Täällä ainainen valitus jatkuu. Eilen oli p*skin päivä ihmismuistiin. Koira kuoli ja raskausdiabetes löytyi. Jälkimmäisen seurauksena oon onnistunut maalaamaan ties mitkä kauhukuvat jo päähäni aineenvaihduntahäiriöisestä lapsesta, joka kärsii ylipainosta koko loppuelämän ja voi syntyessään huonosti.
Jotenkin tuli angsti, kun syö about niin "oikein" kuin voi. Herkut/mikään epäterveellinen esim. ei millään muotoa kiinnosta mua, joten en usko että tätä korjataan ruokavaliolla. Joo, tiedän ettei tää ole vain bmi35+ juttu, mutta silti ahdistaa. Oon tottunut olemaan pääosin vastuussa omasta terveydestäni. Siis siltä osin kuin siihen voi vaikuttaa.
Ja kyllä nää hormonit vaan kuupan niin jumiin vetää.
En normaalisti ole YHTÄÄN tällainen etukäteen kauhukuvailija. Kai se sitten on se, kun on nyt vastuussa myös toisesta ihmisestä.
Ei tuon kohdalla jännitä sinällään tuleeko iso vauva, repeääkö jotain, onko muutaman vuoden kuluttua kakkostyypin diabetes itsellä tmv. Vaan se lapsi... Mä jo itkin kun luin, että syntyy alhaisen verensokerin kanssa. No ei oo varmaan hyvä olo...
Anteeksi avautuminen taas.
Jos jotain positiivista niin maaginen viikko 13 alkoi pari päivää sitten.
Onhan tätä odotettu. Eka virallinen ultra ens viikolla.
Hei onko muilla, jotka olis lähellä näitä viikkoja rintojen arkuus vähentynyt? Itsellä oli monta viikkoa niin arat, että heräsin öisin. Nyt ei puoliakaan siitä. Pahoinvointi ei ole laantunut.