauhallinen mieli oli hyvin kaukana todellisuudesta ja mitään tietoa ei netistäkään meinaa löytyä. täällä onneksi ihana neuvolatäti, joka otti parhaansa mukaan asioista selvää. varmimmin selvää saa, jos soittaa itse SPR:än veripalveluun, siellä on asiantuntijoita, jotka osaavat vastailla kysymyksiin.
kakkonen sai synnytyksen jälkeen n. 4kk ikäisenä "terveen" paperit sairaalasta, tämä tarkoitti sitä, että pojan hb oli kääntynyt nousuun itsestään ilman tankkausta. viimeksi 10kk neuvolassa hb kuitenkin aivan normaalin alarajalla, ja seuraava mittaus vasta vuoden ikäisenä eli vasta-aineita käsittääkseni vieläkin vaikuttamassa verenkierrossa, mutta ei haittaavissa määrin, koska vasta-aineet eivät lisäänny siirtyneeseen elimistöön ja muuten poika kasvaa joten vasta-aineiden määrä jää pieneksi kokoon suhteutettuna. minun elimistöni taasen tuottaa lisää vasta-aineita, joten määrä tuplaantuu joko hitaasti tai hyvin nopeasti, sitä ei pystytä ennustamaan.

neuvolasta olisin toivonut parempaa ohjeistusta ja edes pienen valaistuksen, että mitäpä jos kuitenkin kuulut siihen pieneen prosenttiin ja lapsesi on pahasti anemisoitunut. lopulta kun kaikki paska kaatuu muutamassa viikossa päällesi, voimat ehtyvät kun ei ole tietoa, mihin kaikki voi lopulta edetä. mieluusti olisin kuullut pahimman jo alussa, niin se olisi helpompi sulatella ja selventää. itse olin niin ulapalla odotusajan, että olin vain kotona märehtimässä, en pystynyt keskittymään mihinkään tai kehenkään ja minusta ruvettiin juoruilemaan, että en halunnut olla enää kenekään kanssa tekemisissä ja olin mökkihöperö. muidenkin tietoisuus voisi auttaa ja helpottaa läpikäymistä kaaoksessa. sairaalassa oloajastani en muista juuri mitään, olen joutunut lukemaan kirjoituksiani, koska mieleni on sulkeutunut siltä osin täysin.
mehän emme välttämättä tule saamaan enempää lapsia mieheni kanssa, hyvin suurella todennäköisyydellä, koska tähän ei ole hoitokeinoa (aika kuulemma edesauttaa asiaa vähän) ja tilani on triplaantunut. no aikaa ei ollut kovasti, kun tulokas oli yllätys. rakastan poikiani yli kaiken, mutta sisälläni on kolkko tunne, että minulta puuttuu tyttö, josta olen pienestä asti haaveillut. tietenkin olen kiitollinen siitä, että meille on lapsia suotu, koska kaikki eivät niitäkään suurista toiveista huolimatta saa.
vaikka selitän tästä negatiiviseen sävyyn jatkuvasti, olen siltikin 110 kertaa rauhallisempi, koska tiedän asiasta enemmän enkä ole itkenyt läheskään niin paljon kuin kakkosen aikana, vaikka riskit ovat moninkertaistuneet. ehkä olen sisäistänyt sen, että vauvan menetys on huipulla, ja kaikki siitä poispäin on askel meille kotiinpäin, vaikka se aiheuttaisi miten tuskaa niín pitää jaksaa ajatella, että onneksi nyytti jäi edes henkiin.

( . ) omassa navassa ei kummempia, torstain verikokeita odotellessa. äitini tiedusteli tänään laskettua aikaa, iskä oli arvellut perjantaina meidän käyvän ultrassa, koska emme muuten lähde yhdessä shoppailemaan kauemmas. olivat sitten yhdessä pätsäilleet, että muita vaihtoehtoja ei ole.. ihme touhua :D kuittasin asian vain, että saattaa olla laskettu huhtikuussa.. odotan nyt vielä labrojen tuloksen, niin tietää vähän enemmän, ehkä tästä sitten uskaltaa jo kertoa vähän enemmän, eli vielä n. 2,5vk.
ihana syyskeli täälläkin, pakkasta on yöllä ollut, kun kukkaset ovat paleltuneet. pidän syksyn kirpeydestä ja maaston alastomuudesta, kun ensimmäiset lumihiutaleet hiljalleen laskeutuvat kohmeiselle ruohikolle <3 en malta odottaa :D

heituska 12+4
 
Huomenia sängynpohjalta!

Täällä ollaan edelleen... Pian on lokakuulle päästy, mutta Santtu jaksaa vaan pahoinvoida. Great. Loppuisi jo pian. Nyt saikkua takana 5 viikkoa ja kyllästymisaste on ylittänyt sovinnaiset rajat jo aikaa sitten. Vaikka en Miljonääriäidit sarjasta perusta sitten lainkaan, niin luettuani netistä että Miljonääriäiti on myös raskaana ja oksentelee "samalla tavalla kuin viimeksi 24/7 ja olut sairaalassa tipassakin", koin pientä lohdutusta. En ole ainoa.

Se mitä tässä nyt alkaisi kovasti kaivata, olisi edes jonkin sortin lupausta, että tää loppuu. Pian. Siskollani tää jatkui viikolle 16 ja sairaalassa tapasin naisen, jolla oli jatkunut viikolle 20. Jälkimmäistä en uskalla edes ajatella, mutta toivon, että tuon viikon 16 yli ei mennä. Tämä alkaa olla jo taloudellisestikin huono asia, sillä palkallinen sairaslomani loppui ja olen nyt siirtynyt KELA:n ei niin hyvällä sairauspäivärahalle. Mä haluan voida hyvin ja palata töihin!!!

Sorry tää angstitilitys, mutta olen niin väsynyt ja kypsä. Ja onnetonkin. Pelkään menettäväni järkeni.

Vauvan sydänäänet sen sijaan pompottaa voimakkaina joka kerta kun niitä dopplerilla kuunnellaan. Hyvä niin. NP ultra on ensi viikon tiistaina, joten sitä odotellessa. Tosin, koska mut ultrattiin viikoll 9 siellä sairaalassa tiputuksen yhteydessä ja sydänäänet on kotonakin kuulunut niin hyvin, niin on kerrottu jo aika monelle läheiselle asiasta. Suurimmalle osalle tuttuja ei tietenkään, mutta läheisimmät kaverit ja sukulaiset tietävät jo. Tavallaan oli pakkokin: jengi pikkuisen ihmettelee mun katoamista planeetalta...

Masunkasvatteluja ja hyviä vointeja teille mammat. Jos voitte hyvin, nauttikaa siitä!

Santtu ja katkis 11+2
 
ohoh, väsymystä pukkaa.. :( sit kiukkua myös pukannu jonkin verran, miettinyt kanssa olen veneen alle muuttoa; niin kun joku aikasemmin ehdottelikin.. :D sit hormoni toiminta on tehny sellasen vähemmän kivan jutun, että hiukset tuntuu koko ajan ihan rasvasilta; hyvä kun suihkusta ehtii ulos, ni tuntuu et tukka on ihan täys p*skanen.. :rolleyes: hehkeetä olla raskaana.. :D
joku väitti et vauva kuulis jo jotain??! ööh, vauva alkaa kuulemaan vasta raskausviikolla 24... :D

tossa äsken sydänääniä kuuntelin ja vakoilin pientä.. :heart: jännää löysin kahdet eri sydänäänet, mut se varmaan oli kaiku se toinen toisella puolella.. :confused: no ultraan kaks päivää, sitte selviää.. :D

mulla on ihan selkeesti alkanu kohtu nousee ylöspäin, ja painamaan rakkoa entistä pahemmin.. ja syndänäänetkin on alkanu kuulumaan hivenen ylempää.. :) möhömaha kasvaa niin vauhdilla, ettei sitä enään oikeestaan saa piiloon, et oikeestaan ihan hyvä että on kerrottu melkein kaikille.. :D

 
Heippa!

Täällä oli vieläkin pahoinvoivia mammoja. Jaksuja kaikille :hug:!

Hyviä ultrakuulumisiakin oli paljon. Ihanaa, että pikkuhiljaa aletaan olemaan yksi toisensa jälkeen turvallisemmilla vesillä.

Itellä oli eilen lääkärineuvola. Lääkäri totes heti, että suurella todennäköisyydellä edessä on taas sektio, riskit on kuulemma aika suuret alasynnytyksessä, kun sektiosta on aikaa vasta hiukan yli vuosi. Toisaalta harmittaa, oisin halunnut miehen kokevan myös sen alatiesynnytyksessä mukana olemisen. Toistaalta sitten oon salaa tyytyväinen, kun sektio oli itelle niin helppo. Ainoa mikä mietityttää on se, että odotetaanko synnytyksen käynnistyvän ite, vai määrätäänkö sektiolle sitte suoraan joku päivä.

Sydänääniä ei saatu kuuluviin. Hiukan tietty huolettaa, mutta katoin just edellistä äitiyskorttia, niin ekaa kertaa neuvolassa kuunnltiin vasta rv 15+3. Ja huomennahan tilanne sitte selviää, kun aamulla on se nt-ultra.

J-t ja Möttönen rv 11+3
 
Aurinkoista päivää kaikille! Voimia pahoinvoinnin kanssa kamppaileville, toivotaan, että pian helpottaa.

Vauvan kuulemisesta Juu, eihän meidän vauvat vielä mitään kuule, puolenvälin jälkeen vasta. Vau.fi on sellainen kohta, johon laitetaan la, niin sitten saa näkyviin erilaisia tietoja, milloin mitäkin tapahtuu. Sen mukaan mun vauva alkaisi kuulla noin 9.12.2010.

Janoschin tarinatuokio Yleensä kait on niin, että jos tarve sektiolle tiedetään etukäteen, niin päivä päätetään myös valmiiksi. Suunniteltu sektio on aina turvallisempi vaihtoehto kuin siihen kiireellä lähdetty. Yö- ja viikonloppuaikaan sairaaloissa mennään vajaalla miehityksillä, joten tuskin sinun sektiotasi jätetään ihan sattuman varaan.

Sinänsä aika jännä tilanne, kun tietää päivän, jolloin lähtee kassi kädessä kotoa synnyttämään. Mulle kävi edellisessä raskaudessa niin. Kohtukuoleman vuoksi seuraavan synnytyksen käynnistyspäivä päätettiin etukäteen, ja tiesin kotoa lähtiessäni, että saman päivän aikana tod.näk. synnytän.

Sinnlos Hieno juttu, että onnistuit metsästämään sydänäänet. Nyt sitten ne on helpompi löytää, kun joka päivä ja viikko vauva kasvaa isommaksi. Mutta kokemuksesta sanon, että ei pidä säikähtää jos joku päivä ei ääniä löydäkään. Se voi johtua siitä, että vauvalla on vielä tilaa liikkua ja piiloutua.

Minä säntäsin edellisessä raskaudessa yksityiselle lääkäriasemalle, kun en rv 17 saanut ääniä kuulumaan. Ultrassa sitten vauva köllötteli tyyytyväisenä selällään kohdun pohjalla. Sieltä ei doppleri yksinkertaisesti ylttänyt ääniä metsästämään.

Tänään tuli postissa lähete äitiyspoliklinikalle, jossa oli aika 11.2.2011. Piti ihan kaksi kertaa tavata, että uskoi ajan tulleen 5kk aikaisemmin. Soitin sitten sinne, ja kysyin syytä tälle käynnille. Olisi kiva tietää miksi sinne kutsutaan. No, olisihan se pitänyt oikeestaan arvata: aikaisempi fetus mortus -raskaus. Olisin sen lähetteen toki itsekin sinne pyytänyt sitten kun synnytys on lähempänä, mutta oli oikeastaan ihan kiva yllätys, että sieltäkin päin asiasta huolehditaan.

Nyt lähden kirpparilla käymään, jos sieltä vaikka jotain pientä mukaan tarttuisi...

Scala ja Toivo Itunen rv 12+6
 
Pakko oli tulla poksuttelemaan! =)

Täällä masu alkaa vähän näkymään, etenkin iltaisin kun vielä turvottaa. Masun toimita on ollut aikas heikkoa niin sekin lisää turvotusta vaan entisestään :kieh:

Me ollaan alettu kertomaan vähän enemmän raskaudesta. Nyt tietää minun äiti ja sisko sekä mummu. Miehen vanhemmille yritetiin kertoa lisäämällä korttiin meidän ja esikoisen nimen perään pikkuinen mutta ei ne ymmärtänyt :D Kuinka voi olla ymmärtämättä luettua kortin ääneen? :D No seuraavan kerran kun tullaan Suomeen onkin viikkoja jo 20+ eli sitten pitäisi huomata! Lähimmät kaverit tietävät myös raskaudesta, olitiin aika avoimia kuumeilusta.

Vauvan kuulemisesta pakko kirjottaa. Vauva alkaa itseasiassa kuulemaan äidin sydämen sekä suoliston äänet jo vkolta 16. Jotkut ultraäänitutkimukset on myös osoittanut vauvan reagoivan liikkeillään ääniin jo näillä viikoilla. Yeisesti sanotaan että vauva kuulee ja alkaa reagoimaan ulkopuolisiin ääniin noin vkolla 20-24, riippuen lähteestä.

Nyt neiti heräili uniltaan, joten viihdytyskeskus äiti taas vauhtiin.

Pikkis ja Salamatkustaja 13+0 POOKS :heart:
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä