***HUHTIHIPUT 2008 kesähöpinät***

MB mulla on edellisestä papa kokeesta varmaan kolme-neljä vuotta. Mutta kuulemma vasta puolen vuoden päästä kannattaa mennä.
angel joo on gracon, meidän piti tilata tämä, ku halusin ehdottomasti tän keltasen. Maksoikin sit parikymppiä enemmän. Tää on kyllä ihan unelma, mutta kun meillä tuo vanhempi haluaa siihen kans.. Vauva meillä nukkuu tuossa paljon, ku en mä sitä parvekkeelle vaunuihin saa nukkumaan.

Hippo+ pikkuinen vajaa 2kk ja Nella 1½v
 
Minulla lääkäri jälkitarkastuksessa sanoi että elokuussa pitäisi mennä papaan ja sitten asennuttaa hormonikierukka. En halunnut kierukkaa vielä kesäksi juuri sen takia jos tulee siitäkin jatkuvaa vuotoa/tiputtelua.

Meillä poika viihtyy hyvin kylvyssä, saunassa ja suihkussa. Saunassa käydään vain lämmittelemässä, eikä mennä ylälauteelle.

Vaipoista meillä käytetään lidlin 4-9 kg vaippoja, näissä ei kyllä ole viivaa vaikka esikoisen kaikissa lidlin vaipoissa on aikanaan ollut ja on edelleen.

Soseita: Meillä aloitellaan soseet kyllä perunalla ja makeat hedelmäsoseet aloitellaan vasta kun kasvissoseita on aloiteltu. Esikoiselle aikanaan keitin perunaa ýms. ja löysytin rintamaidolla.

Minä olen kyllä juonut ja syönyt kaikkea. Meillä pojan vatsa ei ole oireillut mistään. Kahvia juon vaihtelevasti 1-4 kuppia päivässä.

Siirrettiin esikoinen alkuviikosta jatkettavaan ja nukkumaan meno tietysti hankaloitui. Tänään sain pojat nukkumaan vasta klo 22, mies tietysti töissä. Nyt mentävä itsekin nukkumaan niin jaksaa aamulla nousta poikien kanssa. Mies nukkuukin aamupäivän kun on yövuorossa.

Sanmar + pojat: esikoinen 2 v ja nuorimmainen 2,5 kk
 
Lilja en ostanu vielä sitä Manducaa, kun haluamaani väriä (hiili) ei oo vielä tullu. En oo ihan varma ostanko sen vielä, kun meilläkään ei toistaiseksi ole ollut tarvetta. Mutta toisaalta olis kiva kokeilla sitä esim. lenkillä, kun ei aina jaksais vaunujen kanssa mennä. Ja miksei kaupungillakin, kun siinä voi kuulemma myös imettää huomaamattomasti...tiedä sit kuinka kätevää, vähän epäilen. Pitäähän sitä kuitenkin repiä liivit auki, ni onpa huomaamatonta :D Mut on se varmasti kätevämpi ku toi huggis mikä meillä nyt on. Mä en vaan jaksa kietoa sataa metriä kangasta mun ympäri ja sulloa kakaraa sit sinne sisään kun aina se on liian tiukka tai löysä ja sit ku säädän sitä tulee kamala hiki. En mä tiedä, mutta musta liina on tosi epäkäytännöllinen ja vähän harmittaa, että tuli ostettua. Meillä vaan vaunujen tulo Saksasta kesti ja kesti niin oli pakko hommata joku kantojuttu, että pääsi ulos.
 
Pitäis huomenna ajella taas Itä-Suomeen mummilaan neidin kanssa. Saas nähdä miten meidän tällä kertaa käy. Viime kerralla nukku kumpaankin suuntaan koko matkan, oli siis tosi mukava ajella. Toi vaan roikkuu koko ajan tissillä eli voi olla, että tulee stoppeja matkan varrella, kun ei oo kukaan tutittamassakaan takapenkillä..

MB ja neiti tissillä roikkuja 2,5kk
 
MB jep, mäkin vähän epäilen tota imetyksen huomaamattomuutta. Mä kans mietin, et milloin sitä tulis käytettyy. Kuitenkin yleensä kun kaupungille menee, tulee ostoksia tehtyä ja hippa hankalaa niitä siinä sit ohessa kannella. Just ehkä lenkillä vois joskus käyttää. Kotona mulla ei oo niin tarvetta, kun poika ainakin suht hyvin viihtyy itekseenkin, et saa kotihommat tehtyä. Toisaalta sit taas mietin, et kyllähän sen varmaan sit ihan hyvään hintaan sais myytyä pois, jos ei tuu käytettyy. Äh, en mä osaa päättää, täytyy laittaa vielä asia hautumaan. Mäkin muuten varmaan haluaisin sen hiilen värisen, jos ostan. Ne värit, mitkä niil oli ei oikein napannu.
 
Lilja ihan samat mietteet mulla :) Tekee mieli vaan ostaa, vaikka ei tartteiskaan :ashamed: Ehkä vielä odotan ja ostan sit jos esim. lähdetään syksyllä tai talvella lomamatkalle, kun siellä varmasti tarttee.
 
takaisin ollaan :wave: on se reissaaminen kahden uhmaikäisen kanssa yhtä tuskaa, vauva oli tosi nätisti koko matkan. tulomatkankin veteli pullosta maitoa, sitten tutti suuhun ja unta kaaliin.

merkkaan nyt vaan että ehdin lueskella myöhemmin :wave:
 
jos tää sitten on sitä tilausta... ainakin siihen on vastattu, ja viime yön nukkui hyvin syönnin kannalta. muuten tai olla pienelle liikaa kun isä katotutti uunoa. ei oikeen ollut rauhallista unta.
syön kyllä ihan hyvin
josko mäkin sitten koittaisin noita lidlin vaippoja, jotenkin vaan vierastan kyseistä kauppaa....

ja on muutenkin pienel känkkis aikaa eli nyt pitää mennä
 
Heipä-hei.

Soseista oli kovasti puhetta, mulla itselläni eniten lastenhoitokokemusta (ennen tätä omaa) omasta veljestä ja siskosta (toinen nyt 16 ja toinen 14) ja kyllä silloin kaikissa hedelmäsoseissa luki että 3kk iästä eteenpäin saa antaa ja sitä oikein suositeltiin neuvolassa silloin. Tämä nykyinen 4kk suositus on tullut ihan muutaman vuoden sisällä ja ihan terveitä nuoria noista molemmista on tullut vaikka saivatkin aikaisemmin soseita ;) Itse syötin pikkuisille itse mössäämääni banaania ja päärynäsosetta + aurinkoista ihan ensimmäisenä (hyvin maistui kyllä myöhemmin muukin ruoka kuin makea). Joku työkaverini mainitsi syöttäneensä omalle pojalleen jo 2,5kk iässä soseita koska poika ei pysynyt enää maidolla tyytyväisenä kun kasvoi niin vikkelästi. Mut neuvolasta tietty kandee kysyä neuvoa, joskaan ei ne tädit välttämättä sitä lähde suosittelemaan... :whistle:


Tupakoinnista..mä oon ollu jo lähes 15 vuotta tapatupakoitsija. Eli poltan vain jos juon alkoholia tai hyvien ystävien seurassa kahvikupillisella ( + viime vuosina tuli tapana polttaa päivän ainoa tupakka aamukahvin kanssa). Koko raskauden ajan olin tietysti tupakoimatta eikä mun tehnyt edes mieli. Nyt olen sortunut pari kertaa polttamaan muutaman tupakan ja kauhea morkkis ollu aina jälkeenpäin kun vielä imetän (lähinnä öisin tosin). Olen sit tupakoinnin jälkeen jättänyt yhden imetyskerran väliin ja pumpannut maidon pois, voi olla ihan tyhmää ja turhaa mutta en tiedä miten kannattais toimia :ashamed:


Onko muuten kukaan teistä lähdössä lähikuukausina jonnekin reissuun vauvan kanssa? Me ajateltiin lähteä jonnekin ulkomaille kun miehellä alkaa lomat (vauva silloin noin 4,5kk ikäinen) ja kovasti mietityttää matkakohde. Ollaan jo pari kuukautta mietitty kuumeisesti tulevaa lomakohdetta ja ei millään osata päättää kun yritetään miettiä pikkuisen kannalta parasta vaihtoehtoa. Onko muita vaihtoehtoja kuin Kreikka? :LOL:

Muistelisin että odotuspuolella joku toinenkin valitteli polvikipua raskauden aikana. Onko sulla kipu jo parantunut? Itselläni polvet kipeät vieläkin ja mietin et koskahan tää jo loppuu... :(

T:Katarina & tyttö 11 viikkoa
 
HJL meillä Miska on ollut pienestä lähtien liinassa ja siis siihen hyvin tottunut. Mineaa alettiin kantamaan vähän myöhemmin ja hyvin nopeasti tottui kietaisuristi2-sidontaan. siinähän saa vauvan päätä tuettua joko "smokkivyöllä" tai toisella "missinauhalla" eli pientäkin vauvaa voi siinä kantaa.

kahvia juon kupin tai pari päivässä, joskus pepsiä reippaastikin. jos vauvan maha ei reagoi kofeiiniin niin antaa palaa vaan.

mä poltin ennen esikoisen raskautta, eli lopetin 3v sitten. ja nyt on taas ollut sellainen fiilis että "kun yhden polttaisi", mutta tiiän ettei se maistu hyvältä enää :x enkä tosiaankaan jaksa alkaa laskeskella kellosta että miten kauan pitää olla polttamatta ennen imetystä, laiskana siis en aloita imetysaikana tupakointia ja toivottavasti osaan olla ilman sitten myöhemminkin.

vaipoista
meillä käytetään kertiksinä Dailya ja Rainbowta kestojen ohella. eikä mitään valittamista.

ja siitä lähikaupasta (kun joku valitteli Alepasta), noihin ketjukauppoihin kun yleensä se henkilökunta ei tuosta vaan saa tilattua kamaa vaan ketjujen pääherrat päättää mitä missäkin kaupassa myydään. toki hlökunta voi laittaa toiveita eteenpäin mutta he itse hyvin harvoin päättävät mitä hyllystä löytyy, ikävä kyllä.

mulle asennetaan huomenna hormonikierukka. mieluiten laittavat sen max 4kk synnytyksestä. hiton kallis se kyllä on kertapaukkuna :kieh: :headwall:

Ansa ja Miska Sinuhe kohta 3kk.
 
Tarkennuksena vielä noista soseista että ainakin pikkuveli painoi jo 3kk iässä 11kg joten pakkohan sitä on niin isolle lapselle jo jotain muutakin antaa ;) Siskokaan ei ollut pienimmästä päästä.

En mä omalle tytölleni vielä lähde soseita tarjoamaan 3kk iässä kun tuo on niin pikkuinen vielä :) Saa odottaa siihen 4kk ikään saakka :)

Tuosta Alepasta vielä, se sanoi se kaupan tätikin että monesti päätöksiä tekevät sellaiset ihmiset joilla ei ole itsellään lapsia :( Nuo 1-koon pampersit joita ne myy jäivät meidän 3,3kg neidillä heti sairaalassa pieniksi :(

Nyt kutsu käy..
 
:wave:
Heippa! Alkaa pikkuhiljaa kotonaoloon tottua, sitä ku oli yli viikon pois nii on ihan hukassa heti kaiken kans.. Vauva selvästi reagoi reissaamiseen,se on ollut yliväsynyt ja itkenyt ennen ku on nukahtanut sekä päivä- että yöunille.

Mä en lähtis alle 4-kuiselle antamaan kiinteitä koska siitähän oli just iso juttu ihan lehdissäkin ku on todettu että alle 4kuisen suolisto ei ole vielä valmis ja allergiariski kasvaa. Ja siis ne vellit on kiinteitä siinä missä soseetkin. Vellejähän ei nykyään kyllä edes suositella, mut itse annoin esikoiselle illalla velliä ihan siks et väsyneelle vauvalle ei illalla saa syötettyä soseita mitenkää nätisti ja velli on helppo antaa pullosta. Vellin annon lopetin ku poika oppi syömään kaurapuuroa, se aloitettiin 5kk:n iässä mutta eihän ne heti kiinteitä osaa kunnolla syödä.. Alkuun se on sellasta maistelua josta tuskin on apua uniin.. Sitä paitti ku vauva on ikänsä herännyt yöllä niin luultavasti se herää vaikka maha olis täynnäkin ku on tottunut siihen että tarkistaa "onhan äiti vielä tallella?"
Mutta mutta siis jos jotain on pakko illalla antaa niin korviketta sit. Se on tän ikäiselle paras lisäruoka tissin ohella.

Vaipoista vielä että juu kyllä meki ollaan käytetty tässä jo yksi Lidlin paketti ja ne on kyl ihan hyviä siinä missä Liberon 3-kokoisetkin, mutta ku me käydään yleensä vaan Prismassa nii ei jaksa vaippojen ja jonku euron parin takia mennä eri kauppaan. Kuitenki sieltä tulis sit ostettua herkkuja eikä se sit loppujen lopuksi tulisikaan halvemmaksi. (meidän vaipoista puuttui pissaviiva kans, mut en mä sitä kyllä kaipaa ku on noita vaippoja yli 2-vuotta tullut vaihdettua niin alkaa näppituntuma vaihtoväliin olla muutenki jo kunnossa että ei tosiaankaan tartte viivasta tarkistaa millon vaihdetaan vaippa :D )

Anu ja Arttu vajaa 3kk
 
Känkkäränkkä hehe... Olikos teillä synnärillä sellaisia vaippoja (pambers) jossa vaipan ulkopuolella sellainen keltaisen värinen viiva joka värjääntyy siniseksi kun vaippaan tulee pissaa tai kakkaa? sellainen pissaviiva löytyy näistä lidlin vaipoista kans.. toivottavasti hiukan selvensi vaikka huonosti selitinkin =(Sanmar, mun yks tuttava sano kans et sillä ollu välillä sellaisii paketteja lidlin vaippoja et viiva uupuu. Mä ostin nyt edellispäivänä paketin jossa viivat ovat =) kandee varmaan huomauttaa lidlis asiasta, antavat vaihtaa uuden paketin tilalle. Joku myös kerto, et viivat olis myös poistumassa kokonaan vapoista, mutta miksi ihmeessä?

Meidän likka syö niin hirveesti nyrkkii et se meinaa tukehtuu omaan erittämäänsä kuolaan =( ihan hullujen hommaa tuokin =)

Nyt päiväunille, palataan taas.

minä ja nella 11vkoa
 
Tervehdys täältä suunnalta! :wave:

Mä en ymmärrä tätä meidän konetta, päästää muille sivuille mut tälle ei sitten millään.

Mutta kuulumisia... Vilma kävi painokontrollissa 18.6 ja silloin oli painoa 5120 g ja mittaa 58 cm. Terkka sanoi kaiken olevan ok ja jatketaan tissillä. Ikää oli silloin 2,5 kk.
Nyt on ollut kunnon tankkauspäivät, yöt onneksi nukuttu hyvin.
Itkuisuus on loppunut. Nyrkkiä täälläkin syödään ihan hulluna ja kaikki sanoo, että sillä on nälkä, mut kun tarjoo rintaa ei huoli ja kuitenkin on tyytyväinen niin kai se on vaan imemisen tarve.

Vaipoista ollaan käytetty pirkkaa (on kotimainen) ja nyt ostin rainbow vaippoja kokeeksi ja nämäkin hyviä.

Mulla otettiin jälkitarkastuksessa papa, kun oli kulunut 1,5 vuotta edellisestä ja lääkäri oli sitä mieltä että sen voi tehdä jo nyt. Eikä ole tullut mitään lappua kotiin jossa olis jotain poikkeamaa.

Jaahas, tyttö hereillä...se on menoa.

huvikummun vääpeli ja vilma
 
Tarkastin täydestä lidlin vaippapaketista niin sen mukaan pitäisi olla pissaviiva vaipoissa. Nuo mitkä nyt käytössä niin ei ole, kelpaavat kyllä meille. Ostetaan yleensä lidlistä useampi paketti vaippoja kerralla kun käydään. Jatkuvati ei huvita sinne ryysikseen lähteä, kun siellä yleensä palvelee maksimissaan 1 ei taxfree kassa ja loput on taxfree kassoja.

Taitaa meidän poika olla taas vailla ruokaa.
 
en mä sitten vielä saakaan kierukkaa koska Minealla on mahatauti. huomenna piti Mirena asentaa, mutta peruin nyt ajan ja varaan kun on suht varmaa että pääsen sinne.

raasuparka oksentaa ja valittaa että "äiti, aamsikat (mansikat) tuli pois" :|
 
Vaipoista. Meillä käytetään liberon 2-kokoa, tosin ei ole ole kuin joku 10 vaippaa jäljellä ja sitten siirrytään tuohon 3-kokoon.

Soseista on ollut juttua... Miten te olette aloittaneet tuon soseen antamisen? Esim. oletteko antaneet lusikallisen/päivä vai miten? Ja täytyykö sitä lämmittää?

Olen ajatellut ostaa sellaisen tuttikuumemittarin. Onko kellään kokemusta niistä? Ovatko hyviä vai täysin peestä? Jotenkin on vaan sellainen, ettei uskalla tuolta peräpäästä mitata kun pelottaa, että se mittari menee rikki jos vauva rimpuilee hirveesti.
Tosiaan tuo ensimmäinen rokotus aika lähenee ja jännityksellä odottaa nouseeko kuume, toivottavasti ei!!

Tuima ja Tyllerö 2kk 3vk
 
Terveisiä täältä Itä-Suomesta. Täällä on lämpimämpi kuin Helsingissä oli lähtiessäni. Matka meni mukavasti, neiti nukkui koko matkan tyytyväisenä p***at housussa :D En jaksanu pysähtyä vaihtamaan vaippaa, laiska äiti.

Tuima mikä ihme on tuttikuumemittari, en oo kuullukaan. Voiko sellanen olla luotettava? Meillä on kyllä ihan tavallinen mittari (sellanen tosi ohutkärkinen digitaalimittari) ja kyllä ajattelin sen ton pyllyyn pukata sitten kun on tarve.

Vaipoista täällä on ollu juttua. Meillä käytetään Pampersia kokoa 2 ja Liberoa samaista kokoa myös. Tykkään enemmän Pamperseista, kun ne on niin mukavan ohuita, Libero taas mukavan paksu yövaipaksi. Muita en jaksa edes kokeilla, kun noi toimii meillä. Samoin Pampersin pyllypyyhkeet on ollu tosi hyviä.

Kiinteät mä aloitan tolle varmaan viimeistään 5kk iässä, kun olis tarkoitus mennä 6kk iässä takaisin töihin.Sitä en tiedä imetänkö enää 6kk jälkeen vai annetaanko korviketta. Neuvolassa sanoi, että ei tarvitse ollenkaan antaa korviketta, jos osaimettää vuoteen asti. Kuulostaa aika pitkältä ajalta..

MB ja neiti reissaaja 2,5kk
 
iltaa, vauva nukkumassa! jihuu! johan mä aloitin sen nukuttamisen varttia vaille kasi.

kiinteistä annetaan neuvolassa ohjeet ja neuvoisin ettei kukaan ala niitä syöttämään ennen ku on neuvolassa puhuttu asiasta. mut siis joo, aloitetaan lusikka päivässä tyylillä (lämmintä sosetta) ja siinä saattaa toisilla mennä kuukausi kaksi ennen kuin oppivat syömään kunnolla. meillä tosin esikoinen oppi sen nopeaa ja söi jo 5kk iässä (aloitettiin 4kk) kunnon satseja kerralla.. mä aloitin/aloitan perunalla joten ei muutaku peruna kattilaan ja haarukalla muusiksi. sen voi laimentaa joko sillä keitinvedellä, tissimaidolla tai korvikkeella. aluks kun soseita menee vähän kannattaa vaikka pumpata ku sitä menee niin vähän et jos avaa korvikepurkin sitä varten menee suurin osa viemäristä alas ku eihän se säily avattuna ku vuorokauden.

Vinkki muuten tuleviin kiinteiden syöttämisiin. Oolannilla on pakasteena Luomuperunamuusia mikä sisältää vain ja ainoastaan luomuperunaa muussattuna. Semmonen pussi pakkaseen ja siitä lautaselle lusikallinen pottua, sekaan saman verran vettä, sit mikroon ja tadaa, valmiina on just sopivan kokoinen annos luomuperunaa vauvalle! Sitä voi sit jatkossa ku vauva syö jo muutaki ku perunaa sekoittaa vaikka itse tekemään porkkanasoseeseen jne. Helppoa itsetehtyä! Ne kaupan on niin sileitä että jos meinaa et vauva joskus oppii syömään karkeaa kunnon ruokaa kannattaa ennemmin tehä itse soseet. Tai no, tietenki "makeat"soseet on helpompi ostaa kaupasta.. mut siis nää perunat+porkkanat+kaalit... syksyllä kun vielä on niin edullista ostaa tuoreena kaikki.

MB sun kannattaa sit kyllä puhua neuvolassa et jos aloittaisit kiinteät jo 4kk:n iässä että oppii varmana syömään lusikasta ennen ku meet töihin. Ja juu varmaan riittää jos imetät aamulla ja illat työpäivän jälkeen, mutta sit kyllä ei kannata pitää kiirettä yösyöttöjen lopetuksessa että vauva saa varmasti tarpeeksi maitoa. Itse varmaan sinuna antaisin päivisin korviketta ku on se vaan pitkä aika olla työpäivän+matkojen ajan ilman maitoa. Maito ku pitäis ainaki olla vauvan pääasiallinen ravinto eikä ne kiinteät. (tai näin mulle on joskus sanottu)

Tuttikuumemittari ei kuulemma ole paras mahdollinen, tarkin näin pienellä on peppumittari ja yhden muksun kokemuksella voin sanoa että se on yli helppo mitata pyllystä, jaloista vaan kiinni ja mittari sisään. Mulla kans semmonen nopea digimittari.

 
Kiinteiden antamisesta olitte puhelleet, niin meillä pitkitetään sitä niin pitkään kuin suinkin. Kaksi edellistäkin olleet täysimetyksellä 6kk ikään, sama linja jatkukoon.. Hyvin ovat rintamaidollakin kasvaneet. Ja meillä kun on näitä allergialapsia niin niille parempi näin.

 

Yhteistyössä