hermoraunio äiti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieraileva äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieraileva äiti

Vieras
Olen hoitanut lastani, 1v7kk, tähän saakka kotona. Yhä useammin nykyään tuntuu, etten nauti äitinä olosta enkä lapseni kanssa olosta enää niin kuin aikaisemmin. En tiedä vaikuttaako se siihen, että lapseni tuntuu olevan siinä iässä, että hän tekee ja touhuaa koko ajan jotain sellaista, mikä on kiellettyä. Hermostun hyvin helposti häneen, tiuskin ja moitin, jos hän tekee sen mijoonannen kerran jotain, mistä olen miljoona kertaa sanonut, ettei niin saa tehdä. Tiedän varsin hyvin, että tämän ikäinen ei ole vielä niin "kypsä", että tietäisi mitä oikeastaan saa tehdä ja mitä ei. Yritän miettiä tätä aina, kun lapsi kaataa sen maitomukin pöydälle ja levittää maidot pitkin pöytää.

Räjähtämiseeni ei tarvita paljon. Minulle tulee jälkeen päin huono omatunto, että miksi taas huusin noin helposti lapselleni ja miksi en hillinnyt vain itseäni. Hoidan lastani yksin viikot, viikonloppuisin saan apua(toisaalta, kun jätän lapsen hoitoon hetkeksi isälleen tai sukulaisille, ikävöin helposti lastani, enkä olekaan ollut hänestä erossa kuin yhden yön.) Syksyllä aloitan työt, joten lapseni menee hoitoon. Olen ajatellut, että tilanteen muuttuminen varmaan muuttaa asiaa. Sitten niistä yhteisistä hetkistä varmaan nauttii enemmän..? Tunnen tämän vuoksi itseni nykyään yhä huonommaksi äidiksi, ja siitä tulee minulle surullinen olo. Lapseltani ei kuitenkaan ole koskaan puuttunut mitään, tunteiden tasolta ja materiaalisesti. Miten voisin jaksaa paremmin lapseni kanssa, auttakaa minua? (Luonteenpiirteenikin saattaa vaikuttaa hermostumiskynnykseeni, olen aina ollut lyhytpinnainen ja äkkipikainen, lapsen saanti on kuitenkin tasoittanut näitä puolia...)
 
Sun juttusi oli melkein kuin omani...mulla on kaksi tenavaa(3v8kk/2v3kk) ja hermo palaa miljoona kertaa päivässä...mitään ne ei usko,pahaa tekevät koko ajan ja nuorimmainen tinttailee koko ajan.Ja kun hermo menee..niin huudan kurkku suorana,vaikka se ei mitään autakkaan...huono omatunto vain tulee ja lapset itkee...

Apua en saa kuin mieheltäni viikonloppuisin ja iltaisin...kaiket päivät yksin tenavien kanssa,ilman aikuisten seuraa...en edes jaksa lähteä mihinkään

ja tällaista elämä on nyt ollut siitä saakka kun esikoinen syntyi...siihen päälle kaikki valvomiset yms...

Että sinulle en nyt neuvoa osaa antaa..mutta ajattelin kerto meidän tilanteesta,josko se lohduttaisi!
 
"Mukava" tietää, että muitakin on jotka kamppailevat tämän lasten arjen kanssa. Helpottavaa siis kuulla, etten ole ainoa ja että muut ehkä saattavat ymmärtää tilanteeni. Mies sanoo kyllä ymmärtävänsä, mutta ei ole itse koskaan hoitanut lastamme enemmän kuin päivän yksinään, joten ehkei hän todellisuudessa tiedä miten uuvuttavaa lapsen/lasten kanssa välillä voi olla. Onneksi niitä aurinkoisiakin hetkiä silti arjessa riittää..Voimia meille kaikille samassa tilanteessa oleville!
 
Minulla on jo 5 ja 7 vuotiaat lapset mutta tuntuu siltä että olen edelleen hermoraunio. Tuntuu siltä että voisi helposti hermostuksissaan käydä vaikka käsiksi lapsiin. Tuntuu koko ajan siltä että mies ei ymmärrä eikä välitä. Koen aikuisen rakkauden puutetta ja välillä ahdistaa tosi kovasti. On tosi vaikeaa olla päivä hermostumatta lapsille, varsinkin kun on monta vapaata peräkkäin. Olen siis töissä ja kun alotin neljän vuoden kotona olon jälkeen työt niin tilanne helpotti hieman vähäksi aikaa. Siitä ei kuitenkaan ollut pitkäaikaista apua. Nykyään tuntuu usein iltaisin itseään piiskatessa että tekisi mieleni vaipua maan rakoon, niin huono äiti olen. Monta kertaa olen iltarukouksissani toivonut etten aamulla enää heräisi vaan saisin nukkua ikuiseen uneen. Ja päivä päivältä tunnen itseni yhä huonommaksi äitinä, vaimona, tyttärenä, työkaverina... Ystäviäkään minulla ei enää ole, se ainoa kun kuoli. :'(
 
tutultas kuulosti teksti. itse olin 4-vuotta kotona, lapsia hoidin. nytolen ollut työelämässä puoli vuotta ja ajatukset muuttunut täysin. saan töissä kaipaamaani aikuista seuraa. m työssä käyntikin väsyttävää, mutta minulla kolmivuorotyö, öitö kylläkin suht vähän, onneksi. mut viikonloput töitä. n.1 vkoloppu /kk vp.mut vie lapset ma-pe päiväkotiin, vaikka minulla olisikin vapaa päivä, mutta otan silloin omaa aikaa.ompelen, siivoan tai vain levähdän.lapsilla koko päiväpaikka päiväkodissa. ja jos minulla esim. iltaan meno vien lapset aamulla jo hoitoon. annan "puuttuvan ajan" jota lapsilta puuttuu minua kohtaan niin yhdessä olon hetkinä esim. aamuvuorojen iltoina tai viikonloppuna!!!!!!!!! eivät ole traumoja saaneet. mut jos pitäisi viedä lapset työmatkalla hoitoon, niin en jaksaisi sitä rumbaa!!!!!
mut suosittelen kaikkia äitejä, jotka tuntee ettei enää jaksa kotona olla niin käykää vaikka pikku pätkä työelämässä!!!!!!!!!!minua ainakin auttanut!!!!!!!!jaksaa silti erillälailla taas touhuta lasten kanssa.kun muistaa levätä itsekin!!!!!
 
Täälä kans yks kohtalotoveri,juuri tänään olen myös kamppailut saman asian kanssa,hermot kireellä ja mikään ei oikein innosta!Meillä lapset 1v. ja 2.5v.eli hampaiden kiristystä riittää....Missä on ne kaikki ystävätkin joiden kanssa istuttiin iltaa ja kyläiltiin puolin jos toisin,samassa jamassa taitaa nekin olla :laugh: :laugh:
 
mulla samanikäset lapset kun mummelilla. viime vuoden lopulla palasin töihin (asun ulkomailla ja äitiyslomat lyhyitä) ja olin täysin väsynyt ja haluton. vuoden alussa olin jo hermoraunio, itkua, väsynystä, kiljumista lapsille ja hain lääkäriltä masennuslääkkeitä. ne auttoivat, sillä omaa aikaa ei millän löydy itsensä hoitamiseen, urheilemiseen tai lepäämiseen joka varmasti auttais.... :(
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 05.08.2005 klo 18:00 Mummeli-47 kirjoitti:
Täälä kans yks kohtalotoveri,juuri tänään olen myös kamppailut saman asian kanssa,hermot kireellä ja mikään ei oikein innosta!Meillä lapset 1v. ja 2.5v.eli hampaiden kiristystä riittää....Missä on ne kaikki ystävätkin joiden kanssa istuttiin iltaa ja kyläiltiin puolin jos toisin,samassa jamassa taitaa nekin olla :laugh: :laugh:
:o , kuinka vanhana sä oikein olet muksus saanut? Oletko sä 47 vuotias vai syntynyt 47 (et nyt tietenkään :D )! Ei kai ihme jos on noin pienet lapset ja äiti noin kauhean vanha että väsyttää!
 
Meitin lapset 1/01 ja 12/02.Kotona olen ollut siitä asti kun esikoinen syntyi.Mies tekee reissutöitä,lähtee maanantaina ja tulee perjantaina,joskus kun "lähellä" on niin käy keskiviikkonakin.

Kauheita tappelupukareita nää meidän muksut,aamusta iltaan toistensa kimpussa.Ja aivan sama kieltääkö repimästä päivän lehden vai lupaako repiä sen,repivät kuitenkin...Turha on kieltää ja komentaa,menee kuin kuuroille korville molemmilla.Usein tulee omaa ääntä korotettua vaikka huomattu on sen vaikutus,tai pikemminkin vaikuttamattomuus.Kavereita minulla ei ole kuin muutama ja heidänkään luonaan ei näiden "kauhukakaroiden" kanssa kehtaa käydä kun sama meno jatkuu kylässäkin.

Itse pääsen harvoin tuulettumaan,ehkä kerran kaksi vuodessa,toisinkuin mieheni joka "hurvittelee" lähes joka viikonloppu.Monesti olen miettinyt omaa jaksamistani,on käynyt jopa mielessä että joku perjantai "karkaan" kotoa miehen tullessa töistä,suljen puhelimen ja tulen takaisin vasta sunnuntaina.Saisi ukkokulta kerrankin tuta millaista on olla kotona päivästä toiseen lasten kanssa...

Toivottavasti aurinko kuitenkin alkaa paistamaan tähänkin risukasaan ainakin jossain vaiheessa. B)
 
OLEN OLLUT MINÄKIN NÄIDEN KOLMEN LAPSOSEN JOTKA JO OVAT 7,12, JA14VUOTIAITA, HERMORAUNIO....
TERV, KOTI-ÄIPPÄ NELJÄNTOISTA VUODEN AJALTA....

PS. KAIKKI POIKIA :headwall: :headwall:
 

Yhteistyössä