**HUHTIKUISET Helmikuussa** (Ensimmäinen vauva syntynyt!)

Ajattelinpa kirjoitella pitkästä aikaa. :wave:

Synnytysvalmennus: on maaliskuun alkupuolella. Sitä ennen pitäisi saada vielä pelkopolille aika,vielä ei ole kuulunut mitään.

Töissä ajattelin olla 23.3. saakka, jos jaksan tai sitten lopetan noin viikkoa aikasemmin. Raskauden puolesta näillä näkymin menis varmaan sinne saakka, mutta en oikein tiedä kestääkö terveys muuten.

lapsiluvusta: haluaisin luultavasti kaksi lasta, ehkä noin 2-4 vuoden päästä olisi toinen lapsi mukava, jos sen nyt sitten saa, mutta ei kolmaskaan lapsi olisi huono asia mutta aika näyttää. :heart:

En yhtään osaa sanoa miten päin vauva tuolla masussa on, mutta ei se vielä ole mielestäni kääntynyt pää alaspäin (onko se sama kuin rt)..? Neuvolassa pitäisi varmaan seuraavalla kerralla selvittää asiaa.

Siivousvimmasta vielä joitakin viikkoja sitten siivottiin alakerran makkarin vaatekaapit ja yläkerran vinttihuoneeseen rakennetaan väliaikainen vaatekomero. Olisi ihan kiva jatkaa nukkumista yläkerran tilavassa huoneessa eikä ahtautua alakerran pieneen makkariin mutta rappuset on sen verran jyrkät ettei sinne viitsi vauvaa kantaa. Nyt on ollut kova tapetointiurakka joitakin viikkoja ja pianhan se on valmiskin. Muuten sitten joka paikassa onkin aika sotkua. :)

Nyt onkin hyvä varmaan jo kaikille sanoa että ottakaahan rauhassa kun kaikki alkavat olla jo sen verran pitkällä! :heart: kun nyt sitten vielä muistaisi sen itsekin.

Omena ja möykkyliini 30 + 3
 
kerttuli, ihanaa kun teillä menee hyvin ja tulit kertomaan kuulumisia :heart:
yeb ja lapsiluku luulin että neljä riittäisi, mutta viidettä siis odotetaan nyt. Neljännestä sanoin että ehdottomasti viimeinen, joten vaikka nyt tuntuu etten enää koskaan jaksa olla raskaana niin eipä tuota tiedä... epäilen kyllä vahvasti ettei meille enää kuudetta tule.
Siivousvimma täälläkin -juu juu, pitis levätä- mutta siivoankin sievästi esm. alakaappeja.
Ikäerosta kolme vuotta oli tosi hyvä vauva-aikana, tuon ikäisen saa rauhoittumaan jos haluaa itse levätä vauvan kanssa, mutta kyllä nuo joilla ikäeroa vain puolitoistavuotta, ovat kuin paita ja peppu ja leikit sujuu hyvin.

-Chiq ja Taneli rv 31+3
 
Heipähei täältäkin taas!

Täällä on jälleen vatsatautia. Huoh. Ja taas samalla lapsella kuin 3 viikkoa sittenkin, eli 6-v esikoisella. Viimeeksi selvittiin suuremmitta sotkuitta, mutta tällä kertaa tauti alkoi aamuyöllä puoli neljän maissa, ja miehen kanssa heräsimme lapsen huuteluun "äitii, isii, minä oksensin sänkyyn!" :/ Ja tosiaan, sänkyyn oli oksennettu, ensin tyynylle (ja seinälle, hiuksiin jne...) ja sen jälkeen toinen kerta perään sängyn laidalle ja sen yli lattialle, sekä lelulaatikkoon sängyn alla... Todella mukava öinen herätys siis. Ei muuta kuin lapsi suihkuun ja siivousta keskellä yötä. Onneksi mies hoiteli tuon siivouspuolen, mulla kun raskausaikana on oksennusrefleksi normaaliakin herkemmässä. Minä siinä sitten keskityin laittamaan potilaalle loppuyöksi petiä sohvalle. Vuorasin sohvan totaalisesti kosteussuojilla sun muulla ja matot rullalle ja oksennusvadit esiin. Mies siivosi lopulta lastenhuonetta pari tuntia, niin pahaa jälkeä tuli tällä kertaa... :x Onneksi ei ole sen koommin sitten oksennellutkaan, yllättävän nopeasti tuntuu menevän ohi. Nyt vaan tietysti pelottaa että seuraavaksi oksentaa joku muu perheestämme. Huoh. Lapsiperheiden iloja kerrassaan.

Mulla itselläni on flunssa pääsemässä voitolle, perjantaista saakka on ollut kurkku kipeänä, ja tänään on jo muutenkin tukkoinen olo, tähän kun sitten päälle pakkaisi vielä tuo mahatauti, niin jippii!

Täälläkään ei ole vielä vauvan tavaroita laiteltu. Vaatteita alkaa olla riittävästi alkuun, mutten ole niitä vielä pessyt valmiiksi. Vauvan ensisänky on vielä ystävällä varastossa, piakkoin pitäisi se sieltä varmaan jo meille tuoda. Turvakaukalo sentään on jo ostettu, ja vaunut ovat kuopuksen jäljiltä jo valmiiksi olemassa. Harsoja täytyisi myös hankkia, sillä olen onnistunut kadottamaan entiset melkein kaikki! En muista antaneeni niitä poiskaan, mutta ei niitä vain näy missään... Hups. Tosin alakerran varastomme on umpitäynnä, ja mahdollista on, että jonnekin pohjalle on hilloutunut muutakin vauvatavaraa... Täytynee reipastua lähipäivinä ja etsiä kaikki mahdollinen esille. Ja raivata viimein se tila vauvalle ja vauvan tavaroille ja -vaatteille makuuhuoneeseemme... Saisi siis se siivousvimma iskeä jo päälle tännekin!

Pikkuinen on edelleen perätilassa, pää tuntuu useimmiten oikealla ylhäällä, tai toisinaan keskellä rintalastan alla. Potkut osuvat alavatsalle ja ylhäälläkin tuntuu muksintaa, sekä nipistelyä! Ihan kuin joku haukkaisi hampailla vatsan sisäpuolelta... Istuminen tuottaa mulle vaikeuksia tuon perätilan vuoksi, jos vaan jaksaa istua todella ryhdikkäästi, niin on melko ok, mutta vähänkään huonompi ryhti saa keuhkot kasaan multa ja vauvan potkimaan vimmatusti. Tuttua juttua esikoisen ajalta, silloin oli ihan samat fiilikset. Kuopuksen kanssa oli helpompi olla, kun pää oli alaspäin jo varhaisessa vaiheessa. Saa nyt nähdä sitten suostuuko tämä tyyppi kääntymään oikeaan asentoon omatoimisesti, jotenkin en usko niin käyvän, vaikka todellakin toivoisin normaalia synnytystä.

Niin, mulla tosiaan alkoi myös äitiysloma viime torstaina, missään se ei kyllä näy, kotiäitinä kun on tullut oltua jo vuosia... Väsymystä on kyllä päällä niin paljon, että jotain lomaa vähän kaipailisin, mutta kukas nuo lapset sitten hoitaisi. Siispä koitan sinnitellä, ei se työmäärä tästä ainakaan helpotu uuden tulokkaan synnyttyä... :whistle:

Istuminen tosiaan on tuskaisaa, ja lieneekin aika laittaa stoppi tälle romaanille. Pitkälleen olisi hyvä päästä jonnekin, onneksi mies alkaa kotiutua näillä minuuteilla töistä ja kaupasta ja apteekista jne...

Koittakaahan tosiaan kaikki pysyä vielä kasassa, ei tätä onneksi enää kauaa kestä kenelläkään! :)

Bliss ja pikkuinen 31+6
 
Täällä lomaillaan, tosin puolet perheestä sairastaa. Itselle ei onneksi sen kummemmin flunssa tullut päälle ja kuopus jo parantunut pikkunuhasta. Mies ja esikoinen vähän flunssaisia, ei kuitenkaan kuumetta heilläkään. Sopivat kelit sairastaa, kun täällä ollut tooosi kylmä viikonlopun ja vielä tänäänkin. Jospas nyt rupeis lauhtumaan...

Kerttulin vauvan kuulumisia mukava lukea! Hienoa, että teillä menee hyvin ja pikkumies kasvaa ja voi hyvin.

Maitohappobakteereista oli juuri tän päivän lehdessä juttua, missä joku tutkija tmv. kertoi, että loppuraskaudesta äidin kannattaisi syödä maitohappobakt.kapseleita ja samoin imetysaikana, jotta riski lapsen allergisuuteen vähenisi. Luin jutun vasta apteekissa käynnin jälkeen, mutta pitääpä käydä hakemassa. Meillä ei kummallakaan lapsella eikä meillä vanhemmilla ole mitään allergioita, että siinä mielessä riski varmasti nytkin pienempi, mutta eipä niistä haittaakaan ole.

Neuvolassa kävin tänään minäkin, niinku aika monet muutkin. Kaikki oli hyvin, painoa tullut 1.4kiloa viime käynnistä, eli 200g/vko. Lähtöpainosta nyt reilu 9kg... esikoista kun menin synnyttämään, niin painoin vähemmän kuin nyt :whistle: Toki siitä on aikaa sen 10 vuotta, mutta kuitenkin. RR 116/65, pissa puhdas, Hb 122, sf-mitta 29 (keskikäyrän yläpuolelle vähän menee), rt:ssä vauva, syke hyvä :heart: Seuraavan ajan sain reilun 3 vkon päähän, äitiysloman ekaan päivään.

Lapsiluvusta meillehän ei pitänyt enää lapsia tulla kahden lapsen jälkeen, johtuen syistä, joihin emme voi itse vaikuttaa. Onneksi kuitenkin tällainen ihanista ihanin yllätys osui meidän kohdalle ja kaikki on mennyt hyvin kuitenkin, ainakin tähän asti. Itse olen aina halunnut isoa perhettä, kun itsellä on 3 sisarusta, jotka kaikki erittäin läheisiä, ikäeroista riippumatta, ovat siis 1v, 3.5v. ja 7v. nuorempia :heart: Mutta aina ei elämässä kaikki mene niinkuin itse haluaa, ja silloin pitää olla tyytyväinen siihen, mitä saa :heart: Tämän jälkeen pitää kuitenkin pitää huolta, ettei näitä yllätyksiä enää tulis :D Ja kiitollinen olen jo näistä kahdestakin murusestani, mutta niin ihanaa on vielä tämä kolmas saada :heart:

Makeanhimo on täälläkin ainainen riesa, nyt onneksi ei pysty niin paljoa syömään kuin yleensä :whistle: Ja kun huolettaa kuitenkin, ettei vauva kasva niin isoksi, ettei alakautta mahtuis tulemaan, niin sekin varmaan takaraivossa jarruttaa. Nämä viikot 30 eteenpäin kun vaikuttavat tosi paljon vauvan kasvuun, niin siksi pitää nyt vähän tarkkailla, mitä ja kuinka paljon syö herkkuja.

Siivousvimmaa täälläkin havaittavissa, tosin osasyynä se, etten ole työpäivien jälkeen tehnyt kuin pakollisia kotitöitä, niin kotikin näytti ihan siltä nyt, kun loma alkoi. Nyt näyttää jo vähän paremmalta. Tosin kaikenlaista remonttia haluaisin tehdä, mutta ehkä se kuuluu tähän pesänrakentamisviettiinkin.

Jospas lähtis vähän ulkoilemaan ennen illan olympialaisia.

Kaikille hyviä vointeja ja toivottavasti vauvat pysyis vielä kohdussa kasvamassa kaikilla ainakin muutamia viikkoja!

 
Äitipolilla käyty. Kysyin heti että saako muksut tulla mukaan huoneeseen, ja sanoivat että riippuu lääkäristä. No ei mies ja tytöt ehtineet edes tulla sisään ( jäivät parkkeeraamaan autoa), kun mut jo otettiin sisään ja tehtiin tarvittavat tutkimukset.
Poika on meille aika varmuudella tulossa :heart: :heart: Arvatkaa vaan onko tuleva isä mellevänä :D Paikat oli vielä kiinni, kanavaa oli jäljellä, no panic siis että vauva heti syntyis. Painoarvio oli n. 2kg. Aikalailla samaa kokoluokkaa on pikkumies siis kuin tytötkin olleet ( vähän reilu 3kg).

Huikea tunne kun tietää kumpi tuolla masussa nyt myllertää, aiemmista raskauksistahan ei olla tiedetty sukupuolta :heart:
Mut enää ei tarvi kontrollissa käydä jos ei mitään ilmene. Lapset menivät tätinsä kanssa pulkkamäkeen, mies on töissä joten ihan ikiomaa aikaa on ollut tässä pari tuntia. Luksusta :whistle:

:heart: Lanfear 32+5 :heart:
 
Plopp Kyseli jyväskyläläisiä. Täällä on kyllä yksi jyväskyläläinen, mutta tuohon kysymykseen en valitettavasti osaa sanoa oikein mitään. Esikoista kun odottaa niin ei vielä ole tullut tutuksi nuo vauva-aiheiset paikat. :( Mutta jos ihan kahviloita miettii niin varmasti joku Coffee House olisi vaunujen kanssa helppo paikka. Se lienee kyllä aina täynnä opiskelijoita niin en tiedä siitä onko kovin lapsi-äiti-ystävällinen paikka...

Mä sain siivousvimman taltutettua tosiaan nyt viikonlopun aikana. :D Nyt ois paikat puunattu. Pakkaseen en aio sen enempää tehdä mitään ruokia tai leipoa tarkoituksella sinne, kyllä mies osaa meille ruoan laittaa ja jonkin verran leipomuksia pakkasessa jo onkin ja saahan sitä sitten kaupasta jos sille tuntuu. En usko että nälkään kuollaan vaikken mitenkään varta vasten valmistaudu. Ja itse asiassa on meillä joitain laatikoita pakkasessa jos nälkä yllättää.

Mulla on tänään ollu kyllä melkoinen supistelupäivä, kivuttomia noi on, mutta kun niitä tulee nyt ihan jokaisesta pienestäkin liikkeestä. Heti kun nousee sohvalta, istuu pidemmän aikaa, nostaa ihan jotain kevyttäkin... Mutta jospa ne ei nyt sen kummempaa hallaa tekis. Noita on kuitenkin ollut jo pidempäänkin mutta ei ihan näin herkästi ole vielä tullut. Tämän päivän olenkin sitten ottanut melko rauhallisesti. Tosin äsken vähän leivoin huomista varten kun tulee kaveri käymään kylässä ja nyt aion käydä ihan pienellä kävelyllä, sen verran että saisi raikasta ilmaa.

Viikon päästä on seuraava neuvola. Kysyn kyllä vielä että enkö oikeesti pääse enää lääkärintarkastukseen. Haluaisin kyllä tietää että onko tuolla alakerrassa tapahtunut yhtään mitään...

Lapsiluvusta
vielä. Meillähän tämä on ensimmäinen, haluaisin kyllä toisen lapsen, mutta olen onnellinen yhdestäkin. Niin pitkään ja hartaasti olen toivonut lasta joten yksikin riittää. :) Jos vaan toinen joskus ilmoittaa tulostaan niin se olisi aivan ihana juttu. :heart: Alkaa vaan tuo ikä tulemaan vastaan sen verran ettei tässä kovin montaa vuotta ole aikaa näitä tehdä... Tai edelleenkään mun mielestä lapsia ei voi tehdä, niitä saadaan. :)

Mutta nyt iltakävelylle.

- Hapsiainen ja Herne 34+5
 
Nopeesti kommmentoin mitä muistan, univaje, flunssa ja erinäiset tuntemukset on omiaan häiritsemään aivotoimintaa :)

Pesuaineista Mä oon pessy kans LV:n tai sitten ihan Omon sensitivellä koko poppoon pyykit siitä asti kun pojalle aloin pesee vaatteita :)

Lapsiluku Joskus on heitetty ilmoille 2-4 ja nyt on se toinen tulossa ja nyt ainakin vielä tuntuu että se kolmaskin saisi tulla mutta en jaksa uskoa tuohon neljään enään :)

Lapset tutkimushuoneissa
Hyvinkäällä ei saa tulla lapset tutkimushuoneisiin... isot plakaatit seinillä...

Kerttulin Kuulumiset oli kiva lukea =)

Muillakin on ollut sairaalakeikkoja. Ite ootan vaan että tulee perjantai ja rv 35 että pääsee hyvinkäälle synnyttää, jos tarve, kun naistenklinikka oli jotenkin niin kamalan kolkko.
Torstai illalla alko kivuliaat supistukset yht äkkiä, olin vielä pojan kanssa kahdestaan kotona... Oli kiva sitten yrittää viihdyttää poikaa kun makasin kaksinkerroin lattialla ja kävin välillä oksentamassa ja yritin saada miestä kiinni (oli pelaamassa tennistä)... kun suppareita oli kestänyt 45 min niin soitin hyvinkäälle ja ne olivat sitä mieltä että näytille sinne ja mahdollisimman pian, mielummin naistenklinikalle suoraan, mutta sanoin ettei sinne viitsi ajella jos loppuvat kesken matkaa niinkuin kerran poikaa oottaessa. Miehenkin sain heti tän puhelun jälkeen kiiinni ja tuli lapsenvahdin kera. Matkalla sairaalaan alkoivat supistukset vähän rauhoittua mutta olin vielä kipeä kun sairaalaan päästiin. Tutkivat nopeasti ja totesivat että kohdunsuun pituus tippunut puoleen mitä on ollut ja 2cm auki... sitten vaan käyrille, kortisonit ja supistusta estävät lääkkeet matkaa varten ja ambulanssilla naistenklinikalle. Käyrillä ei enää supistellut kipeästi ja naistenklinikalla samat tutkimukset ja sama tilanne. Alkoivat kuitenkin antaa vielä estolääkitystä vaikka viikkoja oli to 33+4 ja viimeiset estot sain pe iltapäivällä. Eilen tosiaan pääsin kotiin ja tylsää on tämä makoilu... |O Ni vauvaa ajatellen niin ihan hyvä vaan että yrittää ottaa rauhallisesti.

Hilipatuinen rv 34+3
 
Nyt on sitten pelkopolilla käyty. Ensin otettiin käyrää jokin aika, verenpaineet (140/74, korkeampi kuin koskaan aiemmin) ja pissanäyte (ok). Samoin multa otettiin yllätyksenä mrsa-näyte, koska olen 3v3kk sitten ollut ulkomailla sairaalassa nestetiputuksessa. Tosin sanoivat, että 3v on raja, mutta ottavat nyt varmuuden vuoksi. Ihmettelin vain, että miksei näytettä otettu esikoisen raskausaikana, kun silloin tuosta ulkomailla sairaalassaolosta oli aikaa vain vuosi! No, parin päivän päästä aikoivat soitella, jos näytteestä löytyisi jotain. Toivottavasti ei löydy, oli kyllä hiukan järkytys tuo koko homma!

Sitten lääkäri ultrasi ja juteltiin hänen kanssaan pitkään. Täytyy sanoa, että nyt olen vielä enemmän sekaisin kuin ennen käyntiä - en yhtään tiedä, mitä kautta vauva saadaan ulos! Tottakai lääkäri puhui alatiesynnytyksen puolesta, mutta toisaalta mun selkäleikkaus ja mahdollinen lantion ahtaus huomioon ottaen myös sektio on mahdollinen. Kaikki jäi siis vielä auki. Kahden viikon päästä käyn juttelemassa kätilön kanssa ja siitä reilun viikon päästä uudelleen lääkärin luona, jolloin arvioidaan tarkemmin vauvan kokoa ja synnytystapaa. Lääkäri ehdotti mulle myös sitä, että voitaisiin käynnistää synnytys jo rv 37+ tai 38+, niin vauva ei ehtisi kasvaa niin isoksi, mutta en haluaisi niin aikaista käynnistystä ja koska esikoisen synnytys käynnistettiin eikä mikään sujunut hyvin, en koe sitä sen luonnollisemmaksi vaihtoehdoksi kuin suunniteltua sektiota. Syvä huokaus. Nyt ei auta kuin miettiä, miettiä ja miettiä...Ai niin, sekin vielä, että koska mulle on tehty selkäleikkaus, se saattaa estää mm. epiduraalin ja mahdollisesti muidenkin selkäpuudutteiden käyttämisen! |O Tällä hetkellä pikkuisella oli muuten kokoa jo arviolta 2248g! :heart:

Sori sekava kirjoitus, nyt ei oikein toimi pää...

Piipa rv 33+0
 
Hilipatuinen :hug: Kurjan kuuloista, täällä toivon kovasti, että vielä saat jatkaa odotusta pidempään.

Tulinpahan muuten vain surffailemaan nettiin, kun ramppaan oksentamassa. Ei ole pahoinvointia, oksu tulee vain silloin tällöin. Miehelle iski illalla ripuli, pari kertaa kävi pöntöllä, ei muuta. Eli onhan tää nyt vain joku pöpö? Ettei toi pahoinvointi vaan oo palaamassa???
 
Taas uneton yö takana. :( Heräsin vessaan jo klo 23.30 (myöhäinen iltalenkki koiran kanssa sai tankkaamaan vettä illalla liian paljon liian myöhään), sen jälkeen muutamia kertoja pojan uneksintaan ja taas klo 4 vessaan. Neljän jälkeen en sitten ole nukkunutkaan, mitä nyt vähän horrokseen vetäisi ennen kellon sointia vaille kuusi. Saattaa taas olla pirteä työpäivä ja etenkin ilta kotona tiedossa... olen kyllä niin sanoinkuvaamattoman onnellinen, että ylihuomenna on viimeinen työpäivä ennen talvi- ja äitiyslomaa!

Runsaasti tuntuu olevan kaikenlaisia pöpöjä liikkeellä, joten pikaista paranemista Blissin, Sirun ja Sun Risen perheille! Täällä ollaan kuin ihmeen kaupalla selvitty koko talvi terveinä, joten voisin melkein lyödä vetoa, että viimeistään ensi viikolla sairastellaan, kun nyt minulla loma alkaa.

Piipa, kuulostaapa aika kimuranteilta jutuilta nuo asiat, joita joudut pohtimaan synnytykseen liittyen. Toivottavasti tulevat pelkopolikäynnit selkiyttäsivät ajatuksia ja mahdollisia ennakkosuunnitelmiakin synnytyksestä!

Lanfearille onnittelut hyvistä ultrakuulumisista ja poikauutisesta! :flower:

Huh, onpas Hilipatuisella ollut vähän liiankin jännät paikat! Onko se niin, että viikolle 36 asti yrittävät vauvan syntymää estellä, jos suinkin mahdollista? Muistelisin, että Kysissä ainakin on niin.

Nyt pitää koettaa saada aivot "työtaajuudelle"... takkuaa kyllä tänä aamuna pahasti! :/

Rosahdus ja Myyrä 33+5
 
Huomenta!

Tästä huonosti nukkumisesta taitaa tulla ihan joka öinen/aamuinen vieras. eLi joka kerta kun erehtyy nousemaan vessaan ei saakaan unta. Tänä aamuna heräsin tavalliseen tapaan neljän maissa ja uni ei meinannu millään tulla vessareissun jälkeen. nYt kuitenkin väkisin jäin sänkyyn ja se unikin sitten jossain vaiheessa tuli. Sitä vaan ei oo samalla tavalla pirtee kuin, että nukahtas heti vessassa käynnin jälkeen. NO kai tää on nyt sitä uuden rytmin opettelua, niin tossa vau- kirjassakin puhuttiin tästä heräilystä ja ettei saa enää unta.

Ja tänään muuten siirtyy sit nää tavarat tästä huoneesta toiseen. Sanoin avokillekin, ett tänään sit siirretään kun senkää ei tartte enää mennä yöhön ja herää kuitenkin tänään ajoissa. LUkekaa minä potkin hänet ylös, muuten nukkuu jonnekin iltapäivään. Vois muute antaa nukkua, mutt sit sanoo ett miks en herättäny ja muutenki saa sit illalla paremmin unen päästä kiinni, kun väsyttää. Palkinnoks sitten heseen, lupasin itelleni ettei sinne mennä jos tää huone ei oo tänään tyhjä :p

Voimia nyt synnytyspelkojen kans kamppaileville sekä myös teille joilla edelleen vauva on vähän hätänen ja haluaa maailmaan liian aikasi :hug: :hug:

Eipä tänne ihmeitä, tänään taas poksutaan ja huomista synnytysvalmennusta + sairaalaan tutustumista odotellessa. Torstaina olis taas neuvola. Ja jossai vaiheessa pitäs kotipuolessaki ehtiä käymään ennen vauvaa tai ennen kuin on vaara, ett tulis sillä reissulla maailmaan.

*POKS* 34+0

JääKyynel ja Tuittu
 
Piipalle :hug: Toivottavasti asiat selkiintyvät :)

Rosahdus Meillä estellään 34 viikolle asti, riippuu varmaan ihan tilanteestakin, mutta meillä oli esim. painoarviokin 2600-2700g että ei ees mikään minikirppu tulossa... Poika oli syntyessään rv 36+4 2895g....

 
Ei mulla mitää tärkeetä ollu, tuli vaa tossa mieleen viime öinen uni. Tai pätkä siitä, kaikkea en muista.

Näin eka kerran unta, että meillä oli vauva oikeesti syntyny. Tuittu oli siinä unessa muka vuorokauden ikänen ja makoili tossa meitin ostamassa turvakaukalossa. Avokki Tuitun kans jonotteli jollai pankkiautomaatilla (itse olin siinä vähän sivummalla) ja siihe tuli sit yks meillä töissä oleva henkilö kysymään avokilta, ett millonkan on syntyny. Avokki vastas siihen, ett vuorokausi sitten. Sanosinko, ett aika nopeeta olin sit päässy pois sairaalasta ja vieläpä ihmisten ilmoilla oltiin heti pikkusen kans :LOL: Avokki on siis ollu monta monta vuotta sitten samassa työpaikassa vähän aikaa kuin missä ite nyt oon (ei olla yhtä aikaa oltu) ja tää henkilö on hänen entinen työkaveri (edelleen töissä siellä), jonka kans iteki sillon tällöin pari sanaa jutellu töissä.

Hmm..olikoha sekavasti selitetty :D Joka tapuksessa hassu uni. Näin jotain muutaki Tuittuun liittyvää unta ennen tuota, mutt en kuolemaksenikan muista mitä. Millonkaha nään synnytyksestä unen. Nyt oon siis nähny kaks kertaa Tuittuun liittyvän unen tän raskauden aikana, nyt vaan oli jo syntyny.

Joo, mutt tää alkaa nyt tätä huonetta raivaamaan ja potkii sit ukkelin ylös...

JääKyynel ja Tuittu 34+0
 
Taas Lumisateinen Hei! *huoh-riittäisi jo*

Lapsilukuun vastaan vähän kuten Chiq luulin että neljä olisi riittänyt mutta... =)
Luultavasti viisi kuitenkin riittää.. Autoonkaan ei enempää mahdu.. :LOL:

Sairastelijoille ja "vaivaisille" :hug: , jaksamisia!

Kerttulin pienenmiehen kuulumisia mukava lukea :heart: , kiva että jaksat "päivittää" tilannetta.. :) :flower:

( . ) Sain pestyä ja silitettyä 50-56cm vaatteet, jee!! :D
Ja aika hyvin irtosikin pesussa ne pulkujäänteet jotka oli säilytyksessä vahvistuneet.
Sainpa vähän mietittyä jo kotiintulovaatteitakin.
Sunnuntaina nimittäin aamulla hetken teki ihan pahaa, ei varsinaisesti supistanut mutta painoi ja sattui alas tosi ilkeästi.. Mietin jo hetken pitäiskö soittaa polille, mutta... Onneksi meni ohi. Edelleen tuntuu lähinnä kai tuolla kohdunsuulla sitä "sukkapuikko" kipua.

Alan olla jo ihan kypsä tähän talveen, saisi jo lauhtua eikä ainakaan enää tarvitsisi sataa YHTÄÄN lunta lisää.. :headwall: |O
Tosi raskasta kulkea tuolla ulkona. Ja siitä syystä ihanaiset liitoskivutkin on jo tehneet tuloaan.. :(
Ja kauhulla ajattelen mitäs jos lumet alkaakin sulaa vasta huhtikuulla, sitä pukemisrumbaa.. |O
Vauva vaunuihin, kaksosille kuravaatetta, neidille kuravaatetta.. Puolet väestä hikimärkänä ennen ulospääsyä.. :headwall:

Jaksamista mammat!! :flower:

fantastic4 33+4
 
Neuvolakuulumisia tältä aamulta rv33+5 (31+0)
- Pissa puhdas
- Verenpaine 121/72 (131/74)
- Paino 80,1 (79,2) Kokonaispainonnousu 8,7kg
- sf 28 (26) Alakäyrän ja keskikäyrän välissä menee
- Syke 140 (140)
- Tarjonta rt (pt) eli JEEEEEEE, Sulo oli kääntynyt "oikein" päin. Terkka varmisti ihan ultralla, kun ei käsikopelolla päässyt ihan täysin selville vauvelin asennosta. Arvioi, että 3-kiloinen saattaisi olla syntyessään eli ihan isosiskon kanssa samoilla linjoilla mennään.
Kaikki siis oikein hyvin. Kahden viikon päästä seuraava normikäynti ja kolmen viikon päästä viimeinen lääkärikäynti.

:hug: kaikille sairastelijoille!

manteli ja Sulo 33+5 ja enää kaksi työpäivää ennen äippälomaa!!!!!
 
Neuvolakuulumisia
Rv 32+0 (29+0)
Paino +633g/vk lähtöpainoon tullut nyt +7,9kg (+460g/vk)
RR 106/56 (106/64)
Hb 127 (130)
Kohdunpohja 28 (26)
Tarjonta rt (viimeksi kaiketi poikittain)
Syke 145 (samoissa mennyt melkein aina)

Puhuttiin neuvolassa mm. supistuksista. Niitä kun on alkanut paineentunteineen ja sukkapuikkovihlaisuineen tulemaan aina vaan useammin. Jomotukset tuovat myös etäisesti mieleen ihan kunnon supparit... Kaksi viikkoa kun pysyn kasassa, ei kukaan estele pikkuisen tuloa. Jos supistuksia tulee säännöllisesti pari tunti putkeen, pitää lähteä näytille.

SatKs ei mitä ilmeisimmin ole tulossa ainakaan vielä keväällä Relaxbirth- synnytystukea, joten täytyy unohtaa se ja miettiä muita ponnistusvaihtoehtoja tarkasti.

Sairasteleviin perheisiin iso :hug: . Toivottavasti taudit menevät pian ohi!

Supistelijoille pitkää pinnaa lepäilyyn! Onneksi alkavat olla jo hyvän kokoisia nämä meidän masukit. Parempi tietysti jos malttavat muutaman viikon kasvaa rauhassa. Toisilla vaan on kova kiire maailmaan...

Lapsiluku on meillä ajateltu niin, että lapsia tulee jos/kun on tullakseen. Suuresta perheestä haaveillaan, mutta voihan olla, ettei meille sitä ole tarkoitettu. Se otetaan kiitollisena vastaan mitä saadaan! :heart:

Palailen myöhemmin jatkamaan, jos ehdin. Jäi vielä paljon kommentoimatta, mutta nyt on pakko kiiruhtaa.

Donu ja Pikkuinen 32+0
 
mirabel MVV:n vauvalla pientä takapakkia siinä mielessä että keuhkoissa oli vähän nestettä ja olivat joutuneet antamaan nesteenpoistolääkkeitä, mistä syystä paino oli taas tippunut. Oli siellä 930g viimeviikon puolessa välissä ja silloin lauantaina kun käytiin katsomassa 885g.
Lääkärit ovat kuitenkin positiivisella mielellä ja voi olla että parinviikon päästä hänet voidaan siirtää jatkohoitopaikkaan kättärille.
Maitoakin menee jo 24ml joka neljäs tunti, kun se taisi aluksi olla 4ml joka neljäs tunti.

Kerttuli Kiva kuulla että teidänkin poitsu kasvaa ja voi hyvin!

Yeb meillä tämä neljäs on viimeinen ;) , kolmaskin piti olla se viimeinen, mutta kyllä meille nämä neljä kullannuppua sitten saa riittää. Mies onkin jo vasektomia papereita selaillut. Mutta aikaa ei ole vielä varannut.

nasumasunen :hug:
onneksi mun ei tarvinnut soitella niitten vauvan vaatteiden perään ;) kotiuduttu siis tänään.

Hilpatuinen :hug: onneksi supistukset laantui.
Mulle sanottiin kans että vielä 2 viikkoa pitäisi vauvan masussa pysyä, sen aikaa vielä estelevät rv 36 ja sen jälkeen saa syntyä jos on syntyäkseen.

Kotiuduttiin tänään reissusta, vähän vielä väsyttää kun ei ole oikein tullut nukuttua kovinkaan hyvin, kuten ei kovin moni muukaan.

Kyllähän tuli käveltyä paljon muutaman päivän aikana, kävely ei onneksi tuonut supisteluita mutta vaikeeta se oli kun alapäähän sattui niin vietävästi. Ankkakävelyä pitkin katuja, jos mut joku näki niin siitä tunnistaa ;)

Konsertti oli ihan jees! Vauva oli hiljakseen koko sen ajan ja oikeastaan junamatkalla kotiin vasta toipui "järkytyksestään" ja alkoi monottamaan ihan kunnolla.

Mutta nyt täytyy lähteä jääkaapin täyttöreissulle!

Nukkukaahan hyvin ja sairastelijoille pikaista paranemista sekä muille vaivaisille vaivattomia aikoija toivon.

KiiajaVille 34+4

 
Moi!

Mä oon vielä isona mahana :D
Kyllähän täs koko ajan jtn kipuja on. Eilen oli kovia kipuja kun yksinään ajoin Helsingistä kotiin, mut onneks ne sit pian loppui. Meinas tulla jo jännä kakka.

nukkuminen
Öisin en osaa nukkua, mut päivällä sit paremmin

lapsiluku
Mulla oli aina suunnitelmissa et kaks lasta on hyvä, kolme on jo liikaa. Enempää ei siis tarvii, nyt 2. ja 3. mahassa

Tänään mä jäin äitiyslomalle :) Mun äitiyslomahan kestää reilun vuoden :)

Oon sekaisin ku jännittäää ihan sikana.

Marylene ja kaks ikiliikkujaa 35 :heart:
 
Jaksuja sairastelijoille :hug:

Lapsiluvusta, täällä eka tulossa, joten toinenkin olis tervetullut :) Sitähän ei tiedä tuleeko, kun ekaakin sai tekemällä tehdä. Tervetullut on kyllä. Se ollaan päätetty että synnytyksen jälkeen ei oteta mitään ehkäisyä käyttöön.

Täälläpä paljon neuvola kuulumisia tullut, kiva lukea!

tänne, viimeyö oli rankka tai ei siinä paljon saanut nukkua kun sattu vähän jokapaikkaan ja vuorotellen. Ensin mahaan ja sit selkään ja lonkkiin. Onneksi toukka alko pöyrimään kanssa jossain välissä niin ties ettei se mahakipu ollu tehnyt sille mitään. No eilinen oli rankka ja kivut kai tuli sieltä. Illalla kun kotiin tulin niin koski niin paljon et itku pääs kun kotiin asti selvis, oli tuskaista. Toukka kyllä mylläs koko päivän vaik olin liikkeessä, joten tiä sit oliko sillä jotain vaikutusta. No mut tää tais saada ekat supistukset eilen, olis saanut sit jääd tulematta. Ei ollu kivan tuntuisia ja sattu, kun tuli niin ei päässy käveleen ja siit huomasinkokeilla mahaa ja se oli ihan kova. Kun nyt jäis tollasiin pikkusiin ja kertaluontoisiin ettei koko ajan tulis. No päikkärit rauhoitti onneks tänään tilannetta et vaan vähän särkee enää. sinne kun menin oikasemaan et hiukan helpottas niin uni vei, mut tuli tarpeeseen kun yö meni miten meni. Eipä- sitä vieläkään pysty kauaa istumaan tai kävelemään, pitää vaihdella ja käydä oikasemasa sopivin välein niin säilyy mahollisimman vähänkipuisena.

Unico ja Toukka 30+4
 
Nopeat oman navan kommentit tännekin.

Elikkäs, soittelin aamulla tuossa terkkarille kun eilen olin bongaavinani limatulpan. No terkkari passitti lääkäriin ja tehtiin sitten sisätutkimus. Näinhän se sitten oli, limatulppa se sieltä on irronnut ja paikat pehmentyneet sekä lähteneet aukeamaan. Pää on ihan lähtökuopissa jo. Lääkäri epäili että synnytykseen menee noin 1-7 vuorokautta. :eek: :eek: :eek:

Sitten laittoi vielä terkkarille että katsottiin vauvan kokoa päältäpäin ja kuunneltiin sydänäänet. Kaikki oli hyvin, kooltaan vauva on kuulemma ihan hyvänkokoinen, terkkari vähän epäilikin että oisko nyt kuitenkin hedelmöitys tapahtunut aiemmin ja oltais jo pidemmillä viikoilla. Mullahan on ollut niin julmetun epäsäännöllinen kierto että vois kuulemma olla mahdollista että tuo heittäis reilumminkin.

Kuitenkin kun viikkoja on nyt 34+6, niin vauvan annetaan syntyä. Ei ole viikkojen, eikä siis tuon koonkaan, puolesta nyt mitään hätää. Lääkäri sanoi ettei usko sen vielä ens yönä syntyvän mutta tuskin kauaa menee. :eek:

Kipuja mulla ei juurikaan ole, sellaista menkkajomotusta ja sitten kivuttomia supistuksia kyllä, mutta ei mitään muuta.

Että tällaista tänne, nyt äkkiä jotain syömistä ja sitten päiväunet. Meni tää päivä ihan kokonaan terveyskeskuksella.

- Hapsiainen ja Herne 34+6
 
hapsiaiselle onnea matkaan! :flower: :heart: hui, että näin niitä pieniä vaan alkaa meidänkin pinoon ilmaantua...

KiiajaVille juu onneks et tarvinu vauvalle vaatetta reissullanne :) mä nauroin heti ääneen aamulla ku heräsin et ei hitsit, nyt palsta alkaa jo tulla uniinkin..
ja kiva kun kerrot myös mitä MVV:n vauvalle kuuluu :) harmi kun toiselle sitä nestettä kertyny keuhkoihin :/

(.) mä oon niin väsynyt :/
miehellä iltaviikko ja mä lasten kans ihan ilman autoa ettei edes liikkumaan päästä. pakkaset paukuttaa ylisuuria lukuja ettei uloskaan viihti paljon nokkaansa työntää...ja alamaha ja selkä on taas niin kipeet et itku sentään. vauva puskee ihan selkeesti alaspäin kun häpyluuhun sattuu edelleen...
sitten kaiken lisäksi mua vaan itkettää kun oon niin väsy. Lapset kitisee kun joutuu sisällä olla ja paikat on mullin mallin. Stressaa kun en oo saanu ees leivottua pakkaseen mitään vierasvaraa... :/ anteeksi valitus mutta sais tää vitutusviikko jo loppua! (nimesin tän viikon nyt sitte sellaiseksi) :headwall:

Hapsiainen me tullaan jykylään nyt ens ma kun mun äiti joutuu leikkaukseen ..toivon että serkun vauvan näkisin samalla kun laskettuaika on ihan käsillä...
Limatulppa kun mulla meni niin poika synty seuraavanapäivänä ja yöllä tuli lähtö sillo...verensekasta limaa alko tulee niin läksittiin...

lepäily mä menin äsken sohvalle hetkeks ku tuntu et silmät ei pysy vaan enää auki niin köllöttelin hetken ja yks kaks alkoi tulemaan sellasia kylmiä tuulahduksia...lapset oli aukassu ikkunan ja joka paikka ihan kylmänä sisällä...mä en tiiä kuinka kauan se oli auki ollu siellä ja arvatkaas vollotinko ku pikku kersa :headwall: siis mä en ees jaksanu olla äkänen vaan aloin itkeä... nyt pitänee mennä hakemaan puita et saadaan mökkiin lämpöä... |O

väsy nasum ja napero 31+2 :heart: :heart:
 

Yhteistyössä