Huhtikuiset 2023

Suurimmat pahoittelut kaikille kenellä käynyt kurjasti 😔 Tekee pahaa lukea tuollaisista kokemuksista, paljon tsemppiä toipumiseen.

Täällä pahoinvointi on suurimmilta osin vaihtunut jatkuvaan nälkään. Isonkin lämpimän ruuan jälkeen taas parin tunnin päästä on huutava nälkä ja pakko syödä joku kunnon välipala. Vähän kauhistuttaa kuinka paljon tämä jatkuva syöminen näkyy vaa'alla...

Alkuviikosta nt-ultra, saa nähdä tuleeko tässä sitä ennen juurikaan nukuttua kun jännittää ja ahdistaa se ultra ihan älyttömästi 😫
 
Heips <3
Minä liityn joukkoon mukaan, plussauksesta on jo tovi, ultra vasta alku kuusta niin uskominen koko raskauteen on jotenkin kaukainen.. vaikka tämä pienokainen on kuudes raskaus minulla 😍
Alusta asti kovaa kuvosta ja kamalaa turvotusta, alkuun hieman kerkesin "pelätä" kaksoisraskautta, mutta se haavekuva on jo jäänyt taa.. jatkuvaa väsymystä, kokopäivän vellovaa oloa ja kylmyyttä on kuulunut tähän raskauteen.. toivon mukaan ovat ihan oikeasti raskauden aiheuttamia oireita.
Edellisissä raskauksissa minulla ei ole ollut kuvotusta, eikä tälläistä kylmyyttä, ihan uusia oireita. Ennestään on siis poikia ja yksi tyttö 🤗
Alusta asti oon keskustelua seurannut ja kurjia kokemuksia on sattunut monelle, voimia teille ❣

Ei tässä auta,kuin pitää sormet ja varpaat ristissä ja toivoa että kaikki menee hyvin loppuun asti ja saadaan nyytit syliin huhtikuussa 😍

Olitteko sen facebook ryhmän perustanut, jos se on salattu ryhmä, niin voisin tahtoa mukaan, kunhan tuo ultra saadaan pois alta 🤗
Neuvolatäti kovasti intti, että meidän LA olisi jo 14.4 mutta luulen että melkein viikolla mennään eteenpäin 🙃
 
Pahoittelut kaikille huonot uutiset saaneille 😭
Minun vauhkoilut verikokeista osoittautuivat turhiksi, vauvalla kaikki hyvin ja niinkuin pitää. Riskiluvut hyvin pienet. Sydän suli, kun pikkutyyppi morjesti ultrasta.
Jos facebook ryhmään pääsee vielä, niin olisi hieno osallistua.
 
Suuret pahoittelut kaikille, jotka ovat saaneet huonoja uutisia. Pahalta tuntuu, että monen raskaus on mennyt kesken. Toivotan kaikille jaksamista ja tsemppiä mahdollisiin uusiin yrityksiin.

Täällä on raskausviikko 10+0 tänään ja olot ovat vaihtelevat. Etovaa oloa ei ole enää päivittäin ja nyt jokunen päivä onkin ollut melkein oireetonta aikaa. Tänään tosin aamulla koiralenkiltä tultuani meinasin oksentaa, kun haistoin jotain ällöttävää roskiksessa. Oireettomuus herättää toki epävarmoja fiiliksiä, mutta ei auta kuin jaksaa odottaa ja luottaa. Otan ilolla vastaan pienetkin oireet, jotka luo ainakin jonkinlaista uskoa siihen, että jotain tuolla tapahtuu. Pahan olon toivoisin kyllä jo helpottavan. Nyt on toiveita jo sen vähenemisestä, sillä enää nälkä ei aiheuta pahaa oloa, lähinnä vain kamalat hajut. Viime kerralla paha olo taisi helpottaa näillä viikoilla…

Nt-ultraan on vielä aikaa reippaasti ja nyt vähän harmittaa, että varailin ajan niin myöhäiseksi. Olisin voinut saada sen jo viikolle 11+, mutta ajattelin, että mitä enemmän viikkoja, sitä luottavaisempi fiilis sit olisi raskauden jatkumisesta, jos saisi ultrasta hyviä uutisia. Nyt sitten pyöritellään peukaloita ja odotellaan ultran tuloa.

Mukavaa sunnuntaita kaikille!
 
Moi kaikki! :giggle: Mites tänne pääsee liittymään mukaan? La olis näillä näkymin 15.4. paikkeilla, nyt rv 11+2. Yksi ultra ollut neuvolassa parisen viikkoa sitten ja yksi sikiö siellä oli oikeassa paikassa ja syke löytyi. Reilu viikon päästä olis nt-ultra. Apua. Tietenkin panikoin onko mahassa enää ketään elossa, mielessä kummittelee keskeytynyt keskenmeno. Meillä oli tämän vuoden helmikuussa juuri meidän ensimmäinen km, silloin oli viikkoja 5+4. Oli yllättävän rankka kokemus henkisesti.

2lasta on ennestään, vm. - 15 ja - 17. Tämä on projekti iltatähti ❤😊

En tiedä miten lisään tietoni listaan, kolmas lapsi tulossa, la arviolta 15.4. Ja PHKS.

Kiinnostaa myös facebook-ryhmään pääsy! Nytkin tässä panikoin saanko listerian kun söin xtran mustikkarahkaa. Eikä siinä lue että olis pastöroitu maito.. Saati ne ulkomaiset mustikat mitä siinä on 😂 Ei ole varmaan kuumennettuja. En kyllä osta enää kuin suomalaisia rahkoja... Tavallaan tosi hölmöä panikoida tälläistä, mutta listeriakin olis tosi vakava raskaana olevalle.. :/ Ootteks te muut yhtä panikoijia kun syö ajatuksissaan jotain mitä ei ehkä olis saanutkaan?
 
  • Tykkää
Reactions: NiNNi10
Olipas jännä aamu🤭
Herätessä huomasin, että vasen puoli alavatsasta oli kovempi ja aika pallomainen, oikea puoli ”normaali”. Käännyin katsomaan, niin juurikin vasen puoli oli selkeästi koholla! Näytti aika hauskalta, kun alavatsa oli ihan epäsymmetrinen. Vessakäynnin jälkeen tosin tuo tasoittui, eikä nyt enään ole huomattavissa oikeastaan mitään kohoumaa vasemmalla. Ultraäänessä sikiö sijaitsi juurikin ihan vasemmallapuolella, ja olen muutenkin huomannut sen puolen olevan ”kovempi”, niinkuin sielä olisi jotain, kun olen tunnustellut. Alkaakohan pikkuinen jo pikkuhiljaa näyttäytymään, vai olikohan tämä nyt täysin rakon aiheuttamaa? 😅🤭 Ennen en ole kyllä ainakaan huomannut vain rakon aiheuttavan tuollaista. Niin, ja viikkoja pitäisi olla nyt n. 11+3. Jännää! 😊
 
Moikka!
Liityn mukaan jo jonkin aikaa keskustelua seuranneena. Myös fb-ryhmään pääsy kiinnostaa, mutta odottaisin sen kanssa vielä ensi viikon ultraan, joka on samalla myös eka ultraus. Nyt on menossa rv 10+5 ja la on 20.4. Epäilen, että la saattaisi ultran perusteella siirtyä pari pv varhaisemmaksi, kun en ihan päivälleen ole muistanut viimeisten kuukautisten alkamisajankohtaa. Kyseessä on meidän 1. lapsi ja synnytys TAYS:issa, jos ne tuohon aloitusviestin listaan haluaa lisätä :)

Alkuraskaus on ollut yllättävän helppoa, vain lievää etovaa oloa, väsymystä ja päänsärkyä. Rinnat aristi alkuun, mut enää ei juurikaan ja samoin muut oireeton väistymään päin. Odotin myös mielenkiinnolla, mitä raskausmielitekoja tulee, mut ei ole tullut mitään tavallisista mieliteoista poikkeavaa! Raikkaat ja kevyet maut (esim. hedelmät ja vähärasvainen jugurtti) on olleet sellasia mitkä on maistuneet parhaiten. Rasvaiset ja mausteiset ruuat taas etoneet eniten. Nyt kuitenkin jo kaikki alkaa maistua hyvin. Odotankin kovasti ultraa, kun oireet on olleet niin vähäiset! Moni teistä on käynyt ultrassa jo useampaan kertaan ja mietin, et meenkö ite jotenkin poikkeuksellisen myöhään :D Tosin mulla ei (ainakaan tähän mennessä) oo ollut suurempia pelkoja tai huolia raskauteen liittyen, niin aika malttavaisesti oon jaksanut ultraa odotella. Oon ollut 3 vko matkoilla, mikä on vähän aiheuttanu huolta siitä, et mitä kaikkea kiellettyä oonkaan vahingossa saattanu syödä.
 
  • Tykkää
Reactions: Nalat-84 ja NiNNi10
Moikka!
Liityn mukaan jo jonkin aikaa keskustelua seuranneena. Myös fb-ryhmään pääsy kiinnostaa, mutta odottaisin sen kanssa vielä ensi viikon ultraan, joka on samalla myös eka ultraus. Nyt on menossa rv 10+5 ja la on 20.4. Epäilen, että la saattaisi ultran perusteella siirtyä pari pv varhaisemmaksi, kun en ihan päivälleen ole muistanut viimeisten kuukautisten alkamisajankohtaa. Kyseessä on meidän 1. lapsi ja synnytys TAYS:issa, jos ne tuohon aloitusviestin listaan haluaa lisätä

Alkuraskaus on ollut yllättävän helppoa, vain lievää etovaa oloa, väsymystä ja päänsärkyä. Rinnat aristi alkuun, mut enää ei juurikaan ja samoin muut oireeton väistymään päin. Odotin myös mielenkiinnolla, mitä raskausmielitekoja tulee, mut ei ole tullut mitään tavallisista mieliteoista poikkeavaa! Raikkaat ja kevyet maut (esim. hedelmät ja vähärasvainen jugurtti) on olleet sellasia mitkä on maistuneet parhaiten. Rasvaiset ja mausteiset ruuat taas etoneet eniten. Nyt kuitenkin jo kaikki alkaa maistua hyvin. Odotankin kovasti ultraa, kun oireet on olleet niin vähäiset! Moni teistä on käynyt ultrassa jo useampaan kertaan ja mietin, et meenkö ite jotenkin poikkeuksellisen myöhään Tosin mulla ei (ainakaan tähän mennessä) oo ollut suurempia pelkoja tai huolia raskauteen liittyen, niin aika malttavaisesti oon jaksanut ultraa odotella. Oon ollut 3 vko matkoilla, mikä on vähän aiheuttanu huolta siitä, et mitä kaikkea kiellettyä oonkaan vahingossa saattanu syödä.
Täällä kans vain odoteltu ekaa ultraa, jonne tuntuu vieläkin olevan ikuisuus. Välillä on tehnyt tiukkaa, mutta sit taas on päiviä välissä, jolloin en ees muista olevani raskaana. Etenkin olojen helpottaessa tuntuu jotenkin helpommalta tämä odottelu, vaikka sit taas murheilenkin välillä, et onks kaikki ok. Lueskelin somesta taas keskenmenojuttuja (en tarkoituksella!) ja itkuhan siinä kohosi silmään muiden surullisten kokemusten äärellä. Mä toivoisin niin kovasti, että kaikki olisi hyvin ja raskaus etenisi normaalisti. Ootan jo kovasti, et pääsisin tuolle meidän esikoiselle kertomaan kivoja uutisia.
 
Viikko vielä ultraan, sielä sitä sitten saisi varmistuksen, että kaikki on niinkuin pitää ja ehkä voisi alkaa nauttia tästä raskaudesta. Oon ollut nykyisen neuvolan asiakas reilu 5vuotta (äitiys- ja lastenneuvola samassa) ja nyt meni hermot totallisesti tuohon neuvolatätiin, erinäisistä syistä. Soitin sitten naapuri kunnan neuvolaan ja sielä vastaanotto täysin eri ja ymmärsi hyvin miksi tahdon neuvolan vaihtoa ja oli täysin samaa mieltä, että neuvolatäti toiminut väärin..
Nyt sain sen asian suhteen huokasta helpotuksesta,kun pääsen toiseen neuvolaan, vaikkakin matkaa hieman enemmän. Tosin täälä maalla, ei mikään ole lähellä🤣

Kuvotus ja turvotus senkuin jatkuu, olen ihan äimänä, ettei isommat lapset ole kyselly, että tuleeko meille vauva 🙄
Nyt muutaman päivän on hipsuttelu tuntenut kohdusta❣ eli tavallaan olen luottavaisin mielin menossa ultraan, tosin pieni jännitys mukana 😊
 
Meillä oli tänään nt-ultra, ja kaikki juuri niin kuin pitääkin! 🥰 Pikkuinen jo potki kovasti, ja oli kasvanut hyvin. Laskettuaikakin aikaistui päivällä, ja on nyt 14.4. 😍
Jos nyt viimein uskaltaisi jopa nauttia tästä raskaudesta. Jatkuvassa pelossa ollut tähänasti, että joku on huonosti; oireetkin kun ovat olleet ihan mitättömät. 🤷‍♀️ Mutta, kaikki oli nyt oikein hyvin, niin eiköhän tule olemaan jatkossakin, toivottavasti ainakin. 🥰 Niin, ja jos viimeinkin kertoisi raskaudesta myös tuleville isovanhemmille🤭
Toivotan hyvää onnea teille muillekkin tulevaan ultraan! ❤
 
Meilläkin oli tällä viikolla nt-ultra, siellä oli kaikki oikein hyvin vaikka menetinkin yöunet aika pahasti ennen sitä (ja väsymys ollut sen mukaista loppuviikon). Myös riskiluvut oli matalat, joten on ollut huojentunut olo 🥰 Laskettu aika lyötiin lukkoon nyt 9.4., eli muistaakseni alkuperäisestä laskennallisesta tuli yksi päivä lisää. Nyt vaan odotan ihan hirveän paljon, että alkaisi tuntea liikkeitä, vaikka siihen varmaan menee vielä ainakin muutama viikko.
 
Ihana että olette saaneet hyviä ultrakuulumisia!

Itse kävin eilen verikokeissa ja nyt sitten vielä päälle viikko pitäisi odotella ultraa. Samalla otettiin kilpirauhaskokeet ekaa kertaa lääkenoston jäljiltä. Mulla oli noihin kokeisiin kaksi lähetettä (toinen aiemmin tehty lääkärin toimesta, toinen nyt myöhemmin neuvolan) ja liekö tästä syystä sain kahdet tulokset, jotka erosivat toisistaan t4v:n osalta. Oon nyt vähän hänmentynyt, että kumpi tulos on oikea, koska ensin tulos oli 18,5 ja parin minuutin päästä uudessa tulosviestissä sama arvo oli 16,9. Että tiedä nyt sitten. Joka tapauksessa lääkenosto on auttanut ja arvo noussut toivottuun suuntaan.

Nyt täällä sitten ollaan flunssan kourissa. Pientä tautia on pitkin syksyä ollut, mutta koskaan ei ole kunnolla iskenyt. Nyt kurkku on toista päivää tosi kipeä ja nenäkin tuntuu alkavan valuttaa. Töissä on kiirettä ja nyt ei olis toivottua olla poissa, mutta eihän näille sairasteluille mitään mahda. Toivon nyt kovasti, että tauti ehtisi päälle viikossa mennä ohi, jotta päästään sit ultraan ajallaan.

Ootteko muut säilyneet terveinä? Oletteko huomanneet raskauden vaikuttavan sairasteluun mitenkään, eli tuleeko tauteja useammin vai onko vaikuttanut positiivisesti toiseen suuntaan?
 
vierailija
Moi! Täällä la 21.4.23 ja ensimmäinen lapsi tulossa. Olen itse 32-vuotias. Olen ollut omakustanteisilla uä käynneillä 2 kertaa, molemmilla kerroilla kaikki hyvin. Edellinen pari viikkoa sitten ja siellä todettiin sikiö isommaksi kuin edellisessä paikassa eli la aikaistui. Kaikki on siis hyvin - hämmentelen oireettomuuta, minulla ei ole ollut mitään oireita raskaudesta, välillä alavatsaa nipistää. Mitään muuta ei ole näkynyt. 😧😊
 
vierailija
Moi! Täällä la 21.4.23 ja ensimmäinen lapsi tulossa. Olen itse 32-vuotias. Olen ollut omakustanteisilla uä käynneillä 2 kertaa, molemmilla kerroilla kaikki hyvin. Edellinen pari viikkoa sitten ja siellä todettiin sikiö isommaksi kuin edellisessä paikassa eli la aikaistui. Kaikki on siis hyvin - hämmentelen oireettomuuta, minulla ei ole ollut mitään oireita raskaudesta, välillä alavatsaa nipistää. Mitään muuta ei ole näkynyt.
**hämmästelen piti kirjoittaa :)
 
vierailija
Hei kiva lukea mukavia uutisia! Meillä oli tänään 14+0 neuvola ja syke kuului hienosti! Liekö poikasykkeet, kun oli vain 133? 🤔
Nyt on sen verran uteluita tullut että on aika leipoa pellillinen-pari bebe-piirakkaa töihin vauvajulkkareihin!
Mun muistaakseen aika terveenä on saanut raskaana ollessa olla, joku taisi sitä miettiä. Unohdin kysyä korona-asioista neuvolassa, kai me ollaan riskiryhmää?
-Erin-
 
Hei kiva lukea mukavia uutisia! Meillä oli tänään 14+0 neuvola ja syke kuului hienosti! Liekö poikasykkeet, kun oli vain 133?
Nyt on sen verran uteluita tullut että on aika leipoa pellillinen-pari bebe-piirakkaa töihin vauvajulkkareihin!
Mun muistaakseen aika terveenä on saanut raskaana ollessa olla, joku taisi sitä miettiä. Unohdin kysyä korona-asioista neuvolassa, kai me ollaan riskiryhmää?
-Erin-
Kyselin viime neuvolassa koronarokotteesta ja sillon suositeltiin ottamaan rokote, kun riskiryhmää ilmeisesti ollaan. Sairastin koronan viime keväänä pääsiäisen aikaan. Neuvolasta sanoivat, että kiire rokotteella ei ole, mutta et nyt syksyn aikana olisi hyvä rokote ottaa, samoin kuin influenssarokotekin. Meinaatteko ottaa rokotteen raskauden aikana?
 
En oo kyllä ollenkaan miettinyt noita rokotteita. En tiedä otanko... 😬

Täällä oli rasitus viime pe ja paastosta napsahti. Nyt tiivis seuranta 2 vkon ajan ja tänä aamuna paasto taas yli rajan. Okei, taidan tietää siihen syyn, joten mielenkiinnolla huomisaamun paastoa odottaessa 😅

Muutoin olotilat ajoittain edelleen huonot. Vatsaa kiristää, oksettaa ja muutenkin sellainen todella todella omituinen olo. Toivon todella, että se tästä alkaa väistymään ja pääsee nauttimaan "keskiraskauden hehkusta" 😁

Mukavaa viikkoa kaikille 🤗

T. Maicy 14+6
 
  • Tykkää
Reactions: kri5tiina
Minäkin olen rokotusasiaa lykännyt mielessäni tuonnemmas, vaikka riskiryhmäähän tässä vissiin ollaan. En haluaisi enää lisää rokotteita, mutta toisaalta tapaan töissä valtavan määrän ihmisiä joka päivä ja altistumista varmasti tulee.🤔

Odottelen toista neuvolakäyntiä ensi viikolla, ilmeisesti siellä kuunnellaan sydänääniä? Olen vähän pihalla noista käynneistä, että mitä sinne milloinkin mennään tekemään.😄 Mukavaa jos kuulee taas varmistuksen sille, että kaikki on hyvin.😊

Huomenna menen sokerirasitukseen, vähän jännittää napsahtaako. Kaikki ruoka on maistunut tosi hyvin koko raskauden ajan, joten iso muutos tulisi tarkasta ruokavaliosta. Katsotaan😊
Minulla nyt viikot 14+1.
 
Unohtunut kokonaan päivittää tänne kuulumisia 🙈 viime viikolla oli vihdoin nt-ultra ja siellä oli kaikki hyvin 🙏🏻 la aikaistui päivällä, joten jos @Maicy ehdit päivittää mulle 2.4. aloitusviestiin.

Rokotteista: sairastin koronan maaliskuussa, joten neuvolassa suositeltiin rokotetta nyt syyskuussa. En vaan yhtään haluaisi sitä ottaa. Influenssarokotteen otan kunhan sen neuvolasta saan työterveydestä saisi jo, mutta en viitsi sieltä hakea ku se käynti ei kuulu työaikaan mutta neuvolat kuuluu 😅
 
hei, onpa hyvä kun otitte puheeksi koronan, mä oon unohtanut sen jo täysin. Jotenkin tuudittautunut, että kolme rokotetta ja yksi sairastettu riittää mulle tällä erää, mutta siis onko noin, että meidän pitäisi ottaa vielä se neljäs raskaana? En itse tajunnut yhtään kysyä asiasta neuvolasta.
 

Yhteistyössä