Helmimasut 2009 ~Elokuussa~

Kiitos kaikille onnitteluista =)

Meillä on ennestään pieni prinsessa ja nyt tämän poikalupauksen myötä on jo kovasti kaikenlaiset asiat mielessä alkaneet risteilemään. Esim. kun nyt on edessä välikausivaatteiden hankkiminen, niin aloin pohtimaan, että pitäisikö kuitenkin ostaa joku unisex-värinen haalari siinä toivossa, että sama koko sitten jossain vaiheessa sopis tällekin toiselle.

Tavallaan pelottaa vielä tässä vaiheessa edes miettiä tuollaisia, mutta toisaalta olen iloinen että pystyn niitä miettimään. Luo itselle uskoa siihen, että tämä voisikin mennä hyvin.

Mulla on kaksi kaveria jo ilmoittanut, että heiltä saa kasapäin pojan vaatteita ihan sieltä 50cm koosta, eli ainakaan vaatekaupoille ei olis mitään syytä rynnätä.

Itselle kyllä pitäis hankkia äitiyshousuja tai jotain isompia housuja, kun kaikki puristaa aivan ikävästi. Ja töissä olis kuitenkin jotain oltava päällä ;)

Hepsis ja poitsu 14+1 (ainakin suunilleen nuo viikot kai noin)
 
Mulla on paha tapa, etten pysty kierrättämään pojalta tytölle mitään, enkä tosinkaan päin. Meillä tyttö siis keskimmäinen. Jotenkin kun on tottunut jotain esim. pojan päällä katselemaan niin siihen on tullut sellainen "poikamainen" kuva, vaikka olisikin ihan unisex. Nää on näitä mun tyhmiä päähänpinttymiä. Mutta onneksi on tuo toinenkin poika, jolle jää sitten esikoiselta onneksi jotain :) ...minä olen nirso joo, teidän. :ashamed:

Mutta taas on koko aamu mennyt oksentaessa :headwall: Ei kiva... Pitäisi tivoliin lähteä lasten kaa ja ilmakin on tuollainen ihana kylmänkostea... |O

-kyrsä ja nappula 13+2
 
Meinasin näin uuden viikon kunniaksi päivittää profiiliin masukuvan,mut on se kumma ku se aina tökkii, en nyt tiedä päivittikö se sitä vai ei,kun mulle ainakin näyttää vielä sitä vanhaa ,tarvis saada punanen paita kuvaa mut miten voi olla sekin niin vaikeeta :kieh:
Päivittyykö teille muille tuo profiilikuva heti ilman ongelmia?

labello ja mytty 15+0 :heart:
 
Mae
No niin, oon käynyt joka päivä (ja moneen kertaan) lukemassa, mutta en sitten ole jaksanut kirjoitella.
Perjantaina kävin uusinta ultrassa ja NT oli 1,2mm eli ihan normaali :) nyt sitten vielä odottelen niitä verikokeiden tuloksia.
Eilen meillä juhlittiin pojan 3v. synttäreitä ja meni tosi myöhään taas, kyllä oli rankka päivä. Selkä onkin sitten sen mukaisesti kipeä, pakko kuitenkin tänään jaksaa mennä töihin kun olen ainut iltavuorossa. Huomisen olen sitten kotona kun pojalle päätti nousta kuume :( ehkäpä myös tiistain, riippuu onko huomenna kuumetta.

Tervetulo kaikille uusille :flower: , meitä onkin jo tosi paljon.

Mae ja nauva 12+4 (vissiin) ;)
 
Heippa!

Hepsis: Onnea hurjasti ihanista uutisista!! :heart:

Taaperotx4: Hurjasti onnea sinnekkin ja toivotaan, että haamu vahvistuu! =)

Vitsi, minä ihan kateellisena kattelin labellon vauvamasukuvaa profiilista. Iteltäni ei vielä kunnolla huomaa, että olisin raskaana, kun on tuota "tavaraa" muutenkin tuossa vatsassa. Ei siis mitään kunnon kumpua havaittavissa. :| Mutta labellolla ihana masu jo. =)

Eilen alkoi nivusien ja häpyluun vihlominen. Ei mitään pahaa vihlontaa, mutta semmoista että tunsi kumminkin. Muuten nuo oireet ja tuntemukset on kyllä niin minimissään... :)

Tinttu & Tiitiäinen 15+3
 
Tinttu sanoi että masu ei näy kun on "tavaraa" vatsassa. Mulla sama homma ja nyt sitten mietin kun muutamat kysy minulta että joko huomaa onko vatsa kasvanu, niin enhän minä osaa sanoa itse siihen mitään kun joka päivä sen nään...Jotenkin tuntuu että eikös meillä isommilla ihmisillä voi olla jo masu näkyvissä vai siirtyykö se rasvavarasto siitä jonnekkin?! :D periaatteessa meillähän voisi olla isompikin maha, jos kaikella järjellä ajattelee :) heh...mulla sellanen tunne että masu olis kyllä himppa kasvanu mutta enpä ilkeä vielä kuvia laittaa esille minnekkään jos tutut sit kattoo ja ajattelee, että tollanenhan sun mahas on aina ollu :D heh. kaikkee sitä miettiikin...

Jospi ja papu 14+1
 
Iltaa kaikille :)
Onko kellää vaivanansa iskiasviholaista? Vetää takajalkaa niin perhanasti enkä tiedä pitäiskö vetää takaisin ja venytellä vai mikä kumma auttaisi?!

Mulla tää maha näky suurin piirtein "heti". Tarkistelen kuitenkin kokoajan että vieläkö se on tallella :ashamed: vaikka mies sanoo että ei hätää, ei toi niin vaan mee enää piiloon. Silti se ei ole vielä niin mainittava, että mammahousut näyttäisi järkeviltä...
 
Mulla tälläinen spr:n diaknoosi:
Löydöksenä hyytymistekijä V:n pistemutaatio, jonka suhteen tutkittava ( minä ) on heterotsygootti. Kyseessä on hyytymistekijä V:n geenivirhe ja rakennemuutos, jonka vuoksi proteiini C ei pysty inaktivoimaan sitä normaaliin tapaan. Geenivirhe aiheuttaa hyytymishäiriön, josta käytetään nimitystä APC-resistenssi. Häiriö on laskimotukostaipumuksen yleisin perinnölinen syy...

Lopussa vielä: Potilaalla (minulla) on perinnöllinen tukostaipumus johon liittyy lisääntynyt tukosvaara. Lisäksi potilas kuuluu anamneesin perusteella tukossukuun joten hormonaalisia yhdistelmäpillereitä ei voida suositella käytettäväksi

Nyt tosiaan oon miettiny et miksi eivät ole tätä huomineet, täytyy siis ens neuvola käynnillä mainita tuosta. Hieman jänskättää että mitä voi tapahtua jos sattuiskin tuo tulppa sit tulemaan. :/ Olikos teillä muilla sama noiden pillereiden ja muiden kanssa et mitään hormonaalista ehkäsyä ei voi käyttää?[/quote]

 
Pitkästä aikaa tänne kirjoittelen. Paljon on tekstiä tullut. Ei vaan oo jaksanu tietokoneen ääressä istua, on nimittäin ollut aivan kaamea olo!!! :kieh: Sais tämä oksentaminen jo loppua. Toisina päivinä on niin surkea olo, ettei edes vesi pysy sisällä, eikä sängystä pääse ylös. Jos yrittää varovasti vähäks aikaa nousta, niin saa suorilla juosta vessanpöntölle oksentamaan, vaikka ois tyhjä maha, eikä mitään oksennettavaakaan. :x No, onneksi olo ei oo ihan niin kauhea joka päivä, ehkä parina päivänä viikossa. No, anteeksi tämä purkaus, mutta kun suututtaa! :kieh:

Huomenna ois neuvola. Piti sinne äsken kiireellä ruveta täyttelemään kaiken maailman lappuja, joita se neuvolatädin sijainen viimeks työnsi minulle kauhean nipun mukaan. Huomenna sitten näen ekan kerran sen varsinaisen neuvolatädin. Ainakin puhelimessa kuulosti tosi mukavalle, kun ensimmäistä aikaa varasin.

Mulla ei ainakaan oo pahemmin tuo maha kasvanut vielä. Painokin on tippunut monta kiloa, kun saa koko ajan oksentaa. :| Mutta täällä Kajaanissa ei taida pahemmin olla missään myytävänä mammahousuja tai -vaatteita ylipäätään. Vai sattuuko joku tietämään, taitaa täällä muutama muukin kainuulainen olla...? Ajattelin vaan, että jossain vaiheessa varmaan niitäkin tarvitsee...

nasu07 14+0


 
iltaa leidit! :wave:
En ookkaan vähään aikaan jaksanu kirjotel,lukenu kyl oon!
Onneksi olkoon kaikille hyvistä ultrakuulumisista! :heart:
tervetuloa kaikki uudet! :flower: :wave:
Hepsis Ihanaa!! :heart: hienoa kuulla että saitte hyviä uutisia!

Jospi Mä oon vähän tällänen isompi ihminen ja mul kyl ihmeesti jo muutkin näkevät että kyl siel masus vauva on eikä pelkkää läskiä! :LOL: Oon kyl kovasti ihmetelly sitä!

taaperotx4 Onnea ja pidetään peukkuja pystys! :heart: =)

Labello on sul sit ihana masu!! =)

Toivottavasti sul KYRSÄ olo pian helppaa,eikä tarttis enää ykäillä!!

Sit vähän sitä ihan omaa napaa! Nyt en oo pariin päivään oksentanu,mutta paha olo jatkuu,eikä oikein tavallinen ruoka mee alas!Koitan sit syödä esim.viilejä ja leipää! On tää aikamoista!
Tänään on mahaa juiminu jonkin verran,toivottavasti se o vaan se kohtu mikä siel kasvaa!! Eikös vattan toiminta voi men vähän sekasin raskauden aikana?Kun multa tuli perjantaina ja tänään isommal hädäl käydes limaa ja vähän verta!? :x

Tyypin äippä ja Iitu-Einari 14+6
 
Minä täällä taas hei... :ashamed:
lillukka joo minäpä just valittelin tuota samperin iskiasta. irvistellen saa aina nousta ylös. venytellähän sitä pitäis,vaan ku ei taho kärsiä.

sain sit vihdoin sen kuvan päivityksen profiiliin onnistumaan aamulla :D


kaikki pahoinvoivat toivottavasti pian olo helpottaa!!! tosi kurjaa tuo jatkuva oksentelu :(

Minä sain aikaan kunnon harkkarisupparit tänään kun tultiin juoksulla kaupasta ku vettä tuli taivaan täydeltä. tuli sit muistutus et äläpäs juokse niin kovaa, ei se sit auttanut ku suosiolla kastua.

labello ja mytty 15+0 edelleen
 
labello: mulle sanottiin, et harjoitussupistukset on ihan normaaleita ja niistä ei oo haittaa niin kauan, kun ne ei oo kipeitä. Ja lenkin tms. rasituksen yhteydessä usein kuulemma esiintyy. Mulla tuntuu jo niitä kans välillä (imuroidessa ja nurmikkoa leikatessa lähinnä ) tänään pari kertaa kun kiukuspäissäni menin hakkaamaan ulkovuoria miehen "avuksi", kun sillä hajos naulapyssy ja sade uhkas, ni ajattelin, et saadaan nopeemmin yhdessä ne vasaroitua seinään (oikeesti mä olin luultavasti vaan tiellä ). Mutta tosiaan, niin kauan kun ne on kivuttomia, ni on kuulemma vaarattomia.
Finttu 12+4
 
Heipsan,

nyt on viinimarjat kerätty ja pullotettu. Lauantai meni siis mökillä ihan puskassa ja ei malttanut edes syödä niin huono olohan siitä tuli ja nojailin naama kalpeena seiniin kun odottelin että ruoka lämpiää mikrossa. Oma syy oma vika, kuka käski olla syömättä 6 tuntia.

absa Juu siellä ne tirkistelee sun iskä ja mun äiskä pilven reunalla ja hyrisevät onnesta =)

labello Si ku painaa lopux tota päivitä nappulaa, niin kuva vaihtuu. Mäkin pähkin sitä alkuun.

Jumpista Joku niistä sykkeistä kyseli, niin luin jostain että viikon 24 jälkeen syke ei saisi nousta yli 15 minuutiksi yli 150. Itse tunnustelen myös miotä oma keho sanoo, en pelkkää sykeemittaria.

Täällä on niin hurjastio textiä..onneks pystyn lukee kännykällä palstaa siis esim ny mökillä, mutta en kännyllä jaksa rupee vastailemaan, on se sen verta hidasta hommaa.
Tänään on särkeny päätä ja huomenna työmatkalle yön yli, v****taa pakkailla sunnuntaina ja miettiä työjutskia.

Masukuvaki pitää viel ottaa..

Väsynyt haavemamma ja nökerö 15+3
 
Tänään tuntui liikettä masussa. Oon ihan ihmeissäni koska viimeks tuntui vasta rv 20 eli tosi myöhään. Jotain sellaista epämääräiseltä tuntuvaa se nytkin oli, mut ei tos navan kohdilla muulloin mitään tunnu. Mulle tulee niitä supistuksiakin nyt miltei päivittäin rasituksessa, mutta onneks vaan jotkin niistä on kivuliaita. Onneks ei oo muita vaivoja!

Hyviä vointeja kaikille yhteisesti!

MinniG 15+5
 
nasu07: Minä myös Kajaanilainen! :wave: Itsekin mietin samaa, että mistähän täällä saisi äippävaatteita. H&M:llä ei ainakaan ole. Oisko lindexillä? Ostin ekat äippähousut jo pari viikkoa sitten kun käytiin miehen kanssa vähän etelämmässä. Arvelin, että täältä niitä voi olla vaikeampi saada.

Jospi: Sama täällä. Tuntuu (ja välillä näyttääkin jopa), että masu olis jo kasvanut hiukan muttei kumminkaan viiti minnekkään kuvia laittaa. :|

Monilla vieläkin pahaa oloa ilmassa... Itse olen kyllä ehkä liiankin helpolla päässyt, kun olo on ollut koko alkuraskauden mainio. Oksentanut en ole kertaakaan ja vain muutaman kerran on yökötyskohtaus tullut. Toivottavasti jatkuukin olo yhtä hyvänä!

Tinttu 15+3
 
huomenta kaikille :wave:
joo me kainuulaiset saadaan olla sitte housuta kun ei täällä myydä äitiyshousuja :)
ihan niin kuin masussa tuntuisi jo pientä kutittelua.. olisko vain mielikuvitusta kuitenkin.. :heart:
 
Tyypin äippä: Me kans saatiin neuvolasta pino lappuja täytettäviks. Oli toi synnyttäjän esitietolomake, Audit-kyseli miehelle, Raskaus ja päihteet haastattelu äidille. Sitte sain tuolta äitipolilta sellaisen PREDO-tutkimus lappusen, johon ainakin K-HKS:n kaikki odottavat äidit kutsutaan mukaan. En tiedä onko muissa sairaaloissa... Ei ole pakollinen, mutta sillä tutkitaan mahdollisia vaikuttavia tekijöitä mm. pre-eklampsian suhteen ym.. en nyt muista kun ei ole sitä lappua tossa, mutta ajattelin lähteä tutkimukseen mukaan. Siinä 2:n viikon välein täytetään ns. Raskauspäiväkirjaa ihan siihen asti, että vauva on syntynyt.

Mulla ei ole pahoinvointia enää lainkaan. Syön kaikkea mitä mieli tekee ja sit vaan ykskaks varoittamatta oksennus lentää. Tänäänkin kun tulin eskarilta kotiin niin kesken lauseen laatta lensi kaaressa :x Mutta sinänsä hyvä, että näin kun se, että olis se jatkuva pahoinvointi ja väsymys. B)

-kyrsä ja nappula 13+3
 
Glow
Sateista maanantaita!
Ehdin onneksi töihin ennen kuin alko sataa.
Esikoinen aloitti tänään uudessa hoitopaikassa. Naapurissa, helppoa :)
Ihan suosiolla sinne jäi, mutta kyllähän mua mietityttää miten siellä menee. Onneksi mies pääsee jo aiemmin töistä, niin ei hirveen pitkä päivä tule pojalle hoidossa.

Ruotsin risteily tehtiin viikonloppuna. Mukavaa oli! Mikähän ihme niissä laivoissa/merellä olossa viehättää. Uutta reissua jo odotellessa :D Tosin seuraava reissu onki sitten lentokoneella Thaimaaseen! Iik! Alkaa jo jännittää, pikkuhiljaa alkaa reissu tutnuu todelta.
Mitenkähän mun selkä kestää sen istumisen!
Saa nähä kauanko töissä kestää olla, tän selän takia.
Viime viikolla parin päivän jälkeen oli jo aika tuskaa.

Voi vitsi kun toisilla on kovaa ja pitkään kestävää pahoinvointia. Toivottavasti jo helpttaisi. Mulla on hävinnyt "ällötysolot", mutta vieläkin ruokavalio on aika kevyttä. Se tosin lienee ihan hyvä.

Harmi ettei täällä taida olla mammajumppaa. Olisin kiinnostunut siitä.

Supistuksia tuntuu tulevan rasituksessa täälläkin ajoittain. Ei voi tosiaan kovaa kävellä. Mulla on aika reipas kävelytyyli ihan normaalisti. Mietin jo yks päivä kun meno tuntu tosi hitaalle, ettei supistais, että mitähän se on joskus talvella sitten :whistle:
Silloin saa varoa liukastumistakin. Mitenhän käy koiran ulkoiluttamisen kanssa? Sekun tahtoo välillä vetästä aika kovaakin...

sehän on jo rv 15+0 =)
 
Lillukka71: Kirjoittelit tuosta, että stressi varmaan vaikuttaa tuohon pahoinvointiin myös. Olen ehdottomasti sitä mieltä -ainakin omalla kohdallani pitää paikkansa - sillä kun olin pari viikkoa lomalla, niin selvisin hienosti pienillä kuvotuskohtauksilla, mutta eilen sitten tuli taas yli oikein kunnolla. Ja tänään palasin siis töihin. Saas nähdä miten käy, muutama tosi karmea ällökohtaus tullut täällä töissä ja toivon niiiiin kovasti et ei enää tarvisi vessaan syöksyä!!
Rosinante: Mulla oli kesällä kerran saunassa samanlainen kokemus, eli saunottiin vähän pidempään (tosin ei kovin kuumassa) ja sitten kun tulin saunasta ulos, niin alkoi pyörryttämään oikein tosissaan. Oli sitten pakko heittäytyä rantasaunan lattialle (ei-kovin-puhtaalle-sellaiselle) makaamaan ja siinä hetken aikaa oli maattava. Sen jälkeen olen saunan kanssa ollut hieman varovaisempi ja lähden heti pois, jos pikkaisenkin tuntuu tukalalta.
taaperotx4 : ihania uutisia :flower: :flower: Pidän kovasti peukkuja pystyssä :hug:

Kaikille mukavaa viikkoa, voikaa paksusti :D

t. Niisku ja aarre 14+2
 
Glow
niiskunenä-78 ja olikos Rosinante; onko teillä matala verenpaine?
Mua alkaa pyörryttää (koin sen taas tänään, vaikka rauhallisesti yritin ajaa) pyöräilyn jälkeen. Kerran ihan silmissä vähän sumeni ja korvissa soi ja tuli tosi paha olo ja pyörrytti. Onneksi pääsin istumaan heti. Saunomisen kanssa sama juttu. Myös kun nousee äkkiä sängystä ylös. Mulla on aika matala verenpaine 110/58 muistaakseni oli neuvolassa. Töissä sanoivat että matalasta vernenpaineestahan nuo ongelmat johtuu. Eikä sille oikeen voi mitään. Mies kielsi mua pyöräilemästä :/ Mut en viitsisi kävelläkään jokapäivä töihin about 3km/suunta. Reipas kävely sitten supistaa... Enkä mennä aina bussilla, koska raitista ilmaa pitäisi saada ja tuossa sais hyötyliikuntaakin. Toki, ei pidä alkaa leikkiä kuntonsa kanssa ettei käy pahasti.
Mua nipisteli/vihloi viimeyönä mahasta niin etten kyennyt kylkeä kääntämään :eek: "kavukipujako"? Aamulla ne oli poissa.
 
Viimeksi unohtui kommentoida, että millla: Minäkin oon kärsinyt jo pitkän aikaa pahasta masennuksesta. Masennuslääkityksen aloitin tuossa kevättalvella, mutta lopetin sen heti kun tulin raskaaksi, koska terveyskeskuslääkäri suositteli. Ennätin käyttää lääkettä niin lyhyen aikaa, ettei paljon ennättänyt vaikuttaa vielä. Nyt sitten pari viikkoa sitten kävin neuvolalääkärillä, joka suositteli käyttämään kyseistä lääkettä nyt raskauden ajan sillälailla että annosta pienennettäisiin joskus rv 32 lähtien, ja sitten pikkuhiljaa lopetettaisiin kokonaan ennen synnytystä. Imettäessä lääkettä ei saa kuulemma ollenkaan käyttää. Lääkkeestä ei pitäisi sen neuvolalääkärin mukaan olla haittaa sikiön kehitykselle, mutta jos synnytyksen aikaan vielä käyttää sitä, niin lapsi voi synnyttyään olla väsynyt ja jotenkin veltto. Kuulostaa aika hurjalle! Nyt en osaa päättää, että käyttäisinkö lääkettä vai en. Oon parina päivänä yrittänyt kyllä ottaa tabletin, mutta kun tää pahoinvointi on niin voimakasta, että oon melkein samantien sen oksentanu pihalle ennen kuin se on edes ennättänyt imeytyä... Ja muutenkin ihmetyttää nuo lääkäreiden erilaiset mielipiteet niitten lääkkeitten käytöstä. Ei oikein tiedä ketä uskoa! :kieh: Mutta muuten olen kyllä todella onnellinen tästä uudesta tulokkaasta ja samoin mies!!! =)

tyypin äippä: No, ehkä vähän liioittelin... Ei se neuvolatäti niin kauheata nippua niitä papereita täytettäväksi antanut, mutta kun niitä kerralla rupesi kaikkia täyttämään, niin tuntui siinä aikaa vierähtävän. Ensinnäkin oli sellainen 4 sivuinen kysely terveystottumuksista. Siinä kyseltiin liikunta- ja ruokailutottumuksista yms. Sitten oli erikseen minulle ja miehelle kummallekin alkoholinkäyttökyselyt. Ja niitten lisäksi piti sellaiseen sukupuuhun täyttää, mitä sydän- ja verisuonisairauksia yms. suvussa on.

Ja taas valitusta: Eilen kävi tosi "hauskasti", kun kesken autolla ajon tuli kauhean huono olo ja rupesi yllättäen oksettamaan. Ei mitään paikkaa löytynyt mihin auton olisi saanut pysäytettyä. Mutta onneksi kotiin ei ollut matkaa kuin n. 1 km. Jotenkin selvisin siihen kotipihaan asti, mutta en ennättänyt auton ovea avata ennen kuin oksennus lensi. Olipa kiva päästä autoa siivoamaan. Oksennusta oli penkillä, lattialla, ikkunoissa ja ovissa. :LOL: No, joo mutta sillä hetkellä ei paljon naurattanut... :( Anteeksi taas tämä purkaus, mutta sais jo loppua tämä oksentelu!

Tinttu: Ei taida enää siellä Lindexilläkään niitä äippävaatteita olla myytävänä. Ainakaan itse en huomannut, kun kävin katsomassa. Ennen siellä oli, vaan eipä taida enää nykyään olla... Pitää sitten varmaan ilman housuja juoksennella... :LOL:
 
rautatableteista... joku täällä laittoi, että ottaa rautatabletteja ja lisännytkin annosta. Mun terkkari sanoi, että rautatabletteja ei saa aloittaa ennen 16.rvkoa, koska niiden vaikutusta sikiöön ei tiedetä. Mites muilla?

Uusis 12+2
 
Rautatabletit oon ottanut käyttöön raskausaikana vasta sitten kun neuvolasta on lupa annettu, eli n.rv 20 tienoilla, mutta hb:n pitää eka laskea alle sen 120. Tässä raskaudessa ei oo vielä tarvinnu ottaa kun hb on ollu niin hyvä. Monivitamiinia raskaana oleville oon ottanut.

taaperotx4: Onnia onnia!! :heart:

hepsis: Onnia sullekin! :flower:

Täällä tuntuu myös jo pientä räpellystä masussa! :wave: ( ja järkyttävää kutitusta alapäässä,veikkaan hiivatulehdusta... oottelen labran tuloksia... :( )
 

Yhteistyössä