Helmimasut 2009 ~tammikuussa~

Lillip onnea pienestä ja voimia koko perheelle!

Lumienkeli: Tervetuloa ja sekaan vaan!

Olette keskustelleet siitä, että kun vauva ei ole laskeutunut ja/tai kiinnittynyt niin synnytys ei tapahdu "pian". Itsellä esikoinen laskeutui edellisenä päiväna ennen synnytystä ja seuraavana aamuna hän jo syntyi. Kolmonen ei laskeutunut vaan ennen varsinaista ponnistusvaihetta ponnistin häntä alas päin. Jokainen synnytys on käynnistynyt mulla lapsiveden menolla. Mitä olen nyt miettinytkin, että mahtaakohan synnytys taas käynnistyä niin?

Olen käynyt alkuviikolla vaikka missä testeissä. Oli kokeita joka lähtöön pissa- ja verinäytteitä ja alapäästäkin otettiin agalactie-bakteeritesti. Nyt sain osan tuloksista. Anemia mulla ainakin on (hb oli kuitenkin 120, mutta joku toinen arvo aivan alakanttiin). Pissa oli puhdas, mutta joku toinen arvo oli sitä luokkaa että raskausmyrkytystä aletaan pitää silmällä. Turvotusta on kyllä sen verran, että joka tapauksessa saan ensi viikolla lähetteen Tyksiin. On myös tosi paljon tullut kipeitä supisteluja ja terveydenhoitaja kehotti olla välittämättä niistä ja touhuta jos vaikka käynnistyis jo. Hänestä niin olisi parempi mun terveyden kannalta. Mutta eiköhän tämä helmikuussa vasta ulos halua.

Pitänee mennä työllistämään pyykkikonetta.

Sinituuli 34+6
 
Terveisiä eiliseltä neuvolalääkärireissulta... tilanne ok, sen verran nyt luotan se tutkimuksiin. Kohdunkaulakanavaa jäljellä 2,5-3cm noin, eli ihan normitilanne. Kohdunsuu pehmentynyt, mutta kiinni. Ei saanut sormilla tuntumaa, ett onko kiinni ni kattoi spekulalla: auts!! Mutta siis luotan siihen, että silmillään olis nähny jos jotain ihmeellistä olis tapahtunu. Nyt aion olla ihan normisti, koska supistelut ei mitään alakerrassa aiheuta. Ja ne karvaat vihlaisut on sitten kohdunsuulla, lääkärin käpelöidessä paikallistin ne sinne :D

Mutta oli se kokematon lääkäri...ei saanut vauvan sydänääniä kuuluviin!!! Jestas, eihän vauva TÄSSÄ VAIHEESSA pääse niin piiloon!! En hermostunut tilanteesta yhtään, koska vauva potki samaan aikaa, lähinnä huvitti koko tilanne. Pari kertaa lääkäri kuuli muutaman sekunnin ajan sydänäänet ja totesi, että sillä kuulemalla kaikki hyvin :D Kahden viikon päästä aika TYKSassa, silloin toivottavasti saan kokenutta käsittelyä :)

Huomenna nvla. Oli muuten eilen proteiini virtsas yhel plussal ja RR jkv kohonnut. Mullahan uusi riski raskausmyrkytykseen ku lapsella eri isä (ekasta aikoinaan olin "myrkytyksen partaalla" :/ ). Ja turvotusta on... ja paino taas hyvässä nousussa. No, katsellaan miltä huomenna näyttää.

Vauvan liikkeistä meillä kans myllätään päivät ja nukutaan yöt. Nyt saikulla oon huomannu vauvan liikkeet päivisin paljon useammin. Illalla tunnen liikkeet viimeisen kerran kymmenen tienoilla ja seuraavan kerran myllätään aamu seitsemältä. En tiedä liikkuuko siinä välissä, mutt en ainakaan siihen herää. Eikä silloin liiku ku käyn yöllä vessassa. Jos tää ennakoi tulevaa rytmiä niin sopii mulle :D

UÄ 33+6
 
sleeping
Hei!

Tänään lääkäri soitti lapsivesipunktion tuloksista ja tulokset olivat, että vauvan keuhkot ovat kypsät!!!!!!!!!!!!!!!!! =) =) =) =) =) Huomenna saan tietää, että saanko ensi viikoksi jo sektioajan. Mua niin jännittää!!!!!!!!!! Mahdollista myös on, ettei ne vielä suostu tekemään sektiota, kun ens viikolla on viikkoja vasta 35, mutta todellakin toivon, että siellä on fiksuja lääkäreitä päättämässä asiasta ja saan vauvan mahdollisimman pian syliini ja ettei vauva kasva liian isoksi!!!!!!!!!!!!! Olen kuitenkin varma, että sektiopäivä tulee olemaan kahden viikon sisällä.

Nyt ei pysty keskittymään kyllä mihinkään, kun jännittää niin paljon. En varmaan nuku ens yönä silmänräpäystäkään.
 
HIENOA! Sain Kelalta vihdoin äippärahapäätöksen ja se oli vallan jopa oikeanlainen. :D Sainpa sitten uuden verokortinkin tilattua, tosin eipä mun veroprosentti tuosta kovin paljon muuttunut. :xmas: Lenttis muuten, mitä päätit sen äippäpakkauksen suhteen? Joskus alkuraskaudessa meillä oli puhetta siitä. Hommasitko sitä mistään?

Vauvan liikkeistä (ja samalla Haavemammalle vastaus ...muistaakseni sä mietiskelit vauvan hiljaisuutta aikaisemmin =)): Papuska osaa välillä piiloutua ihan täysin ja olla täysin hissukseen. Tosin maanantaina tuli siellä Taysissa todistettua, että kyse on tosiaankin siitä, et hän on silloin piilossa jossain istukan takana. Liikkuu, mutta mä en tunne (ja arvatkaa ehdinkö tästä jo olla huolissani :snotty: ). Papu kyllä liikkuu nykyisin vähän pitkin päivää ja yötä, käyn pari-kolme kertaa vessassa yöllä ja yleensä papu heittää pari potkua siinä vaiheessa, kun pääsen takas sänkyyn. Ei aina, mut usein. Päivällä tulee kanssa tasaiseen yleensä se pari sinne, toinen tänne. Tai sit välillä ehtii huolestuttaa olemalla koko pitkän päivän ihan hiljaa ja sit yöllä (ehkä ) ottaa rallin. Saattaa mennä parikin ihan hiljaista päivää (jolloin on pakko käydä laskemassa liikkeitä, kyllä ne sieltä tulee, mut vähän niitä on) ja sit taas vetää yhtäkkiä kamalan rallin päälle. Terkka meinas, et tällä voi syntymän jälkeenkin olla tällaisia kausia: joskus ihan hissukseen, toisinaan hirmusella tohinalla. Kuulostaa muuten äidiltään... :whistle:

Uusioäippä tuosta sykkeestä: kyllä se vaan voi vielä tässäkin vaiheessa osata piiloutua. :D Mullakin terkka teki tänään pitkään töitä, että sai papulta sydämen sykkeet kuuluviin. Itse oon huomannut saman, kun oon koittanut tuolla kotidopplerilla kuunnella: joskus on tosi hankala saada kuuluviin, vaikka olisin luullut, et (tämäkin) asia menee toisin päin. Itse asiassa silloin, kun ei meinaa saada, oon huomannut, et saa helpoiten, kun itse nousee ylös, jolloin vauva valuu väkisin vähän enemmän tuohon eteen. Jotenkin se osaa vaan liimautua niin tuonne taakse (ja mulla vielä etuseinämäistukan taakse), että toisinaan se syke on tosiaan metsästettävä. Mut en mäkään ollut tänään huolissani: papu potki samaan aikaan, joten tiesin, et se on vielä siellä. B)

Onnea sleepingille sektiopäätösta varten! B)

Muuten täällä kaikki ok. Neuvolassa tosiaan kävin tänään, verenpaine oli vähän laskenut, mut on edelleen ihan ok. Vaikuttaako vähempiuninen yö muuten verenpaineeseen (laskeeko?) Painoa olis voinu tulla vähemmänkin, mutta turvotusta on jonkin verran (terkka veti plussan neuvolakorttiin). :saint: Pissanäytteen vien vasta huomenna, mun rakko on nykyisin semmoinen, et sieltä ei tiiä, koska tulee oikeesti, koska vaan tuntuu, että on täynnä. Tänään se sit vaan tuntui, et siellä jotain olisi ollu, kun epätoivoisesti yritin näytettä antaa. ...mut nyt menee liian tarkoille tiedoille. =)

Hauskaa päivän jatkoa kaikille!

T. Kärppä ja papuska valmiina päikkäreille (33+5 menee jo, kohta poksahtaa taas viikot :p )
 
Hiivaan juu samaa lääkettä ja ostin sit sen mitä ei tarvii laittaa kuin 1 yö. Silti tosiaan eilen vielä kutisi ja oli painetta ja vaikk amitä, mut tänään on taas rauhalliset paikat ja tosi hyvä olla :) Unta meni taas sen kellon ympäri :p ..eli ens yönä varmaan taas kukutaan.
Pixie Mä olen kans huomannut että mitä väsyneemmäksi saa itsensä konstilla millä hyvänsä niin sen paremmin nukkuu. Päikkäreitä olen kans välttänyt just että uni olis syvempää yöllä. Esim viimeyö oli ihantellinen ( olinki heränny klo 5 edell aamulla ), näin pitkästäaikaa uniakin ja en käyny pikkutiruilla veskissä sataa kertaa :)

nimiko Mulleki jäi mieleen et miehen pitäis valkkaa kotiuttamisvaatteet, mutku mies ei ole ollenkaan perillä vaatteista tai muistakaan vauvasälästä tai saati et minkä kokosia ne pitäs ollakkaan, niin kyllä mä olen ne valinnu...

Synnytyksen suunnittelu Onko se vähän turhaa??? ..siis ainakin meidän ensikertalaisten suunnitella kun varmaan menee sitten miten menee ja ammattilaiset tehköön suuret päätökset. Minä otan sitten kaikki 'kyynelkaasusta' lähtien :LOL:

Niisku Voih, häntää pystyyn vaan ja huomenna viimeistään on jo varppisti mukavampi päivä!!! =)

Bourriquet Kivasti pukee tuo tatska masua :)

sleepingillä on jännät paikat!!! :hug:

Kärppä Juu mä luulen et meillä on liikkeiltään samanlaiset babyt vatsassa. Onko sullakin istukka muuten edessä? Mulla on niin sekin vaimentaa.

Synnytysmusaa
Täällä kuuntelen ja valkkailen. Pakkasin jo Didoa ja James Bluntia, nyt hahmottelen Havana Blackia ja Marianne Faithfullia että mitenkäs ne sopis matkaan...

Ihanaa viikon ainoa pvä ettei ole tarvinnu suihkasta jo jonnekin niin on ehtinyt kotona olla rauhassa vaan...eli tässähän mä olen koneella pörränny melki koko päivän. MItähän tässä söis lounaaksi ja sitten kutsuukin tapettikaupat.pitäs pikkuhiljaa valita materiaalit kun remppa alkaa kahen viikon päästä...ja apua muutto on siis kolmen viikon päästä..ja milloin lie synnytys siinä välissä... |O Paniikki!!!!

HM ja nökerö-prinsessa 37+0
 
Orchid: JESTAS kun sul on upee maha :heart:

sleeping: Onnea tulevaan, onneksi on pikkuisella jo kypsät keuhkot!! =)

Itse päätin, etten synnytä ennen helmikuuta :saint: Askarreltiin neidin kanssa hänen 5v kutsut kavereille ja ne bileet on sit 31.1 ja mulla on silloin vielä vaavi masussa :D Tolleen pari viikkoa ennen oikeata synttäripäivää juhlitaan...

Mun maha on edelleen aika pieni. Yksikn puolituttu kysyi, että koska mulla on LA ja mä kun sanoin, et 5 viikkoo, niin se oli ihan, et :eek: Olis kuvitellut, et joskus huhtikuussa... :whistle:



Tossa maha tältä aamulta, eli rv 34+6. Huomenna viikot poksuu ja äippäloma alkaa B)

-Kyrsä ja nappula 34+6
 
Minä vastailin imuista. Ei vauva varmasti tarvi niin paljoa, mutta meillä siis tuo kohta 2 vee poika käyttää 4 imua jossa on päällekkäin 2-3 kerrosta froteeta.

Ja imujen kokoahan täytyy vähän suurentaa sitä myötä kun vaippakokokin kasvaa. Harsot on myös kätevä taitella imuiksi ja kuivuvat nopeeta.

Nyt ei ehdi muuta...

Tiitteräinen 37+4
 
Haavemamma: on etuseinämässä istukka. Ja tosiaan maanantaina vasta ultrassa ja sydänkäyrässä tarkistettiin ja kyllä se potki siellä. Silloinkin tunsin ne, mitkä tunsin, melkoisen vaimeina (verrattuina niihin koviin, joita sit taas välillä tulee) ja osa meni täysin ohi. Lääkäri vaan katto ultrakuvaa ja sanoi, et nyt se potkaisi ja minä olin ihan, että ai, en mä mitään tuntenut. :whistle: Mä en alussa huomannut tuota istukan vaikutusta, mut saattoi olla, et papu ei silloin vielä ollu sellaisessa asennossa, et olis siihen osunut. Ja nytkin tuo aina välillä kyllä saa niitä tuntuviakin rallikausia... =) Mutta lääkäri meinasi, että ihan istukasta ja lapsiveden vähenemisestä johtuu tuo tunnottomuus. Lapsivettä siis normaali määrä, mut loppua kohti ja tässä vaiheessa kuulemma pitääkin olla jo sen verran vähemmän, et sekin voi vaikuttaa.

P.s. Kyrsä sulle ei yhtään sovi sun nimimerkki. :LOL: Oon kuvitellut sut iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiihan eri näköiseksi tuon nimimerkin vuoksi. :D :saint:
 
Alkuperäinen kirjoittaja KYRSÄ:
Alkuperäinen kirjoittaja Kärppänä heinälatoon:
Alkuperäinen kirjoittaja KYRSÄ:
kärppä: Ai :LOL: Miltä mun olisi PITÄNYT näyttää? :D Palaneelta maggaralta? :saint: :LOL:
:saint: :saint: :saint: :saint: ...sinne päin... :whistle:
:saint: Eli pitäiskö mun ottaa toi kohteliasuutena? :saint:
No sanotaanko näin. Todellisuus on mielikuvaa huomattavasti parempi. :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kärppänä heinälatoon:
Alkuperäinen kirjoittaja KYRSÄ:
Alkuperäinen kirjoittaja Kärppänä heinälatoon:
Alkuperäinen kirjoittaja KYRSÄ:
kärppä: Ai :LOL: Miltä mun olisi PITÄNYT näyttää? :D Palaneelta maggaralta? :saint: :LOL:
:saint: :saint: :saint: :saint: ...sinne päin... :whistle:
:saint: Eli pitäiskö mun ottaa toi kohteliasuutena? :saint:
No sanotaanko näin. Todellisuus on mielikuvaa huomattavasti parempi. :D
:D kiva, kiitti!
 
Jösses kun tulee tekstiä... ! Hyvä vaan, ei sillä, mutta tällä päällä ei yhtään enää muista mitä piti kommentoida... :headwall: :D
Kaiken olen kuitenkin läpi lukenut ja hengessä mukana yrittänyt pysyä... Riittäköön se tälläerää..
:whistle:

ON: myllertää parhaillaan niin,että jotkut kickboxing/jatsi reenit tuntuis olevan käynnissä :LOL: . Kaikki mallillaan täällä siis.
Tsemppiä kaikille meille, jännätään kuka seuraavaksi jakautuu...

tatuka+adhd peikko 35+2

Ps. Joku muukin synttäreitä isolle sisarukselle on viä järjestämässä ennen la.ta... Meilläkin juuri päätettiin että esikon synttärit pidetään 7.2 (oikeesti 12.2), ja lupasin silloin olla vielä yhtenä kappaleena...
:whistle: La on siis 17.2, mutta eipä täälä ole vielä mitään merkkiä että ennenaikojaan yrittäisi ulos pyrkiä... Esikkokin leikattiin 39+6 eikä sillonkaan ollut viä minkäänlaista tunnetta synnytyksen alkamisesta... Että luottavaisin mielin sen suhteen olen. Ja jos lääkäri päättää et sektio tehdään, niin tuskin ennen tota seitsemättä päivää siihen kuitenkaan alkavat...
 
Pikaisesti vaan kontrollikäynnin kuulumiset. Samalla oli siis se synnytystapa-arvio.

Rv: 37+1
RR: 134/83
Pissa: Puhdas
Painoarvio: 2,5kg
Lapsiveden määrä: Normaali
Tarjonta: RT, ei vielä kiinnittynyt
Kohdunsuu: Pehmeä ja 3cm auki! :eek:
Kohdunkaula: Lähes hävinnyt

KTG-käyrällä makoilin taaskin sen 30 min ja hyvältä käyrä vaikutti. Mitä nyt poitsu vaan halusi kokoajan pakoilla anturia ja siksi käyrään tuli katkoksia. :LOL: Syke vaihteli 130-165 välillä. Napanuoran virtaukset muilta osin kunnossa, mutta vatsankohdasta ei saanut virtauksia näkyviin. Lääkäri kokeili myös nuo lantion luut sisältäpäin ja sanoi, että hyvin mahtuu alakautta syntymään ja on kuulema hyvä lantio siihen hommaan. :D

Ens maanantaina taas KTG-käyrälle synnärille, varmaan sen takia kun ei saanut niitä vatsanalueen virtauksia näkyviin. Sitten viikon päästä kontrolliin äippäpolille. Ellei ole sitten ennen tuota syntynyt. :heart:

Tinttu & Tirpukka 37+1
 
Kärppänä heinälatoon okei, ehkei se sit täysin mennyt kokemattomuuden piikkiin :LOL: vaikka osa oli sitäkin ku lääkäri malttoi kuunnella pari sekuntia yhdestä paikasta ja kuunteli toisesta ja taas toisesta... vaikutti aika hermostuneelta ja toisteli ett "kyl terveydenhoitaja olis sykkeen jo löytäny..." :LOL: Niin ja mulla kans tuo istukka etuseinämäs ett sekin häiritsee...
 
Kysynpäs vielä teiltäkin:

Mun vanhempainvapaa (vai mikä se on ...äippälomaa tarkoitan :D) loppuu tuon lapun mukaan 3.12. Jos päätän sen jälkeen jäädä jatkamaan vielä kotihoidon tuelle, niin maksetaanko se eka kotihoidon tuki jo tuolloin joulukuussa, vaikka mulla on merkattu joulukuusta noilta kolmelta päivältä vielä tuota vanhempainrahaa? Vai olisko joulukuun tulot vain ja ainoastaan ne, mitä tuosta kolmesta vanhempainrahapäivästä tulee? =)

Sattusko kellään olemaan kokemusta?
 
Glow
Jooh, pää tyhjeni heti kun aloitin, mitähän mun pitikään kommentoida :whistle:

Lentis Kaivoin esikoisen aikaisen neuvolakortin esiin tarkistaakseni. Mulla on ollu rv 28+1 kohdunsuu "pehmeä, kiinni" ja rv 36+1 "pehmeä, auki joku epämääräinen söherrys" Poika synty 39+6.

Nythän muuten viikot tais olla suht samat, kun kävin eilen lääkärissä, 36+1, pehmeä ja auki n.2cm. Että jos edelliseen vertaa, niin ei tässä vielä ehkä synnyttämään lähdetä. Toisaalta, taas kerran voi todeta että "ei pitäisi vertailla edes omia raskauksia" niinkun joku lääkäri joskus sanoi. Ekassahan ei ees supistellu, muistaakseni, ei ainakaan tuntuvasti/ kipeesti. Tässä raskaudessa on ollu napakoita ja kipeitä suppareita jo paljon.

Olen tähän asti ajatellut, että haluan epiduraalin. Muuta en oo aatellu, mutta pitänee tutustua muihinkin vaihtoehtoihin. Sitä olen lähinnä ajatellut, että toivottavasti menen sairaalaan ajoissa ja ehdin saada edes jotain!

vessassa ravaamisesta En muista kuka se oli, joka pohti asiaa, anteeksi :ashamed: että oisko vauva kääntynyt, sitä pissillä käymistä... Mullahan oli kans niin että vauva oli sitkeästi jo pitkään raivotarjonnassa ja mua muka pissitti kokoajan, vaan ei tullu kun tilkka tai ei mitään ku meni vessaan. Sitten vauva oliki kääntynyt poikittain, jolloin tota "pissimis ongelmaa" ei ollut. Nyt taas kun vauva on rt:ssa, on se "pissimis ongelma". Voi sentään, kaikkea sitä ja selittää :LOL:

Jotain muutakin mun piti sanoa, mutta en muista...
Eilen illalla ja vähä tänäänki ollu "lattea fiilis" ja ärsyttäny kaikki :/
 
Glow jos mua tarkoitit, niin mä oon rampannut jo pitkään. ....johtuen siitä, et papu on ollut jo aika kauan pää alaspäin ja myös laskeutunut jo aika kauan aikaa sitten. Mut silti sillä on päiviä, jolloin se osuu rakkoon enemmän ja toisinaan taas on suhteellisen helppoa. Mutta en edes muista, milloin olen viimeksi voinut nousta istumasta ilman, et tarttee mennä vessaan.. :whistle: (arvatkaa miks mä en käy kaupoissa, joissa ei ole asiakasvessaa... B) )
 
Kiitti haavemamma tsempeistä, lämmitti mieltä :) Päivä onkin tuntunut iltaa kohti jo paremmalta!

Mulla on kanssa istukka edessä ja varmaan siksi minäkin olen ihmetellyt sitä välillä niin rauhallista vauvaa. Eli liikkeitä ei ole niin tuntunut, mutta ilmeisesti tuo istukan paikka sitten aika paljon vaimentaa niitä potkuja. Mulla siis liikkeet on enemmänkin sellaista möngerrystä, eli masun muoto muuttuu miltei kolmioksi pikkuisen selän (?) kohdalta ja siinä samalla hän sitten monottelee jonnekin sisäelimiin. Näin olen ainakin päätellyt. Mullakin lääkäri sanoi että oikein kovasti liikkuu ja itsepä en tuntenut juuri mitään.

Vessassa ravaaminen on täälläkin juuri tuollaista, että ihan järkyttävältä hädältä tuntuu ja sitten kun menet niin saat 2 tippaa aikaiseksi. Neuvolassakin on tosi noloa kun ei saa siihen näytekuppiin nykyisin enää mitään aikaiseksi :ashamed:

Tintulla näyttää myös siltä, että pikkuinen tuhisija on pian sylissä. :heart: Tsemppiä!

Niisku ja aarre 35+6
 
Kyl nyt väsyttää sit iha pirust ku duunitki loppu. Onneks huame sit saa mammalomal ottaa rennost ja nukkuu. Neuvola on huame ainoo meno.

Meil kans järkätää synttärei esikoisel. Pidetää 31.1 millo se on syntynykki. Seuraaval päiväl si lastenkutsut.

Vessas ravaamist on täälki ja päivisin voin käydä vartin välein ja sen muutaman lirun takii. Nyt ei niin väliks ku jää himaan mut duunis se vessas asuminen vähä tökki.
 
Pikasesti kysymässä noista lisä imuista:

Aluks aattelin et jää ne kestot käyttämättä, mut nyt meinasinki et jos kokeilis :) Kattelin vaan et miten niin pien flanelli läpyskä mitään imee, mut kertokaahan te jotka tiiätte et riittääkö se imu mikä niissä on, vai pitääkö tehä lisäimuja?
Ja jos teen froteesta imuja, niin käykö sellasinaan, vai pitääkö pinta olla semmonen joka ei tunnu kosteelta tms.?

kuupas ja tirppana 35+0
 
Mahtava toi teidän keskustelu Kyrsä ja kärppänä heinälatoon! Molemmilla aikas erikoiset nimimerkit. Jos kärppää on mietityttänyt miltä näyttää kyrsä, niin en sit kans yhtään osaa kuvitella miltä näyttää Kärppänä heinälatoon! :LOL:

Mut juu, kaunis kuva kyrsästä, oot tosi nätti ja ihana massu!
 
Juu, ihan mielenkiintoisia mielikuvia on palstailijoista eikä ne pidä yleensä yhtään paikkaansa =) Ja toiset muistaa paremmin ku toiset... Esim.Kärppä ja Lenttis on jääny erityisesti mieleen jo sieltä alkuraskauden hermoilijat-pinosta, mistä aloitettiin :flower:

Meillä myös esikoisen synttäreitä vietellään. Sukulaisille jo pidettiin ja vielä edessä kaverisynttärit&isän järjestämät synttärit. Esikoinen syntynyt 30.1.2000
 

Yhteistyössä