Helmimasut 2009 ~Heinäkuussa~

Heippa,

Kuupas: Mulla on kanssa ollut riesaa noista oireettomista ja oireellisista pissatulehduksista. Viime raskaudessa ehdin yhden tulehduksen jo ainakin kärsiä, tässä raskaudessa olen onneksi vielä välttynyt niiltä.. :xmas:

Mutta kannattaa tosiaan juoda ihan koko ajan ja kantsii myös käydä hakemassa kaupasta pullo karpalomehua. Mulla on sokeritonta, joka on siis tosi hapanta eikä ainakaan sokerinsa puolesta yllytä tulehduksia, mutta sitä juon semmoisen ison lasillisen joka päivä. En tiedä, onko se vai säkä, mut ainakin toistaiseksi tosiaan oon noilta välttynyt..

(.) Mä kävin viime viikolla ekan neuvolani. Hemppa oli 153, mut mulla on normaalistikin 148. Pissat yms. oli ok. Tänä maanantaina kävin sitten uusintaultrassa, sillä mulla on tämän raskauden aikana ollut valitettavasti sekä ruskeita tuhrutteluja että vatsakipuja. Mut kaikki oli ainakin silloin vielä hyvin ja lääkäri käski alkaa nauttia raskaudesta. =) Sanoi, et keskenmenoriski on tässä vaiheessa tosi pieni ja vaikka vuotais vähän punaistakin (kunhan ei ole hyytymiä ), ei tarvitse huolestua. Mut vuotoja ei onneks ole pitkään aikaan ollut, vatsakivut sen sijaan on taas palanneet (tuntuvat menevän sykleissä..). Np-ultra on vasta 13+3 eli siihen on vielä aikaa..

T. Kärppä ja papunen 9+3 (tai +2 ...näytti ultrassa päivää nuoremmalta)
 
Hips!

Peruin tatuointiajan ja sieltä sanottiin että ei olisi edes suostunut varaamaan mulle aikaa jos olisi tiennyt että oon raskaana. Niillä on sellanen periaate... Mutta ei siinä kuulemma mitään riskiä ole jos välineet on puhtaat ja jälkihoito asiallinen. On hän vaimoaankin tatuoinut kun on ollut raskaana, mutta ei suostu tatuoimaan muita, koska jos tatuoitava itse onnistuu ryssimään sen jälkihoidon niin saattaa saada pahankin tulehduksen. Joten eipä oteta riskiä vaan varaan ajan maaliskuussa uudestaan. Ja silloin varmaan saan kuulla ettei imetysaikanakaan saa ottaa kuvaa. Nooh, joskus puolentoista vuoden päästä sit. =)

Jeps, ei tänne muuta oikeestaan kuulu. Olo on taas niin oireeton, että ei ihmekään etten oikein hoksaa että pitäis elää niinkuin raskaanaoleva. ;) Ens tiistaina lääkärineuvola ja seuraavana tiistaina np-ultra. Niitä odotellessa...

Niin ja kuupakselle paranemisia!
 
Glow
Heippa =)
Iloisia kuulumisia! Käytiin aamulla ultrassa, kiva kun mies pääsi ja halusi tulla mukaan. Hieman hän oli onnessaan kun kuuli sydänäänet ja näki pikku tyypin heiluvan.
Se niskaturvotus oli 0.9 eli senkin puoleen kaikki kunnossa, HUH! Nyt voi jotenki turvallisimmin mielin alkaa nauttia tästä.
Laskettuaika mulla siirtyi myöhemmälle. Kun kävin viikolla 8 ultrassa, sen perustellaa laskettuaika 15.2, neuvolassa (kortissa) menkkojen mukaan 9.2. Ultraaja sanoi nyt että 12.2, mutta laittoi neuvolakorttiin 15.2. Kortissa on että rv 11+3, vastaa viikkoa 11+6. Minkähän mukaan itse tässä nyt pitäisi mennä :whistle:
Ehkä se 15.2, jos sen vaihtaisi tuonne "listaan".

Facebookista ei oo mulla mitään huonoja kokemuksia, mun profiiliin pääsee vaan jos on kaveri. Ja eihän kaikkia tietojaan tarvi sinne laittaa/näyttää muille.

Mulla on ihan kamala ikävä mun poikaa!! tuntuu aivan järkyttävän pitkälle ajalle nyt tämä kun hän on isänsä luona 3 viikkoa!!! ei ole ikinä ollut niin pitkään pois. Isällään on nyt kesäloma...
 
täällä on tänään kans käyty nt-ultrassa. neuvolakorttiin merkattiin arvon olevan 1.1, kuvissa kuitenkin arvo 1.1-1.5. mitat vastasi rv 11+2 eli mentiin kolme päivää taakse päin. pahoivoinnissa pientä valoa tunnelin päässä jo näkyvissä...
 
Mä pidin itseäni siis viikon myöhässä.Eli olinkin jo siis viime viikolla jo neljännellä kuulla. :saint:

Kyrsä; voi kun tutulta kuulostaa, meillä on siis niin samanlaiset appivanhemmat.Meillä kanssa miehen sisaruksen perhe on se number one ja me jotkut niiden jälkeen.anoppi kanssa paasaa kuinka tasapuolinen on lapsen lapsilleen, mutta nauratti oikein kun ei lastemme syndeillä käy vaan kortin välissä tuli 5 euronen ja tälle paremman perheen lapselle osti anoppi kulta ihka uuden kolmipyöräisen fillarin. No jokainen tavallaan, mutta en jaksa sen anopin sädekehää ihailla kun vieraille puhuu kukkua kuinka niin ottaa kaikki tasaseen huomioon.

mulla neuvolalääkäri ja ultraus

pissi puhdas
paino -200g lähdöstä
RR 117/77
hb 136
kohdun kaulaa yli 4cm
istukka etuseinämän yläreunalla
kallo 24,4
vartalon ympärys 69,6
pää-perä74,4

joiltain mitoilta vastasi isompaa, taas joiltain paria päivää pienempää, la ed. sama

seuraavaan neuvolaan onkin yli 5 viikkoa ja tietty ultraan joka onkin jo rakenne.Niin ei näkynyt pimpsaa eikä kikkeleitä joten odotellaan :p

Nyt on mun vanhemmille kerrottu.Voi kun olivat onnellisia vaikka meilläkin näitä jo on! Mummeli halasi ja toivoi että kaikki nyt menisi hyvin ja kyseli voinnit ja onko kaikki vauva systeemit tallella.Ukki myhäili tyylilleen uskollisena =)
Muut saakin odottaa kunhan masu kasvaa.

veikkauksia; mulla ei suuremmin ole vielä intuitiivista tunnetta mutta mies veikkaa vahvaa tyttöä ja itse kai poikaa, vaikkei tyttökään mahdottomuus ole, sillä ei tää nyt ihan vastaa pojan odotusta. Kattellaan mihin muutan myöhemmin :saint:

labello; mullakin tulee ihan karsee ikävä lapsia jos ovat yökylässä pieninä. se napanuora oikein paukkuu..

Mutta nyt syömään ja lenkille

sini 13+2
 
no enhän mä oksentamiselta vieläkään välttynyt. Se kerta tuli ainakin jo :x Toivottavasti ei enempää. Mä otin tänään ekan "masukuvan" kun moni kysellyt masun kokoa. Meillä ei todellakaan kukaan arvaa vielä, että vauvaa odotellaan:



-kyrsä ja nappula 10+5
ps: noi housut kiristi mua ennen raskautta....
 
Mae
heippa! Ollaan anoppilassa lomailemassa 3 päivää. ah ihanaa!
Mä olen kyllä niin raskaana olevan näköinen ettei kelleen varmaan ole epäselvää. Toki mulla on tota vararengasta muutenkin, mutta on tuo maha jo ihan pömppö. Mulla olis ollu tänään se nt-ultra, mutta peruin sen kun päästiin pitkästä aikaa tänne mummilaan. Ens ma aamuna siis pitäis mennä. Mun siskon piti tulla poikaa hoitamaan, kun sitä ei saa ottaa sinne mukaan. Nyt se sitten tänään ilmoitti ettei pääsekään, minnehän mä nyt ton ipanan laitan.
Niin ja himoista: maustamaton viili ja jugurtti ja niiden sekaan vauvojen hedelmäsosetta :p
Ja piimä maistuu mullekin, mikään suolainen tai makea ei mene oikeastaan alas. yök.
Minun veikkaus sukupuolesta on tyttö (vaikka ehkä salaa toivon toista poikaa, toki aivan sama kumpi tulee, mutta jos saa ilmaista toivomuksen, niin sitten siis näin)
 
Laa
Kyrsä: Joo niin oliki pää-perämitta...tohkeissaa ku kirjoittaa ni menee sanat sekaisin:D

Mä veikkaan poikaa, kun on niin erilainen raskaus kuin edellinen, mut saa nähä kumpi tulee, viimeksikin meni veikkaus pieleen :LOL:

Painosta: tänne ei tullu viel yhtään, kun oon oksennellut tässä raskaudessa niin paljon, toisaalta ihan hyvä, koska ne kilot tulee kuitenkin jossain vaiheessa, huoh.

Meidän likalla on kuukauden päästä synttärit, joten täs pitäs katella jotain kakkumalleja, mitä vois väsätä. Onko kellään mitään vinkkejä? :)
 
:( HUOH! Tänään käytiin siellä nt ultrassa...kovasti siellä potkittiin ja käsiä ja jalkoja heiluteltiin, oikein ponkas vauhtia kohdun seinästä ja hyppäs ylöspäin sit laski alas! Sydänkin kovasti löi!
MUTTA sitten se turvotus, kätilö sai ekaks 2.57 mm sit katto vielä lääkärikin ja se sai lähemmäs 3 mm. Sit lääkäri sano, että myös ihon alla hieman näkys turvotusta ja siksi halusi ottaa sen istukka näytteen vaikka veriseula ei hälyttänytkään...eikä tuokaan hirveen paha turvotus vielä ollu, down riskiksi sai 1:440! Eli normaalirajoissa vielä just!
No ottivat samantien istukka näytteen mahan päältä...hieman inhottavaa oli, mutta ei varsinaisesti sattunut! Siitä soittelevat parin viikon sisään...eli se on se kromosomitutkimus josta selviää onko down tai ei!
Sanoivat kuitenkin, että kaikki voi olla hyvinki, mutta koskaan ei tiedä!
Keskenmenoriski on olemassa n viikon verran ja se on 1% luokkaa eli pieni!
Keskeytystä ei kuitenkaan varmasti edes mietitä...mutta nyt sit pari viikkooa vielä jännätään! :heart:
 
Voi itku Karvatonkoira! Tosi kurjaa, tsemppiä! Pari viikkoa tuntuu varmaan ikuisuudelta ku oottelet niitä tuloksia... Oon hengessä mukana, hyvä se on kuitenkin kun noi jutut tutkitaan.

Me sitten tehtiin tänään ensimmäinen vauvantarvikeostos! Uskokaa tai älkää niin turvakaukalo! Selailin aamulla vauva.fi-sivuja ja sieltä myynti-ilmoituksista bongasin sellasen Graco Autobabyn millaista olin jo kaavaillutkin. Myytiin käytettynä (oli tosi siisti ja täysin kunnossa) hintaan 25e! Pakettiin kuului myös se autoon asennettava telakkaosa. Muualla kun oon vertaillut noita hintoja niin halvin Gracon kaukalo ilman sitä auton telakkaosaa on ollut 60e. Myyjä asui sattumalta vielä lyhyen ajomatkan päässä meiltä joten päätettiin hakea kun sai vielä noin halvallakin (taas iski SuloVileenit) =) . Toi kaukalo on kuitenkin niin vähän aikaa tarpeellinen niin ei sitä oikein raatsis uutena täyshintaisena ostaa, turvallisuus kun ei ole käytössä kuitenkaan kärsinyt. Voi olla että vähän oltiin ajoissa tän hankinnan kanssa mutta se on toimittava kun hyvä osuu kohdalle ;) Vaunut ym. isommat hankinnat jätän kyllä sitten sinne lähemmäs laskettua aikaa..
Ps. Onkos teillä muuten kokemusta tosta kaukalosta, ootteko tykänneet?

T. Rosinante+Pötkö 13+3
 
karvatonkoira :hug: ihana suhtautumistapa asiaan sinulla :)

ihan vaan pikasesti tässä lueskelin ja päivitin listan. Päivitin myös profiiliin tän päiväsen masun.Semmonen pallohan se,aamuin ja illoin tuollanen,onko sit turvotusta vai mitä lie.Mut syönnin jälkeen se paisuu tuosta vielä lisää :LOL:

labello ja mytty 12+3
 
Karvatonkoira: :hug: voimia! Kaks viikkoa on varmaan pitkä aika odottaa... Toivottavasti kaikki on hyvin.

Rosinante: Meillä on tuo gracon kaukalo just sillä telakalla. Oon ollut tosi tyytyväinen. Varsinkin nyt kun tulee toinen "köytettävä" niin en vaihtais sitä mihinkään. Säästää aikaa ja se auton pakkaaminen varsinkin yksin pienen vauvan kanssa on muutenkin hermoja raastavaa hommaa... Saman sarjan rattaat, joihin kaukalon saa kiinni on myös kätevät. Ei tarvii herätellä vauvaa siirrettäessä kaukalosta vaunuihin vaikkapa kauppareissun ajaksi. Jotkut ei tykkää siitä systeemistä sen takia, koska kaukalossa ei saisi istuttaa "turhaan", mutta ihan hyvä tuosta esikosta on tullut vaikka kauppareissut siinä istuikin. :D Meillä ei ollut sitteriä lainkaan käytössä, joten säästettiin sit taas siinä pienen selkää.

Mutta tosta käytettynä ostamisesta sen verran, että sitä ei turvakaukalon kohdalla suositella jos ei henkilökohtaisesti tunne myyjää. Pienessäkin kolarissa ollut turvakaukalo saattaa vaurioitua niin ettei oo enää enää turvallinen. Rungossa saattaa olla murtumia, vaikka päällepäin ei näkyisi mitään. Ja myös pakkasessa (vaikka lämmittämättömässä ulkovarastossa) säilyttämällä kaukaloon saa vaurioita. Joten en ostais käytettynä. Se on kuitenkin tärkeimpiä hankintoja, koska saattaa pelastaa vauvelin hengen jos joutuu kolariin. Ihmettelen myös tota hintaa, 25 euroa on tosi halpa koska se maksaa uutena muistaakseni 250 euroa. Lähtisin epäileen että siinä saattais olla jotain vikaa... Kaiken muun ostaminen käytettynä on mun mielestä tosi hieno juttu, pitääkin säästää luontoa! Mutta turvakaukalon kohdalla olisin kyllä itsekäs.

Himoista: Lähetin miehen eilen kauppaan ostamaan härkäpapuja ja latva-artisokan sydämiä. Se oli ihan että wtf?!? Tekee siis mieli ihan mitä sattuu, mutta enimmäkseen kasviksia ja hedelmiä. Sellasia mitä ei yleensä tuu syötyä. Tutut maut maistuu puulle...
 
Karvaton koira: Tsemppiä! Toivotaan, että kaikki olisi hyvin :hug:

LAA: Minkä ikäinen tyttö teillä? Meillätyttö EHDOTTOMASTI halusi winx-kakun ja tilasin kuvakakkuun.comista syötävän kakkukuvan. Vaikka olenkin käsityö ihminen ja osaan tehdä mitä erikoisempia kakkuja niin winx Bloomin kuva kakkuun oli jopa mulle mahdottomuus.

Tollanen meidän kakusta tuli. Tyttö siis täytti 4v. Mut sieltä saa vaikka mitä kuvia! Vaikka itse etsiä netistä tai vaikka valokuvasta!

Mä oksennan taas kaiken. Päätä särkee, heikottaa, pyörryttää ja YRJÖTTÄÄ! Aamupala (lasillinen tuoremehua ja pari pastillia) pysyi sisällä ja sen jälkeen olen KAIKEN oksentanut... |O

-kyrsä ja nappula 10+5
 
Voi kyrsä... Jaksamisia sen olon kanssa. :hug:
On muuten tosi hieno kakku! Oliko hintava?

Labello
: Sievä masu. :) Mulla on jokseenkin samanlainen aamuisin, iltaisin paisuu ihan kauheeksi. Närästää... Päivittelin sen kokoa kaverille joka kärvisteli yliajalla ja se tiuski mulle vaan, että voi
v%&ttu kun joskus saiskin noin pienen mahan takaisin! Sillä oli pinna vähän kireellä kun laskettu aika meni ajat sitten ja helteet kiristää pataa entisestään... Mutta ihku maha on sulla!
 
karvaton koira : Toivottavasti kaikki on nyt sit ok ja että asiat järjestyy parhaimmalla mahdollisella tavalla! :hug:

Möökö:
Me asutaan noin 60km synnäristä pohjoiseen. :D

KYRSÄ : no ei susta kyllä vielä oikeen näy tuo raskaus... :p Mulla alkaa jo pahasti pilkottamaan, tarkkasilmäisimmät on jo melkolailla huomannutkin raskauden.

NISKAPOIMU-ULTRAKUULUMISIA!!! :flower: :flower:

Kaikki on hyvin! :heart: Pikkuinen (vain yksi onneksi...) masussa polski ja heilutti käsiään! Olin tosi hermona ultraan mennessä ja mainitsin kätilöllekin että mahtaakohan tuolla masussa mitään olla.... :ashamed:
Mutta olihan siellä! :wave:
Turvotusta oli 0,7 eli vähän, mokkula vastasi viikkoja 13+2 eli aika tarkalleen ikäistään ja laskettu aika pysyy samana.
70mm oli pää-perämitta.
Kyl mä huokasin helpotuksesta nuo kuullessani! Nyt sitten vaan ootetaan rakenneultraa ja mä kyl aion kysyä että onko se poika vai tyttö... :D

Facebookista sen verran että voisihan siihen ryhmään liittyä jos sellanen perustetaan,mutta ei ehkä ihan vielä kun en oo tästä vielä kovin julkisesti puhunut.. Hyviä kokemuksia mulla facebookista on, en oo laittanu sinne osoitteita enkä puhelinnumeroita enkä muutakaan kovin henk.koht.tietoja. ja vain kaverit pääsevät näkemään mun profiilin.

RasuNaamari ja Mokkula rv13+1
 
Karvaton koira:Toivotaan että kaikki on hyvin! :hug:
KYRSÄ:Toivottavasti toi sun olo paranee pian!Muistan kyl mitä se on(Esikosta oksentelin vk 21 saak! :x )
Kuupas:Hyvä että jollain muullakin on sellasii kokemuksii että vaavi ei niin kauheesti liiku!Mä oon välil tosi paniikis,ku tuntuu että täälläkin kaikkien muiden vaavit ovat aika moisia vauhtiavillejä!Mikä on tietysti ihana asia! :heart: Siin vaan rupee aatteleen et onks meijän vaavis joku vika,kun ei liikkunu! :(

Mahasta sen verran,että aikamoinen pallo on,millanenkohan tankki musta tulee!!! :LOL: Esikosta maha oli aika pikkanen!
Öitä!! :wave:
 
Pixie: Toi kuva maksoi postikuluineen jotain 25?, mut voin silti suositella. Oli hyvän makuista ja "helppokäyttöinen" :D

Tyypin äippä: Joo, mä kans esikoisesta ja kuopuksesta oksensin rv 24-25 asti ja nyt TODELLAKIN toivon, että olisi tyttö tuloilllaan niin loppuisi ehkä siinä rv 12 tienoilla niinkun meidän neidistäkin. Mies jo tyyliin varaamassa mulle paikkaa sairaalasta viikonlopuksi :LOL: Se on niin mussu, muttei tajua, etten mä nyt päivässä kuivu :xmas:
 
Kamala uutinen tänään ollu otsikoissa, kun puolivuotias hukkui kotirannassa.. :'(

Tänne edelleen tasaista pahoinvointia. Ruoka ei maistu ja paino on tähän mennessä tippunut 5kg. Onneksi on mistä pudottaa, eli pienellä ei ole hätää vaikka kiloja tippuis vielä lisääkin. Jännä vaan, miten sitä osaa pitää itestään huolta vaan raskausaikana.. Mua ei tarpeeks vissiin motivoi oma hyvinvointi, sit vast skarppaan liikunnan ja ravinnon suhteen, kun on jonkun muun hyvinvointi kyseessä. Tosin hyvä, että edes sillon.

Komian kakun Kyrsä pyöräytit! =) Raaskiko sitä syödäkään? Voimia oksentelun keskelle!! :hug:

karvatonkoira Voimia odotteluun ja tosiaan, hyvä asenne sulla tuntuu olevan mukana matkassa. =)

mymmeliina Pitkä aika tuo 3 viikkoa tosiaan.. :/ Tsemppiä!

Somalta näyttää tosiaan tuo masu, labello. :heart:

Ei kai tässä sen kummosempaa, nukkumaan vaan.. Öitä!


Pilkkis 10+3
 
Pilkkis: jaksamisia myös sulle. Mulle neuvoivat sairaalassa, että tunnin välein vaikka vaan 100g jugutti auttaa kummasti. Yritys hyvä, mut ei oikeen tahdo pysyä. Tänään kävin tutulla vaa´alla ja 5kg tippunut kokonaisuudessan paino myös mulla...

Juu aivan kamala uutinen oli todellakin :'(

Labellolle piti kommentoida, että mahtava pikkukumpu sulla jo :heart:

-kyrsä (vailla muuta elämää) ja nappula 10+5
 
tyypin äippä: Äh, sehän on ihan normaalia et ultratessa vauva ei välttämättä liiku. Täytyyhän senkin joskus nukkua. ;) Eiköhän me kohta päivitellä kaikki että voisivat liikkua vähän vähemmän, kun valvotaan öisin ja ihmetellään et mikä rumba siellä on menossa ku potkuja satelee. Aaah, odotan kyllä niin paljon jo sitä et tuntis liikkeet vaikka siihen jytään ehtii taas kyllästymäänkin... Seuraavan kuukauden aikana saattais vaikka alkaa jo tuntumaankin. Onko joku muuten tuntenut jo liikkeitä? Milläs viikolla täällä etulinja on? 14? Vai jo 15?
 
Kyrsä Kiitos. =) Mulla tahtoo olla niin, et on paljon parempi olo, jos en syö mitään. Monena aamupäivänä oon juonu vaan vettä tai mehua ja olo on ollu parempi, kuin niinä aamuina/päivinä jos yritän väkisin syödä jotain vähän väliä. En oo kyllä oikeen löytäny mitään mehukeittoa tukevampaa, joka maistuisikaan..

Hmm.. Siis nyt taas nukkumaan!! :D

Pilkkis
 
Moikkelis kaikille.
Pitkä kesäloma takana. Paljon reissattiin ja telttailtiin ympäri Suomea. Olin suosiolla kuskina, huono-olo pysyi takavasemmalla, kun keskittyi ajamiseen.

Olenko ainoa, jolle on tullut kiloja jo heti alkuviikoilla?

Mulla pysyy jatkuva huonovointisuus jotenkuten aisoissa, kun syö jotain pientä tasaisesti. Ehkä ajoitus ja ravintoaineet ei ole ihan osuneet nappiin, kun kerran paino lisääntyy... Tietty lomalla on jääny kaikki hyötyliikunta pois mitä töissä ollessa saa... Ja kun tietää sen hervottaman kauheen ällöyrjöolon, joka iskee jos vaan maha pääsee tyhjäks, niin kaipa on tullu liikaakin naposteltua.

Iltaisin maha on sekaisin ja turvoksissa, kuin pahimmassa mahataudissa..närästää ja muitakin epämielyttäviä oireita...JÄKS... Yritin tänään magnesiamaidolla rauhoittaa sitä, kun viimeks ainakin auttoi. Mutta on se vaan kamalaa tököttiä. Piimän kans sain meneen yrjöömättä alas.

Mä olin kuulkaa niin holmö, että luulin vauvamahan hukkuvan vararenkaan taakse piiloon.
Ei huku - päin vastoin keko korostuu, kun ei enää saa vatsaa vedetty kunnolla sisään.

Ei oo vielä kerrottu kellekään, mutta tänään äiti vähän katteli kummasti ja ihmetteli, miksei kahvi maistu, mutta sillä on kyllä ollu edellisten kohdallakin kamalan pitkät piuhat :LOL:

Kohta alkaa varmaan sana levitä, sillä jään äippälomalle jo 16.8. ja sitä ennen pidän nyt kaikki kertyneet lomat.

Ultraa en ole vielä varannut. Nyt on vasta 10+2 tai sinne päin ja yritän malttaa vielä pari viikkoa, niin saa ultrasta ehkä vähän enempi informaatiota. Muihin tutkimuksiin en haluakaan, pelkät perus-ultrat riittää meille.

Tai siis sokerirasitukseen joudun parikertaa ainakin menemään. Ja viimeksi sappihappoarvot nousi lopussa, en huomannut terkalta kysyä seurataanko sitä jotenki enemmän tällä kertaa. Tietääkö kukaan?

Täähän oli selvä puheripuli :D

Sama kun mies tulee kotiin töistä ja oon ollu kotona muksujen kans kokopäivän niin kauheesti on juttua ja asiaa... on muutaman kerran huomauttanu, että "sopisko jos rouva vetäis henkeä välillä, niin ehtis saamaan sanan väliin"

SORI :whistle: yritän hillitä vastaisuudessa

IHANIA KAKKUJA löytyy mm. Juhlattaren kakkublogista
 
Moikka!

Pitkästä aikaa taustalta kirjottelen :)

Kävin tänään vaa'alla ja tää paino kyllä huolestuttaa.. se nimittäin vaan nousee ja nousee. Ei kai sen nyt vielä pitäis nousta mitenkään erityisesti? Neuvolassa en kyllä saanut pari vkoa sitten "ripitystä", mutta vähän ihmetyttää. Varsinkin kun oon nyt pahoinvoinnin jälkeen alkanut vähän miettiä mitä suuhuni laitan ja liikkunutkin hieman. Maha on todella pallo koko ajan, kaikki lisäkilot tuntuukin menneen tuohon vyötärön ympärille.. eli prilli et oo tosiaan ainut jolla kiloja on tullut heti alusta :) Mulla on myös sokerirasitus edessä, koska painoindeksi oli neuvolassa 26 ja perintötekijät aika vahvat.

Pahoinvointi tosiaan hellitti vähän aikaa sitten, mutta tällä vkolla on taas tuntunut jonkin asteista etomista.. kaipa se on ihan normaalia että oireet tulee ja menee? Esikoinen kun on, niin ei ole aiempaa kokemusta, kaikki on niin uutta ja ihmeellistä :)

Nt-ultra on ensi viikolla.. ja nyt jo jännittää..

Mukavaa torstaita kaikille!

t. Jonniina 10+5
 

Yhteistyössä