***HUHTIKUISET Tammikuussa*** (Ensimmäinen vauva jo syntynyt!)

Rv 30! B)

"Vauvan keuhkot kypsyvät viimeisten raskausviikkojen aikana. Ihonalainen rasvakerros paksunee, mikä on välttämätöntä lämmönsäätelylle. Ihoa peittävä lanugokarva alkaa hävitä.

Lapsivettä on eniten viikoilla 30-36, jopa litran verran. Lapsivesi on steriiliä nestettä, joka vaihtuu kolmen tunnin välein. Sikiö nieleskelee vettä ja pissaa lapsiveteen noin 15-20 minuutin välein. "




Kellis ja Aarre 29+0
 
siru2006 sitä miehen veljen vaimoa juurikin tarkoitin tässä raskausmyrkytys asiassa.
Äitini sanoi viikonloppuna niin osuvasti että meidän suvun naiset on niin kovaa tekoa ettei nämä asiat meihin vaikuta =) hassusti sanottu, mutta toisaalta näin on ollut munkin raskauksissa ettei pahemmin ongelmia ole ollut (paitsi nämä harkkasupparit).
Mummani taas sanoo suvun naisista sitä ettei kukaan ole ollut "rautalehmä" tarkoittaen sitä että maitoa kyllä piisaa, vaikka muille jakais. Sekin on pitänyt paikkansa.

Olisi mullakin riittänyt luovutukseen asti, mutta en sitten ole jaksanut siihen rumpaan lähteä. Mummani on kuulemma imettänyt naapurinkin lapset siinä samassa missä omansakin (7kpl yhteensä)

Tilanne on ilmeisesti ihan hyvä MVV:llä, ainakaan mitään viestiä siihen suuntaan ei ole tullut että suunniteltaisiin leikkausta.

|.) Tuossa mietinkin että pitkään on mennyt niin ettei ole ollut mitään ongelmia, niin kyllähän taas ahdistaa oikein olan takaa, eli niitä harkkasuppareita. Tästä päivästä tulee varmasti tosi kiva.
Pakko kuitenkin päästä ulos eli puistoon ollaan menossa mutta pitää yrittää ottaa sielläkin mahdollisimman "rennosti".
Harmi vaan kun kaikki penkit sieltä viedään aina talveksi pois joten istumaan ei pääse kuin maahan ja sieltähän onkin sitten kiva yrittää kammeta itseään ylös.

Suunnittelin jo että pitää ostaa semmoinen reppurinkkaistuin systeemi että voi levähtää aina tarvittaesa.

Onneksi kuopuskin on sen verran "reipas" ettei pahemmin kaipaa kanniskelua puistossa, mennä viilettää omia reittejään välillä levähtäen = heittäytyy maahan selälleen makaamaan. (voi kun voisi tehdä saman ilman että muut pitäisi ihan outona)

Mutta nyt laittamaan (ehkä) lounasta puolivalmiiksi ja sitten sinne puistoon.

Mukavaa ja vaivatonta alkanutta viikkoa kaikille!

KiiajaVille 29+3
 
Nasumasunen Lohdutukseksi täältä, että täälläkin valkkari on välillä tositosi vetistä ja pääsee kyllä yllättämään. Siksipä musta on tullut nyt pikkuhousunsuojien vakiokäyttäjä.
Toivotaan, että sullakin se on vaan valkovuotoa eikä lapsivettä. :)

Sitten menenkin omaan napaan heti.

Yöks, ällöä heti alkuun. Söin äsken tässä aamupuuroa aika ison annoksen ja sainkin kakki syötyä. Sitten tulikin melkein heti röyhtäis ja suuhun palasi kasa puuroa. :x :x :x Jos olisin ollut lähempänä veskiä niin oisin puklannu kaikki pihalle, nyt vaan yritin juoda vettä päälle. Ei vielä noin pahasti ole palannut kaikki takaisin. Kohta mulle tulee kammo syödä.

Mulla on muuten käynyt pieneksi mun mammafarkut! :eek: Tai se mahaosuus kiristää nyt kaikista farkuista, en tiedä oikein mitä keksisin, kun en enää viitsis marssia ostamaan uusiakaan. Ja kun kuitenkin muutoin farkut vielä sopivia, ainoastaan tuo mahaosa ei vaan jousta enää yhtään ja aiheuttaa tuskaa. Oon nyt kääräissyt tuon mahakaistaleen aina vyötärölle.
Mulla on tullut muuten ihan pelkästään mahaan tuo paino. *Koputan puuta*. Mistään muualta en näyttäisi levinneen, tai no takamus mulle on tullut ja tissit, mutta siis turvotusta ei näy ainakaan vielä.

Eilen kävin katsomassa ystäväni vajaan parin viikon ikäistä pientä tyttöä. Voikun se olikin hellunen. :heart: Eihän niin pientä osaa pitää sylissä mitenkäänpäin. :eek: :eek: Mutta tuoksui se ihanasti vauvalle. :heart:

Nyt töiden kimppuun. Laskin aamulla että tämän päivän jälkeen 27 työaamuherätystä. :) Tosin saa nähdä pääseenkö äitiyslomaan asti, istuminen töissä tuottaa vähän tuskaa selälle ja jaloille. :( Ja noita harkkasuppareitakin alkanut tulemaan nyt tiuhempaan.

- Hapsiainen ja Herne 29+5
 
nasumasunen toivon täällä parasta eli, että ois vain valkkaria. Rennosti ainakin näyt ottavan, joten eiköhän kaikki ole sitten ok :)

Neuvolalääkäri, eka sellainen takana. Parikyt minuuttiahan tuossa vain vierähti, silleen tuli vähän hontelo olo, että tässäkö tämä olikin... Hiivatulehdus oli ja selkeä semmoinen :x Mutta, kun ei ole kutissut eikä kirvellyt niin en ole uskaltanut mitään puikkoja aloittaa ennen kuin joku on vilkaissut. Eikä ole mun vikani, että näitä käyntejä on näin harvoin... |O Oli huolissaan hemoglobiinista, verenpaineesta, painosta sekä pienestä sf-mitasta, vaikka kaikki normaaleja... Ehkä ei paras mahdollinen ulosanti neuvolalääkärillä. Ultratessa kuitenkin totesi vauvan mittojen olevan normaalit, vaikka maha keskikäyrän alapuolella meneekin.

Sokerirasitus meni helposti normaalin puolelle, lukuja en tarkkaan muista...

Tässä kuulumiset rv 27+2 (22+3)

Paino 68,9 (67,6) -3kg alkuperäisestä painosta
RR 108/71 (93/63) mittasi vain kerran, ja jututti samalla... terkkari ottaa aina vasta toisen lukeman.
Hb 111 (99) eli noussut, mutta kreuterblutsaftin juominen jatkukoon
Sf 24 (19,5)
Painoarvio 1080 g :heart:

Kaikki siis normaalia =) Niin juu, ja paikat kai ihan hyvässä kunnossa, ei mitään ongelmia siellä.

Nyt sisko soitti, pääsen hakemaan sen sairaalasta kotiin!

 
Täällä sokerirasitus takana. Se kirkas litku oli kamalaa, mutta muuten meni hyvin. Ei tehnyt tiukkaa istuskella odotustilassa, kun oli kirja mukana. Nyt on molemmat kyynärvarret piikitettynä, toinen kahdesti. Tuloksia en aio soitella mistään, kysyn sitten neuvolassa ensi viikolla. =)

Sun Rise Mun eka ja tähän mennessä ainoa lääkärineuvola kesti kymmenisen minuuttia. Kysyi muutaman kysymyksen, teki sisätutkimuksen ja kuunteli vauvan sykkeet. Samalla käynnillä meni terkan kanssa toiset 10 minuuttia. Ensi viikon tiistaina olisi toinen lääkärinla. Hyvä että sulla oli kaikki suht. ok. :)

Juttelin eilen nuorimman isosiskoni kanssa. Hänellä on itsellään ylisupisteleva kohtu, ja kipeät/paikkoja valmistelevat supparit ovat molemmissa raskauksissa alkaneet jo rv26. Levon ansiosta vauvat ovat pysyneet mahassa rv36 asti. Hui, onneksi itselläni ei näillä näkymin ole noin. Toiseksi vanhimmalla isosiskolla onkin sitten ollut ongelmia istukan irtoamisessa synnytyksen jälkeen. Eivät enää neljättä lasta tee, koska viimeisin synnytys oli jo hengelle vaaraksi...

Äitiyspakkaus näemmä saapunut postiin! Pitääpä heti hakea se, kunhan mies pääsee töistä. Tuskin itse saan kannettua. :) Iiks!

Päivänjatkot! :wave:

rv26+5
 
Aamupäivää.

Onnittelut poksuista ja tais olla ihan hyviä neuvolakuulumisiakin :flower:

|.) Heti omaan napaan :D Se ois taas iltavuoroviikko käsillä. No enää viisi viikkoa töitä tämä viikko mukaan lukien. Päiviä en ala edes laskemaan kun ei nyt tiedä noista lomautuspäivistä helmikuussa onko peruttu vai ei. Tammikuun lomautuksethan peruttiin ja se sopii mulle paremmin kuin hyvin! Raha tulee aina tarpeeseen.

Jipii, saatiin toi meitin vierassänky (160cm) annettua pois ja helpolla + nopealla tavalla. Kohta tulee hakijat. Avokin sisko ottaa sen, mutt toivottavasti ei pety. Tuli ite vähän hätäsesti ostettua toi tän talon edelliseltä asukkaalta, vaikkei paljon maksanutkaa. On Sotkan halpoja paskoja jenkkisänkyjä. En tajuu miten kukaan voi tollasella sängyllä nukkua! En kyllä yhtää ihmettele, ett niillä ihmisillä on selkävaivoja yms. Nyt sit sitä tilaamaamme puurunkosta vuodesohvaa odotellessa. Jospa sen jälkeen vieraatki nukkus siinä eikä siirtys yhen yön jälkeen olkkarin sohvalle nukkuun :LOL: Se meinaa on hyvä nukkua...siis sohva, joten sekin jo kertoo aika paljon tosta Sotkan sängyn laadusta.

Nyt pääseeki sit tätä huonetta tyhjentämään ja tapetoimaan. Saapi alkaa tän tietokoneen ja muut tavarat siirtelemään tonne vierasmakkariin. Jospa tästä sittenki jossain vaiheessa tulis ihan kunnon huone tulevalle vaaville :)

Juuh, tänne ei oikeesti sen kummempia, pelkkää omaa napaa vaan. Huomenna seuraavan kerran tuun kertoilee kuulumiset, on se terkka + lääkärineuvola klo 8.00 Vihdoinkin!

JääKyynel ja Tuittu

 
Jopas oli taas lukemista =)
Onnea kaikille hyvistä neuvolakuulumisista! :heart:

Sitten omia tarinoita.....
Täällä aamu alkoi oikeen vauhdikkaasti kun potilasasiamiehelle soittelin ja se sit neuvoi meidän miehen kohtelusta paikallisessa tk:ssa valittamaan suoraan lääninhallitukseen ja sielt siten läänin lääkärille... Nyt onkin tää aamupäivä mennyt sitä läänin lääkäriä tavotelessa ja miehen lekurikäynneistä ja lekurien ja hoitajien sanomisista ns. päiväkirjaa kirjotellessa... No, meneehän se aika niinkin. =) Ja nythän ne on sit kirjotettu et enään ei tarvi saada kunse läänin lekuri kiinni ja valitus ois sit meidän osalta siinä jas it vaan ootellaan miten päin se juttu kääntyy.

Kohta ois lähettävä käymään kirkon kylillä asioilla ja jos siinä samalla käytäs mun mummoa ja pappaa morjenstamas kun ei oo siel tullut käytyä sit sen jälkeen kun pappa päätti et hän maksaa meidän vauvelin pinnasängyn... Ja siitähän sen kans oli aivan turha ruveta väittelemään. :)

Mutsilta sit jo eilen kotiuduttiin illalla vähän ennen yheksää illalla kun sinne iski kamala mahatauti, mutsi ja toiseks vanhin pikkuveikka jäi sinne kilpaa vessaan juoksemaan.. Me tultiin siinä vaihees siihen lopputulokseen et myö ei tuota tautia haluta ja lähettiin... Toivottavasti parantuvat äkkiä niin pääsis tuo mieskin jatkamaan oman tallinsa rakentamista. ja mä pääsisin takas heposten luo =)

Pikkunen tuol masus oli jo pari päivää hiljasempi ja sekös sit säikytti kun kaaduin loppuviikosta... Onneks en mahalleni kaatunu vaan polvilloeni ja siit sit kyljelleen, sain onneks käsil otettua vastaan mut kylläpä säikäytti. nyt taas ollut ihan oma itsensä ja piti viime yönäkin hereillä tuttuun tapaansa. Ja kuunteli tuo mun mussukkakin sydänääniä mahan päältä ja onnistui kuulemaankin ne, oli ihan katsoa toista kun oli niin innoissaan kun nyt on kuullu sydänäänet ja tuntenu ja nähny kun pikkunen potkii
:heart: Täytyy parin viikon päästä kun on se neuvola taas sanoa et varmistavat nyt et kaikki varmasti kunnos, mut itellä nyt sellanen olo et kaikki on hyvin, säikäytti vaan julmetusti..... :/
Huomenna sais kello 16 jälkeen nuotaa Hobby Hallin paketin, siel on varmaan ne verhot mitkä tilasin, matot tuleekin vasta ens kuun puolella. Ihan saada kotiin uutta ilmettä ja viel suht halvalla kun oli jotkut halvat ryijymatot mitkä tilasin ja sit tietty tarjousverhot :D Mut nythän se on kiva laittaa koti uuteen kuntoon kun on viel aikaa ja pikkunen on viel masus...

Mut nyt ois kait mentävä hetkeks pihalle haukkaamaan vähän happea ja sit sinne asioille ja vanhusten luona käymään.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille ja isot :hug: niille jotka sitä tuntee tarvitsevansa!


Cataliina ja masuasukki rv 28+1
 
Moipamoi! Vieläkö joukkoonne mahtuu? Täällä ois yks jolla La 31.3 ja tuolla maaliskuun puolella kirjoitellu mutta teitäkin ahkerasti lueskellu :D Eka lapsi ois kyseessä ja ikävä kyllä koksissa pitäneis synnyttää..
hmm.. Mitäköhän kertoisin?
Onkos teillä kuin usein neuvoloita? Mulla vieläkin kerran kuukaudessa..
Odotus on sujunut hyvin. Ainoo mikä on vaivana on unettomat yöt.
Ei kai tällä kertaa muuta:)
 
Aina mukaan mahtuu. Tervetuloa siis joukkoon zihihi :flower:

Oli ihan pakko tulla heti kertoon, vaikkei se teitä liikauta millää tavalla :D Sängyn hakijat tuli ja meni. Jäivät toki vielä kahvillekin ja samaan aikaan soitettiinki sieltä huonekalufirmasta, ett nillä oliki varastossa yks sellanen sohva ja tänään se saadaan 13-15 välillä. Vähän hyvä tuuri, ett sai yhen huonekalun pois alta ennen kuin tulee tää uus. Vähän nopeeta siis, kun perjantaina käytiin tilaus tekemässä ja nyt jo saatiin :) Huomenna saapi siis kasata sen sohvan.

Tuittu on muute tänään ollu vaisumpi. Jotenkin tuntuu odolta ja alkaa tietty heti huolettaa, kun niin monta päivää putkeen on möyrynyy melkei koko ajan vuorokauden aikaa kattomatta. No kai se normaalia edeleen on ja huomenna onkuitenki se neuvolalääkäri.

Ja toivottavasti tällä tytöllä nyt sit tihenis ne neuvolakäynnit! Tulee kuitenki 29 viikkoa täyteen huomenna. zihihi kyseliki välejä. Täällä on ollu kuukauden välein, paitsi nyt tuli 7 viikon väli! Tosin en jaksa taas selittää miks, mutt raastavan pitkä väli ollu kuitenki. Nyt en taida suostua enää mihinkään neljän viikon väliin!

Kylläpäs mullaki on taas niin postiiviset jutut ollu :LOL:

JääKyynel ja Tuittu 28+6
 
Neukussa käyty taas ja laitanpa tähän kuulumisia..

Rv 25+4
Hb 118 (viimeks 100)
Pissa puhdas
Verenpaine 125/72
Painon muutos/vko +622 (Hui! Neukkutäti sano et saa kyl ihan rauhassa tulla lisää kun oon näin hoikka. Lähtöpainoon tullu nyt 4,5kg lisää.)
Turvotusta ei oo
Sf-mitta 25,5cm (hiukkasen isompi kun esikoisesta, oli pakko kattoo, niin esikoisesta ollu rv 27+1 24cm :D)
Lapsiveden määrä Normaali
Syke + (n.130)
Liikkeet ++
Pikkunen monotti tätiä oikein kunnolla kun kuunteli sydänääniä :LOL:
Ensimmäinen (ja kai viimenen?) lääkärineuvola on nyt varattu 22.2. =)
Hb oli noussu hyvin raudan alottamisen jälkeen, mut päätettiin et jatkan sitä viel ettei sit pääse vaan taas laskeen..

Synnytystapa-arviosta Mulla oli pojasta synnytystapa-arvio rv 37+2, koska olen pienikokoinen, niin varmistettiin että mahtuuko syntyyn alakautta vai tarvitaanko leikkaus. Samalla tehtiin painoarvio. Noh, ei kyllä yhtään liian aikasin ollut meillä toi arvio, koska poika lähti sit yöllä syntyyn, että aika tiukille mentiin. Mutta painoarvio piti hyvin paikkansa, heittoa oli ainoastaan 55g :D Ja hyvin siis mahtu syntyyn alateitse, oli sen verran solakka poika, mun kropalle just hyvän kokonen, 2745g ja 47cm :D :heart:

Tervetuloa joukkoon zihihi! =)

Tänään onkin mun ja mieheni 7vuotispäivä, jota juhlistetaan juhlavasti kotona eilen itse tehdyllä hernarilla ja sit mennään porukoille syömään iskän synttärikakkua :LOL:

Eipä nyt sit muuta.. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille! =)

Katyana & Nanna <3 25+4
 
Heipparallaa, kuulumisten kanssa tullaan tänne!

Paavo pojan kans käytiin tänään taas kasvukontrolliultrassa ja painoa oli "pienel" jo 1,6kg :heart: . Vastasi lähes 4 viikkoa suurempaa (31+3, oikeasti nyt 27+4), eli hillitön jötkäle... Nyt puhuttu että rv 36 olisi jo synnytys edessä, mikäli näin jatkaa kasvuaan.

Muuten kaikki loistavasti, kipuja ja särkyjä lukuunottamatta ;) ...

Täällä tuntuu muillakin olevan vauvoilla asiat masussa mallillaan, kohta ne äkäsimmät kyllä varmaan päättääkin jo syntyä :p

Sonja&Paavo 27+4
 
Empuuulla jo tullut äitiyspakkaus :) Itse vielä odotan päätöstä. Netissä lukee vain asiakirja saapunut ja hakemuksen laitoin kuukausi sitten. Oishan ne kai yhteyttä ottaneet, jos jotain häikkää ois hakemuksessa. Tuntuu, että muilla päätös tehty heti :/ Pitäisiköhän sinne ruveta soittelemaan kohta...
 
Zihihi Tervetuloa joukkoon mukaan :)

Mulla on alkaa olee neuvola käynnit kahden viikon välein jo nyt, eli seuraava neuvola on rv 30+6, kun edellinen oli rv 28+6 ja tähän väliin tulee vielä äitipoli käyntikin:) Esikoisesta alko tihentyneet käynnit samoihin aikoihin :)

Hilipatuinen 29+3
 
Ai niin Sun rise Mulla tipahti esikoisesta sf-mitta joskus 29 viikolla alakäyrille ja pysyi siellä loppuun asti, mitattiin vauvan kokoa ja lapsiveden määrä, mutta olivat ihan normaaleja.

Hei te joilla ennestään lapsia, mulla lukee kelan asiointipalvelussa näin:
Asiakirja saapunut
Äitiysraha myönnetty 09.05.2007 - 10.09.2007 105 arkipäivää
Vanhempainraha myönnetty 11.09.2007 - 18.03.2008

Mä en muista nähneeni tota asiakirja saapunut tossa yläpuolella ennen kuin nyt. Miten muilla??
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hilipatuinen:
Hei te joilla ennestään lapsia, mulla lukee kelan asiointipalvelussa näin:
Asiakirja saapunut
Äitiysraha myönnetty 09.05.2007 - 10.09.2007 105 arkipäivää
Vanhempainraha myönnetty 11.09.2007 - 18.03.2008

Mä en muista nähneeni tota asiakirja saapunut tossa yläpuolella ennen kuin nyt. Miten muilla??
Mulla näkyy kanssa noin.. :wave: Tai siis tietty omilla tiedoilla.. :D

Hakemuksen tein netin kautta 9.12 jo ja muistaakseni heti seuraavana päivänä vein sen liitteenkin..
Eli tuntuu kestävän kelan käsittely..

Jossain Kelan sivullahan muuten luki että joulukuulla ruuhkautui noi käsittelyt kun odottivat jotain lakimuutosta, tais olla että pyrkivät tammikuun loppuun purkavan sumaa..

Onneksi ei ole kiire, vaikkakin olis kiva saada jo tarkat summat tietoon niin vois sen verokortin uusia... :whistle:

Tähän erään ei muuta.. Isommat palas just reissusta joten reissukuulumisia piisaa.. :D
 
sonjasusanna, mistä lähtien paavo on kasvanut tota kyytiä? Onko sille syytä?

zihihi tervetuloa

Onnea kaikille neuvola kuulumisista!

Kelasta, mulla on kanssa tovin lukenut toi asiakirja saapunut, no mitään en oo aikaisemmin saanut joten käsitin että päätöstä odotellessa. No kelasta nyt sit soittelivat tänään ja tarkensivat tota. Sinällään hassua kun hain suoraan siihen että mies pitää sen vanhempain vapaan 2viikkoa niin se on kuulemma liian hankalaa kelalle et pitää ensin hakea mulle kaikki ja sitten vasta miehelle ne kaks viikkoa kun vauva on syntynyt huoh. no lupasin et tehkööt sitten niin ja jotain muutakin oli et työpaikka ei ollu laittanut palkka tuloja mukaan niin täytyy soitella sinne et laittavat ne et pääsevät laskemaan. Mut lupasivat siis rahaan odottaa ne palkka tulot ja avustuksesta tehä päätöksen aikaisemmin :D eli nyt jännityksellä odotellaan postia :)

Täällä menny melkein nukkumiseksi tää päivä, paitsi lääkärissä ravaaminen oli toinen puuha, mut katotaan jos tää tauti taittus. No Toukka on tykännyt et oon ollu paikallaan ja pitänyt melkoiset pippalot tuolla mahassa et tuntuu sillä olevan raajoja joka puolella yhtäaikaa potkimassa :LOL: söpöä kuulostella tota vilkkautta kun ollu jonkun aikaa niin rauhassa niin rauhassa että.

Unico ja Toukka 25+3
 
Tervetuloa uusille :wave: Ja onnea taas poksujille, huomenna itselläkin uudet viikot =)

Kelasta just katoin tuossa netin kautta, olivat tehneet päätökset. Ei mennyt kauaakaan siitä kun sain liitteen toimitettua, olisko ollut viikko-puoltoista :) Olisko vähän paikallisia eroja - siellä etelässä kun on paljon enemmän hakijoita?

Sonjasusanna olikos sulla se ihan oikea diabetes ja siksi on vauva iso, vai muistelenko väärin? Aiheutuuko siitä jotain vauvalle, esim. sokerien heittelyä tms synnyttyä?

Synnytystapa-arvio on ainakin näissä paikoissa mitä mä olen synnyttänyt, niin ollut ensisynnyttäjille kaikille, uudelleensynnyttäjille vain jos on jotain erityistä vauvan kasvussa, raskausdiabetes tai edellisessä synnytyksessä jotain erityistä.

hapsiainen mulla kans kasvanut vaan maha, eikä muut paikat ollenkaan, ja noi maharesorit joissain vaatteissa on aika ahistavat jo nyt :eek: Enimmäkseen olenkin käyttänyt mahan ali meneviä mammafarkkuja, joita nyt olen pystynyt pitämään, vaikka muissa raskauksissa ne tuntui huonolta jo aikaisemmassa vaiheessa :) Maha kyllä on ihan samoja kokoja, jännä kuriositeetti =)

Huomenna neuvola, pitänee päivittää sitten kuulumisia :wave:

Nyt stepperille! :wave:

stoppis ja Oiva 28+6
 
Sun Rise :hug: :hug: :hug:

Uusille tervetuloa!

Nyt väsyttää niin mahdottomasti, että kuittaan vain luetuksi ja jatkan paperitöitä niin kauan kun esikoiselta pystyn ja silmät pysyy auki.

Donu ja Pikkuinen 26+6
 
Oi herranjesta se tuli tollasena :LOL: :LOL: Noh parempi toi kun ei mitään :D
Eli viikkoja 27+2 varmasti on ihan muutenkin kiloja mahassa ettei kaikki tuo raskaudesta ole mutta kyllä se mielestäni ihan vauvamasulta näyttää jo :) <3
Sitten otetaankin veikkauksia onko ns. "tyttömasu" vai "poikamasu" :)

Huomenna taas neuvola lääkärille.. en mä usko kyl että tuolla kohdunsuulla mitään muutosta on viime viikkoon mutta käydään nyt tarkistuttamassa..
Joku kirjoitteli että on vauveli ollut hiljaisempi tänään, täällä on sama juttu.. ihan outoa kun ei ole sitä tuttua kovaa myllerrystä masussa..


jastu ja vilperi 27+2
 
Merkkailen ja omat kuulumiset lähinnä :)

Uusille tervetuloa!

Sokerirasituksessa arvot kohdillaan, joten ei tarvitse olla ihan hirmuisen varovainen...jos vaikka suklaata lipsahtaa vahingossa suuhun.. Cokiksen näköinen litku maistui lähestulkoon hyvältä, oli niin hirmuinen nälkä 12 tunnin paaston jälkeen :D

Kela:n sivuilla näkyy, että äitiyspakkaus lähetetään aivan juuri, äitiyspäivärahan määrää ei oltu vielä päätetty. Tosi nopsaan, reilu viikko taaksepäin palkkatoimisto toimitti Kela:an hakemuksen liitteineen.

Muuten kaikki hyvin, ei kolotuksia tai suurempia vaivoja, harjoitussupistuksia lukuunottamatta..Niitä tulee silloin, kun on tosi väsynyt, iltaisin lähinnä.

epulis ja pieni (vaikka tuo pienuus alkaa jo epäilyttää :D ) 27+0 POKS!!
 
Tervetuloa zihihi!

Kelasta vielä, sitten nukkumaan.
Laitoin postissa hakemuksen ennen loppiaista ja reilussa viikossa oli päätös tehty, mutta mulla ei verkossa lukenut missään vaiheessa että hakemus olisi saapunut tai käsittelyssä.
Päätös tietoja vaan ei ollut tälle vuodelle.

MVV: perjantaina lääkäri oli ollut sitä mieltä että vauva syntyy viikonloppuna, mutta vielä tänään vauva on masussa. Tosin proteinit oli tänään tuplaantunut eilisestä joten aika pian alkaa synnytys olemaan käsillä. Keskiviikkona alkaisi rv26, jos nyt sinne asti pääsis niin hyvä olisi jokainen lisäpäivä on vaan plussaa.
Hän oli myös tänään päässyt käymään ulkona (hakemassa kaupasta ruokaa) eka kerta tälle vuotta ulkona, ihan uskomatonta kun ajattelee.. on se vaan aika pitkä aika olla neljän seinän sisällä.
Tulisin varmaan hulluksi.

Mutta hyvää yötä kaikille!

KiiajaVille
 

Yhteistyössä