Helmitaaperot 2009 ~Helmikuussa 2010~

Jouduin täällä töissä hetkeksi sellaisiin hommiin, et en voi muuta kun surffata :LOL: Puhelinvaihteenvahtijaksi...

Pakko tulla hehkuttamaan meidän viime yöstä. Laitoin poitsun yöunille klo 20 ja herättelin tähän aamuun klo 7!! Että 11h yhtäjaksoista, levollista unta :D Taisi rankka hoitopäivä viedä puhdin pikkumiehestä totaalisesti.

Ihana oli eilen illalla kotiin tullessa, kun kauheella tohinalla yritti selostaa mulle ja miehelle jotakin, ilmeisesti päivän tapahtumia hoidossa. Kovasti oli virtaa, ihan ihmettelin, kun kuitenkin on vielä toipilas ja varmasti erilainen ja rankka päivä ollut takana. Tästä kaikesta kai voi sitten päätellä, että hyvin se hoito on alkanut sujumaan. Ajattelin vaan kirjoittaa, että rohkaisee teitä muitakin hoidon pian aloittavia olemaan turhia huolehtimatta. Vaikka eipä se varmasti mun kirjoittamana kauhesti auta, kaikki varmasti murehtii omia muruja, mutta kuitenkin!!

Nyt pitää sulkee, kohta tulee oikea vaihteenhoitaja kaffeelta ja päästää mut oikeisiin töihin :LOL:

Tuiskunen ja Axu
 
Kovasti onnea kaikille 1 vuotiaille. :heart:

Kävelemään opijoille myös go go :D

Kaapsulainen kävi tutustumassa päikkyyn ekaa kertaa tänään. Oli huuli pyöreänä hetken ja kohta meni jo muiden perässä, eikä yhtään roikkunut meidän punteissa. :D On tosi mukava ja viihtyisän oloinen päiväkoti. :heart: Hyvillä mielin sinne jättää. Mä jämähdin keittiöihmisen kanssa porisemaan työasioista :LOL: Meiltä töistä, kun menee ruoka ja aamupala ja välipalatarvokkeet tuohon taloon. Kaapsu oli hetken kyökissä ja lähti sitten menemään muiden muksujen luo. Isäntä sitten viihdytti lähinnä niitä muita tenavia, kun kaikilla oli kovasti asiaa "sedälle".

Lentis. Mä oon onnistunu vuoden aikana kirjoittamaan tänne 121 sivua tekstiä :eek: plus odotuspuolen jorinat... Voi mennä tosi ennenkuin viitsii pieni mies jorinoita lukea. :LOL: Tonhan voisi koittaa myydä jollee kustantajalle ja julkaista kirjana :LOL:

Tuiskunen tuohan kuulostaa lupaavalle. Meillä herätään 5-10 kertaa yön aikana :headwall: :headwall: Ja viimeyönä tahtoi velliäkin 2x :eek: klo 3.00 ja 6.00... :headwall: :headwall: Kohta vien korvia katsoo jollei parissa päivässä rauhotu yöt.. Nuhaa on vähä, mut ei muita oireita...

Vitsi ihan tosi jees olo nyt tuon työhön lähtemisen kanssa!! Ihanaa, pelkäsin että on tosi ahdistavaa ja kurjaa... Siltä se tuntui vielä jouluna... :wave:

Seranzu ja Kaapsu 11,5kk
 
Alkuperäinen kirjoittaja Seranzu:
TOUKOKUU IT IS! JA TAMPERE! Sit seuraava taas HKI!
Mä voi ottaa tuon tavallisen teen kysely ja pidän s.posti ringin kasassa ja jaan tehtävii, nyt tarviin vaan jonkun joka muistuttaa mua et hoida hommasi eli siis potkii perseelle? VAPAEHTOISET VOISI ILMOTTAUTUA FB.SSÄ!

Samoin jos on muita ketkä haluu olla tekemisessä järjestelyjen kanssa voitte ilmottautua mulle!

UUSI ÄÄNESTYS LINKKI:
http://www.doodle.com/izv7bdhpbv7uzkm5?adminKey=&participantKey=

Nostakaa esille tätä postia pari kertaa jos en itse oo nostamassa.
Äänestää voi 20.2 saakka sitten ruvetaan jakamaan järjestely vastuuta!

TOUKKA
Tässä taas äänestyslinkki!! Seranzu



[/quote]

 
Kiitos kaikille :hug:

Tuiskuselle hyvää matkaa!Varmasti pärjäävät :D

No niin tasan vuosi sitten oli neiti saapumassa maailmaan.Mä olin jo erittäin malttamaton tässä vaiheessa :D en millään jaksanut ottaa et pikkunen syntyy,sitten klo.16.36 saapui ihana pieni tyttö!Oi kylläpä se vuosi tosiaan meni nopeasti!!

Neiti päikkäreillä ja mä sain hyvän tilaisuuden leipoa.Kääretortun väsäsin.Huomenna meinasin tehä sit mudcaken jota sit tarjoillaan jäden kanssa ja voi että se on hyvää :p Ystävä tekee kakun(halus ihan välttämättä sen tehdä,ihana!) ja sit miehen äiti tekee juustokakun.Ei siis kaikkea tartte tehä ite.Helpottaa kovasti!Suolasta piirakkaa pitäs vielä tehä.

Matma:pikaista paranemista sinne!Meillä on vähä sama meininki ton 6v pojan kanssa.Aattelin tänään käyttää hengittelemässä jos oikeen pahaks äityy.Yö meni kyl hyvin,ei pahemmin yskinyt.

mutta nyt kahvin keittoon :wave:

hemuliina ja neiti 1v :heart:
 
Hitsit, kun päikkäreiden jälkeen taas hengitys on raskaampaa. Voi surku. Koko ajan saa seurata, että tarviiko lähteä hakemaan apuja. Toistaiseksi on vielä toukukas oma itsensä jne.

Hemuliina Onnea teidänkin neidille!

Mun piti tarkistaa, että unohdinko mä aamulla tosiaan mainostaa, että Viljallakin tulee tänään se maaginen vuosi täyteen! Sankari on vaan potilas... Vieraita tulee perjantaina, tänään vaan omalla porukalla yrittään kehittää jotain mukavaa tekemistä.

Mä oon kans fiilistelly tasan vuoden takaisia kokemuksia. Näihin aikoihin olin saanu tipan vauhdittamaan synnytystä. Vielä oli monen tunnin urakka edessä, Vilja syntyi klo 19.26. Oi niitä tuntoja. :heart:
 
matmalle ja muille kiinnostuneille tulis tässä mariannebrowniesien ohje:

150g margariinia
150g tummaa suklaata
3 munaa
2,5dl sokeria
2dl vehnäjauhoja
150g mariannerouhetta
2tl vanilijasokeria

*vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi
*lisää vaahtoon sulatettu marg.-suklaaseos ohuena nauhana,koko ajan vatkaten
*sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoseokseen

paista 170asteessa n.30min
puolitoistakertaisesta annoksesta tulee n.uunipellillinen,eli ylläolevaan annokseen tarvitaan peltiä pienempi vuoka, tai voi tehdä esim.muffinsivuokiin yksittäisiä brownieita.

simppeli ja nopea tahdä,lisäksi älyttömän HYVÄÄ! :p

Meillä tänään kyläili kaveri joka Islaa 8pv vanhempi,ja oikeestaan ekaa kertaa oli vähän niinkuin samoja leikkejä... Tähän asti ovat leikkineet kumpikin omiaan. No,ehkä se tänäänkin oli enemmänkin sitä että sama lelu piti saada kun toisella oli :whistle: . On mielenkiintoista nähdä,kuinka tyttöjen välinen kontakti kehittyy koko ajan,ollaan ihan vauvasta lähtien vähintään kerta viikkoon nähty tätä kaveria, ovat "bestiksiä" :heart: . Ainakin äitit toivoo niin :whistle: .

Kahdet parin tunnin päikyt on neiti tänään nukkunut,aplodien arvoinen suoritus!! :D

yöheräilystä vielä,että meillä on nyt vähän tasoittunut tuo yöllä kukkuminen(ainakin tällähaavaa...) herää ehkä kerran alku-unista tuttia huutelemaan,ja jatkaa unia. MUTTA:puoli neljän maissa herää nykyään huutamaan,ja ennen tissittely auttoi ja unet jatkui,niin enäänpä ei tissimaito riitä,ja olen sit antanut maitoa nokkamukista lisäksi. Tyytyväisenä jatkaa uniaan tankkauksen jälkeen ja mietinkin,että ammunkohan tällä itteeni vaan jalkaan,kun yöllä maitoa annan... :eek: Vaihtoehto on että 30-90min huudetaan ja sit uuvutaan takaisin uneen,mutta taitaa tytöllä olla OIKEESTI nälkä sillon yöllä,niin pakkohan lapselle on antaa masuntäytettä. Ja kun sen 5min tankkauksen jälkeen unet tosiaan jatkuu hyvin,niin kaikille taitaa olla parempi,että nyt toimitaan näin,ja murehdin sitä yösyömistä myöhemmin,jos siitä joskus ongelma tulee... :whistle:

tatuka ja yösyöppö Isla :heart:
 
Sairasteleville paranemisia!

Täällä minä ja avokki selvittiin taudista jo, oli kyllä jotain karmeeta :x Pieni neiti alkoi tänään ripuloida, toivottavast yöllä jotenkin nukkuu. Täytyy avokin kanssa sumplia vähän hoito- ja työvuoroja, jotta kumpikin pääsee töissä olemaan, ettei tule ihan kokonaisia päiviä pois. Kurjaa, kun heti tuli sairasteluita töiden alkaessa, kun ollaan niin terveinä tähän asti pysytty. Mutta tuota vatsatautia tuntuu olevan tosi paljon liikkeellä.

Yöheräilyjä meillä on edelleen, vaikka tyttö omassa huoneessa nukkuu. Mä tiiän tekeväni väärin, kun en jaksa ravata monta kertaa rauhoittelemassa vaan otan aamuyöllä viereen nukkuu :ashamed: Mutta niin saadaan kaikki nukuttua vähän paremmin. Pakko ois ryhdistäytyä ja koittaa rauhoitella sänkyyn, menee vaan aina vaikeammaksi tuo omassa sängyssä nukkuminen muuten.

Pakko hehkuttaa täällä,. mutta tyttö söi tänään äidin tekemää nakkikeittoa ihan kunnolla :heart: :attn: Suu aukes niin hienosti, eikä haitannut vaikka oli pureskeltavaakin =) Pienistä asioista äiti tulee tyytyväiseksi :heart: Mutta ihmeen hyvin onkin ruoka mennyt tänään vaikka ripuloi tosiaan. On varmaan syömistä haitannut myös hampaiden puhkeaminen, nyt 8 puhjennutta ja pari lisää tulossa, ja näyttää tekevän taaempaa isompia hampaita, ilkeen näköisesti ikenet pullottaa :|

Onnea 1-vuotiaille :flower:
 
tuiskuselle hyvää matkaa, hyvin kotonakin sillä välin varmasti sujuu! :heart:

Yöllä heräillään meilläkin vielä. Välillä on nukkunut putkeen koko yön, ehkä n 3 kertaa vuoden aikana ;) mutta nyt taas heräillään ja saatetaan itkeskelläkin. hampaita ehkä. niitä on nyt 6. Meillähän oli tytöllä korvatulehdus joulukuun lopussa. Tammikuun lopussa ois pitänyt mennä siihen kontrolliin mut kun oli ne kovat pakkaset niin en päässyt (auto ei lähtenyt käyntiin) nyt sit soitin terveyskeskukseen varatakseni ajan siihen niin eivät ota koko helmikuussa näitä ei kiireellisiä! :kieh: mitäpä järkee sinne on sitten enää maaliskuussa mennä... :p

Tyttö otti eilen ekan askeleen ilman tukea. Yksi askel aamulla kaatumatta! Illalla otti niitä jo kaksi kaatumatta! tästä se lähtee!!! :heart: :heart:

tänään mennään perhekerhoon. =)

sadee80 & tyttö 11kk++

p.s. ihania herkkuja täällä kaikki väsää. slurps! :p
 
Matman neitoselle suuret 1v onnittelut :flower: Tytöt onki syntyny ihan samis päivänä :D

Pojalla ei ollu eilen enään kuumetta,mut yskii vieläki.Neiti oli eilen tosi kärtynen,sylissä vaan ois halunnu olla,olin ihan varma et yöllä nousee kuume,mut eipä noussu,onneksi.Nyt touhuaa ja leikkii kovastikki.

Mä pääsen tänään hierojalle,ihanaa.On pikkasen jumissa taas vaihteeks toi selkä.Sitä ennen pitäs käydä kirppispöytä tyhjään.V-loppuna kävin siinä niin oli 100e saldona,ihan kiva :D

Meillä neiti on kans ottanu askeleita :heart: enkka on ehkä nelisen askelta.Vielä kyl vähä arkailee tota käveleen lähtemistä.

mutta nyt menox,mukavaa päivää kaikille!

hemuliina
 
ONNEA HURJASTI kaikille 1v. täyttäneille :flower: :flower: :flower:

Meilläkin se synttäripäivä oli sunnuntaina :heart:. Eikös illalla sitten noussut taas kuume (tyttö on sairastellut jo pari viikkoa) ja vieläkin on kränäinen vaikka kuumetta ei olekaan :snotty:. Pitänee varata aika lääkärille kun meillä on etelänmatkakin tiedossa parin viikon päästä. Ostin apteekin tädin suosittelemana nestemäistä panadolia (en siis suppoa kuten aiemmin) ja toimi paljon paremmin ja piti kuumeen poissa kauemmin. Voin suositella. Maku on makeahkon mansikkainen ja kelpaa ainakin meidän neidille :D.

D-vitamiineista on ollu monesti puhetta tai galluppia (aina pitänyt vastata mut jääny). Mä taas olen vähän ylihysteerinenkin tuon d-vitamiinin antamisen osalta :| -eli muistan antaa joka aamu puuron kanssa. Johtuu ihan siitä, kun kuulin että d-vitamiinin "puutos" saattaa olla yksi 1-tyypin diabeteksen laukaisevista tekijöistä :eek:... ja kun meidän esikoinen on diabeetikko niin kaikkeni teen (minkä voin) ettei tule muille sisaruksille :'(.

GLOW: :hug: ei kuulosta herkulta tuo tilanteesi :eek:. Saisitko apua joltain lähisukulaiselta tai ystävältä? Voimia :hug:

Nukkuminen ja kukkuminen on täällä vaihtelevaa... viime yönä tyttö heräsi kolmen aikaa ja huusi tunnin :'( en tiedä onko se tuo flunssa joka aiheuttaa mahaoireita vai NutrilonSoija... :headwall:.. auttais jos lapsi osais kertoa miltä tuntuu.

Painonpudotusprojekti täällä suunnassa etenee hitaasti :D mutta nyt -4.1kg lähtenyt joulun jälkeen. Enää 10kg :eek:

Neiti nukkuu vieläkin (sitä se kukkuminen teettää) joten hyödynnän ajan ja juon kahvit... sitten alkaakin kodinympärikonttauskisat :LOL:

Hyviä vointeja kaikille ja paranemisia sairasteleville :flower:

Fiiu ja tyttö, 1 v :heart:
 
Meillä kanssa toiminut hyvin tuo "syötävä" panadol. Suppoa laitettaessa aina kauhea taistelu joten yleensä tuo syötävä menee helpommin :) Kuitenki silloin kun oli oikein kipeä eikä mitään suostunut syömään ei sustunut ottamaan edes tuota panadolia joten silloin se suppo oli laitettava...
 
:heart: Onnea kaikille 1-vuotialle :heart: :flower:

Ja onnea ja tsemppiä painonpudottajille :flower: Itsekin yritän hillitä herkuttelua, mutta huomenna on taas luvassa synttärikakkua, kun kummisetä perheineen tulee kummityttöä juhlimaan :whistle:

Toivottavasti Tuiskusella on huippumatka, kotona pärjäävät varmasti kyllä hyvin! =)

:hug: ja pikaista toipumista sairastelijoille!

Eilenaamulla sain selityksen viime aikojen huonoon ruokahaluun, kiukutteluun ja pätkäöihin, kaksi hammasta läpi yhdessä yössä. On mahtanut tehä kipeää raukalla :( Rupesin sitten eilen antamaan homeopaattista hampilääkettä ja tyttö on nyt paljon paremmalla tuulella. Eilen aamulla sai oikein temper tantrum -kohtauksen, kun ei saanut tungettua kättään kenkään :LOL: Oli niin kauheeta, kun mua nauratti ihan hilliottömästi, ja Greta raukka parkui lattialla ja potki ja löi lattiaa nyrkillä :LOL: Mä luulin, että noi kohtaukset alkaa vasta 1,5-vuotiailla, onko muilla ollut noita sätkypotkuraivareita? No, en näyttänyt, että mua nauratti, vaan otin tytön lohdutellen syliin ja autoin tunkemaan käden kenkään, lähti sitten sen kanssa tyytyväisenä konttaamaan. Kunnes taas tippui kädestä ja jälleen sai hepulit, nyt ei sentään pistänyt maaten :LOL:

Huh, nyt tulee oikein häpeällinen tunnustus :ashamed: Olen nimittäin kateellinen miehen ja Gretan loistavasta suhteesta :/ :ashamed:
Aiemmin olen ollut vain tyytyväinen, että tyttö viihtyy niin hyvin isänsä kanssa, mutta nyt alan olla jo välillä mustis, kun miehen tultua kotiin joutaa mamma romukoppaan ja vain isi on in :|
Jos alkaa itkettää, niin heti konttaa mun luokse ja jättää isin sinne maahan möllöttämään ja tisua silloin tällöin tullaan repimään esiin ja tietty het kun on nälkä tai väsy, niin tullaan mamman luo, mutta muuten ei mamman seurassa viihdytä, jos isin hauskuutusta on tarjolla :kieh: Jos mies lähtee huoneesta, niin hänen peräänsä itkee ja konttaa, vaikka oisin siinä vieressä :snotty: Vielä ei ole mitään suosimisia vaipanvaihdon tai pukemisen suhteen (no, minä ne yleensä hoidankin, niin kuin kaikki muutkit mälsät jutut), mutta meillä on ihan tosi selvä toi äidin ja isän roolijako, isän kanssa pidetään hauskaa ja mamma on sitten se tuki ja turva, nukuttaja jne.
Kyllä välillä osaan olla kiitollinen siitä, että eroahdistus meni meillä nopsaa ohi ja psykologiselta kannaltahan äidin työ ON tehdä itsestään itsestäänselvyys ja on merkki vahvasta perusluottamuksesta, että äitiä ei sen kummemmin kaipailla vaan tietää, että äiti on siellä AINA, mutta joskus kun on koko päivän ollut tytön kanssa, lohduttanut, leikkinyt, antanut ruokaa, vaihtanut vaipat, niistänyt nenän, imettänyt, nukuttanut, siivonnut ja laulanut, niin kyllähän se kirpaisee, että kun mies tulee kotiin, niin mamma saa suunnilleen kadota ainakin ekaksi pariksi tunniksi...

Hyh kun olen lapsellinen ja kiittämätön, mutta kaikilla on omat rajoituksensa :saint: Tiedän senkin, että psykologiselta kannalta on ihanteellista, että vauvalla on just kaksi eri tavalla stimuloivaa aikuista elinpiirissä, eli toisen on tarkoituskin olla se vauhdikkaampi ja hauskempi ja toisen taas sitten se satama, jonne voi purjehtia aina, kun elämä myrskyää ja kaipaa lohtua jne. mutta olisi se silti kiva, jos mammalla olisi muutakin merkitystä kuin "pelkkä" tarpeiden tyydyttäminen. Vaikka tarvehan se on se hauskanpitokin...

Tämä on tyhmää, kun tiedän, että tyttö on minuun ihan yhtä onnessaan, vaikkakin eri tavalla. Ainoa hetki, jolloin on mieluummin mun kanssa kuin isän, on, kun olen kylvyssä. Tulee siihen viereen kylvyn ajaksi, haluaa kammata minun tukkaa (ei isän! :D ) ja eilen illalla sitten kylvettiinkin yhdessä ja ai että oli jänskää koskea mamman paljasta jalkaa :heart:

No joo, tämä nyt on tätä "valitusta", kun ei ole mitään vakavampia valituksen aiheita.... :ashamed:

Tv. Mustasukkaisuuttaan häpeävä omistushaluinen hirviä Lentis ja syötävän suloinen Greta :heart:
 
Niin ja Seranzulle piti sanomani, että mulla on ihan sama juttu, eli lensin mä sitten finskillä, luftwaffenilla tai Alitalialla, niin jotenkin aina päädyn vaan jutskaamaan lentoemäntien ja stuerttien kanssa :LOL: Ja hei, en ole lentänyt enää 6 vuoteen, niin että tosi noloa, että vieläkin menen sinne pölisemään. Toisaalta, usein on nostalgisia fiiliksiä, niin että... :whistle:
 
Ehtisköhän tässä vähän kommentoimaan. Poika jo äänteli tuolla sängyssä...

Lentis Ymmärrän kyllä hyvin tuon mustasukkaisuuden. Itse olen vähän mustasukkanen pojan mummolle, eli miehen äidille. Poika saattaa joskus huutaa hänen peräänsä, että Äiti! Ja halailee ja pusuttelee paljon. Tietenki järjellä ajateltuna on ihanaa, että poika tykkää mummustaan ja anopista on kyllä ihan hoitomielessäkin ollut paljon apua.

Nyt poika alkoikin itkemään, joten jatkan myöhemmin. :wave:
 
Pikakommentteja..

Lentikselle vanhempien roolijaosta, meillä myös usei äiti hoitaa ne "pakolliset jutut" ja kun iskä tulee töistä kotiin niin oikein nauretaan ja vauhdilla isän syliin, huuto tulee jos ei heti pääse. MUTTA, viikonloppuna olin itse su-aamun töissä ja kun tulin kotiin ja vaikka oli mummokin kylässä niin sama ilmiö toistui niin että äiti oli tällä kertaa se jonka syliin oli päästävä ja iskä ja mummo ei ollut "mitään", kun olivat päivän siinä olleet. Mä vähän mietin, että taitaa olla myös niin että jos äiti olisi päivän poissa ja olisi isin kanssa, niin silloin on kiire äidin syliin, kun äiti ilmaantui takaisin kotiin?
Ja tuleehan niitä vaiheita jolloin isi on ihan pop, ja äiti ei kelpaa ja toisinpäin.

Tänään sain alustavasti kuulla että omat työt jatkuis kesän yli =) Että en mä ihan huono työntekijä ole ollut, vaikka viime viikolla jo pois piti ollakin töistä. Hyvällä mielellä tuli ihan tuosta, on ainakin syksyyn asti raha-asiat kunnossa. Ja sitten vois vaikka kotiin hetkeksi tytön kanssa taas jäädäkin. Avokki kävi eilen myös työhaastattelussa ja menee uusintahaastatteluun, saa nähdä vaihtaako hän työpaikkaa. Ainoa miinus uudessa paikassa on, että sisältää jonkun verran matkatyötä, en tiiä miten onnistuu tytön hoidot, jos minä sitten sattusin olemaan ilta- tai yövuorossa :/ Joutuuko sitten hakemaan vuorohoitopaikkaa vielä...

Mutta nyt pienen tytön kanssa ulos, kun ei enää ole kipeäkään =)
 
Uusi yritys...

Nessu Kiva, että työt jatkuu! Itse jännään, pääsinkö jatkohaastatteluun, kun kävin yhdessä työhaastattelussa eilen. Tuo olis vakipaikka, joten olis kyllä tosi hyvä, jos tuon paikan saisi.

Meillä poika otti ensiaskeleet viime viikolla. Mutta nyt on ottanut vain yhtä askelta. Enemmänkin syöksyy syliin kuin kävelee. Mutta hitaasti hyvä tulee.

Yöheräilyä on meilläkin, tosin se on vissiin liittynyt hampaiden tuloon. Nyt on ylhäälläkin kaksi hammasta ja aamulla katselin, että kolmas joko puhkeaa ihan just tai on sitten jo puhjennut. Poika ei hirveesti anna suutaan katsella.

Tänään käytiin korvalääkärillä ja hän leikkasi pojan kielijänteen. Oli kyllä sinänsä nopea juttu, mutta poika kyllä pisti kovasti vastaan. Piti minulla ja hoitajalla pitää tiukasti kiinni, että pysyy paikallaan. Vähän tuli verta sen jälkeen, mutta nyt ei tule enää. Vähän aikaa pitää mausteisia ruokia välttää, kun ne kirvelee, mutta muuten saa syödä normaalisti.

Onnea vielä kaikille 1-vuotta täyttäneille! :flower:

Ja voimia kaikille sairastelijoille ja hampaiden kanssa kärvisteleville. :hug:
 
Pikaisesti vaan käymässä :wave:

Onnittelut kaikille 1-vuotiaille :heart: :flower:

Jaksuja kovasti kaikille joilla sairastellaan, toivottavasti menis pian taudit ohitse :hug:

nessu, kiva juttu että työt jatkuu!

tatukalle kiitos reseptistä, kuulostaa hyvältä ja varmaan maistuukin, slurps :p

d-vitamiinista, onhan se kyllä tärkeä juttu että muistais antaa koska Suomessa lähes jokaisella on vajetta d-vitamiinin saannissa, sitähän on muutenkin paljon tutkittu ja riittävä d-vitamiinin saanti saattaa ehkäistä monia sairauksia. Oon koittanut pitää Jekovit-pulloa niin näkyvillä että varmasti muistan antaa joka päivä :)

Nyt syömään nakkikastiketta :p

Kareliini ja Sara ylihuomenna 11kk :heart:
 
pikakäyntiä vaan...

nessulle :flower: töiden jatkumisesta!

lentis sama meilläkin on että kun äitin kanssa päivät pitkät kaksistaan ollaan,nii sit kun tulee joku muu perheenjäsen kotiin,nii äiti unohtuu saman tien :/ . Varsinkin isosisko (12v) on suuri idoli ja suosikki :heart: . Varmaan senkin takia,että hän on paikalla vaan joka toisen viikon,niin silloin Islalle sitäkin tärkeämpi. Ihanaahan se on,että mullekin osoittaa kiintymystään,vaikka välillä ehkä ihan pikkasen harmittaiskin,ettei äiti enää oo se must-henkilö kokoajan :ashamed: . No,saa hyvillä mielin tehdä omia hommia,käydä lenkillä tms kun tietää että muidenkin seurassa neiti viihtyy :) .

Meillä on nyt imetys loppu! Ihan neitin ittensä toimesta pikkuhiljaa vähentynyt niin,että enää aamuyöllä on ottanut rintaa,ja nyt se ei riitä ja tarvii nan.nia lisäksi,niin oon sit jättänyt sen ainoonkin imetyskerran pois nyt kahtena yönä... Alkaa ekaa kertaa varmaan puoleen vuoteen olla rinnat arkana,varmaan vähän pumpattava pois ite :eek: . Toisaalta haikeaa lopettaa imetys,mutta toisaalta meillä sujui yli odotusten tissittely,kun näin kauan sitä jatkettiin. Alunperin olin varovasti toivonut,että jos 6kk imetän niin tyytyväinen olen! Esikolla loppui 5kk iässä kokonaan. Ja vielä kun näin luontevasti se hoitui,ilman varsinaista vierotusta,niin voi olla ihan tyytyväinen =) .

Ruokapöydässä neiti on alkanut tosissaan heitteleen lattialle kaiken minkä käsiinsä saa,grrrr... kattoo silmiin,että huomaatko nyt varmaan,että aion tän pudottaa ja sit voitonriemuisesti vippaa alas...Ruuat,lusikat jne... Välillä on pokassa pitelemistä,välillä oikeesti meinaa mennä hermot!!

Huomenna vienkin Islan anopille hoitoon,kun pitäis saada kämppää kuntoon synttäreitä varten,ja mun kunnolla siivouksesta ei tuu mitään jos neiti roikkuu lahkeessa kokoajan :/ . Ilonen olen siitäkin että on anoppi,joka innoissaan hoitaa ja lapsikin tykkää olla hoidossa. Vaikkei kaikki anopin jutut välttämättä ookkaan ihan mua,niin osaan yhdestä-sisään-toisesta-ulos-tekniikan aikas hyvin,joten hyvin tullaan juttuun :whistle: .

Eteisen raivaukseen lähden nyt,se pursuaa kaikkee mahdollista linnunruuista kynttilöihin ja maalipurkeista valokuvakehyksiin(lattialla odottamassa paikalleenlaittoa),puhumattakaan siitä kamasta joka oikeesti siä eteisessä kuuluu olla,eli ulkovaatteista ja kengistä. Yhet vaunutkin sieltä löytyy... ;)

uudisraivaaja-henkeä itseensä lietsova tatuka ja sottapyttytyttö Isla
:heart:
 
Kaikille sairasteleville pikaista paranemista!

Huh huh, täälläkin kiirettä pitää. Meillä on viikonloppuna kahdet juhlat. Miehen 30v ja Remun yhdistetyt synttärit. Tai siis miehellä lauantaina omat poikien bileet ja me lähdetään evakkoon ja sitten sunnuntaina olis miehen puolen lähisuvulle yhdistetyt synttärit ja porukkaa tulossa tähän tietoon 52 henkilöä. ja seuraavana viikonloppuna tulee mun puolen suku. Eli siivousta ja herkkujen laittoa tiedossa.

Pikku mies roikkuu välillä puntissa kuin takiainen. Jos itkettää niin aina päästävä minun syliin, muu ei kelpaa. Iskä on kyllä kanssa paras viihdyttäjä. Nauratti kun oltiin kaikki kolme saunassa ja lähdin pikasesti hakemaan limpparia jääkaapista niin sinne asti kuulu kirkkaasti miten Remu huutaa Äitii, äitiiii! Ja oikein makeat naurun tirskahdukset kun tulin takasin, ja ehdinköhän olla huimat 10 sekunttia pois näkyvistä. Muuten kyllä tulee isin kanssa hyvin toimeen, mutta jos mut näkee, niin seuraa jonkun moista huutoa tai pelleilyä.

Huomenna pitäis alkaa leipomaan suolaista piirakkaa. Onkin mielenkiintosta kun pitää tehdä yks pelti sipulitonta ja yks pelti sienetöntä. Tarkotuksena siis tehdä useampi pellillinen sieni-kinkku-aurajuusto-purjo piirakkaa. Joku ei myös tietenkään syö aurajuustoa. Lisäksi kaksi ihmistä on geliaatikkoa ja kaksi vegaania. Saa nähdä mitä mun hommasta tulee, naurattaa jo valmiiks! :LOL:

soikku ja remu
 
Onnea taas kaikille 1 veeläisille :flower: :heart:

Ja :hug: sairastaville, monella ikävästi just synttäreillä kipeillään :/

Almaa: Meillä neuvolantäti ainakin katsoi että ottaako helmen pinsettiotteella molemmilla käsillä, ja ottaako lelun molemmilla käsillä, kuulon testas, sitten et antaako lelun pyydettäessä, en muista oliko vielä jotain mut nuo ainakin :)

Meillä ei heräillä yöllä eikä tuo paria poikkeusta lukuunottamatta ole koskaan ollut yöheräilijä vaan posottanut 12h unia näihin päiviin asti. Senpä takia kai jos herää yöllä jostain syystä niin tuntuu se hirveälle et apua :D Meillä herätään tuossa 10 aikaan, joskus 9, joskus jopa 11 ja nukkumaan käy 21-22 aikaan. Päikkärit onkin sit suht lyhyet, noin tunnin yleensä ja 1-2 kertaa päivässä.

Lentis: Meillä nykyisin isi on pop just tolleen kun tulee töistä, hihkutaan ja seurataan kuin hai laivaa ja on isin kanssa koko ajan. Tänään tosin nyhjäs koko ajan mussa kiinni illallakin mut monesti on toisin. Ymmärrän hyvin että voi tulla mustis-oloja kun itse tekee kaiken lapsen eteen ja toinen lunastaa vapaamatkustajana parhaat palat :D inhimillistä :heart:
Noista itkupotkuraivareista niin niitä on tullut joskus kausittain ja ne tosiaan naurattaa:D Pitäis esim ruokapöydässä saada ottaa vaikka leipäveitsi ja äiti on ihan tyhmä kun ei anna ottaa sitä ja sen kanssa heilua ja sit tulee loukkishuutoa :LOL:

Sadee Hienoa, onnea teidän tytölle ekoista askeleista! :heart:

Nessulle Onnea töiden jatkumisesta :flower:

Hienoa että seranzulla meni päivähoitoon tutustuminen hienosti ja poika löysi heti leikit! :heart: Varmasti on heti niin paljon kivempi mieli mennä töihin :)

Nyt jos kohta malttais mennä nukkumaan... Hyvää yötä :wave:
 
Onnea 1-vuotiaille :heart: :flower:

Kiva kuulla että hoito hommelitkin sujuu hienosti :)

Täällä ei mitään uutta, paitti että ei tarvitse mennä kuin 20 min lenksu niin jo alkaa pistää alavatsaan :( Olenkin sitten ottanut rennosti ja herkutellutkin aikas paljon aikani kuluksi. No oltiin me sentäs ma aamuna äiti-vaavi jumpassa, se kun on enempi lihaskunto painotteinen niin ei ainakaan ala pistää.
Nimiasioita ollaan kovasti heitelty ilmoille, se mikä olis mun mieleen, ei käy miehelle ja päinvastoin..no onneksi tässä on aikaa pähkiä. Aika kuluu kyllä pirun nopskaa, 3 kk ja rapiat ja meillä pikkuruinen tuhisko. Telkkarista katellu kaikenmaailman synnytysjuttuja ja mitä lie tänään ihan Unelmien poikamiestyttökin laittoi kyyneleet kunnolla silmiin, että herkässä mielentilassa tuntuu olevan tää.

MIttari näyttää -21c ja mä en niinku haluis enää himopakkasia, sellanen -10 olis ihan fine.

Hyvää yötä!!

25+3 ( ??) HM ja pikkuneiti la 1v :heart:
 
Täällä taas alakuloa ilmassa; miehen kanssa napattiin aamulla yhteen.. Mä en tiedä mikä siinä on että mies on nykyään jotenkin niiiiiin ylisuojelevainen tuota poikaa kohtaan huomauttelee mulle päivittäin erinäisistä jutuista. Tänäaamuna se littyi mandariinin antamiseen; oon leikannut hedelmäveitsellä mandariininsiivuja puoliks ettei vetäis isoa palaa kurkkuunsa, no, veitsi oli kuulema liian lähellä pojan käsiä että olis voinut huitasta käteensä haavan... (leikkasin kyllä ihan riittävän välimatkan päässä ). No, eilen huomautteli että annan liian isoja leipäpaloja pojalle ja tuli sitten perässä niitä vielä pienimään (oon antanut pojalle jo isojakin paloja haukattavaksi eikä oo ollu mitään ongelmaa...). Ja näitä juttuja on ihan päivittäin, en jaksa alkaa tarkemmin tässä nyt selostamaan mut voitteko arvata kuinka paha mieli mulla on? Mun mielestä tollanen ei voi tarkoittaa muuta kuin että mä olen miehen mielestä huono äiti tai muuten vaan jotenkin liian huoleton :ashamed: . Mä oon sitä mieltä että lapsen täytyis vähän vahingon kauttakin oppia (tietenkin turvallisuuden rajoissa) ja ettei lasta voi millään suojella kaikelta. Mies taas on kehittänyt selkeesti itelleen stressin tosta pojan suojelemisesta... Mä oon työssä ollessakin jo tottunut siihen että lapset kolhii ja vahinkoja sattuu, enkä jaksa ihan pienistä olla stressaamassa. Mulla on kyllä niin paska fiilis kun otan tollaset kommentit ihan suorana piikkinä mun hoitotaidoista... Musta tuntuu että mä oon välistä muutenkin jotenkin niin ylikuormitettu kun oon lähes aina pojan kanssa kaksin, etten jaksais kyllä vastaanottaa yhtään ylimääräistä huomauttelua ja kommenttia varsinkaan ihmiseltä joka ei itse juurikaan ehdi poikansa hoitoon osallistumaan... Tottakai aiheesta saa sanoa mut kun tuntuu et niitä juttuja tulee päivittäin, oon siis varmaankin niin huono hoitaja että jatkuvasti pitää huomauttaa. Anteeksi vaan tämä purkautuminen, taitaa mennä osa PMS-oireidenkin piikkiin mut kiitos kun sain urputtaa.. :ashamed:
 
Ihanaa, etten ole ainoa mustis täällä :D Ja kuulostaa kyllä loogiselta, että vauva-taaperokin kaipaa vaihtelua ja siksi innostuu isukista ja muista perheenjäsenistä vietettyään ensin pitkän päivän äidin helmoissa =)

Rosinante: Mun on pitänyt kommentoida jo monta kertaa (mutta sitten aina vain löpisen omiani) tuota sun miehen ylihuolehtivaisuutta, nimittäin mulle tuli vain ensiksi mieleen, että kuulostaa ihan siltä, kuin miehesi tuntisi olonsa hiukan epävarmaksi isänä, kun sinä OLET hyvä äiti ja vielä alan ammattilainen. Ei ole välttämättä helppoa yrittää löytää omaa paikkaansa vanhempana, kun vieressä on asiat hyvin tunteva ja taitava ja vielä kokenut lasten asiantuntija. Ja varmasti miehesi onkin hyvin huolehtivainen (eikös lapsi ole eka myös hänelle) niin kuin ensikertalaiset yleensä, mutta jos tosiaan vielä jonkinlainen epävarmuus kaivaa, niin varmasti vielä korostaa ihan tiedostamattomasti sitä huolehtivaisuuttaan, ihan vaan näyttääkseen itselleenkin, että olenpas minä hyvä isä, kun näin huolehdin. Eli ei VARMASTI pidä sua huonona äitinä, vaan ehkä päinvastoin "liiankin hyvänä" ja siksi tosiaan korostaa tuota omaa huolehtivaisuuttaan. Itselle siis ainakin tuli heti tuota mieleen, kun jo aiemmin kirjoitit tuosta miehesi "huomauttelusta" jne.

Kuitenkin varmasti ottaa voimille, itselläkään ei riitä enää kärsivällisyyttä aikuisille, kun se kaikki on varattu Gretalle :hug: Auttaiskohan, jos silleen varovaisesti antaisit miehellesi tunnustusta muissa kuin noissa huolehtimisasioissa? Eli kylläpä puit nopeasti, vaihdoit vaipan sukkelaan, kylläpä viihtyy sun kannssasi jne. niin että saisi itsevarmuutta muissakin lapsenhoitoon liittyvissä asioissa kuin tuossa huolehtimisessa, kun kuulostaa ihan siltä, että mies on ottanut itselleen just tuon huolehtijan roolin, kun siinä tuntee varmasti olevansa taitavimmillaan.
Tää oli mun kotikutoista kyökkipsykolokiaa, eikä mitään jumalansanaa, mutta itselle tosiaan tuli tuollaista mieleen.
Joka tapauksessa, isot :hug:
 
rosinantelle :hug: . Urputaa saa,ja pitää, sitä(kin) varten me ollaan täällä,ja yks parhaista keinoista helpottaa oloaan on asioitten jakaminen... Varmaan harmittaa päivittäinen huomauttelu,meilläkin on ilmassa vähän samaa,hiukan pienemmässä mittakaavassa kyllä. Mies on joissain asioissa aika ylisuojeleva tyttöä kohtaan,ja kun ite päivätpitkät neitin kans touhuaa,ni ei kokoaikaa voi perässä juosta ja sit isäntä kotiintullessaan välillä ihmettelee,että mites nyt toikin juttu on noin... :headwall: . Lasta ei voi kuplassa kasvattaa,ja vahinkoja tulee takuuvarmasti sattumaan matkanvarrella, tärkeintä on että kuhmun tullessa on paikalla joku, joka ottaa syliin ja puhaltaa pipin pois :heart: .

Neiti sitten heräs ennen kuutta aamulla,eikä malttanut enää nukahtaa sänkyynsä. Otin sit viereen,kun isäntä siitä töihin läks,mutta eipä se uni enää tarttunut. 1,5tuntia siinä kiehnäs ja möyri ja höpötti ja ynisi,ennenkuin viimein noustiin ylös :D . Aamutoimien jälkeen kuskasin neitin anopin hoiviin,jotta saan siivota,niin arvatkaas vaan oonko saanut ees alotettua!! Just sit päätin että suursiivouksen sijaan teenkin vaan normi viikkosiivouksen,ja kuuraan paikat paremmin vasta juhlien jälkeen :whistle: ... Turhaa työtä koko kämppää puunata,kun yli 50 hlöä vkonlopun aikana lappaa ovesta,niin sama homma ois eessä kuitenkin synttärien jälkeen... Jaa miten niin laiska olen... :whistle: ;) :LOL:

laiskuri tatuka ja Isla anpoin hoidossa :heart:
 

Yhteistyössä