V
vieraileva äiti
Vieras
Olen hoitanut lastani, 1v7kk, tähän saakka kotona. Yhä useammin nykyään tuntuu, etten nauti äitinä olosta enkä lapseni kanssa olosta enää niin kuin aikaisemmin. En tiedä vaikuttaako se siihen, että lapseni tuntuu olevan siinä iässä, että hän tekee ja touhuaa koko ajan jotain sellaista, mikä on kiellettyä. Hermostun hyvin helposti häneen, tiuskin ja moitin, jos hän tekee sen mijoonannen kerran jotain, mistä olen miljoona kertaa sanonut, ettei niin saa tehdä. Tiedän varsin hyvin, että tämän ikäinen ei ole vielä niin "kypsä", että tietäisi mitä oikeastaan saa tehdä ja mitä ei. Yritän miettiä tätä aina, kun lapsi kaataa sen maitomukin pöydälle ja levittää maidot pitkin pöytää.
Räjähtämiseeni ei tarvita paljon. Minulle tulee jälkeen päin huono omatunto, että miksi taas huusin noin helposti lapselleni ja miksi en hillinnyt vain itseäni. Hoidan lastani yksin viikot, viikonloppuisin saan apua(toisaalta, kun jätän lapsen hoitoon hetkeksi isälleen tai sukulaisille, ikävöin helposti lastani, enkä olekaan ollut hänestä erossa kuin yhden yön.) Syksyllä aloitan työt, joten lapseni menee hoitoon. Olen ajatellut, että tilanteen muuttuminen varmaan muuttaa asiaa. Sitten niistä yhteisistä hetkistä varmaan nauttii enemmän..? Tunnen tämän vuoksi itseni nykyään yhä huonommaksi äidiksi, ja siitä tulee minulle surullinen olo. Lapseltani ei kuitenkaan ole koskaan puuttunut mitään, tunteiden tasolta ja materiaalisesti. Miten voisin jaksaa paremmin lapseni kanssa, auttakaa minua? (Luonteenpiirteenikin saattaa vaikuttaa hermostumiskynnykseeni, olen aina ollut lyhytpinnainen ja äkkipikainen, lapsen saanti on kuitenkin tasoittanut näitä puolia...)
Räjähtämiseeni ei tarvita paljon. Minulle tulee jälkeen päin huono omatunto, että miksi taas huusin noin helposti lapselleni ja miksi en hillinnyt vain itseäni. Hoidan lastani yksin viikot, viikonloppuisin saan apua(toisaalta, kun jätän lapsen hoitoon hetkeksi isälleen tai sukulaisille, ikävöin helposti lastani, enkä olekaan ollut hänestä erossa kuin yhden yön.) Syksyllä aloitan työt, joten lapseni menee hoitoon. Olen ajatellut, että tilanteen muuttuminen varmaan muuttaa asiaa. Sitten niistä yhteisistä hetkistä varmaan nauttii enemmän..? Tunnen tämän vuoksi itseni nykyään yhä huonommaksi äidiksi, ja siitä tulee minulle surullinen olo. Lapseltani ei kuitenkaan ole koskaan puuttunut mitään, tunteiden tasolta ja materiaalisesti. Miten voisin jaksaa paremmin lapseni kanssa, auttakaa minua? (Luonteenpiirteenikin saattaa vaikuttaa hermostumiskynnykseeni, olen aina ollut lyhytpinnainen ja äkkipikainen, lapsen saanti on kuitenkin tasoittanut näitä puolia...)
, kuinka vanhana sä oikein olet muksus saanut? Oletko sä 47 vuotias vai syntynyt 47 (et nyt tietenkään 
)! Ei kai ihme jos on noin pienet lapset ja äiti noin kauhean vanha että väsyttää!