**HUHTIHIPUT 2008 toukokuu***

Marika mäkin oisin kysyny, et onko vauvalla todettu sammasta. Mä kysyin meijän neuvolassa, kun pojan kieli oli ihan valkoinen, niin sanoivat ettei oo sammasta. Eli sain sen valkoisuuden pois ihan vaan antamalla pikku vesihuikan aina maidon päälle. Ja mun mielest nimenomaan on hyvä suuta huuhtoa, ettei se valkoinen sit siellä suussa hautuessaan muuttuis sammakseks.

Plääh poju kutsuu taas...

Lilja + pikku-ukko huomenna 7 vk
 
Eilen oli pojun 1 kk neuvola. Pujulle tulee perjantaina vasta 1kk täyteen mutta piti siirtää aikasemmaksi kun lähdemme perjantaina reissun päälle. Komeasti oli poika kasvanut. Painoa oli 5220g ja pituuttakin 58,5cm, että ihan huimasti yhdessä kuussa. Kovasti sai poika kehuja. Nostelee jo kovasti itsestään päätä jos esim rinnalle laitan sen makaamaan. =)

Sainapa sen verran aikaseksi tänään että sain papin tilattua. Eli ristiäiset on 15.6. Vielä on toinen kummi kysymättä, toinen kummi jo suostui. Tuskinpa tällä toiselakaan on mitään kummeutta vastaan. Perjantaina sitten kysytään kun nähdään. Vielä oisi se nimi hakusessa. Nyt ollaan kutsuttu sillä teko nimellä joka oli Jeremias mutta en usko että siitä Jeremias tulee. Lapsetkin kyllä kutsuu vauvaa Jermiakseksi ja Juhan mielestä se oisi hyvä nimi. ihan kiva nimihän se on mutta mun mielestä liian pitkä. Juhalle taas ei kelpaa mikään mun ehdottama nimi. Saa nähdä päätetäänkö me se nimi viisi minuuttia ennen ritiäsiä vai päästäänkö tässä johonkin kompromissiin ;)

Sitten kysymys. Vuotaako kellään kuinka herkästi rinnat maitoa. Mulla saattaa melko pian syötän jälkeenkin ruveta tiputtelemaan maitoa. Samaten joskus oikein tunnen "painetta" kun maito nousee rintoihin.

Tuosta kakkaamisesta. Meillä poju kakkaa tosi tiheään. Melkein joka vaipassa on jotain. Joudun siis tosi tiheästi vaipappaa vaihtamaan. Yölläkin kerran vaihdan vaipan koska muuten sattuu vahinkoja ;)

Juu mutta eipä täällä kummempaa tänään. Mukavaa Tiistaita!

-Taika ja poju pian 1kk
:heart: -
 
Onko muita, joilla koko ajan nälkä? Mä oon jatkuvasti kaapilla jotain hakemassa ja herkut maistuu paremmin kuin hyvin... Mä olin niiiiin päättänyt, et toi herkuttelu loppuu kun vauva syntyy, mut ei tästä tuu kyllä yhtään mitään :ashamed: . Mä haluaisin saada kymmenen kiloa pois, kuus tais seitsemänkin riittäs, mut kymmenen olis parempi. Mulla ei mahu suurin osa mun vaatteista päälle :headwall: . Viikonloppuna ois kaverin valmistujaiset ja mulla ei ole mitään päälle pantavaa eikä kauppoihinkaan viitti lähtee, kun en haluu tän kokosena mitään vaatteita ostaa. Täytyy vissiin vetää joku säkki päälle lähtiessä :LOL:
 
Ai niin kerroinko, miten yks aamu heräsin. Ihmettelin et, miten toinen rinta ihmeellisesti pullotti paidan alta. No totesinpa sitten laittaneeni yöllä unenpöpperössä imetyksen päätteeksi kännykkäni "liivinsuojaksi" rintaliivien sisään :LOL: . Onneks se ihan oikee liivinsuoja oli laitettu sinne ensin, ois muuten ollu entinen kännykkä... :D
 
Sofku, mä ymmärrän sua hyvin, koska kirjoitat täysin sanasta sanaan meidän neidistä! :) Käytiin äsken vyöhyketerapiassa ja suostu nukahtamaan ekoille unille vasta autoon. Nyt sit nukkuu, joten mä käyn tästä ihan just myös päikkäreille..tosin se varmaan taas "vaistoaa" et äiti yrittää nukkua ja herää...
Mä oon jo luopunu siitä, että tutti kestäis suussa ja jonkun aikaa nostelen sitä, mut sit luovutan ja annan huutaa jos en pysty juuri silloin "palvelemaan". Tämä siis päivällä. Illalla useimmiten nukutan sylissä makuupussissa, jossa tutti on tuettuna makuupussin reunaa ja mua vasten niin pysyy paremmin suussa..keinot on monet.. Oon meinaan huomannu, että tuttia on ihan turha tukea mitään vasten, jos on itsekseen jossain, kun toi käsillä heittää sen aina pois ku viuhtoo viimeistä päivää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lilja-76:
Ai niin kerroinko, miten yks aamu heräsin. Ihmettelin et, miten toinen rinta ihmeellisesti pullotti paidan alta. No totesinpa sitten laittaneeni yöllä unenpöpperössä imetyksen päätteeksi kännykkäni "liivinsuojaksi" rintaliivien sisään :LOL: . Onneks se ihan oikee liivinsuoja oli laitettu sinne ensin, ois muuten ollu entinen kännykkä... :D



:LOL: :LOL:
Hulluja tulee itsekin välillä tehtyä mut tää veti kyllä pisimmän korren :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Joanna:
Alkuperäinen kirjoittaja Lilja-76:
Ai niin kerroinko, miten yks aamu heräsin. Ihmettelin et, miten toinen rinta ihmeellisesti pullotti paidan alta. No totesinpa sitten laittaneeni yöllä unenpöpperössä imetyksen päätteeksi kännykkäni "liivinsuojaksi" rintaliivien sisään :LOL: . Onneks se ihan oikee liivinsuoja oli laitettu sinne ensin, ois muuten ollu entinen kännykkä... :D



:LOL: :LOL:
Hulluja tulee itsekin välillä tehtyä mut tää veti kyllä pisimmän korren :D
Moikka! Ihan vain kääntymässä täällä ja itselleni merkkaamassa, kohta taas pitää kiireellä rientää kahden pojan kaa ja esikoinen nukkuu just nyt... Mut pitipä käydä vielä julkisesti nauramassa, kiitos Lilja päivän pelastuksesta! T. Kalenteri ja pikkuveli, 6 vk ja 1 pv
 
Lilja-76 : :LOL: Tää oli kyllä hyvä.. Onneksi tosiaan oli oikeakin suoja paketissa mukana.. Mulla myös tosi useasti nälkä tai noh, ainakin vaan haluttaa syödä ja syödä.. Oon lopettanut kaiken naposteltavan tavaran ostamisen nyt, jos sillä pääsis tavasta eroon..

Meillä kanssa Tytsi käsillään huitoo ja huitoo joten tuttikin lähtee siinä samalla, kuten teilläkin MB ja liikuttaa päätään niin kauheasti ettei mikään tuki auta.. Ei se muutenkaan enää nykyään pysy kyljellään kun nukkuu vaan ite kääntää selälleen ittensä ja kerran jo oli kääntynyt unissaan selältään kyljelleen ja tosiaan muutenkin liikkuu boxissaan tosi paljon nukkuessaan, joten ei tuet auta... Kiitos silti Anu neuvosta..

Käytiin äsken kävelemässä melkeinpä 9 kilsaa.. Ois voinnu vielä jatkaa kävelyä, mutta tuli niin kauhea nälkä ja jano, että piti tulla kotia.. Nyt Tytsi vielä tuhisee ja ähisee tuolla kantokopassa, kohta varmasti herää.. Toivottavasti tämä ilta olisi vähempi itkuinen kun nyt päivällä on nukuttu tosi hyvin..

Tsemppiä ja jaksamisia kaikille meille äideille..

Sofku ja Tytsi 1 kk 3 pv
 
Mulla on hirvee nälkä ja napostelunhimo koko ajan :kieh: Paino on nyt kertakaikkiaan jämähtänyt paikalleen. Useamman viikon on jo pysynyt samoissa lukemissa ja ylimäärästä on vielä se 7 kiloa... :ashamed: Tänäänkin ole jo syönyt varmaan melkein pussillisen karkkia ja ihan hillittöät annokset ruokaa! Ei kai se auta ku lähteä juoksulenkille... :p
 
niin Anu, piti sanoa että Prettymumilla on tosi kauniita imetyspaitoja - ne ei edes näytä imetyspaidoilta. mutta taitavat myydä lähinnä vaan netissä, että en tiiä ehtisivätkö sunnuntaiksi vaikka innostuisitkin tilaamaan...
 
hei taas pitkästä aikaa,

Ristiäiset onnellisesti takana. Poika sai nimekseen Jimi.

En todellakaan ole viime aikoina paljon koneelle ennättänyt, paljon juttuja lukematta. Jimillä edelleen vatsavaivoja, ja päivät on sellainen sylipoika, onneksi yöt helpompia. Oli ristiäisistäkin melko stressi, kun mies oli paljon poissa (vuorotyö, lätkä- ja bänditreenit ... sopivasti keikkakin juuri ristiäisten alla). Yritin siinä poikaa hoitaessa saada valmista. Onneksi äiti tuli apuun ja mieskin edeltävän päivän oli kotona.

Lilja ja Mussu mua vaivaa myös jatkuva nälkä ja himo herkutella. Itsekurista ei tietoakaan. Raskausaikan ei ollut mitään ongelmaa pysyä kondiksessa, mutta miten selviää tästä kotiäitiydestä :headwall: Imettäessähän kuluu se n. 500 kaloria extraa, mutta senkään piikkiin kaikkea tätä voi pistää.

Mariaana
 
Kiitos kaikille talo onnitteluista :hug: Ja sh07 onnea myös teidän talokaupoista!!

Angel kyselit joskus aikaa sitten meidän koirasta, nyt vasta muistan vastata siihen, anteeksi :ashamed: Koiruus otti vauvan hyvin vastaan, alku oli aika hurjaa kun ruttunaama halusi kokoajan nuuhkia ja tutkia vauvaa ja ensimmäisenä yönä ravasi joka äänestä katsomaan vauvan sänkyyn :LOL: Nyt onneksi meno rauhoittunut eikä koiruus ole ihan niin kiinnostunut pojasta. Likaiset vaipat kiinnostavat varmasti eniten :D Mutta kyllähän tuo käy katsomassa aina jos tulee miehen kanssa jostain, että onko poika tallella, aika hellyyttävän :heart:

Mitähän muuta olen jättänyt kommentoimatta....lilja, mussu ja mariaana täällä kans yks hemmetin herkkuperse.... :kieh: vaikka laihduttaa pitäis, niin meikäläinen vaan himoitsee herkkuja, nälkä tuntuu olevan jatkuvasti ja tietysti mieluiten söisin herkkuja enkä oikeaa ruokaa :ashamed: ei tästä paino ainakaa tipu, joku ryhti liike pitäisi tehdä.

Hysteerinen ja poitsu huomenna jo 8 vko :eek: mihin tää aika menee....
 
Moikka!

Onnittelut nimensä saaneille kivoista nimistä! Meillä on pojalle ollut jo useamman viikon kutsumanimi ja sillä häntä kutsuttukin, mutta paljastan nimen kokonaisuudessaan täällä sitten sunnuntain ristiäisten jälkeen ;)

Pikku ukkeli on flunssainen, parka :( Tuhisteltu on etenkin öisin jo melkein viikon ajan, ei tunnu äidistä kivalta. Tuo sammaskin huolettaa vähän, kun ei se mene pois millään. Kohta varmaan pitää sitä lääkettä ostaa, oisin toivonut kotikonstein menevän. Muuten jäpikkä on reipas ja seurustelevainen, nytkin tuossa sylissä silmäilee ovelasti ja on yhtä hymyä, sanoo ägyy! :heart: :heart: :heart:

Neuvolapsykologille olen pian menossa taas, eka käynti jo auttoi jonkin verran. Raportoin siitä myöhemmin, nyt taas rynnättävä :wave:

T. Kalenteri ja kaksi pientä miestä aamutouhuissa
 
Heippa =)

Hysteeriselle ja sh07 onnittelut asuntokaupoista :flower:

Meillä olis tarkoitus vielä varmaan pari vuotta asua tässä rivarissa ja sit on ollut vähän puhetta että vaihdettas asuntoja mun tädin ja sen miehen kanssa. Niilläkun on iso omakotitalo ja viimeinen lapsi asuu enään kotona (varmaan sen pari vuotta vielä) niin haluaisivat sitten vähän pienempään muuttaa. Oltais vuosi sitten jo ostettu niiden talo mut ne peräänty sitten viime metreillä. Ja mihis meillä tästä nyt olis kiire muuttaa... tähän mahduttais vaikka lapsia olis kolme. Mut se omakotitalo joskus vielä halutaan.

Hippo Kiva että se seurakunnan tila järjestyi =) Ketäs teillä on pappina? Ja suostuiko siihen että veljes voi olla kummi? Meillä on Kimmo Hurri... se on ihan jees. Mieluiten olisin halunnut kirkkoherra Riikosen (vihki meidät) tai sitten Miikka Anttilan, mut kun Hurri on pitämässä Jumalanpalvelusta tossa kirkossa just ennen meidän kastetilaisuutta niin ajattelin et kai se sitten käy.

Vaippojen vaihdosta Mä en yöllä vaihda vaippaa. Tyttöhän nukkuu siinä kapalossa, niin varmasti heräis jos alkaisin sitä sieltä pois kaivamaan. Ja kun neidin pylly on ihan hyvässä kunnossa niin en ole katsonut sitä tarpeelliseksi.

Jaahas.. kai sitä tarvis mennä vähän siivoomaan, kun se pappi tulee tänään käymään ja tyttökin on unilla.

Joanna ja Tiltsu viikonpäästä 2kk
 
terveiset lääkäri-neuvolasta.
oli tyttö saanut painoa 2 viikossa 620g eli kasvaa hottis :p mieslääkärin mukaan oikein hyvin ;)
eli tyttö tänään tasan 6 viikkoa ja mittaa on: 4830g ja 57,2cm (syntymä: 3665g ja 52cm)
meillä oli siis mieslääkäri tytöllä, sellainen n.30v komistus :LOL: :whistle:
ja mä tissit vuotaen ja levällään menin sinne huoneeseen kesken tytön imetyksen :LOL: voi apua :kieh:
olipa kerrassaan päivän pelastus se käynti .
oli miehellä hymy herkässä. :D

täällä siis on oikea tissitakiainen illat varsinkin. yöt menee aika kivasti 3 kertaa syöden.
autossa ei viihdy, vaunuissa onneksi alkanut nukkumaan.
odotan vaan että vielä vähän kasvaa niin jospa autossakin alkaisi viihtymään *toivossa on hyvä elää* :snotty:
miten muilla autoilu onnistuu?
meillä edelliset viihtyneet autossa hyvin. tämä ei todellakaan. armoton huuto aina päällä :/

vaipan vaihdosta en vaihda mäkään yöllä ellei kakkaa ole tullut tai pissa läpi.
aamulla sitten 6-7 aikaan vaihdetaan kun hereillä vähän enemmän.

onnea niille joilla jo nimi :flower: :flower:
täällä edelleen nimi salaisuus ristiäisiin asti :whistle:

pulttis ja tyttö tasan 6 viikkoa :heart:
 
Hei kaikille,
kirjoitin muutaman kerran syksyllä odotusaikana, mutta koko ajan olen lueskellut teidän juttuja ja saanut kauhean paljon tietoa täältä raskausaikana ja nyt kun vauva on syntynyt. KIITOS SIITÄ KAIKILLE!
Poika syntyi 10.4 sektiolla (laskettu aika oli 13.4, tai 14.4 oli tuossa etusivulla silloin vielä)Pituus oli 51cm ja paino 3790g. Nimeä ei vielä ole, ristiäiset 7.6.

JOANNA; lueskelin että sairaskassa korvaisi "synnytyslaskusta" osan, onko näin? Kuulun siis Tradekan sairaskassaan, kun oon Restelillä töissä. Kiitos jos viitsit vastata kun en sitä tietoa mistään löytänyt.

Aurinkoista päivänjatkoa kaikille, ehkäpä saan enemmän kirjoiteltua nyt kun poika on ilmeisesti alkanut kiltiksi eikä joka hetki tarvi syliä...

T.Aniviisu ja Nuuk, huomenna 7vkoa
 
aniviisu kyllä Tradeka korvaa. mulle sanoivat sairauskassasta että piisaa kun sinne lähettää tositteen maksusta ja laskun.

tänään oli jälkitarkastus. kaikki ok. ens kuussa aattelin varata ajan ehkäisyneuvolaan että saan hormonikierukan. onko kellään kokemuksia siitä?
 
Aniviisu Juu sairaskassa korvaa oliko se nyt 80% vai kuinka, eli ihan samallalailla kun korvaa lääkäri ja lääkekulutkin. Ja tosiaan niinkuin Känkkis jo kertoi niin riittää että lähettää sinne laskun ja kuitin ja liittää mukaan vielä tämän täytettynä
http://www.kela.fi/in/internet/lomake.nsf/NET/161101130756EH/$file/SV127sr.pdf?OpenElement
Ja s.kassan osoite on Tradekan Sairauskassa PL 72 00501 Helsinki
ja onnea pojasta :flower:
 
moikka.
Me käytiin tänään tilaamassa lastentarvikeliikkeessä vauvakeinu, joku pari viikkoa menee et saadaan. Odotan innolla sitä, kn ei tuo neiti suostu olemaa muualla ku sylissä. Nyt sain sen nukahtamaan sitteriin, kun jalalla keinutan. Ihanaa ku ei tarvi sylissä koko ajan pitää, kun on niin kuuma.
Flunssasta kärsin edelleen, mut alkaa jo helpottaa vähän.
Joanna meillä pappina Kaiju Himanen (ihme nimi, en oo ennen kuullu) tänään on palannu lomalta ja yritin soittaa, mut ei vastannu. Täytyy vaan yrittää soitella uudestaan. Mihis aikaan lastenneuvolassa on soittoaika, ku pitäis sinne soittaa ja mä en ikinä pääse läpi, aina menee vaihteeseen ja sieltä ei osaa sanoa soittoaikaa. :headwall:
Aniviisu onnea pojasta. :flower:
 
Heip

Autossa nukkumisesta, meidän tyttö nukkuis autossa mieluiten kaikki unet. Saattaa huutaa kurkku suorana istuimessa, mutta kun auto käynnistyy ja liikahtaa ni huuto loppuu ku seinään ja sitten nukkuu vaikka sen 5 tuntia..ja usein jätän istuimeen tuohon eteiseen nukkumaan kun tullaan kotiin..josta tuli mieleen onkohan hyvä olla turvaistuimessa niin pitkiä aikoja(?), mutta onhan se sama asento kantoliinassakin, että ei kai siitä haittaakaan ole.. neuvolassakin suositeltiin vaikka nukuttamaan turvaistuimessa päikkärit, jos ei muualle nuku.

Vaippojen vaihdosta, en vaihda yöllä edes kakkavaippaa enkä kyllä kuulekaan (eikä niin haisekaan että huomaisin) vaikka kakkais yöllä, kun nukun korvatulpat korvissa (pakko tai herään koko ajan johonkin tuhinaan).

Hippoliina, kerrohan sit millanen se vauvakeinu on käyttää. Itse sitä joskus myös ajattelin, mutta en sitten kuitenkaan ostanut. Enkä varmaan enää viitsi investoida. Meilläkin jalalla keinutellaan sitterissä ja joskus nukahtaa siihen :)
 
MB Meillä oli sellai vauvakeinu esikoisella, ja oli oikea unelma. Tykkäs niin olla siinä ja siihen sai hyvin nukahtamaan. Esikoisella kun oli iltaisin varsinkin niin että saattoi kakskin tuntia huutaa täyttä huutoa, ja sit ei auttanu ku kävellä ympäri kämppää ja tuudittaa, kunnes nukahti. Sit ku saatiin tutulta keinu, niin nukahti siihen aina hetkessä ja siitä oli helppo nostaa sänkyyn, eikä tullu myöhemmin sänkyyn nukuttamisestakaan ongelmaa. Oppi nukahtamaan sänkyynkin sitten kyllä.
 
Heippa pitkästä aikaa!

Mäkin olen välillä käynyt lukemassa täällä juttuja, mutta en oo kirjotellut viime aikoina..

Meillä vauva-arki on lähtenyt ihan hyvin käyntiin. Tänään oltiin Nöttösen kanssa ensimmäistä päivää kahdestaan kotona, kun isyysloma loppui.
Poika on oikein mukava tapaus, mitä nyt välillä itkeskelee vatsanväänteitä, mutta vissiin suht rauhallinen kaveri kuitenkin.

Minä oon välillä vaihtanut yölläkin vaipan. Ei ehkä olisi tarvetta ollut, kun ei kertaakaan ole ainakaan läpi tullut pissaa tai kakkaa. Olen päivisinkin kyllä aika herkkä vaihtamaan vaippaa... pitäis ehkä hieman hillitä itteensä, kun vaippoja menee päivässä varmaan yli kymmenen... :/

Meillä oli eilen ensimmäinen neuvolakäynti. Nöttösellä on jo nyt pituutta 56,5 cm, ja painoa 4290g. On siis kolmessa viikossa kasvanut pituuta yli 6 cm... :eek: kyllähän siinä on voinut sentti tai pari olla mittausvirhettäkin...

Eipä tässä kummempia. Kaunista kesänalkua kaikille!! :hug:

elzibelzi ja pikkumies Nöttönen tasan 3 vk
 
No heippa täältäkin;-)

Yöllisistä vaipanvaihdoista oli puhetta. Mie olen vaihtanut pari kertaa yössä, tosin tähän asti käytetty ihan vain ruskovillan harsoa kuoren kanssa, tänään laitoin ensimmäisen kerran lisäimun vaippaan, kun tuntui, että on kaiken aikaa läpimärkä.. Miten te muut, harsoiletteko vai mitä vaippoja käytätte, ja käytättekö lisäimua?

Meilläkin oli tänään neuvolalääkäri. Hyvin on poika kasvanut, pituutta 59cm ja painoa 5020kg (52cm, 3535g). Muutenkin kaikki oli kuten pitääkin.

Itsellänikin oli jälkitarkastus, ja siinäkin kaikki ok. Limakalvot kuulema sen verran ohuet, että seksi saattaa tehdä kipeää.. MIKÄ SEKSI??? :LOL: No, kai sitäkin sitten joskus, ei vieläkään olla synnytyksen jälkeen harrateltu moista, väsyttää, aina muuta tekemistä ja ukkokin melkein aina töissä :whistle:

Meillä on anu kanssa tuo philips aventin hälytin; tosi hyvä, hyvä kantavuus, ei ota häiriötä ja idioottihelppo käyttää =)

Mutta kutsu kuuluu jälleen, ihanaa päivää kaikille hipuille toivotellen

Dooris ja Väinö, n. 3,5 viikkoa vanha
 

Yhteistyössä