Hoidot syys/lokakuussa

Parisenkymmentä rakkulaa oli sitten saatu saaliiksi ja niistä peräti 13 munasolua, eli aika hyvin kumminkin! =) Miehen näytekkin oli ollut jopa parempi kuin hus:n puolella. Nyt sitten vaan odotellaan maanantaita ja siirtoa. Toivottavasti mahdollisimman moni hedelmöittyy ja saataisi pakkaseenkin muutamia. Vähän on nyt väsynyt olo ja alavatsa ihan pikkuriikkisen aristaa, ehkä. Mulla on kuukautiskivut yleensä huomattavasti pahempia. Felicitas oli mukava, leppoisa paikka. Sain oikein kaffet ja keksit sänkyyn toimenpiteen jälkeen, kun en ollut syönyt mitään ennen toimenpidettä. Niin, maksusitoomuksellahan me tosiaan siellä ollaan ja olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen. Aikataulut pitävät paljon varmemmin kuin Naistenklinikalla.
 
Tervetuloa mukaan kaikki uudet ja tsemppiä jo tutuiksi tulleille!

Mulla hajoo pää!!! :headwall: :ashamed:
Maanantain ja tiistain välisenä yönä (pp4+) heräsin pariinkin otteeseen todella voimakkaaseen viiltävään kipuun vatsan alueella. Siitä alkaen olen tuntenut lukuisia tuntemuksia jotka voisi myös raskausoireiksi lukea. On erilaisia vatsatuntemuksia (myös menkkamaisia), ruoansulatushäiriöitä, päänsärkyä, palelua, äkillisiä hetkittäisiä oksetuskohtauksia, hajujen voimistumista, väsymystä jne jne.

Siis kaikkia niitä joita tunsin viimeksikin (plussa), mutta en pysty kuollakseni muistamaan onko näitä samoja tuntemuksia ollut myös negatessa. Uskoakseni kuitenkin luget voivat olla suuri syy oireisiin, samoin HALU tulkita niitä raskaudesta johtuviksi, ja kipeät niskat, ja kylmenneet kelit jne jne..

Siis mä en ole vielä koskaan tän kohta 5 vuoden aikana ollut näin sekaisin! Uskon sen pitkälti johtuvan ihan puhtaasta pelosta. Pelkään negan kaatavan myös keskenmenon surun ja tuskan taas niskaan..

Kaikki tämä, vaikka meidän tilanne toisaalta on parempi kuin koskaan. Nyt meillä kuitenkin on kolme olkea alkioitakin pakkasessa.

SaaraX: saattaa olla että mäkin testaan tiistaina, kun mies lähtee taas reissuhommiinsa, ni ois kiva jos vois viedä muiston kahdesta viivasta mukanaan. :heart:

pp8 ja menkkamaisia oireita tänään
 
Hei!Mulla on nyt menossa zumenon ekan IVF:n ekaa passia varten. Ensi tiistaina on sitten seurantaultra. Pakkasessa vain 2 alkiota. Toivottavasti kestävät sulatuksen. Jos ei niin seuraava hoito onkin sitten ICSI. Tsemppiä kaikille.
 
Vauuu! Amelia3, mikä follisaalis! Ei ihme että mahaa turvottaa! Pidä itsestäsi huolta ja juo nestettä!

Nala78, hienoa! Pidän peukkuja, että tulee monta hyvää huurulaistakin!

Pirita-76, tiedän tunteesi. Minulla samankaltaisia oireita tänään ja eilen. Paleltaa ja nälättää, syön minkä kerkiän, eilenkin komean pastalautasellisen iltapalaksi, mutta silti nälkä on koko ajan ja paino tippuu, 2 päivässä 2 kiloa??? Pahoinvointia ei ole ollut mutta väsymystä muutamana päivänä. Alavatsassa vihloo silloin tällöin. Todellakin mietityttää että kuvittelenko vain näitä oireita. Joka tapauksessa tuo painonpudotus on tervetullutta mistä vain syystä! Kiva kun aiot testata tiistaiaamuna kanssani, pidetään peukkuja että tärppää kummallakin!!

Saara pp 7 ja Huuru-Inkku
 
Yritin jo jotain sanoakin viime viikolla, mutta oli palsta jumissa.
Tsemppiä kaikille punktiota odottaville ja piinailijoille!

Päästiin siirtoon torstaina ja pakkaseenkin tällä kertaa taisi jäädä jotain. Piinailua pitää kestää vielä se pari viikkoa. Viime kerralla ei plussa näkynyt edes pp14, vaan vasta pp15. Tosin rv 21 syntyi sitten lapsi kuolleena. Tai oikeastaan se oli vielä viikkojen mukaan keskenmeno.
 
Sunnuntaipäivää! Mullakin sitten perjantaina oli se punktio ja ei mennyt ihan noin hyvin kuin esim Nala78 tai Pirita-76. Tosiaan vain 4 solua saatiin ja eilen sain tietää että vain kaksi oli hedelmöittynyt :'( Maanantai aamuna eli huomenna saan sitten tietää että ovatko lähteneet jakautumaan. Saalis on aivan säälittävä verrattuna viime kertaan, jolloin 8 alkiosta ei saatu yhtään kahden viivan testiä :'( Pakko sitä on olla toiveikas, mutta pelkään kyllä kuollakseni tuota huomista puhelinsoittoa...

Lääkärit jaksoivat olla hyvinkin toiveikkaita että päästäisiin maanantaina siirtoon. Kysyivät heti että käykä että siirretään kaksi, sanoin että mun puolesta. Mies tokaisi kun poistuttiin sairaalasta että toivottavasti saadaan kaksoset niin ei tarvi ikinä enää tulla tänne ;)
 
Missä olitkaan marilia hoidoissa, kun viikonloppuna ilmoittelevat väliaikatietoja? Me ollaan Felicitaksessa, mutta ei ne kyllä sieltä ole soitelleet, liekkö ees auki koko pulju näin viikonloppuisin... Huomenna meen kuulemaan tuomion ja jos on siirrettävää niin siirtoon. Kieltämättä vähän jännittää... Onko muuten muilla punktiossa käyneillä niin, että luget piti aloittaa seuraavana päivänä punktiosta? miule oli silleen laitettu hoitosuunnitelmaan ja aloitin niitten käytön eilen. Melko ikävää, kun annostus on 2x2... :/ Niin ja sitäkin piti kysymäni, että kuin kauan se punktio kestää? Mulla on aika klo 14 ja päätettiin, että koska se klinikka on tuolla keskustassa ja siellä iltapäiväsin usein ruuhkaista, niin ei viedä poikaa huomenna päiväkotiin, koska ei ehkä ehdittäisi hakea ajallaan häntä. Ei sitä kyllä ilkee klinikalle ottaa, vaan saa pyöriä isänsä kanssa kapungilla ja mie meen yksin... Semmosta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nala78:
Niin ja sitäkin piti kysymäni, että kuin kauan se punktio kestää? Mulla on aika klo 14 ja päätettiin, että koska se klinikka on tuolla keskustassa ja siellä iltapäiväsin usein ruuhkaista, niin ei viedä poikaa huomenna päiväkotiin, koska ei ehkä ehdittäisi hakea ajallaan häntä. Ei sitä kyllä ilkee klinikalle ottaa, vaan saa pyöriä isänsä kanssa kapungilla ja mie meen yksin... Semmosta.
Meillä meni punktiossa tuolla Väestöliitossa varmaan sellainen vartti siis siinä itse toimenpiteessä mutta sitten se esilääkitys ja punktion jälkeinen aika niin aika monta tuntia siinä meni loppupeleissä. Siis mä olin niin tokkurassa siitä lääkityksestä (johtuu varmaan osittain siitä etten normaalistikaan käytä juuri koskaan mitään lääkkeitä niin kohahtavat sitten pipoon kunnolla) että sekin on omalta osaltaan lisännyt sitä aikaa jonka jouduin olemaan tuolla klinikalla punktion jälkeen.
Jollen nyt väärin muista niin me tultiin klinikalle noin tunti ennen toimenpidettä ja sitten päästiin pois joku kaksi tuntia toimenpiteen jälkeen.

Mutta huomenna mulla on edessä pas...toivottavasti tärppäis tästä :heart: Siis meillä on jo tuosta reilu puolentoista vuoden takaisesta punktiosta tuloksena pojan pallero ja nyt ois tarkoitus saada kaveri aluille =)

Joten tsemppiä kaikille ja onnistumisia hoidoissa :flower:

 
Kiitos kaikille tsemppailusta, tuli toella tarpeeseen! Oon saanu viikonlopun aikana itseäni kerättyä kasaan ja nyt fiilikset on taas kutakuinkin siedettävät.

Täähän onkin tapahtumarikas maanantai täällä tänään..

Amelia3, Frida74: Tsemppiä punktioon. Pitäkäähän yhä huoli itsestänne ettei pääse hyperi iskemään!

Marilia: Onnea siirtoon! Toivotaan että laatu korvaa määrän.

Nala78: Onnea siirtoon! Mulla kanssa aina määrätty luget (2x3kpl/pv) vasta siirron jälkeen, mut voihan olla hyväkin et on hormooneja jo valmiiks oottamassa alkiota.

Hexa: tervetuloa piinailemaan! Pahoitteluni menetyksestäsi. Kyllä se aina vaan kauheammalta tuntuu mitä pidemmälle raskaus on edennyt..

Sporty, SaaraX: mulla oireet senkun jatkuu. Tosin eilen alkoi menkkoja edeltävä "ripuli" (vatsa menee löysälle ja joutuu käymään usein). Toivottavasti kuitenkin päästään kaikki testaamaan tiistaina plussat! :heart:
 
Passin jälkeinen pp4. :eek: Pakkasessa kaksi alkiota, mitä ilmeisemmin samassa oljessa. Kauhistuttaa.

Ennen siirtoa otettiin verta ja ultrattiin erikseen 3d:llä, kun olen tutkimuksessa mukana. No, verinäytteen otto ei mennyt ihan putkeen kun hoitaja painoi lappua liikaa ottaessaan neulan pois..Vuoto tyrehtyi ja menin odottamaan käytävälle lääkäriä. Hetken päästä tuntui lämmin tunne kyynärpäässä ja lattia lainehti, valtimo pulppusi verta. Saatiin taas tyrehtymään ja siirtokin tehtiin. Olin puoli tuntia seurannassa mutta heti kun paineside otettiin pois ja nousin ylös, aukesi hanat uudestaan. Lopulta sain kaksi nättiä tikkiä :|

Piinapäivät on syvältä ja suolesta. Lisäksi luget kuivattaa mun limakalvoja aivan kamalasti.
 
Moikkista ja tervehdys täältä Pirkanmaalta! :)

Saanko liittyä mukaan ? :)

Omaa taustaani...
Olen pyörinyt tuolla inssipiinailijoiden puolella ja kolme inssiyritystä takana. Nyt siirryttiin lokakuussa hoidoissa etiäpäin IVF/ICSI hoitoon. Viime viikon keskiviikkona aloitin Gonal-F pistokset 150 UI iltaisin. Tänään oli eka seuranta uä ja follikkeleja löytyi oikealta tähän mennessä +6 ja vasen +4. Ylihuomenna keskiviikkona seuranta uä ja perjantainta mahdollisesti punktio tai viimeistään ensi viikon maanantaina. Mutta lääkäri epäili, että todennäköisesti se on jo perjantaina. Niin ja tänään lisäksi aloitan Orgalutral pistokset, jännittää miten sen piikin kanssa onnistuu.. tuossa Gonal-F kynässäkin liian paljon muistettavia juttuja :))

Pelottaa kovasti tuo punktio kun olen lukenut monelaisia kokemuksia.

Kuulumisiin!
Terkuin,
Kaneli-07
 
Se on sitten ensimmäinen IVF hoito tehty. Yksi alkio siirrettiin tänään ja toinen jäi pakkaseen. Yllättävän vähän niitä nyt sitten selvisi tähän asti... :/ Järkyttävä vessahätä oli kun pääsin lääkärin huoneeseen. Pakko oli käydä rakkoa vähän tyhjäämässä... Miulle ilmeisesti kaksi tuntia on yksi tuossa asiassa. Pari viikkoa nyt sitten meilläkin piinailua. Katellaan sitten taas mitä tehhään. Mites tuo PAS käytännössä muuten tapahtuu, valistakaas noviisia. =) (En mie pessimisti oo paitsi vähän... No pitää nyt olla kaikki mahollisuuet tiiossa... :whistle: )

Niin, piti vielä kysymäni... Mitenkäs sitä seksiä voi nyt harrastella? Siis millon voisi..? :ashamed: :D
 
Kaneli-07: Tervetuloa joukkoon! Tsemppiä Gonailun kanssa.

Nala78: PAS tapahtuu niin että alkio tai alkiot sulatetaan ja se joka selviää sulatuksesta (hyvällä onnella molemmat), kuulemma keskimäärin 2/3 selviää. Sulatuksen jälkeen kun todetaan että alkio voi hyvin se pistetään kohtuun kierron oikeaan aikaan tai sitten lääkkeellisesti hormooneilla saadaan aikaan optimaalinen limakalvon paksuus ja silloin alkio siirretään katetrilla kohtuun. Toimenpide kestää vartin eikä ota kipeää, ihan kuin normaali gynekologinen tutkimus. Rakko täytyy olla täysi siirron aikana että katetrin laitto onnistuu helpommin. Yleensä seurataan ultralla että katetri menee oikeaan kohtaan ja että alkion siirto onnistuu ja lopuksi tarkistetaan että katetri on tyhjä. Sitten vain piinaillaan parisen viikkoa ja odotellaan raskaustestiä.

Samji: Olipa sinulla dramaattinen verinäytteen otto! Hienoa että olet tutkimuksessa, silloin yleensä saa superhyvää hoitoa. Piinailu ei ole kivaa... olen samaa mieltä.

Sporty: EEEI! Voi rähmä! Testaa nyt kuitenkin, varmuuden vuoksi. Empatiahalaus!

Pirita-76: Minulla myös nippailee alavatsassa. Bussissa kaikki ihmiset haisevat niin helkutin pahalta. Joko ei ole pesuvettä käytetty tai sitten on käytetty parfyymiä niin että koko bussi lemuaa. Täytyy toivoa että tämä hajujen aistiminen on lupaava oire eikä vain minun korvieni välissä, höh! Huomenaamulla testaus, jännittää niin pirskatisti. Laitan tiedon mitä tuli! Vaikka varsinainen testipäivä on vasta perjantaina.

Hexa ja kaikki muut piinailijat: Tsemppiä! Tää on tuskaa...

Saara ja Huuru-Inkeri pp 10
 
Huhhuh!

Uskomatonta! Naikkari sanoi että olen toivoton tapaus, eikä suostunut hoitamaan, mutta yksityinen sai minut toisella yrittämällä plussaamaan... pitkät naikkarille. Täällä nelikymppinen juhlii elämänsä ensimmäistä plussaa!!!!! ilman alkoholia tottakai... miten tästä töihin voi lähteä. Tiedän että minun ikäisellä (40 v) keskenmenoprosentti on 40% mutta silti aion ottaa tästäkin jo ilon irti, kun toivottomaksi on todettu ja koko tämän astisen elämäni olen sitä surrut. Tottakai vielä voi tulla takapakkia mutta iloinen silti ja mies myös.

Voi rakkaat siskot, plussatuulia täältä puhallan teillekin!

Saara ja tarrasukkainen Huuru-Inkeri pp 11
 
Voi Sporty! :'(
:hug:

Mäkin sitte testasin tänään (pp12) kuten puhetta oli ja negahan se, kuten jo tiesinkin. Eilen hävis kaikki loputkin "oireet", jäljelle jäivät vain menkkoja edeltävät vatsaoireet ja kivut, joka lisääntyi siihen pisteeseen, et 99% voin sanoa vuodon alkavan tänään. Itseasiassa olin jo aamulla näkevinäni pientä rusehtavan punaista pyyhkiessäni. Torstaina ois verikoe, mut tuskinpa siihen ilmenee enää tarvetta.

SaaraX: sydämelliset onnittelut plussasta! Oikeessa oot, ota nyt kaikki ilo irti, surra kerkeet sit jos aihetta ilmenee (toivottavasti kuitenkaan ei).
 
Nämä uutiset ovat aina niitä parhaita luettavia varsinkin tässä osastolla.
Paljon tarrasukkia, liimaa, liisteriä, niittejä tai ihan mitä vaan millä saatte vauvan pysymään kyydissä 9kk! :flower:

Sporty ja Pirita: Voimahalauksia teille molemmille :hug: :hug:

Oma napa: Punktio tehty viime viikon keskiviikkona tuloksena 9 munasolua. Joista loppujenlopuksi 2 oli käyttökelvollisia ja kumpikaan ei mitään top -luokkaa taaskaan. Toinen käsittääkseni aika huono. :/ Molemmat siirrettiin ja nyt siis pp7 eikä ole mitään oireita.
 
Huomenta!!

Vieläkö teidän porukoihin mahtuu???? Olen tuolla vauvakuumeilijoissa yli 30:ssä palstaillut, nyt on vissiin sit vihdoin sisäistettävä tämä lapsettomuus ja siirtyä tälle puolelle...

Taustaa:
Yritystä takana on parisen vuotta. Minä olen 32 ja mies 33. Ensimmäinen IVF TAYS:ssa tehtiin toukokuussa. 12 munasolua kerättiin, joista seurauksena 8 alkiota. Tuoresiirto ei onnistunut. 7 alkiota odottelee pakkasessa. Hoidot siirtyi kesän sulkujen takia syksyyn ja nyt on sitten 3 viimeistä kiertoa mennyt muuten vaan pieleen... Lääkinnällistä siirtoa on nimittäin yritetty viim. 3 kierrolla, kuitenkin Zumenonista huolimatta munarakkula kehittyy ja ovulaatio on tullut normaalisti. Lääkärin mukaan olen jonkinlainen tilastollinen poikkeavuus tällä saralla... Eli nyt tällä kiertoa yritetään luonnollisella kierrolla, ilman lääkkeitä. Huomenna on UÄ, tarkistetaan kehittyykö rakkula normaalisti (Murphyn laki: nyt se ei tietenkään kehity kun pitäis, kun ensin kehittyy kun EI pitäis...).
Vähän alkaa olla paukut vähissä... Enpä olisi ikinä kuvitellut että jo palkästää TAYS:n PAS:n pääsy voisi olla näin hankalaa!!!!! :/

Mariska75 kp10.
 
Ultrassa käyty, pp5 siis. Vertakin annoin, tällä kertaa onnistuneesti, en voinut olla nauramatta kun menin tiskille sanomaan että antaisin verta :LOL: Hoitajakin taisi muistaa siivottoman tapauksen :D

Keltarauhanen oli taas oikein malliyksilö, tunnen sen pienesti oikealla puolen. Rinnat on hemmetin kipeet ja tuntuu että painavat tonnin tai kaks. Mutta niin ne tais olla viimeksikin. Nyt tuntuu että valkovuoto tykkää vuotaa kanssa, joka mulla on aina menkkojen merkki.

Inhoan tätä. Henkistä piinaa. Välillä toivoisi että tämä kaikki olisi ohi, voisi ns. unohtaa. Mulle kyllä riittäisi se yksikin muksu. Jos tietäisin että saisin sen vaikka kahden vuoden päästä, olisi helppoa odottaa. Mutta kun odottaa ja toivoo jotain mitä ei välttämättä koskaan saa, ahdistaa. Itse olen toisaalta siinä vaiheessa menossa, että lapsettomuus ei ole ehkä kuolemaksi, siihen on jo ajatustasolla kerkenyt perehtyä. Mutta silti on mielestäni tärkeää käydä hoidot läpi, niin sanotusti katsoa kaikki ovet mitä on tarjolla. Blaah, tekis mieli heittää kirves kaivoon. :x
 
Eilen sitten pistettiin Ameliaa unten maille ja punktoitiin 58 follikkelia mistä saatiin 48 munasolua. Olin sitten osastolla aika monta tuntia sen jälkeen kun olin todella kipeä ja tuikattiin kipulääkettä tasaisen välein. Sitten hoitaja tuli juttelemaan meille. Ei päästä tuoresiirtoon tällä kertaa. Mulla on vatsaontelossa niin paljon nestettä ja on iso hypeririski. :'( :'( Sitten mentiin kotiin itkemään että taas tuli pettymys...Miten monta tässä pitää kestää...

Nyt pitäisi soitella tunnin päästä ovatko ollenkaan hedelmöittyneet. Jotain hyvää tässä oli että miehen siittiöt olivat pirteimpiä mitä viimeksi. Luulis nyt että saadaan edes jokunen pakkaseen. Mutta kun oli niin paljon toivonut että huomenna olisi massussa ollut joku pikkuinen alku... :'(
Sitten on taas ne riskit kun pakastetaan ja sulatetaan...

Mä vaan mietin koko ajan että miksi mulla ei vähennetty toi stimulaatio-annos vielä enemmän kun eka ultrassa jo näkyi huima määrä folleja..ettei olisi välttämättä käynyt näin...

Nyt olen ihan H***etin kipee ja pelottaa toi hyperi aivan suunnattomasti. Viime yönä en nukkunut juuri yhtään. Lepo ja juominen pitäisi jatkua. Mua oksettaa jo tuo jatkuva juominen. Olen kohta käynyt läpi kaikki kaupan sekamehumerkit ja limsat ja lähdevedet. Kraanavesi kun on ihan kamalan pahaa.

Tulipa negattivista tekstiä, sori, mutta nyt on fiilikset kyllä todella maassa. Mä en kyllä ikinä opi ottaa vastaan pettymyksiä..ihme kyllä vaikka niitä tuntuu koko ajan tulevan. :'( En tiedä uskallanko soittaa klinikalle tänään hedelmöittymisestä...
 
18 hedelmöittynyt yön aikana. Hyvä tulos kuitenkin mutta hoitaja vaikutti puhelimessa niin oudolta...Että puhutaan huomenna sitten lisää laaduista ja pakastuksesta...Mulla on huomenna kontrolliaika. Tuli sellainen olo että ei ole kaikki niinkuin pitäisi alkioiden kanssakaan... :headwall: Uääähhh! Toivottavati mä vaan olen niin herkkä että analysoin väärin... :'(

Tää on nyt mulle todella raskasta kun me päätettiin miehen kanssa alussa ettei puhuta tästä toisesta icsistä kenellekään. Nyt ei sitten ole mitään tukea kavereilta, perheeltä eikä mistään...Onneksi te olette olemassa rakkaat kanssataistelijat! :heart: Viimeksi kun kerrottiin lähimmäisille niin koettiin sekin todella uuvuttavana että kaikki kyselivät koko ajan. Mutta kyllä se nyt olisi ollut kivaa puhua vaikka äidin kanssa...Juteltiin että olisin eilen voinut kertoakin sille mutta sitten taas tuntuu ihan oudolta kun ei ole alusta kertonut....En tiedä. Raskasta on.
 
Amelia3, elä vielä heitä kirvestä kaivoon... :hug: Vaikka kyllä miekin jo mietin, että mitenkä nyt sitten jos tuo ei kiinnity, niin se huurunen... Kun yksi vaan meni pakkaseen... :( Eihän tuo kauhian hyvältä näytä täälläkään... Mitenköhän pitkään siinä muuten menee kun tuo kiinnittyminen ois tapahtunut? Ainakin lääkäri sanoi, että jos muutaman päivän ottasin rauhallisesti enkä reuhtoisi, esim. lapsia nostelisi töissä. Mie vaan ens viikolla alotan uuessa ja vielä pienillä, niin että pakkohan niitä on vähän nostella ettei epäilykset heti herää... Vitsi mie oikeesti toivon että tää alkio kiinnittyis...
 
Pirita-76: Voimia :hug: Olisin niin halunnut plussia kaikille! Aiotko testata vielä verikokeella varsinaisena testipäivänä?

Nyt on jo pahin plussahuuma päästä haihtunut ja huolettaa tuo räpöttelyvuoto, mikä alkoi eilen illalla. Pikkuinen vuoto on OK mutta täytyy toivoa että ei mene keskenmenoksi eli plussasta huolimatta on vähän huoli puserossa että miten tässä loppujen lopuksi käy. Aion testailla perjantaiaamuun asti joka ikinen päivä ja tsekkailla tilannetta. Ainahan on vaara että tuo pp 11 Acon 10 plussa oli väärä positiivinen ja että alkio on vain hipaissut kohtua. Olen iloinen ja pelkään yhtä aikaa. Kuulostanee sekopäiseltä?

Amelia 3: minullekin kävi niin että en päässyt tuoresiirtoon ja aikamoinen pettymys se oli, mutta terveytesi takia on tärkeätä että ei ota liikoja riskejä hypertilanteessa, se kun ei ole mikään vaaraton tila. Pidän peukkuja että alkiot voivat hyvin ja että pääsette PAS siirtoon. Ei meilläkään ollut mitään huippualkioita, ei tämäkään josta tuli plussa.
 
SaaraX: Onnea plussasta :flower: Ihana uutinen, se antaa pientä toivoa myös meille muille.
sporty ja Pirita-76: Voimia!!! ja taistelutahtoa tuleviin hoitoihin.
Amelia3: Olen pahoillani sun puolesta! Sitä aina jälkeen päin miettii, että miten olis voinu toimia toisin (siis se lääkäri). Se sun follimäärä oli niin järisyttävän suuri, että olis luullu herätyskellojen soivan jo ekan UÄ:n jälkeen. Voin vain kuvitella kuinka kipeä olet ollut. Itselläni oli siis myös punktio maanantaina ja kaikki meni ihan hyvin. Varsinainen munasolujen määrä oli vain 7 (UÄ näytti 21) ja vasta huomenna iltapv.llä selviää montako hedelmöittyi.
Olin niin kovasti toivotunut, että olisit päässyt huomenissa siirtoon. mutta ei niin ei :(
toivottavasti olosi paranee (itse olen myös ollut kipeä ja väsynyt) :hug:

Jaksuja kaikille!
 
Sporty: Voimia sulle. Pettymys on lähes mahdoton kestää ja varsinkin kun teillä oli viimeinen kierros. :hug: Meinaatteko vielä yksityisellä puolella jatkaa?

SaaraX: Onnea ja tarrasukkia mukaan pikkuiselle. :heart:
 

Yhteistyössä