Helmivauvat 2009 ~huhtikuussa~vol.1

Mae
Tuulen sydän meillä on onneksi todella mukava ja neuvova terkka,mutta käytiin silti yksityisellä tuon refluksiepäilyn takia ja saatiin siis sieltä lähete. (oltaisiin kyllä päästy neuvolalääkärillekin, mutta kas kun ei ole aikoja) Me käydään muutenkin aina yksityisellä kun ei oikein ole tuo julkisen puolen hoito hyvällä tasolla (ainakaan meille ei ole sattunut hyvää lääkäriä/hoitajaa)

Matma tuo eloonjäämis- teoria kyllä kertoisi paljon ainakin meillä. Molemmilla pojilla on laskenu sydänäänet reippaasti synnytyksessä ja tämä pienempi joutui myös happikaappiin. Meilläkin pääosin Joonan huudot on nukahtamis"raivareita", muuten on sellaista valitusta. Olen kuitenkin vähän kateellinen ihmisille joilla vauvat vaan on ja hymyilee, syö ja nukkuu. Pakko myöntää :ashamed:

Mae ja Joona kohta 6vk
 
Huomenta!
Tänään täällä vähän pirteämpänä 4h yöunien jälkeen B) Kiitti kaikille tsempityksestä!Oikeesti mulla on tänään hyvä mieli, kun tuntuu, että meillä on nää aamupäivät rauhoittuneet tolla mun vehnä-liha dietillä. Tänäänkin poika nukahti syönnin ja pienen ähinän jälkeen ITSE pinnikseen ekoille päikkäreille - muuten kun jokasta syöttökertaa seurasi hirveet huudot ja toi nukahtaminen onnistui vaan liikkeessä ja lähinnä vaunuissa ulkona.
EllaMaariaKiitti yksäristä, yritän vastailla sulle illemmalla, jos pääsen silloin koneelle. :hug:
Mae Hienoa, että saitte lähetteen tutkimuksiin. Milloin olette sinne menossa. Toivottavasti sieltä saatte selvyyttä asiaan :hug:
almaa: meillä on on toi pinnis kiinni meidän sängyssä ja yks laita irrotettu- ihan toimiva systeemi, suosittelen.

Mut nyt kuuluu huuto- pitääpä tästä mennä!
Aurinkoista päivää kaikille!

Tuulen sydän ja Kasper 2kk+
 
mude09
Tervehdys! Olen lukenut tätä palstaa jonkin aikaa, sain esikoiseni helmikuussa. Luettuani EllaMaarian viestin, päätin myös kirjoittaa. Kuulosti niin kovin tutulta!

Olen saanut valtavasti apua meidän vauvamme itkuisuuteen ja tuskaisuuteen parista asiasta: siitä, minkä joku jo mainitsikin, eli syötän saman rinnan kahdesti. Tämä tietysti edellyttää, että maitoa riittää - pieni paine imettämättä jäävässä rinnassa voi vähentää maidontuloa, ellei turvaudu pumppaamiseen. Löysin todella hyviä ohjeita googlaamalla sanat "full drainage" ja "block feeding". Vauvan itkuisuus ei välttämättä ole johtunut vain vatsanpuruista tai muusta syömiseen liittyvästä, mutta block feedingistä on ollut apua. Kenties vauva saa nyt enemmän nk. takamaitoa, ja on siksi tyytyväisempi.

Meillä maitoa myös tuli todella paljon, ja vauva joutui syömään hotkimalla. Se on nyt helpottanut.

Toinen linkki, josta olen löytänyt meitä auttaneita vinkkejä liittyy refluksiin. On vauvalla sitä oikeasti tai ei, apua on ainakin ollut:

http://www.pollywogbaby.com/refluxandcolic/remedies.html

Meillä on myös todella tärkeää, että vauva syö kohoasennossa: olen kyhännyt tyynyistä "mäen", jossa vauvan on hyvä syödä. Lisäksi olen jätänyt omasta ruokavaliostani pois lehmänmaitotuotteet, sekin tuntuu auttavan. Ehkä sitäkin siis kannattaa kokeilla, pianhan selviää onko apua? Meillä esim. tuorejuustokakun palan syöminen aloittaa hurjat itkut.

Ja vielä yksi asia: itse vein vauvan lääkäriin, koska olin huolissani juuri kuten sinäkin. Mitään vikaa ei löytynyt, mutta sain varmuuden siitä, ettei ole ainakaan mitään simppeliä asiaa, mistä vauva kärsii ja mikä minun pitäisi huomata. Lastenlääkäri otatti vauvasta verikokeen ja virtsanäytteen, ja sulki pois esim. tulehdukset. Lääkärin mukaan esim. virtsatietulehdus voi aiheuttaa pikkuvauvalla kummallisia oireita ja valtavaa kiukkuisuutta. Sitä vauvaltamme ei löytynyt, mutta ymmärrettävästi jos sellainen olisi, olisi pienen olo varmaan kamala...

Toivon sinulle kaikkea hyvää! Olet nämä samat vinkit saanut jo varmasti usein, mutta kirjoitin ikään kuin varmuuden vuoksi.

Ja terveisiä täältä taustalta kaikille muillekin Helmivauvojen äideille: kirjoituksenne ovat ihania, lohduttavia ja ilahduttavia. Tällä palstalla tiivistyy naisellinen viisaus ja äidinrakkaus!




 
Moi pitkästä aikaa!

Täällä on tullut niin paljon tekstiä, etten millään pysty kommentoimaan kaikkea. Mutta Matma, mä olen myös erittäin huolissani tästä lisääntyneestä tyhmyydestä! Siis kertakaikkiaan en sisäistä yksinkertaisiakaan asioita enää ja en enää edes muista kaikkia sanoja. Tosi noloa aina kysellä, että "mikä se nyt olikaan... " kun kyse on vaikkapa ostoskärryistä :ashamed: Eli tosiaankin toivon että tämä on ohimenevää ja palaan normaaliksi taas jossain vaiheessa. Ehkä väsymyksellä on osuutta asiaan...

Muuten meillä ei mitään kummempaa, poika kasvaa aivan järkyttävää vauhtia ja pianhan sitä jo tuleekin 3 kk täyteen. Tosi nopeasti tämä aika vaan menee ja toisaalta on jo haikea fiiliskin kun joutuu pieniä vaatteita heittämään pois ja siirtymään isompiin vaippoihin. Pari päivää sitten poika kieltäytyi ekaa kertaa rinnasta pariin otteeseen ja se tuntui kyllä aika pahalta. Tiesin että hänellä oli nälkä, mutta ei vain kelvannut. Parin viikon päästä on neuvola, jossa annetaan yhdistelmärokote sekä kakkosannos rotaa, pelottaa jo mitä oireita niistäkin tulee kun ilmeisesti usein aiheuttavat kaikenlaista kränää.

Ai joo, ja täällä alkoi tänään menkat |O :kieh: :kieh: Olis kyllä saanut pysyä poissa vaikka kesän yli, mutta minkäs teet. Tosi outoa taas, kun edelliset tais tulla joskus toukokuussa. TÄytyy taas totutella...

Onko muuten teillä kellään vielä edes orastavaa uutta vauvakuumetta? Mulla tulee aina välillä sellainen fiilis, että voi kun pian saisi jo pikkusisaruksen tälle yhdelle että olisi sitten lapsista seuraa jossain vaiheessa toisilleen. Ja muutenkin aika on jo kullannut helvetillisen raskausajan ja on jo sitäkin jotenkin ikävä. Mutta sitten iskee todellisuus ja totean ettei nyt ainakaan vielä. On nimittäin NIIN väsynyt olo. Pikkumies kun syö öisin nykyään 2 tunnin välein ja on vielä aika levoton noissa väleissäkin. Yhdessä vaiheessa oli yöllä saattoi tulla ekaksi 4 tunnin pätkä ja sen jälkeen vielä pari 3 tunnin pätkää, joka siis oli aivan luksusta tähän tilanteeseen. Mutta muuten meillä on ollut aika helppoa, koska pikkuinen ei itke tai huuda paljoakaan ja on varsin tyytyväinen tapaus.

No joo, täytyy taas mennä mutta ens kerralla sitten jotain muuta ku omaa napaa :xmas:
 
Mude09 linkki vaikutti tosi hyvältä, kiitos!

Meillä muuten uudet mitat eiliseltä: paino 5805 g ja pituus 58,5. (kiva numerosarja..) py 41+

Matma ja Vilja 2 kk

Ja ihanaa, että muutkin mokailee... Toukan kiukset tuoksuu varmaan hyvälle... :D Ja mullakin on sanat hukassa, niinku Niiskulla... Tänäänkin mietin aikani, että mikskä sanotaan niitä "ryppyjä" vauvan kaulassa, reisissä jne. Niin, poimuhan se.
 
Täällä kans yks "puuropää" :wave: Kaikki asiat on mun aivoissa ihan puuroa. Vauva alkaa itkeen niin vien mun kymppivuotiaalle tutin :LOL: Välillä oon kans aivan huolissani onko se normaalia, mutta imetysdementiasta kaikki puhuu.

Meiän tytöllä meni pääsiäisenä rytmi aivan sekaisin :ashamed: Oltiin koko pääsiäinen ukkilassa ja tyttö opetteli heräämään seittemältä. Onneksi se kotona kumminkin on nyt siirtynyt kasin ja ysin väliin. Tuntuu, että päivät menee siivillä, tännekin kun kerkeää niin justiin ja justiin ehtii lukea kaikki, mutta ei sitten enään kirjoittamaan.

Tässä olis Iisa-Elinan mitat tonne etusivulle:

syntymä paino 2990g pituus 49 py 34,5cm
1kk paino 3620g pituus ei mitattu py 36,2cm
2kk paino 4890g pituus 57cm py 39cm

Mä ilmoitin tytön siihen pneumokokkikonjukaatio( ei hajuakaan kuinka kirjoitetaan) rokotus tutkimukseen. Sopivasti eka rokotus kerta on niin että saadaan rota rokotekin ilmaiseksi.

Joo ja tää on alkanut kans jo kuumeileen seuraavaa pikkuista :ashamed: Ei siinä mitään, mutta kun tämäkin oli kahdeksan vuoden kovan työn tulos, että silleen.

Anteeksi omanapaisuus tälläkertaa, mutta pyykit odottavat ja tyttö nukkuu vielä hetken =)

Niin ja vielä FB asiaa: mulla roikkuu nyt kaksi liittymis pyyntöä, kun en tiedä hyväksyä ku en tiiä ketä on. Silloin synnytyksen jälkeenkin saatoin sinne hyväksyä muutaman tyypin jotka ei täällä pyöri :ashamed:
 
Mae
Tuulen sydän en tiedä koska päästään sinne kokeeseen, se kun tehdään keskussairaalassa... Eli sieltä pitäisi kutsu tulla, sitä saakin varmaan odottaa hamaan tulevaisuuteen :(

Mä oon nyt harkinnut, että rupeaisin kana-riisi-kiinankaali-kurkku -dietille, niin näkisi onko syy pojan raivoihin ruoka-aineissa (ja missä ruoka-aineissa) vai onko herra vaan tälläinen tapaus muusta syystä.

 
Heips...

Nyt on neuvolassa käyty ja yllättäen suhtautuivatkin aika mukavasti vaikka olin valmistautunut tappelemaan. Kun neuvolalääkäri oli varattuna aina meidän 2kk lääkäriin saakka, niin lääkäri jopa pidensi mun jälkitarkastusaikaa ja otti jannun sitten siinä tarkistettavaks. Totes, että vauvalla on tyypillisiä koliikkioireita ja koliikkimaha. Nyt täytyisi vaan löytää koliikille "syy". Mullakin alkoi tänään siis maidoton dieetti, munaton ja kalaton myös. Naudanlihaa vältellään kanssa. Olin ajatellut käyttää korvikkeena noita soijamaito tuotteita, mutta eräs tuttava just kertoi et soijakin on itseasiassa aika pahasti allergisoiva joillain eikä sitä suositella millää muotoa alle 6kk lapsille. Pitää varmaan korvata sitten kauramaitotuotteilla. Jos dieetti ei vaikuta, niin sitten mennään refluksiasian kanssa eteenpäin: voi toki olla, että siinä hommassa on jo itse oltava paljon aktiivisempi. Mutta neuvolalääkärillä on itsellään kaksi maitoallergista lasta, niin ymmärsi mun epäilyt ja osasi jopa suoraan kertoa tuotteita, joilla korvaan maidon ruuissa ja leipomoita joista saa maidottomia ja munattomia leivoksia...kun meillä tosiaan ne ristiäiset la.

Se, että onko tuosta dieetistä apua, jää nähtäväksi. Mutta ainakin on semmoinen olo, että kokeilee jotain. Tarkkana saa kyllä olla noiden maidon ainesosien kanssa.

Meillä on löytynyt yksi pieni apu arkeen: mun vanhempien ikivanhat (ja rumat!) matkarattaat, joissa saa pitää vauvaa jo vastasyntyneestä! Niitä kun heijaa näin jalalla tai miten vaan, niin vauva torkkuu! Asento on hiukan pystyssä, vähän niin kuin turvakaukalossa. Jos on tuota refluksiaa, niin ehkä pienokaisen helpompi olla noin...

Tuulen sydän
, hienoa jos alkaa helpottaa... Onko se nimenomaan tuon ruokavaliomuutoksen ansiota?

Mae, Matma :hug: Munkin pitää varmaan mennä yksityiselle tuon refluksiasian kanssa, koska neuvolalääkäri tutkisi sen vasta tän dieetin kokeilun jälkeen vaikka musta noi ei oo mitenkää toisiaan poissulkevia vaan päinvastoin.

Mude09, kiitokset! Itse oon kokeillut kanssa tuota sama rinta vähintään kaks tai jopa kolme kertaa peräkkäin, mutta en oo löytänyt vastaavaa hyötyä! Vaikka välillä epäilyttää just tuo, että saako jannu tarpeeksi takamaitoa (tosin en usko kaikkien vaivojen johtuvan siitä) koska on oikea pikasyömäri! Meillä rinnalla ei olla välttis 10 minuuttiakaan. Joskus 5 riittää. Lääkäri kuitenkin suositteli meillekin syöttövälien pitämistä ainakin kahdessa tunnissa, eli se siitä täydellisestä lapsentahtisuudesta. Uskoi, että tissiraivarit voivat johtua siitäkin, että vauvalle tarjotaan rintaa, vaikka se ei olisi ensijainen tarve, vaan itkee esim. kipuitkua. Jolloinka ei auta kuin hyssyttää.

No, mutta...tänään mulla on parturi! Ihanaa, vaikka tuntuu hassulta lähteä ilman vauvaa ja vaan istua siellä :D Huutakoot isänsä kanssa täällä, samalla tavalla se karjuu, oli kenen sylissä tahansa. Sehän tässä välillä pahalta tuntuukin, että mulla ei äitinä oo minkäänlaista rauhoittavaa vaikutusta... Mutta kai se on uskottava, että jos koskee, niin silloin myös koskee äitin sylissä!

Nyt vaavi nukkuu niissä rattaissa, mut vauhtii ei saa pysäyttää,e-ei...joten lähden ruuanmetsästykseen yhdellä kädellä. Aika vähän on vielä kotona maidotonta ja munatonta, joten kaupassakin pitää kait käydä...

Jaksamisia kaikille teille!
 
Tällä ilmoittaudutaan myös kitisijöiden kerhoon! Se mun kiltti ja rauhallinen poikani on kadonnut tipotiehensä... :ashamed: Nyt ei nuku muutakuin tissi tai tuttipullo suussa, yöllä nukkui tosi levottomasti ja äänekkäästi 2-3t pätkiä. Normisti on saattanut kuusikin tuntia posottaa yhteenmenoon. Eilispäivä meni yksillä tunnin vaunupäikkäreillä ja pienillä tissiunosilla. Hereillä ollessa vaatis koko ajan sylittelyä tai seurustelua, muuten alkaa kitinät. Tuttia ei poika huoli ollenkaan. Mä alan olla kans ihan loppu, hermo ei kestä huudattaa poikaa niin pakkohan se on syliin ottaa kun raukkaa ahdistaa.

Ilmavaivaa on aika kiitettävästi vaikka annankin Disflatyliä, en tiedä onko siitäkään sitten oikeasti hyötyä... Sitruunaa annoin eilen sammakseen, toki voi olla että sekin kipristää masua.

Mä kans unohdan asioita ja oon muutenkin jotenkin omissa maailmoissani. Ei jotenkaan kiinnosta muut kuin vauvan asiat, välistä mieskin kertoilee jotain työjuttujansa ja mä vaan vastailen joo ja aijaa enkä yhtään tiedä mistä toinen puhuu :ashamed: .

Jokelteleeko muuten teidän vauvat paljon? Meillä poika aloittaa sen päiväisen jodlailun kun vaan joku viitsii seurustella takaisin. Aika huvittavaa kun tuntuu ihan kuin yrittäisi tosissaan saada kerrottua jotakin mutta kun ei löydy sanoja :heart: . Isänsä on kova puhumaan, mahtaako tulla pojasta samanlainen moottoriturpa :LOL: .

Jaahas, taas kitistään...

T.R+P 2kk+12pv
 
Tänää oli 2kk lääkärineuvola (on oikeest 7vko2pv) ja kaik oli kunnos. Tytön painokäyrä menee pystysuoras ylöspäin pituuteen nähden mut iha normimitois kuulemma muute.

2kk mitat: 5725g 56,2cm 39,3cm

Nii ja tääl on kans yks pölöpää :D melkee koko sanavarasto on opeteltava uusiks ku kaik on hävinny muistist, pelkkää änkytyst saa aikaseks ku tavailee sanoi mitä ei muista.
 
TOUKKA: Joo meilläkin oli Cuplaton aluksi ja se auttoikin jonkin verran ilmavaivoihin, mut huomasin että se vaikutti pojan vatsan toimintaan; ei tullut kakka kuin joka toinen tai kolmas päivä. Nyt tulee joka päivä 1-3 kertaa. Oon kuullut muutamalta muultakin äidiltä että on käynyt Cuplatonin kanssa samoin.

Jaahas taas kutsutaan...
 
Iltaa,

kiva lukea että joillain on jo helpotellut vaativan vaavin kanssa =) :hug: -kaikille joilla väsyä ilmoilla!!

Toukka :LOL: Ei voi muuta kuin nauraa!! Samoin Mina78 ei taida 10v:lle tutti kelvata :headwall: Helpottavaa että muillakin pykii.
Mä kerroin tänään ihan faktana että meillä oli ristiäiset maaliskuussa!! Siis kun nehän oli n. 2 vko sit huhtikuussa, eli sen lisäks et olen tyhmä, niin ajantaju on aivan kateissa. Mun jakeluun ei vaan mahdu että kohta on toukokuu jo :eek:

Jodlataan meillä kans. Typy on huvittava kun usein juuri syömisen päälle alkaa vaimean "ruokapuheensa". Liikkis!! :heart:

Sammakseen olen kans antanut tänään 2x sitruunaa ja ilme on mainio.

Pinnis on nyt sit haettu kaupasta tänään, Brion one, kun se nyt oli lähinnä sen Ikean hoitopöydän väriä, mitä tästä lähimarkkinoilta löytyi. Kirjoittelin aiemmin kun vaavilta lähtee lainakehto alta ja pistää kiukuks. Tässä Briossa harmittaa kun siinä ei ole laskettava se toinen sivu, mut ku tosiaan ei lähetty 100km ajelee sen pelkän pinniksen takia Ikeaan.
Mua tietty jänssitti että mites vaavin nukkumaan meno kun ei ole enää sitä 'turvallista' verhohässäkkääkään, noh taas osoittautui pelko turhaksi ja vaavi jäi heittämällä nukkumaan sinne. No kop kop kop..yöhän on vielä nuori..

Mua harmittaa miehen puolesta, kun ne on nyt ollut vaavin kanssa joitakin iltoja niin etten ole ollu kotona tai vaikka olenkin, mut puuhannu jotakin omiani, niin typy on saanut sellaset raivarit, että ihan pää punasena ja naama kyynelistä märkänä itkenyt. Mies on ollu tosi huonona että "nii iskän sylissä itkettää kovasti" :'( Onko muilla ollut tälläistä? Olen yrittäny lohduttaa ettei se nyt siitä, mut pahoin pelkään että jotain totuutta siinä voi olla kun ei vaavi mun kanssa ole koskaan itkenyt noin kovaa ja kyynelehtien. Sitten olen ajatellut ja sanonut että ei siihen auta muu kuin olla vaan enemmän vauvan kanssa. Vai?? Onko kokemuksia tai ajatuksia??

Mä ilmoitin meitit kans siihen tutkimukseen tänään :)

Oh hoh, vielä fb ja sit Hyvää yötä kaikille!!!

hm ja prinsessa +2kk
 
Haavemamma; Meillä kans poika hermostuu aika nopsaan miehen sylissä. Oon aatellut sen johtuvan ihan puhtaasti siitä että mä oon pojan kanssa kaiket päivät (ja yöt) ja mies ehkä n. tunnin illassa jos sitäkään. Ei voi sanoa että nyt vierastais isiä mutta ei paljoa puutukkaan... :ashamed: Rauhoittuu mun syliin ihan heti, tietty voi olla että se kuuluisa "tissin haju" kans rauhoittaa.

Onkos muuten kokemuksia Vau-kirjasta tai Lasten parhaat kirjat-kerhosta? Aattelin liittyä molempiin mut saas nähä... En kyl haluis mihinkään sitoutua pidemmäks aikaa jos ei miellytäkkään. Vau ei tietääkseni velvoita mihkään mut Lasten parhaat kirjat kai velvoittaa ostamaan ainakin sen muutaman kerhopaketin.

Jahas ja sitten vaunuilemaan.
 
Jaksuja kaikille vaativien vaavien kanssa :hug: Muistan hyvin, esikoisen vauva-ajan... Maitoallergioineen ja huutoineen. 3kk mentiin 1,5h syöttövälillä ja huutoa välissä. Opettelin nukkumaan heiluttaen vaunuja tai sitteriä samanaikaisesti... :eek:

Mä en muistanut fysioterapeutilla meidän vauvan syntymäpäivää!!! Arvatkaa hävettikö... :whistle: :wave:

Nyt juhlavalmisteluiden kimppuun, kun baby nukkuu, myöhemmin sitten lisää tarinaa...

S ja Kaapsu 7vko+
 
Meillä poika tykkää kovasti olla isän sylissä. Eilenkin annoin vauvan miehelle yhden syötön jälkeen kun olin itse ollut koko päivän pikkuisen kanssa, ja niin poika vaan tuijotteli isäänsä ja naureskeli siinä. Ja leikkivät keskenään ja koko ajan Nuuttia nauratti :heart: On kyllä jotenkin niin liikkis näky kun katsoo niitä kahta yhdessä :) Mutta on meilläkin sellaisia päiviä, että poika hermostuu isän sylissä ja siihen ei oikein auta muu, kun ottaa omaan syliin ja vilauttaa tissiä :LOL: Meillä poika rauhottuu yleensä ihan sillä, että saa edes nähdä tissin vaikkei siitä söisikään juuri silloin.

Mut hyvää viikonloppua kaikille ja jaksuja eri tilanteisiin :hug:
 
Mae
haavemamma Meillä on pinnasänky ilman toista laitaa kokonaan, niin että se on meidän sängyssä kiinni ns. sivuvaununa. Mä oon niin laiska etten jaksais nousta vauvaa ottamaan yöllä sieltä sängystä. Nyt vaan "vedän" sen sieltä viereen syömään.

Meillä poika myös usein hermostuu miehen kanssa esim. pukemisissa ym. Tosin hermoilee paljon myös mun kanssa, niin kuin olen kirjoittanut.

Auttakaahan, meidän ipana on lopettanu vaunuissa nukkumisen. Alkaa kätisemään 1/2h jälkeen ja sitten kätiseekin jatkuvasti. Pitäiskö vaan nukuttaa sitten sisällä? Vai jaksaa vaan hytkyttää 5-10min. välein.

Mae ja Joona 6vk
 
Toukka: No ei ainakaan pääse tukka hikoileen! :D

Ellamaaria: Voimia sinne, toivottavasti helpottaa!

Mä jätin Disflatyl-tipat pois jo jokin aika sitten. Enää ei tule maitoa niin kovalla paineella, niin pulauttelu ja masuvaivat on helpottaneet. Tissillä ei poitsu kyllä malta olla enää niin kuin ennen. Huomaa, että ulkomaailma on alkanut kiinnostaa ja jos esim. puhun samaan aikaan, niin poika irrottaa otteensa ja jää kuuntelemaan, että mitäs se mutsi nyt taas hölöttää. :D

Kössi ja poikanen, ensi viikolla jo 3 kk :eek:
 
Mae: Mä en varsinaisesti nukuta ulos päikkäreille, vaan lähden vaunuttelemaan. Poika nukkuu sen ajan, mitä vaunut liikkuu, mutta aniharvoin jää vaunuihin nukkumaan, kun tulen sisään. Olen miettinyt, että mistä se sen niin hyvin tietääkin, että nyt ollaan kotona, koska aina parin minuutin sisään alkaa itku. Mutta kun otan kopan sisään, vauva saattaa jatkaa siinä vielä unia vaikka 1-2 h. Pelkät sisäpäikkärit on sitten selvästi lyhyempiä.
 
Mae
Alkuperäinen kirjoittaja KössiKenguru:
Mae: Mä en varsinaisesti nukuta ulos päikkäreille, vaan lähden vaunuttelemaan. Poika nukkuu sen ajan, mitä vaunut liikkuu, mutta aniharvoin jää vaunuihin nukkumaan, kun tulen sisään. Olen miettinyt, että mistä se sen niin hyvin tietääkin, että nyt ollaan kotona, koska aina parin minuutin sisään alkaa itku. Mutta kun otan kopan sisään, vauva saattaa jatkaa siinä vielä unia vaikka 1-2 h. Pelkät sisäpäikkärit on sitten selvästi lyhyempiä.
Meillä Joona menee aamusta vaunuihin ( on siis tähän asti menny ja nukkunu 2h ilman kitinöitä ). Mä lähtisin muuten vaunuilemaan, mutta ei me keretä ton esikoisen kanssa ulos vielä silloin kun Joona menee nukkumaan. Kesemmällä ehkä keretäänkin. Meillä kyllä sisällä nukutaan hyvin, mahallaan. Josko se on sitten syynä tohon ettei nukkuisi vaunuissa.

Disflatylistä mä oon nyt antanu 2 päivää sitä (aikaisemmin ollaan käytetty Cuplatonia) ja kakka ei meinaa millään tullaa. Ähellystä ja kiukkua on kyllä paljon.
 

Yhteistyössä