**HUHTIKUISET Maaliskuussa** (17 vauvaa syntynyt!)

Mukavaa perjantai-iltaa :wave:

Tinttarilla, suuret onnittelut vauvasta :flower:

Raskausarpia on tullut pari kappaletta ihan alavatsalle

Maidon tulosta, mulla ei tule kyllä kummastakaan rinnasta mitään. Muistan että uuden vuoden tienoilla yks yö oli toisesta rinnasta tullu jotain nestettä kun oli yöpaita siltä puolen märkä, mutta sen jälkeen ei ole tullut mitään.

Monilla on jo la tosi lähellä:) ihanaa että kohta saadaan jo vauvat syliimme :heart:

Me oltiin tällä viikolla synnytysvalmennuksessa:) se oli oikein mukavaa ja tuli semmonen olo että oisin valmis heti lähtee synnyttämään :D ens viikolla sitten toinen osa, jossa kerrotaan sitten synnytyksen jälkeisestä ajasta (ollaan siis ilmottauduttu kättärin haikaranpesään).

Vauva oli eilen tosi vähä liikkeinen ja ehdin jo huolestua ja meinasin jo tänään neuvolaankin soittaa. Tänään onneksi kuitenkin ollu tosi aktiivisena ja muksimista on ollu pitkin päivää:)

Silitin juuri tutulta saatuja vauvan vaatteita vielä kaappiin. Vaatteita on kyllä nyt ihan tarpeeksi! Ja tein tosi hyvää mansikka-mustikkapiirakkaa pellillisen joten sain sitä rasiallisen pakkaseenkin:) Muutenkin olen ajatellut leipoa suolaista ja makeaa pakkaseen valmiiksi niin niitä on sitten helppo lämmitellä.

En nyt muista että onko täällä ollut puhetta rintapumpuista? Onko kellään vinkkejä mikä olisi hyvä ja kannattaako se ostaa ennen vauvan syntymää? Itse olen vähän niitä katsellut ja miettinyt sitä aventin käsipumppua...kokemuksia siitä kenelläkään?

Aurinkoista viikonloppua kaikille:flower:

Eilen poksuin:) eli tänään:

Hope 34+1 :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hilipatuinen:
Mä oikeestaan poksun 37+0 ja meen jatkaa siivousta, pojan kanssa tänään jumbossa tuli käytyä :) Löysin pojalle 25 eurolla reiman (viime syksyn mallia tosin) kurahousut ja sadetakin, olisivat maksaneet muutoin jonkun 50 euroa... että ihan hyvä:) harsoja ostin vauvalle kanssa ja käytiin syömässä.
Missä päin sitten asustelet? Tuli vaan mieleen kun itsekin siellä tulee tasaisin väliajoin pyörähdettyä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja HoPe22:
En nyt muista että onko täällä ollut puhetta rintapumpuista? Onko kellään vinkkejä mikä olisi hyvä ja kannattaako se ostaa ennen vauvan syntymää? Itse olen vähän niitä katsellut ja miettinyt sitä aventin käsipumppua...kokemuksia siitä kenelläkään?
Itse ostin ennen esikoisen syntymää Aventin isis-käsipumpun. Mulla ainakin oli tosi tarpeen, ja voin kyllä lämpimästi suositella tuota pumppua, toimi hyvin =) . Osa on sitä mieltä ettei kyseistä kapistusta tarvitse, mutta ainakin meille se oli korvaamaton apua. Ja pääsinpähän joskus itsekin käymään esim. kaupassa/parturissa kun oli maidot valmiina kaapissa =) . Kannattaa muistaa että kaikki eivät vain heru pumpulle, vaikka maitoa muuten tulisikin hyvin.
 
Tinttarillalle onnittelut tytöstä :heart: . Ilmoittelehan mittoja jos/kun kerkiät =)

Raskausarpia ei tullut esikoisesta ollenkaan eikä nytkään niitä ole näkynyt. Reisissä, pehvassa ja rinnoissa on nuoruudenajoilta ihan tarpeeksi. Sen perusteella olisin voinut kuvitella että raskausaikoinakin tulee, mutta hyvin oon toistaiseksi säästynyt niiltä. Tosin, ei mun maailma romahda jos tuleekin, mutta ihan kiva näin =)

Maitoa ei vielä varsinaisesti tule, mutta vaaleaa/melko kirkasta nestettä kyllä tulee rinnoista helposti kun vähän puristaa.

Poppeliini ja poju 34+1 :heart:
 
Paljon onnea tytöstä Tinttarillalle :flower:

Autolla ajamisesta, minä oon niin lyhyt (151cm) että on todella vaikea ajaa autolla kun penkin pitää olla niin edessä ja sitte ratti tulee ihan mahaan kiinni eikä enää kohta edes pyöri kun ottaa niin vatsaan että ihan suosiolla olen ajamisen jättäny miehelle paitsi neuvolassa olen nyt itsekseni vielä käynyt, mutta taitaa mennä pian niin että mies joutuu kuskaamaan kun ei voi itse ajaa.
 
Tinttarillalle isot onnittelut tytöstä! :flower:

Kaksplus-kerhosta sen verran, että siihen osallistuisin mielelläni, jos vaan joku jaksaa perustajaksi ryhtyä. Meillä on niin hidas ja oikukas nettiyhteys, että vaikka periaatteessa voisinkin ihan mielelläni perustaa kerhon, "palvelu" olisi tosi hidasta. Koska nettiyhteyden nopeus on aivan reippaasti alle puolen megan hyvinä päivinä (harvoin osuu kohdalle) ja joinain päivinä yhteyttä ei ole oikeastaan ollenkaan (korvessa asumisen iloja), ei päivittäminen oikein onnistuisi sujuvasti. :|
 
Täällä supisteli tossa kolmen aikaan jonkun puolisen tuntia ihan reippaastikkin, mutta lopppuivat siihen ja nyt ei tule uni ollenkaan :kieh: :kieh: Huomenna olisi tarkoitus lähteä yksiin juhliin, mutta jos ei saa nukutuksi niin miten sitä jaksaa...

Toivotaan Mä asun Mäntsälässä :) ¨

Kai sitä täytyy mennä vaikka syömään jos ei muuta...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nekkunen:
Autolla ajamisesta, minä oon niin lyhyt (151cm) että on todella vaikea ajaa autolla kun penkin pitää olla niin edessä ja sitte ratti tulee ihan mahaan kiinni eikä enää kohta edes pyöri kun ottaa niin vatsaan että ihan suosiolla olen ajamisen jättäny miehelle paitsi neuvolassa olen nyt itsekseni vielä käynyt, mutta taitaa mennä pian niin että mies joutuu kuskaamaan kun ei voi itse ajaa.
:wave: Komppaan tätä täysin. Itellä pituutta 156 ja autolla ajaminen ei tosiaan enää ole sitä helpointa!

Tinttarillalle Oikein paljon onnea pienestä neidistä!!! :flower:

Muuten nyt vain merkkailen, on tosi väsy olo...

buam 33+3
 
Minäkin vaan ilmoittelen itsestäni. Ei ihmeitä, ei uutta taivaan alla, paitsi että nyt parina päivänä on tuntunut olevan iltaa kohti jonkinmoinen kesto harjoitussuppari päällä... Maha siis kova ja ahdistaa! Tietääkö joku voiko tuo vadelmanlehtitee aiheuttaa moista?

-Toivotaan 37+2
 
HUOMENTA!

Täällä takana lähes valvottu yö. Illalla supisteli, mut pääsin uneen, kunnes sitten puolen yön jälkeen heräsin suppareihin ja viiteen asti meni valvoessa:(Kuopus heräili 6 maissa, ja sen jälkeen sit ei ookaan nukuttu :|

Eilen vessareissulla paperiin tuli veristä limaa, joten
ehkä se on hyvä merkki:) Luulempa, ettei tässä tosiaan yliajalle mennä, tosin eihän sitä tiedä!!Hermot on aika tiukalla, kun tiedän kohdunsuun olevan niinkin paljon auki ja supistuksia on pitkin päivää,mut mitään ei tapahdu! Tässä kun on supistellut viikosta 26 lähtien, niin alkaa olla jo ihan KYPSÄ koko raskauteen :eek:

Väsymys painaa :(

mm ja 36+2
 
Alkuperäinen kirjoittaja mammamia82:
HUOMENTA!

Täällä takana lähes valvottu yö. Illalla supisteli, mut pääsin uneen, kunnes sitten puolen yön jälkeen heräsin suppareihin ja viiteen asti meni valvoessa:(Kuopus heräili 6 maissa, ja sen jälkeen sit ei ookaan nukuttu :|

Eilen vessareissulla paperiin tuli veristä limaa, joten
ehkä se on hyvä merkki:) Luulempa, ettei tässä tosiaan yliajalle mennä, tosin eihän sitä tiedä!!Hermot on aika tiukalla, kun tiedän kohdunsuun olevan niinkin paljon auki ja supistuksia on pitkin päivää,mut mitään ei tapahdu! Tässä kun on supistellut viikosta 26 lähtien, niin alkaa olla jo ihan KYPSÄ koko raskauteen :eek:

Väsymys painaa :(

mm ja 36+2
Sehän on hyvä merkki!Mulla kun tuli limatulppaa kera veriviirujen niin seuraavana yönä alkoi synnytys. :wave:

 
huomenta, menin 12 yöllä nukkumaan ja esikko herätteli minut puol 9 jo! noh nukuin mä sikeesti kuitenki ja hyvin. silti ois nukuttanut vielä. MIes jopa tuli kotiin eilen 22 aikaan vaikka oletin et sillä menee yöhön.

Tänäänki paistaa aurinko ja ihanaa näin aamusta nii on jotenki hyvän tuulinen. Eilen mulla kans illalla kivuttomia suppareit tuli muutaman kerran ja jopa yölläki tuli.
Mä en tiedä mis vaihees on lääkärineuvola mul et tuleeks sitä millo ku ainaki seuraava neukku 22.3 et on iha neukkutädille.

mitähän ensviikolle oikee kehittää? tiistaina ois kerho ku käydää esikon kaa siellä.

Nyt tää mamma rupeaa aamupalaa syömää ja laittelee pyykkiä pyörimään.

arska äippä+ tyty 34+1
 
Täällä keräilen energiaa sohvalla ja lueskelen kirjoituksia. Jotenkin on energia poissa vaikka oon saanut nukkua ihan hyvin. Suunnittelin tuossa ruuanlaittoa, marjapiirakan leipomista ja pyykinpesua, mutta katsotaan mitä saa tehtyä. Mies lähti esikoisen kanssa uimahalliin.

Monilla teistä onkin tullut jo suppareita. Mulla taas ne on rauhottunut ja enemmän vain vihloo alapäätä. Eilen oli hellänä, joten ajattelin, josko olisi kiinnittymistä. Jännittää meneekö lapsivedet kuten esikoisesta vai saisiko aloittaa synnytyksen ihan kunnollisilla supistuksilla.

Taidanpa lähteä pitkään suihkuun.
 
Huomenta!
Supistelijoille ja kipuilijoille :hug:
Ja toinen vauvakin jo syntynyt,paljon onnea :flower: :heart:
Siita mahan laskeutumisesta kyselin tuossa aikaisemmin,ja sanoin ettei mun maha mihinkaan oo laskeutunut....no,nyt tarkastelin sita peilista ja jos tama ei ole laskeutunut niin ei ole mikaan,mahahan ihan roikkuu housujen paalla.Mutta alkaa kylla myøs ihan rintojen alta...enka kylla ole tuntenut mitaan laskeutumista(pitaiskø se tuntea?)...eli tiia nyt sitte mita tama on,tuossapahan hengaa mukana,oli laskeutunut tai ei....
Ja nyt te olette tulleet mun uniin,tavattiin Hilipatuisen ja Jaakyyneleen kanssa KiianjaVillen parvekkeella,ei meita oltu sinne kutsuttu,kuhan sattumalta oltiin siella kaikki :LOL:

Hemmi ja Masu-Ukko 36+4
 
Tää pisti kerhon pystyyn.

Elikkäs http://kaksplus.fi/kerhot/

tuolta löytyy hakusanalla huhtikuiset 2010 kerho ja minulta saa sitten salasanaa sinne.
Laitoin sen siis salaiseksi niin voidaan sitten vapaammin jutella, itse saatte päättää mennäänkö tuonne vasta kun vauvat on maailmassa vai aloitetaanko jo nyt jutustelu siellä.

buam
 
Tinttarilla onnittelut tytöstä :flower:

Monella tuntuu jo olevan synnytys lähellä tai ainakin toiveissa on että olisi pian käsillä :D Minulla taas ei ole mikään kiire synnyttämään :whistle: tämä kun on nyt se vihonviimeinen raskaus niin pitäähän tästä nauttia koko rahan edestä :D Vaikka eipä paljon nautinnosta voinut eilenkään puhua kun kävin kahden nuorimman kanssa lähikaupassa ja tuplisten työntäminen alkaa olla jo tosi kivuliasta puuhaa |O Kyllä supisteli ja nipisteli kun kotiin päästiin.. No sainpahan ostettua vauvalle vaippoja, ne kun oli ainoa asia joka vielä puutui vauvan tarvikkeista :D Sairaalakassi ei edelleenkään ole edennyt mihinkään suuntaan :ashamed: eipä ole edes listaa mitä sinne pitäisi pakata.. No toivotaan ettei tule lentävää lähtöä lähiaikoina :whistle: Nyt jos lähtisi ulkoilemaan kun on noin ihana ilmakin :D

MaMa ja kutonen 35+3 :heart:
 
Kerhoista Juu mullei oo kans mitään hajua kyseisistä asioista mutta mielelläni mukana olen! :)

Poksutaan 35+0!! :) Ja laitanpa kuvaakin jos vain onnistuu :)
Mietin vain kuinka paljon toi maha voi vielä kasvaa!! :O Viime viikolla katoin että ihan kuin pienentynyt olisi mutta kyllä se on nyt viikossa kasvanut taas!
Tänne ei muuten ihmeitä, sitä perussettiä! :D


jastu ja vilperi 35+0
 
:attn: HUOM! :attn:

Mikäli haluatte tuonne kerhoon niin muistakaa laittaa sinne, että haette jäsenyyttä, tarvitsette minun hyväksynnän ennen kerhoon pääsyä!
Ja sitten saatte myös salasanan kerhoon! (ilmeisesti minulta?)

....ei mitää hajua, mut opetellaan =)
 
MTinttarilla Oikein paljon Lämpimiä Onnentoivotuksia tytöstä :flower:

Kerhosta mie voisin kanssa lähteä mukaan. Laitan teille viestiä ketkä kerhot on perustaneet.

Maidon tulosta miulla yhdessä vaiheessa tuli sitä kirkasta nestettä. Välillä oli pitkä aika et ei tullut mitään. Nyt oli taas yks yö vähän tullut... Muistelisin et poitsua odottaessa sitä tuli enemmän. No en kyllä varma ole.

Voisikohan joku laittaa sitä siivousinnostusta tännekin suunnalle?!? Oikei ahistaa kun ikkunat on likaiset vaikka syksyllä ne pesin ja pölyä on joka paikassa. Noista elukoiden karvoista puhumattakaan...

Kassi on miulla vieläkin pakkaamatta. Pitäsköhän sen suhteen tehdä jotain? Miulla on ajatuksissa et ostaisin uuden kassin mut saas nyt nähdä kuin käy. Voi olla et sitten kun lähtö tulee on kassi edelleenkin pakkaamatta ja kaivan kaapista repun johon kamani survon. :D


Perjantaina siis eilen kävin neuvolassa
Kaikki oli muuten ihan ok mut painoa oli tullut ihan reilusti yli kilo viikossa. :whistle:
Sf mitta oli 1,5 vko:a sitten lähellä keskikäyrää mut eilen se oli takaisin yläkäyrällä. En tiedä miten se täti sitä on mitannut vai mistä johtuu.
Kipujakin sille valitin ni totes niinkun yleensäkin "ne kuuluu raskauteen, kyllä se sitten helpottaa kun vauva syntyy" :kieh: Ihan niin kun en tietäs. Tuolle tätille on ihan turha sanoa mitään mistään kun mitään vastausta ei saa mihinkään. Vai enkö mie osaa valittaa riittävän hyvin näitä kipuja vai missä hitossa on vika? Sen verran totesi miulle et ei ole kyllä hyvä syödä sitä Panadoliakaan ihan kauheesti kipuihin vaan olisi kärsittävä. No en ole kun yhtenä päivänä syönyt ihan pakkauksen ohjeen mukaan kun kokeilin auttaako ne. Ja apu oli reilu 2 tuntia kahdella tabletilla.

Tänä aamuna oli sormet ihan kuin nakit. Vähän on lähteneet kun olen niitä hieroskellut mut kyllä vieläkin on ihan hirveän tuntuiset. Poitsua odottaessa miulle kans tuli turvotusta vähän ennen synnytystä. Saas nähhä kui nyt käy. Mahakin kun on laskeutunut täälläkin, vaikka tuo mitta eilisessä neuvolassa olikin kasvanut huimasti edelliseen verrattuna. (miun neuvolakortti on laukussa enkä millään jaksa mennä hakemaan sitä)
Nyt olen vielä saanut noiden alavatsa kipujen lisäksi selkäkivutkin vaivaksi. *huoh*
On sitten positiivistäkin. Miun närästys on hävinnyt melkein kokonaan... :D

No melkoinen valitus taasen tuli taas tästäkin viestistä.

Voikaa hyvin ja tsemppiä jos satutte lähtemään synnyttämään.

Saimaanrannan äippä 37+2
 

Yhteistyössä