Hei!
Kiitos kaikille onnittelijoille! :hug:
Tämä on vaan niin hienoa ja ihanaa!
Tuossa pikkupoika tuhisee vieressä, mies jätti minulle kannettavan tänne sairaalaan, joten voin vähän surffaillakin, kun kunto antaa periksi
Poika syntyi tosiaan noin 2 viikkoa etuajassa, mutta on ihan iso köllykkä ja voi hyvin!
Aluksi sokerit heittelivät ja eilen & tänään otettiin vielä varulta bilirubiiniarvot, mutta kaikki pitäisi olla ok. Itselläni vielä verenpaine korkealla ja oikeaa lääkitystä haetaan ja onhan tuossa tuo sektioarpi, mutta muuten menee hyvin! Painokin on laskenut muutamassa päivässä 7 kiloa.
Vauva on heti niin uskomattoman rakas ja voin viettää tunteja vain katsomalla hänen nukkumistaan! Imetyskin on lähtenyt hyvin käyntiin, maito nousi tänään ja tissit ovat kuin kuumat melonit!
Koko homma alkoi viime torstai-iltana, vaikka verenpainelääkitystä oli jatkuvasti kohotettu, paineet nousivat samoin virtsan valkuaiset. Illalla iski armoton päänsärky ja näköhäiriöt ja vietin yön kotipaikkakunnan synnärillä. Synnäri on viikonloput kiinni, joten perjantaiaamuna minut lähetettiin Ouluun, OYSiin.
Täällä sitten heti osastolle ja vakavien oireiden vuoksi käynnistys tableteilla la-aamuna. Kaksi ehdin ottaa, sitten sisätutkimuksen jälkeen menivät lapsivedet ja sitten olikin rytinää.
Supistukset alkoivat heti kovina ja tulivat 1,5 min. välein. Avauduin tunnissa kolmeen senttiin ja vauvalle laitettiin päähän pinni ja minulle epiduraali. 15 min odotin sen vaikutuksen alkamista, sitten meni taju. Olin alknaut vapista/kouristella ja mennä tiedottomaksi. Lääkärit lisäilivät diapamia, magensiumia jne. ja rukkasivat epiduraalia ja sitten hätäsektioon.
Olin siinä vaiheessa 5 cm auki ja ihan pihalla. Spinaalin ja epin voimalla sektio ja 9 pisteen poika.
Minun kohtuni ei meinannut supistua, joten leikkaus kesti hieman pidempään.
Pahinta oli että näin pojan verisenä klönttinä ja sitten kerran mieheni käsissä, seuraavan kerran vasta15 tunnin päästä, kun pääsin pois tarkkailusta osastolle.
Mutta nyt on kaikki hyvin! Täällä on huippuihana henkilökunta ja kätilö kävi kanssamme synnytystä läpi. Olen jo ok homman kanssa ja niin onnellinen ihanasta aarteestamme!
Opin että raskausmyrkytyksen kanssa ei ole leikkimistä ja hyvä, että ajoimme 250 kmn matkan tänne silloin vielä, kun olin edes vähän kunnossa, muuten olisi voinut käydä huonosti.
Nyt vain hoidan itseni kuntoon ja keskityn ihanaan poikaamme!
Paljon onnea ja reipasta mieltä kaikille hipuille synnytykseen!
kohta teilläkin on omat pienet ihmeenne sylissä!
Tämä on oikeasti parasta elämässä, aivan uskomatonta!
Halauksia
Kellukka ja pikkupoika
P.S. Supistuksissa minua auttoi mielikuva, että nousen tunturille uloshengitellen. Auttoi keksittymään ja kestämään kivun, kun pääsi huipulle.