Helmimasut 2009 ~Joulukuussa~

Glow
Noniin, neuvola oli eilen.
Sokerirasituskokeen arvot oli hyvät, eli ei ole kehittynyt "tautia". Olikohan ne jotain 4.4, 6.5 ja 6.2 (olikohan rajat 5.3, 10 ja 8 jotain... ) . Huh :) ei tarvi ressata sitä. Vaikkain, painoa oli nyt meikäläiselle tullu miltei 800g/viikko :eek: :ashamed: Noh, ruoka on maistunut ja suklaa. Ei voi mitään. Liikkumisen puutetta. Nyt kun on jo viikon verran ollu tosi hyvä olo, olen alkanu liikkua taas, lenkkeilen sen minkä kykenen. Eilen kävin pojan kans uimahallissa, ite ei juuri uimaan lastenaltaassa pääse, mut josko menis ihan yksikseen jokukerta tai ottais toisen aikuisen mukaan vahtimaan poikaa. Uiminen nimittäin tuntu hyvälle, se vähä mitä siinä lastenaltaassa pysty ja tulihan siellä Thaimaassa uitua joka päivä.
Neuvolan täti tuumasi, että nyt voikin olla hyvä olo, kun se streptokokki on saatu häädettyä. Usein se kuulema jää jumimaan. Mä söin ne 2 kuuria ja sen jälkeen ei ole ollu pöpöä. Eikä supistuksia!!

Painosta vielä, että nyt on alusta tähän asti tullu mulle 5kg. Että jos kokonaismäärää katotaan, niin ei paljon. Vaikka kyl hirvitti toi eilinen punnitus! Niin paljon, niin vähässä ajassa. Aiemmin ku tuli tosi vähän tai ei ollenkaan, tai oltiin välillä miinuksen puolella... Onneksi neuvolan täti ei ole painosta jäkättävää sorttia! Minä ite olen...

Verenpaine on matala edelleen, 100/77.
Hemppa on hyvä, 124. Pelkkää rautaa en ole syöny, vaan niitä raskaus multivitamiineja 1 tai 2 päivässä. Niissähän on tilkka rautaa.

Sf-mitta menee nyt keskikäyrällä. Eli ei sen perusteella olis mitenkään kovin isoa vauvaa tulossa. Neuvolan täti sanoi, että neuvolalla ja äitiyspolin lääkäreillä on omat mielipiteensä noista painoarvioista. Että lääkärit suunnilleen vähät välittää tosta sf-mitasta, kun he katsoo ultralla painoarvion.

Mä menin sitten poistamaan kaikki saapuneet yv:t
:xmas: piti poistaa lähetetyt... vähän jumitti toi yv puoli...

Heh, kun sanotaan että se musa mitä kuuntelee nyt, minkä vauva kuulee... Rauhoittaa vauvan syntymän jälkeen... Eli soiko meillä joululaulut vielä helmikuussa :LOL: Ei, jos multa kysytään. Mut toi jouluradio on kiva juttu, monipuolista joulumusaa, eikä puheen höpinöitä.

Lähdenkin tästä askartelemaan joulukortteja! Poika on mummilla yökylässä, saan rauhassa askarrella...

Hei, joko tosiaan olen viikolla 31 :eek: :heart: eli rv 30+0 ohhoh.
Niin, semmoista vielä, että tänään ekan kerran mun mielestä mun maha näytti isolle! Käväsin askartelu tarvike ostosreissulla h&m:ssa ja sovitin paria paitaa, maha näytti niin kiinteälle ja isolle pallolle kun vaan voi :D ei se koti peilistä näytä...
Enpä sit kuitenkaan ostanu "mamma paitaa" enää tässä kohtaa, ehkä pärjään näillä mitä on. Enimmäkseen tavallisia paitojahan mul on, kiva kun myydään paljon pitkiä t-paitoja ja neuleita niin niillä mennään.
 
Uimisesta: Mä käväsin sunnuntaina uimassa sillä välin kun neidillä oli uimakoulu. Maksoin koko kurssin ajan uimiset kerralla (siis itseltäni, täällä saa vanhemmat uida 10?:lla koko lasten kurssin ajan), eli vielä olisi 7 kertaa jäljellä. Mutta kun pääsin sinne altaaseen, mulla alkoi silmissä pyöriä. Uin vaan 3 kertaa altaan päästä-päähän ja menin saunaan loppuajaksi. Kyllä harmitti. Lisäksi sain aivan jumalattomat supistelut... Että se siitä uimisesta. Taidan seuraavalla kerralla ottaa kuopuksen mukaan niin istutaan sit vaan lastenaltaassa :/

Joulukortit on askarreltu ja laitettu kuoriin. Enää pitää mennä tipauttaan postilaatikkon :xmas: Joululahjat on hommattu ja vauvan tavarat on hommattu, on niin hyvä mieli, että ei tosikaan. Stressata ei tarvi enää kun joulusiivouksesta, mut senkin hoitaa yhdessä päivässä kun saan lapset hoitoon jonnekkin. Kaappeja olen siivonnut jo niin, että enää ei ole kun siivouskaappi vailla siivousta. Ongelma on vaan, että mihin piruun piilotan kaikki lahjat? Nyt noi nipinnapin mahtuu piloon, mut entäs sit kun sukulaisilta tulee paketit :eek:

kalasta sen verran, että syön itse kirjolohta, savusilakoita, makrilliä, seitä. Kylmäsavu- ja graavilohi on ihan suosikkeja, mut niitä ei saa nyt syödä :'( Kyllä tulee ankea joulu. No ehkä syön sit kinkkua ja uunikalaa senkin edestä :p

Nyt tuli ongelmia, pitää poistua

-kyrsä ja nappula 28+4
 
Absa :hug:

Rosinante Meil kans terkkari on välillä vähän liian huoleton,ainakin mun mielestä!Kertaakaan hän ei oo maininnu d-vitamiinin syömisestä ja kun valitin vattan kovuudesta,hän ehdotti pellavansiemenien syömisestä..eikös ne oo vältettävien listalla! :whistle: Kyllä hän kuitenkin joka kerta kysyy että onko kaikki hyvin ja että onko mulla jotain kysyttävää!

Glow Hyvä että sokeriarvot olivat hyvät!

Iso :hug: kaikille kipeille ja muillekin jotka kaipaavat sellasta!!

Tänään on ollut suht hyvä ja energinen päivä!Käytiin pojan kanssa kävelyllä,askarreltiin tonttu ja tehtiin pannukakkua!Läheskään joka päivä ei oo ihan näin energinen päivä!Väsymys on välillä aikamoinen! |O

Nyt katsomaan metsoloi ja tekemään joulukorttei! :wave:

Tyypin äippä ja Einari 30+1
 
Tyypin äippä : Auts, toi on jo aika huoletonta terkalta! Pellavansiemenet on todellakin kiellettyjen listalla... Ps. Kovaan vatsaan auttoi ainakin mulla se apteekin magnesiamaito.. (Heh, mä voisin kohta jo saada jotain provikkaa sen mainostamisesta. Niin paljon oon sitä ylistänyt :LOL: )
 
Moi pikaisesti! :wave:

Energiat on täälläkin ollut tänään nollassa töiden jälkeen, oon vaan ollu koneella ja maannu sohvalla... :/ Poikakin valittaa huonoa oloa, tuli kesken päivän koulusta kotiin. saas nähdä kahittyykö tästä jotain vai selvitäänkö säikähdyksellä... Mua kyl väsyttää jo noi aamuvuoron herätyksetkin (04.45) ja kun ei päikkäreitä ota,niin alan nyt jo olla ihan petivalmis...
suihkuun vaan ja nukkumaan...

Odotan vaan vkonloppua ja vapaata,että sais jotain tehtyäkin huushollin suhteen. Noi pestyt ja silitetyt vauvan vaatteet on nyt odottanut 3-4vkoa olohuoneen nurkassa kaappiin pääsyä,kun en vaan o jaksanut/ehtinyt...

Öitä ja vointeja kaikille!

tatuka+peikko 29+0

 
Kiitos haliloista, nyt on tosi levollinen olo ja ihan sauna lämpiämässä ja korkkaan raskausaikani toisen alkoholittoman oluen sitten lauteilla =)

Siksi varmaan tuosta painosta lääkäri huomautti kun alussakin oli painoindeksi jo 32, eli numeraalisesti isokokoinen tapaus, en tunnusta olevani :whistle: sanoi että 6kiloa olisi tässä vaiheessa saanut enintään olla tullu... Mun mielestä ne 10,5kiloa on vaan tuossa mahassa kun vanhat farkut menee nappia lukuunottamatta päälle ja eihän tuossa tosiaan ole kuin 4kiloa extraa vasta, jos niistä osa vielä näin parikymppiseltä katoaisi helpommin sitten :D Niin ja onhan noihin rintoihinkin tullu ku kaksi kuppikokoa kasvanu. Mutta ehkä ei tartte ihan joka päivä sitä suklaalevyä vetää, mutta jouluna kyllä napsin jos vaan tarjolla on :p Mutta tosiaan lapsi on normikokoinen ettei se ole liian isoksi kasvanut ettei mulla sf-mitta/muut siitä johdu.

Mistä tulikin mieleen JAANA25 että huh, sehän on kunnolla kasvua ottanut sun vauva!! =) Tuleeko siinä sitten eka helmivauva massusta ulos? :heart: :heart: Jaksamisia sinulle näin varmaan yllättävässä tilanteessa :hug:

a&a-boy 28+1
 
Hei kaikki, täällä uusi helmikuinen. Olen aiemmin osallistunut lähinnä hermoilijoiden pinoon mutta hermoilu on helpottanut ja tämä pino tuntuu erinomaiselta, niin samassa vaiheessa kuljetaan. Raskausviikkoja nyt siis 28+5 ja poika tulossa.

Lueskelin hieman hätäisesti viestejä mutta Jaana25:lle mulla olisi heti paljon kysymyksiä. Pojasta on nimittäin ultrien perusteella veikkailtu suurta ja jossain vaiheessa lääkäri jo väläytteli makrosomiaepäilyä. Neuvolalääkäri oli kuitenkin kovin huoleton, sanoi että ennen viikkoa 36 ei kuitenkaan tehtäisi mitään - joten nyt sitten odotellaan vaan. Minä kun mielelläni seurailisin vähän enemmän, olen miettinyt menenkö sitten yksityiselle ultraan vai odotanko seuraavaa neuvolaa joka on vasta parin viikon kuluttua.

Eli kyssäreitä Jaana25:lle (toivottavasti ei haittaa ja mainitse jos vastaukset ovat jo jossain aiemmissa viesteissäsi...) Eli missä vaiheessa tuota makrosomiaa alettiin epäillä? Mikä vauvan painoarvio oli rakenneultrassa? Millä perusteella tuo makrosomia nyt todettiin? Ja mitä sinulla ovat SF-mitat olleet?

(Huoh, ehkä olisi sittenkin pitänyt pysyä sillä hermoilupinossa :LOL: ) No, antakaa esikoistaan odottavalle, ei niin nuorelle äititulokkaalle anteeksi sekoilut...

Tämä oli nyt varsin omanapaista, pahoittelut myös siitä. Hyvää vointia kuitenkin kaikille, toivottavasti supistukset ja muut voinnit helpottavat pian. Ja kaiketi helmikuisten pinossa on jo sellaisiakin, jotka jäävät joulukuun aikana vielä äitiyslomalle?
 
Tervetuloa almaa! :flower:

Mul tulee kyl varmaan kiire ton joulun kanssa!! :whistle: Sillai se kyl on melkein joka joulu!Varsinkin lahjojen osto jää kyl ihan viimesil päivil!

Millasii perinteitä teillä on jouluna?
Me varmaan mennään taas mun miehen vanhempien luo.Siellä sit aluks syödään puuro ja koristellaan kuusi.Sitten käydään saunassa ja osa porukasta lähtee joulukirkkoon(minä en)Sen jälkeen syödään ja illalla jaetaan lahjat!Siinä se tiivistettynä.En vielä tiedä että tuleeko joulupukki,vai tuo pukki lahjat kuusen alle. Poika rupee olemaan siin iäs kyl et pukki vois olla ihan kiva juttu!Ei hän ainakaan kaupoissa ole pukkia pelänny vaan ottanu reippaasti namin ja heiluttanu pukille! =)

Nyt ottamaan tortut pois uunista!Voi ol et yks eksyy suuhun! :p

Hyvää yötä,voikaa hyvin...pois kaikki supistelut!!
:wave:

Tyypin äippä ja Einari 30+1
 
ALMAA, JA ROSINANTE!
Almaalle tervetuloa joukkooon :flower: Eli mulla on ennestään tytöt -03 ja -05, joiden syntymäpaino oli 4130g ja 4440g. Jo tuolloin molemmissa raskauksissa kävin sokerirasituksessa, jotka olivat nomaalit. Nyt kävin sielä myös muistaakseni rv 26, ja arvot olivat normaalin rajoissa. En saanut edes ruokavalio-ohjeistusta, ainoastaan makean syöntiä käskettiin vähentämään. sf-mitta on huidellut yläkäyrillä ja ylikin koko ajan. Ja nyt siis kasvanut kolmeen viikkoon huimat5cm. Tästä kyllä lekurikin mainitsi, että riippuu paljon vauvan asennostakin toi mitta. Koon hän arvioi käsikopelolla ja sanoi että "pitkä vauva, lähemmäs kolme kiloa jo varmasti. (itse en sitä kyllä usko, ei noin iso sentään voi olla).Nyt laitetaan sulle toi lähete äitipolille, niin katsovat ultralla, ja saadaan synnytystapa-arvio samalla aikaa." Ja kun kysyin sit tuosta synnytyksen ajankohdasta, niin sanoi ettei missään nimessä lasketa yliajalle, että riippuu nyt ihan sitä äitipolikäynnistä se..mutta antoi ainakin ymmärtää, että ehkä jo rv 37-38 olisi h-hetki sitten.

Tämmöstä täällä siis.
Kaikki viestit olen tunnollisesti moneen kertaan pvssä käynyt lukemassa, mutta silti pää lyö tyhjää. Huonoja oloja oli ollut myös muilla, joten kaikille heille tsemppiä! Samoin muista suruista kärsiville. Ja raskauden kun pitäisi olla elämän parasta aikaa, :LOL: ...ei tunnu siltä kun ukko mököttää joka pv jostain.

jaana , jolla huomenna (tunnin päästä viikot paukkuu ja olis tasan 31)
 
Huomenta! :wave:
Pakko tulla valittamaan heti aamuste,sori! :ashamed:
Oli sit taas aika kamala yö,nukuin varmaan noin pari tuntia yhteensä!Joka paikkaa kolotti,pissatti,supisteli ja kaveri oli vauhdikkaalla päällä!! No,kai se täst!!Kiitos että sain purkaa pahimman pahan olon! :whistle:

Nyt juomaan kahvia!! :wave:

Tyypin äippä ja Einari 30+2
 
Huomenta!
Masussa tapahtuu taas... Yöllä heräsin siihen, että joku paukautti kylkeen ihan tosissaan ja tirppa oli sitten kääntynyt poikittain. Pää törrötti ihan selvästi siinä kyljessä. Tuntuu jotenkin aika häröltä kun tuntuu selvästi joku osa... Nyt en ole ihan varma asennosta, mutta luulen, että on kääntynyt takaisin(?) pää alaspäin ja laskeutunut. Ainakin kohdun pohja tuntuu useita senttejä aiempaa alempana ja painetta on alhaalla selvästi aiempaa enemmän.

*muoks* Tai sitten vauva oli perätilassa ja kääntyi pää alaspäin, vaikka kuvittelin sen olevan jo niin päin... Joka tapauksessa maha on nyt kyllä melkoinen pallo, kun aiemmin oli vähän loivempi tuo kurvi... *

Piti jo lukea, että tarkoittaako jotain, jos näin aikaisin laskeutuu, mutta eipä ilmeisesti mitenkään ennakoi synnytyksen lähestyvän. Esikoinen laskeutui vasta pari viikkoa ennen syntymää, joten tuntui vähän oudolta.

Painoa oli joillekin tullut jo aika tuntuvasti. Mulla oli esikoista odottaessa tässä vaiheessa tullut jo suunnilleen 14 kg. :/ 18 kg tuli yhteensä, mutta synnärille jäi jo 16 kg. Eli se turvotus tosiaan tekee tosi paljon. Tämä lohdutukseksi niille, joita painon nousu harmittaa... Nyt olen tähän mennessä päässyt vähemmällä, mutta turvotus varmaan lisääntyy koko ajan. Edellisen raskauden lopussa mun jalat oli kuin norsulla. Synnärillä tarvitsin koon 43 aamutossut! (normaalistikin on iso jalka - 41). Kätilö kipaisi hakemassa miesten osastolta lainaan...

Jännää muuten, että mulla turpoaa alakroppa ihan älyttömästi, mutta käsissä ei ole turvotusta ollenkaan. Sormuksetkin pyörii sormessa...

Vauvan mahdollisesti isosta koosta huolestuneisiin kuulun minäkin, niin kuin olen tainnut täällä pariin kertaan mainita. Mä en ole saanut vielä minkäänlaista kokoarviota missään vaiheessa. Tammikuussa sitten - noin rv 37. Pitäisi varmaan kanssa harkita yksityisellä käyntiä, kun kerran asia huolettaa. Toisaalta en tiedä, onko mitään järkeä huolestuttaa itseä vielä tässä vaiheessa, kun ei sille kerran mitään voi tehdä, kun syömisiä tarkkailen jo (tiukemminkin toki voisi...) Ja esikoista mulla yritettiin käynnistää rv 39, mutta kun ei tableteilla käynnistynyt, niin passitettiin takaisin kotiin. Neuvolasta mullekin vakuuteltiin, että yli LA:n ei päästetä. Sairaalassa oltiin eri mieltä. Rv 40 + 4 sitten syntyi. Ilman noita tabletteja olisi saattanut mennä pidemmälle - en tiedä. Pelottava ajatus, kun tuossa vaiheessa painoa oli 4700 g, pituutta 54 cm. Ja sokereissa ei siis pitänyt olla mitään vikaa ja viimeiset 1,5 kk olin herkuttelematta. No joo, tätä jauhan varmaan kolmatta kertaa täälä. Huolettaa, kun esikoisen synnytys ei sitten mennyt ihan putkeen. En toista yli 4,5-kiloista uskaltaisi synnyttää alakautta. Toistaiseksi olen autuaan tietämätön vauvan koosta. Viimeksi reilu kuukausi sitten lääkärineuvolassa lääkäri sanoi mittojen vastaavan hyvin viikkoja. Mutta mitäpä siitä voi päätellä... Ja taisi esikoinenkin ottaa spurtin vasta joskus rv 33 tienoilla.

Toivottavasti teillä muilla huoli on turha...

Nyt aamutoimiin. Ysiksi mennään esikoisen kanssa seurakunnan perhekerhon pikkujouluihin. Että taas herkkuja, jotka voi jättää väliin... Jos malttaa...

Matma rv 31+2
 
Moi pitkästä aikaa.
Mä olis kans siellä iki-ihanassa sokerirasituksessa, ja vain sen takia, että olen yli 25-vuotias ensisynnyttäjä. Jäätävä koe. Tässä tilassa pitää olla syömättä kaikkiaan 14 tuntia, ei sovellu mulle, vaikka en raskaana oliskaan. No, kaikki arvot oli todella hyviä, eli turhaan pistivät mut siihen kokeeseen.
Mä yritin kysyä, et miten ne arvot voi vaikuttaa tähän vauvaan jos ne ei ole hyviä, ni en saanu edes vastausta. Siis luultavasti neuvolan täti ei tiennyt vastausta. Kertokaa te mulle jos tiedätte.
Syömisestä: Mä syön kyllä melkein kaikkea, mitä mieli tekee. Neuvolassa ne on kyllä käskeny syömään kalaakin ja syönkin, noin pari kertaa viikkoon. Enimmäkseen kirjolohta ja kalapuikkoja (lasketaanko puikot kalaruoaksi?) joskus myös janssonin kiusausta.

Kovaan vatsaan auttaa kuulemma se apteekista saatava agiocur (rakeita). En ole itse kokeillut, kun ei ole tarvetta. Mä yritän vetää lähes joka aamu tyhjään mahaan kiivin ja floravital-annoksen. On vatsa toiminut. Ja juokaa tarpeeksi vettä ja liikkukaa kykyjenne mukaan. Ja joulutortuissahan on perinteisesti luumua, sehän pehmittää vatsaa, eli niitä vaan syömään niin, että napa poksahtaa.
Muuten mä olen voinut tasaisen paksusti. Painoa on tullut kymmenisen kiloa ja masu on kyllä välillä tiellä, kun puuhailee näitä mun arkiaskareita. Neuvolassa kielsivät kirveen ja moottorisahan käytön (liikaa tärinää kuulemma). Menin sitten siinä hajottamaan meidän klapikoneen. Se ei vissiin kestänyt seiskakuulla raskaana olevan eukon tahtia... Omituisia kodinkoneita ne nykyään valmistaa, kun eivät mitään kestä.

Finttu 28 tasan.
 
Kiitokset kaikille ja sympatiat koosta huolehtijoille : ) Parin viikon päästä on tosiaan neuvola ja taidan siellä 'ajaa asiaani' voimakkaammin jotta saisin lähetteen sinne synnytystapa-arvioon. Mielestäni kun mulla on suht kapea lantiokin :LOL:
Jos en saa lähetettä niin menenpä sitten (taas..) yksityiselle ultraan!

Kävin kanssa jokin aika sitten sokerirasituksessa, arvot olivat hyvät mutta olen silti yrittänyt hillitä syömisiäni - jotta en kasvattaisi luonnostaan isosta vauvasta vielä isompaa karkilla. Haaveilen siis jo imetyksestä ja kuinka sitten 'saan' syödä kaikki ne nyt pois jättämäni herkut. Suklaata tekisi kyllä kovasti mieli. Ja kummasti se paino vaan nousee, vaikka kuinka karkit jättää, onneksi tällä hetkellä vasta noin 6-7 kg.

Hormonit ovat selvästi alkaneet vaikuttaa ja valvottavat öisin. Viime yönäkin valvoin pari tuntia, normaalisti ei ole edes väsyttänyt mutta kai nuo vuoden pimeimmät aamut väsyttävät väkisin. Ja öisinhän sitä saa kaikkein älykkäimmät ideansa - mietin vauvan kokoa (niin kova myllerrys etti herraa voinut jättää huomioimatta), sitä josko kanssa synnytys voitaisiin käynnistää aikaisemmilla viikoilla - ja sitten hermostuinkin jo miten ehdin saada kaiken kuntoon synnytykseen mennessä :LOL: Ja taas valvotti. Meille on tosiaan tulossa esikoinen, ja hankintoja tai järjestelyjä ei ole tehty vielä juurikaan, olen ajatellut että äitiyslomalla sitten. Jestas jos ei ehdikään!

Taas näin omanapaista :ashamed: ja nyt on pakko alkaa hommiin jo. Mukavaa päivää ja kiitos kommenteistanne!!
 
Helou taas pitkästä aikaa! :wave:

Huomenna olis taas äitiyspolikäynti..saas nähdä tullaanko sieltä vielä kotiin. Toivottavasti!!!
Pari viikkoa sitten painoarvio oli 1070g. Toivottavasti on kasvanut oikein edelleen ja virtaukset ois kunnossa. Jospa nyt näyttäisi jo kumpi on.:)
Hyvää joulun odotusta kaikille! :xmas:

Rv 29+2
 
Hejsan!

Huh, kun tänne on tullu paljon tekstiä.. Kiitos Labellolle uudesta pinosta:)
Nyt tulee kyllä pitkästi tekstiä iteltänikin kun muutamaan päivään en oo kerenny kirjautuu sisälle...

Täällä on viimepäivinä jänskätetty rokkoasiaa. Pe-iltana pikkujouluista tultuani avomies pyys kattoo poikansa (11v) mahaa ja selkää, jossa oli paljon paukamia.. Noh, siinä sit sanoin vaan, et näyttää olevan joku rokko mutta en tiiä varmaks et mikä. Ja kellohan oli siinä vaiheessa 22.30 eli sit vaan jänskäystä aamuun asti, että saatais selvyys rokosta. Soitto TK:hon, jossa sanottiin, että maanantaina sitten lähiterv.asemalle terv.hoitajan luokse. Niinpä mä elin viikonlopun autuaan tietämättömänä, et mikä rokko pojalla on ja olenkohan kenties ite saman rokon sairastanu vai en.
Maanantaiaamuna sit päästiin lähiterv.asemalle ja siellä sattu sitten ei-ihan-niin-pätevä terv.hoitaja ottamaan vastaan, koska hän sanoi suoraan että hän ei oo niin montaa rokkotapausta nähny että ei osaa varmaks sanoo, mikä rokko pojalla on. Päätyi sitten toisen terv.hoitajan kans siihen tulokseen, että eiköhän se vesirokkoo oo. Sillä "diagnoosilla" nyt on sit eletty ja mä oon huokassu helpotuksesta, kun oon ite vesirokon lapsena sairastanu.

Nukkumisesta oli täällä jotkut "valitelleet".. Liityn joukkoon. Viime yönä kädet puutu aivan mahottomasti ja lonkat kipeyty. Paras asento nukkua ois selällään, mutta kun sekä gyne että neuvolantäti on sanonu, ettei selällään sais nukkuu, nii pitää nyt sit sitäkin vältellä. Mun pitää soitella kir.polille ja kysellä sitä käsi/ranneleikkausta. Nimittäin oikeesta kädestä rupee tavarat tippuilee eikä oo voimaa sormissa, kun on niin turvoksissa ja tunnottomina:(

Vauvan painoarviosta.. toi mun gyne (yksityinen) on nyt kahella viime kerralla vauvan mittojen perusteella antanu syntymäpainoarvion (mitattu ultralla). Ekalla kerralla painoarvio oli vähän yli 3500gr ja tokalla kerralla himpun alle 3500gr. Mutta hän sanoi, että sit siinä synnytystapa-arviossa saa paremmin arvion, koska siinä vaiheessa on viikkoja paljon enemmän ja vauva kasvaa siinä vaiheessa niin kovin paljon.. Mulla synnytystapa-arvio on 30.12. eli rv 36+1.

Perhevalmennus alkaa huomenna. Sitä on sit kolme viikkoo peräkkäin (1ilta/vko) ja synnytysosastolle tutustuminen on 3.1. En yhtään tiiä, mitä oikeen odottaa ko. valmennukselta, mutta mielenkiinnosta mennään. Avomies on tosin jo kahteen kertaan sen käyny, mutta viimesimmästäkin kerrasta on jo yli 11v.

Jouluvalmisteluista / -stressistä.. Lauantaina oltiin jouluostoksilla ja suurin osa lahjoista on nyt ostettu. Paketointi on tällä hetkellä käynnissä, siis kunhan tästä koneelta lähen pois.. Vauvalle tuli hankittua yhtä sun toista, tosin niitä ei laiteta joulupakettiin vaan hänen huoneeseensa valmiiks.
Mä en "osaa" stressata joulusta. Ja meillä ei siivota esim. kaappeja jouluks, vähän perusteellisempi siivous sitten ennen joulua -tosin mun osana on olla työnjohtajana=) Jouluruokia aletaan tehä parin viikon päästä pakastimeen ja pientä leipomispuuhaa on vielä suunnitteilla. Mutta jos alkaa supistella / tuntua kurjalta, niin sitten jätän nekin väliin. Haluan viettää joulun kotona enkä sairaalassa!

Nyt lähden etsii kir.polin puh.numeroo ja jatkan paketointia...
Hyviä vointeja itsekullekin vatsankasvattajalle :heart:

Nanada ja Hän 32+2
 
:wave:

Vauvan painoarviosta Hurjilta kuullostaa Jaanan ja Alman vauvojen koot. Uskon kyllä että kaikki menee hyvin, joten älkää turhaan hermoilko. Ei se murehtimalla parane vaikka mieltä painaisikin :heart: No helppohan se on sanoa kun ei omalla kohdalla ole. Mietin vaan että mitenköhän täällä mitään painoarvioita saa kun niitä lääkärikäyntejä ei uudelleen synnyttäjillä ole?!

Äidin painosta Minustakin Absalle aika pienestä on huomautettu. Itse stressaan jostain syystä hirveästi painosta, jota on tullut 5-6kg. Eniten huolettaa kun parissa viikossa noussut paino sen 2-2,5kg reissun syöpöttelyn ja turvotuksen takia, mitähän neuvolassa sanovat. Ei pitäisi tätäkään murehtia vaan katsoa sitten synnytyksen jälkeen mitä syö. Raskaana saa nauttia kun muutenkin on tukalaa!

Olosta Voi meitä vaivaisia! Täälläkin hengästyttää jostain syystä helposti ja olo on henkisesti ja fyysisesti TOSI väsynyt. Alavatsaa on jostain syystä kiristellyt ja eilen vatsa oli herkkä kun kosketti. Mutta yleensä ottaen raskaus mennyt hyvin! Viimeksi olin tässä vaiheessa supistelujen takia jo sairaslomalla.

Opsikelijoista vielä. Minulla molemmissa raskauksissa ollut opiskelija neuvolassa. Ajattelen että ok kun onhan heidänkin opittava. Mutta huomaa että ovat nuoria eikä omia raskauksia ole takana. Pinnalliseksi jää helposti.

Väsyttää ja väsyttää kun ei saa nukuttua tarpeeksi. Yöllä herää kun pitää vaihtaa kylkeä, jota pitää tehdä usein kun paikat puutuu. Ja tämä pimeys, ou nou! Onneksi joulu tulee piristämään mieltä!:xmas:

Iloista päivää kaikille!
 
tuun tänne tilittää....
Soitin kir.polille. Juuh, mulle on varattu ranneleikkaus 7.tammikuuta (hyvää syntymäpäivää meikäläiselle).. Eivät olleet tienneet mun LA:ta, joka on siis tässä tapauksessa JO 26.tammikuuta. Näin ollen leikkaus oli rv 37+3 ja vähänpä olivat sitten sitä mieltä, että siinä vaiheessa ei enää leikata.. Voihan olla, että vauva on jo syntyny ja tarviin molemmat kädet käyttöön.. Ja jos leikattais tuollon 7.1. niin kerkeiskö käsi parantua sellaseen kuntoon, että sillä vauvaa hoitais -EI.

Joten kärsin käsivaivoistani ainakin vielä vuoden :'(

-Nanada
 
NANADALLE en muuta voi kuin :hug: Jospa vauvan kanssa on ensi vuonna niin paljon touhua että se vuosi menee nopsaan ja onkin yhtäkkiä leikkaus edessä.

Ei nyt muuta vissiin, menen moikkaamaan tuttuja kaupungille...

absa ja atso 28+2
 
Nanada :hug: :hug: , siis oikein tuplahalit: olikohan lähetteessä mainintaa raskaudesta?!?!

Rosinante: toivotaan, että sun iso sf-mitta ois vaan iso vaikka vauvan asennon vuoksi! Kerronpa tähän omaa napaani: olen siis ravannut ultrassa supistelujen ja vauvan sydänääniongelmien vuoksi lähes viikottain. Ja joka kerta on vauvaa sanottu siroksi ja pieneksi. Sf-mitta on mennyt keskikäyrällä (kuulemma merkkais noin 3500 g syntymäpainoa), mutta ultran mukaan meidän vauvelin syntymäpaino ois 3000-3300g. Nyt sitte kahdella viime kerralla sf-mitta on ollut yläkäyrällä, viimeksi 31+1 viikolla 31 cm. Mutta siis ultran mukaan edelleen kokoarvio entisellään... Vauva vain oli kääntynyt nyt rt:aan, sf-mitan yläkäyräisyys johtuu siis terkan mukaan siitä...

Toivottavasti ymmärsit, että yritän lohduttaa, ettei välttämättä iso sf-mitta tarkoita isoa vauvaa. Mutta ymmärrän kyllä huolesi ja olisi kyllä reilua, jos pääsisit ultraan tarkistuttamaan tilanteen... :hug:

lillip31+2
 
tosi pitkästä aikaa kirjoittelen.
kärsin kait jonkin sortin masennusta väliin ko en jaksa mitään tehdä..
eilisiä lääkärineuvola kuulumisia: hb 105 (jatkaa raudan syöntiä)
Pissa puhdas
Liikkeet ++
äänet+
sisempi kohdunsuu kiinni
ulompi oli puolitoista senttiä auki
supistuksia on väliinsä koviakin
paikat ei oleet kumminkaan pehmenneet, mutta rajoittaa rehkimistä ja nostelua.
Varmasti tämä kova stressi vaikuttaa aikapaljon..pitäisi ottaa rauhallisemmin.. :ashamed:
Mutta muuten vauvalla oli kaikki tooodella hyvin.on kova potkimaan ja liikkumaan.
tänään on ensimmäinen meno synnytysvalmennukseen.meinaa jännittää.. :whistle:
huomenna sitten joululahja ostoksille
mutta kaikille hyviä vointeja!

vimi&tatu 27+6
 
Heips!
Täällä kans yökukkuja! |O Viime yönä heräsin 3 aikaan eikä millään saanut enää unta, aamulla sit hieman torkahdin.

Mähän tilasin ne vaunut netin kautta babytownista, tulivat eilen perille! Ihan hirveä homma kasata ne ja laittaa kaikki kankaat paikoilleen. No sit huomasin, että toisen puolen turvavaljaasta on yks lukko rikki! :kieh: Siitä puuttuu pala, eikä missään ollut sitä puuttuvaa palaa!
Kukaan ei vastaa kyseisessä liikkeessä puhelimeen eikä ainakaan vielä ole vastattu sähköpostiin! Ku ei millään viittis tuon takia läheyttää niitä takas! Helpompi olis jos laittaisivat mulle uuden lukon!
Mutta sit jossain sivulla sanottiin, että takuuaikana ei saa kuin Oran oma huoltomies/asentaja korjata vaunuja! Että mistä mä nyt sit semmosenasentajan otan!
Voihan pas.a !

Te joilla vauva on jo raivotarjonnassa, niih missäs päin lähinnä ne liikkeet tuntuvat, yläällä vai alaalla? Ku mä en oikein pääse perille tästä vauvelista että onko täällä ylhäällä pää vai pylly!
 
:hug: teille kaikille suuren sf-mitan omaaville. Toivotaan, että vauvat kuitenkin ovat ihan normaaleissa mitoissa, jos vaikka olisivat huonoissa asennoissa...

Itselläni tuntuu, ettei maha kasva. Maha on samankokoinen kun kuukausi sitten :/ Vaikka oli sf-mitta kasvanut kuitenkin ihan normaalisti. Painokaan ei ole vielä yltänyt lähtöpainoon...

joulusta sen verran, että me käydään aina aattona äidilläni joulupuurolla, siitä tullaan kotiin ja pukki tulee aina 14.30. Neljän aikaan syödään ja sen jälkeen halukkaat lähtee hautausmaalle. Ilta vaan ollaan ja mässätään...
Tämä joulu onkin poikkeus, sillä mieheni oli mennyt kutsumaan siskonsa ja hänen 2 tytärtään meille jouluksi, kun heillä ei kuulemma ole muutakaan paikkaa! He jäävät tänne yöksi... Meillä vaan tulee ihan pirun ahdasta, sillä meidän perheessä on 5 henkilöä, lisäksi meille tulee mun molemmat veljet ja toisen tyttöystävä ja mun äiti (vaari tekee pukkikeikkaa joka joulu läpi aaton). Eli meitä on täällä yhteensä 12 henkilöä. Ukolle sanoinkin, että saa ostaa vuodesohvan ja mulle lisää teemasarjaa tai jää joulut juhlimatta vieraiden kanssa... :whistle:

-kyrsä ja nappula 28+5
 

Yhteistyössä