***Huhti-Hiput 2008 Marraskuussa***

pinaatti mulla on yleensä illalla pissatus pahimmillaan ennen nukahtamista. ja sitten yöllä käyn joskus kerran, jos viidesti, vessassa. mutta tää pissatus ei johdu käsittääkseni vauvan painamisesta, vaan hormoneista (tai siis aineenvaihdunnan nopeutumisesta), sen takia yleensä alkuraskaudessakin pissattaa koko ajan. mutta älä huoli jos sua ei juoksuteta vessassa, kyllä varmaan kerkeät sitten loppuraskaudessa :D

ihana masu Joannalla :heart:

ja anuuuu81n kommenttiin yhdyn, sitten kun lapsi on syntynyt, alkaa miettiä että syökö vauva tarpeeksi, syökö oikein, nukkuuko tarpeeksi vai liian vähän, mikä itku on mitäkin, miksei mikään auta itkuun. varsinkin sitten kun lapsi lähtee liikkeelle niin huh huh ;) tosin meillä esikoinen lähti kävelemään vasta 1v2kk ja osasi varoa itseään hyvin, mutta on se välillä siltikin mustelmilla ja ruhjeilla.
 
Neuvolakuulumisia:
Paino edelleen miinuksen puolella kolmisen kiloa, viime kerrasta oli tullu lisää vain vaivaiset sata grammaa. Tästä johtuen sain sitten herkutteluluvan. Pitää syödä sitä mikä maistuu ja herkutella saa, kunhan nyt syö jotain. Verenpaineet hiukka koholla mut johtu siitä et tilanne oli kiusallinen, siellä oli opiskelija joka on samaa vuosikurssia kuin minä, tuntu tosi kiusalliselta vaikken häntä juuri tunnekaan.. Hemoglobiini oli noussu, 142 tällä kertaa. Kohdunpohjan korkeus 12cm. Liikkeet +, sydänäänet +, noin 150. Tuleva isäkin sai kutsun henkilökohtaiselle neuvolakäynnille ettei tarvitse oloaan ulkopuoliseksi tuntea.. Sain itselle seuraavan ajan jo kolmen viikon päähän kun oon niin huono syömään ja painoa ei tuu, siksi mua aletaan nyt seurata tiheämpään..

sh07 rv 16+6
 
Moikka!

Joanna, ihana masu :) Samoja päiviä mennään, sikälikin kiinnostuneena vertailen. Sulla on ihan erimuotoinen kuin mulla, sellainen tasaisen kaunis pallo :)

Sh07, olisin kyllä ehkä opiskelututtunasi kysynyt ihan ensin, haittaako jos osallistun neuvolasessioosi, sen verran kiusallista tosiaan saattaa muutenkin olla ulkopuolisen osallistuminen ja vielä jonkin verran tutun... Mulla ainakin saattaa olla välillä hassuja huolenaiheita ym., jotka mieluiten kerron kahden kesken terkkarille, ei niin etten periaatteessa voisi kertoa niitä muillekin, mutta en välttämättä saisi suuta auki, jos olisi muita ihmisiä samaan aikaan paikalla. :ashamed: Mulla on tainnut opiskelija osua mukaan vain pari kertaa, muistaakseni kerran esikoista odottaessani ja toisen kerran silloin kun tulivat kotikäynnille Anton synnyttyä.

Täällä eilisen rumban jälkeen äiti käymässä, nyt nukkuvat sekä mummi että tyttärenpoika ja mä yritän lähettää muutamia kuvia siskolle... Lupasin ommella hänelle takin, ja olen kolunnut käsityölehtiä läpi etsien sopivaa mallia. Ompeluinnostus ei ota laantuakseen. =)

Pitipä kommentoida muidenkin juttuja: ensinnäkin Pinaatti, mulla alun tiuha (yö)vessaramppaus on nyt harventunut, ei varmaan samalla tavalla enää kohtu ole niin alhaalla, että painaisi kovin, eikä samanlaista turvotusta. Vai onko se sitten tosiaan joku hormonijuttu, en tiedä. Ja Minttu mamma, mullakin on hiljaisempia päiviä ollut välissä noiden liikkeiden suhteen, kai se vain niin on, ettei lasta aina huvita samalla tavalla vetkuilla tuolla. =)

Nyt niitä kuvia lähettämään, iltapäivää kaikille,
t. Kalenteri ja Paapau 19 + 5
 
Heippa Joanna ja kaikki muutkin =) Täällähän minä, "kesälomailen" parhaillaan. Töissä on ollut NIIN älytöntä haipakkaa (budjetti, profilointi yms.), etten ole edes jaksanut katsoa koneeseen päin. On ollut ihana hengähtää tällä viikolla, vaikka joka päivä on kyllä tullut soitto työmaalta: ainahan koneet alkaa kremppaamaan, kun päällikkö on poissa paikalta!

Itse olen tuntenut IitaEemelin liikkeitä jo parin viikon ajan, mutta nyt on alkanut iskeä huoli puseroon, kun kolmeen päivään en ole liikkeitä mielestäni tuntenut. Uskaltauduin maanantaina ostamaan ekat vauvanvaatteet, muutaman bodyn, joten nyt olen taikauskoisena aivan varma, että joku on huonosti... Ensi viikon tiistaina on rakenneultra, johon ollaan miekkosen kanssa menossa yhdessä. En tiedä antaako hermot periksi odottaa sinne asti. Viikko sitten olleessa neuvolassa kaikki oli vielä ainakin hyvin: vaavin sydän jumputti 132:a ja mun verenpainekin oli ok. Painoa olisi neuvolatätin mukaan saanut tulla jo muutama kilo enemmän, muttei huolestunut siitä sen enempää.

Tänään on ristiselkä temppuillut todella kipeästi ja ylös nouseminen on älyttömän kivuliasta. Mietin vain, kuinka pystyn olemaan töissä, jos tällainen jatkuu. Onneksi tuuraaja on minulle jo katsottuna, jonka perehdytys aloitetaan kuulema ajoissa. Voin sitten hyvillä mielin jäädä vaikka sairaslomalle, jos ei töissä pysty normaalisti olemaan. Jos päivät menee siihen, että pelkkiä toimistohommia pitäisi tehdä, niin mulla leviää kyllä pää! Silloin jään mieluummin jo kotia. Neuvolassa suosittelivat varhennettua äippälomaa työn fyysisen raskauden vuoksi. Ajatus on alkanut kyllä jo kiehtoa... Harmi vain, että nekin aiemmat pari viikkoa "lyhentää" lomaa sitten sieltä loppupäästä.

Että tällaisia omanapaisia kuulumisia Savon suunnalta! =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja vuotaraaputin:
Mavi mulle terkkari ja lekuri suositteli suoraan sairaslomaa, ei varhennettua äitiyslomaa. yleensä sitä saikkua saa kuulemma aika nopsaan jos on jotain vaivoja, kuten supistuksia, ahdistusta...

olen samaa mieltä.
sairaslomalle sitten vaan jos siltä tuntuu, sitä tuntuu saavan aika helpostikin lopussa. :whistle:

täällä ja minä ja mies vatsataudissa :x
olo ihan hirveä, kohta 3 päivään en ole juuri syönyt mitään.. :ashamed:
painokin laskenut puoli kiloa ainakin. :/
tänään neuvolantäti paikalla, pakko saada aika huomiseksi sille kun pelottaa edelleen että vauvalla jokin hätänä. liikkeitä ei edelleenkään tunnu ja maha ollut tosi kipeä.
on tää ihan per.seestä.
muuttaa pitäisi nyt pe-su |O ai tässä kunnossa vai? pakko on.. :ashamed:
eli mitään hyvää ei kuulu tänne, yhtä valitusta tämäkin viesti. anteeksi :ashamed:

voikaahan te kaikki hyvin. :hug:
 
PulttiBois:
Liikkeistä: En miekään ole tuntenut, ainakaan rekisteröinyt, mitään potkuja tms. Sellaista mylläystä tuntuu välillä, mutten ole varma johtuuko vaavista vai ruokavaliostani :LOL: Olen joka päivä nyt viikon ajan kokeillut tuota doppleria, ja sydänäänet kuuluvat vahvasti, joten en nyt kovin huolissani ole. Tuo ultrakin kun oli viime viikolla, kyllä se vaavi siellä möyri kovinkin innokkaasti, enkä silloinkaan tuntenut mitään... :hug:

Ensi viikolla olisi taas neuvola, ja vähän huolestuttaa, paino on varmaan noussut kaikkiaan jo 6 kg, jos kotivaakaan uskominen.... Laittaa miut kohta paastolle, mikä ei kyllä tekisi kohta enää yhtään pahaakaan :LOL:

Ihanaa päivää kaikille toivotellen

Dooris ja sinttipoika 20+1
 
Moikka :wave:

Täällä olis yksi uusi tyyppi jolla myös huhtikuussa laskettu aika. (13.4)
Sen verran lueskelin että teistä ainakin muutama on menossa 4d-ultraan =)
Mekin ollaan menossa 21.12. Edellisestä kerrasta onkin jo vuosi aikaa :whistle:
Miehen kanssa naureskeltiin että jos nyt ensi vuonna ei oltais enää menossa...

Ei muuta kun hauskaa päivänjatkoa kaikille,ajattelin vaan kävästä ilmoittautumassa.Varmaan illalla kerkee paremmin kirjotella.
Nyt ulkoilma kutsuu
=)
 
heipsan kaikille =)
Bulttis mullahan on tasan samat viikot ku sulla. mä tunsin jo esikoisesta kuplintaa viikolla 14+ ja säännöllisesti siitä eteenpäin. nytkin tunsin kuplintaa samal viikol ( tosi heikkoa ja pientä) mutta sen jälkeen on tuntunut tasan 3 krt. yhden kerran kuplintaa ja muutamat kerrat potkuja :) mutta ne oli niin älyttömän pieniä et jos sul on istukka aika edessä, en yhtään ihmettele jos viel ei mitään tunnu. toivottavasti tiedän vaavi pian alkais muksimaan sitä masua pian oikein kunnolla.. :hug: itse olen itseäni rauhoittanut kun liikeitä ei pitkään aikaan ole tuntunut niin olen kuunnellut tuolla kotidopplerilla sydänääniä....ja läpätys sieltä on aina löytynyt. ( tilasin muuten ebaysta ja makso postikuluineen 30e. angelsounds doppler. eli ei maksanut paljoa. suomes sama tuplaten kalliimpi :eek: ...) mulle ollu erittäin kallisarvoinen kapistus :heart: toivottavasti paranet pian :hug: voimia muuttohommiin!
dooris-71 mullakin tuli esikoisen aikana 20kg ja kuukauden aikana synnärin jälkeen oli lähteny n. 15kg pois... eli ei paljoa jääny pudotettavaa. nyt taitaa tulla painoa samaan tahtiin... lähtee pois nopsaan tai ei. en aijo välittää yhtään! tärkeintä että saan terveenä ja elossa sen pienen nyytin tuhisevana syliini. läskeistä viis! yritä sinäkin vaan nauttia raskaudestasi :heart: minusta toi 6kg ei ees kuulosta pahalta =)

nyt tyttö kaipailee äitiä...gotta go!! :wave:
 
Joannalla on kyllä upea masu... Kateeksi vähän käy kun tämä oma ei näytä noin vauvamasulta mitenkään päin.. :ashamed:

Mie oon myös joutunut kulkea vessassa jopa keskellä yötäkin.. Eipä ole ennen tarvinut sitä tehdä.. :D

Eilen oli pitkä työpäivä, 14,5 tuntia tuli oltua.. Huomaa kyllä jo tässä vaiheessa ettei enää samalla lailla jaksa olla, varsinkin tuossa syömispuolessa on vielä opettelemista.. :/

Mulla ei vielä kylläkään ole mitään liikkeitä tai kuplimisia tuntunut, mutta viikkoja vasta kasassa 17+2 ja ensimmäinen tulossa niin ei nyt huolestutakaan vielä... Tai sitten vaan en ole tietoinen niistä liikkeistä jne. Oon täysin varma kylläkin siitä, että kohta ne tuntuu.. ;)
 
Heippa ja neuvolaterveiset!

Verenpaineet ok, pikkasen matalemmalla kuin normaalisti.. Pissa puhdas, painoa +500g/vko (ounou). Ja sit semmonen ylläri, että vauvelilla oli rytmihäiriöitä. Edellisellä kerralla puhui opiskelija ja terkkari siitä, että vauvan sydän äänet laski ja nousi, mut niinhän käsittääkseni käy kun ipana siellä liikkuu. No oli puhe, että jos ens kerralla vielä on jotain erityistä sydän äänistä niin sit polille tarkistettavaksi.

4D:hen ollaan mekin menossa,vajaa pari vuotta sitten oltiin viimeksi (muistaakseni oli helmikuuta). Ja nyt toi aika on joulukuun 10. pvä jos en ihan väärin muista. Haluan sen rakenneultran siellä 4d:ssä teettää siis.

Heili

 
MOIKKA!

Täällä oltiin ja oksennustaudissa :x Mies ja poika ei vielä ole ollut ja toivottavasti ei heihin tulekkaan =) Mulla rakenneultra ois tän kuun 26 päivä ja ens viikon torstaina neuvola =) Painoa on oman vaan mukaan tullut n.2,5kg. Tai siitä tais kyl osa tippua ton taudin mukana ;) mut eiköhä sitä vielä kerkee kertymään ihan tarpeeks :whistle: Nyt on ollut pari päivää etten ole tuntenut liikettä,mutta sydänääniä olen kuunnellut ja hyvin ne kuuluuvat :heart:

Baby dream ja Topi 17+3
 
paljonko nuo teidän 4Dt muuten maksaa?
mä kun tässä olen pähkäillyt että miten käy kun mulla ois ultra 27.11 (rakenne)jos tuo TEHY menee lakkoon... no, sen näkee sitten.

huomenna käsityömessuille, aivan ihanaa!
ja sain haalarinkin valmiiksi


niin ja tervetuloa omenaiselle :wave:
 
Moi!

Pikainen pyrähdys sivulla, tervetuloa Omenaiselle! Vuotaraaputin, onpa söpöt haalarit. Harmittaa, kun meillä ohjelmaa viikonlopuksi enkä pääse kädentaitomessuille. Ellei nyt sitten sunnuntaina, kun yksi juttu peruuntui, mutta tuskin nyt kuitenkaan, kun meni varoitusaika niin lyhyeksi.

Meillä on huomenna se rakenneultra. Kenellähän se oli tänään, oon jo unohtanut. :wave: No, kuulumisia kuitenkin kiva aina käydä vilkuilemassa, joten jos oli jollain niin kertoilkaahan. :) Itseäni jännää vain mukavasti, luotan siihen, että kaikki on kunnossa ja näin sanottuani voin vielä todeta, että jos nyt ei kuitenkaan olisi, murehtimalla en olisi asiaa auttanut yhtään.

Ja taas menoksi...

T. Kalenteri ja hänen Paapaunsa rv 19 + 6 :heart:
 
Lyy
Pitkästä aikaa ehdin taas kirjoitella. Olen kyllä lukenut teidän muiden juttuja ja on ihanaa kuulla hyviä uutisia =)
:hug: kaikille, jotka ovat joutuneet huolestumaan jostakin...

Niin onko kenelläkään tosiaan tietoa tehy:n lakon vaikutuksista rakenneultriin? Minulla olisi aika 7.12. KYS:iin, pääsin ultraan, joka ei muuten Kuopiolaisille kuuluisi, koska työni oikeuttaa siihen (käsittelen mm. kemikaaleja) :D . Tuntuu kivalta, koska muuten olisi pitänyt hakeutua yksityiselle. Meillä tosiaan kaupunki tarjoaa vain alkuraskauden ultran, joka oli minulla viikolla 9+5 :|

Liikkeistä: Olen tuntenut liikkeitä päivittäin ainakin viikon verran. mielestäni tunsin ensimmäiset jo joskus rv 15 tai jopa vähän ennen, mutta silloin vain satunnaisesti. En ole erikseen jäänyt kuuntelemaan tai odottelemaan, mutta esim. töissä tuntuu vähän väliä "elohiiri"-potkuja, kun istun paikallani ja teen jotain esim. tietokoneella.
Olen kuitenkin päättänyt, etten ala vielä missään nimessä tarkkailemaan liikkeitä päivittäin, koska epäilen itseäni hieman vainoharhaiseksi välillä :whistle:
Olen ensisynnyttäjä ja yllätyin, miten selvästi erotin liikkeet vauvan möyrinnäksi. Luulin, että sekoittaisin ne pitkään johonkin suolen toimintaan jne. Liekö sitten istukka jossain muualla, kuin tuossa edessä, kun niin selvästi tuntuvat.

Talviterveisiä kaikille!

T. Lyy ja 17+1 otus
 
Ihanan haalarin olet kutonut vuotoraaputin =)
Itse en ole käsityö ihmisiä...

4d-ultrasta... viimeks se maksoi Femedassa 195? ja itelle jäi maksettavaa n.150?.En usko että se on tässä vuoden aikana hirveesti muuttunu.

Jorvista saatiin tänään kirje että rakenneultra perutaan jos lakko osuu just siihen ajankohtaan. Meillä ois tarkotus olla 23.pv se. Eiköhän ne ilmottele joka sairaalasta että mitä tapahtuu..

Liikkeistä sen verran että ekassa raskaudessa tunsin vasta viikolla 23, istukka oli edessä. Tässä raskaudessa tunsin pari viikkoa sitten ensimmäiset kunnon liikkeet,viikkoja on nyt 18+4 ja istukka takana.

Mun täytyy ihan ruveta katselemaan teidän profiileihin että keitäs täällä oikein onkaan,menee varmaan hetki että oppii muistamaan kuka on kuka :)

terkuin omenainen ja myy 18+4




:) :) :) :) :) :) =) =) :ashamed:
 
hmm.. mulle ei ole tullut minkäänlaista tietoa ultran mahdollisen perumisen suhteen :| mutta katotaan, jokseenkin oletan että joku kertoo JOS se peruutetaan tai siirretään vaikkapa TAYSiin tuolta keskusäitiysneuvolasta. vai voiko sitten rakenneultraa tehä myöhemmillä viikoilla enää?
 
Iltaa!
Mä taas tulossa kipeeksi, voihan kakka. Mistähän nyt taas jonku flunssan sain, esikkoa odottaesssa olin koko raskausajan elämäni kunnossa, en sairastanut ainuttakaa flussaa tai muuta.. No joo, olihan niitä raskausajan vaivoja, muttei siis tommosia kulkutauteja ollenkaan. Et vastustuskyky oli kunnossa toisin ku nyt. Tai sit toi taapero tuo kotiin kaikki taudit jotka äiti sit saa sairastaa. Poika itse ei ole ollut pahemmin kipee sit viime huhtikuun.. (kop kop)

vuotaraaputin ihana haalari! voin vaan kuvitella miten söpö pikkuinen on tuo päällään.. 4D-ultraa minäkin mietin, Tampereen Terveystalosta kysyin niin se on 280e miinus kelak. (eli yli 200 jää maksettavaa) Hämeenlinnassa sen sijaan hinta oli noin 130 euroa (otettu kelak. jo pois) ja paikka oli muistaakseni lääkärikulma (?). Doorishan oli sieltä jo varannut ajan ja niin mäki varmaan teen jos rakenneultran jälkeen vielä on olo et pitäis ultraan päästä...

Omenaiselle tervetuloa!!

Rakenneultrasta pohdintaa:
Meillä Tampereella ultraukset tehdään keskusäitiysneuvolassa joka ei ole TAYSiin yhdessä ja siis Taysistahan ne on irtisanoutunut ne työntekijät, ei neuvolasta (?) joten oletan että kun ei ole missään neuvolassa tai lehdissä mainittu että vaikuttais raskauden seurantaan niin ne sit kans tehdään ne ultrat... Mitä luulette? Olenko oikeassa vai pitääkö tässä alkaa pelätä sitä lakkoa/irtisanoutumisia ton ultran suhteen.

Liikkeistä
, mulla esikkoa odottaessa istukka takana ja liikkeet tuntui rv 19-20. Nyt istukka edessä ja tuntuivat noin rv 16, mutta päivittäin vasta noin viikon tuntuneet.. Ja nyt on rv (noloa, pitää tarkistaa) 19. Silti sanoisin ettei mitään huolta vaikkei tässä vaiheessa liikkeet joka päivä tuntuisikaan, se on ihan normaalia. Nou hätä siis!

mitäs sit muuta.. ei tuu mieleen.

Anu ja rv 18+5
 
Rakenneultrassa käyty ja siellä kätilön mukaan kaikki näytti siltä miltä pitikin,pieni akrobaatti meille tulossa,oli yhtäaikaa kaädet ja jalat pääntakana.Kätilö oli aika hiljanen kyl se aina jotai sielt totes,mut en paljo nähny ku monitori oli lähes tulkoon kokonaan häneen päin,mut jos en ihan väärin nähny,ni mulla oli painoarvio n.350g,et doorisko ? se kyseli et voiko olla jo niin iso(250g rv19) niin kai se voi jos mulla jo sata grammaa isompi.Olin aika unenpöpperös siellä,ku olin yön töissä ja kasin jälkee vast käyny nukkuu ja heränny jo kymmenelt :/
Käytii tänää hoitaas myös kuulutukset kuntoon :D

Pinaatti mulla ainaki vaihtelee toi pissalla käyminen toisinaa tarttee käydä kesken unien,joskus taas saatan nukkuu 12tuntiaki pissimättä.

Vielä ois yks yö eessä,täytyy ruveta pikkuhiljaa valmistautumaan lähtöön
 
Piitsi82 eiks sulla merkitty painoarvioo neuvolakorttiin? esikoisesta ainaki merkittiin ja sillä oli se rv 20+2 331g.
Omaan ultraan on vielä 2 viikkoa.. Voi ku tuntuu ikuisuudelta mut nopeeta se aika vaan sit aina menee.
 
Pitkästä aikaa tervehdys! Tervetuloa uusille! Ja iso :hug: kaikille ikäviä uutisia saaneille...Niitä on täällä valitettavasti jokunen näkynyt, kun olen käynyt kuulumisianne lukemassa... :'( Onneksi on paljon iloisiakin ultrakuulumisia! :flower: En tiedä mikä siinä on ollut, etten ole saanut itseäni kirjoittamaan, laiskuus kait... :LOL:

kalenteri, meilläkin on huomenna rakenneultra! Jännittää kyllä kovasti...Vähän pelottaakin. Mutta kyllä tuo hippiäinen myllää tuolla masussa sen verran vilkkaasti, että hengissä siellä ainakin ollaan. =) Toivottavasti myös muuten kunnossa! Siitä olen tosi iloinen, että tämä ultra on nyt ennen kuin tuo mahdollinen lakko/irtisanoutumiset alkaa, siitä ei sitten olisi tiennyt kuinka pitkälle se olisi venynyt, jos ei just nyt olisi sattunut olemaan.

Muuten kaikki on mennyt tosi, tosi hyvin! Nautin olostani niin kovasti, täytyy sanoa, että raskaanaoleminen on tosi ihanaa! :heart: :heart:
 
hellou!

terveisiä egyptistä! matka meni hyvin.. vatsavaivatkin tuli vasta kotisuomessa... :whistle: lienee johtuen siitä,kun sai taas pitkästä aikaa ruisleipää ! sitä oli jo koneessakin tarjolla ja meikä nälkäsenä veti useamman siivun :ashamed:

tervetuloa uusille! ja :hug: kaikille sitä tarvitseville

mulla vointi aika hyvä, aamupahoinvointi tuli tossa 14 viikolla takasin ,kun luulin sen jo loppuneen...nyt taas on ollut kuvotusvapaata aikaa.. toivottavasti loppui kokonaan.

neuvola mulla vasta 27.11 tässä kerkeää tulla semmonen 5 viikon tauko.

liikkeistä..ehkä jotakin tuntemuksia reilun viikon ajan, kyllä ne varmaan pienia liikkeitä on.eikä vain suoliston kuplintaa.
välillä etenkin, kun typyä nostelee.niin tuntuu pieni laajahko liike.

nyt on torpan lämmittelyt menossa.. palaillaan ,jaksamista kaikille!

t. safa ja masu 16 tasan =) joulutorttuja tekis mieli :p
 

Yhteistyössä